Mikko Salo: Kirkkonummen Sanomat
HTML-код
- Опубликовано: 2 дек 2024
- Mikko Salo, Kirkkonummen Sanomat
Mikko Salo on Kirkkonummen Sanomien perustaja, pitkäaikainen päätoimittaja ja yrittäjä. Hän on julkaissut Kirkkonummen Sanomat --lehteä vuodesta 1967. Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän ilmaisjakelulehden painos on tällä hetkellä 28 000 kpl ja se jaetaan joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella.
Kirkkonummen suomenkielinen lehti
Kirkkonummen Sanomat lähti alun perin liikkeelle suomenkielisten tiedon tarpeesta enemmistöltään ruotsinkielisessä kunnassa. Mikko Salo oli aiemmin toiminut toimittajana ja valokuvaajana Helsinki-lehdessä ja Maakansassa, joka tunnetaan nykyään nimellä Suomenmaa. Mikko Salo ja hänen isänsä saivat idean perustaa lehden, joka oli alun pitäen 8-sivuinen julkaisu, joka ilmestyi pari kertaa kuussa.
Nyt perustettuun lehteen Mikko Salosta tuli päätoimittaja ja toimitusjohtaja, ja hänen isänsä hankki yhtiöön rahaa ilmoitusmyynnillä. Vaikka lehden laajenemisen kautta henkilökuntaa tuli lisää, Kirkkonummen Sanomat on ollut aina vahvasti perheyritys. Vappu Salo, Mikon vaimon, toimi talousjohtajana 20 vuotta.
Alkuaikoina lehteä toimitettiin Helsingistä käsin, Juhani Ahon tieltä ja myöhemmin Lauttasaaresta, ja sittemmin Espoosta. 1980-luvulla Kirkkonummen Sanomat muutti Kirkkonummelle. Nykyisessä osoitteessaan lehden konttori on sijainnut vuodesta 1986.
Oman alueensa vahva yrittäjävaikuttaja
Mikko Salo toimi oman yrityksensä ohella monissa eri luottamustoimissa: pankissa, kauppakamarissa ja eri yhdistyksissä, mutta erityisesti Kirkkonummen Yrittäjissä. Yrittäjien puheenjohtajana Mikko Salo toimi lähes kaksikymmentä vuotta. Hänellä rakensi suhteita ja yhteistyötä kunnan johtoon ja hänellä on ollut Kirkkonummen alueen, yritysten, yhteishengen ja viestinnän parissa merkittävä rooli.
Mikko Salo on vaikuttanut moneen ihmiseen ja kannustanut yrittäjiä eteenpäin. Hän on antanut merkittävästi niin aikaansa kuin taloudellisia resursseja tähän päivään saakka Kirkkonummen yrittäjäyhdistyksen toimintaan. Kirkkonummen Sanomissa on aina tilaa ja aikaa yrittäjille, Kirkkonummen Yrittäjien nykyinen puheenjohtaja Katarina Helander kiittää.
Mikko Salo on vetäytynyt eläkkeelle vuonna 2010. Lehden levikki on laajentunut ja lehden ulkonäköä ja uutisointia kehitetään jatkuvasti.
Isän mielestä on ollut välillä raskasta mutta hyvin palkitsevaa. Mikko Salo välittää kiitokset osaavalle henkilökunnalle ja kaikille yhteistyökumppaneille, kertoo Mikko Salon poika, nykyinen Kirkkonummen Sanomien toimitusjohtaja ja päätoimittaja Jussi Salo.