HUOPATOSSUA😂😂😂 minä olen ollut entisessä elämässäni varmaan, kaivinkoneenkuljettaja? Kun tykkään näistä kaivuuhommista? ULOTTUUKO LAMMELLE nuo vedet??💚💚💚
Sunnuntakkii. Ponssella vaa kuuset nurin. Juuret vaurioituu ja kuuset tahtoo kuolla. Vai onko kone osakkaalla. Maat niin märkiä notkoissa, että naapurin metsässä motollakin vähä ongelmii. Vettä taas tullu hirveesti. Viikossa n 50mm. Tuo Doosan on kätevä peli
@@MetsaMan Joo tuota kaivettavan ojan vierellä olevia kuusia lähinä. No, eihän noilla kuusilla ihan kiire oo poistaa ojan viereltä. Kokemuksesta tiedän vaan. Muistan nuorena poikana, kun isän kanssa talvella ajettiin ojalinjalta ennen kaivua puita pois. Vaikka oli lunta, niin kuuset taipuili teraktorilla ajaessa. Kaivuun jälkeen, kun tuli harvennus muutaman vuoden kuluttua, lähes jokaisessa ojan viressä olevissa kuusissa lahovikoja, tosin eivät olleet kuin kuitupuuta suusin osa. Siihen aikaan vielä lahopuulla sai rahaa. Mutta aika on muuttunut noista ajoista paljonkin.
Mitä ihmettä ihmiset vikisee millai pitää kaivuria siirtää. Oon jopa nähny 50 vuotta kaivuria ajaneita ajavan tikuilla eikä polkimilla, sekä myös yhdellä jalalla ajavia
Jostain syystä tälle kanavalle tuntuu ilmestyvän ihan ihme mulkkuja itkemään milloin mistäkin turhasta asiasta, niinkuin nyt tuostakin, että millä vitun tavalla sitä kaivuria ajetaan :D. Aina jaksaa hämmästyttää, miten uskomattoman typeriä valittajia löytyykään
Mitä toimenpidelupia tuo konekaivuu metsään nykysin vaatii? Olen ymmärtänyt että vanhojakaan ojia ei saa perata kuin lapiolla.
Sieltähän näyttää löytyvän "bedrokki". Ei muuta kun kultakaivos pystyyn. Golf rushin malliin!
Nii että tällanen video, yli puolet sai kelata, kamera oli kilometrien päässä ...
Eikä ollut
Miksi kelailet?? Elä kato ollenkaan niin et rasitu liikaa 😅 Hyvä video tämäkin 👍
Juu on jo mainittukin mutta kaivuria ajetaan jaloilla ei käsillä.
En osaa kun en ole tottunut, RH:ssa ei ole jalkapolkimia
Mitä varten on kepit laitettu ? 👍😂
Tosi hankalaa ajaa jalkapolkimilla kun ei ole aiempaa kokemusta
@@MetsaMan -omasta ajokista otin kepit pois. Mutta jokainen ajaa miten tykkää tietenkin...
Mulla se ei ole tykkäämisestä kyse vaan siitä etten osaa
👋Osaat sinä taitavasti noita valtavia koneita käsitellä, kiva on seurata ja hienosti lähti vesi ojasta!👍👏🍁😊
Tuleeko tuohon lampi?
En minä ainakaan ole tekemässä
Mitääh sää tuollaista kaivelet? Meinaatko Lammen tehdä että piäseööhh uimaan? 😆
JALOILLA AJETAAN EIKÄ KÄSIN
KUN EN OSAA, RH KAIVURISSA EI OLE JALKAPOLKIMIA
Mitä väliä sillä on jos joku harrastelija ajaa kepeistä. Sitä varten ne kepit kuitenkin on että niistä saa halutessaan ajaa käsin.
@@kookoo28 Jospa nää ns. "ammattilaiset" tietää jotain heidän mielestään "nautinnollisempia" tapoja käyttää niitä keppejä kuin niistä ajaminen... 🤣
Hyvä on aina pitää työvaiheet oikeassa järjestyksessä.
Hehe,minä täältä taas,ookko kattonu montako tapahtumaa tunnis cpapis?
Enpä ole aikoihin
HUOPATOSSUA😂😂😂 minä olen ollut entisessä elämässäni varmaan, kaivinkoneenkuljettaja? Kun tykkään näistä kaivuuhommista? ULOTTUUKO LAMMELLE nuo vedet??💚💚💚
Huomenta, ei ulotu, ihan eri puolella
Ponssella ois pitäny ensin käyä tuolla.
Ei arvannut kun tierummun ja ojan tarve tuli vasta nyt tieremontin yhteydessä
metsän kaataminen ja sitten kaivaminen

Eipä arvannut etukäteen kaataa kun ojan ja tierummun tarve tuli vasta nyt tieremontissa esille
Sunnuntakkii. Ponssella vaa kuuset nurin. Juuret vaurioituu ja kuuset tahtoo kuolla. Vai onko kone osakkaalla. Maat niin märkiä notkoissa, että naapurin metsässä motollakin vähä ongelmii. Vettä taas tullu hirveesti. Viikossa n 50mm. Tuo Doosan on kätevä peli
Riippuu puukauppa tilanteesta miten ottavat puuta, ainakin sahatukilla haasteellinen tilanne
@@MetsaMan Joo tuota kaivettavan ojan vierellä olevia kuusia lähinä. No, eihän noilla kuusilla ihan kiire oo poistaa ojan viereltä. Kokemuksesta tiedän vaan. Muistan nuorena poikana, kun isän kanssa talvella ajettiin ojalinjalta ennen kaivua puita pois. Vaikka oli lunta, niin kuuset taipuili teraktorilla ajaessa. Kaivuun jälkeen, kun tuli harvennus muutaman vuoden kuluttua, lähes jokaisessa ojan viressä olevissa kuusissa lahovikoja, tosin eivät olleet kuin kuitupuuta suusin osa. Siihen aikaan vielä lahopuulla sai rahaa. Mutta aika on muuttunut noista ajoista paljonkin.
Ojanpäälle vaan ajanut ja siitä kaivaen eteenpäin
Mutta kun ei mahdu, olis paljon pitänyt puita kaataa
@@MetsaManoja on varmaan vuosia sitten lapiopelissä kaivettu vai luontaisesti vesi syönyt reitin🤔
Jomminkummin, ei ehkä ole traktorikaivurillakaan tehty, henkilö joka tietäis on jo edesmennyt
Panssari vaunua ajetaan käsillä ei kaivuria
Jos sitä VOI ajaa molemmilla tavoilla, niin miksi iniset? Miten siinä sun oikeuksia rikottaisiin vaikka ajaisi mulkunnupilla?
En osaa ajaa kunnolla jaloilla, kun erikseen kepit on eikä ole kielletty missään tarrassa niin niilläkin ajan
mikä ettei hyvinhän tuo käy ojan kaivaminen huomaa että👍🙂
oot aikaseminkin koneita käsitelly eikun vuan sunnuntakii illatsut
Hiljalleen vaan tekee, illatsua vuan
Männöökö veet nyt nuapurin mehtään...eikös nyt pittäis ojat peitellä eekä aakoa..happi loppuu..hävettää..pierettää!!
Hyvää sunnuntaita kaikille tasapuolisesti. Hyvä homma. Hyvä video
Mikä ihmisiä vaivaa 🤔
En tiiä.. hermot tiukalla monella tuntuu olevan
Uuden lammen kaivuutyö....
Kommentaattori kylvää taas tekstinsä...😮...
Niinhän tuota näyt kylvävän, kyllä se ihan nähdään, ei tarvitse erikseen julistaa :D
Hyvinhän se käy, niinko värkin pesu talon saipoolla, sanottiin ennenvanhaan ku homma suju hyvin.
Huomenta👀🙋♀️Jännää hommaa, hienosti sujuu☀️Hyvää keliä parempi mieli, eilen syyspäivän tasaus oli.
Syksy ja pimeneminen kiihtyy nyt
@@MetsaMan Äkkiä menisi kun näin lämpimät kelit jatkuisi. Maaliskuussa päivä jo pitenee👍
Mitä ihmettä ihmiset vikisee millai pitää kaivuria siirtää. Oon jopa nähny 50 vuotta kaivuria ajaneita ajavan tikuilla eikä polkimilla, sekä myös yhdellä jalalla ajavia
Jostain syystä tälle kanavalle tuntuu ilmestyvän ihan ihme mulkkuja itkemään milloin mistäkin turhasta asiasta, niinkuin nyt tuostakin, että millä vitun tavalla sitä kaivuria ajetaan :D. Aina jaksaa hämmästyttää, miten uskomattoman typeriä valittajia löytyykään
@@RaimoHeikkila332 On jopa sellaisia mulkeroita, jotka kitisevät toisten tuntemattomien ihmisten kommenteista!
Sisältä kuvattuna paljon mielenkiintoisempaa. Sitten jos näkisi kauhan kunnolla niin kelpoo katella. Kyllä tämäkin viteo on hyvä
Hyvähän siitä tuli...
Iltoo!
Illatsut
Sisäkameran sijoitusta kannattaisi harkita
Sekin käytössä kun vähän selaat uudempia videoita tältä päivältä
Ei muuta kun ponsse tulille😜
Olisit laittanut
Onko leveämmät telat kuin Rh ssa . Mukavampi kaivaa pyörivällä kauhalla😊
On leveämmät ja vähän lie pitemmät, RH vetopuoli ei kestäis kvikkoa ja kannokkoa jossa muokkaan tällä hetkellä
Päivää!
Terve vuan ja illatsua
Savottoo juurmultineen... 🤭
Aika hommaa, MUTTA Kyllä Myös Sulatossa oli kun väkisin Uunista piti Sulaa Saada Ulos tulemaan...
miksi miksi miksi..
on taas hirveetä narinaa täällä kommenteissa.
@@yoretabio4537 itse olen viettänyt pyhäpäivän lehtiä puhaltaessa.
Hyvä sorsa lampi tulee
Huomenta kaikille ja leppoisaa sunnuntaiaamua😊.
Hyvä homma, veet pois
On siinä jonkinlaista luonnon lahjakkuutta hyvin onnistu äkkiseltään kaivuu kiviraunioon..👍
Huomenta Timo ,nyt sitten kirkkohoosut jalakaan, prikkoja taskuun ja matkaan,heh & peekku .
Hyvä
Se kotonen savupilivi puuttuu hommasta ja möyry minkä RH ilimoelle piästi.😒
....toisaalla laitetaan metsäojia tukkoon humusveden takia ja toisaalla ojia auotaan....
Yhdet aukoo ojia, toiset päätään...
uHu UHu uHu
On tuossa haastetta ,vettä mahdottomasti.Onko tuolla vielä tehtävää ,vai saitko tehtyä ?
Nythän muokkaukset vasta alkaa
Metsa man ,jännä seurata videolta niitä ,jos teet siitä videoita.
Tehtyä tuli. Eihän sitä nyt kauempaa mokomassa.🤣🤣
Terve vuan MetsaMan