Paula Koivuniemi - Hei Buona Notte (Live)

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 3 май 2014
  • Paula Koivuniemi esittää yhden suurimmista hiteistään "Hei Buona Notte" (1987) Leidit Lavalla konsertissa vuonna 2000. Kappale alunperin samannimiseltä albumilta.
    Leidit lavalla eli Katri Helena, Paula Koivuniemi, Lea Laven ja Marion Rung.
    Paula Kristiina Koivuniemi (ent. sukunimi Lehti, s. 19. kesäkuuta 1947 Seinäjoki) on suomalainen iskelmälaulaja. Hän on ollut suomalaisten kestosuosikki 1960-luvulta alkaen. Koivuniemen pitkän suosion syitä lienevät hänen omaleimaisen, käheän matalan alttoäänensä lisäksi hänen lavakarismansa ja pitkäikäiset hittinsä. Nimikkohitin asemaan on noussut käännösiskelmä "Aikuinen nainen" vuodelta 1982.
    Koivuniemen läpimurto iskelmän tähtitaivaalle oli vuonna 1966 julkaistu "Perhonen". Seuraavien vuosikymmenien hittejä olivat muun muassa "Aikaan sinikellojen", "Astun aurinkolaivaan", "Kapteeni Aika", "Romantiikkaa", "Sua vasten aina painautuisin", "Sata Kesää, tuhat yötä" ja "Tummat silmät, ruskea tukka". 1990-luvulta on jäänyt soimaan muun muassa "Kun kuuntelen Tomppaa". 2000-luvulla Koivuniemen menestyssävelmiä ovat olleet muun muassa "Kaiken antanut", "Mustalaisnainen", "Moskova" ja "Yöperhonen", "Kuka pelkää Paulaa", "Jos luoja suo" ja "Sata miestä".
    Koivuniemi on saanut urallaan 12 kultalevyä, yhden platinalevyn, ja lisäksi Leidit levyllä -albumi myi kultaa vuonna 2000. Hänen kuulijakuntansa ulottuu halki sukupolvien.
    Syksyllä 2014 Paula on mukana vain elämää tv-ohjelmassa. Ohjelman muut artistit ovat Vesa-Matti Loiri, Elastinen, Paula Vesala, Samuli Edelman, Jenni Vartiainen ja Toni Virtanen (Apulanta).
  • ВидеоклипыВидеоклипы

Комментарии • 36

  • @selmaheikkinen4323
    @selmaheikkinen4323 8 месяцев назад +1

    Paula Koivuniemi minä rakastan sua aina ainiaan ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

  • @user-qx4vz5eb9g
    @user-qx4vz5eb9g Месяц назад

    Upea Paula! Onneksi musiikki jää elämään aina! 🎉

  • @sarikorppila3701
    @sarikorppila3701 4 года назад +4

    TÄÄ ON NIIN IHANA AINA JA AINA UUDESTAAN HEI BUONANOTTE!KIITOS PAULA TÄSTÄ IHANASTA HIENOSTA BIISISTÄ!

  • @leakiemunki3098
    @leakiemunki3098 4 года назад +6

    Finns bara en sak att säga - så här är en riktig KVINNA ! Tack för din underbara röst tack för att du har gjort så mkt för alla , älskar dig!! . Lea fr Sverige vill till Finland!

  • @helenagronfors8747
    @helenagronfors8747 2 года назад +1

    💃👠🎶Kiitoksia LEIDIT Hieno Esitelmä ja Paula hieno Tyyppi Kiitos 🎶👠💃

  • @markkunupponen5537
    @markkunupponen5537 3 года назад +2

    Paula antaa tuntee syvän lämpöisen hyvän kaunis niin hieno laulaja 💓❤️ sydän kiittää

  • @sarikorppila3701
    @sarikorppila3701 4 месяца назад

    Aina ihana Paula koivuniemi hän on paras ja hei buonanotte on ihana muka hyvä kaunis laulu! ❤❤❤❤🌹🌹🌹💄👠👠

  • @sarikorppila3701
    @sarikorppila3701 4 года назад +3

    HEI BUONANOTTE!AIVAN MIELETTÖMÄN IHANA LIVE ESITYS KERTAKAIKKIAAN UPEA!JA IHANA PAULA KIITOS!

  • @TheAnnafan94
    @TheAnnafan94 7 лет назад +3

    💚Niin ihana Paula! 😍💖

  • @sarikorppila3701
    @sarikorppila3701 4 года назад +1

    ja ihanat kaikki ladyt kiitos!

  • @kilu6462
    @kilu6462 2 года назад

    Hienosti..Paula läby💓💓Kiitos 💓💓💓

  • @marjattanevajarvi8887
    @marjattanevajarvi8887 6 лет назад +2

    Ihana Paula

  • @markkunupponen5537
    @markkunupponen5537 Год назад

    Niin kuin meren hiekkaa ❤️❤️❤️❤️ kauneinta kultaa ❤️❤️❤️❤️ on se tunne sydäntäni koskettaa laulaja ❤️❤️❤️❤️ niin ihana ❤️❤️❤️❤️ 🌟🌟🌟🌟 tähti valon antaa ❤️❤️❤️❤️❤️ sydämeen sen ❤️❤️❤️❤️ kantaa ❤️❤️❤️❤️

  • @Kvas1980
    @Kvas1980 6 лет назад +2

    Я Люблю Паулу!

  • @_hoikkapoika_6278
    @_hoikkapoika_6278 Год назад

    tää on ihana❤️

  • @flav2689
    @flav2689 9 лет назад +1

    Aina niin mahtava!

  • @Ramona-u5b
    @Ramona-u5b 17 дней назад

  • @markkunupponen5537
    @markkunupponen5537 2 года назад

    Niin kauniisti laulaa kultaista paulaa antaa valon kauniin palon saa 💓❤️ sydämeen liekin kauneuteen se viekin on laulaja parhain kaunis jo varhain ääni niin hieno aikuisen naisen lyö 💓❤️ sykkeen sydämeen antaa kauniin liekin kauneuteen se viekin kultaiseen paulaa parhaiten se laulaa 💓❤️ sydämeen lämmön niin hienon kauniin valon parhaan palon

  • @MrHellevi
    @MrHellevi 8 лет назад +1

    LOISTAVAT LEIDIT♥♥♥♥♥

  • @julasfani68
    @julasfani68 10 лет назад +7

    .....♥ AINA IHANA PAULA ;) ♥.....

    • @samamuusa
      @samamuusa 10 лет назад

      Juu -u, tämä on tummaa...!

    • @julasfani68
      @julasfani68 10 лет назад +1

      ...hih...niin on ;) ..

  • @roteroa
    @roteroa  10 лет назад +1

  • @ingaripatti2833
    @ingaripatti2833 7 месяцев назад

    Upeaa 🎶💃🏼👍

  • @leakiemunki3098
    @leakiemunki3098 9 лет назад +2

    Minä vain rakastan tätä naista !

  • @sarikorppila3701
    @sarikorppila3701 Год назад

    ♥♥♥♥♥♥♥♥

  • @miravihtamaki6825
    @miravihtamaki6825 4 года назад +1

    Hyvä biisi❤!

  • @helenagronfors8747
    @helenagronfors8747 2 года назад

    ☕🍵☕🍵🎂🍰🍰🍰🍰🍫🍫🍫🍫🍫🍫🍫🍵☕🍵☕🍵☕🍵☕🍧🍧🍧🍧🍧👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏👏 Kiitokset teille Kaikille

  • @jarmopuisto8094
    @jarmopuisto8094 3 года назад +1

  • @tiinauusitupa1418
    @tiinauusitupa1418 3 года назад +1

    😁😂

  • @sarisummanen7961
    @sarisummanen7961 3 года назад +1

    Blind channrl

  • @dibbe73
    @dibbe73 2 года назад

    paula VAU mikä upea nainen

  • @artoheponeva6589
    @artoheponeva6589 2 года назад

    Å MP mm