Kerran Belgiassa myöhästyin viimeisestä Brysselin junasta. -10 astetta, merituuli ja rankkasade oli meneillään. Ohikulkevalta vartijalta kysyin neuvoa. Ohjeistus oli tämä: Et saa nukkua rautatieasemalla. Ei ole lähistöllä hotellia tai hostellia. Et saa nukkua rautatieasemalla, et saa jäädä tänne. Kiitin ja tappoin kiltteydellä vartijan. Sanoin ei hätää seuraava juna menee 6 tunnin päästä. Kerroin, että tulen Pohjois-Suomesta (eli lappalainen). Meillä on normaalia -30 asteen pakkaset eli pystyn käveleen koko yön. Helppoa😅 Ärsyttävä tyyppi. Noh 30 min kävelin. Löysin metsikön ja pienen kallion ulokkeella läntäsin vedenpitävän kassin perseeni alle ja aukasin sateenvarjon eteeni ja kääperryin ottamaan 4 tunnin unoset. Olin hiukan kylmä herätessä, mutta 30 min kävely takaisin lämmitti. Pääsin junaan, marssin hotellille suihkuun ja nukkumaan. Luulen, että olisit selvinnyt kesällä Berliinissä❤ Ennemmin kuin jäisit nukkuun aukiolle tai ydinkeskustaan. Olisin valinnut metsikön 100%, kuin jäädä jonkun ryöväämäksi😂 Berliinissä törmäsin ruotsalaiseen, joka oli putsattu rahoista. Käytin sen syömässä, ostin nestettä ja ruokaa nettosta just siinä Aleksanderplatsilla olevasta. Ja sit vippasin rahaa. Kaikki ajattelee, että pöljä. Parin päivän päästä tulin baarista ja löysin 90 euroa. Karma maksoi tippiä hyvästä teosta😂😂😂
Tätä videota eksyy katsomaan vain legendat. Onnittelut 🎉
P.S. Englanninkielisiin kohtiin löytyy suomitekstit kun pistää tekstitykset päälle! 🔥
Kerran Belgiassa myöhästyin viimeisestä Brysselin junasta. -10 astetta, merituuli ja rankkasade oli meneillään. Ohikulkevalta vartijalta kysyin neuvoa.
Ohjeistus oli tämä: Et saa nukkua rautatieasemalla. Ei ole lähistöllä hotellia tai hostellia. Et saa nukkua rautatieasemalla, et saa jäädä tänne.
Kiitin ja tappoin kiltteydellä vartijan. Sanoin ei hätää seuraava juna menee 6 tunnin päästä. Kerroin, että tulen Pohjois-Suomesta (eli lappalainen). Meillä on normaalia -30 asteen pakkaset eli pystyn käveleen koko yön. Helppoa😅
Ärsyttävä tyyppi. Noh 30 min kävelin. Löysin metsikön ja pienen kallion ulokkeella läntäsin vedenpitävän kassin perseeni alle ja aukasin sateenvarjon eteeni ja kääperryin ottamaan 4 tunnin unoset. Olin hiukan kylmä herätessä, mutta 30 min kävely takaisin lämmitti. Pääsin junaan, marssin hotellille suihkuun ja nukkumaan.
Luulen, että olisit selvinnyt kesällä Berliinissä❤ Ennemmin kuin jäisit nukkuun aukiolle tai ydinkeskustaan. Olisin valinnut metsikön 100%, kuin jäädä jonkun ryöväämäksi😂
Berliinissä törmäsin ruotsalaiseen, joka oli putsattu rahoista. Käytin sen syömässä, ostin nestettä ja ruokaa nettosta just siinä Aleksanderplatsilla olevasta. Ja sit vippasin rahaa. Kaikki ajattelee, että pöljä. Parin päivän päästä tulin baarista ja löysin 90 euroa. Karma maksoi tippiä hyvästä teosta😂😂😂
No nyt on tarina! Onhan näitä vaihtoehtoja monia, ehkä seuraavalla kerralla täytyy kokeilla viikko ilman rahaa 🤷
60 euron laskun saat jos pummilla kuljet missä tahansa Saksan lähiliikenteessä.
Selviydy petosella 24h ilman rahaa
Tää ois kyllä hardcore 👀
Wow ihan hyvä❤❤ruclips.net/video/o-CyCvsVzJ4/видео.html