Helppoheikin anatomia | Karpolla on asiaa
HTML-код
- Опубликовано: 2 мар 2021
- Helppoheikin ammattikunta on värikäs ja alati pienenevä. Mihin heidän toiminta on perustunut ja miten sitä on aikoinaan rajoitettu? Matti Rahkonen oli oman lajinsa mestari ja häntä seurattiin Karpon ohjelmassa ensimmäisen kerran 2001. Karpo kävi päivittämässä viimeisen kerran mitä mestarille kuuluu Karpon parhaita tehdessään 2011.
11:29 "Erektio toimii ja potenssi pelaa."
Näistä jaksoista tulee kyllä aina hyvälle tuulelle :)
Nykyään henkilöitä joilta tulee juttua tähän malliin kutsutaan stand-up-koomikoiksi.
Oli se ennen Suomi täynnä persoonia. Minähi muistan vielä lapsena ihmetelleeni tätäkin kulttuuriperintöä. Tuollaista mahtavaa tarinan kerrontaa ja kielenrikkautta oli ilo kuunnella. Eihän tuollaista kuule enään missään.
Juurikin näin.
Stand up -komiikkaa pitää sinänsä arvostaa, mutta se ei todellakaan iske minuun. Jo sen lähtökohta on teennäinen, kun koomikolla ei ole mitään työkaluja tai kontekstia kuten vaikka helppoheikillä myytävä tavara. Se johtaa kiro- ja muiden täytesanojen turhaan viljelyyn, mikä tekee siitä keinotekoisen makuista (vähän kuin maksullisissa käydessä...). Sääntö-Suomi tuhosi paitsi kunniallisen elinkeinon myös hauskan kielenkäytön ja positiivisen esiintymisen perinteen.
@@manup6002 kyllå joulumarkkinoilla ainakin, tätä yritetään ylläpitää edelleen :) viimeksi suklaata myytiin kilokaupalla hassulla 15 euron hintaan, tähän ei marketit lähde.
Olihan niitä, pitkälti siksi että silloin oli höllemmät lait kaupustelun suhteen. Löytyi toreilta, ihmisten ovilta kiertämässä ja puhelinlinjoiltakin. Olihan noita tyyppejä hauska kuunnella välillä, mutta hyvä vaan että noista kusettajista päästiin eroon.
Harmi ettei helppoheikkejä enää ole, niissä oli oma viehätyksensä, oma tunnelmansa
Hieno suomalainen mies ja vanhalla ielläkin huumoria löytyy
Olipas laadukkaan näköisiä hanskoja.
Hannu Kiitos ☕🌹 Pitkää ikää vaan Sinulle. Näin sanoin kerran Arvosen Arskalle Järvenpäässä. T. Olavi 😷🙏🤔
10:30 eteenpäin Karpolla on näkymätön mikrofoni kädessä.
Helppoheikit ovat poistuneet toreilta, mutta huutokauppameklarit kannattavat moottoriturpaisuuden perintöä. Kyllä niihin tykkää mennä ihan vaan kuuntelemaan.
Miksi eivät ala koomikoiksi? Eräs sanoi, että ei hän keksi tyhjästä juttuja, mutta vanhoista tavaroista ja niiden ostajista saa lennosta keksittyä vaikka mitä vitsiä.
Tälläisiä myyntimiehiä ei enää tehdä. Katoava luonnonvara.
Onneksi, ihan jumalattoman rasittavaa kuunneltavaa..
Tä on kyllä aikamoista.. Tolle selittäjälle tossa haastattelussa tekis mieli kysyä: onko sulla kaikki ihan ok? :D
"black friday", "pyhä-alennus"
@@samuleinen Sanos muuta
Näitä on Hollanissa joka kulman takana.
Matti Rahkolan ja Jaakko Teppon parhaiden päivien keskinäistä juttelua ei vois varmaan samassa sumppipöydässä kuunnella, ilman että kahvit lentäis nenästä.
Oli ainakin 10 samaa Tepon juttua. Samoilta seuduilta.
Minullekin tuli Jaakko Teppo mieleen, lienee vaikutteita vaihtunut molempiin suuntiin herrojen kesken.
Hyvää syntymäpäivää Mr. Karpo! 💓
Kaveri on selvästi kuunnellu Jaakko Tepon juttuja aika tarkalla korvalla. Sen verran samalla juttuja kertoo noita juttuja ja Ryynäsen Topikin on mainittu.
Hyvää syntymäpäivää, Hannu!
Aikoinaan rukkas-antti oli lyömätön, aivan posketonta tarinaa.
Matti Rahkonen oli meikäläiselle tuttu mies. Olemme olleet samoilla markkinoilla myymässä.
9:35 Aika perinteinen Suomalaisen miehen elämä.
Tämä oli oman aikansa stand up -komediaa
Ennen oli kaikki paremmin ,kiitos
Sanavalmis kaveri.
Nuita näky ennen markkinoilla 👍👍😅
Mahtavia nää tämän selitykset
Ei ole ilmeisesti jäänyt yhtään videota helppo heikki rukkas Antista? Antti oli mahtava kauppamies.
Kato, Jokke. Joutui lähtemään suht' nuorena. En tuntenu henk.koht, mutta jossain tilaisuudessa oli esitelmöimässä.
Minä en vain ymmärrä miksi kaikki pitää aina kieltää Suomessa?
Onko tääl muita "AG" tutustuneita jotka näkee et "black friday", "pyhä-alennus" ja vastaava on vaa tää uusiutuneena. Pieneltä ihmiseltä riistetty suurfirmoille.
En tunne noita lyhenteitä ja sivistyssanoja mutta ei se tyhmä oo joka pyytää vaan se joka maksaa.
Kaikki kaupankäynti on kusetusta.
Silti käyn markkinoilla kusetettavana, tyhmä kun olen. Ja viipurin rinkelit on hyviä.
@@Kukkakukko american gods - sarja/kirja
Helppo Heikki laitto aika hyvin Jaakko Teppoa!
80-luvulla lapsena oli tällä kylällä vain yhdet markkinat kesässä ja se oli iso juttu. En muista ihan tuollaisia helppoheikkejä sieltä, mutta silloin oli vielä mahdollista sentään tingata vähän, jos sitä taitoa oli ostajalla hallussa. Onkohan sekin tapa kadonnyt nykyään kokonaan? Mutta! Poliitikoista Timo Soinilla oli vähän tuollaista helppoheikkimäistä sanankäyttöä.
mun työkaveri tinkas DNA kaupasta kaikenmailman kynät ja kassit ja muut härpäkkeet kun ei puhelimen hinnasta saanu tiputettua :D
olis kyllä tolla myyntipuheella lähteny haskat tai parit mukaan ja se italialainen pannu ;)
toi kohta missä oli torilla niin se on hankasalmen koulun pihalta, viime vuonna purettiin ja rakennettiin uus koulu siihen, en ihan ymmärrä miksi, tossa nurkassa sitä on monet välitunnit höpötelty ja riehuttu :D
Imitaattori Reijo Salminen on tehnyt tästä Matista laulunKin levylle 2000 luvun taitteessa. Mutta löytyisikö Karpolta laittaa tänne edes osa Turpakäräjät ohjelmasta, jossa soitteli haitaria edesmennyt tuttavani Pentti Pöyhönen alias Laulava kulkuri?
On tullut eräskin karkkikassi ostettua, kun on noin hienosti osattu vetää se opeteltu show läpi. Siitä hyvästä voi vähän enemmänkin maksaa. Ei ole nykymarkkinoilla enää.
Itekki taidan samalta mieheltä ostanu sellasen ku puhu nii hauskasti
kyllä se mun mielestä nykyäänki karkkejaan myy markkinoilla
Piru kun on paljon Jaakko Tepon juttuja, ja kun ei tiiä näin nuorena että keneltä jutut on tullu ensin ;D
Löytykö matille morsian?
Nää tän äijän jutut on Jaakko Tepolta varastettu. Vai meneekö toisinpäin?
Onko tämä ukko viel hengissä? Todella lahjakkaat puheen taidot!
En ainakaan mitään juttua löytänyt jossa väitettäisiin hänen menehtyneen.
Suomen kovin RUclips-kanava.
Aki Palsanmäelle Terveisiä. Vain kuparipannu puuttuu. 🙈🤔🌹😆🎶
Että suomi kielsi helppoheikit.
2013 ostanut viimeks tollaselta
Eu kielsi/kieltelee Suomelta asioita ja Suomen naisministerit kaikessa typeryydessään hännystelijöineen jatkavat cancel-kulttuuria.
Vihervasemmisto hallitus voisi kieltää ulkomaalaisten/monikansallisten kaivosfirmojen toimet Suomessa. Niin, voisi kieltää mutta kun pitää käyttää niin paljon aikaa seksuaalivähemmistöjen, mamujen ja feminismin vuoksi, että ei jää aikaa oikeasti merkitseville asioille. Suomen pinta-alasta on varattu 15% kaivoskorpotaatiolle. Suomi saa verotuloina tyyliin pari miljoonaa ja muutama sata työpaikkaa, kun kaivoshirviöt saavat 20 MILJARDIN voitot.
Tänne jätetään luonto huonoon kuntoon ja kaivostoiminnan pyöriessä on vaarana, että käy terrafamet eli laajamittainen ekokatastrofi.
Hankasalmella mökki. Mahtava paikka
Joensuussa hänet oon tainnu nähäkkin joskus.
7:09 Katoava kansanperinne💪
"Kuitti kiitos" vei tämänkin alan😔
20äo ajattelutapa
Mä muistan (edelleen koen samalla lailla) että jos jossain torilla oli äänekäs huuteleva myyjä en todellakaan uskaltanu mennä sen kojulle. Olisin joutunu samaan "valokeilaan" ja se olis nolannu mut täysin.
Hyvin heittää kyllä Helppo-Heikki Jaakko Tepon juttua 😀👌
Tuommosia ku vielä toreilla olisikin, ni tulis käytyä.
Mahtoiko herrat viitata Georg Malmsten:in laulamaan "Heili Karjalasta" kappaleeseen.
Tämä herra ei ole eläissään tehnyt rehtiä kauppaa, ei edes vahingossa tai huolimattomuuttaan.
Uusia Mattia tarvittais nykyään lisää! Mitähän mahtaa Matille kuulua tänä päivänä?
Niin ja mahtoikohan seuraava heili löytyä lopun ilmoituksen perästä?
Hyvä
Saisi myydä mieluummin varalta oikean käden rukkasia kun ne katoaa elleivät ehdi kulua loppuun ennen vasenta.
Aikoinaan isoisä osti nipun hienoja nahka hansikkaita, olivat kaikki 10 kpl oikeaan käteen sopivia.
Helppo Heikki kuunnellu liikaa Jaakko Teppoa.
👍
Tuollaisen tuohi lakin olisin voinut ostaa jos olisin kauppiaan nähnyt.😀
Niitä myydään Karjalan Lemissä. Aitoa käsityötä.
@@dornier2643 👍
@@tonit9932 Sellainen ~80 vuotta vanha karjalainen pappa valmistelee niitä. Herran nimi on Timo Talka p.050 4994284.
@@dornier2643 hintaa? Kiinnostas myös 👍
@@RRDfinland Olisiko ollut se 35 euro, silloin viime Kesän Lemin maalaistorilla. Kysymällä se selviää.
Kertooko Rahkola Jaakko Tepon juttuja vaiko Jaakko Teppo Rahkolan juttuja?
Matti paras.
Helppoheikit on nykyään tvssä.
Minä kun luulin että hallituksessa.
@@riippumatonlinja Just niin, Niissä apinoissa ei vaan oo yhtään mitään hauskaa.
Jahas :D Mitäs täällä on puuhattu :D
Kanava ja pysyt asioissa 0:00
Asiassa tietysti eikä asioissa
Tarkoitti että alun leikkaus menny pieleen, mutta ei täällä tyhjän takia höpötetä ja aikaa tuhlata turhan puhumiseen.
@@jannejohansson3383 tietenkin tarkoitti. Miksi sen kerrot. Ja sinähän siinä niinkuin mkmäkin nyt höpötämme ihan turhia vaikka pitäisi tilata kanava ja pysyä asiassa
EI suomessa ole sallittu mikään
Löytyisikö filmiä valkoselkätikasta ja sen vuoksi rakennetusta sillasta?
On siitä.
@@jannejohansson3383 Saisiko linkin?
Ooksä nuija ?!
onko ottanu puheiuta jaakko tepolta kenties vai onko jaakko teppoo ottanu häneltä
Vai ottaako molemmat samoja vanhoja juttuja jostakin päin.
Soitinhousu malli 😂
Kanava ja pysy asiassa
Markkinoil on noita jokka myy 10ella muovipussillisen karkkeja😂
En ymmärtänyt. Osaatko suomea?
@@mil-fpv4931 Oletko jokin maanantaikappale? "Suomi" niin helppo kirjoittaa, että vähän vajaampikin siinä onnistuu. Tuurilla jos ei muuten, joiltakin sekin on riistetty tosin.
😂❤😂😎👌😎
Mojova veijari-ilme Karpolla ihan lopussa.
Mikähän tämän tarinan pointti oli? Meni kyllä ohi ihan kokonaan? 🤔
🤣🤣🤣🤠✌💯💥💥💥
Vaimolla ei ollut huumorintajua..
mitäs täällä on, puuhattu
Sittemmin tuli stand-up. Eikä edes saa rukkasia kaupan päälle. 😂
🤩😂🤩🇦🇱🇦🇱🇦🇱🇦🇱
Haaahhaahaahhaaahgaaa xxDd
Jordan Belfort who?
••••••••••••
wu-tang
Tää kopioi Jaakko Teppoa
Kumpikohan matkinu kumpaa...
Jaakko Teppo on itse sanonut kuulleensa ison osan jutuistaan vanhoilta äijiltä pitkin Suomea. Eli tässä tapauksessa ei voi sanoa kuka on matkinut ja ketä.
Koska hot wings videoo?
Ei ole.
"Ihan kohta"
Harvinaisen ärsyttäviä helppoheikkejä