Mestarit ja kisällit

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 12 сен 2024
  • Mestarit ja kisällit ovat ylisukupolvisia toimintaryhmiä, joissa ikäihmiset ja lapset tai nuoret kohtaavat tasa-arvoisina paikallisen kulttuuriperinnön äärellä. Toimintamallin keskeinen idea on, että kaikki oppivat toisiltaan ja pääsevät hyödyntämään omaa osaamistaan. Luumäellä sukupolvet hoitavat yhdessä kasvimaata. Muualla Suomessa on mm. harjoitettu perinneleivontaa, tehty perinteisiä käsitöitä, kirjoitettu kirjeitä, retkeilty ja harjoiteltu erätaitoja.
    Mestarit ja kisällit toiminta sai alkunsa Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen jäsenaloitteista, joissa haluttiin edistää seniori-ikäisten ja nuorten yhteistä tekemistä. Suomen Kotiseutuliitto sai 150 000 euron apurahan toiminnan käynnistämiseksi vuosille 2018-2020. Toiminta on sen jälkeen laajentunut valtakunnalliseksi, vakiintuneeksi tavaksi tehdä ylisukupolvista paikallis ja kulttuuriperintötyötä. Vuonna 2022 toimintamalli sai Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon.

Комментарии •