On tärkeätä erotella käsitteet "uhri" ja "uhriutuminen", sillä ensimmäinen kuvaa todellista jonkun kielteisen voiman vaikutusta kohteeseen, kun taas jälkimmäinen on psykologista alistumista tilanteeseen ja sen seurauksiin ja toisaalta tilanteen patologista hyväksi käyttämistä. On aivan totta, että psykologinen kontaminaatio (koettu psyykkinen/fyysinen haitallinen käytös, poissaolevuus etc.) siirtyy sukupolvelta toiselle eli vanhemmilta lapsille, mikäli vanhemmat eivät ole tästä tietoisia ja aktiivisesti osaa tätä varoa jä välttää. Näin ollen sekä vanhemmat itse että heidän lapsensa todella ovat tämän pahuuden "uhreja". "Uhriutuminen" sen sijaan on alistumista tähän pahaan ja kaupankäyntiä sen kanssa (eli jäädään kiinni pahaan oloon ja hyödynnetään sitä kaikin mahdollisin tavoin, sen sijaan että pyrittäisiin eheytymään koetusta pahasta ja jättämään se taakseen). Toisin sanoen "olen kokenut pahaa, mutta se ei tee minusta pahaa, ellen itse päätä olla sitä". "Uhri" ei yleensä itse ole syyllinen kaltoinkohteluunsa, ellei ole sitä tarkoituksella itselleen hankkinut. "Uhriutunut" saattaa sitä jopa tehdä saadakseen kauppatavaraksi lisää sääliä ja huomiota eli juuri sitä, mikä uhriutumiseen nimenomaan kannustaa.
Hyvin sanottu. Olen samaa mieltä. Jos tekee itsestään ikäänkuin uhrin yrittmättä edes tosissaan päästä tilanteesta eroon niin silloin ihminen pyrkii uhriutumaan. Tähän kulttuurisotaan kuuluu välillä ikäänkuin sivutuotteena usein ”uhriutuminen” jolla haetaan myötätuntoa ja hyväksyntään poikkeavalle käytökselle.
Kiitoksia Teille, tämä on huippua. 🏆
Ympäristö vaikuttaa myös, miten siinä hyväksytään....on erilaista syrjintää, milloin mistäkin syystä....eli ei aina äiti ja isä vaikuta...
Itseasiassa Äiti tai Isä ei ole ensimmäinen lapsen rakkauden kohde vaan samanikäinen lapsi.
Eikö tuossa nyt paista läpi aikamoinen asenteellisuus tyyliin "juoppo työläinen" vs "kunnollinen oikeistolainen" (kohdassa 1:57)?
Taitavat nykyisin juuri monet työläiset olla niitä ”kunnon oikeistolaisia” .
On tärkeätä erotella käsitteet "uhri" ja "uhriutuminen", sillä ensimmäinen kuvaa todellista jonkun kielteisen voiman vaikutusta kohteeseen, kun taas jälkimmäinen on psykologista alistumista tilanteeseen ja sen seurauksiin ja toisaalta tilanteen patologista hyväksi käyttämistä.
On aivan totta, että psykologinen kontaminaatio (koettu psyykkinen/fyysinen haitallinen käytös, poissaolevuus etc.) siirtyy sukupolvelta toiselle eli vanhemmilta lapsille, mikäli vanhemmat eivät ole tästä tietoisia ja aktiivisesti osaa tätä varoa jä välttää. Näin ollen sekä vanhemmat itse että heidän lapsensa todella ovat tämän pahuuden "uhreja". "Uhriutuminen" sen sijaan on alistumista tähän pahaan ja kaupankäyntiä sen kanssa (eli jäädään kiinni pahaan oloon ja hyödynnetään sitä kaikin mahdollisin tavoin, sen sijaan että pyrittäisiin eheytymään koetusta pahasta ja jättämään se taakseen).
Toisin sanoen "olen kokenut pahaa, mutta se ei tee minusta pahaa, ellen itse päätä olla sitä". "Uhri" ei yleensä itse ole syyllinen kaltoinkohteluunsa, ellei ole sitä tarkoituksella itselleen hankkinut. "Uhriutunut" saattaa sitä jopa tehdä saadakseen kauppatavaraksi lisää sääliä ja huomiota eli juuri sitä, mikä uhriutumiseen nimenomaan kannustaa.
Hyvin sanottu. Olen samaa mieltä. Jos tekee itsestään ikäänkuin uhrin yrittmättä edes tosissaan päästä tilanteesta eroon niin silloin ihminen pyrkii uhriutumaan. Tähän kulttuurisotaan kuuluu välillä ikäänkuin sivutuotteena usein ”uhriutuminen” jolla haetaan myötätuntoa ja hyväksyntään poikkeavalle käytökselle.