Kappas, oikein vastaus ikivanhaan kommenttiin. Olin unohtanut sen olemassaolonkin. Mutta vastauksena: Ei, ei ole. Joko tulkitsit aivan väärin tai sitten en ymmärrä sarkasmiasii. Pointtini oli, että tämä videon irrottelu tuntui hieman ristiriitaiselta juuri Räsäsen tapauksessa, hänen tunnetut näkemyksensä huomioiden. Nimenomaan hän nojaa Raamatun säädöksiin lähestulkoon kaikessa, erityisesti ihmisoikeuskysymyksissä. Paitsi sitten niissä asioissa, jotka hän itse kokee harmittomiksi. Silloin pyhillä ohjeilla ei olekaan väliä. Ja selvennyksenä, kuulun kirkkoon ja uskon tavallani. Olen kuitenkin liberaali- mutta myös logiikkaa harjoittava yksilö.
@@flav2689 Päivi uskoo ja luottaa Raamattuun ja itse uskon sekä luotan myös. Olen monessa asiassa samaa mieltä Päivin kanssa. Kysynkin nyt, että miksi uskovat ei saisi tanssahdella? Toistan, Raamattu ei ole uskoville sääntökirja vaan kirja todelliseen vapauteen joka on ikuinen
No mutta. Eikös tanssi ja tuollainen kevyt musiikki ole syntiä ja tanssi Raamatussa kielletty? Niinpä niin.
Miksi olisi?
Onko Raamattu sinulle siis joku sääntökirja?
Kristityille se on kirja vapauteen ja lepoon
Kappas, oikein vastaus ikivanhaan kommenttiin. Olin unohtanut sen olemassaolonkin. Mutta vastauksena:
Ei, ei ole. Joko tulkitsit aivan väärin tai sitten en ymmärrä sarkasmiasii. Pointtini oli, että tämä videon irrottelu tuntui hieman ristiriitaiselta juuri Räsäsen tapauksessa, hänen tunnetut näkemyksensä huomioiden. Nimenomaan hän nojaa Raamatun säädöksiin lähestulkoon kaikessa, erityisesti ihmisoikeuskysymyksissä. Paitsi sitten niissä asioissa, jotka hän itse kokee harmittomiksi. Silloin pyhillä ohjeilla ei olekaan väliä.
Ja selvennyksenä, kuulun kirkkoon ja uskon tavallani. Olen kuitenkin liberaali- mutta myös logiikkaa harjoittava yksilö.
@@flav2689 Päivi uskoo ja luottaa Raamattuun ja itse uskon sekä luotan myös. Olen monessa asiassa samaa mieltä Päivin kanssa.
Kysynkin nyt, että miksi uskovat ei saisi tanssahdella? Toistan, Raamattu ei ole uskoville sääntökirja vaan kirja todelliseen vapauteen joka on ikuinen
Lisään edelliseen, että erosin kirkosta ennen kesää ja arvoltani olen konservatiivinen kristitty
PALAKAA HELVETIN TULESSA❤❤
Päivi lankesi saastaiseen liikehdintään viettelevän rytmimusiikin muodossa ilmestyneen Pertanan pauloihin!
Tanssiminen on syntiä, Päivi palaa helvetissä
Yesss slay queeen
Oh no..
Mahtavaa :3
Päivi on Suomen rohkein nainen.