Viisi Android vinkkiä - Näin käytät puhelintasi yksinkertaisemmin: osa 2

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 13 фев 2019
  • Nyt on vuorossa toinen osa Viisi vinkkiä Androidille sarjaan. Tässä videossa kerron taas viisi yleisempää ja harvinaisempaa vinkkiä, jotka toivottavasti helpottavat älypuhelimen käyttöä.
    Vinkki 1 - Pikavalikon kuvakkeesta suoraan valikkoon
    Suurin osa tietää, että kun pikavalikon kuvaketta painaa, siitä menee jokin toiminto päälle ja pois. Osalle on varmasti hämärän peitossa se, että kuvaketta pitkään painamalla pääset kyseisen ominaisuuden valikkoon, esimerkiksi bluetooth-valikkoon.
    Vinkki 2 - Kuvakaappaus
    Kuvakaappauksen ottaminen on helppoa. Äänenvoimakkuus alas painikkeen ja virtapainikkeen yhtäaikaisella painalluksella saat otettua kuvakaappauksen puhelimesi ruudulta.
    Vinkki 3 - Yötila
    Ruutujen sinisävyinen valo illalla vaikeuttaa nukahtamista. Tämän vuoksi Android-puhelimissa on toiminto, jolla näytön värilämpötila muutetaan lämpimän suuntaan. Tämän pitäisi helpottaa silmien rasitusta ja nukahtamista.
    Vinkki 4 - Google Kääntäjän keskustelutoiminto
    Ulkomailla voi joskus loppua kielitaito kesken. Tällöin Google Kääntäjän keskustelutoiminnolla pystyt keskustelemaan suomeksi ja puhelin kääntää puheesi toiselle kielelle. Sama toimii myös päinvastoin.
    Vinkki 5 - Musiikin tunnistaminen
    Musiikin tunnistukseen on olemassa omia sovelluksiaan, mutta tämä toiminto löytyy myös Android-puhelimista Google haun alaisuudesta. Toiminnon saa päälle joko suoraan Googlen äänihausta tai lisäämällä widget aloitusnäytölle. Näin puhelin tunnistaa soitettavan kappaleen ja näyttää tiedot ruudulla.
    Videon musiikki: Brings back the feelings (instrumental version) - Daniel Gunnarsson / Epidemic Sound
  • НаукаНаука

Комментарии • 104

  • @elinah.8745
    @elinah.8745 5 лет назад +56

    Tykkään sun rauhallisesta tyylistä tällä kanavalla

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +8

      Kiitos. Välillä miettinyt, että pitäiskö olla vähän räväkämpi. Taidan pitäytyä tällä linjalla siis. 😃

    • @saulmunoz3731
      @saulmunoz3731 5 лет назад +6

      Tekniikkaluola Ehdottomasti näin.

  • @ToniPlays_
    @ToniPlays_ 5 лет назад +44

    Ei kai tässä muuta voi sanoa kuin että laadukas ja hyvä video 😃

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +6

      Kiitos Toni! Parhaansa tässä yrittää. 😃

  • @leomontonen6743
    @leomontonen6743 5 лет назад +21

    Tee 3 osa

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +3

      Kyllä tulossa jonkin ajan päästä. 👍🏻

  • @speinii5767
    @speinii5767 5 лет назад +5

    Todella hyvää sisältöä

  • @Ruusee
    @Ruusee 5 лет назад +3

    Tota vikaa en tiennykkää. Hyviä vinkkejä. Hyvä video.

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +2

      Hyvä, että löytyi edes yksi uusi. 😀 #tehtäväsuoritettu

  • @jonivirtanen9849
    @jonivirtanen9849 5 лет назад +3

    Hyviä vinkkejä tuli monta asiaa joita en tiennyt. Teet hyviä videoita.

  • @reneplays4647
    @reneplays4647 5 лет назад

    5vinkki ole mulle ainakin uus juttu✌️ja erittäin hyvä video jatka samaan malliin

  • @kassufam
    @kassufam 5 лет назад +2

    Tosi hyvä video! Kiitos avusta!

  • @saamenorth6867
    @saamenorth6867 5 лет назад +3

    👍Lisää näitä vinkkejä!!

  • @arzka6645
    @arzka6645 5 лет назад +1

    Kiitos!

  • @eerohakola3125
    @eerohakola3125 5 лет назад

    Hyvä video jälleen

  • @markopuolivali709
    @markopuolivali709 5 лет назад +4

    Kiitos hyvästä videosta. Itsellä mennyt ohi Googlen Kääntäjä-sovelluksen keskustelu mahdollisuus. Itse käyttänyt "Microsoftin Translator" sovellusta tähän asti. On sitä vaan itse aika "puusilmä", kun ei tuollaisia huomaa, vaikka ne möllöttää siinä nenän edessä kaiken aikaa.

    • @niklashirvela
      @niklashirvela 5 лет назад +2

      Myös Translator sisältää kyseisen ominaisuuden

  • @arttu8673
    @arttu8673 5 лет назад +2

    Mahtava video 3 asiaa oli uutta

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад

      Kiva kuulla, että noinkin paljon uutta löytyi! 😃

  • @casinogorillasuomi4187
    @casinogorillasuomi4187 5 лет назад +1

    Laatuvideo! Toki tiesin itse nämä vinkit jo mutta varmasti monelle apua näistä :)

  • @opinoob978
    @opinoob978 5 лет назад +1

    Tää autto ku oon aina ennen painanu yhtä nappii joka on siellä samas kohtaa missä esim wifi ja bluetooth on, että se ottaa sen kuva kaappauksen nii ny voin vaa painaa volume ja virta näppäintä et se ottaa sen kuvakaappauksen ku mun täs huaweis ei toimi tupla klikki. Hyvä video🤗

  • @Userbskdkekdkfkjdjdkd
    @Userbskdkekdkfkjdjdkd 4 года назад +3

    Hyödyllinen video!😀

  • @volvoo22
    @volvoo22 3 года назад +1

    Hyvä video ja hyvät vinkit👍👍👍👍👍

  • @vene257
    @vene257 4 года назад

    i like it👌👌👌👌 voitko tehdä vinkkejä samsungeille???

  • @Joonatan75
    @Joonatan75 5 лет назад +1

    Kiitos videosta ja vinkeistä, mulle tarpeen ollut.

  • @Janttukana
    @Janttukana 5 лет назад

    Pidän tota silmäystävällist tilaa koko ajan pääl:D

  • @wajer872
    @wajer872 5 лет назад

    Sellane tähän et miten saa vaigdettuu huaweista fontti

  • @eerokeskinen1145
    @eerokeskinen1145 5 лет назад +2

    1:42 pitääkö tuo napautus laittaa jostain asetuksista päälle?

    • @niklashirvela
      @niklashirvela 5 лет назад +1

      Turvallisuuasetuksista: Näytön kiinnitys

  • @ElmeriNiskanen
    @ElmeriNiskanen 5 лет назад +2

    Tällästeelle nörtille tuli uutena toi googlen sisänen musan tunnistus. En oo ennen kiinnittäny huomioo....johtunee siitä, etten ikinä puhelimelleni puhu.

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +2

      Se on muuten jännä, miten sitä yleensä aina kaiken tekee ns. "vanhan kaavan" mukaan.

  • @herne_pw7127
    @herne_pw7127 3 года назад +1

    Voisitko tehdä vinkki jutun jossa kerrot miten tallentaa helposti näyttöä

  • @Mersuharrastaja
    @Mersuharrastaja 5 лет назад

    Ei tainnut olla tämä video, mutta en löytänyt "oikeaa" videota niin kysyn tässä. Jossain tälläsellä vinkki-videolla kerroit että google näppäin osaa liikuttaa kursoria välilyöntiä vierittämällä. Mulla oli aluksi Samsungin oma näppis ja en tykännyt ennakoivasta syötötä, joten kytkin sen pois ja onnistuinkin siinä. Sitten vinkkisi perusteella otin Googlen näppiksen käyttöön ja ihan hyvä ominaisuus, mutta ennakoiva tekstinsyöttö palasi ja en saa sitä pois päältä millään; vanha asetus jolla sain sen pois Samsungin näppiksen kanssa on edelleen pois päältä mut Googlen näppiksellä se on edelleen päällä; onko tippiä millä sen saisi pois? (Siis ennakoivan syötön)

  • @nopea3
    @nopea3 5 лет назад

    mites onkos noi puhelimen lepotilassa ollessa kun on näitä komentoja esim kameran avaus taskulamppu yms nii kannattaisikos niinstä mainita sitten android 3 videolla.

  • @Sonttu87
    @Sonttu87 2 года назад

    hei, yritän poistaa yht sovelusta, Bluetooth kautta, ja asentaa toisen, niin voisko sellaisen videon tehä.

  • @hummingbird86273
    @hummingbird86273 3 года назад

    APUA! ⚠️On sinisen valon suodatin ja tumma tila sekä night screen joka ilta päällä MUTTA MIKSI OI MIKSI se ei toimi kun puhelin lukossa?! Vähän ehkä vaikeaa selitystä nyt mutta siis laitan noi kaikki päälle ja hyvin toimii mutta kun näyttö sammuu ja painat virtanappia niin näytön valot on kirkkaimmillaan mitä voi olla kunnes pyyhkäiset näyttöä kerran ja se ihan vähän himmenee ja sitten kun saat näyttölukon auki niin näyttö on taas yhtä himmeä kuin sen kuuluukin olla.
    Eikö tähän ole mitään konstia?
    Vai pitääkö aina yösin silmät palaa siitä näytön kirkkaudesta ennen kuin saat lukituksen auki?

  • @kuusimetta8830
    @kuusimetta8830 4 года назад

    Osaakos kukaan sanoa miks mulla menee sijainti itestää päällee (mun puhelin on samsung galaxy A40)

  • @0000jani0000
    @0000jani0000 5 лет назад +2

    Noi musiikin etsintä työkalut ei toimi cover versioissa sitten 😅 kokeilin Mailyn jolanella ei tunnistanut dolly partonin version tunnisti

  • @vernerijokinen
    @vernerijokinen 5 лет назад +2

    mun samsungissa ainaki peleissä toi mii niin että vedän kämmenellä alhaalta ylös niin ottaa kuvakaappauksen

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +1

      Totta muuten. Toimii myös sivusuunnassa pyyhkäisemällä. 👍🏻

    • @OT827_
      @OT827_ 5 лет назад +1

      @@tekniikkaluola mulla oli honor 7 litessä kolme sormea ku veti alas

  • @wer12360
    @wer12360 5 лет назад +1

    Itellä on Nokia 3 (Android) puhelin ja ongelma on, että se aina välillä hävittää kaikki säädöt. Asennetut appsiit kyllä säilyy, mut ne toimii kuin ekalla kertaa asennuksen jälkeen, eli kakki asetukset häviää. Esim. puheluntallennusta (Call Recorder) ei enää toimi ja aiemmat nauhoitteet on hävinneet.

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +1

      Jännä ongelma. Eipä ole ennen vastaan tullut moista. 🤔

    • @niklashirvela
      @niklashirvela 5 лет назад

      Kyseistä sovellusta ei enää play-kaupasta edes löydy...

  • @juusojamsen3068
    @juusojamsen3068 5 лет назад +1

    Voiko joku auttaa?! Mulla on Huawei p8 lite enkä tiedä miten saan yötilan käyttöön?!

    • @lembooleenpaasauskeisari
      @lembooleenpaasauskeisari 5 лет назад

      Hommaa parempi puhelin pässi.

    • @juusojamsen3068
      @juusojamsen3068 5 лет назад

      @@lembooleenpaasauskeisari lol 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    • @lembooleenpaasauskeisari
      @lembooleenpaasauskeisari 5 лет назад

      @@juusojamsen3068 Mikäs siinä niin naurattaa olla köyhä?

    • @niklashirvela
      @niklashirvela 5 лет назад

      Kyseisestä puhelimesta ei yötilaa valitettavasti löydy

  • @jyeehaw
    @jyeehaw 5 лет назад

    Huawein (ainakin joissain) puhelimissa voi ottaa screenshotin myös vetämällä kolmea sormella alaspäin näytöllä

    • @VL2602
      @VL2602 3 года назад

      joo mulla on se

  • @muusimakqqq
    @muusimakqqq 2 года назад

    Nokia 5.4: näytön jakaminen kahdelle sovellukselle?

  • @freiska7449
    @freiska7449 4 года назад +1

    Täst tulee olemaan apua koska tilasin uuden puhelimen joka on mun eka android puhelin. Pysyks muute tehä arvostelun samsung galaxy a70

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  4 года назад

      Hyvä jos oli videosta apua. Varmaan en enää A70 käsittele, koska kohtahan todennäköisesti tulee jo A71 markkinoille.

  • @eerok424
    @eerok424 5 лет назад +3

    Toimiiko virtapainike äänevoimakkuuspainike ruutukaappaus Nokia 3puhelimessa

  • @smirnoffice03
    @smirnoffice03 5 лет назад +2

    Se vika juttu niin voit myös tehdä se snäpchatillä silee et ku musiikki soi niin painat sitä näyttöä silleen et se on siin kamera tilassa pohjaa niin siihen tulee sen musan nimi😁😁
    Jos kukaa tajus😂😂

  • @tuiskulevoranta7056
    @tuiskulevoranta7056 5 лет назад +2

    Laita se vinkki et sen ruudun saa jaettua kahtia esim jos ei oo spotifyä niin voi kuunnella ytstä musiikkiii jaetun näytön tilas ;)

  • @evalkealaakso8107
    @evalkealaakso8107 5 лет назад +2

    Mikä kännykkä sulla on

    • @konstanen
      @konstanen 5 лет назад +2

      Note 9 näyttäs olevan

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +1

      Note 9 on tällä hetkellä taskussa. Tällä videolla tosin näkyi vielä Nokia 7.1, Huawei Nova 3 ja Oneplus 6t.

  • @lassik3101
    @lassik3101 5 лет назад +2

    Jes

  • @xxcoldrinxx9930
    @xxcoldrinxx9930 5 лет назад +3

    Tekniiikkaluola laita sydän tai et saa kesällä mansikoita
    Hyvä video :)

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +2

      Siinä sulle sydän. Mansikat mielessä. 😂

  • @juustokinkku1198
    @juustokinkku1198 5 лет назад +1

    lisää tälläsii

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад

      Tulee varmasti! 👍🏻

    • @juustokinkku1198
      @juustokinkku1198 5 лет назад +1

      @@tekniikkaluola Ja näistä on paljon hyötyä otin heti ton ekan ku siit on hyötyy

  • @OT827_
    @OT827_ 5 лет назад +2

    Shazam on myös rakennettu snäpin sisää, ku pitää näyttöö pohjas

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад +2

      Ok, hyvä tietää. Itsellä jäänyt snäpin käyttö tosi vähälle.

  • @raijalrpisto2910
    @raijalrpisto2910 6 месяцев назад

    Oho,!!!🎉🎉

  • @kerperossi
    @kerperossi 5 лет назад +2

    Kiitti

  • @CoreTec3000
    @CoreTec3000 5 лет назад +1

    Tiesin kaikk.i jippii!
    Paitsi vikan :(

  • @Raffe8
    @Raffe8 Год назад

    Voitko tehdä videoita Xiaomi redmi a2 puhelimesta 1:39

  • @Jopoilija
    @Jopoilija 5 лет назад +1

    Mutes kun oo löytäny tota ns. yövaloa sonystä

    • @tekniikkaluola
      @tekniikkaluola  5 лет назад

      Tuo on muistaakseni tullut ensimmäisenä Android 7.1 ja Pixeliin, joten sitä ei välttämättä kaikissa käyttiksissä ole olemassakaan. Play-kaupasta löytyy esim. Twilight, mikä tekee saman homman. Se on sitten vain erillinen app.

  • @nompaa3471
    @nompaa3471 4 года назад

    Hyvä video, mutta tiesin jo kaikki🙁

  • @nipu3
    @nipu3 3 года назад

    Tekniikkaluola oot paras

  • @tyynelska123
    @tyynelska123 4 года назад +1

    Tiesin ton sinisen valon suodatin Juhanan mulla se alkaa jo 20.00 ja loppuu 8.00 mut VAsta uudes puhelimes tajusin sen.. xd

    • @somethingrandomvideos._.3642
      @somethingrandomvideos._.3642 3 года назад

      Oho tää on mun vanha RUclips käyttis jota kyl käytän vielki🤣🤣mut niin öö nykyisin mulla alkaa se jo 19.00 ja loppuu JOSKUS ööö 7.00 tai 6.00

  • @NXTVirallinen
    @NXTVirallinen 5 лет назад +2

    Tiesin kaikki

  • @leevip5384
    @leevip5384 5 лет назад

    Toi huawein koputus toiminto ei toimi mun huaweissa

  • @j728k2
    @j728k2 5 лет назад

    kuka siin netis on?!!11

  • @Monkeman989
    @Monkeman989 5 лет назад

    Onks tää sami heedberg?

  • @raijalrpisto2910
    @raijalrpisto2910 6 месяцев назад

    Dna

  • @miksu-brawlstars7503
    @miksu-brawlstars7503 4 года назад

    Mulla on aina silmäystävällinen tila päällä

  • @ellu3985
    @ellu3985 5 лет назад +1

    Kiitos!

  • @koloplays_1632
    @koloplays_1632 5 лет назад

    Tiesin kaikki