Erittäin tärkeä ja kipeä aihe. Rakastan tätä kappaletta useistakin syistä. Sanat ja sävyt kuvaavat harvinaisen hyvin sitä ristiriitaa arjen muille näkyvien hetkien ja seinien takana piilossa tapahtuvan painajaisen kanssa elämisessä. Välittyy tunne pakosta selvitä, jaksaa ja toimia siitä huolimatta miten kipeää tilanne tekee. Itsesyytökset ja ajatus siitä, että voisi omalla käytöksellään jotenkin muuttaa tilanteen terveemmäksi. Se tietoisuus siitä miten yksin näiden asioiden kanssa helposti ihminen on, kun ulkopuolelta ei ymmärretä koko kuvion tuhoavuutta. Se petetyksi tulemisen tunne, kun rakkaan ihmisen kasvojen takaa löytyy tuhoa, jota ei haluaisi edes uskoa. Olin kuullut biisin usein, mutta kun näin tämän videon ensimmäisen kerran se pysäytti. Mietin miten monella muulla tavoin tämän olisi voinut tehdä, mutta en äkkiseltään keksi vaikuttavampaa, rehellisempää ja suoraan sanoen puistattavampaa versiota tälle... Täydellinen muistutus siitä, että lähisuhdeväkivalta on jokaisen asia. Ei pelkästään tekijän ja niiden jotka alle jäävät. Liian usein lähipiiri katsoo hiljaa vaikka epäilisikin. Ei haluta puuttua, ei haluta olettaa. Naapurit pistävät telkkarin kovemmalle, "molempien kaverit" usein torjuvat ikävät ajatukset, kun eivät tahdo uskoa millaiseen hirviömäisyyteen tuttukin ihminen kykenee. Ja miten usein sukulaiset, työkaverit ja muut voivat hiljaisen hyväksynnän lisäksi myös jatkuvasti usuttaa jäämään tuhoisiin suhteisiin. "Ei ole yhden vika, jos kaksi riitelee", "eihän se nyt tuollaista voi tehdä", "Kyllähän parisuhde aina työtä vaatii" jne... Miten paljon helpompaa onkaan ihmisten ajatella, ettei tuollainen painajainen osu omalle kohdalle. Että väkivaltaiseen suhteeseen jäävät ovat hölmöjä tai heikkoja ja että itse toimisi fiksummin. Silti niin monella tapaa ruokitaan puolihuomaamattamme myrkyllistä kuvaa rakkaudesta johon kuuluu "kaiken kestäminen". Liian usein vähätellään varoitusmerkkejä, kun tulkitaan mustasukkaisuuden määrä rakastamiseksi, ihmisen puutteellinen tunnehillintä intohimoksi ja henkinen väkivalta "kaikkihan joskus riitelevät" suodattimen läpi normaaliksi ja kauhistellaan vasta sitten kun tilanne on vähitellen edennyt niin julmaksi ettei ympäristökään kykene asioita ohittamaan. Valitettavasti silloin voi olla monelle jo myöhäistä eikä jälkiviisaus lämmitä vaikka miten taivastellaan, että kuinka joku tuommoista kotonaan katselee. Kiitoksia tästä biisistä PMMP.
Jonkun pitää kuolla, ennen kuin useimmat ihmiset heräävät tähän todellisuuteen. Ja se on se henkisesti ja usein fyysisestikin piesty ja kidutettu puoliso, joka silloin uhriksi jälleen joutuu. Surullista kyllä näin asia on. Kiitos PMMP:lle!
Kiitos paljon näistä sanoista! 💪🏼 itse kokenut pitkään vuosia varmaan 10v henkistä alistamista, ei kuunella missään ja vaikka kuinka yritän perustella faktaa ja olen koko ajan nähnyt mihin tämä johtaa etkä mitään pysty tekemään 🤦 mutta pakko se on alkaa ajattelemaan että minä olen se tärkein ja kaikkeni olen yrittänyt enempää ei voi tehdä, näin sanoi myös lääkäri ja psykologi.
Ei siinä tilanteessa kykene ajattelemaan täysin selväjärkisesti. Kun on vuosikaudet joutunut elämään väkivallan keskellä, on aikalailla menettänyt itsensä, on niin syvällä pimeydessä, ettei jaksa edes päästä siitä irti.
@@juha2031 moni lähteekin. Mutta se ei myöskään usein ala "yhtäkkiä", vaan salakavalasti vuosien varrella, jolloin todellisuudentaju on jo heikentynyt.
Perheväkivallan kokeneena toivoisin, että tämä soitetaan jokaisella terveystietotunnilla tytöille, niin että sanat jää mieleen. Olisi auttanut aikanaan..
Virve Rosi ja pojille, miehetkin voi olla perheväkivallan uhreja vaikka fyysistä ylivoimaa heillä saattaakin naisiin olla. Siksi musta tossa videolla oli kiva että miehetkin lauloi mukana :)
@@mirjaoisti7320 jep. tosin usein perheväkivallasta puhutaan usein lähinnä naisiin kohdistuvana ilmionä koska se on niin paljon yleisempää kun miehiin kohdistuva ja historiallisesti ei ”vaimon kurittamisessa” olla edes välttämättä nähty mitään vikaa.
Kun iso ja raaka tyttöystäväni hakkasi ja potki mua, olin ehkä ansainnutkin sen menneisyydestäni, jolloin olin mustasukkaisuuttani lyönyt itseäni heikompaa. Olen 50 vuotta vanha mies, ja kieltäydyn kaikesta väkivallasta tästä lähtien. Haluan elää sivistyneemmässä maailmassa.
Pakko myöntää tän muutaman kerran kuulleena jotenki tää on todella häiritsevän hyvä kappale. Saa olon kokemaan syyllisyyttä kun vaikka en itse lyö ketään niin miesten osallisuus väkivallan suhteen on ylivoimaista. Kun ei kenenkään tarvitsisi tätä kokea. Voin vaa ajatella minkälaista helvettiä se perheväkivalta/lähisuhdeväkivalta on...
@intheshadows4mytime The point is in the contrast, placing happiness and violence side by side enriches both elements and makes them deeper and more meaningful. Another point is to stress the fact that no one gets married with the intention of becoming a beater or the victim. Which, then raises the questions, where, how and why do things go wrong and move towards violence?
ihan mieletön biisi ja video! :D kyllä tää vaan on jotain niin loistavaa ettei voi sanoo sitä tarpeeks. mikä vastakkainasettelu! loistava! :D ja biisi täynnä asiaa.
@ValluPoni NImenomaan niin että tekstin sisältö! on se pääasia! Junnuvainion teksteissäkin on syvällisyyttä mutta Pmmp:een teksteissä tekstien Henki on syvällinen(ei niin viihteellinen)! Long live Pmmp!
Videon tapahtumat niin suomalaista, kaunista, monissa tuollaisissa häissä olen ollut. Kappaleen sanat saavat surulliseksi, sekin niin suomalaista, mutta ei kauniissa mielessä. Miksi tässä nykyään niin vauraassa kansassa asuu yhä sellainen pohjaton alavire?
@NewKoneko90 mun mielestä se nimenomaan tekee tästä videosta hyvän, vielä kun on laitettu tommoset tosi kliseiset suomalaiset häät. Tulee semmonen kiva kontrasti tai joku :D Ja rupee aatteleen että tavalliset onnellisen näköset paritkin voi olla pinnan alla jotain ihan muuta.
@intheshadows4mytime PMMP thinks that weddings are so fake when people acts superhappy and everythings perfect etc so because of that's irony this video fits this song perfect :D Sorry for my bad english
@Paradizeeeee pmmp:n mielestä häissä on aina niin feikki tunnelma kun jengi teeskentelee niin superonnellista ja kaikki on täydellistä jne, joten sen ironian vuoksi tää video sopii biisiin paremmin kuin hyvin. :D
@lauhav Ymmärrän kyllä, ja olen pahoillani puolestasi. Mutta ei pidä koskaan unohtaa sitä, että naisetkin harrastavat parisuhdeväkivaltaa sekä henkisessä että fyysisessä muodossa. Siitä ei vaan puhuta, kun se on miehelle niin noloa myöntää, että akka vittuilee jatkuvasti ja vetää turpiin. Mut ihan hyvä, joskin karu biisi.
Niinpä,ettei ennestään jo parisuhteessa 17.5.2021 lähtien olevaa varattua miestä saa enää yrittää,tämä vaan tiedoksi eräälle Honkasen Jaanalle,joten pysyppä vaan siellä Kivikkokankaan asumisyksikössäsi,jonne syystäsi olet sinne joutunutkin,että näin se on vaan nyt onkin👍😎👩🦱🧔🏼❤️❤️🤩!
Tämä video on.. toisaalta vitsi ja sitten se tosi asia. Itse ton nähneenä. Tuntui sairaalta, se et ihannoidaan asiaa. Kun todellisuus jätti 16 puukon iskua vartaloon ja lukuisat traumat.
jos löytää itsensä tällaisesta "parisuhteesta", kannattaa vain lähteä. jotkut miehet, joskus naisetkin eivät etsi rakkautta, ainoastaan nyrkkeilysäkkiä itselleen.
Mutta miehet voivat olla yhtälailla parisuhdeväkivallan uhrina. Sillä ei ole väliä, minkä sukupuolen edustajan näkökulmasta teksti on kirjoitettu, sillä se voi silti koskettaa jokaista ihmistä sukupuolesta riippumatta. Laulun sanastoa ei tarvitse tarkoittaa yksinomaan yhdelle väestöryhmälle. Kyllä, naiset kokevat parisuhdeväkivaltaa paljon enemmän kuin naiset, mutta vaikka kommenttisi on yhdeksän vuotta vanha, se on silti hyvin seksistinen
@ValluPoni moi!:) Juu. Loistava teksti. Eikä siinä mitään, enää tekstissä ei häiritse mikään.. Pmmp:een tekstit olivat vaan niin erilaisia kuin muiden huipputekijöiden (juice helismaa ym ym ym) että meni aikansa ennenkuin löysi/ymmärsi laulujen punaisen langan 100%sesti. Ja ymmärsi juuri sen miksi tekstit ovat (tavallaan!) yksityisen kertomalta vaikuttavia. Se on tapa tehdä tekstejä jossa teksti ei ole niin viihteellinen, jolla saa rakennuttua teksteihin oikeaa ja vakavaa sisältöä.
Kertakaikkisen loistava teksti; rakentuu kertosäkeeseen niiiiiiin taitavasti.. Mutta taas risoo se että jotenkin teksti kuitenkin kuulostaa jonkun tyypin henkilökohtaiselta elämältä, jonkun "ulkopuolisen" ihmisen tarinalta jota sattuu kuuntelemaan vaikkapa ravintolan terassilla! Mutta mutta...toisaalta ehkäpä juuri tätä on haettukin sitten..en tiedä...
Uskomattoman hyvä biisi ja video.Tummatukkainen kaaso vei kyllä lähes kaiken huomioni.Käsittämättömän kaunis hymy ja silmät.Todella kuuma nainen,mutta tuskin itse tietää sitä ...onneksi.Katsokaa video uudestaan tarkasti.
Erittäin tärkeä ja kipeä aihe. Rakastan tätä kappaletta useistakin syistä. Sanat ja sävyt kuvaavat harvinaisen hyvin sitä ristiriitaa arjen muille näkyvien hetkien ja seinien takana piilossa tapahtuvan painajaisen kanssa elämisessä. Välittyy tunne pakosta selvitä, jaksaa ja toimia siitä huolimatta miten kipeää tilanne tekee. Itsesyytökset ja ajatus siitä, että voisi omalla käytöksellään jotenkin muuttaa tilanteen terveemmäksi. Se tietoisuus siitä miten yksin näiden asioiden kanssa helposti ihminen on, kun ulkopuolelta ei ymmärretä koko kuvion tuhoavuutta. Se petetyksi tulemisen tunne, kun rakkaan ihmisen kasvojen takaa löytyy tuhoa, jota ei haluaisi edes uskoa.
Olin kuullut biisin usein, mutta kun näin tämän videon ensimmäisen kerran se pysäytti. Mietin miten monella muulla tavoin tämän olisi voinut tehdä, mutta en äkkiseltään keksi vaikuttavampaa, rehellisempää ja suoraan sanoen puistattavampaa versiota tälle...
Täydellinen muistutus siitä, että lähisuhdeväkivalta on jokaisen asia. Ei pelkästään tekijän ja niiden jotka alle jäävät. Liian usein lähipiiri katsoo hiljaa vaikka epäilisikin. Ei haluta puuttua, ei haluta olettaa. Naapurit pistävät telkkarin kovemmalle, "molempien kaverit" usein torjuvat ikävät ajatukset, kun eivät tahdo uskoa millaiseen hirviömäisyyteen tuttukin ihminen kykenee. Ja miten usein sukulaiset, työkaverit ja muut voivat hiljaisen hyväksynnän lisäksi myös jatkuvasti usuttaa jäämään tuhoisiin suhteisiin. "Ei ole yhden vika, jos kaksi riitelee", "eihän se nyt tuollaista voi tehdä", "Kyllähän parisuhde aina työtä vaatii" jne...
Miten paljon helpompaa onkaan ihmisten ajatella, ettei tuollainen painajainen osu omalle kohdalle. Että väkivaltaiseen suhteeseen jäävät ovat hölmöjä tai heikkoja ja että itse toimisi fiksummin. Silti niin monella tapaa ruokitaan puolihuomaamattamme myrkyllistä kuvaa rakkaudesta johon kuuluu "kaiken kestäminen". Liian usein vähätellään varoitusmerkkejä, kun tulkitaan mustasukkaisuuden määrä rakastamiseksi, ihmisen puutteellinen tunnehillintä intohimoksi ja henkinen väkivalta "kaikkihan joskus riitelevät" suodattimen läpi normaaliksi ja kauhistellaan vasta sitten kun tilanne on vähitellen edennyt niin julmaksi ettei ympäristökään kykene asioita ohittamaan. Valitettavasti silloin voi olla monelle jo myöhäistä eikä jälkiviisaus lämmitä vaikka miten taivastellaan, että kuinka joku tuommoista kotonaan katselee.
Kiitoksia tästä biisistä PMMP.
Jonkun pitää kuolla, ennen kuin useimmat ihmiset heräävät tähän todellisuuteen. Ja se on se henkisesti ja usein fyysisestikin piesty ja kidutettu puoliso, joka silloin uhriksi jälleen joutuu. Surullista kyllä näin asia on. Kiitos PMMP:lle!
@@SairasSiika Skill issue. Sinuna lukisin vähä enemmän, ehkä oppisit jotakin.
@@joonamikkonen_ muna suuhu
Kiitos paljon näistä sanoista! 💪🏼 itse kokenut pitkään vuosia varmaan 10v henkistä alistamista, ei kuunella missään ja vaikka kuinka yritän perustella faktaa ja olen koko ajan nähnyt mihin tämä johtaa etkä mitään pysty tekemään 🤦 mutta pakko se on alkaa ajattelemaan että minä olen se tärkein ja kaikkeni olen yrittänyt enempää ei voi tehdä, näin sanoi myös lääkäri ja psykologi.
tää biisi sai mut tekemään ratkasun joka ehkä pelasti mun hengen. parisuhdeväkivalta on helvetin vaikea asia vaikka siitä miten vääntäis. kiitos pmmp.
ootko sä se laurahoo tiktokista?
@@mx.782 ootko sä sfx kaikista elokuvista?
@@BLVCKSCORP mitä mussutat spurgu
tässä videossa on niin vahva kontrasti tän biisin sanojen ja ton itse hääjuhlan välillä et rupee ihan kyyneleet valuu ;__; Aivan ihana biisi!
Ei siinä tilanteessa kykene ajattelemaan täysin selväjärkisesti. Kun on vuosikaudet joutunut elämään väkivallan keskellä, on aikalailla menettänyt itsensä, on niin syvällä pimeydessä, ettei jaksa edes päästä siitä irti.
Entä ensimmäisen kerran jälkeen?
@@juha2031 moni lähteekin. Mutta se ei myöskään usein ala "yhtäkkiä", vaan salakavalasti vuosien varrella, jolloin todellisuudentaju on jo heikentynyt.
Perheväkivallan kokeneena toivoisin, että tämä soitetaan jokaisella terveystietotunnilla tytöille, niin että sanat jää mieleen. Olisi auttanut aikanaan..
Virve Rosi ja pojille, miehetkin voi olla perheväkivallan uhreja vaikka fyysistä ylivoimaa heillä saattaakin naisiin olla. Siksi musta tossa videolla oli kiva että miehetkin lauloi mukana :)
Virve Rosi saatana voi miehetkin olla uhreja
@@mirjaoisti7320 jep. tosin usein perheväkivallasta puhutaan usein lähinnä naisiin kohdistuvana ilmionä koska se on niin paljon yleisempää kun miehiin kohdistuva ja historiallisesti ei ”vaimon kurittamisessa” olla edes välttämättä nähty mitään vikaa.
Tämä kappale soitettiin minun terveystiedon tunnilla ja siitähän tämä kappale jäi mieleen.
Kun iso ja raaka tyttöystäväni hakkasi ja potki mua, olin ehkä ansainnutkin sen menneisyydestäni, jolloin olin mustasukkaisuuttani lyönyt itseäni heikompaa. Olen 50 vuotta vanha mies, ja kieltäydyn kaikesta väkivallasta tästä lähtien. Haluan elää sivistyneemmässä maailmassa.
Mikä on exän numero?
Kuullostaa ihan hyvältä läpsinnältä.
Suomessa ei nimittäin naisia lyödä, toisinkuin ei-mulkku idässä.
PMMP on tehnyt niin raskaista aiheista biisejä. Mutta myös tärkeää että on tehnyt.
Kummasti tulee oma entinen elämä mieleen... Omaksi ja lasten onneksi tajusin lähteä - myöhään, mutten kaiketi liian myöhään...
Pakko myöntää tän muutaman kerran kuulleena jotenki tää on todella häiritsevän hyvä kappale. Saa olon kokemaan syyllisyyttä kun vaikka en itse lyö ketään niin miesten osallisuus väkivallan suhteen on ylivoimaista. Kun ei kenenkään tarvitsisi tätä kokea. Voin vaa ajatella minkälaista helvettiä se perheväkivalta/lähisuhdeväkivalta on...
Kuka lyö kerran, tekee sen myös jatkossa, hallitsemisen tarve.
Onnen kyynel...Tajuun joka sanan nim.kokemuksen SYVÄLLÄ RINTAÄÄNELLÄ...
Mestariteos. Luontevaa näyttelemistä.
Parisuhteissa on usein myös henkistä väkivaltaa.. Ja minusta tämä kappale puhuttaa myös sellaisia ihmisiä jotka on joutunu kärsimään siitä.
Henkistä väkivaltaa seuraa usein myös ennen pitkää fyysinen väkivalta. Oikeastaan aina kun on fyysistä väkivaltaa, on myös henkistä.
Minä olen kokenut henkistä väkivaltaa siksi tämä laulu saa minut kyynelin syvät arvet jää😢
I love it how they have styled everyone in 90's style! Mut joo muuten hyvä sanoma tässä!
Aivan mahtava video. Jotenki niin jäätävä. Älkää naiset missään nimessä hyväksykö koti väkivaltaa ikinä!!!
älkääkä miehetkään myös
@@l1lium Aivan totta
@intheshadows4mytime The point is in the contrast, placing happiness and violence side by side enriches both elements and makes them deeper and more meaningful. Another point is to stress the fact that no one gets married with the intention of becoming a beater or the victim. Which, then raises the questions, where, how and why do things go wrong and move towards violence?
Vuosien jälkeen en huomannut tuota keittoa ateriana!
Sinänsä ei liity kappaleeseen, mutta häiritsee kun laulu kuuluu jotenkin todella hiljaisesti musiikin läpi.
Pelkkä peukun antaminen ei tässä kohtaa riitä, vaan on pakko sanoa, että teit oikean päätöksen. Paljon voimia sinulle!
ihan mieletön biisi ja video! :D kyllä tää vaan on jotain niin loistavaa ettei voi sanoo sitä tarpeeks. mikä vastakkainasettelu! loistava! :D ja biisi täynnä asiaa.
Nimi Pmmp tulee siitä kun laulajien nimet ovat Paula ja Mira niin Paula Mira Mira Paula
PMMP ❤
@ValluPoni NImenomaan niin että tekstin sisältö! on se pääasia! Junnuvainion teksteissäkin on syvällisyyttä mutta Pmmp:een teksteissä tekstien Henki on syvällinen(ei niin viihteellinen)! Long live Pmmp!
Kiitos kuluneista vuosista. Vielä kesällä nähdään!
Videon tapahtumat niin suomalaista, kaunista, monissa tuollaisissa häissä olen ollut. Kappaleen sanat saavat surulliseksi, sekin niin suomalaista, mutta ei kauniissa mielessä. Miksi tässä nykyään niin vauraassa kansassa asuu yhä sellainen pohjaton alavire?
on se hyvä rytmi melodian
aivan upea kappale laulettavaksi häissä
tää video vaikuttaa niin aidolta...
Irvokasta mutta totta. Voi miten suloiselta se kaikki joskus ulos päin näyttääkään...
@NewKoneko90 mun mielestä se nimenomaan tekee tästä videosta hyvän, vielä kun on laitettu tommoset tosi kliseiset suomalaiset häät. Tulee semmonen kiva kontrasti tai joku :D Ja rupee aatteleen että tavalliset onnellisen näköset paritkin voi olla pinnan alla jotain ihan muuta.
Hei kato! Kari Kananen, nykyinen tv pappi kohdassa 2:20 !
❤❤❤
@intheshadows4mytime PMMP thinks that weddings are so fake when people acts superhappy and everythings perfect etc so because of that's irony this video fits this song perfect :D Sorry for my bad english
Upea morsian. Rakkaus on ikuista, rakkauden kohde vain vaihtuu...
''Minä rakastin kaikkea hänessä halusin nukkua hänen vieressä hän on kaunis'' . :
Mutta minä rakastin kaikkea hänessä. Olisin halunnut nukkua hänen viereensä unohdukseen. Hän oli kaunis.
@lauhav Tiedän tunteen. Ite taistelin myös samoisen asian kanssa aikoinaan. Mahtavaa me! :)
know the feeling...
Ei hitto me kuunneltiin tätä eilen koulussa! 🏫😂😅🤣😀😆😁🤦🏻♀️
what? tää on kuvattu pakilan nutalla :D
2023 ja toimii.
biisi on ajaton ❤
2025 ja vieläkin toimii! 😄
❤ kiitos ❤️💯🔥
I like the perkele language. It's so cute, but so angery.
@Paradizeeeee pmmp:n mielestä häissä on aina niin feikki tunnelma kun jengi teeskentelee niin superonnellista ja kaikki on täydellistä jne, joten sen ironian vuoksi tää video sopii biisiin paremmin kuin hyvin. :D
Älkää miehetkään sitä hyväkykö.
kdysi jsem jim taky nerozuměl,ted´ už je to trochu lepší :-)
Antti Tuiskun version jälkeen tän kuuntelee ihan eri tavalla
Millä lailla eri tavalla?
@@SK-nw4ig sillai ku erilailla you know tarkotuksen tajuaa paremmin
@lauhav
Ymmärrän kyllä, ja olen pahoillani puolestasi. Mutta ei pidä koskaan unohtaa sitä, että naisetkin harrastavat parisuhdeväkivaltaa sekä henkisessä että fyysisessä muodossa. Siitä ei vaan puhuta, kun se on miehelle niin noloa myöntää, että akka vittuilee jatkuvasti ja vetää turpiin.
Mut ihan hyvä, joskin karu biisi.
Thank you Sherlock.
Niinpä,ettei ennestään jo parisuhteessa 17.5.2021 lähtien olevaa varattua miestä saa enää yrittää,tämä vaan tiedoksi eräälle Honkasen Jaanalle,joten pysyppä vaan siellä Kivikkokankaan asumisyksikössäsi,jonne syystäsi olet sinne joutunutkin,että näin se on vaan nyt onkin👍😎👩🦱🧔🏼❤️❤️🤩!
Hyvä
upea video.
hea laul !
tehkää uusii biisii jos on virtaa viel?tv lapin mies esa.
Antti Tuisku 90
Alguien me puede decir de qué trata la canción?
violencia doméstica
MUSIC ENTERTAINEMNT (FINLAND) OY
@viivis67
Joo, miks ei pojille tosissaan..?
Jen škoda, že ani trochu nerozumím textu :(
@IrrrJ thanks!
Paula on kaunis nainen
Tämä video on.. toisaalta vitsi ja sitten se tosi asia. Itse ton nähneenä. Tuntui sairaalta, se et ihannoidaan asiaa. Kun todellisuus jätti 16 puukon iskua vartaloon ja lukuisat traumat.
jos löytää itsensä tällaisesta "parisuhteesta", kannattaa vain lähteä. jotkut miehet, joskus naisetkin eivät etsi rakkautta, ainoastaan nyrkkeilysäkkiä itselleen.
Pääsin pois tuosta
@Pilvikone jos huomaat laulun sanasto on tarkoitettu naisille.
Mutta miehet voivat olla yhtälailla parisuhdeväkivallan uhrina. Sillä ei ole väliä, minkä sukupuolen edustajan näkökulmasta teksti on kirjoitettu, sillä se voi silti koskettaa jokaista ihmistä sukupuolesta riippumatta. Laulun sanastoa ei tarvitse tarkoittaa yksinomaan yhdelle väestöryhmälle. Kyllä, naiset kokevat parisuhdeväkivaltaa paljon enemmän kuin naiset, mutta vaikka kommenttisi on yhdeksän vuotta vanha, se on silti hyvin seksistinen
@@l1lium mä olin tollon 14v :DD
@ValluPoni moi!:) Juu. Loistava teksti. Eikä siinä mitään, enää tekstissä ei häiritse mikään.. Pmmp:een tekstit olivat vaan niin erilaisia kuin muiden huipputekijöiden (juice helismaa ym ym ym) että meni aikansa ennenkuin löysi/ymmärsi laulujen punaisen langan 100%sesti. Ja ymmärsi juuri sen miksi tekstit ovat (tavallaan!) yksityisen kertomalta vaikuttavia. Se on tapa tehdä tekstejä jossa teksti ei ole niin viihteellinen, jolla saa rakennuttua teksteihin oikeaa ja vakavaa sisältöä.
mua on hakattu niin vitusti lapsesta aikuisuuteen että en pelkää ketään . jumalauta en pelkää että joku lyö
No HUHH!
Kertakaikkisen loistava teksti; rakentuu kertosäkeeseen niiiiiiin taitavasti.. Mutta taas risoo se että jotenkin teksti kuitenkin kuulostaa jonkun tyypin henkilökohtaiselta elämältä, jonkun "ulkopuolisen" ihmisen tarinalta jota sattuu kuuntelemaan vaikkapa ravintolan terassilla! Mutta mutta...toisaalta ehkäpä juuri tätä on haettukin sitten..en tiedä...
Ihmeen vähän tykkäyksiä. Biisi saa oikeesti kyyneliin.
PMMP paras biisi, ei ees kilpailua!
Ei oo väkivalta koskaa ollu mun elämässä läsnä. Ei ottavana eikä antavanakaan, silti tuntuu elämä iha täyspaskalta.
I don't understand the relationship between the lyrics and the video!
It's a real wedding with some random couple and the guests are singing this song which is about abusive relationship
”If you gonna hit me one more time..... I KILL YOU”
@shien1 Todella järkevä kommentti, osoittaa miten aikuinen itse olet..
täs videos on tosi paljon samaa fiilistä ku leevien laura jenna ellinooras
70 kommentti tää
obviously not.