Tuttu talo ohi ajettu vuosia ja aina on käynyt mielessä että josko siitä saisi vielä kodin. Surulliseksi vetää nykyinen kunto ja todella hyvä vertaus sinulla näille räkänokille jotka eivät kunnioita toisen omaa vaikka se olisikin syystä tai toisesta hylätty. Kiitos videosta😊
Siis upea paikka. Kyllä tuli vaan paha mieli, että mitä on tapahtunut, että talo on tyhjilleen jäänyt. Maton tekeminen puolitiehen, luomapuut vintillä, että uuttakin loimea ois kangaspuihin tullut kyllä. Ei jumankeuta mahdu jakeluun tuo särkeminen ja sotkeminen. Kaikki mitä noissa tiloissa on sisällä ollut, oisipa ollut hienoa katsella, kun ois saaneet olla rauhassa tavarat paikoillaan ja navetan ylisillä olevat autot, huoh.. No Teemulle paranemisii ja kiitos tästä videosta
Olen itsekki käynnyt kyseissä talossa, siellä paikkoja katsellessa huomasin että talon tuhoajat ovat olleet lapsia tai nuoria, talossa oli jäänteitä siitä että talon omistaja harrasti metsästystä, paljon tyhjiä panoslaatikoita asekaappi tyhjänä, heräs ajastus itselläkin siitä että toivottavasti aseet ei ole joutuneet vääriin käsiin tai panokset, koska jos viranomainen olisi ne viennyt olisi vieneet luodit niille kuuluvissa laatikoissa, kävin siis talossa ennen ku siellä oli edes noita graffiitteja silloin siellä teräksinen asekaappi joka oli heitetty pihalle,
Tuollainen paikkahan olisi unelma sellaiselle, joka viihtyy syrjemmässä ja nauttii luonnon läheisyydestä. Varmasti olisi ollut asuttavassa kunnossa, ilman ikkunoiden ja paikkojen rikkomista . Kyllä tuli niin paha mieli tuollaisesta hävittämisestä. Selvästi ollut rakas paikka, jota on huolella vaalittu. Ne autotkin on selvästi haluttu säilyttää, siellä ylisillä,,, ei voi sanoa, kun HUH HUH, tätä maailman menoa. Suunnattomat kiitokset hienosta videosta!
En saa mahdutettua päähäni että mikä järki ja mikä ilo siitä on että hajottaa tuollalailla autoja ja ikkunoita mielummin kattelisin noita vanhoja aarre autoja ehjänä.
Nin ne rikko tälläkin kylällä,meni jopa naapurin rouvan käyttöauton lasit ja lamput kun oli seisonnassa autiotalon pihalla. Toisesta autiopaikasta polttivat romuPösön ja oli vielä yhden polttaja pojan isä joka tuli VPK..sta sammuttamaan,ei noille mitään mahda kun ei voi jälkiaborttia suorittaa heh!
kiitos videosta, paljon oli nähtävää ja peruskunnoltaan vielä hyvät rakennukset mutta aivan järkyttävää tuhoa oli tehty en ymmärrä moista?. videon kohta 33.40 saattaa talossa ollakkin sähköt mutta pääkytkin oli nollilla jolloin ei etäluettavaan mitariinkaan tule sähköä, nuissa vanhoissa mitaritauluissa pääkytkin on ennen mittaria, meillekkin kun vaihdettiin etäluettava mittari sanottiin että pääkytkimestä ei saa katkaista virtaa vaan se on katkaistava mittarin napilla jotta heillä säilyy yhteys mittariin.
Iso ja hieno talo ollut aikanaan, mutta mitä ihmettä on tapahtunut, että on pitänyt lähteä ja jättää matonkin kutominen kesken?? Eikö ole ketään jolle talo olisi jäänyt tai onko yritetty myydä?? On tietysti voinut sattua kuoleman tapaus tavalla tai toisella ja se on sitten aiheuttanut sellaisen tilanteen, ettei ole ollut vaihtoehtoja. Mutta ei kukaan lähde omasta kodistaan ihan tuosta vaan!! Kiitos videosta Teemu!!
Miksi kaikki niin toi vanha pitkät niin käydä niin rikkomassa ja sotkemassa sitteen ja hajottamassa. Sitä mä en ymmärrä kyllä. Antaisi niin olla ihmisten tavara niin rauhassa sitten niin kyllä. Ja voihan niitä niin kyllä joo käydä katsomassa ja ihailemassa kyllä ilman tuhon tekoa. Mun mielestä niin kyllä nyteen sitten. Kyllä se aika joo tekee niin tehtävänsä siteen kyllä ken ties joskus niin vuosien saatossa mun mielestä. Musta olisi niin kiva ja ihan kattoo ehjiä ja siistiä sitä vanhaa historiaan hamiinan niin kyllä ja ihailla mitä on ollut niin milloinkin sitten niin. Sitten vuosien varrella kato ja muutenki. Mikä järki on sotkea ja hajotta niin kaikki tuo kaunis ja toi vanha nytten sitten. Aikka niin lapsellista ja idijooti maista touhua siteen kyllä en tajua kyllä itse. Ei järki niin päätä pakota voisi sanoa näin nyteen kyllä kun pitää käydä sotkemassa ja rikkomassa ja leikkiä niin hiton kovaa kundia tai stadilaistta niin tuolla jutulla jotenkin vaan musta. Ei kyllä olle niin Käytöstä kyllä niin minusta niin nyteen siteen kyllä niin olenkaan sitten suoraan sanon niin nyteen siteen kyllä. Oikein vihakseen niin otta kyllä joo niin nyteen sitten ja paljon kyllä. Jos pitää riko niin hajotaisi omia tavaroita sitten niin jos on pakko hajotaa ja sotkea paikkoja sitten niin hitto soikoon sano mitään nyteen siteen kyllä niin suoraan kyllä sen. Oikein hyvää kesää sinulle ja juhannuksen aikaan sitten ja perheellesi niin myös kanssa ja kiitos ihanasta videosta taas niin paljon sinulle nytteen siten kyllä
En ymmärrä kuka voi jättää kotinsa heitteille. Omaisia on jäänyt ilmeisesti talon asukkailta, ahdistava kohtalo luulisi jälkipolville, kaikki muistot on sotkettu. Mutta näitä tapauksia on paljon suomen maassa suuressa. Sen jotenkin ymmärtää jos ei ole perillisiä. Mutta silti surullisia loppuja katsella näitä autiotaloja.
Äidillä oli aikanaan tollanen punainen Citroen, itekin tuli sillä ajeltua ennenkun oman auton ostin. Citroenille tyypilliseen tapaan siinäkin oli vaikka mitä sähkövikaa mutta muuten ihan mukava auto
Satunnaisia havaintoja: ryhdikäs aitta sahattua hirttä ja aaltopeltikatto (1:00); ryteköitynyt ympäristö (3:30); sotainvalidien lahjoitusmerkki vuodelta 1960 (4:35); kotitarvemylly (8:55); kokopuinen astiakaappi (10:00); 1960-luvun aurat ja lietso (10:30); 1980-luvun alun Corolla (10:50); sorminiittokone (15:20); lehti 2012 (15:45); 1980-luvun kasvinsuojeluruisku (16:00); Citroenin renkaat 3 pultilla kiinni (16:30); savitiilinen salaojaputki (19:20); sementtitiiliseinää (19:55); AITO Kota-pata (24:30); tiilikattoinen sauna (25:45); veistettyä hirttä (26:25); savuton sauna, kun on piippu (27:00); Seura 1988 (27:30); räppänä (27:40); elintasosiipi (29:00); ryhdikäs päärakennus ei-alkuperäisillä ikkunoilla (29:20); 1990-luvun näyttöpääte (29:40); lahonneet portaat (30:20); vanhantyyppinen vesipumppu (32:00); Joensuun kirja Harjunpää ja pyromaani vuodelta 1978 (33:20); etäluettava mittari (33:40); 1970-luvun kulmasohva ja 1990-luvun sohva (34:20); hirsitalo (38:50); KOPin tarina päättyi vuoteen 1995 (40:25); lehti 2011 (40:50); läskivaneriovi (42:55). - Komea, joskaan ei kovin iso, maatila on ollut aikoinaan. Osa rakennuksista on sotaa edeltävältä ajalta, mutta sementtitiilinen navetta on todennäköisesti rakennettu sodan jälkeen. Navetassa ei näytä olleen lypsykonetta, joten karjanhoito on saattanut loppua jo aiemmin. Päärakennuksen pannuhuoneen ja saunan pääty näyttää olevan elintasosiipeä ehkä 1970-luvulta. Ilmeisesti jatkajaa ei ole ollut, vaikka talossa on asunut lapsiperhe. Noutaja on vieraillut yllättäen, kun viimeinen räsymatto on jäänyt kesken. Kaiketi autioitunut reilut 10 vuotta sitten surullisin seurauksin 😪 Kiitokset jälleen kerran Teemulle 🌞🙏🌞
Tomi Kivelä varmasti katsoo joku termiitti omaa jälkeänsä, ja voi olla niin että tänä päivänä tämä vandaali on sellaisessa asemassa yhteiskunnassa notta ei olisi hyväksi moisen menneisyyden paljastua.
Käy kyllä noita vanhoja autoja sääliksi todella perseestä ku iha turhaan paskottu noista olisis saanu ehjänä kivasti rahaa toi citroen on nykyään aika harvinainen malli.
Paranemista Teemulle!Joka päivä parempaa päin 👍👍🍀 Kyllä on tuolla toteutettu luovuutta,hiton vandaalit 😡Hienot kangaspuut ja mattooki oli jo rullalla.Taitaapa olla tuttu ennestään tämä paikka. Miksiköhän pätki niin paljon??
Aina pistää hiljaiseksi kun näkee noita autoja jotka on pitänyt jonkun idiootin rikkoa samoin talon seinät ja sisusta mutta sitä samaa näkee täällä Helsingin suunnallakin🙁
Maatila tosiaankin näyttää siltä kun olisi remontoitu kun miettii uutta kattopeltiä jonka huomasin yhden rakennuksen katossa. Saapa nähdä löytääkö se koskaan uuden omistajan sillä tuo sopisi asuinkäyttöön jollain lailla
Äveriäs maatila ollut aikoinaan, huuhhu ja kukkurukuu. Kohdassa 25:50 lensi salmiakkiaakkonen suusta ja piti muutamankin kerran kattoa uudelleen kohtaus "pimiät pulut prkl" 😆
Kiva katsella näitä videoita mutta tuo turha särkeminen o niin pirullista..Mukava kun kyselet missä autossa o kolme reikäinen vanne ?? Ensimmäisessä autossa mitä katsoit tässä videossa on kolme reikää. siis citikassa..
Miksi näistä tuhoamisista ei laiteta ketään vastuuseen? Jotenkin tulee mieleen etteikö näillä pienillä paikkakunnilla tai syrjäseuduilla olisi mahdollista selvittää tuhotyöntekijöitä. Eikö kukaan tee rikosilmoituksia omaisuuden tuhoamisesta vai eikö poliisia kiinnosta?
joo oispa ollut hyvä kuntoinen maatila ja talokin viel asumus kelpoinen jos ei nuo ilkivallan tekijät ois käyneet tekemässä tuhoja kyllä tuosta sai vielä kodin kun vähän kunnostais mutta kyllä tuollaiset särkijät ansaitsivat kunnon selkä saunan mutta kiitos videosta teemun ja voi hyvin t jari nilsiästä
Pitää sanoa että on ollut hieno asunto. Mitä on tuossa talossa käännyt ? Kyllä sitä mietti kovasti kun talon näki nyt voi rähmä. Elämän työ lyöty täysin hajalle voi apua. Ja kaikki paperit valokuvat. Sota valokuvat ympärivinttiä + muita muistoja. On hienoa että Teemu kyllä muista kehua näitä, nyky kavereita. Pitää sanoa että menee täysin yli. Tästä paikasta olisi saanut upean asuin paikan.
Räkänokkien vanhemmat voivat tyytyväisenä katella jälkeläistensä aikaansaannoksia..Kyllä paikallisetkin tietävät kenen jälkikasvu on esitellyt kotikasvatustaan ja arvoja. 😡
Harmittavaa tuo rikkominen ja sotkeminen. Jonnet ei ole tajunneet ja rikkoneet rahanarvoista tavaraa.
Renkaat saaneet olla oudon rauhassa mutta ilmeisesti jonneilla ei vaan sattunut olemaan puukkoa mukana millä puhkoa
Tuttu talo ohi ajettu vuosia ja aina on käynyt mielessä että josko siitä saisi vielä kodin. Surulliseksi vetää nykyinen kunto ja todella hyvä vertaus sinulla näille räkänokille jotka eivät kunnioita toisen omaa vaikka se olisikin syystä tai toisesta hylätty. Kiitos videosta😊
Isollaremontillahan tuosta tulisi viellä asuttava, kun on hirsirakennus. Ja alapuoli oli laitettu kuntoon.
Veit silmissä kahtoo tuota hävitystä!! Ei ymmärrä!!
Hieno paikka olis jos apinat ei olis särkeneet. Kiitos Teemu taas videosta ja morjens.
Tosi kurja juttu että nuo perskatin vandaalit olivat käyneet . Muuten hieno kohde . Kiitos Teemu videosta .
Siis upea paikka. Kyllä tuli vaan paha mieli, että mitä on tapahtunut, että talo on tyhjilleen jäänyt. Maton tekeminen puolitiehen, luomapuut vintillä, että uuttakin loimea ois kangaspuihin tullut kyllä. Ei jumankeuta mahdu jakeluun tuo särkeminen ja sotkeminen. Kaikki mitä noissa tiloissa on sisällä ollut, oisipa ollut hienoa katsella, kun ois saaneet olla rauhassa tavarat paikoillaan ja navetan ylisillä olevat autot, huoh.. No Teemulle paranemisii ja kiitos tästä videosta
Kangaspuut eikä mitkään kutomapuut. Ihme murre siä pohjanmaalla muutenkin
5 heinäkuu 2018 on Urbex_Arttu tehny videon samasta tilasta ja oli vähemmän tehty vantaalit vahinkoo
Artun videossa näkyy jonkun verran tavaroita joita ei enää tässä videolla näy..😒😡
Varmaan pidin vuoden taukoa näistä videoista mutta olipas taas mielenkiintoinen video👍
Talo on ilmeisesti autioitunut 2009-2012. Mapsissa näkyy 2009 vuonna traktori ja auto pihassa.
Surullista ja jönne vantaalit sucks ni...viteo oli hyvä ni eli kitoooos Tepille vaivannäöstä ni 🙂💚🥁
Kiitos tosi hyvästä videosta Teemu.
Olen itsekki käynnyt kyseissä talossa, siellä paikkoja katsellessa huomasin että talon tuhoajat ovat olleet lapsia tai nuoria, talossa oli jäänteitä siitä että talon omistaja harrasti metsästystä, paljon tyhjiä panoslaatikoita asekaappi tyhjänä, heräs ajastus itselläkin siitä että toivottavasti aseet ei ole joutuneet vääriin käsiin tai panokset, koska jos viranomainen olisi ne viennyt olisi vieneet luodit niille kuuluvissa laatikoissa, kävin siis talossa ennen ku siellä oli edes noita graffiitteja silloin siellä teräksinen asekaappi joka oli heitetty pihalle,
Hyvä video Teemu kiitos paljon
Tuollainen paikkahan olisi unelma sellaiselle, joka viihtyy syrjemmässä ja nauttii luonnon läheisyydestä. Varmasti olisi ollut asuttavassa kunnossa, ilman ikkunoiden ja paikkojen rikkomista . Kyllä tuli niin paha mieli tuollaisesta hävittämisestä. Selvästi ollut rakas paikka, jota on huolella vaalittu. Ne autotkin on selvästi haluttu säilyttää, siellä ylisillä,,, ei voi sanoa, kun HUH HUH, tätä maailman menoa. Suunnattomat kiitokset hienosta videosta!
Näyttää että suht hyväpeltisinä jääneet nuo autot seisomaan .
Hyvää iltaa Teemu ja kaikki muutkin terveisin Markku Korhonen
Muistaakseni citikassa on pyörät kolmella pultilla terv tepivaari
En saa mahdutettua päähäni että mikä järki ja mikä ilo siitä on että hajottaa tuollalailla autoja ja ikkunoita mielummin kattelisin noita vanhoja aarre autoja ehjänä.
Nin ne rikko tälläkin kylällä,meni jopa naapurin rouvan käyttöauton lasit ja lamput kun oli seisonnassa autiotalon pihalla.
Toisesta autiopaikasta polttivat romuPösön ja oli vielä yhden polttaja pojan isä joka tuli VPK..sta sammuttamaan,ei noille mitään mahda kun ei voi jälkiaborttia suorittaa heh!
kiitos videosta, paljon oli nähtävää ja peruskunnoltaan vielä hyvät rakennukset mutta aivan järkyttävää tuhoa oli tehty en ymmärrä moista?.
videon kohta 33.40 saattaa talossa ollakkin sähköt mutta pääkytkin oli nollilla jolloin ei etäluettavaan mitariinkaan tule sähköä, nuissa vanhoissa mitaritauluissa pääkytkin on ennen mittaria, meillekkin kun vaihdettiin etäluettava mittari sanottiin että pääkytkimestä ei saa katkaista virtaa vaan se on katkaistava mittarin napilla jotta heillä säilyy yhteys mittariin.
Ihmisiä on tyhmiä ja vähän enemmän tyhmiä. Ja muuten et laittanut aitan ovea lukkoon ,vaan säppiin.
Iso ja hieno talo ollut aikanaan, mutta mitä ihmettä on tapahtunut, että on pitänyt lähteä ja jättää matonkin kutominen kesken?? Eikö ole ketään jolle talo olisi jäänyt tai onko yritetty myydä?? On tietysti voinut sattua kuoleman tapaus tavalla tai toisella ja se on sitten aiheuttanut sellaisen tilanteen, ettei ole ollut vaihtoehtoja. Mutta ei kukaan lähde omasta kodistaan ihan tuosta vaan!! Kiitos videosta Teemu!!
Miksi kaikki niin toi vanha pitkät niin käydä niin rikkomassa ja sotkemassa sitteen ja hajottamassa. Sitä mä en ymmärrä kyllä. Antaisi niin olla ihmisten tavara niin rauhassa sitten niin kyllä. Ja voihan niitä niin kyllä joo käydä katsomassa ja ihailemassa kyllä ilman tuhon tekoa. Mun mielestä niin kyllä nyteen sitten. Kyllä se aika joo tekee niin tehtävänsä siteen kyllä ken ties joskus niin vuosien saatossa mun mielestä. Musta olisi niin kiva ja ihan kattoo ehjiä ja siistiä sitä vanhaa historiaan hamiinan niin kyllä ja ihailla mitä on ollut niin milloinkin sitten niin. Sitten vuosien varrella kato ja muutenki. Mikä järki on sotkea ja hajotta niin kaikki tuo kaunis ja toi vanha nytten sitten. Aikka niin lapsellista ja idijooti maista touhua siteen kyllä en tajua kyllä itse. Ei järki niin päätä pakota voisi sanoa näin nyteen kyllä kun pitää käydä sotkemassa ja rikkomassa ja leikkiä niin hiton kovaa kundia tai stadilaistta niin tuolla jutulla jotenkin vaan musta. Ei kyllä olle niin Käytöstä kyllä niin minusta niin nyteen siteen kyllä niin olenkaan sitten suoraan sanon niin nyteen siteen kyllä. Oikein vihakseen niin otta kyllä joo niin nyteen sitten ja paljon kyllä. Jos pitää riko niin hajotaisi omia tavaroita sitten niin jos on pakko hajotaa ja sotkea paikkoja sitten niin hitto soikoon sano mitään nyteen siteen kyllä niin suoraan kyllä sen. Oikein hyvää kesää sinulle ja juhannuksen aikaan sitten ja perheellesi niin myös kanssa ja kiitos ihanasta videosta taas niin paljon sinulle nytteen siten kyllä
En ymmärrä kuka voi jättää kotinsa heitteille.
Omaisia on jäänyt ilmeisesti talon asukkailta, ahdistava kohtalo luulisi jälkipolville, kaikki muistot on sotkettu.
Mutta näitä tapauksia on paljon suomen maassa suuressa.
Sen jotenkin ymmärtää jos ei ole perillisiä.
Mutta silti surullisia loppuja katsella näitä autiotaloja.
Sillon ku minä olin pieni ja nuori oli opetettu kunnioittamaan toisen omaisuutta
Sama täällä mutta ei niin ole enää tätä nykyä. Jos nyt yrittäisit ihan oikeasti kasvattaa, saisit syytteen.
@@Cybernaut76 ja kyllä se näkyy myös Pisa tuloksissa
Ötökkä on mun mielestä joku pieni eläin kuten hyttynen, koppakuoriainen ym. Mutta ei lehmä tai joku muu suurempi eläin
Kolmen pultin renkaat kuuluu siihen shitoreniin.
Äidillä oli aikanaan tollanen punainen Citroen, itekin tuli sillä ajeltua ennenkun oman auton ostin. Citroenille tyypilliseen tapaan siinäkin oli vaikka mitä sähkövikaa mutta muuten ihan mukava auto
Kyllä,tosta olis saannu hyvän tilan..jokuhan noi omistaa??vaikka kuinka autio.Kiitos videoosta 👍
Satunnaisia havaintoja: ryhdikäs aitta sahattua hirttä ja aaltopeltikatto (1:00); ryteköitynyt ympäristö (3:30); sotainvalidien lahjoitusmerkki vuodelta 1960 (4:35); kotitarvemylly (8:55); kokopuinen astiakaappi (10:00); 1960-luvun aurat ja lietso (10:30); 1980-luvun alun Corolla (10:50); sorminiittokone (15:20); lehti 2012 (15:45); 1980-luvun kasvinsuojeluruisku (16:00); Citroenin renkaat 3 pultilla kiinni (16:30); savitiilinen salaojaputki (19:20); sementtitiiliseinää (19:55); AITO Kota-pata (24:30); tiilikattoinen sauna (25:45); veistettyä hirttä (26:25); savuton sauna, kun on piippu (27:00); Seura 1988 (27:30); räppänä (27:40); elintasosiipi (29:00); ryhdikäs päärakennus ei-alkuperäisillä ikkunoilla (29:20); 1990-luvun näyttöpääte (29:40); lahonneet portaat (30:20); vanhantyyppinen vesipumppu (32:00); Joensuun kirja Harjunpää ja pyromaani vuodelta 1978 (33:20); etäluettava mittari (33:40); 1970-luvun kulmasohva ja 1990-luvun sohva (34:20); hirsitalo (38:50); KOPin tarina päättyi vuoteen 1995 (40:25); lehti 2011 (40:50); läskivaneriovi (42:55).
- Komea, joskaan ei kovin iso, maatila on ollut aikoinaan. Osa rakennuksista on sotaa edeltävältä ajalta, mutta sementtitiilinen navetta on todennäköisesti rakennettu sodan jälkeen. Navetassa ei näytä olleen lypsykonetta, joten karjanhoito on saattanut loppua jo aiemmin. Päärakennuksen pannuhuoneen ja saunan pääty näyttää olevan elintasosiipeä ehkä 1970-luvulta. Ilmeisesti jatkajaa ei ole ollut, vaikka talossa on asunut lapsiperhe. Noutaja on vieraillut yllättäen, kun viimeinen räsymatto on jäänyt kesken. Kaiketi autioitunut reilut 10 vuotta sitten surullisin seurauksin 😪 Kiitokset jälleen kerran Teemulle 🌞🙏🌞
Sellainen kauppa on Pohjanmaalla kun larontakaa
Tuota sahaa kutsuttiin myös nälkäviuluksi
mahtaakohan kukaan entinen termiitti katsoa näitä videoita ja miettiä mitä tullu tehtyä
Tomi Kivelä varmasti katsoo joku termiitti omaa jälkeänsä, ja voi olla niin että tänä päivänä tämä vandaali on sellaisessa asemassa yhteiskunnassa notta ei olisi hyväksi moisen menneisyyden paljastua.
Käy kyllä noita vanhoja autoja sääliksi todella perseestä ku iha turhaan paskottu noista olisis saanu ehjänä kivasti rahaa toi citroen on nykyään aika harvinainen malli.
kun corollan sais pelatettua tuolta olis iha jees ei kauheesti enää näy liikenteessä
Joskus on surulista katsoa noita autioituneita taloja on kuin aika oisi pysäytety jäänyt hieno räsymato kesken
Meilläkin oli Talbot
tästä saa helposti saunan mutta varmaan joutuu korottamaan .....reps)))))
Paranemista Teemulle!Joka päivä parempaa päin 👍👍🍀
Kyllä on tuolla toteutettu luovuutta,hiton vandaalit 😡Hienot kangaspuut ja mattooki oli jo rullalla.Taitaapa olla tuttu ennestään tämä paikka.
Miksiköhän pätki niin paljon??
Aina pistää hiljaiseksi kun näkee noita autoja jotka on pitänyt jonkun idiootin rikkoa samoin talon seinät ja sisusta mutta sitä samaa näkee täällä Helsingin suunnallakin🙁
Maatila tosiaankin näyttää siltä kun olisi remontoitu kun miettii uutta kattopeltiä jonka huomasin yhden rakennuksen katossa. Saapa nähdä löytääkö se koskaan uuden omistajan sillä tuo sopisi asuinkäyttöön jollain lailla
Äveriäs maatila ollut aikoinaan, huuhhu ja kukkurukuu. Kohdassa 25:50 lensi salmiakkiaakkonen suusta ja piti muutamankin kerran kattoa uudelleen kohtaus "pimiät pulut prkl" 😆
S K Aivan siis hulluja puluja !
oho! luiskahti kirosana kun jonnen kengänjäljen Teemu löyti
MrEgomies näin pääsi käymään, aika harvoon niitä lipsahtelee videolle =)
Rönöt on niin pehmeitä ettei niit voi hitsaa
Jari Kärki Huh huh melkein verisuoni katkesi ohimolta kun nuon epäälevästi Rönööstä sanotaan...
Kiva katsella näitä videoita mutta tuo turha särkeminen o niin pirullista..Mukava kun kyselet missä autossa o kolme reikäinen vanne ?? Ensimmäisessä autossa mitä katsoit tässä videossa on kolme reikää. siis citikassa..
Meilläkin oli Honda
Miksi näistä tuhoamisista ei laiteta ketään vastuuseen? Jotenkin tulee mieleen etteikö näillä pienillä paikkakunnilla tai syrjäseuduilla olisi mahdollista selvittää tuhotyöntekijöitä. Eikö kukaan tee rikosilmoituksia omaisuuden tuhoamisesta vai eikö poliisia kiinnosta?
Jaana Sarin voi olla että tuholaiset ovat joutuneetkin vastuuseen ja makselevat vielä useita vuosia tälläkin tilalla tehtyjä tuhoja 🤔
Kohta:14:52 Citroenin vanteet.
Sääli kun rikkoo autot olisi laittanut kuntoon.
Rehutorneja on kyllä neliskulmaisia ja ne on navetan sisällä tai vieressä.
joo oispa ollut hyvä kuntoinen maatila
ja
talokin viel
asumus kelpoinen jos ei nuo ilkivallan tekijät ois käyneet tekemässä tuhoja
kyllä tuosta sai vielä kodin kun vähän kunnostais mutta kyllä tuollaiset särkijät ansaitsivat kunnon
selkä saunan mutta kiitos videosta teemun ja voi hyvin t jari nilsiästä
Pitää sanoa että on ollut hieno asunto. Mitä on tuossa talossa käännyt ? Kyllä sitä mietti kovasti kun talon näki nyt voi rähmä. Elämän työ lyöty täysin hajalle voi apua. Ja kaikki paperit valokuvat. Sota valokuvat ympärivinttiä + muita muistoja. On hienoa että Teemu kyllä muista kehua näitä, nyky kavereita. Pitää sanoa että menee täysin yli. Tästä paikasta olisi saanut upean asuin paikan.
22:16 Erittäin osuva nimimerkki töhrijällä
Räkänokkien vanhemmat voivat tyytyväisenä katella jälkeläistensä aikaansaannoksia..Kyllä paikallisetkin tietävät kenen jälkikasvu on esitellyt kotikasvatustaan ja arvoja. 😡
Tulee vaan mieleen tälläiset katastrofit,kuin Estonian uppoaminen,ja Thaimaan tsunami,missä koko perhe lähti kerralla.
Lasse Sorri eipä ole tuota tullut ajateltuakaan 🤔
Näytti olevan samanlainen peilipiironki kuin meillä joka meni veljelle perinnönjaossa.
Tanssi luiden päällä,ken ties.
Aivan kuin olisi yhtäkkiä tuli perseen alla lähdetty pois, sitä vailla etteikö lautaset jääny pöydälle.Kerro Teemu jotain.
Tuo on hermi et kaikki rikotaan
Mitä niille kyyhkysille rähjäät, sinä siellä ylimääräinen olet.
Näin just erittäin hyvin sanottu ❤️
On kyllä lyhyessä ajassa talo saatu täysin tuhottua.
Esko Määttä Tämä paikka on saanut olla yllättävän pitkään rauhassa, tulossa on video missä kohde on ollut tyhjillään 3-4 vuotta ja...
ei sitä mitään uskaltai eikä kannattais tehdä jos tietäisi tulevaisuutensa
Se on kyllä totta Ville mutta voisi siinä muutamalta ihan turhalta hommalta välttyä...
@@LonelyUrbanex niin vois sitä mutta ei se ota jos ei annakkaan
Mikä ihme siinä särkyvän lasin äänessä niin viehättää???😡 Tämäkin olisi voinut olla vielä asumiskelpoinen talo.
supikkaeetu68 tämä talo oli kyllä remontoitu jossain vaiheessa isolla rahalla, varmasti olisi ollut asumiskelpoinen talo vieläpitkään