Jokaiselle meille annetaan se mahdollisuus tulla jumalanluo se kannattaa käyttää ennenkub lasketaan multiin yleensä sen käyttää vain toivottomat ja taakkojen väsyttämät ihmiset normaali ihmidtä ei usko hetkauta koska he eivät koskaan omasra mielestään ole tehnyt väärin... Ja murha on vakava asia mutta me ei olla ketään päättämään kuka ansaitsee anteeksi annon enemmän kun toinen... Sen tekee jumala
Eihän Late mitenkään pysty omaisille ja uhreille noita tekoja hyvittämään, mutta ei hän myöskään sitä odota. Jos kuitenkin aidosti uskoon tulee, niin oleellinen osa kristinuskoahan on tuo anteeksiantaminen ja että jos vain aidosti uskoo ja katuu niin synnit annetaan anteeksi. Se ken tuohon uskoo on jokaisen oma asia, mutta näin raamatussa ja kristinuskossa opetetaan. Oli miten oli niin viha ja katkeruus ei ainakaan johda mihinkään. Tehtyjä rikoksia ei toki pidä unohtaa, mutta ainakin Late on yksi näistä entisistä rikollisista joka on pystynyt uskon kautta aidosti muuttumaan ja katumaan tekojaan. Lisäksi oikeudellisesta näkökulmasta on rangaistuksensa kohta kärsinyt.
No sitähän kristinusko on, että se voi antaa synnit anteeksi. Vain jos katuu ja kääntää kelkan 180 astetta. Ja murha, varmasti yksi pahimmista, ellei pahin teoista joita ihminen voi tehdä. Mutta sitähän kristinusko ajaakin, että kaikilla on mahdollisuus muuttua.
Armo on Jeesuksn ja Jumalan hommia. He hoitakoot sen sitten kun Laten aika koittaa. Minä en ole Jesus tai Jumala, joten en tälle pökäleelle aio antaa mitään anteeksi. Minulla ei ole siihen mitään oikeutta kun en hänen uhreihinsa lukeudu.
Kommentiosioissa näkyy ihmisten lyhytkatseisuus. Ennemmin halutaan rikollisen jatkaa rikoksien tekoa kuin nähdä sekä kannustaa positiiviseen muutokseen. Tässä menee usko ihmisiin, kun "perus" kansalaiset ovat näin järkyttävän kyynisiä. Ja tämä porukka on suurilukuinen. Eiköhän tähänkin joku surullinen tapaus tule pätemään.
Jokaiselle meille annetaan se mahdollisuus tulla jumalan luo se kannattaa käyttää ennenkuin lasketaan sinne multiin yleensä sen käyttää vain toivottomat ja taakkojen väsyttämät ihmiset normaali ihmistä ei usko hetkauta. koska he eivät koskaan omasta mielestään ole tehnyt väärin... Ja murha on vakava asia mutta me ei olla ketään päättämään kuka ansaitsee anteeksi annon enemmän kun toinen... Sen tekee jumala
Kaikki uskonnot on tuhansien vuosien takaisia legendoja jotka ovat pikkuhiljaa edenneet maailmanlaajuisesti ja ihmiset ovat uskossa ja kannustavat muita uskoon että heillä olisi turvallisempi olo eikä tarvitsisi pelätä kuolemaa. He ovat heikkoja eivätkä pysty hyväksymään sitä että kun kuolet niin aivoistasi loppuu sähköimpulssit ja et voi ajatella, tuntea sekä tietää mitään. Kuoleman jälkeen on samanlaista kuin ennen syntymääsi. Ja olitpahan kuinka uskossa tahansa tämä asia on fakta
@@anttipehkonen2733 tämä asia on lähelle mahdoton todistaa koska henkilö ei voi kokea sitä ettei olisi olemassa sillä tässä vaiheessa henkilöä ei ole olemassa... Mutta tämä teoria on kaikista todennäköisin kuvaus siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Jumala kyllä opettaa että pelolla se saatana kontrolloi, ihminen joka "tuntee" Jumalan ja on oikeasti uskovainen,on aivan eri ihminen kun kirkon(saatanan) aivopesemä kristitty. Kaikki pitää itse tutkia, siitäkin Jumala puhuu.
@@tormendor8585 Tässä lähinnä ajattelin sitä että on typerää väittää todeksi asioita joita emme tiedä. FlOPPI sanoo että kuoleman jälkeen ei ole elämää ja pitää sitä varmana faktana. Mutta tosiasiahan on että kukaan ei tiedä..
Ei tää Jaria murhannut mu otti maksusta nimelleen teon kosks häl jo e. k oli niin ei vaikuttanut hänen tuomioon enää. Miettikää ei ruumistakaan löydetty. Late sai kuulema hyvät rahat kun tunnusti teon jota ei ees tehnyt. Jarin velikin kyllä oikeen murhaajan tietää kuten on sanonut haastatteluissakin.
Tottahan se on että minkään murhamiehen uskoontulo ei poista sitä tuskaa omaisilta mitä aiheuttanut,todennäköisesti täydellinen anteeksianto vaatisi sitä että omaisetkin tulisivat uskoon..
@@illuminatiaqi6130 mitä sä selität? Late oli jo valmiiksi murhasta linnas ku tunnusti nuo 2 muuta murhaa, kakkuaan pidensi aika palion, ois varmasti päässy noin 15 vuodel jos ei ois tunnustanu
Onpa tekopyhän oloinen kommentti. Ei se uskossa eläminen ketään muuta auta kun häntä itseensä. Murhatut pysyy kuolleina ja omaiset ei varmaan tykkää jne.
@@Anaconda-dv4nh tekopyhä,ai mitenkä?tämän kuvan minä siitä sain,en sen enenmpää enkä vähempää.jos sulla on jotain ongelmia tämän kanssa niin kummasti se silti sua kiinnostaa kun tänne viitit tulla heitteleen kommentteja tietämättä mistään mitään.
Tarinoita niin monilta ois. Ei helppoa muistella eikä tunnustustaa, vaik jois tarinat ja tunnustukset kertois pois. Tämä vain yhden miehen narinaa, monien juttujen elämää loputtoman elämän tarinaa.
Siis hän syö loppuelämänsä jotain tasaavia lääkkeitä. Psykopatiasta ei tosiaan parannu. Et kun lähtee vapaalle jalalle, niin suurin riski on et jätkä ei syö lääkkeitään ja keksii sekopäissään jotakin kepposia. Nämä olisi hyvä pitää valvonnassa koko loppuelämänsä kun näyttää nyt menevän aika tasaisesti
Väärin. Psykopaatiksi synnytään, eikä heitä voi muuttaa. Sosiopaatin käytösmalleihin ja sielunelämän positiiviseen muutokseen on todettu olevan toimivia menetelmiä. Ei tietysti aina, mutta monesti murhaajat, joilla ei ole seksuaalista sadismia tai muuta sairaaksi moraalisesti tulkittua murhan taustalla, kärsivät vain huonosta itsetunnosta ja/tai lapsuuden traumoista, todistamisen ja näyttämisen tarpeesta. Tässä tullaan siihen konfliktiin, joka on henkirikoksen uhrin perheelle inhottava asia, mutta murhaaja on monesti myös uhri jollakin tavalla, vaikka se suussa tuntuu oudolta ääneen sanoa.
Jeesus kuoli ristillä, ja ku se teki sen, se näytti ihan nistiltä Ja juutalaiset sitä kivitti, vaa siks et Jeesus omii budejaan niilt pimitti Ja roomalaiset Jeesust raahas, siks et ennen kävelyy Jeesus vitust blaadas Oli Jeesuksel verta naamas, koska naidessa horo kiimas Jeesust raapas Oli kymmenen käskyy, niitä Jeesus kännis kommentoi, et lässyn lässyn Oli Nooallakin arkki, mut se ei Jeesust kiinnostanu, ku oli huules Smartti Ei välii profeetan tittelil, ku Jeesus pelotteli katulapsii omal pippelil Jeesus tulevaisuuden näki, ja nauro pajareis ku naula uppos käden läpi, ää Niin oisin tehny mäki, aina munchieseis et Jeesus tilas Big Macin Jeesus pysy timmis kunnos, ku treenien jälkee itteensä steroidei runno Jeesus oli puuseppä, mut ei osannu veistää ees kyrvänpidikettä Jeesus buildas vitust bodii, ja katto HBO:lt pilves True Bloodii Ei välii viattomien tapoilla, ku Jeesus juoksi kyttii hanee jalat maitohapoilla Ei suitsutettu mihramei, ku Jeesus tunki suun täytee vittu diapamei Oli teot mahdottomia, sano Jeesus ku pelas viis päivää putkeen WoWia Oli dieetti vitun kosher, mut se ei estäny Jeesusta polttamasta blossee
"Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."" Matteuksen evankeliumi 12:36-37
Lukekaa kirja:
Pelkään mutta en pakene.
Kiitos paljon!!!
2:00 morpheus
Mitä ihmettä? Monin kertainen murhamies saa uuden tilaisuuden. Mitenkä uhreille ja läheisille hyvitetään.
Jokaiselle meille annetaan se mahdollisuus tulla jumalanluo se kannattaa käyttää ennenkub lasketaan multiin yleensä sen käyttää vain toivottomat ja taakkojen väsyttämät ihmiset normaali ihmidtä ei usko hetkauta koska he eivät koskaan omasra mielestään ole tehnyt väärin... Ja murha on vakava asia mutta me ei olla ketään päättämään kuka ansaitsee anteeksi annon enemmän kun toinen... Sen tekee jumala
Eihän Late mitenkään pysty omaisille ja uhreille noita tekoja hyvittämään, mutta ei hän myöskään sitä odota. Jos kuitenkin aidosti uskoon tulee, niin oleellinen osa kristinuskoahan on tuo anteeksiantaminen ja että jos vain aidosti uskoo ja katuu niin synnit annetaan anteeksi.
Se ken tuohon uskoo on jokaisen oma asia, mutta näin raamatussa ja kristinuskossa opetetaan. Oli miten oli niin viha ja katkeruus ei ainakaan johda mihinkään. Tehtyjä rikoksia ei toki pidä unohtaa, mutta ainakin Late on yksi näistä entisistä rikollisista joka on pystynyt uskon kautta aidosti muuttumaan ja katumaan tekojaan. Lisäksi oikeudellisesta näkökulmasta on rangaistuksensa kohta kärsinyt.
@@soni-lr7ur haha vittu nytte valoja päälle ja äkkiä.
@@TN-qh7vp jokainen me tehää enemmä ja vähemmä täällä kaikkee paskaa näin se vaan on jumalalle synti on synti ja jokainen saa alottaa samalta viivalta
@@soni-lr7ur murha ei vitussa ole sama kun joku varkaus tms.
No sitähän kristinusko on, että se voi antaa synnit anteeksi. Vain jos katuu ja kääntää kelkan 180 astetta. Ja murha, varmasti yksi pahimmista, ellei pahin teoista joita ihminen voi tehdä. Mutta sitähän kristinusko ajaakin, että kaikilla on mahdollisuus muuttua.
Ihan reilu peli Jumalalla,moni kun tekee pahuuksia "vahingossa" saatanan ohjailemana. Mutta ne on niitä henkimaailman juttuja
Armo on Jeesuksn ja Jumalan hommia. He hoitakoot sen sitten kun Laten aika koittaa. Minä en ole Jesus tai Jumala, joten en tälle pökäleelle aio antaa mitään anteeksi. Minulla ei ole siihen mitään oikeutta kun en hänen uhreihinsa lukeudu.
Sitähän ELÄMÄ on. Vai pitääkö jäädä pimeyteen jatkamaan synnintekoja?
Kommentiosioissa näkyy ihmisten lyhytkatseisuus. Ennemmin halutaan rikollisen jatkaa rikoksien tekoa kuin nähdä sekä kannustaa positiiviseen muutokseen. Tässä menee usko ihmisiin, kun "perus" kansalaiset ovat näin järkyttävän kyynisiä. Ja tämä porukka on suurilukuinen. Eiköhän tähänkin joku surullinen tapaus tule pätemään.
Jumala on aina läsnä🙏
😊
Juu ja unohdin jos joku murhaa 3 tyyppiä niin kuinka 25v lausuminen on ihan ok😫
🗝
Uutta eli Laten ja Alin uusi ohjelma löytyy nyt You Tubesta eli Ex-criminals
you either bend or break
Jokaiselle meille annetaan se mahdollisuus tulla jumalan luo se kannattaa käyttää ennenkuin lasketaan sinne multiin yleensä sen käyttää vain toivottomat ja taakkojen väsyttämät ihmiset normaali ihmistä ei usko hetkauta. koska he eivät koskaan omasta mielestään ole tehnyt väärin... Ja murha on vakava asia mutta me ei olla ketään päättämään kuka ansaitsee anteeksi annon enemmän kun toinen... Sen tekee jumala
Kuk keksi että me ei voida tuomita.....?
Helppo on tuomita, vaikeempaa kehuja saada...
Ole siunattu Late.🙏❤️
Tutustuin lateen vuonna 91 ja silloin Jo vaistosin jotain erilaista ja herkkaa.siunausta lauri.tumma turusta.
@@schlomogigasheckelstein-go8694 "saippuaa nostin suihkussa" 🤣🤣
Arvostan suuresti latea. Hieno mies! Ja jumala on suuri! Aamen!
jumalia ei ole olemassa, pelkkää keksintöä
Kiitos jumalalle! Siunausta Late. 🙏🙏
pitääkö uusentaan perustaa firma
Mä olin ennen uskossa, mutta sitten heräsin totuuteen.
Pikemminkin nukahdit😂
👍👍
Sitten aloit uskomaan mihin?
Ihmiseen vai evoluutioteoriaan?
huumeisiin ja jihad totuuteen@@Vili-mf4wx
hood sipoo
Late on aidosti uskossa. Sen kyllä huomaa monesta haastattelusta. Hän on kärsinyt rangaistuksensa. Uhreja ei saa takaisin valitettavasti.
No ei ole :D esittää vaan että saa mukamas sympatiaa paskahousu
@@irc_ninja6906kyllä se on oikeesti ihan. Eikä esitä
Kaikki uskonnot on tuhansien vuosien takaisia legendoja jotka ovat pikkuhiljaa edenneet maailmanlaajuisesti ja ihmiset ovat uskossa ja kannustavat muita uskoon että heillä olisi turvallisempi olo eikä tarvitsisi pelätä kuolemaa. He ovat heikkoja eivätkä pysty hyväksymään sitä että kun kuolet niin aivoistasi loppuu sähköimpulssit ja et voi ajatella, tuntea sekä tietää mitään. Kuoleman jälkeen on samanlaista kuin ennen syntymääsi. Ja olitpahan kuinka uskossa tahansa tämä asia on fakta
todista
@@anttipehkonen2733 tämä asia on lähelle mahdoton todistaa koska henkilö ei voi kokea sitä ettei olisi olemassa sillä tässä vaiheessa henkilöä ei ole olemassa... Mutta tämä teoria on kaikista todennäköisin kuvaus siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
Jumala kyllä opettaa että pelolla se saatana kontrolloi, ihminen joka "tuntee" Jumalan ja on oikeasti uskovainen,on aivan eri ihminen kun kirkon(saatanan) aivopesemä kristitty. Kaikki pitää itse tutkia, siitäkin Jumala puhuu.
@@jonsinkkonen9393 sitähän moni uskonto tekee. kontrolloi ihmisiä pelolla.
@@tormendor8585 Tässä lähinnä ajattelin sitä että on typerää väittää todeksi asioita joita emme tiedä. FlOPPI sanoo että kuoleman jälkeen ei ole elämää ja pitää sitä varmana faktana. Mutta tosiasiahan on että kukaan ei tiedä..
:D :D :D :D Teatteriin töihin ;)
Siellä ois menestystä
No, onhan nuo jotkut kutsuneet sitä amfetamiinin tuomaa lämmintä virtaa pyhäksi hengeksi. :D
🤣🤣
Ei tää Jaria murhannut mu otti maksusta nimelleen teon kosks häl jo e. k oli niin ei vaikuttanut hänen tuomioon enää. Miettikää ei ruumistakaan löydetty. Late sai kuulema hyvät rahat kun tunnusti teon jota ei ees tehnyt. Jarin velikin kyllä oikeen murhaajan tietää kuten on sanonut haastatteluissakin.
Late on ihminen joka tehnyt väärin, mutta oppinu virheistä. Kyllä late ei ole koskaan tehnyt naisille, lapsille, tai ylipäätään syyttömille mitään.
kyllä on tehny, on todellisuudessa pelkkä paskahousu
uskon että lauri on muttunut mies
Tottahan se on että minkään murhamiehen uskoontulo ei poista sitä tuskaa omaisilta mitä aiheuttanut,todennäköisesti täydellinen anteeksianto vaatisi sitä että omaisetkin tulisivat uskoon..
Ei se odota eikä kaipaa anteeksiantoa ihmisiltä. Ei uskoontulossa ole siitä kyse
Anteeksianto on Jumalalle.
AMPUSI ITSEÄÄN PÄÄHÄN.😁
8:04 Johanssonia varmaa vitutti ku sai kuulla tämän
Illuminati aqi ei varmasti. Eiköhän ollu helpottunu olo ku sai pois tunnoltaan.
Ei olisi joutunut vankilaan jos ei olisi myöntänyt tekoansa
@@illuminatiaqi6130 mitä sä selität? Late oli jo valmiiksi murhasta linnas ku tunnusti nuo 2 muuta murhaa, kakkuaan pidensi aika palion, ois varmasti päässy noin 15 vuodel jos ei ois tunnustanu
Hahhaaa..otti kaksi murhaa kontolleen vaikka muut teki ne. Näin itse uskon.
Late ei ole tappanut yhtään ihmistä. Eikä lusinut päivääkään. Pelle on pelkkä kuollut kuva😐
eikä perustanut nbkta vaan on pelkkä julkisuuden kasvo
hyvin rehellinen tarina.varmasti on pahoillaan omaisten puolesta ja hieno nähdä kun elää täysin uskossa.
Onpa tekopyhän oloinen kommentti. Ei se uskossa eläminen ketään muuta auta kun häntä itseensä. Murhatut pysyy kuolleina ja omaiset ei varmaan tykkää jne.
@@Anaconda-dv4nh tekopyhä,ai mitenkä?tämän kuvan minä siitä sain,en sen enenmpää enkä vähempää.jos sulla on jotain ongelmia tämän kanssa niin kummasti se silti sua kiinnostaa kun tänne viitit tulla heitteleen kommentteja tietämättä mistään mitään.
Tarinoita niin monilta ois.
Ei helppoa muistella eikä tunnustustaa, vaik jois tarinat ja tunnustukset kertois pois.
Tämä vain yhden miehen narinaa, monien juttujen elämää loputtoman elämän tarinaa.
usloon tulolla ja aivovammalla ei oo mitää eroa.
mikä on uslo ?
《Jussi138 》 Asiallinen profiilikuva ja nimi :D
BLESSED MIKE se on kirjotusvirhe, mä oon näkövammanen... kyllä sä sen tajusit mitä se tarkotti. yrität vaa viisastella ;D
dänx :)
Täys mulkku
nbk
Ihan oikein, että pääsee vapaaksi. Ihan yhtä vähän Laten vankilassapitäminen herättää ketään henkiin...
ettei ny taas huume paroonin mielikuvitus pääsisi liikaa valloilleen
Voi jeesus mitä paskaa.
Sosiopaattia ei uskonto eikä muukaan "paranna".
Tämä on totta tuon äijä puheesta ja silmistä näkee sosiopatian ja hulluuden. Voi olla että on psykopaatti ja yrittä tossa manipuloida jollai tapaa
@@qookos4690
Laten kaltainen paskakasa nauttii mitä enemmän ihmisiä haksahtaa sen "parantumiseen".
Siis hän syö loppuelämänsä jotain tasaavia lääkkeitä. Psykopatiasta ei tosiaan parannu. Et kun lähtee vapaalle jalalle, niin suurin riski on et jätkä ei syö lääkkeitään ja keksii sekopäissään jotakin kepposia. Nämä olisi hyvä pitää valvonnassa koko loppuelämänsä kun näyttää nyt menevän aika tasaisesti
Väärin. Psykopaatiksi synnytään, eikä heitä voi muuttaa. Sosiopaatin käytösmalleihin ja sielunelämän positiiviseen muutokseen on todettu olevan toimivia menetelmiä. Ei tietysti aina, mutta monesti murhaajat, joilla ei ole seksuaalista sadismia tai muuta sairaaksi moraalisesti tulkittua murhan taustalla, kärsivät vain huonosta itsetunnosta ja/tai lapsuuden traumoista, todistamisen ja näyttämisen tarpeesta. Tässä tullaan siihen konfliktiin, joka on henkirikoksen uhrin perheelle inhottava asia, mutta murhaaja on monesti myös uhri jollakin tavalla, vaikka se suussa tuntuu oudolta ääneen sanoa.
En puhu nyt Latesta tai muustakaan yksittäisestä henkilöstä.
Jeesus kuoli ristillä, ja ku se teki sen, se näytti ihan nistiltä
Ja juutalaiset sitä kivitti, vaa siks et Jeesus omii budejaan niilt pimitti
Ja roomalaiset Jeesust raahas, siks et ennen kävelyy Jeesus vitust blaadas
Oli Jeesuksel verta naamas, koska naidessa horo kiimas Jeesust raapas
Oli kymmenen käskyy, niitä Jeesus kännis kommentoi, et lässyn lässyn
Oli Nooallakin arkki, mut se ei Jeesust kiinnostanu, ku oli huules Smartti
Ei välii profeetan tittelil, ku Jeesus pelotteli katulapsii omal pippelil
Jeesus tulevaisuuden näki, ja nauro pajareis ku naula uppos käden läpi, ää
Niin oisin tehny mäki, aina munchieseis et Jeesus tilas Big Macin
Jeesus pysy timmis kunnos, ku treenien jälkee itteensä steroidei runno
Jeesus oli puuseppä, mut ei osannu veistää ees kyrvänpidikettä
Jeesus buildas vitust bodii, ja katto HBO:lt pilves True Bloodii
Ei välii viattomien tapoilla, ku Jeesus juoksi kyttii hanee jalat maitohapoilla
Ei suitsutettu mihramei, ku Jeesus tunki suun täytee vittu diapamei
Oli teot mahdottomia, sano Jeesus ku pelas viis päivää putkeen WoWia
Oli dieetti vitun kosher, mut se ei estäny Jeesusta polttamasta blossee
Just just
"Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä. Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi.""
Matteuksen evankeliumi 12:36-37
Laveerrea kuunneltu :D