Lämmin kiitos turamummi. Oletpas saanut synnyinlahjaksi kovin ihanan positiivisen äänen sävyn ja positiivisen luonteen ja lämpimän lähestymistavan toisia ihmisiä kohtaan. Tulee niin rauhallinen hyvä mieli kun sinua kuuntelee ja katselee. Mukavaa viikonloppua ja syksyä turamummille ja turaukille täältä oulun seudulta ja vielä pitää sanoa että huumoria löytyy teidän arjen puuhissa, niin kuin pitääkin.
Tahtoo huvittaa kun minäkii oon alakanu huastella tuota lapsuuden murretta kun katon näitä teijän julukasuja. Mukavoo viikonloppua sinne teille ja katellaan tuas. 👍👍🙋💑🐺🐰
Kiitos videosta. Täällä on satanut vettä koko päivän. Ei ole voinut ulkonakaan juuri mitään tehdä, kun aina on satanut. Näin ne säät vaihtelee eri puolilla tätä kaunista Suomen maata.
Laihialaisempi lenkki oon kuullu olevan, sinappia kainaloon ja saunan ympäri mutta varmasti monia muitakii versioita "Suomalaisten suosikkivihanneksesta!"
@@Turamummi , olipas tosi mahtavan kaunis esitys mitä suosittelit Tarja Birkitta kanavalla! Sinulle on suotu laulamisen armolahja joka entisestäänkin kaunistunut!
Hei ja Hyvää Viikonloppua niin Tubettajille kuin Kanavien Katsojille!!! En ihan tarkkaan mutta aikanaan n. 10?v sitten käynyt tuolla ja en enää ihan tarkkaan muista mutta olikos ja eikös tuon paikannimi ole Rastinniemi??? Silloin siellä kun itse kävin oli ollut aika paljon nuoria ja ns. nuorisovandalismia eli särjettyjä pulloja yms. Rakenteita eli ainakin jos tosiaan se/ sama paikka!!! Näkyivät silloin kirjoittelevankin siitä ja niistä huligaani nuorista ja rikotuista rakenteista niissä Lappeenrannan seudun lehdissä!!! Itse en siksi jäänyt siksi sinne yöksi Pe- ilta silloin ja näytti jo sitä sellaista ns. mopo- yms. porukkaa olevan ja silloin vielä mahdoton ns. Helle iltakin ja muistaakseni tuonne paikkaan oli vielä melkoisen pitkäkin se sivupolkukin [ Tiekin? ], 🙂🙂🙂 !!! Mutta Mukava kun Teillä asuntoauto ja noinkin arvokas ja kovassa käytössä eli ettei ole nyt ihan vajaa käytössä [ puhumattakaan tyhjän panttina!!! ]Lainailkaahan Pojillekin, jos se vain joutaa ja niillä Kiinnostusta Reissuun!!! Itse aikanaan käynyt ja kierrellyt noita Saimaan alueen ns. Retkisatamia/ Retkikohteita paljon henkilöautoilla!!! Tosissaan [ Oliko se nyt virallisesti Lappeenrannan Lauritsalan UPM: n Kaukaan tehtaan tunnistaa piipuista ja niiden punaisista vilkku valoista ]!!! Laitankin nyt vielä tähän, että PSS [ Pidä Saimaa Siistinä ] Tekee tosi ns. Arvokasta työtä kun pitää eli ylläpitää siellä noita ns. Retkisatamia/ Henkilöautollakin saavutettavia Retkikohteita ja mielellään sitä hieman rahallisestikin tukisi, jos tietäisi vain, että minne!!! Eli siellä joissakin retkisatamissa ollut aikanaan ns. Vapaaehtoinen [ Itselleni pakollinen ] ns. 5€ vai oliko 3€ tekstiviestillä laitettava rakenne/ polttopuumaksu, ainakin jos käyttää polttopuita!!! Sen kyllä ainakin aikanaan mielelläni maksoin!!! [ Mutta muuten vähän kritiikkiä, että aina/ edes useinkaan ei kyllä ole niitä polttopuita ja muutenkin monissa paikoissa rakenteet/ tulisijat mennyt/ menneet hyvinkin huonoiksi!!! Esim. Ristiinan Hietarannassa Grillikatoksessa oleva tulisija eli Jätkän Takka, poltettu hyvinkin tai voisiko sanoa jopa aivan loppuun eli voisi kyllä jo Aika melko hyvin Uusia!!! ] Kiitoksia Kuitenkin PSS noistakin nyt olevista Retkikohteista, 🙂🙂🙂!!!
Joo, ei ole tuo Rastiniemi eli kun tuossa muistelin ja googlettelin noita vanhoja käytyjä paikkoja niin muistelisin/ arvailisin/ arvelisin, että tuo ns. Päihänniemi jossa siis tuli itse aikanaan tuossa ylläkerrotun lailla käytyä vaan en tiedä, että oletteko tekään siellä kun muistelin paikan hieman toisenlaiseksi, 🙂🙂🙂!!!??? Eli aluetta hieman vaikea tunnistaa ns. Suhteellisen lyhyen videopätkän ja vanhojen muistikuvien perusteella ja varsinkin kun puuttuu kuvausta niistä ns. Pitkistä hiekkarannoista mutta ja että nuo Kaukaan tehtaiden piiput olin tunnistavinani sieltä käsin kuvatuiksi!!! Vaan ei ole eli mikään pakko kertoa oletteko siellä vai missä muualla kun ei se kuitenkaan ole niin tärkeää!!! [ Mutta mitä luultavammin olette Lappeenrannan/ Lauritsalan ympäristössä, 🙂🙂🙂!!! ]!!!
@@Turamummi Ok. Eli kun sotkin Teidän olevan Rastiniemessä ja sitten tuonne Päihänniemeen niin kuitenkin molempia paikkoja voin Hyvinkin Suositella ja muistaakseni tai ainakin käsittääkseni kun Saimaan kartalta katsoo niin molemmat ns. Hyvinkin toisiaan vastaisten Niemien nokissa eli muistaakseni hyvinkin kartalla toisiaan ns. Vastakkain!!! Vaan molempia paikkoja voin suositella ja varsinkin tuota Rastiniemeä eli jos siellä varsinkin Rauhaa haluaa ja Varsinkin kun siellä muistaakseni oli ns. Kaksikin PSS: n Satama & Leirialuetta!!! Eli jos ns. Vanhempi Väki&Sakki väittää, että ei sitä ole ennen Grillailtu ja Chillailtu niin siellä kyllä sitä ns. Ensimmäisellä alueella kyllä autojen entisaikojen jäljet ns. Mäntykankaalla paljastaa, että kyllä sitä on ennenkin tehty!!!!! Vaan sitten se varsinainen ja Hyvinkin Mukava vaan ehkä aika tuulinen Rastiniemi siellä niemen nokassa niin on ainakin itseni käydessä ollut hyvinkin ns. Rauhallinen ja siellä ainakin ns. häiritsevää auto- ja mopoliikennettä muistaakseni mukavasti suitsi syrjäinen sijainti ja melkoisen jyrkkä mäki itse alueelle, 🙂🙂🙂!!! Hyviä Viikonloppuja!!!!!

Kiitos ❤
Hyvää perjantai iltaa ja viikonloppua! Hyvä video!
Kiitos!
Hyvää viikonloppua tura mummi 👍🍂🍁
Kiitos samoin 😊
Kyllähän noilla evväillä pärjää hyvinkin👍😆😆..On niin mukavaa katella Turamummia..tuo murre ja kiireettömyys kaikessa..se rauhoittaa kummasti🤗🤗 Turvallista ja kivaa reissua!👍🤗😆😆
Kiitos Anita ❤
@@Turamummi ❤
Hyvää viikon loppua teille.
Kiitos samoin 🤗
mukava video!..sinun ääni on kuin legendaaarisen näytteliän Ulla tapanisella alias muuninamma TMS..!elekee suuttuko!..c",)
Kiitos kiitos! Semmonen muumi-mammahan mie olen.
Tahtoo huvittaa kun minäkii oon alakanu huastella tuota lapsuuden murretta kun katon näitä teijän julukasuja. Mukavoo viikonloppua sinne teille ja katellaan tuas. 👍👍🙋💑🐺🐰
😮Kiitos 😊
varmasti
😊
Onko sulla videoo, missä esittelet saunavaunua sisältä?🤗
No sellaista perusteellista esittelyä ei ole mutta syksyn mittaan tehdään kyllä.
Kiitos videosta. Täällä on satanut vettä koko päivän. Ei ole voinut ulkonakaan juuri mitään tehdä, kun aina on satanut. Näin ne säät vaihtelee eri puolilla tätä kaunista Suomen maata.
No niimpä. Kiitos kiitos! Nyt myös Lappeenrannassa sataa ripistelee.
Laihialaisempi lenkki oon kuullu olevan, sinappia kainaloon ja saunan ympäri mutta varmasti monia muitakii versioita "Suomalaisten suosikkivihanneksesta!"
Olen kuullut tuonkin version. Tämä makkaralenkki versio on isäni kertoma.
@@Turamummi , olipas tosi mahtavan kaunis esitys mitä suosittelit Tarja Birkitta kanavalla! Sinulle on suotu laulamisen armolahja joka entisestäänkin kaunistunut!
Hei ja Hyvää Viikonloppua niin Tubettajille kuin Kanavien Katsojille!!! En ihan tarkkaan mutta aikanaan n. 10?v sitten käynyt tuolla ja en enää ihan tarkkaan muista mutta olikos ja eikös tuon paikannimi ole Rastinniemi??? Silloin siellä kun itse kävin oli ollut aika paljon nuoria ja ns. nuorisovandalismia eli särjettyjä pulloja yms. Rakenteita eli ainakin jos tosiaan se/ sama paikka!!! Näkyivät silloin kirjoittelevankin siitä ja niistä huligaani nuorista ja rikotuista rakenteista niissä Lappeenrannan seudun lehdissä!!! Itse en siksi jäänyt siksi sinne yöksi Pe- ilta silloin ja näytti jo sitä sellaista ns. mopo- yms. porukkaa olevan ja silloin vielä mahdoton ns. Helle iltakin ja muistaakseni tuonne paikkaan oli vielä melkoisen pitkäkin se sivupolkukin [ Tiekin? ], 🙂🙂🙂 !!! Mutta Mukava kun Teillä asuntoauto ja noinkin arvokas ja kovassa käytössä eli ettei ole nyt ihan vajaa käytössä [ puhumattakaan tyhjän panttina!!! ]Lainailkaahan Pojillekin, jos se vain joutaa ja niillä Kiinnostusta Reissuun!!! Itse aikanaan käynyt ja kierrellyt noita Saimaan alueen ns. Retkisatamia/ Retkikohteita paljon henkilöautoilla!!! Tosissaan [ Oliko se nyt virallisesti Lappeenrannan Lauritsalan UPM: n Kaukaan tehtaan tunnistaa piipuista ja niiden punaisista vilkku valoista ]!!! Laitankin nyt vielä tähän, että PSS [ Pidä Saimaa Siistinä ] Tekee tosi ns. Arvokasta työtä kun pitää eli ylläpitää siellä noita ns. Retkisatamia/ Henkilöautollakin saavutettavia Retkikohteita ja mielellään sitä hieman rahallisestikin tukisi, jos tietäisi vain, että minne!!! Eli siellä joissakin retkisatamissa ollut aikanaan ns. Vapaaehtoinen [ Itselleni pakollinen ] ns. 5€ vai oliko 3€ tekstiviestillä laitettava rakenne/ polttopuumaksu, ainakin jos käyttää polttopuita!!! Sen kyllä ainakin aikanaan mielelläni maksoin!!! [ Mutta muuten vähän kritiikkiä, että aina/ edes useinkaan ei kyllä ole niitä polttopuita ja muutenkin monissa paikoissa rakenteet/ tulisijat mennyt/ menneet hyvinkin huonoiksi!!! Esim. Ristiinan Hietarannassa Grillikatoksessa oleva tulisija eli Jätkän Takka, poltettu hyvinkin tai voisiko sanoa jopa aivan loppuun eli voisi kyllä jo Aika melko hyvin Uusia!!! ] Kiitoksia Kuitenkin PSS noistakin nyt olevista Retkikohteista, 🙂🙂🙂!!!
Ei olla Rastinimessä, täällä missä nyt on ihan rauhallista. Omille pojille aina käytettävissä.
Joo, ei ole tuo Rastiniemi eli kun tuossa muistelin ja googlettelin noita vanhoja käytyjä paikkoja niin muistelisin/ arvailisin/ arvelisin, että tuo ns. Päihänniemi jossa siis tuli itse aikanaan tuossa ylläkerrotun lailla käytyä vaan en tiedä, että oletteko tekään siellä kun muistelin paikan hieman toisenlaiseksi, 🙂🙂🙂!!!??? Eli aluetta hieman vaikea tunnistaa ns. Suhteellisen lyhyen videopätkän ja vanhojen muistikuvien perusteella ja varsinkin kun puuttuu kuvausta niistä ns. Pitkistä hiekkarannoista mutta ja että nuo Kaukaan tehtaiden piiput olin tunnistavinani sieltä käsin kuvatuiksi!!! Vaan ei ole eli mikään pakko kertoa oletteko siellä vai missä muualla kun ei se kuitenkaan ole niin tärkeää!!! [ Mutta mitä luultavammin olette Lappeenrannan/ Lauritsalan ympäristössä, 🙂🙂🙂!!! ]!!!
Olemme Hyötiön saaressa.