Huumekaahari ajoi hurjaa ylinopeutta, pako päättyi vasta piikkimattoon I Rikospaikka

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 12 сен 2024
  • Viime helmikuussa kaahaillut kuski vaaransi oikeuden mukaan vastuuttomilla tempuillaan paitsi itsensä myös monet muut.
    Tapahtumat alkoivat, kun Turunväylällä Espoon Ikean paikkeilla liikennevalvontaa tehnyt poliisipartio huomasi kovaa vauhtia ajaneen henkilöauton. Poliisi kääntyi auton perään ja kytki päälle hälytysvalot, jolloin henkilöauto lähti kiihdyttämään karkuun.
    Poliisi ei ollut onnistunut saavuttamaan autoa, vaikka oli ajanut Turunväylällä sen perässä 160-190 kilometrin tuntinopeudella. Takaa-ajo kesti kokonaisuudessaan 13 minuuttia.
    Lopulta auton eteen saatiin piikkimatto, ja paon jatkoa yrittänyt auto suistui lumiseen ojaan noin kilometri maton käyttämisen jälkeen Vihdin Myllylammella.
    Verikokeessa paljastui, että miehen veressä oli amfetamiinia ja klonatsepaamia, joista viimeinen lieni peräisin miehen hallusta löydetyistä rauhoittavista Rivatril-pillereistä.
    Oikeus katosi miehen vaarantaneen toimillaan paitsi oman ja kolmen matkustajansa myös muiden tienkäyttäjien hengen.
    Vuonna 1997 syntynyt mies tuomittiin lopulta rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta 3 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Oikeus määräsi miehen kuitenkin vankeuden sijasta 90 tunnun yhdyskuntapalveluun.
    🔥🔥🔥
    MTV:n rikostoimittajien Jarkko Sipilän ja Pekka Lehtisen toimittaman ajankohtaisohjelma Rikospaikan uudet, 11. kauden jaksot alkavat.
    Katsojat pääsevät tutustumaan Sipilän ja Lehtisen johdattamina rikostoimittajien sisäpiiriin ja kuulemaan rikosten, rikollisten sekä viranomaisten taustoista.
    Katso jaksot ilmaiseksi mtv-palvelussa: 👇
    www.mtv.fi/sar...
    Tilaa MTV Uutisten RUclips-kanava! ☝️

Комментарии • 63

  • @Korkinmaenkikkeli
    @Korkinmaenkikkeli 2 года назад +115

    tuollahan tuomiolla taidan itsekkin ajaa poliisia pakoon, saa ainakin yhdyskuntapalvelussa uusia kavereita ja tarinan lapsen lapsille

    • @huitase313
      @huitase313 2 года назад +11

      Vielä huumepäissään.

    • @vesacksi
      @vesacksi 2 года назад +3

      normisti linnaan mutta ei koronan aikana :)

    • @dislikebutton966
      @dislikebutton966 2 года назад

      Jep, meet normi töihin sen tuomion ajaks

    • @nimetonhullu6338
      @nimetonhullu6338 2 года назад +2

      ja ku kertoo narkkarin nyyhkytarinan ni joku tarjoo vielä safkat ja tupakatki työpäiville

  • @tokyosexwale7997
    @tokyosexwale7997 2 года назад +34

    yhdyskuntapalvelussa sitten ilmaiset munkit ja kahvit vedetään : D

  • @jukkakaljadin7385
    @jukkakaljadin7385 2 года назад +52

    Olipa kova rangaistus.Ei ihme että huumekuskit vaan lisääntyy. Tää tuomio annettiin varmaan huumorilla.

    • @nimetonhullu6338
      @nimetonhullu6338 2 года назад +3

      rangaistus oli tietenkin oikeudenmukainen ja ehkä liiankin kova koska tekijät olivat narkomaaneja ja se on sairaus ja heillä on ollut niin vaikeaa ja muuta vastaavaa joten ei heitä voi kovemmin rangaista. heitä täytyy ymmärtää ja jos ne nyt tappaa pari ihmistä saadakseen päivän annoksen niin sehän on ihan ok koska heillä on vaikeaa ja heitä täytyy auttaa ja ymmärtää. se on tietenkin sivuseikka että on sitä muillakin ollut vähintään yhtä vaikeaa mutta muut on ajatellut muitakin kuin itseään

    • @zimbacattius1171
      @zimbacattius1171 2 года назад +1

      ihan naurettava tuomio wau oikein hurjat 90 tuntia yhdyskuntapalvelua eli noin 2 viikkoa käyt vähän hörppimässä kahvia jossai työllistämis paikassa.

    • @laurikeinanen464
      @laurikeinanen464 2 года назад

      Sama tuomio kuin rattijuopumus ja poliisia pakeneminen, minkänlainen tuomio pitäisi antaa? Huumausaine merkintä päälle tietenkin

    • @zimbacattius1171
      @zimbacattius1171 2 года назад +2

      @@laurikeinanen464 Ihan kunnollinen tuomio ehdotonta vankeutta ekasta kerrasta 3 vuotta ja huumausaineista lisää 1 vuosi ja auto valtiolle. Vaaransi sentään matkustajien ja muiden tiellä liikkujien henkeä.

    • @jokujussi5902
      @jokujussi5902 2 года назад

      Syrjäkylän hupiukko sai pontikankeitosta ja rattijuopumuksesta saman tuomion.

  • @dislikebutton966
    @dislikebutton966 2 года назад +12

    Linnaa tollasest pitäs pistää. Nyt suomi vois vähä muuttaa tuomioita ja antaa kovempaa sanktioo. Suomi on paras maa rikollisuudelle.

  • @Endorzan
    @Endorzan 2 года назад +26

    mitä siellä yhdyskunta palvelussa tehdään

    • @pyroking04
      @pyroking04 2 года назад +46

      Yhdyskuntapalvelussa tehdään valvonnan alaisena yleishyödyllistä, palkatonta työtä.

    • @EHpelaa
      @EHpelaa 2 года назад +2

      @@pyroking04 Kiitos tiedosta

    • @villelindstrom897
      @villelindstrom897 2 года назад +1

      Ei mitään

    • @luugerio2730
      @luugerio2730 2 года назад

      Siivotaan ja narkataan

    • @dislikebutton966
      @dislikebutton966 2 года назад +3

      Teet perus työtä 😂 eli ei tunnu kaahareil missää

  • @2god500
    @2god500 2 года назад +10

    Yhdyskuntapalvelua siitä että vedät 190 kilsaa tunnissa huumepäissäs?😂

    • @supertahti935
      @supertahti935 2 года назад

      Mitä odotit? Ei suomen vankiloissa ole tilaa tämmöisille.
      Jos laitettaisiin kaikki kaaharit linnaan niin se olis aivan täynnä näitä tyyppejä kokoajan.
      Ja ei ole resursseja siihen joten...

  • @markkunikkanen
    @markkunikkanen 2 года назад +9

    Liekö niin, että huimausainepäissään kuvitellaan, että tosielämässä pystyy vetää samalla tavalla, kuin GTA:ssa konsanaan skoudeja haneen? Todella törkeää piittaamattomuutta lähteä rattiin aineissa saati tollasta vauhtia ajaa poliisia karkuun. Vähemmällä pääsisivät, jos vaan kiltisti ottais sen vastaan, mitä väistämättä on tullakseen. "You cannot outrun police radio".

    • @mattivirta
      @mattivirta 2 года назад +1

      ai väität että poliisi saa aina kinini karkurit hahahaha ei ikinä. tyhmäkö olet, ite nini mopolla, kevarilla, autolla karannut poliisilta nuorena kännipäissäni monet monet kerrat eikä ikinä kukaan poliisi ole vielä saanut kiinni kertaakaan ,poliisi on iso vitsi suomessa täysiä pellejä.

    • @zimbacattius1171
      @zimbacattius1171 2 года назад +2

      @@mattivirta joku tainnut pelata liikaakin GTA RP

    • @mattivirta
      @mattivirta 2 года назад

      @@zimbacattius1171 mikä se on en ole ikinä kuullutkaan moisesta. oblivion ainoa peli m,itä olen pelannut ja minecraft viimeseen 7 vuoteen. ei muita ole ollut.

    • @taucalm
      @taucalm 2 года назад +2

      liekköhän Markku nyt ymmärtänyt, että kuinka vähän poliiseja tuolla liikenteessä enää LP:n lakkautuksen jälkeen on? mitä se auttaa radiolla kertoa jollekkin Pihtiputaan partiolle, että tarvittas hei apua, kun sieltä kuitataan, että ootas tunti, että Marko on paskalla ja mulla on kahvi tässä asemalla kesken.

    • @toukonautti
      @toukonautti 2 года назад +1

      Jotkut huimausaineet tekee ihmiselle sen harhan, että on kuolemattoman ja jonkin sortin sankari..luultavasti vois kuvitella, että nämä pikkujonnet on lastensuojelulaitoksien asukkaita ha saaneet vähän huumehia, ni heti pitää päästä perseilemään hengellä millä hyvänsä?

  • @naistenkaljailta
    @naistenkaljailta 2 года назад +30

    Nämä narkkijonnet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti..

  • @TH-qu5pz
    @TH-qu5pz 2 года назад +4

    Jotain jonneja auto täynnä kaahamassa isin autolla

  • @aemamu8312
    @aemamu8312 2 года назад +3

    Tunnen tämmösiä henkilöitä mutta eivät aja karkuun ja ei ole oikeastaan tarpeellistakaan sakkoa tuskin tulee jos huumeita on mukana tai olet huumeiden vaikutuksen alaisena helpolla siitä pääsee kun pysähtyy vaan vaikka ei tuo mikään iso homma ole että yhdyskunta palveluun joutuu silti siinä voi viedä jonkun toisen hengen mukana jos lähtee kaahailemaan tuolla tavalla

    • @rasmus5491
      @rasmus5491 2 года назад +2

      Pitkä lause

    • @dislikebutton966
      @dislikebutton966 2 года назад

      @@rasmus5491 thats what he said

    • @nimetonhullu6338
      @nimetonhullu6338 2 года назад +1

      tämmöisistä henkilöistä vaan ei voi ikinä sanoa ajavatko karkuun koska jos vähänkin tuntee kyseistä touhua niin tietää että kun niitä aineita vetää niin saattaa tehdä asioita mitä ei muuten ikinä tekisi ja vaikka ei tähän mennessä olisikaan tehnyt mitään vastaavaa niin kyllä se päivä vielä tulee kun iskee psykoosi päälle tai vetää ikäviä yhdistelmiä

    • @toukonautti
      @toukonautti 2 года назад +1

      Ihmeen vähän näitä kait muuttaa "nurmiaravaan" tai sit niistä ei kerrota. Vois olla kuljettajalle istumistuomio ja nämä tämän laiset "pikkutuomiot"! voisi ajoittaa minun mieles aina keväästä syksyyn, niin sillä olisi kävämpi tuntu, kun olet "kiven sisällä" lämpimän ja valoisan ajanjakson. Syksyllä sitten ulos sateisella ja harmaalla kelillä kuuntelemaan mitä jonnekaverit duunas koko kesän😆

    • @mattivirta
      @mattivirta 2 года назад

      mitä välii olkoon sitten vaikak omia lapsioani ei se mitään kolarit on kolareita, sota on sotaa aina tulee uhreja ei väliä uusia tehtaillaanm kjoka kodissa öisin heh.

  • @jonnemegaforce8253
    @jonnemegaforce8253 2 года назад +1

    Sit sattuu että poliisi pysäyttää ja epäilee nopeuden nousseen yli sallitun lätkäsee ajokiellon ja sakko tulee 6kk myöhemmin ja kortti näin itselle kävi

    • @evilfish456
      @evilfish456 2 года назад

      Kai sä kiistit sen sakon?

  • @tomiantinoja
    @tomiantinoja 2 года назад

    No johan tuossa kävi kömpelösti. Ei olisi kannattanut ottaa huumeita ennen ajomatkaan

  • @TrYhE
    @TrYhE 2 года назад

    Nk

  • @taucalm
    @taucalm 2 года назад

    Rikospaikka juontajat ei sitten tiedä, ettei dösärille saa pysäköidä? 4-veto mersulla / autolla 140km/h ei ole kova vauhti myöskään.

    • @MrMazQQ
      @MrMazQQ 2 года назад

      Ajoitko kyseistä mersua?

    • @taucalm
      @taucalm 2 года назад

      @@MrMazQQ en käytä huumeita, mutta olen ajanut ylinopeutta.

  • @mattivirta
    @mattivirta 2 года назад

    ei meset kulje ikinä vakiona tollasta vauhtia kuin kallion kielekkeeltä pudotettuna korkeintaan tai lentokoneesta. AGM voi just sen kulkea jos on aito eikä nykyisten feikki amg huuhaa mesejä.

    • @japapapapaa
      @japapapapaa 2 года назад

      Tuo on w204 C-sarjalainen, ulostulo oikeella puolella (piilossa olevan vasemman lisäksi), joten V6 pellin alla. Siitä on kaks versiota, C300 ja C350, joista tuhnumpi tuottaa melkeen 230 hv ja huippunopeus 242 km/h. Ei mikään raketti, mut ihan rivakka peli siis vakiona.

    • @tommirosenberg8697
      @tommirosenberg8697 2 года назад +1

      Luin takaa-ajosta netistä ja heillä on samanlainen auto ku meikäläisellä. Auto on Mercedes-benz c 280. Pellin alla on 3l V6 (m272) bensiinikone, josta irtoaa vakiona 231 hv ja 300nm vääntöä. Kyllä sillä helposti noihin lukemiin päästään.

  • @petteripunakuono6674
    @petteripunakuono6674 2 года назад +1

    🤑👹🤑👹🤑