Stressihormoni kortisoli on pirullinen kaveri. Ei anna nukkua eikä myöskään laihtua vaikka haluaisi. Mie ainakin nykysin sanon ainakin kanssaeläjälle että elä kaikkia paineita kasaa miun niskaan koska olen tavattoman herkkä kortisolin nousulle. Ite stressaan omat terveysongelmani aika lailla. Pitää yrittää poistaa stressitekijät pala palalta. Siule kovasti tsemppiä ja jotenkin iloa elämään. 😊
Katsoppas siivikonsisun muutama päivä sitten tehty video. Mikäli et ole katsonut. Uniapnea testi tehdään kotiin saatavalla laitteella, yksi yö. Itse yli 20 vuotta nukuin huonosti tai en ollenkaan. CPAP laite oli pelastus.
Eiköhän jokainen sisällöntuottaja puhu valmiit, puolivalmiit ja täysin alkutekijöissään olevat jos haluaa...me katsojat voimme olla asiasta sitten ihan hissuksiin..sillä tämähän on turaukon kanava eikä meidän katsojien jota katsomme tai emme katso. Minä ainakin katson sillä rehellistä sisältöä ei ihan joka kanavalla olekkaan 🙂
@@mikko2788 Satutkohan tietämään että esimerkiksi terveystiedot ovat hyvinkin vahvasti suojattuja ihan jo viranomasiltakin ja entäs sitten tavan tuubikatsojilta. Itse esim. olen terveydenhuollonammattilainen enkä saa luovuttaa kenellekään muulle kuin aluehallintoviranomaiselle ja sekin kirjallisesti esitettynä jonkun asiakkaani terveystietoja. Kansa alkoi luulemaan muuta kun tuli tämä k. piikki ja tavalliset ihmiset alkoi kysellä että oletko rokotettu...siinä tehtiin suuria rikkeitä ihan viranomaistenkin puolelta. Kenellekään, ei kenelläkään meistä ole sellasia oikeuksia saati hänellä mitään velvollisuuksia kertoa mitään mitä ei halua! Antakaa nyt hyvät ihmiset ihmisellä olla yksityisyys!
Joskus ihmiset haluavat purkaa tuntojaan(koska se helpottaa oloa), odottamatta mitään vastausta tai ratkaisua asioille. Silloin sitä usein haluaa ratkaista toisen ongelmat antamalla hyvän neuvon tai vinkin, kun toinen kaipaisi kuuntelijaa ja tukijaa. Näiden tilanteiden kanssa meillä useimmilla on vielä harjoiteltavaa.
@@mandariinis ...mites kun osa seuraajista maksaa lahjoituksia tästä kanavasta..? Onko se sitten myös noinkin yksitoikkonen asianlaita että "..olla hissuksiin.." kun tubettaja päättää kertoilla "osan tarinastaan" ja lopuksi aikamme arvailtua hän päättää valaista meitä että hänellä "tieto ongelmasta onkin selvillä ja ei halua kertoa siitä"...?? Herää kysymys miksi pitää toimia salamyhkäisesti sitten koska se on kuin heittäisi pensaa nuotioon ellei se sitten ole tarkoituskin? Kannattaa muistaa että vertaistukea se ei ole kun "puhutaan kameralle"...Oikealle ihmiselle olisi syytä puhua sitä ei korvaa mikään.
Enpä lähde tohtoroimaan, niitä kotitohtoreita näkyy olevan jo tarpeeksi. Hienoa, että olet tarkka yksityisyydestä, etkä kaikkea kerro näillä videoilla. Tsemppiä tulevaan ja toivotaan, että saat apua uniongelmiisi.
Se nyt tuskin on suurin stressin ja unettomuuden aiheuttaja tuo tubetus.Ilo ja voimavara taitaa olla!😊 Elämässä kun voi olla niitä oikeitakin ongelmia, jotka valvottaa! 😢
Kyllä ymmärrän mitä se on, kun uni on pätkittäistä. Vaikka nukahtaa, niin parin tunnin päästä taas ylhäällä. Keho ja hermosto käy ylivireänä silloin jos on paljon mielessä stressaavia ja kuormittavia asioita. Se on vaikea sanoa itselleen, että älä murehdi ja ajattele kun ajatukset pyörii keskeneräisten ja stressin kehää.
Voi hyvä tavaton tuota sinun tämänhetkistä tilannetta. Sinun täytyy ehdottomasti hakea ammattiapua tuohon tilanteeseen. Pidemmän päälle sinun psyykkinen tilanne ei kestä tuota henkistä painetta. Olet aivan mahtava tyyppi vaikka en sinua tunnekaan muuten kuin näitten videoiden kautta. Varmaan sinun perhekin on huolissaan,mutta kuten sanoin hae apua!!!! Toivotan voimia ja siunausta sinulle ❤😊
@Savonturaukko No se on kiva kuulla. Älä luovuta missään vaiheessa ja puhu vaan niistä asioista mistä haluat itse puhua. Olet varmaan semmoinen yömurehtija niinkuin itsekin olen ja silloin ei kyllä uni tule. Kaikesta huolimatta toivon sinulle voimia että tilanne korjautuisi ja saisit nukkua kunnolla ja sinun ihana perhe varmasti auttaa ja tukee sinua kaikin tavoin
Mielen mylläkkä on monen unettoman taustalla. Itselläni on näin että jos on stressiä ja mieli kuormittuu joko hyvillä tai huonoilla asioilla uni pakenee. Aivot käy ylikierroksilla. Voi nukahtaa mutta sitä vain herää vähän aikaa nukuttua ja nyt vanhemmalla iällä on ongelma refluksi, mahan portti valskaa ja päästää happoa kurkkuun ja muutenkin on kurkussa ärsytystä ja herää yskitykseen ja poltteeseen. Vaivan vuoksi en voi nukkua kyljellä jossa asennossa saisi parhaiten unen. Ja iän myötä on ropan puutuminen ja koko ajan pitää vaihtaa asentoa ja silloin herää. Patjan tulisi olla höyhenen kevyt. Eipä sitä sitä kaikkea voi elämästä kertoa. Se on ymmärrettävää.
Kiitos jatko-osasta 😊 Ihminen on niin monimutkainen koneisto, että niin monen monta asiaa vaikuttaa sen toimivuuteen 😏 Kiitos avautumisesta ja ei kaikkia yksityisasioita tarvikkaan tuoda julki, pidämme ne vain omana tietonamme 😊👌 Sielläpä mukavan tuntuinen keli 😃 Täällä meillä hyytävän kylmä, -27 astetta näyttää mittari nyt..ei paljon kartanolle haluta 🥶
Minulle uni ongelmiin auttoi hunajamaito lämmitin maitoa mikrossa ja lisäsin reilun teelusikallisen hunajaa ja luin sängyssä ennen nukkumista mieleistä kirjaa niin kyllä nukuin 6 tuntia ja päivällä olin mahdollisimman paljon ulkona niin sekin auttoi unen laatuun nyt kun olen eläkkeellä niin voin nukkua aivan miten haluan kun ei ole pakollisia menoja mihinkään toivotan sinulle parempia unia jos voit niin kokeile näitä antaminiani ohjeita jos niistä olisi apua 😊❤
Kyllä tuntuu niin tutulta tuo unettomuus. Kun sitä yöllä rupee miettimään asioita niin ne kasvaa elefantin kokoisiksi ongelmiksi eikä uni tule. Tsemppiä sinulle Turaukko ja toivottavasti saat apua uniongelmaasi. ❤️👍🏻🙏🏽
Oletan tietäväni tuon ajatuskarusellin, vaikka sitä itse yritän ajatella positiivisesti ettei tässä mitää syytä...niin siellä mielessä ne asiat vaan pyörii ja vaikka illalla nukahtaa kun nuijalla kopautettuna niin jo muutaman tunnin kuluttua siitä herää ja on silmät pyöreänä kun lumiukolla eikä uni tuu vaikka laskis susia. Hyvää sunnuntai yötä joka tapauksessa ja kiva oli käydä kävelyllä kanssasi...
Hei,kiitos jatko-osasta.🤔Aloin pohtimaan tuota unettomuutta sekä uniapneaa.Ne on kaksi eri diagnoosia ja niille on eri hoitomuodot,vaikkakin unesta on kyse.Tuskin siun kohdalla on uniapnea,kun ei ole untakaan.Ensin täytyy selvittää unettomuuden syy ja sitten liittyykö uneen katkoksia.Suosittelen siulle ensisijaisesti huilia.Pidä taukoa kuvaamisesta,oot vain ja lepäät.Sitten voisit kokeilla sitä,että nimeät 1-3 huolta,syytä mikä estää unen tulon yöllä.Asia kerrallaan käyt läpi sen, mikä mielessä pyörii.Kun sen käy läpi,saa ratkaisun,se huoli poistuu.Tällä tavoin saa realisoitua omia ajatuksia.😊Käy niin monta huolta läpi kun tuntuu,ja vaikka monesti,jos tarve vaatii.Tärkeää on kirjata ylös ja edetä sitä mukaa.Kokeile,ellet ole jo kokeillut.Muista,että kaikki aikanaan muuttuu paremmaksi,se on nyt tätä ja tämmöstä.Sie oot niin vahva ja rohkea, ja kaikki seuraajat tahtovat auttaa,kuka milläkin tavoin.Tsemppiä siulle ja hyvää pyhien aikaa,jaksetaan vain etiäpäin.😊❤🤗🍀🩷👍👍
On sulla mieltä painamassa avioero. Muun lisäks. Selän kipu yks. Mulla paineet nous pilviin eläkeläisen oikeuksia puolustaessa. No usko on auttanut. Rukoilin yölläki ja banadolia otin. Nukuin sitte kolmesta seitsemään. Sitä ennen 3 tuntia. Eli vien asiani Jumalalle. Yks hyvä kaveri sulla ois hyvä, jonka kans vois jutella. Ehkä onkin. Voimia koettelemuksia🙏👍
Tässä maassa et suomalaisena saa mitään apua kun täällä määrää ulkomaalaiset. Kalifaatti antaa toiminta ohjeet hallitukselle ja se on pakko totella tai olisi rasismia. Inhoan tätä maailman alusmaata. Muilla oikeudet, suomalaisella velvollisuudet.
Miehilläkin on vaihdevuodet eli ikääntyessä testosteronin hiipunut tuotanto voi aiheuttaa miehen kehoon monia erilaisia oireita niinkuin estrogeenin väheneminen naisilla. Itse olen valvonut jo 7 vuotta juuri esivaihdevuosioireiden takia mutta nukun sitten päikkärit päivällä jos nukuttaa. Yöllä herään poikkeuksetta klo 3 jonka jälkeen on turha unta etsiä ja nousen suosiolla ylös, varhaiset aamut on nykyisin ihania enkä päivittele sitä että joutuu niin aikasin nousemaan. Huolet ja murheet vaikuttaa osaltaan myös ihan varmasti että ei nukahda tai herää yöllä ahdistuneena, mulla myös sitä 😒🙏🏻 Uniapneakin on hyvä ottaa huomioon, sen yksi merkki on ilmeisesti kuorsaaminen. Kumma jos lääkärit ei tutki uniongelmaasi mitenkään kun se sinua noin vaivaa 🤔
Ihanan valkoista lunta. Sun pitäs saada hyvä unilääke. Ei helpolla anna sitä nuo lääkärit. Ja sit ei nuku ikinä ilman että ei sekään hyvä. Mutta voimia sulle sä oot ihana ihminen näiden videoiden perusteella mä arvostelen. Kaikkea hyvää sulle ja toivon parannusta unensaantiin ja uneen.😊❤
Kissat olleet täällä levottomia jo pitkään ja nukuttua tullut jo pitkään muutamia tunteja yössä! Ja nukahtaminen kestää kauan jos jossakin vain joku ääni niin pitää valveilla ja niin yli 2kk kestänyt flunssakaan ei oo parantanut asioita. Tsempit turaukko👍💪
Katsopa tubettaja Tuomo Turusen video Tunnistatko suurpetojen lumijäljet? Sieltä saa erittäin tarkkaa kuvaa ja tietoa niiden jäljistä.Hän on kokenut suurriistamies,tekee monenlaisia hienoja videoita metsänväestä,ei ainoastaan karhusta, sudesta ja ahmasta,vaan yleisesti.
Pyörähä uimahallissa saunomassa ja uimassa silloin tällöin...pehmeää..rauhoittavaa. ehkä sosiaalistakin liikuntaa.. hoituu kaupunki asiatkin samalla käynnillä..😃
Kaikkea hyvää sinulle turaukko toivon ja rukoilen että uni palautuu ja normalisoituu Älä ota raskaasti näitä neuvojia jotka tuntuu tietävän kaiken Parempaa ja toiveikasta vuotta kuitenkin sinulle Olet rehti ja eteenpäin pyrkivä 🙌👍
Puhuit asiaa siitä uniapneasta. Jos on unispnea, niin kyllä nukkuu, mutta oot väsynyt, kun ei tule lepoa. Nuo päässä pyörivät asiat estää uudelleen nukahtamisen jos heräät yöllä.
Ymmärrän kyllä hyvin sun unettomuutta!! Stressi on kyllä yksi iso tekijä jos ei saa nukuttua asiat pyärii öiseen aikaan mielessä ja tuntuu kahta hankalammalta kun eisaa niitä ratkastua!!! Voimia tosipaljon kyllä se stressi ja kaikki muu vielä sullakin helpottaa vaikka nyt ei varmadtikkaan siltä tunnu kyllä tunnelinpäässä on valoa!!! Kaikkea omia asioita sin ei tosiaankaan tartte näillä videoilla kertoa! On hyvä pitää jotain ihan vaan omanatietona!!! Kyseliöistä viis! 🐈⬛🐈🐈❤️🙏
Noista jäljistä; kettu tekee noita "helminauhoja" että se siellä varmasti on ollut liikkeellä. Uniongelmista sen verran että aikanaan opiskellessa meille opetettiin että Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, jolloin ihmisen on tärkeää ottaa huomioon henkinen hyvinvointi, fyysinen kunto ja ihmissuhteiden tärkeys. Näitähän ei voi toisistaan erottaa. Eipä siitä sitten enempää, halusin vain sanoa. Itse tiedät parhaiten.
Hyvä ,Tuo kävelylenkki 3-5km alkuun hyvä ottaa päivä ohjelmaan siinä tulee liikunnan lisäksi laitettua ajatuksia järjestykseen. Mulla oli tressiä aikoinaan mutta hiihtelin niin se auttoi asiaiin järkeilyyn ja uneen positiivisesti.😊 Me ollaan tuntemattomia eikä meidän kommentointeja kannata ottaa tressiksi asti.
Täällä toinen univaikeuksista kärsivä ja tiedän aikalailla kans tuosta aiheesta ja sanotaanko että suorastaa... tuttaa nämä lähde lenkille, juo lämmintä maitoa yms... vinkkaajat. Mitä sinua kuunnellut niin todellakin enempi sinunkin vaiva on siinä nukahtamisvaikeudessa eikä siinä tyypillisessä uniapnea ongelmassa jossa tosiaan voi olla ettei edes ihminen itse miellä että olis minkäänlaista ongelmaa kun unenmäärä saattaa olla ihan normaali. Minuakin huvitti kun mulle on tehty unitutkimus sairaalassa joskin kauan sitten niin se tutkimus ei oikein onnistunut kun en kerran nukkunut oikeastaan yhtään 😂 En suostu ottamaan itse unilääkkeitä koska on sitten taas muit syitä siihen ja lääkärikin on todennut valintani ihan perustelluksi lääkkeettömyydelle. Mun unilääke eli nukahtamislääke on äänikirjat...niiden avulla mä saan päätä tyhjemmäksi juuri siitä ajatusvirrasta ja nukahdan sitten jossakin vaiheessa äänikirjaan...tosin herään sitten taas muutaman tunnin kuluttua jne.... Pirullinen ongelma.... itellä on varmaan psyykkistä siinä kun oma lapsuus ollu mitä oli... traumat puskee helpolla sieltä jos on arjessa jotain muuta harmia ja aika useinhan keikenlaista sitä nyt vaan ihmisillä on. Kaikkea ei tosiaan meille kannata tänne kertoa se on hyvä valinta myös se... Kaikkea hyvää tähän päivään sulle 🥰
Kirjoita ittelle paperille niistä asioista mistä haluaisit jutella , revi sitte ne jutut jos ne on niin hankalia jutskia ,,,polta ne sitten ettei kukaan lue jos ne on sellaisia jutskia🤔🤗
Voimia sinulle ja toivottavasti asiat järjestyy, että mieltä painavat asiat jäisi taakse ettei niiden takia joudu valvomaan. Mutta hyvää jatkoa ja Loppiaista sinulle ja kisuille 🐱🐈⬛🐈
Jos sinua kiinnostaa niin Yle Areenassa on dokumentti Parempaa unta etsimässä. Australialainen 3 osanen. Tässä ohjelmassa on monenlaista uni ongelmaa. Tsemppiä 👍
Uniapneaa tarjotaan nykyään heti kun mainitsee uniongelmista.. muotisana.. ajatukset/stressi mulla ainakin valvottaa helposti ja vaikuttaa uneenkin. ei tarvitse kaikkea paljastaa, on se yksityisyys sullakin
Tuohon ei oikein ole mitään yhtä ja oikeaa kikka kolmosta...🤔..onneksi sinulla kissat piristämässä päivääsi ja luonto lähellä👍ja mikä parasta kohti kevättä mennään🍀🌻🪷🍓
Erään Jumalan miehen puheet on sekä hyviä että unettavia. Niihin nukahtaa vaikka kuinka olisi kiinnostunut, jos kuuntelee yöllä tai illalla. Joku rauha niistä huokuu. Löytyy osoitteesta portti piste org kantsii kokeilla kuunnella kun herää yöllä tai ei uni tule
En minäkään usko. Cpap laite vain häiritsee nukahtamista. Usean kerran jälkeen 15 Min unta. Viime yö hyvä olisko ollut reilu puuro yöpala nostanut sokerit.
Niin toi unettomuus ei ole kiva asia mutta oletko koittanut Melatonin nimistä tablettia ottaa jota tietääkseni saa ilman reseptiä. Luin myös netiltä että hunajavesi ennen nukkumaan menoa olis hyvä nukuttava yhdistelmä ja tietenkin muuttaa ruokavalio, painonpudotus olisi myös hyvä juttu. Luulen että monet suomalaiset syö leipää liikaa ja ehkä makkaraa. Itse olen huomannut että ei saa ottaa pitkiä päiväunia muuten on vaikea nukahtaa.
Paljon voimaa ja Hyvää uutta vuotta itsellesi paljon silittely Terkut kissoille Tsemppiä siellä talvessa😇💜👍🏻🐈⬛🐈🐱🐿🐇 PS Kiitti aamulenkki videosta happihyppely kiva että tulee Valmetti video linkous 👍🏻
💪jaksamista... Paljon avartaa ajatuksia kun katsoo tuotetetut videosi. Talvi toki luo omat haasteet eli asuminen, siinä on hommaa... Päivät on melko rutiineja!
Kokeile Melatoniinia ellet ole jo kokeillut, jos ei liikaa muita "mömmöjä" jo ole käytössä. Selkäkivut on minullakin vaivannu yli 20 vuotta lapiohommia takana. 😢
Joo.Tiiän, ettei se uniapnealaite vie unettomuutta kokonaan pois! Ainakaan mulla! Mieltä painavat asiat stressaa ja valvottaa, vaikka kuinka yrittäis olla miettimättä niitä.Eikä auta unilääkkeetkään riittävästi, (ne mitä voin käyttää).Psykoosilääkkeitäki on tarjottu unilääkkeiksi, mut kiitos ei! Niitten haittavaikutukset on ihan kamalia! Toivottavasti saat apua tilanteeseesi ja uniongelmaasi! ❤
Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Uniapnealaite ei korjaa unettomuutta,kokemus monelta vuodelta🙄.En ala nyt "vuorisaarnaa"pitämään,kun ite oon samassa jamassa😮. Toivon vain sinulle jaksamista unettomuuden kans ja muidenkin asioiden kans👍😍. Pystyiskin sanomaan,et kyllä kaikki menee hyvin,mut toivotaan parasta🙏👍. Puhallan täältä lisävoimaa,oisko siitä apua🤔.Lämmin iso voimahali ja terkut sinulle ja kisuille rapsutukset😍👍🙏🐈🐈🐈
Höpö, höpö! Kun on liikaa huolia, niin stressihormonit (kortisoli) on korkeat ja aivot käy ylikierroksilla, niin ei saa nukuttua! Tiiän kaiken tän 20v. kokemuksella! 😮
Tarkoitin edellisen videon kommentissa kyllä ITSEÄNI, että pitäisi olla aktiivisempi ja rääkätä itsensä väsyksiin. Tämän vielä selitän. Lupaan olla vastaisuudessa ihan hiljaa.
Stressihormoni kortisoli on pirullinen kaveri. Ei anna nukkua eikä myöskään laihtua vaikka haluaisi. Mie ainakin nykysin sanon ainakin kanssaeläjälle että elä kaikkia paineita kasaa miun niskaan koska olen tavattoman herkkä kortisolin nousulle. Ite stressaan omat terveysongelmani aika lailla. Pitää yrittää poistaa stressitekijät pala palalta. Siule kovasti tsemppiä ja jotenkin iloa elämään. 😊
Katsoppas siivikonsisun muutama päivä sitten tehty video. Mikäli et ole katsonut. Uniapnea testi tehdään kotiin saatavalla laitteella, yksi yö. Itse yli 20 vuotta nukuin huonosti tai en ollenkaan. CPAP laite oli pelastus.
Minkä takia yleensä rupesit asiasta puhumaan, sinähän olet jo diagnoosin itse tehnyt?
Eiköhän jokainen sisällöntuottaja puhu valmiit, puolivalmiit ja täysin alkutekijöissään olevat jos haluaa...me katsojat voimme olla asiasta sitten ihan hissuksiin..sillä tämähän on turaukon kanava eikä meidän katsojien jota katsomme tai emme katso. Minä ainakin katson sillä rehellistä sisältöä ei ihan joka kanavalla olekkaan 🙂
Ennenkin on salamyhkäisesti puhunut "jostain asiasta".
@@mikko2788 Satutkohan tietämään että esimerkiksi terveystiedot ovat hyvinkin vahvasti suojattuja ihan jo viranomasiltakin ja entäs sitten tavan tuubikatsojilta. Itse esim. olen terveydenhuollonammattilainen enkä saa luovuttaa kenellekään muulle kuin aluehallintoviranomaiselle ja sekin kirjallisesti esitettynä jonkun asiakkaani terveystietoja. Kansa alkoi luulemaan muuta kun tuli tämä k. piikki ja tavalliset ihmiset alkoi kysellä että oletko rokotettu...siinä tehtiin suuria rikkeitä ihan viranomaistenkin puolelta. Kenellekään, ei kenelläkään meistä ole sellasia oikeuksia saati hänellä mitään velvollisuuksia kertoa mitään mitä ei halua! Antakaa nyt hyvät ihmiset ihmisellä olla yksityisyys!
Joskus ihmiset haluavat purkaa tuntojaan(koska se helpottaa oloa), odottamatta mitään vastausta tai ratkaisua asioille. Silloin sitä usein haluaa ratkaista toisen ongelmat antamalla hyvän neuvon tai vinkin, kun toinen kaipaisi kuuntelijaa ja tukijaa. Näiden tilanteiden kanssa meillä useimmilla on vielä harjoiteltavaa.
@@mandariinis ...mites kun osa seuraajista maksaa lahjoituksia tästä kanavasta..? Onko se sitten myös noinkin yksitoikkonen asianlaita että "..olla hissuksiin.." kun tubettaja päättää kertoilla "osan tarinastaan" ja lopuksi aikamme arvailtua hän päättää valaista meitä että hänellä "tieto ongelmasta onkin selvillä ja ei halua kertoa siitä"...?? Herää kysymys miksi pitää toimia salamyhkäisesti sitten koska se on kuin heittäisi pensaa nuotioon ellei se sitten ole tarkoituskin? Kannattaa muistaa että vertaistukea se ei ole kun "puhutaan kameralle"...Oikealle ihmiselle olisi syytä puhua sitä ei korvaa mikään.
Enpä lähde tohtoroimaan, niitä kotitohtoreita näkyy olevan jo tarpeeksi. Hienoa, että olet tarkka yksityisyydestä, etkä kaikkea kerro näillä videoilla. Tsemppiä tulevaan ja toivotaan, että saat apua uniongelmiisi.
Pidä taukoa tästä tube hommasta niin uni tulee😊
Kyllä kai se tosiaan käy mielen päälle muiden ongelmien lisäksi loputon videoiden teko .
Höpö höpö,ootte niin väärässä
@@Savonturaukko Juu, mielekäs tekeminen, oli se sitten mitä tahansa, on psyykkeen kannalta hyväksi!
Se nyt tuskin on suurin stressin ja unettomuuden aiheuttaja tuo tubetus.Ilo ja voimavara taitaa olla!😊
Elämässä kun voi olla niitä oikeitakin ongelmia, jotka valvottaa! 😢
@Katriinakal
😊
Asioiden kertominen jollekin luotettavalle henkilölle vois helpottaa. Kaikki asiat jotka mieltä painaa.
On hoitokontakti kahteenkin paikkaan ollut jo pitkään ja säännöllisesti käyn.
@Savonturaukko Ajattelinkin että sulla varmaan on.
Kyllä ymmärrän mitä se on, kun uni on pätkittäistä. Vaikka nukahtaa, niin parin tunnin päästä taas ylhäällä. Keho ja hermosto käy ylivireänä silloin jos on paljon mielessä stressaavia ja kuormittavia asioita. Se on vaikea sanoa itselleen, että älä murehdi ja ajattele kun ajatukset pyörii keskeneräisten ja stressin kehää.
Tsemppiä ,asioil on tapana järjestyy ajallaan ,🤗👍👍👍leppoisaa päivää sinne 🙏
Voi hyvä tavaton tuota sinun tämänhetkistä tilannetta. Sinun täytyy ehdottomasti hakea ammattiapua tuohon tilanteeseen. Pidemmän päälle sinun psyykkinen tilanne ei kestä tuota henkistä painetta. Olet aivan mahtava tyyppi vaikka en sinua tunnekaan muuten kuin näitten videoiden kautta. Varmaan sinun perhekin on huolissaan,mutta kuten sanoin hae apua!!!! Toivotan voimia ja siunausta sinulle ❤😊
Kyllä tässä saan jatkuvasti ammattiapua ja hoitokontakti on kahteenkin eri paikkaan,ollut jo pitkään.
@Savonturaukko No se on kiva kuulla. Älä luovuta missään vaiheessa ja puhu vaan niistä asioista mistä haluat itse puhua. Olet varmaan semmoinen yömurehtija niinkuin itsekin olen ja silloin ei kyllä uni tule. Kaikesta huolimatta toivon sinulle voimia että tilanne korjautuisi ja saisit nukkua kunnolla ja sinun ihana perhe varmasti auttaa ja tukee sinua kaikin tavoin
Mielen mylläkkä on monen unettoman taustalla. Itselläni on näin että jos on stressiä ja mieli kuormittuu joko hyvillä tai huonoilla asioilla uni pakenee. Aivot käy ylikierroksilla. Voi nukahtaa mutta sitä vain herää vähän aikaa nukuttua ja nyt vanhemmalla iällä on ongelma refluksi, mahan portti valskaa ja päästää happoa kurkkuun ja muutenkin on kurkussa ärsytystä ja herää yskitykseen ja poltteeseen. Vaivan vuoksi en voi nukkua kyljellä jossa asennossa saisi parhaiten unen. Ja iän myötä on ropan puutuminen ja koko ajan pitää vaihtaa asentoa ja silloin herää. Patjan tulisi olla höyhenen kevyt. Eipä sitä sitä kaikkea voi elämästä kertoa. Se on ymmärrettävää.
Aika kinkkinen tilanne🤔Ulkoilu on hyväksi,se auttaa stressin vähentämisessä.Hienoa kun lähdet liikkeelle,etkä jää tuleen makaamaan.,,Tsemppiä❤
Kiitos paljon videosta ❤❤❤
Lekurit yleisesti epäilee masennusta jos ei saa unta..
Kiitos jatko-osasta 😊 Ihminen on niin monimutkainen koneisto, että niin monen monta asiaa vaikuttaa sen toimivuuteen 😏 Kiitos avautumisesta ja ei kaikkia yksityisasioita tarvikkaan tuoda julki, pidämme ne vain omana tietonamme 😊👌 Sielläpä mukavan tuntuinen keli 😃 Täällä meillä hyytävän kylmä, -27 astetta näyttää mittari nyt..ei paljon kartanolle haluta 🥶
👍👍
Tsemppiä siulle ja voimia🫡
Minulle uni ongelmiin auttoi hunajamaito lämmitin maitoa mikrossa ja lisäsin reilun teelusikallisen hunajaa ja luin sängyssä ennen nukkumista mieleistä kirjaa niin kyllä nukuin 6 tuntia ja päivällä olin mahdollisimman paljon ulkona niin sekin auttoi unen laatuun nyt kun olen eläkkeellä niin voin nukkua aivan miten haluan kun ei ole pakollisia menoja mihinkään toivotan sinulle parempia unia jos voit niin kokeile näitä antaminiani ohjeita jos niistä olisi apua 😊❤
Minulla ihan samanlaisia ongelmia yöllä kun herään alan pyöritellä asioita mielessäni joku on sanonutkin onko tullut valmiimmaksi no ei oo tullut
Ei ne valmiiksi tule vaikka kuin yrittää,kokemusta on😂
Kyllä tuntuu niin tutulta tuo unettomuus. Kun sitä yöllä rupee miettimään asioita niin ne kasvaa elefantin kokoisiksi ongelmiksi eikä uni tule. Tsemppiä sinulle Turaukko ja toivottavasti saat apua uniongelmaasi. ❤️👍🏻🙏🏽
Ymmärrän unettomuuden itellä samanlaista että ei aina nukuta. Tänä aamuna heräsin klo 3,00 eikä tule unta sen jälkeen .
Oletan tietäväni tuon ajatuskarusellin, vaikka sitä itse yritän ajatella positiivisesti ettei tässä mitää syytä...niin siellä mielessä ne asiat vaan pyörii ja vaikka illalla nukahtaa kun nuijalla kopautettuna niin jo muutaman tunnin kuluttua siitä herää ja on silmät pyöreänä kun lumiukolla eikä uni tuu vaikka laskis susia.
Hyvää sunnuntai yötä joka tapauksessa ja kiva oli käydä kävelyllä kanssasi...
Lopeta tuputus kuukaudeks, niin uni maistuu ei tartte miettiä mitä huommenna videois.
Hei,kiitos jatko-osasta.🤔Aloin pohtimaan tuota unettomuutta sekä uniapneaa.Ne on kaksi eri diagnoosia ja niille on eri hoitomuodot,vaikkakin unesta on kyse.Tuskin siun kohdalla on uniapnea,kun ei ole untakaan.Ensin täytyy selvittää unettomuuden syy ja sitten liittyykö uneen katkoksia.Suosittelen siulle ensisijaisesti huilia.Pidä taukoa kuvaamisesta,oot vain ja lepäät.Sitten voisit kokeilla sitä,että nimeät 1-3 huolta,syytä mikä estää unen tulon yöllä.Asia kerrallaan käyt läpi sen, mikä mielessä pyörii.Kun sen käy läpi,saa ratkaisun,se huoli poistuu.Tällä tavoin saa realisoitua omia ajatuksia.😊Käy niin monta huolta läpi kun tuntuu,ja vaikka monesti,jos tarve vaatii.Tärkeää on kirjata ylös ja edetä sitä mukaa.Kokeile,ellet ole jo kokeillut.Muista,että kaikki aikanaan muuttuu paremmaksi,se on nyt tätä ja tämmöstä.Sie oot niin vahva ja rohkea, ja kaikki seuraajat tahtovat auttaa,kuka milläkin tavoin.Tsemppiä siulle ja hyvää pyhien aikaa,jaksetaan vain etiäpäin.😊❤🤗🍀🩷👍👍
On sulla mieltä painamassa avioero. Muun lisäks. Selän kipu yks.
Mulla paineet nous pilviin eläkeläisen oikeuksia puolustaessa. No usko on auttanut. Rukoilin yölläki ja banadolia otin. Nukuin sitte kolmesta seitsemään. Sitä ennen 3 tuntia. Eli vien asiani Jumalalle.
Yks hyvä kaveri sulla ois hyvä, jonka kans vois jutella. Ehkä onkin.
Voimia koettelemuksia🙏👍
Tässä maassa et suomalaisena saa mitään apua kun täällä määrää ulkomaalaiset. Kalifaatti antaa toiminta ohjeet hallitukselle ja se on pakko totella tai olisi rasismia. Inhoan tätä maailman alusmaata. Muilla oikeudet, suomalaisella velvollisuudet.
Miehilläkin on vaihdevuodet eli ikääntyessä testosteronin hiipunut tuotanto voi aiheuttaa miehen kehoon monia erilaisia oireita niinkuin estrogeenin väheneminen naisilla. Itse olen valvonut jo 7 vuotta juuri esivaihdevuosioireiden takia mutta nukun sitten päikkärit päivällä jos nukuttaa. Yöllä herään poikkeuksetta klo 3 jonka jälkeen on turha unta etsiä ja nousen suosiolla ylös, varhaiset aamut on nykyisin ihania enkä päivittele sitä että joutuu niin aikasin nousemaan. Huolet ja murheet vaikuttaa osaltaan myös ihan varmasti että ei nukahda tai herää yöllä ahdistuneena, mulla myös sitä 😒🙏🏻 Uniapneakin on hyvä ottaa huomioon, sen yksi merkki on ilmeisesti kuorsaaminen. Kumma jos lääkärit ei tutki uniongelmaasi mitenkään kun se sinua noin vaivaa 🤔
Huomentapäivää 👋🙂 se ois viikon päätös päivä 🙄 yesss... linkous viteota ototellessa 😁 tura jaksamisia 😉👍
😁👍
Kokemusta on siitä että kun stressaa niin fyysinen väsyminen ei paranna unia.
Ihanan valkoista lunta. Sun pitäs saada hyvä unilääke. Ei helpolla anna sitä nuo lääkärit. Ja sit ei nuku ikinä ilman että ei sekään hyvä. Mutta voimia sulle sä oot ihana ihminen näiden videoiden perusteella mä arvostelen. Kaikkea hyvää sulle ja toivon parannusta unensaantiin ja uneen.😊❤
Sinulla on ihana perhe , jota ei todella monella ole 🎉❣️
Kissat olleet täällä levottomia jo pitkään ja nukuttua tullut jo pitkään muutamia tunteja yössä! Ja nukahtaminen kestää kauan jos jossakin vain joku ääni niin pitää valveilla ja niin yli 2kk kestänyt flunssakaan ei oo parantanut asioita. Tsempit turaukko👍💪
Katsopa tubettaja Tuomo Turusen video Tunnistatko suurpetojen lumijäljet? Sieltä saa erittäin tarkkaa kuvaa ja tietoa niiden jäljistä.Hän on kokenut suurriistamies,tekee monenlaisia hienoja videoita metsänväestä,ei ainoastaan karhusta, sudesta ja ahmasta,vaan yleisesti.
Pyörähä uimahallissa saunomassa ja uimassa silloin tällöin...pehmeää..rauhoittavaa. ehkä sosiaalistakin liikuntaa.. hoituu kaupunki asiatkin samalla käynnillä..😃
Kaikkea hyvää sinulle turaukko toivon ja rukoilen että uni palautuu ja normalisoituu
Älä ota raskaasti näitä neuvojia jotka tuntuu tietävän kaiken
Parempaa ja toiveikasta vuotta kuitenkin sinulle
Olet rehti ja eteenpäin pyrkivä 🙌👍
Tuttua myös täällä ,tuo on niin totta ..Kyllä neuvoja on ,mutta ,meillä on erilaisia murheita mielen alla ..🙌
On se viheliästä. Minulla sama ongelma. Hyvä kun saa kolme korkeinataan neljä tuntia nukuttua.
Kyllä se töihin meno auttaisi moneen sinun ongelmaan!
Tsemppiä sinulle elämään! ❤
Tsemppiä ja hyvää sunnuntaita.
Puhuit asiaa siitä uniapneasta. Jos on unispnea, niin kyllä nukkuu, mutta oot väsynyt, kun ei tule lepoa. Nuo päässä pyörivät asiat estää uudelleen nukahtamisen jos heräät yöllä.
Tsemppiä 👍
Ymmärrän kyllä hyvin sun unettomuutta!! Stressi on kyllä yksi iso tekijä jos ei saa nukuttua asiat pyärii öiseen aikaan mielessä ja tuntuu kahta hankalammalta kun eisaa niitä ratkastua!!! Voimia tosipaljon kyllä se stressi ja kaikki muu vielä sullakin helpottaa vaikka nyt ei varmadtikkaan siltä tunnu kyllä tunnelinpäässä on valoa!!! Kaikkea omia asioita sin ei tosiaankaan tartte näillä videoilla kertoa! On hyvä pitää jotain ihan vaan omanatietona!!! Kyseliöistä viis! 🐈⬛🐈🐈❤️🙏
Noista jäljistä; kettu tekee noita "helminauhoja" että se siellä varmasti on ollut liikkeellä. Uniongelmista sen verran että aikanaan opiskellessa meille opetettiin että Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, jolloin ihmisen on tärkeää
ottaa huomioon henkinen hyvinvointi, fyysinen kunto ja ihmissuhteiden tärkeys. Näitähän ei voi toisistaan erottaa. Eipä siitä sitten enempää, halusin vain sanoa. Itse tiedät parhaiten.
Moni meistä haluu sinua tukea näitä katsoen ja kuka mitenkin😊
Hyvä ,Tuo kävelylenkki 3-5km alkuun hyvä ottaa päivä ohjelmaan siinä tulee liikunnan lisäksi laitettua ajatuksia järjestykseen. Mulla oli tressiä aikoinaan mutta hiihtelin niin se auttoi asiaiin järkeilyyn ja uneen positiivisesti.😊 Me ollaan tuntemattomia eikä meidän kommentointeja kannata ottaa tressiksi asti.
Täällä toinen univaikeuksista kärsivä ja tiedän aikalailla kans tuosta aiheesta ja sanotaanko että suorastaa... tuttaa nämä lähde lenkille, juo lämmintä maitoa yms... vinkkaajat. Mitä sinua kuunnellut niin todellakin enempi sinunkin vaiva on siinä nukahtamisvaikeudessa eikä siinä tyypillisessä uniapnea ongelmassa jossa tosiaan voi olla ettei edes ihminen itse miellä että olis minkäänlaista ongelmaa kun unenmäärä saattaa olla ihan normaali. Minuakin huvitti kun mulle on tehty unitutkimus sairaalassa joskin kauan sitten niin se tutkimus ei oikein onnistunut kun en kerran nukkunut oikeastaan yhtään 😂 En suostu ottamaan itse unilääkkeitä koska on sitten taas muit syitä siihen ja lääkärikin on todennut valintani ihan perustelluksi lääkkeettömyydelle. Mun unilääke eli nukahtamislääke on äänikirjat...niiden avulla mä saan päätä tyhjemmäksi juuri siitä ajatusvirrasta ja nukahdan sitten jossakin vaiheessa äänikirjaan...tosin herään sitten taas muutaman tunnin kuluttua jne.... Pirullinen ongelma.... itellä on varmaan psyykkistä siinä kun oma lapsuus ollu mitä oli... traumat puskee helpolla sieltä jos on arjessa jotain muuta harmia ja aika useinhan keikenlaista sitä nyt vaan ihmisillä on. Kaikkea ei tosiaan meille kannata tänne kertoa se on hyvä valinta myös se... Kaikkea hyvää tähän päivään sulle 🥰
Se on helppo sanoa että älä mieti ja stressaa, mutta pirun vaikea toteuttaa. 🤔
Niinpä
👍👍👍👍
Kirjoita ittelle paperille niistä asioista mistä haluaisit jutella , revi sitte ne jutut jos ne on niin hankalia jutskia ,,,polta ne sitten ettei kukaan lue jos ne on sellaisia
jutskia🤔🤗
Voimia sinulle ja toivottavasti asiat järjestyy, että mieltä painavat asiat jäisi taakse ettei niiden takia joudu valvomaan. Mutta hyvää jatkoa ja Loppiaista sinulle ja kisuille 🐱🐈⬛🐈
Jos sinua kiinnostaa niin Yle Areenassa on dokumentti Parempaa unta etsimässä. Australialainen 3 osanen. Tässä ohjelmassa on monenlaista uni ongelmaa. Tsemppiä 👍
Minä katsoin ohjelman enkä saanut siitä mitään
Savonturaukko ko se siellä marssii 🤗
Uniapneaa tarjotaan nykyään heti kun mainitsee uniongelmista.. muotisana.. ajatukset/stressi mulla ainakin valvottaa helposti ja vaikuttaa uneenkin. ei tarvitse kaikkea paljastaa, on se yksityisyys sullakin
Lihvuus on ainakin uniapneaan ja kuosaus henktys katkot tiedän kun miehelläni
Omasta kokemuksesta voin sanoa että ketipinor on auttanut uniongelmiin, ehkä harkitsemisen arvoinen.
Hyvin tuttu lääke
Tuohon ei oikein ole mitään yhtä ja oikeaa kikka kolmosta...🤔..onneksi sinulla kissat piristämässä päivääsi ja luonto lähellä👍ja mikä parasta kohti kevättä mennään🍀🌻🪷🍓
Tressi on kyllä yks pahimmista unen häiriöstä😴itse oon aikamoinen tressaamaan asioita🤯viime yökin oli pätkäunta.🥱
Kyllä näkyisi muilla laitteilla jos olis hengitys katkoksia 🤔 Hyvä vinkki itselleni. Mulla on PTSD ei rauhaa omilta ajatuksilta saa. Aina edes öisin 😭
Älä juo kahvia niin paljon miksi sun kuvata usein pimeässä
Ei sinua pysty auttamaan, kun et kerro mikä sinua todella huolettaa.🙂
Ei täällä voi kaikkea kertoa, Tubettajat saavat muutenkin asiattomia kommentteja.
on monenlaisia keinoja olla esimerkiksi keskusteluapuna muualla,kuin täällä
Mulla loppuu uni 3-4 kieppeillä jos menen nukkumaan klo 20-21, kauemmin nukun, kun panen maate puolenyön maissa.
Ymmärrän sinun uni ongelmia. Kyllä tressi on yksi joka vaikuttaa unen saantiin.😊
Erään Jumalan miehen puheet on sekä hyviä että unettavia. Niihin nukahtaa vaikka kuinka olisi kiinnostunut, jos kuuntelee yöllä tai illalla. Joku rauha niistä huokuu. Löytyy osoitteesta portti piste org kantsii kokeilla kuunnella kun herää yöllä tai ei uni tule
En minäkään usko. Cpap laite vain häiritsee nukahtamista. Usean kerran jälkeen 15 Min unta. Viime yö hyvä olisko ollut reilu puuro yöpala nostanut sokerit.
Mitä jos oot jotain lääkeittä jättänyt pois,vaikutaa ne uneen.
Suden kulkujana nahdollisesti.Itestäni voi sanoa jälkeenpäin asiat jotka valvottivat tuntuvat turhanpäiväsiltä.Nyt on nyt huomisesta ei tietoa.
Niin toi unettomuus ei ole kiva asia mutta oletko koittanut Melatonin nimistä tablettia ottaa jota tietääkseni saa ilman reseptiä. Luin myös netiltä että hunajavesi ennen nukkumaan menoa olis hyvä nukuttava yhdistelmä ja tietenkin muuttaa ruokavalio, painonpudotus olisi myös hyvä juttu. Luulen että monet suomalaiset syö leipää liikaa ja ehkä makkaraa. Itse olen huomannut että ei saa ottaa pitkiä päiväunia muuten on vaikea nukahtaa.
On melatoniini kokeiltu useampaankin kertaan
Kun asiat järjestyis.auttais.ei aina niin helppoa😢❤
Paljon voimaa ja Hyvää uutta vuotta itsellesi paljon silittely Terkut kissoille Tsemppiä siellä talvessa😇💜👍🏻🐈⬛🐈🐱🐿🐇 PS Kiitti aamulenkki videosta happihyppely kiva että tulee Valmetti video linkous 👍🏻
Hei Älä mieti liikaa asioita. Rentoudu ja ajattele jotain rauhallisia asiota niin tulee Uni :)
Helppohan se on sanoa..
Edelleen tsemppiä ja jaksamista
Se voi olla ihan itsenäistä unettomuutta, siihen ei oikein auta kuin nukahtamis tai unilääkkeet.
Ootko muuten huomannu, että sun talo näkyy tuohon rantasalmentielle?
Saatko tehtyä oikein korkeeta lumilinkousta? ...kiva katsoa nyt kun sitä lunta on. - Paljon energiaa ja tsempit 🌨☃️⛄⛄❄🛷
💪jaksamista... Paljon avartaa ajatuksia kun katsoo tuotetetut videosi. Talvi toki luo omat haasteet eli asuminen, siinä on hommaa... Päivät on melko rutiineja!
Kokeile Melatoniinia ellet ole jo kokeillut, jos ei liikaa muita "mömmöjä" jo ole käytössä. Selkäkivut on minullakin vaivannu yli 20 vuotta lapiohommia takana. 😢
Oon kokeillut monen monta kertaa
Voi harmi tuo tilanne. 😔 Jaksamisia!
Ota koira!
No en
Joo.Tiiän, ettei se uniapnealaite vie unettomuutta kokonaan pois! Ainakaan mulla! Mieltä painavat asiat stressaa ja valvottaa, vaikka kuinka yrittäis olla miettimättä niitä.Eikä auta unilääkkeetkään riittävästi, (ne mitä voin käyttää).Psykoosilääkkeitäki on tarjottu unilääkkeiksi, mut kiitos ei! Niitten haittavaikutukset on ihan kamalia!
Toivottavasti saat apua tilanteeseesi ja uniongelmaasi! ❤
Sulla on onnex kissoja.Hyvä niin,oletko harkinnut koiraa?Olis erilaista seuraa.
En oikein oo koira ihmisiä
👍
uutta videota odotellessa
Eipä osaa neuvoa. Se on hankala juttu. Toivotaan että löydät jostain apua..
Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Uniapnealaite ei korjaa unettomuutta,kokemus monelta vuodelta🙄.En ala nyt "vuorisaarnaa"pitämään,kun ite oon samassa jamassa😮. Toivon vain sinulle jaksamista unettomuuden kans ja muidenkin asioiden kans👍😍. Pystyiskin sanomaan,et kyllä kaikki menee hyvin,mut toivotaan parasta🙏👍. Puhallan täältä lisävoimaa,oisko siitä apua🤔.Lämmin iso voimahali ja terkut sinulle ja kisuille rapsutukset😍👍🙏🐈🐈🐈
Minulla on unta 11:24 11:24
Mielenrauha järkyy.
Kenessä vika yleensä muissa se on vaikea myöntää että itsestäkin löytyy vikaa.Sopimatta muutuu vihaksi.
Minä ainakin olen sitämieltä että kun nukuttaa niin nukkuu, kun ei nukuta hiin ei nuku, että silleen.
Höpö, höpö! Kun on liikaa huolia, niin stressihormonit (kortisoli) on korkeat ja aivot käy ylikierroksilla, niin ei saa nukuttua! Tiiän kaiken tän 20v. kokemuksella! 😮
Tarkoitin edellisen videon kommentissa kyllä ITSEÄNI, että pitäisi olla aktiivisempi ja rääkätä itsensä väsyksiin. Tämän vielä selitän. Lupaan olla vastaisuudessa ihan hiljaa.
Ei tarvii hiljaa olla😃