Nämä ovat kyllä kunnon hyvän mielen videoita. Aito fiilis, eikä liian siloteltua. Erittäin inspiroivaa katsoa myös näitä, olin jo ehkä hieman luopunut haaveistani lähteä Yhdysvaltoihin vaeltamaan, mutta ehkäpä sittenkin joku kaunis päivä. Kiitos, että olet jaksanut kuvata matkasi!
Kiitos katsomisesta ja kivasta palautteesta. Älä missään nimessä luovu haaveestasi! Siellä riittää vaikka kuinka paljon nähtävää, eikä ole pakko vaeltaa yhdellä kertaa noin paljon, jos ajan ja rahan järjestämien on haasteellista. Voi vaeltaa itselle sopivia pätkiä siten, kun ne omaan elämään sopivat. Jos kaipaat apua jossain PCT:hen tai USA:an matkustamiseen liittyen, niin voit pistää mulle vaikka mailia, taitaa profiilista löytyä osoite.
Molemmat välttelee ihmistä viimeiseen asti, myös sillon kun nukkuu. Enemmän öisin hämähäkit yms. ötökät voi olla ongelma, mutta buffin kun vetää naaman eteen, niin ei vahingossa mikään möyri suuhun jos sattuu nukkumaan suu auki 😀 Mutta en oo kyllä kuullu, et kenellekään olis mitään kummempaa käynyt. Ite söin jonkun ötökän ennen kuin tajusin ton buffiasian, mutta siitäkin selvisin vain yskimällä. 😅
@@KatskiHikesNäin hieman ajattelinkin, että saattavat ihmistä aristaa, vaikka yhteen törmäyksiäkin on jonkin verran ollut. Ravinto mönkii suoraan suuhun. :)
Kiitos, että jaksat tehdä näitä videoita, on varmasti todella työlästä tekstityksineen ym 👍
Kiitos itsellesi videoiden katsomisesta! Eipä näitä jaksaisi tehdä, jos ei kukaan näitä katsoisi ✌️
Moikka. Oon katsonut kaikki kanavasi videot. Tekivätkö muut kenen kanssa kuljit pct:llä, omia videoita? Ja oletko pitänyt heihin jälkeenpäin yhteyttä?
Kiitos taas videosta, innolla odotan seuraavaa osaa ❤
26:39 Hihi, naamat loistaa kuin Naantalin aurinko. Ollut hyvä lepopäivä.🔥🔥🥰🥰😘
Kolmessa viikossa asiat on löytäneet paikkansa ja tapansa ja polkua jää taakse hyvään tahtiin. Kiitos näistä tunnelmista!
Kiitos kuuluu kyllä sulle videon katsomisesta ja tuesta! 😊
hienoo seurata sun reissuja👍
Kiitos!
Kiitos itsellesi ja kiitos tuesta! 🙏😊
Mahtavaa päästä olemaan matkassa mukana! Kiitos.
Kyllä on huikeita maisemia, jopa pilvien yläpuolella.🤩
Nämä ovat kyllä kunnon hyvän mielen videoita. Aito fiilis, eikä liian siloteltua. Erittäin inspiroivaa katsoa myös näitä, olin jo ehkä hieman luopunut haaveistani lähteä Yhdysvaltoihin vaeltamaan, mutta ehkäpä sittenkin joku kaunis päivä. Kiitos, että olet jaksanut kuvata matkasi!
Kiitos katsomisesta ja kivasta palautteesta. Älä missään nimessä luovu haaveestasi! Siellä riittää vaikka kuinka paljon nähtävää, eikä ole pakko vaeltaa yhdellä kertaa noin paljon, jos ajan ja rahan järjestämien on haasteellista. Voi vaeltaa itselle sopivia pätkiä siten, kun ne omaan elämään sopivat. Jos kaipaat apua jossain PCT:hen tai USA:an matkustamiseen liittyen, niin voit pistää mulle vaikka mailia, taitaa profiilista löytyä osoite.
Kiitos! Hyvä meno taas ja matka etenee.
Tosi mahtista seurata sun matkaa upeissa maisemissa 😊☀️👍
5:40 mä en kestä miten ihanalta noi lintujen liverrykset kuullostaa kun ulkona on liian talvi vielä ❤
9:15 joku peukaloinen (wren)?
Hyvä meininki. Mites tuolla, pitääkö varautua puumiin tai käärmeisiin, varsinkin kun nukkuu taivasalla?
Molemmat välttelee ihmistä viimeiseen asti, myös sillon kun nukkuu. Enemmän öisin hämähäkit yms. ötökät voi olla ongelma, mutta buffin kun vetää naaman eteen, niin ei vahingossa mikään möyri suuhun jos sattuu nukkumaan suu auki 😀 Mutta en oo kyllä kuullu, et kenellekään olis mitään kummempaa käynyt. Ite söin jonkun ötökän ennen kuin tajusin ton buffiasian, mutta siitäkin selvisin vain yskimällä. 😅
@@KatskiHikesNäin hieman ajattelinkin, että saattavat ihmistä aristaa, vaikka yhteen törmäyksiäkin on jonkin verran ollut.
Ravinto mönkii suoraan suuhun. :)
Olitkohan juoksulenkillä tänään aamulla? 😊 Piti tulla katsomaan onko tullut uusia videoita
Olinhan minä 😊
Mikä toi sun sininen huppari on? Maisemat kohdalla 👌🏼
Se on Arcteryxing Reminge aurinkohuppari, en tiedä valmistetaanko niitä vielä.
Onpa tylsää kun ei hotellissa tarjota aamupalaa. Kyllä pekonilla ja nakeilla olisi pärjännyt pitkään.
yhdysvaltojen lapi
❤