Olen samaa mieltä muiden kanssa siitä, että hyvin mielenkiintoinen video. Ja kun mietit että mikä saa ihmiset laiminlyömään turvallisuusasiat, niin useimmiten syyllinen siihen on ahneus ja raha. Eli ahneuksissa säästetään väärässä paikassa(huollot, liikaa matkustajia, valitaan miehistö liian halvalla jne), mikä sitten useimmiten kostautuu katastrofaalisesti ja tulee lopulta kalliimmaksi, kuin olisi jos oltaisiin noudatettu niitä turvallisuusasioita/sääntöjä. Toisaalta näistä onnettomuuksista on otettu (ainakin yritetty ihan varmasti) oppia ja päivitetty noita turvallisuusasioita. Toinen juttu onkin edelleen se, että miten niitä noudatetaan, vai noudatetaanko ollenkaan. Mulle taas Titanic on se mielenkiintoinen, niin historialliselta kantilta, kuin siksi, että rakastan James Cameronin leffaa siitä. Hm, kas kun et laita huvittavimpia tai typerimpiä onnettomuuksia/mokia listaksi, niin Evergreen tai oikeammin Ever Given pääsisi sille listalle.
Mielenkiintoinen video kuten aina! Laivaonnettomuudet on aina traagisia, varsinkin jos ihmishenkiä menee. 😱 Olisi kiva, jos tekisit jonkinlaisen videon esimerkiksi Pohjoismaista tai Aviciista ja hänen elämästään. 😊
Hyvä ja mielenkiintoinen video! Osaat kertoo hyvin näistä kaikista jutuista ja tosi yksityiskohtaisesti.👍 Mutta en ymmärrä tätä tuuria, viimeks kun teit sen 10 pahinta lento-onnettomuutta videon oltiin seuraavana päivänä lähtemässä perheen kaa lentokoneella ulkomaille, ja nyt kun tulee tää ollaan huomenna menossa risteilylle :'D
Kiitos kun teit mun idean! Tässä lisää 11 video ideaa 1 10 maailman vaarallisinta eläintä 2 10 maailman pahinta liikenne onnettomuutta 3 10 Maailman pahinta murhaajaa 4 10 maailman pahinta terroristi iskua 5 10 maailman tappavinta taistelua 6 10 maailman vihatuinta ihmistä 7 10 Suomen vihatuinta ihmisiä 8 10 maailman pahinta onnettomuutta 9 10 ihmistä jotka ovat tappaneet eniten ihmisiä 10 10 ihmistä jotka ovat pelastaneet eniten ihmisiä 11 10 maailman oudointa lakia
Laivaonnettomuudet ovat paha ja ikävä juttu mut samalla hyvin mielenkiintoinen, tiedän itse vain neljä laivaonnettomuutta, Maanantain mysteeri podcastista Scandinavian Starin tulipalo-onnettomuus ja uppoaminen, Autolautta Ms Estonian uppoaminen jonka olen kuullut sun ja Petterin videoilta, etenkin siitä videosta missä kerroit 10 salaperäistä asiaa Estonian tutkinnoista ja muistan sen siitäkin kun se tapahtui syyskuun 28 päivä eli mun syntymäpäivänä, Costa Concordian tiedän Petteri Mikkosen videon kautta ja sit vielä tottakai ihmiskunnan kuuluisimman ja pahimman laivaonnettomuuden Titanicin tiedän siitä elokuvasta ja kaikkihan sen tietää. On myös hyvä päästä kuulemaan tällä videolla muistakin laivaonnettomuuksista mistä en oo kuullutkaan. Laivat ovat hyvin mahtavia kulkuvälineitä etenkin risteilyalukset, sotalaivat ja rahtilaivatkin ovat mielenkiintoisia ja laivat ovat paljon kehittyneet viimevuosina mutta aina niitä onnettomuuksia tulee sille ei voi mitään. Mut tykkään paljon sun top 10 videoista ja etenkin näistä missä kerrot onnettomuuksista ja tragedioista. Oisko seuraavaksi top10 pahinta ilmalaiva onnettomuutta jos niitä edes oli niin paljon ja ois kiva tietää merenkäynnin historian jälkeen ihmiskunnan ilmailun historiasta ja onnettomuuksista. Teet hyviä videoita jatka samaan malliin Ville. Tykkään sun kanavan uudesta tyylistä ja videotahdista. 🌊⛴️
Titanic ja Estonia on ne laivaonnettomuudet mitkä ehkä parhaiten muistan. On hyvin mahdollista että oon tosta Scandinavian Star -tapauksestakin kuullut, aikanaan kuuntelin paljon Maanantaimysteeri-sarjaa ennen kun siirtyi maksulliselle puolelle. Mielenkiintosta ois kyllä päästä sitä taas kuuntelemaan! Estonian kohdalla on hurjaa miettiä sitäkin, kuinka lyhyt aika siitäkin periaatteessa on. 1990-lukuakin on tullut pidettyä myös senkin verran kehittyneenä aikana, että varmaan siksikin puistattavaa mieltää että sillon on tommonen käynyt. Miltään riskeiltä ei ehkä koskaan voi välttyä, mutta tommostakaan ei kyllä kellekään soisi tapahtuvan!
@@Leopez02 Ikävää toisaalta kun siirtyi tosiaan sillon runsas vuosi sitten maksulliselle puolelle, tietty on sillai ymmärrettävää kun rahasta on tehty niin olennainen osa elämänmenoa niin mielellään haluaisi hyödyntää mahdollisimman hyvää tienestiä tietävää keinoa. Oon toki harkinnut et jos saan tästä vankemman rahantulolähteen niin voisin ehkä pistää tilaukseen. 🤔☺👍
@@TFILT suosittelen kuuntelemaan jäljillä podcastin jo tulleet jaksot niitä on jotain pari sataa ja tulee joka kuukausi uusi ennen tuli joka viikko mutta siirtyi sitte maksulliseksi
Kollega on myös laivan kapteeni ja oli keikalla tänä kesänä. Laivalla oli syttynyt tulipalo ja oli aika hullua kuultavaa kuinka kaikki muut oli evakuoitu, mutta hänen täytyi kapteenina jäädä laivaan. Onneksi kenellekään ei käynyt mtn.
todella mahtava video ~ 😊❤❤ Submekanofobian vuoksi on tämä hyvin ahdistava mutta samaan aikaan hyvin mielenkiintoinen ~ pysy mahtavana, pysy turvassa ~ nää oot paras ❤❤❤❤
Laivat tosiaan ovat tärkeitä. Aina kun mä oon laivalla, mä ostan sieltä valtavan läjän karkkia. Titanicin uppoamiseen liittyen, lienee vain ajan kysymys jolloin "RMS Titanic II" saadaan lopullisesti valmiiksi ja kaikista, ekan Titanicin turvatoimiin verrattuna olevista kehittyneemistä turvatoimista huolimatta, laiva törmäisi myös jäävuoreen tai johonkin muuhun, kuten vaikka toiseen laivaan ja uppoaisi. Kuitenkin Titanicin uppoamisen jälkeen, kaikkia johonkin törmänneitä, suuria valtamerilaivoja, tai siis niiden onnettomuuksia voisi sanoa "uusiksi Titanicin uppoamisiksi"
@@Labbish1 Joo mä tiiän että ne on siellä kalliita mutta oleminen on vieno elämys ja siitä pitää nauttia koko rahan edestä ja se maksaa itsensä takaisin koska sieltä todella saa karkkia ja muuta kaikkea sellaista mitä maista ei saa
Mieleatäni 8vuotta sitten koreassa tapahtumut Ferry laivaonnettomuus on myös hyvin mielenkiintoinen mutta samaan ikaan erittäin traaginen ja surullinen tapaus. Siitä onnettomuudesta löytyy paljon videoita, koska pääosin laivan matkustajat olivat noin 15vuotiaita nuoria jotka kuvasivat snapchattiin videoita. Myös siltä uhrimäärältä oltaisiin voitu säästyä jos laivan kapteeni ei olisi ilmoittanut, että kaikkien on pysyttävä huoneissaan, mikä on erittäin outo käsky ottaen huomioon että laiva oli uppoamassa kovaa tahtia.
Laitoin tonne vanhempaan videoon kommentin mutta......pidän sua fiksuna miehenä ja arvostan sun näkemyksiä ni haluaisitko joskus tehdä videon päihdeongelmista ja miettiä+tietenkin tutkia sitä et mikä niihin johtaa..ite kun en keksi kun ei oo ollu huonoo lapsuutta tms millä yleensä sitä selitetään. Arvoistaisin niin paljon äijän näkemystä.
Pieni tarina tuosta ensimäisestä laivasta. Isoisäni oli aikoinaan lähtenyt pohjoisamerikkaan kavoksille 1900 luvun alussa ja oli väittänyt myöhästyneen titanicista mennessään jenkkeihin... Myöhemmin tutkin isoisäni tietoja... Maahanmuutto rekisteristä. Ja huomasin titanicin sijaan laiva millä isoisäni meni amerikkaan oli juuri tuo ensimäinen laiva joka upposi pari vuotta myöhemmin.
@@vmakipelto Titanic tosin oli ollut jo puolivuotta uponneena ennenkuin isoisä pääsi lähtemään englannista jenkkeihin joten en itse ole varma että oisko pappa sekoittanut laivat keskenään... Vai olisiko tosiaan myöhästynyt ensin Titanicista ja päässyt lopulta lähtemään Empress of Ireland laivalla USAAN/Kanadaan joka upposi sitten myöhemmin...
Nyt oli mielenkiintonen video jonka uskals katsoa vasta nyt, koska oltiin just laivalla kun tämä ilmesty 😅 keep up with these videos! Aina mukava kuunnella eri aiheisia asioita!
Raha tietenkin. Jos kapasiteetti on ollut 400 matkustajaa ja laivalla on 2000 henkilöä tekee joku 1600X määrän rahaa. Suurin osa noista sijoittuu 1900-1950-vuosien väliin, joten houkutus on ollut suuri.
Mikä tekee edelleenkin Titanicista kultti maineen, vaikka paljon pahempiakin onnettomuuksia on ollut? Täytyy myöntää että huonosti tällaisia asioita seuranneena kaikki muut onnettomuudet tuli täysin puskista joista en ole kuullutkaan, paitsi tietysti tuo Titanic..
Veikkaisin syyksi sitä, että Titanicia kerrottiin olevan "uppoamaton". Laivan valmistuminen ja uppoamiseen päättynyt neitsytmatka olivat sen maailmanajan suurimpia mediatapahtumia. Lisäksi Titanicilla matkusti neitsytmatkallaan useita rikkaita ja kuuluisia henkilöitä, joiden kuolemasta tietenkin uutisoitiin näyttävästi.
@@Maskuliino Varmaan hyvinkin pitkälti näin on. Vieläpä mikä sattuma, uppoamaton uppoaa ensimmäiselle matkalleen, mutta sattumia on maailma täynnä.. Lincoln ammuttiin Kennedy-teatteriin ja Kennedy ammuttiin Lincoln-autoon..
Sain vähän aikaa sitte tietää että mun isä on kattonu sun videoita ku se sano et se kuuntelee sun videoita samalla kun se tekee töitä. Sä oot sen mielestä tosi hyvä videoiden tekijä ja mä oon kyllä samaa mieltä
Taisit skipata kokonaan erään saksalaisen risteilijän 40-luvulta, joka upposi neuvostoliittolaisen sukellusveneen torpedoihin vieden jopa 9000 ihmishenkeä. Tosin tarkkaa määrää ei tiedetä. Vai oliko video jotenkin vain esimerkiksi rauhanajan onnettomuuksia?
Tervehdys ja kiitos mielenkiintoisista videoista, mutta.. Unohditko MS(?) Wilhelm Gustlof;in? Siinähän hukkui hyvin(!) monta, joskin tarkkaa lukua, ei koskaan saatane selville. Niitä kyllä oli huomattavasti, "väittämääsi" RMS Titanic;in uhria, suurempi määrä. Ole hyvä ja oikaise, jos olen väärässä. from a Finn in Diaspora
Kuru nimisen höyrylaivan kaatuminen Näsijärvellä Siilinkarin luona on kaiketi sisävesi liikenteen pahin ja kuuluisin haaksirikko mitä suomessa on sattunut. Siitä on tehty laulukin jota äti vainajani lauloi kun olin pieni. Osaan vieläkin sen sävelen ja osan sanoistakin.
Käytimme helmikuun alusta alkaen joka viikko tuota EstoniaTallina Tukholma väillä. Tuo päivä poikkesi jokaviikkoisesta matkasta omituisella tavalla. Jos kiinostaa voin kertoa siitä. JW.
Hetkonen, peini hämmennys kun thumbnail melko lailla sama kuin infographics showlla 10h sitten tulleella videolla. Heidän kuva taitaa olla kyllä vähän jälkikäsitelty :D Mut ei siinä, hyvä video!
Olen samaa mieltä muiden kanssa siitä, että hyvin mielenkiintoinen video. Ja kun mietit että mikä saa ihmiset laiminlyömään turvallisuusasiat, niin useimmiten syyllinen siihen on ahneus ja raha. Eli ahneuksissa säästetään väärässä paikassa(huollot, liikaa matkustajia, valitaan miehistö liian halvalla jne), mikä sitten useimmiten kostautuu katastrofaalisesti ja tulee lopulta kalliimmaksi, kuin olisi jos oltaisiin noudatettu niitä turvallisuusasioita/sääntöjä. Toisaalta näistä onnettomuuksista on otettu (ainakin yritetty ihan varmasti) oppia ja päivitetty noita turvallisuusasioita. Toinen juttu onkin edelleen se, että miten niitä noudatetaan, vai noudatetaanko ollenkaan. Mulle taas Titanic on se mielenkiintoinen, niin historialliselta kantilta, kuin siksi, että rakastan James Cameronin leffaa siitä. Hm, kas kun et laita huvittavimpia tai typerimpiä onnettomuuksia/mokia listaksi, niin Evergreen tai oikeammin Ever Given pääsisi sille listalle.
Mielenkiintoinen video kuten aina! Laivaonnettomuudet on aina traagisia, varsinkin jos ihmishenkiä menee. 😱
Olisi kiva, jos tekisit jonkinlaisen videon esimerkiksi Pohjoismaista tai Aviciista ja hänen elämästään. 😊
hei joo tämmöset elämänkerrat ois kivaa vaihtelua listoihin!! :D
Annetaan Timin muistolle rauha...
Hyvä ja mielenkiintoinen video! Osaat kertoo hyvin näistä kaikista jutuista ja tosi yksityiskohtaisesti.👍 Mutta en ymmärrä tätä tuuria, viimeks kun teit sen 10 pahinta lento-onnettomuutta videon oltiin seuraavana päivänä lähtemässä perheen kaa lentokoneella ulkomaille, ja nyt kun tulee tää ollaan huomenna menossa risteilylle :'D
No huh! On sulla hyvä tuuri 😅 Turvallista matkaa joka tapauksessa ☺️
Kiitos kun teit mun idean! Tässä lisää 11 video ideaa
1 10 maailman vaarallisinta eläintä
2 10 maailman pahinta
liikenne onnettomuutta
3 10 Maailman pahinta murhaajaa
4 10 maailman pahinta terroristi iskua
5 10 maailman tappavinta taistelua
6 10 maailman vihatuinta ihmistä
7 10 Suomen vihatuinta ihmisiä
8 10 maailman pahinta onnettomuutta
9 10 ihmistä jotka ovat tappaneet eniten ihmisiä
10 10 ihmistä jotka ovat pelastaneet eniten ihmisiä
11 10 maailman oudointa lakia
Laivaonnettomuudet ovat paha ja ikävä juttu mut samalla hyvin mielenkiintoinen, tiedän itse vain neljä laivaonnettomuutta, Maanantain mysteeri podcastista Scandinavian Starin tulipalo-onnettomuus ja uppoaminen, Autolautta Ms Estonian uppoaminen jonka olen kuullut sun ja Petterin videoilta, etenkin siitä videosta missä kerroit 10 salaperäistä asiaa Estonian tutkinnoista ja muistan sen siitäkin kun se tapahtui syyskuun 28 päivä eli mun syntymäpäivänä, Costa Concordian tiedän Petteri Mikkosen videon kautta ja sit vielä tottakai ihmiskunnan kuuluisimman ja pahimman laivaonnettomuuden Titanicin tiedän siitä elokuvasta ja kaikkihan sen tietää. On myös hyvä päästä kuulemaan tällä videolla muistakin laivaonnettomuuksista mistä en oo kuullutkaan. Laivat ovat hyvin mahtavia kulkuvälineitä etenkin risteilyalukset, sotalaivat ja rahtilaivatkin ovat mielenkiintoisia ja laivat ovat paljon kehittyneet viimevuosina mutta aina niitä onnettomuuksia tulee sille ei voi mitään. Mut tykkään paljon sun top 10 videoista ja etenkin näistä missä kerrot onnettomuuksista ja tragedioista. Oisko seuraavaksi top10 pahinta ilmalaiva onnettomuutta jos niitä edes oli niin paljon ja ois kiva tietää merenkäynnin historian jälkeen ihmiskunnan ilmailun historiasta ja onnettomuuksista. Teet hyviä videoita jatka samaan malliin Ville. Tykkään sun kanavan uudesta tyylistä ja videotahdista. 🌊⛴️
Titanic ja Estonia on ne laivaonnettomuudet mitkä ehkä parhaiten muistan. On hyvin mahdollista että oon tosta Scandinavian Star -tapauksestakin kuullut, aikanaan kuuntelin paljon Maanantaimysteeri-sarjaa ennen kun siirtyi maksulliselle puolelle. Mielenkiintosta ois kyllä päästä sitä taas kuuntelemaan!
Estonian kohdalla on hurjaa miettiä sitäkin, kuinka lyhyt aika siitäkin periaatteessa on. 1990-lukuakin on tullut pidettyä myös senkin verran kehittyneenä aikana, että varmaan siksikin puistattavaa mieltää että sillon on tommonen käynyt. Miltään riskeiltä ei ehkä koskaan voi välttyä, mutta tommostakaan ei kyllä kellekään soisi tapahtuvan!
@@TFILT juu maanantain mysteeri on hyvä
@@Leopez02 Ikävää toisaalta kun siirtyi tosiaan sillon runsas vuosi sitten maksulliselle puolelle, tietty on sillai ymmärrettävää kun rahasta on tehty niin olennainen osa elämänmenoa niin mielellään haluaisi hyödyntää mahdollisimman hyvää tienestiä tietävää keinoa. Oon toki harkinnut et jos saan tästä vankemman rahantulolähteen niin voisin ehkä pistää tilaukseen. 🤔☺👍
@@TFILT suosittelen kuuntelemaan jäljillä podcastin jo tulleet jaksot niitä on jotain pari sataa ja tulee joka kuukausi uusi ennen tuli joka viikko mutta siirtyi sitte maksulliseksi
Jännää että vuoden 2002 syyskuussa on uponnut Le Joola niminen laiva ja oon myös tuohon aikoihin syntynyt.
Aina tosi mielenkiintoisia ja ammattimaisia videoita, siistiä kattoo. Ville oot lahjakas! 😍🥰❤️
Nää sun videot on tasaisen hyviä ja aina mielenkiintoisia. Odotan aina uutta kun vanha on katsottu.👍
Voisiko olla seuraavaksi 10 pahinta tulipaloa ja oot paras
Kollega on myös laivan kapteeni ja oli keikalla tänä kesänä. Laivalla oli syttynyt tulipalo ja oli aika hullua kuultavaa kuinka kaikki muut oli evakuoitu, mutta hänen täytyi kapteenina jäädä laivaan. Onneksi kenellekään ei käynyt mtn.
Ei se pakko ole , tilanteen mukaan mennään ja kylllä ihminen vaan hengestään taistelee aina oli mitkä natsat vaan olkapäillä ..
Hienoo settii jälleen, kiitos mielenkiintoisesta videosta👍👏
todella mahtava video ~ 😊❤❤
Submekanofobian vuoksi on tämä hyvin ahdistava mutta samaan aikaan hyvin mielenkiintoinen ~
pysy mahtavana, pysy turvassa ~ nää oot paras ❤❤❤❤
Laivat tosiaan ovat tärkeitä. Aina kun mä oon laivalla, mä ostan sieltä valtavan läjän karkkia. Titanicin uppoamiseen liittyen, lienee vain ajan kysymys jolloin "RMS Titanic II" saadaan lopullisesti valmiiksi ja kaikista, ekan Titanicin turvatoimiin verrattuna olevista kehittyneemistä turvatoimista huolimatta, laiva törmäisi myös jäävuoreen tai johonkin muuhun, kuten vaikka toiseen laivaan ja uppoaisi.
Kuitenkin Titanicin uppoamisen jälkeen, kaikkia johonkin törmänneitä, suuria valtamerilaivoja, tai siis niiden onnettomuuksia voisi sanoa "uusiksi Titanicin uppoamisiksi"
Karkit on muuten ihan törkeän kalliita laivalla. Maista saa selvästi halvemmalla. Tosin laivalla on paljon karkkeja, joita ei välttämättä muualta saa.
@@Labbish1 Joo mä tiiän että ne on siellä kalliita mutta oleminen on vieno elämys ja siitä pitää nauttia koko rahan edestä ja se maksaa itsensä takaisin koska sieltä todella saa karkkia ja muuta kaikkea sellaista mitä maista ei saa
Mieleatäni 8vuotta sitten koreassa tapahtumut Ferry laivaonnettomuus on myös hyvin mielenkiintoinen mutta samaan ikaan erittäin traaginen ja surullinen tapaus. Siitä onnettomuudesta löytyy paljon videoita, koska pääosin laivan matkustajat olivat noin 15vuotiaita nuoria jotka kuvasivat snapchattiin videoita. Myös siltä uhrimäärältä oltaisiin voitu säästyä jos laivan kapteeni ei olisi ilmoittanut, että kaikkien on pysyttävä huoneissaan, mikä on erittäin outo käsky ottaen huomioon että laiva oli uppoamassa kovaa tahtia.
Oot kyllä Ville niin kova ukko! Arvostan todella paljon ja jos kaikki oltais edes vähän niinku sinä niin tää olis parempi paikka
Huippu video. 😁
Olisitko kiinnostunut tekemään videota aiheesta The Mystery of Annie Yokinen?
2:27 oma kotikunta Tohmajärvi mainittu 💪💪
Kivaan tahtiin tulee uusia videoita. 👍
Laitoin tonne vanhempaan videoon kommentin mutta......pidän sua fiksuna miehenä ja arvostan sun näkemyksiä ni haluaisitko joskus tehdä videon päihdeongelmista ja miettiä+tietenkin tutkia sitä et mikä niihin johtaa..ite kun en keksi kun ei oo ollu huonoo lapsuutta tms millä yleensä sitä selitetään.
Arvoistaisin niin paljon äijän näkemystä.
Erittäin hyvä idea! Laitan tämän talteen omalle idealistalle.
Pieni tarina tuosta ensimäisestä laivasta. Isoisäni oli aikoinaan lähtenyt pohjoisamerikkaan kavoksille 1900 luvun alussa ja oli väittänyt myöhästyneen titanicista mennessään jenkkeihin... Myöhemmin tutkin isoisäni tietoja... Maahanmuutto rekisteristä. Ja huomasin titanicin sijaan laiva millä isoisäni meni amerikkaan oli juuri tuo ensimäinen laiva joka upposi pari vuotta myöhemmin.
Tosi mielenkiintoista!
@@vmakipelto Titanic tosin oli ollut jo puolivuotta uponneena ennenkuin isoisä pääsi lähtemään englannista jenkkeihin joten en itse ole varma että oisko pappa sekoittanut laivat keskenään... Vai olisiko tosiaan myöhästynyt ensin Titanicista ja päässyt lopulta lähtemään Empress of Ireland laivalla USAAN/Kanadaan joka upposi sitten myöhemmin...
Mun äidin isän isän isän isä olisi mennyt Titanicin muta se oli täynnä
Kiitos. Järkyttävää mutta mielenkiintoista miten eri vuosilla tämä virheet toistuvat.
Hyvä video. Tähän vallan uppoutui 👍
Hyvä ja kiinnostava video niinkuin aina!!
Hyvä video☺️. Traagisia kaikki onnettomuudet missä menee henkiä😭
Tosi mielenkiintone video!
Laivat kiinnostaa nii kiva ku säki aloit tekee myös laiva videoita
Hyvä video taas vähä viisampi😃👍🏼
Nyt oli mielenkiintonen video jonka uskals katsoa vasta nyt, koska oltiin just laivalla kun tämä ilmesty 😅 keep up with these videos! Aina mukava kuunnella eri aiheisia asioita!
mielenkiintonen video!👌🏻
mukavia aiheita tämä youtube suosittelee näin juuri laivalle noustua. :D
Sultanan tapaus sopis kyl hyvin kans kummitusjutuks et Mississippi joella ois nähty aavehöyryrataslaiva😂
Meillä on sentään hyvä tilanne turvallisuuden kanssa Ruotsin ja Tallinnan laivoilla!
Olisi näistä onnettomuuksista oppineena Takasteltava erityisesti Suomenlahden laivaliikennettä ja laivojen kuntoa. JW.
Oletko katsonut uusimmat Puutiset??👍👍👍
Raha tietenkin. Jos kapasiteetti on ollut 400 matkustajaa ja laivalla on 2000 henkilöä tekee joku 1600X määrän rahaa. Suurin osa noista sijoittuu 1900-1950-vuosien väliin, joten houkutus on ollut suuri.
Mikä tekee edelleenkin Titanicista kultti maineen, vaikka paljon pahempiakin onnettomuuksia on ollut? Täytyy myöntää että huonosti tällaisia asioita seuranneena kaikki muut onnettomuudet tuli täysin puskista joista en ole kuullutkaan, paitsi tietysti tuo Titanic..
Veikkaisin syyksi sitä, että Titanicia kerrottiin olevan "uppoamaton". Laivan valmistuminen ja uppoamiseen päättynyt neitsytmatka olivat sen maailmanajan suurimpia mediatapahtumia. Lisäksi Titanicilla matkusti neitsytmatkallaan useita rikkaita ja kuuluisia henkilöitä, joiden kuolemasta tietenkin uutisoitiin näyttävästi.
@@Maskuliino Varmaan hyvinkin pitkälti näin on. Vieläpä mikä sattuma, uppoamaton uppoaa ensimmäiselle matkalleen, mutta sattumia on maailma täynnä.. Lincoln ammuttiin Kennedy-teatteriin ja Kennedy ammuttiin Lincoln-autoon..
Tee top 10 pahinta terrori-iskua kuolonuhrien ja vaurioiden perusteella.
Estonia, Estonia😢
Mulla tuli mainos missä sanottiin"aika lähteä risteilylle??"
Näitä lisää
Pahin oli ku pokemonissa Ash uppos sen laivan mukana.
Mun IsoIsoIsoisä oli Titanicissa onnettomuudessa, mutta se pääsi pelastusveneeseen
Se on ihan väärin
mahtava video ville! Kiitos!
Sain vähän aikaa sitte tietää että mun isä on kattonu sun videoita ku se sano et se kuuntelee sun videoita samalla kun se tekee töitä. Sä oot sen mielestä tosi hyvä videoiden tekijä ja mä oon kyllä samaa mieltä
Nice, kiva kuulla!
Teepä joskus video suomessa tapahtuneista laiva onnettomuuksista
Taattua laatua! 👍
Minä merenkulkija katsomassa tätä ja jälleen kerran tulen siihen tulokseen etten mene matkustajalaivalle töihin :'D
Onneks tuli just Silja Line mainos tähän videoon
Tee pls estoniasta video
Eipä ollut Estoniankaan keissi kaukana listalle pääsystä
Ei ole minkäänlais viranomaisvalvontaa ja muutenkin asenne on välinpitämätön mihinkään turvatoimiin.
Tosta kasista mä tiesin. Harmi, että melkein kaikki menetti henkensä
😢
Vaikka Estonian uppoaminen ei se pahin onnettomuus ollutkaan niin silti meitä kaikkia pohjoismaalaisia sydäntä eniten riipaisee.
Hauskasti tuli silja linen mainos🙃
Totta kai estonia on ykkösenä top 10 laivaonnettumuus videoll
Vai onko?
No ei edes ollut 😂
@@vmakipelto taisin käydä lähempänä mutta Oisko toista osaa tota top 10 laiva onnettomuutta
hyvä video!😁
Taisit skipata kokonaan erään saksalaisen risteilijän 40-luvulta, joka upposi neuvostoliittolaisen sukellusveneen torpedoihin vieden jopa 9000 ihmishenkeä. Tosin tarkkaa määrää ei tiedetä. Vai oliko video jotenkin vain esimerkiksi rauhanajan onnettomuuksia?
Etkö katsonut videota ollenkaan? Siinähän nimenomaan sanotaan, että listalla ei ole sotatoimien aiheuttamia uppoamisia.
Kiitoksia.ville,olipa,taas,tosi,Mielenkiintonen,video
Tervehdys ja kiitos mielenkiintoisista videoista, mutta..
Unohditko MS(?) Wilhelm Gustlof;in?
Siinähän hukkui hyvin(!) monta, joskin tarkkaa lukua, ei koskaan saatane selville.
Niitä kyllä oli huomattavasti, "väittämääsi" RMS Titanic;in uhria, suurempi määrä.
Ole hyvä ja oikaise, jos olen väärässä.
from a Finn in Diaspora
Saisko Pearl harbor sodasta faktoja 😊
Miks kuvassa oli costacon... en osaa kirjoittaa sitä mut nii🤣
Kymmenen historian pahinta terrori iskua?😊
Tekisiks joskus videon suomen pahimmista onnettomuuksista?
Kuru nimisen höyrylaivan kaatuminen Näsijärvellä Siilinkarin luona on kaiketi sisävesi liikenteen pahin ja kuuluisin haaksirikko mitä suomessa on sattunut. Siitä on tehty laulukin jota äti vainajani lauloi kun olin pieni. Osaan vieläkin sen sävelen ja osan sanoistakin.
Huomio kaikille: älkää ylikuormittako laivojanne, seuraukset voivat olla ikäviä
Eikö Estonia ollut autolautta, eikä ro-ro -alus?
Seuraavaksi Suomen 10 pahinta onnettomuutta?
Miks täs ei ollu Viking linen karille ajoja
Tee video amelia earhartista!
Titanic
Miten sä jaksat tehdä näitä videoita
Olisko vastapainoks eniten selvinneitä laivaonnettomuuksista?
Tohmajärvi mainittu, Torille!
Toinen videoidea: Rothschildit ja rockefellerit
Miksi ei myös sota-aikana kauppa-aluksiin kohdistuneita tapauksia?
Tuli vaan mieleen että Freddie Mercury syntyi Zanzibarin saarella Farrokh Bulsara nimisenä .5.9. 1946
OLIN BALTIC PRINCESILTÄ JUST LÄHDÖSSÄ LAIVASTA KUN TÄÄ VIDEO TULI
Nyt on käyty läpi onnettomuudet meressä, maassa ja ilmassa. Onkos avaruuteen kuolleita?
Eikö halifaxissa ollut käynyt joku paha laiva-onnettomuus?
Laivan uppoaminen tai muu tapahtuma mikä pakottaisi poistumaan laivasta keskellä merta on asia mitä en koskaan haluaisi kokea
raha
Käytimme helmikuun alusta alkaen joka viikko tuota EstoniaTallina Tukholma väillä.
Tuo päivä poikkesi
jokaviikkoisesta matkasta omituisella tavalla. Jos kiinostaa voin kertoa siitä. JW.
mites wilhelm gustloff
seuraavaks 10 pahinta sotaa
Hetkonen, peini hämmennys kun thumbnail melko lailla sama kuin infographics showlla 10h sitten tulleella videolla. Heidän kuva taitaa olla kyllä vähän jälkikäsitelty :D Mut ei siinä, hyvä video!
Oho 😄 Aikamoinen sattuma. Käytämme selvästi samaa kuvapankkia (eli shutterstockia).
Miten tuo tulee
Sitte 10 vallankumousta ja 10 parasta pokerinpelaajaa
Jengi varmaa ajattelee vaa "kyl nyt aina pari lisää mahtuu" "ei toi nyt niin paha myrsky ole" jne. leikitään sankaria..
Eiks Titanic oo ainut laiva ku meni keskeltä kahtia vai ooks mä väärässä
Nyt jos tekisit 10 suomen vaaralisinta Savonlinna ois korkeella eile kaveri lähti oman käden kautta 13v ikäsenä r.i.p bro
Time stampit puuttuvat
Olin juuri laivalla kun laitoit tämän videon mutta tulimme eilen illalla sieltä pois😂
Oon tällä hetkellä laivalla 😫😨
Vähän myöhässä mutta Wilhelm gustloff yri 9000 kuolemaa
Onneksi tää video ei tullu eilen, olin eilen risteilyllä ja pelkään laivoja 😂
Mä oon menossa viikonloppuna risteilylle :D
Mäkin olin maanantaina risteilyllä
🤙🤘
Mississippi jokea menny laiva räjähti koska hiilen palaseksi naamioitu pommi oli laitettu sen höyrykoneeseen
Tee video sharia laista?
Nyt olen katsonut moneen kertaan ja jokaisessa menee syy neljälle nauhalle , aivan vältettävissä olisi ollut kaikki muut paitsi miina ..
9:20 maha kurni?
Se on vatsa vitun kusipää
Jännittävät 10 listat
Kiitos
Kun näkee miten risteilyalukset suurenee vuosi vuodelta niin voisi olettaa että se pahin onnettomuus on vasta edessämme.