Kiitokset kaikille palautteista ja huomioista. Klipit ovat tosiaan vähän erikoisessa järjestyksessä. Kooste löytyy myös Liigavahdin puolelta ja siellä järjestys on oikea. Suosittelen katsomaan koosteen myös tuon Liigavahti-sovelluksen kautta. //Merja
Se piti paikkansa. Kivihalme on sivussa ja syys, ei kun syy siihen on sovittu ennen välieräsarjaa, nuoria kuulemma kasvatetaan / kierrätetään koviin peleihin henkisestikkin.. En riedä( tiedä) mitä haetaan. Kupari, Osala,( hänellä kuulemma mennyt kaveri Mannerin kanssa asiat pikkasen ristiin ), Jokinen jne (piste jäi) eivät ole toipuneet tälleistään ( vammoistaan). Rynnäs nähty jo Porissa, kertoo Porin tori parlamentti ( yhteen, ja joka kokoontuu iäkkäistä asiantuntijoista, eri paikoissa). Paluusta on kuulemma neuvoteltu, mutta nuorat ( asiat / narut / köydet ) on poikki , asia oli hänen käsissään. Mutta hän on tehnyt jo sopimuksen kohtelunsa takia sopimuksen ( kaksi kertaa lauseessa sana - sopimuksen) Porin Ässiin ensikaudelle. Terveisin äidinkielenopettajalta ja hevosmiehiltä. Asia ja faktat sikseen.
Ainut juttu on se että ollaan Liigamme välierissä ja Kärpät voittaa pelejä vaikka ei pelaa lähimainkaan omalla parhaalla tasollaan. Minusta aika hurja ja lohduton merkki Liigastamme että finaalipaikkaan ei välttämättä tarvi esittää omaa parastaan
Hyvin käyttää kärbät tätä "valkoinen kevät" juttua ihan omanaan, vaikka HPK käyttänyt sitä vuosikausia. Luulis löytyvän sieltä pohjolasta omia juttujakin. _edit: viittaan siis hpk:n oranssikevät juttuun_ _edit2 olipa paljon juttuja :D_
Välillä kuulee tappara fanien suusta tuota oranssikevät juttua. Kun kirjoittaa instagramiin että #oranssikevät niin tulee kuvia tapparan ja HPK logoista.
no mutta eihän kukaan muu käytä tuota samaa tunnistetta joten mitäs kitiset. täällä oulun alueella on vielä suht paljon lunta joten #valkeakevät on hyvin osuva
Hämeenlinnassa on pelattu vielä divaria kun kyseinen ilmiö on ensimmäisen kerran nähty isossa maailmassa. Ei taida kerhon oivalluksia olla tuo yhtenäinen väritys playoff-peleissä.
ARVASIN että editoija on kännissä
missäs ihmeen järjestyksessä nämä klipit ovat
^
Tatu Jalkanen niinpä
@@nikotulla5485 mikö sun nimi o
@@nikotulla5485 selvä
SinäTuubaPaska Kärpät - HIFK 3. välierä 6.4.2019
Mitä hitaammin tippuu sitä parempaa tulee
ARVASIN että klipit ovat päinhelvettiä&kännin
Enään ei tämä laaduton editointi mene alkukankeuden piikkiin, ei vain voi.
Hpk-tappara koosteessa ei ollut laitettu kerhon kolmatta maalia taitaa olla editoija ottanu kuppia
Respectit hifkille näistä kolmesta pelistä, ollut todella viihdyttäviä pelejä, t. kärppäfani👍🏻
mikä on tämä järjestys
Mitäs vittua taas telia
Näillä näkymin IFK voittaa kotona ja häviää taas Oulussa jne.
Kärpät on varma suomenmestari ei sillä ole väliä että tuleeko vastaan hpk vaiko Tappara.
Nyt meni oikealle joukkueelle voitto.
Taattua Telian osaamista taas nähtävissä!
ARVASIN
Kiitokset kaikille palautteista ja huomioista. Klipit ovat tosiaan vähän erikoisessa järjestyksessä. Kooste löytyy myös Liigavahdin puolelta ja siellä järjestys on oikea. Suosittelen katsomaan koosteen myös tuon Liigavahti-sovelluksen kautta. //Merja
Se piti paikkansa. Kivihalme on sivussa ja syys, ei kun syy siihen on sovittu ennen välieräsarjaa, nuoria kuulemma kasvatetaan / kierrätetään koviin peleihin henkisestikkin.. En riedä( tiedä) mitä haetaan. Kupari, Osala,( hänellä kuulemma mennyt kaveri Mannerin kanssa asiat pikkasen ristiin ), Jokinen jne (piste jäi) eivät ole toipuneet tälleistään ( vammoistaan). Rynnäs nähty jo Porissa, kertoo Porin tori parlamentti ( yhteen, ja joka kokoontuu iäkkäistä asiantuntijoista, eri paikoissa). Paluusta on kuulemma neuvoteltu, mutta nuorat ( asiat / narut / köydet ) on poikki , asia oli hänen käsissään. Mutta hän on tehnyt jo sopimuksen kohtelunsa takia sopimuksen ( kaksi kertaa lauseessa sana - sopimuksen) Porin Ässiin ensikaudelle. Terveisin äidinkielenopettajalta ja hevosmiehiltä. Asia ja faktat sikseen.
Mun kummi setä on 92 oskar osala nään aina sen kesällä kun tulee vaasaan
Veihha kieri sä vittu johki
Jos ymmärsin oikein asiantuntioita niin oli tasainen peli???? kärpät käytti maali paikat tehokkaammin.
Joista yksi onnistui kun lirui engrenin längistä ja kaksi meni tyhjiin
Tasaista on joo ollu joka pelissä
Ainut juttu on se että ollaan Liigamme välierissä ja Kärpät voittaa pelejä vaikka ei pelaa lähimainkaan omalla parhaalla tasollaan. Minusta aika hurja ja lohduton merkki Liigastamme että finaalipaikkaan ei välttämättä tarvi esittää omaa parastaan
@@OJaniz eiks se oo hifk huonoutta että ne ei pärjää ???
@@TaViSaLO1 Sitäkin se on
Jotenki tuntuu että Telia tekee tahallaan huonosti video että ihmiset latais liigavahdin
Kuunaurut editoinnille
ARVASIN että punapaidoista ei ole mihinkään ilman seeproja
ARVASIN Santapaperi 300, 000€ pelaaja Osaa just ja just taklaa ja ei edes vetää räpylä käden yläpuolelle.
@Pillunaama876 ' en ole se, Mutta kumma juttu Kun tulin sen kouluun Vissiinkin Matthew Lähti RUclipssta.
@Pillunaama876 ' voi helvetti
Klipit eivät ole järjestyksessä
KÄRPÄT ON PAREMPI KU ifk
Editoijjat vaihttoon
3:03 3:48 good Job
Sit varmaa hifk voittaa seuraavaks
K
Eka
Hyvin käyttää kärbät tätä "valkoinen kevät" juttua ihan omanaan, vaikka HPK käyttänyt sitä vuosikausia. Luulis löytyvän sieltä pohjolasta omia juttujakin.
_edit: viittaan siis hpk:n oranssikevät juttuun_
_edit2 olipa paljon juttuja :D_
Välillä kuulee tappara fanien suusta tuota oranssikevät juttua. Kun kirjoittaa instagramiin että #oranssikevät niin tulee kuvia tapparan ja HPK logoista.
@@jannen0052 ei jumalauta
Onhan tuo #valkeakevät ollut käytössä jo sitten 2014.
no mutta eihän kukaan muu käytä tuota samaa tunnistetta joten mitäs kitiset. täällä oulun alueella on vielä suht paljon lunta joten #valkeakevät on hyvin osuva
Hämeenlinnassa on pelattu vielä divaria kun kyseinen ilmiö on ensimmäisen kerran nähty isossa maailmassa. Ei taida kerhon oivalluksia olla tuo yhtenäinen väritys playoff-peleissä.
Mikä on tämä järjestys