Eiköhän ole parasta farisealaisuuta sanoa että uskosta osaton saa tulla rukouskokoukseen. Voitko määritellä ihan itse että joku on uskosta osaton, jos katsot näin asetat itsesi Jumalan yläpuolelle.
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." - 1. Johanneksen kirje 4:6
Kysyisin, missä puheessaan Paavola mainitsi jumalan kiroavan ne jotka eivät hyväksy uutta maanalaista srkaansa? Tai missä sinun puheessa näytit sen filmin pätkän? On totta että niin hän sanoi, TAI sitten että Jumala tuomitsee ne. Kysyn tätä koska varoitin häntä siitä, ja hän yleisen tavan mukaan, lievensi asiaa sanoen: En väittänyt jumalan kiroavan, vaan tuomitsevan. Siksi kysyn että kuuntelisin, miten hän sen sanoi? Mutta kuitenkin, on melkein sama, sanooko jumalan tuomitsevan vai kiroavan, hänellä ei ole valtaa päättää sitä. Sillä hänen hankkeensa uudesta srksta ei ole jumalasta.
Petri Paavola: "Semmoinen ihminen, joka tulevina päivinä, nyt tätä päivää aikaisemmin, tulevina päivinä tulee vastustamaan tätä, että mitä ollaan sanottu, että Jumala tulee ennallistamaan seurakunnan yhdeksi. Joka vastustaa sitä, joka pitää sitä eksytyksenä, ja joka luulee että Jeesuksen tulemukseen saakka voidaan olla herätysliikkeessä, niin Jumala tuomitsee sellaiset ihmiset; uskovaiset, riippumatta siitä mitä hän on tehnyt Jumalalle, vaikka kuinka paljon, niin Jumala tuomitsee heidät. Ja kuunnelkaa minkälainen tuomio on. Kuunnelkaa tarkkaan. Sairaudella isketään ja henkikin jopa otetaan pois. Miksi? Jumala ei salli pilkattavan sitä, hänen asetustaan ja hänen säätämystään. Jumala ei katso sitä hyvällä, että ihmiset sanoo Jumalan työstä, Jumalan seurakunnasta, että tässä on eksytys. Älkää uskoko sitä, että meidän pitää olla tässä hajaannuksessa omissa kuppikunnassa. Se ei ole ollut Jumalan tahto koskaan. Ja me tullaan näkemään tämä asia eli on vakavasta asiasta kysymys. Mä en uhkaile ketään, mutta sä tiedät minkälainen Jumala on.” Tästä puheesta kohdasta: 1:10:35 - 1:11:44 ruclips.net/video/N5scIhvXxZY/видео.html
Paraskin puhuja tämä Kimmo. Hän tuomitsi itse erään Sirpa nimisen naisen kadotukseen eilen (2.8) kun tämä nainen puolusti Paavolan opetuksia. Näyttää vahvasti siltä että Kimmolla on henkilökohtainen sotaretki menossa Paavolaa kohtaan.
@@susanr3717 Oikeassa olet. Niin on sotaretki. Olet päästäsi vialla jos uskot Petrin höpinöitä. Aina on opetettu kolminaisuuden kaikkien persoonien olevan samanarvoisia. Koska Jeesus on Jumala toisessa persoonassa, hän on myös kaikkivaltias. Jos kieltää Jeesuksen kaikkivaltiuden, kieltää myös hänen jumaluutensa. Kun Jeesus meni taivaaseen, kaikki persoonat tulivat toistensa tasolle ja ovat siitä asti olleet tasa arvoisia.
@@MaunoMattila Totta. Sitten koetti muka lieventää sanomisiaan facessaan. Petrin tehtävä ei ole määrätä kenelle Jumala tekee niin tai näin. Älkää hyvät ihmiset antako Petrin yli nöyryyden. ... (:" pidän itseäni muita huonompana...") ... ym yms, johtaa teitä harhaan! Eihän hän silloin ole muita huonompi kun luulee pystyvänsä määräämään, kenet Jumala tuomitsee tai iskee sairaudella.
Jeesuksen rukous tarkoittaa publikaanin rukousta. JEESUS KRISTUS JUMALA N POIKA ARMAHDA MINUA SYNTISTÄ. Toinen on miten Jeesus opettaa rukoilemaan on Isänmeidän rukous evankeliumin sanojen mukaan, ei luterilaisen kirkon käyttämän kaavan mukaan.
Joskus mietin noita peukun antajia. Onkohan näin,että nuo vakio pari kolme peukun alasantoja ovat varmimpia kuulijoita? Eli kaikessa "vastauksessa " saavat parhaimman opetuksen,mitä joutuvat puntaroimaan?
Rauhan tervehdys. Yleensä he eivät kuuntele laisinkaan, vaan käyvät antamassa protestiääneen. Peukutukset muutoinkaan eivät ole kovinkaan luotettavia. Viimeksihän niitä annettiin Rooman kolosseumilla. Siunauksin, MM.
Kun haluat tietää kuinka rukoilaan niin kuin Jeesus opetti nìin opiskele ortodoksisten pyhien isien opetuksia. Heidän opetuksensa perustuu alkuperäiseen Jeesuksen Kristuksen opetukseen. Katkeamaton tieto Kristuksen omista opetuksista.
Ortodoksikirkoissa ei tosiaan uskota siihen, että Raamattu yksin on Jumalan sana, vaan "jatkuvaan ilmoitukseen". Tämä on lähelle samaa, kuin sisarkirkossa Roomassa, jossa paavin sana on erehtymätöntä. Uskonpuhdistuksen palattiin takaisin siihen oppiin siitä, että Raamattu yksin on erehtymätön Jumalan ilmoitus. Sola Scriptura. "Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan." - 1. Korinttolaiskirje 4:6
lähes 2000 vuoden ikäinen alkuperäinen J e e s u k s e n r u k o u s : H e r r a J e e s u s K r i s t u s J u m a l a n P o i k a Armahda minua, syntistä.
@@mikael1977 Tuo on totuus . Van alkuvuosisatojen Alkukirkkomme kutsui = kutsuu alati yllä olevaa ensimmäistä Kristittyä rukousta sitä-sen-meille-opettaneen Nimellä. [ ↔️ esim. Jeesuksen vertauksessa, jossa olivat saddukeus temppelin etuosassa ylistämässä itseään Jumalalle, ja publikaani temppelin perällä hakkasi nyrkillä rintaansa ""Herra, Armahda minua, syntistä."" ]
Eiköhän ole parasta farisealaisuuta sanoa että uskosta osaton saa tulla rukouskokoukseen. Voitko määritellä ihan itse että joku on uskosta osaton, jos katsot näin asetat itsesi Jumalan yläpuolelle.
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." - 1. Johanneksen kirje 4:6
Me voimme Rukoilla itsellemme lisää Pyhää Henkeä jotta täyttyisimme lisää Hänestä. Isä meidän Rukouksestakin voimme täyttyä lisää Pyhästä Hengestä.
Kysyisin, missä puheessaan Paavola mainitsi jumalan kiroavan ne jotka eivät hyväksy uutta maanalaista srkaansa? Tai missä sinun puheessa näytit sen filmin pätkän?
On totta että niin hän sanoi, TAI sitten että Jumala tuomitsee ne.
Kysyn tätä koska varoitin häntä siitä, ja hän yleisen tavan mukaan, lievensi asiaa sanoen: En väittänyt jumalan kiroavan, vaan tuomitsevan.
Siksi kysyn että kuuntelisin, miten hän sen sanoi? Mutta kuitenkin, on melkein sama, sanooko jumalan tuomitsevan vai kiroavan, hänellä ei ole valtaa päättää sitä. Sillä hänen hankkeensa uudesta srksta ei ole jumalasta.
Petri Paavola: "Semmoinen ihminen, joka tulevina päivinä, nyt tätä päivää aikaisemmin, tulevina päivinä tulee vastustamaan tätä, että mitä ollaan sanottu, että Jumala tulee ennallistamaan seurakunnan yhdeksi. Joka vastustaa sitä, joka pitää sitä eksytyksenä, ja joka luulee että Jeesuksen tulemukseen saakka voidaan olla herätysliikkeessä, niin Jumala tuomitsee sellaiset ihmiset; uskovaiset, riippumatta siitä mitä hän on tehnyt Jumalalle, vaikka kuinka paljon, niin Jumala tuomitsee heidät.
Ja kuunnelkaa minkälainen tuomio on. Kuunnelkaa tarkkaan. Sairaudella isketään ja henkikin jopa otetaan pois. Miksi? Jumala ei salli pilkattavan sitä, hänen asetustaan ja hänen säätämystään. Jumala ei katso sitä hyvällä, että ihmiset sanoo Jumalan työstä, Jumalan seurakunnasta, että tässä on eksytys. Älkää uskoko sitä, että meidän pitää olla tässä hajaannuksessa omissa kuppikunnassa. Se ei ole ollut Jumalan tahto koskaan. Ja me tullaan näkemään tämä asia eli on vakavasta asiasta kysymys. Mä en uhkaile ketään, mutta sä tiedät minkälainen Jumala on.”
Tästä puheesta kohdasta: 1:10:35 - 1:11:44
ruclips.net/video/N5scIhvXxZY/видео.html
Paraskin puhuja tämä Kimmo. Hän tuomitsi itse erään Sirpa nimisen naisen kadotukseen eilen (2.8) kun tämä nainen puolusti Paavolan opetuksia.
Näyttää vahvasti siltä että Kimmolla on henkilökohtainen sotaretki menossa Paavolaa kohtaan.
@@susanr3717 Oikeassa olet. Niin on sotaretki. Olet päästäsi vialla jos uskot Petrin höpinöitä. Aina on opetettu kolminaisuuden kaikkien persoonien olevan samanarvoisia. Koska Jeesus on Jumala toisessa persoonassa, hän on myös kaikkivaltias. Jos kieltää Jeesuksen kaikkivaltiuden, kieltää myös hänen jumaluutensa. Kun Jeesus meni taivaaseen, kaikki persoonat tulivat toistensa tasolle ja ovat siitä asti olleet tasa arvoisia.
@@MaunoMattila Totta. Sitten koetti muka lieventää sanomisiaan facessaan. Petrin tehtävä ei ole määrätä kenelle Jumala tekee niin tai näin.
Älkää hyvät ihmiset antako Petrin yli nöyryyden. ... (:" pidän itseäni muita huonompana...") ... ym yms, johtaa teitä harhaan! Eihän hän silloin ole muita huonompi kun luulee pystyvänsä määräämään, kenet Jumala tuomitsee tai iskee sairaudella.
@@kimmolahde3907 Sinussa vaikuttaa selvästi jokin muu henki kuin Pyhä Henki. Hedelmät on sen mukaiset. Mene hyvä mies ja tee parannus!
Jeesuksen rukous tarkoittaa publikaanin rukousta. JEESUS KRISTUS JUMALA N POIKA ARMAHDA MINUA SYNTISTÄ. Toinen on miten Jeesus opettaa rukoilemaan on Isänmeidän rukous evankeliumin sanojen mukaan, ei luterilaisen kirkon käyttämän kaavan mukaan.
Joskus mietin noita peukun antajia. Onkohan näin,että nuo vakio pari kolme peukun alasantoja ovat varmimpia kuulijoita? Eli kaikessa "vastauksessa " saavat parhaimman opetuksen,mitä joutuvat puntaroimaan?
Rauhan tervehdys.
Yleensä he eivät kuuntele laisinkaan, vaan käyvät antamassa protestiääneen. Peukutukset muutoinkaan eivät ole kovinkaan luotettavia. Viimeksihän niitä annettiin Rooman kolosseumilla.
Siunauksin, MM.
Kun haluat tietää kuinka rukoilaan niin kuin Jeesus opetti nìin opiskele ortodoksisten pyhien isien opetuksia. Heidän opetuksensa perustuu alkuperäiseen Jeesuksen Kristuksen opetukseen. Katkeamaton tieto Kristuksen omista opetuksista.
Ortodoksikirkoissa ei tosiaan uskota siihen, että Raamattu yksin on Jumalan sana, vaan "jatkuvaan ilmoitukseen". Tämä on lähelle samaa, kuin sisarkirkossa Roomassa, jossa paavin sana on erehtymätöntä.
Uskonpuhdistuksen palattiin takaisin siihen oppiin siitä, että Raamattu yksin on erehtymätön Jumalan ilmoitus. Sola Scriptura.
"Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan." - 1. Korinttolaiskirje 4:6
lähes 2000 vuoden ikäinen alkuperäinen
J e e s u k s e n r u k o u s :
H e r r a
J e e s u s K r i s t u s
J u m a l a n P o i k a
Armahda minua, syntistä.
@@mikael1977 Tuo on totuus .
Van alkuvuosisatojen Alkukirkkomme
kutsui = kutsuu alati
yllä olevaa ensimmäistä Kristittyä rukousta
sitä-sen-meille-opettaneen Nimellä.
[ ↔️ esim. Jeesuksen vertauksessa, jossa olivat saddukeus temppelin etuosassa ylistämässä itseään Jumalalle, ja publikaani temppelin perällä hakkasi nyrkillä rintaansa
""Herra, Armahda minua, syntistä."" ]