Kiitos Minna, minusta on hienoa, sinäkin olet sydän auki, sen ihan tuntee. Samaa mieltä sun kanssa olen Sami Minkkisestä, hän tavallaan sai minutkin henkisen tien kulkijaksi, "kulkijuus" on parhaimpia asioita elämässäni❤
Isäni kuoli kymmenen vuotta sitten 96v ikäisenä. Olin vanhempieni kotona isän neljä viimeistä vuorokautta. Sanon vaan että sitä kokemusta en haluaisi olla ilman. Monesti isä taisteli vastaan mutta sain hänet autettua taas lähemmäs ikuista porttia. Mutta silmistä haluaisin kertoa sen että viimeisen vuorokauden aikana kun hän jopa istui sängyn laidalla ja katsoin häntä silmiin niin hänen katse meni suoraan minun lävitse. Isä sai nukkua pois omassa sängyssä ja seuraavana yönä minä nukuin hänen sängyssä. Sitä moni ei ole ymmärtänyt. Kiitos, kiitos, kiitos. ❤❤❤
Kiitos ❤ annoit paljon tärkeitä sanankäpyjä eetteriin 🙌✨️❤️ kiitos, että olet. Toivon kaikkea hyvää siulle ja perheellesi. Kun kuvailit tulevan kotinne piirteitä, niin jotenkin tunsin tosi vahvana, että "se mikä on sinun, on jo sinun". Kyllä se löytyy, kun aika on oikea ❤ ja niin totta tuo kaikki mitä sanoit irtipäästämisestä, niin helposti huomaan itelläkin miten menee päälle se sellainen suorittaja, joku sellanen kontrollintarve mikä on tuonut elämässä paljon turvaa. Tietoisesti sitä opettelen riisumaan näissä hetkissä kun maailmankaikkeus kuiskailee unelmien tukena. Koska se mitä tulee, voi oikeasti olla niin paljon parempaa kuin mitä jääräpäissäni haluaisin olevan. Oma teema tälle vuodelle onkin muotoutunut "tämä ei ollut sitä mitä halusin, mutta se on sitä mitä tarvitsin" - alkaen omasta syntymäpäivästä viime joulukuussa kun "sain lahjaksi" antibioottikuurin epämääräiseen pöpöön. Mutta tää oppitunti on eri tavoin ollu vuoden mittaan läsnä, ja nyt alkaa iteppäinen kauris jo nähdä sen mitä kuuluukin 🤡
Irtipäästämistä ja antautumista täälläkin taas kerran 😔 En enää jaksa juosta valaistumisen perässä, terveysongelmia ilmeni ja niiden takia ajokortti meni, auto myyntiin, menetin työn, lopetin toiminimeni, nyt työttömänä ja töiden tai opintopaikan haku jatkuu 👣 Elän yksin joten sen puolesta oon valmis lähtemään mihin vaan. Jos ois ajokortti voisin harkita asuntoautoon muuttamista ja lähteä tien päälle 😊😅
Nyt oot niin asian ytimessä, valaistumisen perässä ei pidä ikinä juosta ❤ Se jo itsessään on iso irtipäästö ja kaiken ton vaikeuden jälkeen jonain päivänä aurinko paistaa risukasaan myös 💛☀️ Voimia tässä hetkessä, sillä nuo hetket ei ole koskaan helppoja ❤
Ei ole hyvä jos kaipaa liikaa. Esim. lapsi kuumme. Itse en ole kaivannut mitään voimallisesti. Olen vaan elänyt tilanteen mukaan, kevyesti tulevaisuutta pohtien. Kaikkeen olen ollut tyytyväinen ja tarpeellinen on aina järjestynyt. Mitä vanhempasi ovat mieltä mietteistäsi? Voimakas kaipuu jäytää.aina mieltä eikä sellaisesta ole helppo päästä eroon. Vaihde vaan vapaalle myötämäkeen. Vaikka hissukseen eteenpäin niin matka jatkuu.❤
@@kaukoseppanen9767 Vanhemmat on mukana ja äidille olisi helpotus kun pystyisin auttamaan enemmän isän suhteen ❤️ Isä oli hyvillä mielin kun kerroin millaisia ajatuksia on ja sanoi vaan että jatka niiden ajattelua, että on oikein mukavia ajatuksia ❤️
Siksi etten halua omistaa mitään ❤ Aiemmin koin siihen isoa tarvetta, mutta koin myös suurta vapauden tunnetta siitä kun päästin irti ajatuksesta että pitäisi olla oma. Täältä kun aika jättää, niin materialla ei ole mitään merkitystä ❤️🙏
Minä lähetän sinulle paljon rakkautta ja onnistumisia šinun tavoitteissa. Myös lähetän sinulle ja perheellesi paljon rakkautta ja rohkeutta sekä myötätuntoa sinulle ja koko perheelle 🙏🙏❤️❤️❤️.
Niin mielettömän hieno rumpu 😍😍 Toivon sydämestäni, että löydät teille uuden ihanan kodin meren rannalta 🙏♥️. Asioilla on tapana järjestyä 😇💜
Kiitos Minna, minusta on hienoa, sinäkin olet sydän auki, sen ihan tuntee.
Samaa mieltä sun kanssa olen Sami Minkkisestä, hän tavallaan sai minutkin henkisen tien kulkijaksi, "kulkijuus" on parhaimpia asioita elämässäni❤
Isäni kuoli kymmenen vuotta sitten 96v ikäisenä. Olin vanhempieni kotona isän neljä viimeistä vuorokautta. Sanon vaan että sitä kokemusta en haluaisi olla ilman. Monesti isä taisteli vastaan mutta sain hänet autettua taas lähemmäs ikuista porttia. Mutta silmistä haluaisin kertoa sen että viimeisen vuorokauden aikana kun hän jopa istui sängyn laidalla ja katsoin häntä silmiin niin hänen katse meni suoraan minun lävitse. Isä sai nukkua pois omassa sängyssä ja seuraavana yönä minä nukuin hänen sängyssä. Sitä moni ei ole ymmärtänyt. Kiitos, kiitos, kiitos. ❤❤❤
Kiitos ❤ annoit paljon tärkeitä sanankäpyjä eetteriin 🙌✨️❤️ kiitos, että olet. Toivon kaikkea hyvää siulle ja perheellesi. Kun kuvailit tulevan kotinne piirteitä, niin jotenkin tunsin tosi vahvana, että "se mikä on sinun, on jo sinun". Kyllä se löytyy, kun aika on oikea ❤ ja niin totta tuo kaikki mitä sanoit irtipäästämisestä, niin helposti huomaan itelläkin miten menee päälle se sellainen suorittaja, joku sellanen kontrollintarve mikä on tuonut elämässä paljon turvaa. Tietoisesti sitä opettelen riisumaan näissä hetkissä kun maailmankaikkeus kuiskailee unelmien tukena. Koska se mitä tulee, voi oikeasti olla niin paljon parempaa kuin mitä jääräpäissäni haluaisin olevan. Oma teema tälle vuodelle onkin muotoutunut "tämä ei ollut sitä mitä halusin, mutta se on sitä mitä tarvitsin" - alkaen omasta syntymäpäivästä viime joulukuussa kun "sain lahjaksi" antibioottikuurin epämääräiseen pöpöön. Mutta tää oppitunti on eri tavoin ollu vuoden mittaan läsnä, ja nyt alkaa iteppäinen kauris jo nähdä sen mitä kuuluukin 🤡
Kitos Minna❤. Tulee sana: Syysrumpu🥁. Woimallinen...tarvii maadottawat wärit, upean wärinen. Puhuit taas niin asiaa. 🌲🍁🌿🍂🍃. Jaksuja💚🙏
Irtipäästämistä ja antautumista täälläkin taas kerran 😔 En enää jaksa juosta valaistumisen perässä, terveysongelmia ilmeni ja niiden takia ajokortti meni, auto myyntiin, menetin työn, lopetin toiminimeni, nyt työttömänä ja töiden tai opintopaikan haku jatkuu 👣 Elän yksin joten sen puolesta oon valmis lähtemään mihin vaan. Jos ois ajokortti voisin harkita asuntoautoon muuttamista ja lähteä tien päälle 😊😅
Nyt oot niin asian ytimessä, valaistumisen perässä ei pidä ikinä juosta ❤ Se jo itsessään on iso irtipäästö ja kaiken ton vaikeuden jälkeen jonain päivänä aurinko paistaa risukasaan myös 💛☀️
Voimia tässä hetkessä, sillä nuo hetket ei ole koskaan helppoja ❤
Ihana Sinä ja Rumpu💗🌸🍀
❤ Kiitos ❤ Kiitos ❤Kiitos ❤
Upea rumpu hyvin maadottavan värinen❤❤❤
Kiitos Minna❤❤ Oli hieno rakkautta täynnä oleva video❤
Ja mikä mahtava rumpu , tosi kaunis hän on❤ Oli taas ilo nähdä ja kuunnella sinua❤❤🙏
Siis noi rummun värit🤩 ja se energia mikä siitä välittyy💫😊🤯
Äläpä!! 🤩🤩 En malta odottaa että pääsen käyttämään ❤🙏 Kundaliinienergia ja sen aktivoituminen liittyy vahvasti rummun käyttötarkoitukseen 💜✨
Kiitos Minna! ❤❤❤🎉💫🌙
Kiitos 💖💖💖
Upea rumpu. 😍
Kuka Yrjö tekee/teettää noin hienoja rumpuja joissa on myös tuo pumppusysteemi? Kiitos! 🙏
Kiitos ❤ Yrjö Nordling, löytyy mm. instagramissa @ugspecialist nimellä 🥰
Upea rumpu!! ❤ Irtipäästön tunnelmissa täälläkin, ja katse siintää uutta (tuntematonta) kohti. 🤩
Toivottavasti unelmien talo löytyy teille pian! 🙏❤️
Kiitos Minna tärkeistä sanoista. 🥰👌
Voi Minna. 😥. Toivon sinulle ja perheellesi uutta kotia rauhallisella seudulla.
Superhieno
kyllä niin sinun näköinen rumpu ja jännä sulla samanväriset vaatteet❤🧡💛💚💙💜🤎🖤🤍
Todella kaunis rumpu❤
Mä sain olla saattamassa isääni rajan yli. Se oli kunnia tehtävä. Jäljelle jäi vain tyhjä kuori, isä on kuitenkin sydämessäni.
❤❤❤
❤
Hyvä idea se pumppu.
Oliko vaikea saada se pyöränkumi paikallen noin leveään rumpuun.
Helposti meni paikalle 😊
Wau mikä rumpu❤ Syvissä vesissä 🙏🩷
Kiitos ❤️🙏
Tää on upee rumpu, ja sun olonen!
Ei ole hyvä jos kaipaa liikaa. Esim. lapsi kuumme. Itse en ole kaivannut mitään voimallisesti. Olen vaan elänyt tilanteen mukaan, kevyesti tulevaisuutta pohtien. Kaikkeen olen ollut tyytyväinen ja tarpeellinen on aina järjestynyt. Mitä vanhempasi ovat mieltä mietteistäsi? Voimakas kaipuu jäytää.aina mieltä eikä sellaisesta ole helppo päästä eroon. Vaihde vaan vapaalle myötämäkeen. Vaikka hissukseen eteenpäin niin matka jatkuu.❤
@@kaukoseppanen9767 Vanhemmat on mukana ja äidille olisi helpotus kun pystyisin auttamaan enemmän isän suhteen ❤️
Isä oli hyvillä mielin kun kerroin millaisia ajatuksia on ja sanoi vaan että jatka niiden ajattelua, että on oikein mukavia ajatuksia ❤️
Oi kuinka mieletön rumpu💞
Kiitos ❤️🙏
huh miten UPEA rumpu!
Kiitos 💜🙏
Miksi pyydät vuokra-asuntoa.Haaveile suuremmin 🤔💗
Siksi etten halua omistaa mitään ❤ Aiemmin koin siihen isoa tarvetta, mutta koin myös suurta vapauden tunnetta siitä kun päästin irti ajatuksesta että pitäisi olla oma. Täältä kun aika jättää, niin materialla ei ole mitään merkitystä ❤️🙏
@@kaunishetkesi ymmärrän kyllä pointtisi.En mäkään halua kauheesti kamaa haalia, mutta oman asunnon mä haluaisin.Valintoja riittää. 🤔😍