Suomiko joutuisi ottamaan iskut vastaan ja nää muut natomaat (pohjoismaissa) katselee vierestä ja toteaa, että siinä nyt meni yksi (suomen) kaupungeista raunioksi? Täsä tulee vähä tälänen kuvio mieleen, kuten historiassakin näemmä, miten sotilaallississa yhteistyössä ruotsin vallan alla ollessa tapahtui🤔.
Ideat on vielä ideoita. Pohjoismainen puolustusliitto on ennenkin ollut esillä mutta eri syistä se evättiin. Jos vaikka sijoitettaisiin edes murto osa kyseisistä rahoista esim. diplomatiaan, voisi tilanne olla aivan toinen. Lisäämällä kallista asetekniikkaa, syntyy vain uhoamista ja näin mahdollinen vihollinen tekee samaa ja vieläkin hankalampaa asiaa. Se mitä tehdään, on yks asia mutta tärkeää on myös se mikä kuva itsestä annetaan ulospäin ja koko maailmalle. Sitäpaitsi, se mahdollinen vihollinen ei huuda koko maailmalle mitä rahaa ja mihinkin tekniikkaan on satsattu, tai aiotaan panostaa. Ja jos huutavatkin, niin vain harhauttaakseen meitä ja toisia myös. Jos itse saisin jotain päättää, niin lopettaisin sotilasparaatit, kieltäisin sotilasaseiden valokuvauksen julkisiuteen, sekä suurin osa sotilasorganisaatiosta olisi myös julkisuidelta suojattua salaista tietoa. Se mikä on kädessä voi olla vaarallista mutta se mikä on päässä ja tiedossa on paljon vaarallisempaa. Täällä Ruotsissa on psykoloogisella ja informaatio puolustuksella oma aselaji, onko Suomessa myös?
ehdottoman hyvä juttu näistä kolmesta yksikään ei pyri valloittamaan toistensa alueita ja ovat liittolaisia hyvä trio. Tanskalla ja Ruotsilla on oikeasti ilma ja merivoimat joilla on painoarvoa Itämerellä ja pysyvät osaltaan turvaamaan meidän huoltovarmuuttamme. = hyviä kavereita meillä.🤚

Yhdysvaltojen tiedustelukone käy tasaisin välein sahaamassa itärajaa Suomen puolella , liian harvoin vaan.
Mäntsälä olis hyvä paikka uudelle sotilaslentokentälle. Hyvä maasto ja sijainti. Siihen myös nato koulutuskeskus.
Pohjoismaiden sotilaalinen puolustus liito.! On vastaus Pohjoismaiden ongelmiin. 👍
Ideat on vielä ideoita. Pohjoismainen puolustusliitto on ennenkin ollut esillä mutta eri syistä se evättiin. Jos vaikka sijoitettaisiin edes murto osa kyseisistä rahoista esim. diplomatiaan, voisi tilanne olla aivan toinen. Lisäämällä kallista asetekniikkaa, syntyy vain uhoamista ja näin mahdollinen vihollinen tekee samaa ja vieläkin hankalampaa asiaa. Se mitä tehdään, on yks asia mutta tärkeää on myös se mikä kuva itsestä annetaan ulospäin ja koko maailmalle. Sitäpaitsi, se mahdollinen vihollinen ei huuda koko maailmalle mitä rahaa ja mihinkin tekniikkaan on satsattu, tai aiotaan panostaa. Ja jos huutavatkin, niin vain harhauttaakseen meitä ja toisia myös. Jos itse saisin jotain päättää, niin lopettaisin sotilasparaatit, kieltäisin sotilasaseiden valokuvauksen julkisiuteen, sekä suurin osa sotilasorganisaatiosta olisi myös julkisuidelta suojattua salaista tietoa. Se mikä on kädessä voi olla vaarallista mutta se mikä on päässä ja tiedossa on paljon vaarallisempaa. Täällä Ruotsissa on psykoloogisella ja informaatio puolustuksella oma aselaji, onko Suomessa myös?
ehdottoman hyvä juttu näistä kolmesta yksikään ei pyri valloittamaan toistensa alueita ja ovat liittolaisia hyvä trio. Tanskalla ja Ruotsilla on oikeasti ilma ja merivoimat joilla on painoarvoa Itämerellä ja pysyvät osaltaan turvaamaan meidän huoltovarmuuttamme. = hyviä kavereita meillä.🤚
Olemme etulinjassa ei meitä kukaan auta .
Minä Haluan Rauhaa kaikkien Suomen Kanssa .Missä mättää tämä Uhittelu Kertokaa?