Tämä on uskomatonta ja loistavaa katseltavaa, opin sinulta paljon katsoessani videoitasi. Toivoin, että olisin aloittanut sijoittamisen aikaisemmin jo vuonna 2018, mutta nyt kaikki toivo ei ole koskaan menetetty, koska aloin oppia ja käydä kauppaa Mr. Michael Jay Jenkins... hänen ohjauksensa ansiosta pystyn nyt löytämään tieni markkinoilla ja sen vaihteluissa samalla kun pidän kirjaa kaupoistani ja voitoistani
Oppiminen ja virheiden tekeminen kaupankäynnissä ja sijoittamisessa on väistämätöntä aloittelijana tai kauppiaana, mutta työskentely Expert-kauppiaan tai välittäjän kanssa tekee kaupankäyntimatkastasi paljon helpompaa ja kannattavampaa, siksi suosittelen työskentelemään luotettavan Pro Traderin kanssa
Asiantuntijan kanssa työskentely on paras askel ja myös rohkea askel, jota yrittäjän tulisi harkita ennen kuin se lähtee markkinoille, koska se on erittäin epävakaa ja melko ylivoimainen
Jouduin kerran valtavien tappioiden uhriksi jokaisessa tekemässäni kaupassa ilman asiantuntijaopasta vasta ennen kuin kollegani suositteli minulle herra Michael Jay Jenkinsiä töissä. Nyt olen saanut enemmän kuin alun perin menetin hänen asianmukaisten ohjeidensa ja ohjeidensa ansiosta.
Mr. Michael Jay Jenkins on todellinen juttu, ja olen onnellinen sijoittamisesta ja oppiessani hänen alustaltaan. kaksi kuukautta sitten aloin sijoittaa hänen kanssaan ja voin vain sanoa, että hän on kaupankäynnin suhteen paras tutori.
Herra on varmasti oman alansa expertti, mutta ei suomessa kyllä ihan hirveästi ole ihmisiä joiden suurin ongelma elämässä ob miettiä minne rahansa laittaa. Suomessa on todella köyhä kansa. Ja siitä pitää huolen korkea verotus.
Jenkeissä keskimääräinen asuntolainakorko on 3.6% noin. Toki ei muuteta kun pankista saa vain 7% mutta ei jarruta muuta taloutta kun kuukausimaksut ei nouse. Heillä on kiinteät korot yksityisellä ja yrityksillä.
Jos tämä (historiallisesti ihan siedettävä) korkotaso on liian korkea asunnon hankkimiseen, joko asunnot on liian kalliita tai palkat liian matalia. Oikeastaan palkatkaan eivät olisi niin matalia jos sivukulut (esimerkiksi eläkemaksut) eivät olisi niin järkyttävän korkeat...
Bitcoinia ei kannata ajatella rahana länsimaisissa hyvinvointivaltioissa. Vaan ennemminkin digitaalisena omaisuutena, hyödykkeenä sekä säästötyökaluna. Kukaan kuka on pitänyt bitcoinia yhtäjaksoisesti 4v ei ole menettänyt ostovoimaa, mutta jokainen joka pitää rahansa euroissa varmastikkin on. Ja mitä tulee bitcoinilla maksamiseen niin totta, länsimaissa ei yleisesti makseta asioita bitcoinilla, mutta ei myöskään kullalla, öljyllä tai hopealla. Silti näillä kaikilla on arvoa. Bitcoin on maailman kovin assetti. 21miljoonaa. Yksikään korruptoitunut hallinto ei voi sitä muuttaa.
Bitcoinin suurimmat riskit tulee esimerkiksi siitä että jos valtiot päättävät yhdessä julistaa sen laittomaksi, ehkäpä samalla korvaten sen jollain omalla tuotteellaan. Puuf - kaikki katosi. Myös paljon on tullut näitä puhalluksia missä ihmiset on luottaneet joihinkin välikäsiin mitkä on sitten vieneet kaiken, tämän kai voi käsittääkseni tosin välttää omalla viitseliäisyydellä. Mutta todellakaan riskittömiä bitcoinit eivät tällä hetkellä ole.
@@jarirepo1172 tänä vuonna käydään ensimmäiset bitcoin vaalit usa:ssa. Jos olet cryptoja vastaan niin häviät varmuudella vaalit. Larry Fink black rockin toimitusjohtaja saa yleensä mitä haluaa ja hän sai myös bitcoin ja ethereum etf:t. Millä todennäköisyydellä ne saadaan poistettua maailman vaikutusvaltaisemman ihmisen hallinnasta? Yli 50 % usa:ssa asuvista ihmisitä, omistaa cryptoja. Ja näillä ihmisillä on äänestysoikeus. Jos olet anti crypto, olet ulkona pelistä. Rahan printtaus, sekä fiat valuuttojen inflatointi on ennennäkemättömän suurta, usa ottaa lainaa triljoonan joka kolmas kuukausi. Bricks valtiot vähentää dollarin käyttöä jatkuvasti. Muutoksen aika on nyt.
Niin paljon haastettavaa viimeiseen kysymykseen, että ei edes tiedä mistä aloittaa. Länsimaissa Bitcoin ei tule hetkeen olemaan maksuväline, mutta se voi hyvin tulla semmoiseksi myöhemmin. Se on maksuvälineenä jo nyt tietyissä maailman kolkissa missä ihmisillä ei ole pankkitiliä ja/tai heidän fiat rahansa on täyttä roskaa ja epäkäytännöllistä inflaation vuoksi. Tuntuu, et kukaan ei osaa ikinä ajatella tuota tuollaisten ihmisten näkökulmasta. Aina mietitään tuo maksuvälinesetti länsimaalaisen näkökulmasta. Täällä päin on maapallon parhaiten toimiva fiat. Kunnes sekin kusee. "Lohkoketjuteknologia on kiinnostava" vai miten olikaan muotoiltu. Ei ole. Se on erittäin epäkäytännöllinen teknologia useimpiin tarkoituksiin. Bitcoin on tästä poikkeus. Juu on 14999 muuta kryptoa ja en anna niille itse juurikaan arvoa ainakaan tällä hetkellä. Antaisin kuitenkin vapaan markkinan rullata ja se päättää mikä on voittaja ja mikä ei. Erittäin yksinkertaista eikä minkään sortin kieltoja tarvita.
Eläinten vallankumous luettuna? Kannattaa muistaa että Kontulan aatemaailmassa käyttäytymistiede on kapitalistista hapatusta, lukuunottamatta uusimpia arvopohjaisia lähestymistapoja.
Bitcoinia tai muita kryptoja ei ole eikinä luotu edes korvaamaan euroja tai dollareita hauska kun monella on tämä jostain syystä mielessä ja jakaa tätä disinformaatota 😂
Tämä on uskomatonta ja loistavaa katseltavaa, opin sinulta paljon katsoessani videoitasi. Toivoin, että olisin aloittanut sijoittamisen aikaisemmin jo vuonna 2018, mutta nyt kaikki toivo ei ole koskaan menetetty, koska aloin oppia ja käydä kauppaa Mr. Michael Jay Jenkins... hänen ohjauksensa ansiosta pystyn nyt löytämään tieni markkinoilla ja sen vaihteluissa samalla kun pidän kirjaa kaupoistani ja voitoistani
Oppiminen ja virheiden tekeminen kaupankäynnissä ja sijoittamisessa on väistämätöntä aloittelijana tai kauppiaana, mutta työskentely Expert-kauppiaan tai välittäjän kanssa tekee kaupankäyntimatkastasi paljon helpompaa ja kannattavampaa, siksi suosittelen työskentelemään
luotettavan Pro Traderin kanssa
Asiantuntijan kanssa työskentely on paras askel ja myös rohkea askel, jota yrittäjän tulisi harkita ennen kuin se lähtee markkinoille, koska se on erittäin epävakaa ja melko ylivoimainen
Jouduin kerran valtavien tappioiden uhriksi jokaisessa tekemässäni kaupassa ilman asiantuntijaopasta vasta ennen kuin kollegani suositteli minulle herra Michael Jay Jenkinsiä töissä. Nyt olen saanut enemmän kuin alun perin menetin hänen asianmukaisten ohjeidensa ja ohjeidensa ansiosta.
Hyvää työtä, rakastan klippiesi katsomista ja se on niin rohkaisevaa... jatka samaan malliin
Mr. Michael Jay Jenkins on todellinen juttu, ja olen onnellinen sijoittamisesta ja oppiessani hänen alustaltaan. kaksi kuukautta sitten aloin sijoittaa hänen kanssaan ja voin vain sanoa, että hän on kaupankäynnin suhteen paras tutori.
Herra on varmasti oman alansa expertti, mutta ei suomessa kyllä ihan hirveästi ole ihmisiä joiden suurin ongelma elämässä ob miettiä minne rahansa laittaa. Suomessa on todella köyhä kansa. Ja siitä pitää huolen korkea verotus.
Hyvä jakso. Milloin vieraaksi sijoittajakonkareita kuten Seppo Saario, Erkki Sinkko tai Kim Lindström? Poliitikot voisi huoletta jättää pois.
Hyvää settii
Jenkeissä keskimääräinen asuntolainakorko on 3.6% noin. Toki ei muuteta kun pankista saa vain 7% mutta ei jarruta muuta taloutta kun kuukausimaksut ei nouse. Heillä on kiinteät korot yksityisellä ja yrityksillä.
Jos tämä (historiallisesti ihan siedettävä) korkotaso on liian korkea asunnon hankkimiseen, joko asunnot on liian kalliita tai palkat liian matalia. Oikeastaan palkatkaan eivät olisi niin matalia jos sivukulut (esimerkiksi eläkemaksut) eivät olisi niin järkyttävän korkeat...
S-pankin sijoitustuotteissa jätkyttävät kulut, ei kiitos
Tyhmää pyytää vähemmän.
Toivoisin itsekin S-pankilta pienikuluisia indeksirahastoja. No, jos ei niin ei, sijoitan sitten muualle.
Bitcoinia ei kannata ajatella rahana länsimaisissa hyvinvointivaltioissa.
Vaan ennemminkin digitaalisena omaisuutena, hyödykkeenä sekä säästötyökaluna.
Kukaan kuka on pitänyt bitcoinia yhtäjaksoisesti 4v ei ole menettänyt ostovoimaa, mutta jokainen joka pitää rahansa euroissa varmastikkin on.
Ja mitä tulee bitcoinilla maksamiseen niin totta, länsimaissa ei yleisesti makseta asioita bitcoinilla, mutta ei myöskään kullalla, öljyllä tai hopealla. Silti näillä kaikilla on arvoa.
Bitcoin on maailman kovin assetti.
21miljoonaa. Yksikään korruptoitunut hallinto ei voi sitä muuttaa.
Bitcoinin suurimmat riskit tulee esimerkiksi siitä että jos valtiot päättävät yhdessä julistaa sen laittomaksi, ehkäpä samalla korvaten sen jollain omalla tuotteellaan. Puuf - kaikki katosi. Myös paljon on tullut näitä puhalluksia missä ihmiset on luottaneet joihinkin välikäsiin mitkä on sitten vieneet kaiken, tämän kai voi käsittääkseni tosin välttää omalla viitseliäisyydellä. Mutta todellakaan riskittömiä bitcoinit eivät tällä hetkellä ole.
@@jarirepo1172 tänä vuonna käydään ensimmäiset bitcoin vaalit usa:ssa. Jos olet cryptoja vastaan niin häviät varmuudella vaalit.
Larry Fink black rockin toimitusjohtaja saa yleensä mitä haluaa ja hän sai myös bitcoin ja ethereum etf:t. Millä todennäköisyydellä ne saadaan poistettua maailman vaikutusvaltaisemman ihmisen hallinnasta?
Yli 50 % usa:ssa asuvista ihmisitä, omistaa cryptoja. Ja näillä ihmisillä on äänestysoikeus. Jos olet anti crypto, olet ulkona pelistä.
Rahan printtaus, sekä fiat valuuttojen inflatointi on ennennäkemättömän suurta, usa ottaa lainaa triljoonan joka kolmas kuukausi.
Bricks valtiot vähentää dollarin käyttöä jatkuvasti.
Muutoksen aika on nyt.
Niin paljon haastettavaa viimeiseen kysymykseen, että ei edes tiedä mistä aloittaa. Länsimaissa Bitcoin ei tule hetkeen olemaan maksuväline, mutta se voi hyvin tulla semmoiseksi myöhemmin. Se on maksuvälineenä jo nyt tietyissä maailman kolkissa missä ihmisillä ei ole pankkitiliä ja/tai heidän fiat rahansa on täyttä roskaa ja epäkäytännöllistä inflaation vuoksi. Tuntuu, et kukaan ei osaa ikinä ajatella tuota tuollaisten ihmisten näkökulmasta. Aina mietitään tuo maksuvälinesetti länsimaalaisen näkökulmasta. Täällä päin on maapallon parhaiten toimiva fiat. Kunnes sekin kusee.
"Lohkoketjuteknologia on kiinnostava" vai miten olikaan muotoiltu. Ei ole. Se on erittäin epäkäytännöllinen teknologia useimpiin tarkoituksiin. Bitcoin on tästä poikkeus.
Juu on 14999 muuta kryptoa ja en anna niille itse juurikaan arvoa ainakaan tällä hetkellä. Antaisin kuitenkin vapaan markkinan rullata ja se päättää mikä on voittaja ja mikä ei. Erittäin yksinkertaista eikä minkään sortin kieltoja tarvita.
Hyvä jakso!
Pyytäisittekö Tero Kuittisen jälleen langan päähän?
10000 bitcoinia kahdesta pitsasta. Kyllä bitcoineja hyväksytään ympäri maailmaa mutta kannattaako niitä kuluttaa on sitten toinen asia.
Eläinten vallankumous luettuna? Kannattaa muistaa että Kontulan aatemaailmassa käyttäytymistiede on kapitalistista hapatusta, lukuunottamatta uusimpia arvopohjaisia lähestymistapoja.
Bitcoinia tai muita kryptoja ei ole eikinä luotu edes korvaamaan euroja tai dollareita hauska kun monella on tämä jostain syystä mielessä ja jakaa tätä disinformaatota 😂
34:34 💀
Suonenjoella on kuitenkin 6700 asukasta vielä
Mielipide kryptovaluutoista tsekattu.
En sijoita suomalaisiin osakkeisiin, ne ovat paskoja.
Bitcoin pizzan arvo tänään: $662,611,484!