Haluaisin lisätä tähän keskusteluun vielä yhden huomion feminismin vetovoimasta, nimittäin sen (aiemman) värikkään ja räiskyvän kritiikin verrattuna harmaaseen sukupuolineutraaliin hyvinvointiyhteiskuntaan. Minuun feminismi vetosi nuorempana suuresti tämän vuoksi kun jopa kristittynä naisena eläminen Suomessa tarkoitti sitä, että olisi joka tapauksessa puoliksi naimisissa kasvottoman ja byrokraattisen hyvinvointikoneiston kanssa. Ainakin niissä kristillisissä piireissä, joissa olen itse ollut, oli oletuksena, että senkin jälkeen kun on naimisissa ihka oikean miehen kanssa ja periaatteessa pitäisi olla mahdollista perustaa hänen kanssaan oma perheen sisäinen hyvinvointivaltio, odotettiin että vaimo käy kokopäivätyössä, synnyttää lapset ja sen jälkeen antaa heidät mahdollisimman pian valtion kasvatettavaksi päivähoitoon ja kouluun ja kuuntelee asiantuntijoiden mielipiteitä suurin piirtein kaikilla elämän osa-alueilla ja elää näiden mielipiteiden ohjaamana. Aviomies on lähinnä taustalla hoitamassa miehen hommat talossa, nurmikon leikkuun ja renkaiden vaihdon yms., mutta todellinen kumppanuus olisi lähinnä korulause silloin tällöin saarnassa. Tämä näyttäytyi ja edelleen näyttäytyy minulle äärimmäisen harmaana, kahlehdittuna ja epähenkilökohtaisena elämisenä. Radikaalifeminismin hyökkäys tällaista näennäisen hyvinvointiyhteiskunnan vallankäyttöä kohtaan oli ensimmäinen välähdys minulle siitä, että elämän ei tarvitse olla näin muualta määrättyä ja sen vuoksi täysin epäkiehtovaa, vaikkakin sen opit eivät sinänsä johda ihmisen hyvinvointiin. Palatessani kristinuskon juurille löysin myös kristinuskosta elämää ja värejä loistavan tavan elää jopa nyky-yhteiskunnassa. Tosin on surkuhupaisaa, että löysin tällaisen vahvan kristinuskon ortodoksijuutalaisten rabbien, kovan linjan katolilaisten pappien ja ortodoksipappien kautta enkä suomalaisen herätyskristillisyyden tai luterilaisen kirkon kautta. Mutta ehkä se kertoo jotain siitä millaiseksi yhteiskuntamme on vuosikymmenten aikana hiljalleen muovattu.
![I.N "HALLUCINATION" | [Stray Kids : SKZ-PLAYER]](http://i.ytimg.com/vi/n5B5q1Hwt_U/mqdefault.jpg)
Haluaisin lisätä tähän keskusteluun vielä yhden huomion feminismin vetovoimasta, nimittäin sen (aiemman) värikkään ja räiskyvän kritiikin verrattuna harmaaseen sukupuolineutraaliin hyvinvointiyhteiskuntaan.
Minuun feminismi vetosi nuorempana suuresti tämän vuoksi kun jopa kristittynä naisena eläminen Suomessa tarkoitti sitä, että olisi joka tapauksessa puoliksi naimisissa kasvottoman ja byrokraattisen hyvinvointikoneiston kanssa.
Ainakin niissä kristillisissä piireissä, joissa olen itse ollut, oli oletuksena, että senkin jälkeen kun on naimisissa ihka oikean miehen kanssa ja periaatteessa pitäisi olla mahdollista perustaa hänen kanssaan oma perheen sisäinen hyvinvointivaltio, odotettiin että vaimo käy kokopäivätyössä, synnyttää lapset ja sen jälkeen antaa heidät mahdollisimman pian valtion kasvatettavaksi päivähoitoon ja kouluun ja kuuntelee asiantuntijoiden mielipiteitä suurin piirtein kaikilla elämän osa-alueilla ja elää näiden mielipiteiden ohjaamana. Aviomies on lähinnä taustalla hoitamassa miehen hommat talossa, nurmikon leikkuun ja renkaiden vaihdon yms., mutta todellinen kumppanuus olisi lähinnä korulause silloin tällöin saarnassa.
Tämä näyttäytyi ja edelleen näyttäytyy minulle äärimmäisen harmaana, kahlehdittuna ja epähenkilökohtaisena elämisenä.
Radikaalifeminismin hyökkäys tällaista näennäisen hyvinvointiyhteiskunnan vallankäyttöä kohtaan oli ensimmäinen välähdys minulle siitä, että elämän ei tarvitse olla näin muualta määrättyä ja sen vuoksi täysin epäkiehtovaa, vaikkakin sen opit eivät sinänsä johda ihmisen hyvinvointiin.
Palatessani kristinuskon juurille löysin myös kristinuskosta elämää ja värejä loistavan tavan elää jopa nyky-yhteiskunnassa. Tosin on surkuhupaisaa, että löysin tällaisen vahvan kristinuskon ortodoksijuutalaisten rabbien, kovan linjan katolilaisten pappien ja ortodoksipappien kautta enkä suomalaisen herätyskristillisyyden tai luterilaisen kirkon kautta. Mutta ehkä se kertoo jotain siitä millaiseksi yhteiskuntamme on vuosikymmenten aikana hiljalleen muovattu.