Mieletön, ihan tsaikedeelista meininkiä useampi tunti! Nämä kaksi osaa olivat todella hieno kokonaisuus, kaunis käsikirjoitus. Herkistyin ananaskohtauksesta, käsikarvat nous pystyyn 😅 Kiitos erittäin hienosti tehdyistä jaksoista, kyllä näitä kelpaa ylpeänä katsella. Hienoa työtä! 💚
ihan nousee käsikarvat pystyyn ku tätä kommenttia luki. 😅 kiitos!
Год назад+5
Aivan ensiksi onnittelut todella hyvin onnistuneesta 10 v juhlareissusta! Me vietimme juuri samaan aikaan 20 v juhlia Inarijärvi 2022 maisemissa. Meillä tosin 8-10 hengen kotateltta riittää juuri ja juuri 2 hengelle😉. Tämän porukan reissuja on aina yhtä mukava katsella kotisohvalta käsin. Kuvaus on laadukasta ja videot on editoitu todella hienoiksi kokonaisuuksiksi, joista saa hyvän kuvan kalastusvaelluksen kokonaisuudesta. Ei siis pelkästään näytetä tärppejä ja kaloja, vaan mukana on myös vaellusta, maisemia, saaliin käsittelyä, leirielämää yms. Lisäksi hienoja saaliita kunnioitetaan oikealla tavalla tekemällä niistä monipuolisesti mainiota evästä. Kalantulo on tietysti aina plussaa, mutta tuolla porukalla näyttäisi olevan hauskaa, vaikka kalatapahtumia olisi vähemmänkin. Ei muuta kuin samalla mallilla eteenpäin ja seuraavat reissutkin lienevät jo kohtsillään edessä.
Onnea 20v virstanpylväästä! Ja juurikin näin se on, että hyvällä porukalla erämaassa viihtyy vaikkei kala söisi. Oikeastaan enemmän se harmittaisi videon kannalta jos tulisi oikein kalaton reissu kuin niinkään itse reissun puolesta. Kuitenkin aina mukavampi rakentaa ja editoida videota niin että kalastus ja kalat rytmittää tarinaa.
Antoisaa elokuvailtaa! 🤩👍 Iso duuni takana ja kommentit lopputuloksesta erittäin tervetulleita! Jos ykkösosa vielä katsomatta niin täältähän se löytyy: ruclips.net/video/6I7hLYWdrPE/видео.html
Olen nyt katsellut joitakin Fisketur-videoita ja olen ollut todella tyytyväinen niissä oleviin tunnelmiin. Erityisesti minusta on hienoa kielenkäyttö, joka on huumorintajuista, leppoisaa ja sopii hyvin retken tunnelmiin. Tyypillinen suomalainen kiroilu puuttuu kokonaan, mikä (ainakin minulle) tekee katselusta paljon nautinnollisemman - respect! Jatkakaa samaa laadukasta linjaa 👍
Huikeeta settiä joka kerta (kaikki katottu ja moneen otteeseen)!!💥💯 Loistavasti välittyy tunnelma äijistä reissuilla. Ja aina jäätävän mahtavaa editointia!💪 Pistää joka kerta sellasen reissu kuumeen päälle, että oksat pois! HUIKEETA, keep on that shit!!❤
Tää kaveripoppoo on kyllä ollut iso ilonaihe! Mähän silloin 10vuotta sitten aika sattuman kautta päädyin samalle reissulle ja siitä sitten hiljalleen muodostui porukka lähivuosina. Tavataan koko porukalla oikeastaan vain näillä vaelluksilla tai niiden yhteydessä kun ollaan asuttu eri puolillla suomea
Nää on kyllä aina niin hyvin tehtyjä ja sellaisia hyvän mielen videoita. Vähän toisaalta kateeksi käy kun ei itse ikinä varmasti tule pääsemään mihinkään vastaaviin paikkoihin.
Näitä on kyllä kiva kattella, tulee hyvälle mielelle ja itsellekin tulee hirveät poltteet tehdä tuollainen reissu 🙂 Tykkään teidän meiningistä ja erityisesti videoiden rauhallisesta tyylistä. Vastakohta nykyään tosi yleiselle hyperaktiiviselle menolle 👍
Tämä oli kyllä yltäkylläinen reissu etenkin tän toka puoliskon osalta. Ja drone tuo kyllä lisää ja "kytkee" tarinan maisemaan. Siksi sitä mielellään kantaa mukana.
Kuvaaja kiittää! Teltta ei itseasiassa ole kovin painava (2,9kg ilman keskitolppaa). Kevyemmällä pääsi kuin että olisi ottanut kaksi perustelttaa. Akkuja on kyllä aina ihan hyvä setti matkassa kaikkiin kameroihin 😅
Ekassa on kyllä spessujännitys! Sen kuitenkin annan yleisohjeena että vaellukselle kannattaa lähteä ilman isoaj saalisodotuksia ja mieluummin sitten yllättyä iloisesti jos kaloja löytyy 👌
Näinhän se taitaa mennä! Mulla jäi itseasiassa tuo raudunpyynti aika lyhyelle koska varmaan puolessa tunnissa sain riittävät kalat ja siirryin kamerahommiin. Joskus näinkin 😁
Hienoja hetkiä, hienoja tyyppejä, tuttuja maisemia ja kalareissuille sopivan säröistä huumoria. Niistä on hyvät videot tehty, varsinkin, kun editointitaito on ensiluokkaista. Polte on jo kova päästä noihin vastaaviin maisemiin ja tämä pläjäys vain lisäsi poltetta - no 21.07. starttaa taas Team Tyhjänpyytäjät noihin maisemiin myös. Jatkahan hienojen videoiden tekemistä! Kaikki on tullut katseltua, mitä kanavallasi löytyy ja tilauksessakin ollut jo pitkään.
@@Vapaallajalalla Juu, toi nimi on ehkä enemmänkin sarkastinen :D. Aika hyvin tuon Raudun metkut on oppinut tuntemaan, kun itse tuolla juossut vuodesta 1978 lähtien ja nimenomaan Rautu tavoitekalana. Taidettiin viime vuonna olla samoihin aikoihin liikenteessä kuin tekin eli Heinäkuun lopulla. Reissusta löytyy kanavaltani kolmiosainen videokin, mutta kalpenee Sun editointi- ja kuvaustaidon rinnalla. Aloittelin kuvaus- ja editointihommat vasta hiukan yli vuosi sitten ja kalustokaan ei ole huippuhääviä.
Aivan mahtava oli ykkös osa ja nyt katsomaan kuinka timanttinen on toinen 😊🎉 Elokuun lopulla tarkoitus lähteä joko Finmarkkiin päin tai toistamaan viime vuoden Muotkan erämaa alueen vaellus /kalastus reissu, paljon jäi vielä hyviä kalapaikkoja kokeilematta ja 70km tuli neljään vuorokauteen kuljettua ja oli kyllä mahtavat maisemat ja kalaakin nousi 🤠
Miehen pyynnöstä🍍😂 toki ollaan yhdessä sun videoita katseltu ja munkin mielestä ihan huippuja!🐟❤️ ( Vauva kans ihan selkee tuleva seuraaja kun omistaa tuleva kalastaja bodyn😉)
Kiitos! Juu joskus pikasempikin pisto voi riittää kuten meillä tuolla rautujärvellä mutta kyllä se yleensä vähän aikaa vaatii että uudesta seudusta saa tuntumaa
On kyllä huikeeta settiä, tunnelma välittyy hienosti ja onhan toi videon jälki ihan timanttia. Kysymyskin graavauksesta noissa oloissa, pidättekö kalat jotenkin kylmässä (vedessä tms) vai riittääkö että yö lämpötila on vaan riittävän alhainen?
Kiitosta! Kalat koitetaan pitää viileinä laittamalla filerasia johonkin suokuoppaan tms tai jos vesi on kylmää niin rantapuskan alle. Tällä reissullahan oli aika kylmää ja hellepäivänäkin yön veti melkein nollaan. Viileällä kelillä riittää että pitää rasian pois auringosta
Kiitos! Maisemia ei onneks tarvitse kadehtia kun ne on ns yhteistä omaisuutta 🏕 ananasjuttu lähti jos vuosia sitten hetken mielijohteesta kun kaupassa ennen reissua tuli ajatus että pitäisikö ostaa rinkkaan myös jotain joka on täysin idioottimainen vaelluseväs 😁 ja siitä se sitten jäi vakioksi vuosiksi. Itse kyllä ananaksesta tykkään mutta en ehkä ihan niin paljon että tuoreananasta ilman läppäarvio kanniskelisin rinkassa 😬
Mieletön, ihan tsaikedeelista meininkiä useampi tunti!
Nämä kaksi osaa olivat todella hieno kokonaisuus, kaunis käsikirjoitus. Herkistyin ananaskohtauksesta, käsikarvat nous pystyyn 😅
Kiitos erittäin hienosti tehdyistä jaksoista, kyllä näitä kelpaa ylpeänä katsella. Hienoa työtä! 💚
ihan nousee käsikarvat pystyyn ku tätä kommenttia luki. 😅 kiitos!
Aivan ensiksi onnittelut todella hyvin onnistuneesta 10 v juhlareissusta! Me vietimme juuri samaan aikaan 20 v juhlia Inarijärvi 2022 maisemissa. Meillä tosin 8-10 hengen kotateltta riittää juuri ja juuri 2 hengelle😉. Tämän porukan reissuja on aina yhtä mukava katsella kotisohvalta käsin. Kuvaus on laadukasta ja videot on editoitu todella hienoiksi kokonaisuuksiksi, joista saa hyvän kuvan kalastusvaelluksen kokonaisuudesta. Ei siis pelkästään näytetä tärppejä ja kaloja, vaan mukana on myös vaellusta, maisemia, saaliin käsittelyä, leirielämää yms. Lisäksi hienoja saaliita kunnioitetaan oikealla tavalla tekemällä niistä monipuolisesti mainiota evästä. Kalantulo on tietysti aina plussaa, mutta tuolla porukalla näyttäisi olevan hauskaa, vaikka kalatapahtumia olisi vähemmänkin. Ei muuta kuin samalla mallilla eteenpäin ja seuraavat reissutkin lienevät jo kohtsillään edessä.
Onnea 20v virstanpylväästä! Ja juurikin näin se on, että hyvällä porukalla erämaassa viihtyy vaikkei kala söisi. Oikeastaan enemmän se harmittaisi videon kannalta jos tulisi oikein kalaton reissu kuin niinkään itse reissun puolesta. Kuitenkin aina mukavampi rakentaa ja editoida videota niin että kalastus ja kalat rytmittää tarinaa.
Antoisaa elokuvailtaa! 🤩👍 Iso duuni takana ja kommentit lopputuloksesta erittäin tervetulleita! Jos ykkösosa vielä katsomatta niin täältähän se löytyy: ruclips.net/video/6I7hLYWdrPE/видео.html
Olipas huikeaa settiä🤩🤩 kiitos kun jaatte hyvää fiilistä,mahtavia maisemia ja kaloja meille muillekki💪🤩🤩
Olen nyt katsellut joitakin Fisketur-videoita ja olen ollut todella tyytyväinen niissä oleviin tunnelmiin. Erityisesti minusta on hienoa kielenkäyttö, joka on huumorintajuista, leppoisaa ja sopii hyvin retken tunnelmiin. Tyypillinen suomalainen kiroilu puuttuu kokonaan, mikä (ainakin minulle) tekee katselusta paljon nautinnollisemman - respect! Jatkakaa samaa laadukasta linjaa 👍
Kiitos! Onhan se mukavampi katsoa videota kun ei korvat punoita 😀
Wau! Aivan huippu! Videot vaan paranee. Teillä on kyllä mahtava meininki ja huumori, jota on kiva seurata. Mukavaa kesää koko porukalle👍
Possen puolesta nöyrä kiitos! Tällä sakilla on kyllä mukava koluta erämaita.
Huikeeta settiä joka kerta (kaikki katottu ja moneen otteeseen)!!💥💯 Loistavasti välittyy tunnelma äijistä reissuilla. Ja aina jäätävän mahtavaa editointia!💪 Pistää joka kerta sellasen reissu kuumeen päälle, että oksat pois! HUIKEETA, keep on that shit!!❤
Tällainen palaute lämmittää jopa enemmän kuin Tepon hetken laululla höystetty aamupuuro tunturissa 🤩
Kiitos jälleen kerran aivan järjettömän hienoista videoista🍍🐟
Ehdottomasti retkeilykanavien odotetuin reissu on fisketur ja ei se pettäny taaskaan!! Huikeeta settiä jatkakaa samaan malliiin :)
Hienoa kuulla, kiitosta! 🙌
Huikeaa työtä!!! Kuvaaminen ja editointi ammattimaista. Ja tottakai kalastus myös. Älä ikinä lopeta näiden tekoa!!❤
Iso kiitos! 🙌🙌 niin olen yrittänyt viime vuosina järkkäillä systeemejä ja yhteistöitä että tätä pystyisi jollain mittakaavalla tekemään jatkossakin 👌
Ei oo olemassa parempia reissu videoita, on teillä mukava porukka ja reilunrempseä meininki 🍍
Kiitoksia! Tällä porukalla on kyllä mahtava reissata! Mehän tavataan koko porukalla vain näillä reissuilla niin spessujuttuja meillekin 😊
Olipas upeita videoita. Hienoo työtä oot tehny niiden parissa. Ja vielä hienompaa, et on tuollanen kaveripoppoo minkä kanssa reissata 🍍
Tää kaveripoppoo on kyllä ollut iso ilonaihe! Mähän silloin 10vuotta sitten aika sattuman kautta päädyin samalle reissulle ja siitä sitten hiljalleen muodostui porukka lähivuosina. Tavataan koko porukalla oikeastaan vain näillä vaelluksilla tai niiden yhteydessä kun ollaan asuttu eri puolillla suomea
🍍 Näitä on ilo katsoa, aitoa tunnelmaa ja upeita maisemia hienosti toteutettuna. Kiitos! 👏
Kiitos! Tuo aito ja rento tunnelma onneksi on helppo saada filmille tällä porukalla, ei tarvitse väkisin pusertaa
Nää on kyllä aina niin hyvin tehtyjä ja sellaisia hyvän mielen videoita. Vähän toisaalta kateeksi käy kun ei itse ikinä varmasti tule pääsemään mihinkään vastaaviin paikkoihin.
Kiitos! Eiköhän näitä itsekin tule sitten katseltua vielä eri haikeudella kun ei reissuun pääse
uskomatonta miten hyvää videota voi joku tuottaa🔥🔥
Kiitoksia kiitoksia! 🙏🏻
Kiitos jätkät hienosta pätkästä! ♥️ T. Juho - Salmonfever - youtube.com/@salmonfever
no jopas! kiitos paljon! 🙌🙌
Näitä on kyllä kiva kattella, tulee hyvälle mielelle ja itsellekin tulee hirveät poltteet tehdä tuollainen reissu 🙂 Tykkään teidän meiningistä ja erityisesti videoiden rauhallisesta tyylistä. Vastakohta nykyään tosi yleiselle hyperaktiiviselle menolle 👍
Kiitosta kiitosta! Erittäin mukavaa luettavaa 😊👌
Suuri kiitos jälleen kerran.
On se mahtavaa, että jaksatte tehdä ja jakaa upeat seikkailunne tänne kaikkien koettavaksi.
Ilohan näitä on värkätä kun vaan saa asiat niin järkättyä että ehtii ja pystyy lohkaisemaan aikaa 😊
Loistavaa tekemistä jälleen kerran! Iso kiitos! 🏕
Hienoja pätkiä taas! Pitääpä laittaa kampetta tilaukseen niin saapi jatkossaki katella näitä!
Kiitos ja kiitos! Ilahduttavan moni on myös verkkokauppaa hyödyntänyt 🙌
Upea video jälleen kerran, kiitos diitä👍 Ettehän te voi 🍍 jättää pois tuleviltakaan 🐟reissuilta
Tänks! Voihan tässä ens reissulla tuntua että jotain puuttuu mutta joskus se laastari on pakko repäistä 😬
Mahtavaa jälkeä jälleen kerran. Upeita varsinkin nuo dronella kuvatut maisemafiilistelyt.
Kalaa tuli aivan järjetön määrä.
😮🐟🐟🐟🐟😮
Tämä oli kyllä yltäkylläinen reissu etenkin tän toka puoliskon osalta. Ja drone tuo kyllä lisää ja "kytkee" tarinan maisemaan. Siksi sitä mielellään kantaa mukana.
Ykkösluokkaista videota👍 kiitos reissusta.
On nää vaan ihan täyttä timanttia! 🏕️
Kiitoskiitos! 💎
Niin on hyvä moodi teillä ja kuvaajalle erityiskiitos. Ja sille, joka kantoi keittiön, teltan ja kaikki ne akut.
Kuvaaja kiittää! Teltta ei itseasiassa ole kovin painava (2,9kg ilman keskitolppaa). Kevyemmällä pääsi kuin että olisi ottanut kaksi perustelttaa. Akkuja on kyllä aina ihan hyvä setti matkassa kaikkiin kameroihin 😅
Olipas taas jäätävän hyvää settiä ja todella hieno porukka 👍👍
Kiitos paljon koko sakin puolesta!
Aivan loistava video ja lisää intoa ekaa omaa kalareissua kohtaan! 🍍
Ekassa on kyllä spessujännitys! Sen kuitenkin annan yleisohjeena että vaellukselle kannattaa lähteä ilman isoaj saalisodotuksia ja mieluummin sitten yllättyä iloisesti jos kaloja löytyy 👌
Loistava video! Aina on hyvä "elokuva ilta"🐟🍍 ens kesää odotellessa.
Just heräsin nii pääsee kattoo sun videota saa nähä onko hyvä video Ian varmasti on 👌 😀
Tällähän se aamu lähtee mukavasti 👌☕️
Kyllä silmät lepää kattoessaan tämmöstä! Huippua duunia jälleen kerran. 🏕️
Kiitosta!
Ihan mahtava video jälleen kerran 🤩 Iso kiitos tekijöille 👍
🏕️🐟
Kiitosta koko possen puolesta!
Mahtava reissu teillä ja hieno video (taas)! 💯🏕️
Ai saakeli, taas oli hienoa settiä🍍
Komiaa! Raudun pelkkä pyytäminen saatika saaminen on vaan niin 🐟🍍🏕️
Näinhän se taitaa mennä! Mulla jäi itseasiassa tuo raudunpyynti aika lyhyelle koska varmaan puolessa tunnissa sain riittävät kalat ja siirryin kamerahommiin. Joskus näinkin 😁
Hienoja hetkiä, hienoja tyyppejä, tuttuja maisemia ja kalareissuille sopivan säröistä huumoria. Niistä on hyvät videot tehty, varsinkin, kun editointitaito on ensiluokkaista. Polte on jo kova päästä noihin vastaaviin maisemiin ja tämä pläjäys vain lisäsi poltetta - no 21.07. starttaa taas Team Tyhjänpyytäjät noihin maisemiin myös. Jatkahan hienojen videoiden tekemistä! Kaikki on tullut katseltua, mitä kanavallasi löytyy ja tilauksessakin ollut jo pitkään.
Kiitoksia, mieltälämmittävää palautetta! Ei muuta kuin kireitä teille reissuun ja toivottavasti nimi ei ole teillä taakka 😄
@@Vapaallajalalla Juu, toi nimi on ehkä enemmänkin sarkastinen :D. Aika hyvin tuon Raudun metkut on oppinut tuntemaan, kun itse tuolla juossut vuodesta 1978 lähtien ja nimenomaan Rautu tavoitekalana. Taidettiin viime vuonna olla samoihin aikoihin liikenteessä kuin tekin eli Heinäkuun lopulla. Reissusta löytyy kanavaltani kolmiosainen videokin, mutta kalpenee Sun editointi- ja kuvaustaidon rinnalla. Aloittelin kuvaus- ja editointihommat vasta hiukan yli vuosi sitten ja kalustokaan ei ole huippuhääviä.
Aivan mahtava oli ykkös osa ja nyt katsomaan kuinka timanttinen on toinen 😊🎉 Elokuun lopulla tarkoitus lähteä joko Finmarkkiin päin tai toistamaan viime vuoden Muotkan erämaa alueen vaellus /kalastus reissu, paljon jäi vielä hyviä kalapaikkoja kokeilematta ja 70km tuli neljään vuorokauteen kuljettua ja oli kyllä mahtavat maisemat ja kalaakin nousi 🤠
Kiitos! Kuulostaa just sellaselta kunnon eräreissulta 💪 ja aika kiitettävät kilometrit kalavaellukseksi!
On kyllä hyvä video taas kerran!🏕👍
Olipa taas niin hienoa settiä! 👌🏻🐟
On se juma,kun ananas kasvaa kairassa.Milloin kalliolla,milloin kuntan päällä.. 🤣🤣 Mahtava pätkä jällehen 👌👍👌🍍🍍💯🥰
Kasvaa se ananaskin ku rakkaudella viljelee 🍍💛
Hieno reissu, kiitos🤩👍🏻👋🏻
Oikhein mukava reissu teilä!🏕🐟
Samaa mieltä!
on kyllä huikeita näää sun videot. Hattu päästä!🐟
Lämmittää! 🤠🙌
Todella mahtava video! 🍍
Huikee video jälleen kerran!😍
Kiitoksia! 🙏🏻
Hyvän mielen video🐟
Miehen pyynnöstä🍍😂 toki ollaan yhdessä sun videoita katseltu ja munkin mielestä ihan huippuja!🐟❤️ ( Vauva kans ihan selkee tuleva seuraaja kun omistaa tuleva kalastaja bodyn😉)
Saa näitä kommentoida ilman lisämotivaatiotakin. 😄 Ps. Vauvalla tyyli kohdillaan 😎
Olipahan mahtavaa, kiitos 🍍
Huippu video taas 🍍
On kyllä huikeeta settiä! Hattua päästä 🍍
Masterpiece 🙌
🙏🏻🙌🤩🙏🏻
Kiitos, Oli hyvä elokuva 👍
Olipa taas kerran mahtava pätkä!
Hyvä että linja pysyy! 🙌
Kerrassaan mahtava video! 🍍
Ai että, taattua laatua jälleen kerran!🏕️🎣
Taas loistavaa katseltavaa. 🍍🏕️
Aivan loistava video! Lisää lisää lisää!🍍
Nyt pitää taas vuosi seuraavia vaellusvideoita odotella mut ens vuonna tuleekin useampi kun reissuja on tänä vuonna kaksin kappalein
On pojilla vaan mahtavat reissut ja aina kun näitä kattoo niin Lappiin tekee mieli.
Se on terve reaktio! 🤩
Kiitokset hyvästä ja laadukkaasti tehdystä pläjäyksestä.. 🍍
Upea video (tai kaksi siis) jälleen kerran 🤩 loistaisi edukseen myös millä tahansa TV-kanavalla. 🍍🐟
Kiitos paljon! Vink vink maikkari 😉
Wau, huikee video, tunnelma ja maisemat 😍🐟🍍
Hienoa edittiä!! 🐟
Olipa kalaisa seikkailu!
Yltäkylläinen kuten samuel totesi 😋
Fantastic movie!🙌🎣
Thanks a lot!
Mahtava video 🍍🏕️ komeita kaloja
Mahtavaa viihdettä! 🐟
Aivan mahtava video taas 🍍🐟🥰
Hyvää elokova..
Mahtava video 🐟
Loistava video jälleen kerran! 🐟
🐟 Ihan pakko kattoa joka kerta! 😊
Mahtava video ja laatu jatka samaan malliin👍. 🐟
Koitetaan pitää linjasta kiinni jatkossakin!
Hienoa pätkää hienoilta ja tutuilta vesiltä. Meillä vaa oli aikaa niin harmittavan vähän nuille vesille että jäi kalasaalis aika laihaksi. 👍
Kiitos! Juu joskus pikasempikin pisto voi riittää kuten meillä tuolla rautujärvellä mutta kyllä se yleensä vähän aikaa vaatii että uudesta seudusta saa tuntumaa
Aivan mahtavaa taas kerran, Ananas kuuluu! 🍍
Tai ainakin kuului 😬
Kiitos ❤
Mahtava video🐟🏕️
Loistava video ja hienot maisemat. 🍍
Hieno video jälleen🍍
Kiitos, videolle 5/5 ⭐⭐⭐⭐⭐
🙌🙏🏻
Loistavaa settiä! 🍍
Ai ettien että, mukavahan näitä on katella.
Koimeita rautuja jätkät veti🐟muutenki loistava video🍍ja todistetusti kalaa tuli vielä vj-lotolla👍😎
Tänks! Kyllä se onneksi tuntuu pelittävän 👌 ei useinkaan se tehokkain ottipeli muttei koskaan huonoinkaan 🤠
Loistava pätkä, kiitos 🐟🐟
On kyllä huikeeta settiä, tunnelma välittyy hienosti ja onhan toi videon jälki ihan timanttia. Kysymyskin graavauksesta noissa oloissa, pidättekö kalat jotenkin kylmässä (vedessä tms) vai riittääkö että yö lämpötila on vaan riittävän alhainen?
Kiitosta! Kalat koitetaan pitää viileinä laittamalla filerasia johonkin suokuoppaan tms tai jos vesi on kylmää niin rantapuskan alle. Tällä reissullahan oli aika kylmää ja hellepäivänäkin yön veti melkein nollaan. Viileällä kelillä riittää että pitää rasian pois auringosta
@@Vapaallajalalla Ehkä ens reissulla jos punalihaista saa niin pitää itsekin kokeilla tehdä.
🍍 Hieno video!
Aina tullut mietittyä mistä tää teijän 🍍 juttu on lähtöisin. Muuten taas älyttömän kiva ja tunnelmallinen video ja melkeen kateeks käy nuo maisemat.
Kiitos! Maisemia ei onneks tarvitse kadehtia kun ne on ns yhteistä omaisuutta 🏕 ananasjuttu lähti jos vuosia sitten hetken mielijohteesta kun kaupassa ennen reissua tuli ajatus että pitäisikö ostaa rinkkaan myös jotain joka on täysin idioottimainen vaelluseväs 😁 ja siitä se sitten jäi vakioksi vuosiksi. Itse kyllä ananaksesta tykkään mutta en ehkä ihan niin paljon että tuoreananasta ilman läppäarvio kanniskelisin rinkassa 😬
Eipä se tuosta paremmaksi muutu 💯
Kyllä tässä aikalailla "maksimitulos" tehtiin meidänkin mittapuulla. Pelkkää pettymystä tarjolla jatkossa, samueli lainatakseni 😅
Kova video🔥🐟
Makia video taas ja seuraavana pääsee kuvaamaan uusia kalareissuja’ 🐟🍍
Tämä kesä meneekin pitkälti materiaalia kuvatessa ja hedelmä siitä kannetaan ensi kaudella videoiden muodossa (talvella edittiin) 🍍
Hyvää settiä! 🍍
Ai hitto että onli hienoa katseltavaa taas, ehtispä viimein kalaan mutta kun...
Sitä paremmalta se tuntuu ku ehtii. Itselläkin sattuneista syistä viimeset viikot on menny sisällä mut nyt juhannuksena kalaankin. Ja kiitos!
Oli kyllä timanttisia kaloja, maisemia ja ennenkaikkea höpinöitä! 🐟🍍
Hyvät höpinät on isossa merkityisessä rennossa reissussa niin niitä on mukava jättää videoonkin. Etenkin kun on näitä lapin poikia juttelemassa 😄
🐟. Hyvää näköjään taas kannatti odottaa😅
Siihen täytyy pyrkiä koska tän kanavan katsojat joutuu tottua odottamaan 😅
Komiaaa 👍
🐟🏕️🍍 Huikeeta matskua taas kerran 🤟🏼
Timanttinen! 👌🏼
🙌💎🙏🏻
Vitsit kun en vielä ehdi katsoa, mutta hyvää pitää hetken aina säästää. 🍍
En viitsi enää odottaa omaa kalastusreissua lapin erämaahan koska odotukset reissulta vaan kasvanut näitä vaelluskalastus videoita katsellessa..
Se on hyvä vaan kun odotus nousee, kuuluu asiaan 💪
Taattua reissufiilis matskua 🍍 saa hyvää kuumetta omaan reissuun Finnmarkkiin 👌🏾
Millon lohensoutua?
Pari kertaa olen tepon matkassa ollut lohta soutamassa ja toiselta löytyy videokin. Mutta tälle kesälle ei taida kyllä ehtiä soutuhommiin
Loistava video!