Romaanut monesti tähdentää miten romaanikulttuurissä on tärkeää vanhempien kunnioitus/arvostus. Miren se ei näy rikostilastoissa, työttömyydessä? Suomalaisena minulle meidän Suomen yhteiskunnassa on tärkeää olla töissä maksaa verot ja kunnioittaa vanhempia olemalla rehellinen. Rehti ihmiminen ei joudu vankilaan ja elättää työllä itsensä. Tietysti tunnen romanitaustaisia huipputyyppejä jotka on kohteliaita,töissä ja kaikintavoin esimerkillisiä. Suutin osa heistä on kuitenkin oman väkensä hylkäämiä.... tämä vaan on se totuus.
Syrjintä johtaa köyhyyteen, joka puolestaan korreloi hyvinkin rikollisuuden kanssa. Romaneilla on paljon enemmän esteitä ylitettävänä esim. normaalin ammatin saamiseen kuin muilla suomalaisilla. Niin ja romanithan ovat suomalaisia siinä missä muutkin jos heillä on suomen kansalaisuus. Ennakkoluulot, syrjintä sekä sosioekonomiset olosuhteet johtavat erittäin vaikeaan noidankehään josta on todella vaikea päästä pois, varsinkin kun suurin osa väestöstä ei osaa ajatella itsenäisesti vaan jauhaa näitä samoja vanhoja latteuksia mitä sinunkin pikku aivot päätti ripuloida tänne kommentteihin.
Minusta on ihanaa kun Suomessa on romaneja,muistan heidät lapsuudesta asti, he ovat värikästä eksoottista pala Suomea, mutta heistä ei kuule paljon, heidän pitäisi tulla kouluihin puhumaan oppilaiden kanssa,kertomaan itsestään, myös puhua avoimesti ongelmistaan ja vaikka oppilaiden kanssa miettiä miksi romaneilla on huono(rikollinen) maine,mistä se johtuu, voiko se muuttua, ja miten? Heissä on niin monta tavallista ihmistä, kauhea sääli kun he kaikki joutuvat kärsimään hunoa mainetta jos muutamat tai useat heistä tekevät pahaa. Olen itse nähnyt kun erästä vanhempaa romani-naista kohdeltiin suullisesti hyvin ilkeästi kaupassa Malmilla (90-luvulla) ja minua kaduttaa ja hävettää vieläkin kun en millään lailla puolustanut häntä, vaikka olisin voinut. Olin nuori enkä ajatellut sen enempää😢
Vuoroin vieraissa ... käsittämättömästä syystä Outokummusssa kaksi romaniperhettä vainoaa meitä jo kahdeksatta vuotta ilmeisesti koska olemme uskovaisia. Emme olevkoskaan aliarvostaneet rommaneja vaan minulla on ollut ystäviä ja jopa tyttöystäviä romaneista.....!? Anrsu
Romaanut monesti tähdentää miten romaanikulttuurissä on tärkeää vanhempien kunnioitus/arvostus. Miren se ei näy rikostilastoissa, työttömyydessä? Suomalaisena minulle meidän Suomen yhteiskunnassa on tärkeää olla töissä maksaa verot ja kunnioittaa vanhempia olemalla rehellinen. Rehti ihmiminen ei joudu vankilaan ja elättää työllä itsensä. Tietysti tunnen romanitaustaisia huipputyyppejä jotka on kohteliaita,töissä ja kaikintavoin esimerkillisiä. Suutin osa heistä on kuitenkin oman väkensä hylkäämiä.... tämä vaan on se totuus.
Syrjintä johtaa köyhyyteen, joka puolestaan korreloi hyvinkin rikollisuuden kanssa. Romaneilla on paljon enemmän esteitä ylitettävänä esim. normaalin ammatin saamiseen kuin muilla suomalaisilla. Niin ja romanithan ovat suomalaisia siinä missä muutkin jos heillä on suomen kansalaisuus. Ennakkoluulot, syrjintä sekä sosioekonomiset olosuhteet johtavat erittäin vaikeaan noidankehään josta on todella vaikea päästä pois, varsinkin kun suurin osa väestöstä ei osaa ajatella itsenäisesti vaan jauhaa näitä samoja vanhoja latteuksia mitä sinunkin pikku aivot päätti ripuloida tänne kommentteihin.
Minusta on ihanaa kun Suomessa on romaneja,muistan heidät lapsuudesta asti, he ovat värikästä eksoottista pala Suomea, mutta heistä ei kuule paljon, heidän pitäisi tulla kouluihin puhumaan oppilaiden kanssa,kertomaan itsestään, myös puhua avoimesti ongelmistaan ja vaikka oppilaiden kanssa miettiä miksi romaneilla on huono(rikollinen) maine,mistä se johtuu, voiko se muuttua, ja miten? Heissä on niin monta tavallista ihmistä, kauhea sääli kun he kaikki joutuvat kärsimään hunoa mainetta jos muutamat tai useat heistä tekevät pahaa. Olen itse nähnyt kun erästä vanhempaa romani-naista kohdeltiin suullisesti hyvin ilkeästi kaupassa Malmilla (90-luvulla) ja minua kaduttaa ja hävettää vieläkin kun en millään lailla puolustanut häntä, vaikka olisin voinut. Olin nuori enkä ajatellut sen enempää😢
Vittu ei varmana, ne voi heittää vittuun suomesta. Ne vaan vittu tekee rikoksia ja sotkee paikkoja julkisissa tiloissa..
Nii joo. 99% pilaa 1% maineen.
Sama romanit on ollut myös mun lapsuudesta asti mulle läheisiä ja hyviä ihmisiä ❤️🙂
Helou
Vahinkoja eli unohtaa maksaa tavarat kaupassa kun unohtaa ne rahtihameeseen😂😂
Oikeessa oot
Ja🏡💃🏕️
🤣🤣🤣🤩🤩🤩🤣🤣🤣
👍👍👍
Vuoroin vieraissa ... käsittämättömästä syystä Outokummusssa kaksi romaniperhettä vainoaa meitä jo kahdeksatta vuotta ilmeisesti koska olemme uskovaisia.
Emme olevkoskaan aliarvostaneet rommaneja vaan minulla on ollut ystäviä ja jopa tyttöystäviä romaneista.....!?
Anrsu
Eka
Ei koruja pankissa pidetä...
Romanit varastaa korunsa ja huutaa HOI JA HÖÖ!