kuuntelin paljon 5.luokalla ja kuuntelen edelleen ku oon juoksemassa! hyviä muistoja tulvii mieleen ja ne antaa voimaa mennnä eteenpäin:) ihana biisi!!!
En näin 28-vuotiaana, karskinpuoleisena duunarijannuna varmaan edusta juuri lainkaan Kokkolan oletettua kohdeyleisöäenemmistöä, mut monet näistä Kaijan tunnetummista biiseistä on syöpynyt lapsuudesta pysyvästi mieleen sanoineen päivineen, kun yhtenä äidin lempiartistina sen levyt soi kotona läpi nuoruuden. Pidin kaikenlaisesta musiikista ala-asteikäisenä, mutta yläkouluun mennessä kaikki muuttui, ja yht'äkkiä pitkätukkaisen kitaristinuorukaisen mielestä kaikki paitsi tekninen raskas metalli oli paskaa. Kuten useilla muillakin pojilla se "hevimies henkeen ja vereen" -vaihe meni ohi ennen parikymppisiä, ja löysinkin monia vanhempien lempiesittäjiä/-bändejä "uudestaan" reilut viisi vuotta sitten ex-puolisoni soittamana. Yllätys oli suuri ympyrän sulkeutuessa, kun lapsena ensin kivoista kappaleista aikanaan inhokeiksi muovautuneet biisit kuulosti jälleen taas hyvältä. En silloin osannut yhdistää tuota "kausivaihtelua" omassa musiikkimaussa muuhun kuin teini-ikään yleisesti, mutta oivalsin tässä ihan vuosi-pari sitten hevari-vaiheeni korreloivan täysin juuri äänenmurroksen alkamisen ja päättymisen kanssa. Laulaminen oli mulle lapsena itsestäänselvyys ja helppoa, osallistuin jopa erääseen lasten laulukilpailuun sijoittuen finaalissa toiseksi, mutta äänenmurros vei kertaheitolla laulukykyni täysin ja muistan kuinka murtunut olin siitä. Kaikki muusikot tietää, miten melkein mistä tahansa kappaleesta voi oppia pitämään, jos harjoittelee soittamaan sen itse. Hyvin nopeasti oman lauluäänen murruttua rajoituin kuuntelemaan vain musiikkia, missä vokaalit oli öristy, huudettu tai räpätty, koska niitä pystyn itse "laulamaan" mukana. Luulin etten laulaisi enää ikinä, mutta parikymppisenä opin hallitsemaan ääntäni uudestaan, ja kuin taikaiskusta iskelmä ja muu melodinen musa alkoi yht'äkkiä käsittämättömästi kuulostaakin hyvältä. En nyt tiedä kuinka pahasti tää meni aiheen ohi tässä tän videon kommenttikentässä, mutta tällaiset ajatukset tuli tästä biisistä mieleen, joten naputtelin ne tähän nyt aikani kuluksi näinä aamun tyhjinä tunteina katoamaan bittiavaruuteen ei-kenenkään luettavaksi.
"Laava on tulivuoresta maan pinnalle tai meren pohjalle purkautunutta sulaa kivimassaa eli magmaa, joka on peräisin Maan vaipasta tai vaippaan vajoavasta maankuoresta." Einesaataoosillontinakengät
Heres the translation for some of Kaija's fans that dont understand finish: oh no no i dont hide it!!!!!! These roads they burn my shoes are made of tina for more translations, contact me
MIKSEI näitä vanhoja HYVIÄ kappaleita lauleta SUOMEN IDOLSEISSA??? Näistä saisi upeita uusioversioita, mutta ei, suurin osa laulaa englanniksi tai jotain vasta tuotettujen albumien kappaleita, joissa ei ole mitään uutta kuultavaa.
Ehdottomasti paras biisi kaija koolta❤️
kuuntelin paljon 5.luokalla ja kuuntelen edelleen ku oon juoksemassa! hyviä muistoja tulvii mieleen ja ne antaa voimaa mennnä eteenpäin:) ihana biisi!!!
Tosi moni on yhdenlaisia kuin yhdet muut. Yhdet toiset taas ei.
WhouuU Jeah Jeaahh!
Tällä biisillä on kyllä hyviä muistoja
ja varmasti viellä monta vuotta.
Sillon ku tää tuli nii oli iha best 10vuotta vanha ja niinku oli joku 7v ku tää tuli kiitti kaija
kaijalla suomen monipuolisin ääni
Kun tämä soi baarissa, niin juoksen suoraan tanssilattialle. Sillon on pakko jammata!
Sama
Ite tanssin pään sisäl vaa ku en uskalla heittääntyy ees baaris 😒
Aijon laulaa tän mun tädin valmistujaisissa❤️
ite muistan pienenä kun tää tuli radiosta nostalgiaa!
On mahtava äänen laatu, laulaja on tosi hyvä, laulaja on tosi hyvä.....
+kirsikka man u sick
Mulla tulee mun ihanin kesä mielee 💎❤️😭😭😭❤️💎❤️💎💎❤️💎❤️ ja ihanat muistot.. Oispa se kesä vielä joskus❤️💎😭
Edes kerran ❤️💎😭
oispa ne vanhat 2005 luvun kesät, ne oli parhaita
LEGENDA tää biisi jo.
En näin 28-vuotiaana, karskinpuoleisena duunarijannuna varmaan edusta juuri lainkaan Kokkolan oletettua kohdeyleisöäenemmistöä, mut monet näistä Kaijan tunnetummista biiseistä on syöpynyt lapsuudesta pysyvästi mieleen sanoineen päivineen, kun yhtenä äidin lempiartistina sen levyt soi kotona läpi nuoruuden. Pidin kaikenlaisesta musiikista ala-asteikäisenä, mutta yläkouluun mennessä kaikki muuttui, ja yht'äkkiä pitkätukkaisen kitaristinuorukaisen mielestä kaikki paitsi tekninen raskas metalli oli paskaa. Kuten useilla muillakin pojilla se "hevimies henkeen ja vereen" -vaihe meni ohi ennen parikymppisiä, ja löysinkin monia vanhempien lempiesittäjiä/-bändejä "uudestaan" reilut viisi vuotta sitten ex-puolisoni soittamana. Yllätys oli suuri ympyrän sulkeutuessa, kun lapsena ensin kivoista kappaleista aikanaan inhokeiksi muovautuneet biisit kuulosti jälleen taas hyvältä. En silloin osannut yhdistää tuota "kausivaihtelua" omassa musiikkimaussa muuhun kuin teini-ikään
yleisesti, mutta oivalsin tässä ihan vuosi-pari sitten hevari-vaiheeni korreloivan täysin juuri äänenmurroksen alkamisen ja päättymisen kanssa. Laulaminen oli mulle lapsena itsestäänselvyys ja helppoa, osallistuin jopa erääseen lasten laulukilpailuun sijoittuen finaalissa toiseksi, mutta äänenmurros vei kertaheitolla laulukykyni täysin ja muistan kuinka murtunut olin siitä. Kaikki muusikot tietää, miten melkein mistä tahansa kappaleesta voi oppia pitämään, jos harjoittelee soittamaan sen itse. Hyvin nopeasti oman lauluäänen murruttua rajoituin kuuntelemaan vain musiikkia, missä vokaalit oli öristy, huudettu tai räpätty, koska niitä pystyn itse "laulamaan" mukana. Luulin etten laulaisi enää ikinä, mutta parikymppisenä opin hallitsemaan ääntäni uudestaan, ja kuin taikaiskusta iskelmä ja muu melodinen musa alkoi yht'äkkiä käsittämättömästi kuulostaakin hyvältä.
En nyt tiedä kuinka pahasti tää meni aiheen ohi tässä tän videon kommenttikentässä, mutta tällaiset ajatukset tuli tästä biisistä mieleen, joten naputtelin ne tähän nyt aikani kuluksi näinä aamun tyhjinä tunteina katoamaan bittiavaruuteen ei-kenenkään luettavaksi.
Aika yllättävää mut onnee sulle 👏🏻😁🙂
Olavilla
Me oltiin niin hulluja ettet pysty käsittämään!
Ikä on vain numeroita, eriasia mitä on korvien välissä ;) Haluisin mäki nähä kaijan!!!
Hieno biisi,hyvin vedetty,hyvä kaija,,,anna palaa!!
Tätä soitettiin lukiossa kesäloman juhlistamiseksi
ei tästä biisistä pääse yli
Sanat ja melodia on aivan upeat.
tää on kyllä yks suomalaisista kappaleista parhaimmistoa..
Oi, ihania muistoja, tästäkin... Vaikka elämä on jos ollut julmaakin, ei rakkautta voi unohtaa..
On tämä kyllä hienoa kuultavaa vieläkin...
Älyttömän hyvä biisi.🐱😉🐱😉🐱
Iha paras kaija koon biiseistä =3
Olen samaa mieltä
Hyvä karaoke biisi ja muutenki 💕
Ihana biisi 🤗😍♥️!
Tää on niin ihana
Hienoo, hyvä ässät!
Kiitos Kaijalle
Mukava biisi. =)
@mussu333 samaa mieltä, ihan mieletön biisi, niinkuin Kaijan kaikki muutkin. Mun tyttö tykkää kans ja mennään yhdessä konserttiin maaliskuun lopulla
Jonne kuitunen tykkään biisi on hyvää ja paras jonne tykkään
Kova
Hyvä musiiiki oot paras
Vaikka en tykkää ollenkaan suomalaisesta musiikista, ja itse tykkään enemmän kpopista, niin on tämä iha hyvä :D
kpop xD
mialmo kaikilla on oma musiikkimaku :)))
Hyi vittu
Se on aina yksinäisyydessä turvassa kuunneltuna ja manipuloiduttomasti olla oma itsensä aina, kun itse elää sitä😘, mutta mikä on harhaa, se on harhaa.
Että kun sais viel vähä paremman äänenlaadun👌😂
hyvä biisi !
Soitti tätä aikoinaan ekalla kerralla kun mentiin kasarmille inttibussissa. Syöpynyt mieleen
Ihanin Kaijalta n_n
Kaija, älä koskaan poista tätä videota tästä biisistä! Ainoa ja oikea, äläkä poista mitään muitakaan vanhoja biisejä, vaikka siltä tuntuisi.
"Laava on tulivuoresta maan pinnalle tai meren pohjalle purkautunutta sulaa kivimassaa eli magmaa, joka on peräisin Maan vaipasta tai vaippaan vajoavasta maankuoresta." Einesaataoosillontinakengät
Hyvää ja paras biisi kommentoin tätä
Juokse sinne missä on viileää, siellä Amor nuolella tähtää.
Miralle terkkuja ♥️
🌻
hyvää biisi(:
kaija on hyvä
ajankulua ei edes huomaa
Ihan paras :-D:-
🖤❤
Finnish seems like Japanese mixed with Spanish and Germanic Influence hahaha
wtf?
Nope.
SE OLI BEST paitsi äänenlaatu :)
Viel joskus tulee Sings star de Kaija Koo
Särmä bassolinja. :d
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!! t:vile ihana fani)
Paras
laitoin täysil kajarist aamu 7 ku mä oon hullu👌🏼🥲😂
Hieno biisi :) Saisko toivoo ? Allaround-mies tältä samalta levyltä ois mahtava, en löytäny sitä täältä :/
Lapsuuden muistoja
Naisrahtarin kipuilubiisi. Olen naisrahtari itekin..
Why am I seeing a Finnish lyrics video if I don't even speak Finnish?
Because it's amazing and you know it.
Jonnen kuitunen mielestä Kaija koo on hyvää
LAAVAA DADADA DAA HYVÄ BIISI SOI PÄÄSSÄ. KENELLE ON JÄÄNY?
en kommentoi uudestaan
hyvä biisi
paras kappale mutta vähä huono äänen laatu...
Haloo helsinki
Kuka 2018😂
joo
Minä
minä vieläki :D
2019* :)
OUJEEEEEEEE bailandooo bailando amigos adjooosss
I can practice my finnish language 😄👍
ihan best
Tämä biisi soi vielä tänä päivänä
Tämän mä aion oppia laulamaan karaokessa...
@SekoDoggi
Hieno homma :)
Jonne kuitunen tykkään kappale on paras ja hyvää jonne tykkään
Mihin Suvi Teräsniskan versio tästä katosi? Veti livenä jossain...
Heres the translation for some of Kaija's fans that dont understand finish:
oh no no i dont hide it!!!!!!
These roads they burn
my shoes are made of tina
for more translations, contact me
It has no sense but the music is really cool hahaha
Jonne kuitunen tykkään kappale on hyvää ja paras jonne kuitunen tykkään
Kaija siis päätti taas välillä ruveta kaunottareksi. (Uusin levy)
Hyvä😃😃😃😂😂😂😂😍
oon syöny liikaa sianlihaa
Minäkin olin tinakenkätyttö joskus aikoina
Ei en sitä salaa, syön lihaa sekä kalaa
😍😍😍😍😍
Kaijalle
ihan jees
Kuka on kirjottanu nää lyricsit Harjun asuntolan hyllyn alle
Veä mua turpaaaaaan
👍
Onko sulla kaikki ihan hyvin? =)
MIKSEI näitä vanhoja HYVIÄ kappaleita lauleta SUOMEN IDOLSEISSA???
Näistä saisi upeita uusioversioita, mutta ei, suurin osa laulaa englanniksi tai jotain vasta tuotettujen albumien kappaleita, joissa ei ole mitään uutta kuultavaa.
yeah
miks sit kuuntelet jos on ''harvinaisen ärsyttävä biisi? o.O
manne mistä varastit internetin?
Please don't be angry at me, but this sounds like a mix between Japanese and Spanish.
YungReg88 Alright xddd it's Finnish by the way
LOL I just commented that and now I read your comment...
Ihan ok
On
Bare en norsk kommentar som kommer i gjennom her
@BestKeiichi ei se nyt ihan paska oo mut ei se hirveen hyväkää oo =D
Miten tästä näkisi kun vaimoni sai aivoverenvuodon ja on nyt hoivakodissa