RIP Sari Peltoniemi upea koko elämän mukana kulkeneen biisin sanoittaja ja laulaja. Puujalkaiset soimaan ja tölkki auki tämän surullisen uutisen edessä.
Juuri tämä versio aina herkistää, varsinkin kun mulla on pikkuveli. Lapsena luulin, että sanat vihjaavat, että aikuiset on mälsiä. Vanhempana tajusin, että tässä aikuistunut isoveli/isosisko palaa lapsuutensa maisemiin, ja toivoo, ettei pikkuveljen tarvitsisi kokea aikuistumiseen liittyviä kipuja.
RIP Sari Peltoniemi. Alkuperäinen paras, ei vanhene, aina silloin tällöin pitää kuunnella. Ja edelleen tuo kitarasoolo hämmästyttää. Miten noin yksinkertainen voi olla niin kova.
Olin itse 80-luvun loppupuoliskolla semmoinen kaljaa himoitseva teini ja tämä kappale todella häiritsi harrastustani. Syynä se, että tätä kuunneltiin. Loput ajasta kuunneltiin "Kollaa Kestää" -bändiä.
Voisipa palata tuohon aikaan 29 vuotta takasin päin. Korjais muutaman elämässä tehdyn virheen. Kiva biisi, parempi kuin pmmpeen versio tämä alkuperäinen.
Maailman kauneinta tässä on se, että miten pienen marginaalin ujonlainen yhtye muuttuu tärkeäksi osaksi suomalaista populaarikulttuuria. Ihan vain nousee karvat pystyyn. Sekä kappaleen erinomaisuudesta, että sen suomalaisen rokin kaanoniin jysähtämisestä. Ja PS: Se tapahtui jo ennen PMMP:n versiota mun ja monen muun korvisssa. Ei pätkänpaskaa Paulalta tai Miralta pois, hieno on likkojenkin versio. :)
Mä olen eri mieltä tuosta PaskaaMitäPaskaa-versiosta, rahastusta ja roskaa, mutta se hyvä sentään siitä seurasi, että tämä Ainoa ja Oikea nousi takaisin ansaitsemaansa huomioon.
Hieno nais/mies laulu mikä perustuu hienoo melodiaa tuo mulle hienon fiiliksen kun kappaleessa menee harmillisen hyvin isosisaruksien ja pikkuveljen pää...
Point taken :) Ilmaisin mielipiteeni hieman liian jyrkästi, pahoittelen. Itse vaan pidän tälläisestä "jäykästä" esityksestä tämän biisin yhteydessä ja uskon että se on tarkoituksellista.
Nyt minäkin ymmärsin, mitä tarkoitit tuolla tarkoituksellisuudella. Tuo on tosiaan yksi tyylilaji tuollainen mininalistinen melkein rautakanki takapuolessa olemus, missä ei liikuta ja ilmehditä, että stadionin takakaarteessa se hönöisinkin kuulija tajuaa, että jotain tapahtuu. Tämä esitys suorastaan pakottaa kuuntelemaan, kun ei voi muutakaan. Tuohon aikaan muutenkin tyypillistä ei mainstream bändeillä. Joskus huutamisen siijasta kannattaa kuiskata.Sorry, mulla on pitkät,mut toimivat piuhat.
Kiehtovan amatöörimäinen. Vähän sellainen hapuileva mutta aitoa tavaraa. PMMP onneksi teki siitä menevän version. Muuten olisi saattanut hautautua hieno biisi unholaan. :)
RIP Sari Peltoniemi upea koko elämän mukana kulkeneen biisin sanoittaja ja laulaja. Puujalkaiset soimaan ja tölkki auki tämän surullisen uutisen edessä.
😢😢😢
Harmi mikä menetys aivan mahtava melankolia tässä kappaleessa
😢😢
Ihana ääni Saarilla ❤️💔
Ainut ja oikea... muut paskaa
Kiitos Sari tästä tulkinnasta. Tämä on se ensimmäinen. Aito. Alkuperäinen. Minua suuresti koskettanut. RIP.
Todella koskettavasti sanoitettu ja hieno kappale, jonka ääressä herkistyn aina. Sari Peltoniemi oli upea taiteilija.
"En meidän taloon lisää aikuisia halua". Suomipopin monumentaalinen klassikko.
Juuri tämä versio aina herkistää, varsinkin kun mulla on pikkuveli. Lapsena luulin, että sanat vihjaavat, että aikuiset on mälsiä. Vanhempana tajusin, että tässä aikuistunut isoveli/isosisko palaa lapsuutensa maisemiin, ja toivoo, ettei pikkuveljen tarvitsisi kokea aikuistumiseen liittyviä kipuja.
RIP Noitalinna huraa yhtyeen päälaulaja Sari Peltoniemi😢
Mielestäni Tämä on ainoa oikea versio Pikkuveli-kappalesta. Juuri tällä tavalla tällainen kappale pitää soittaa ja laulaa.
No kai sen nyt pitää soittaa näin kun tää on alkuperäinen versio hemmetin tollo... Hyvä Joel?
RIP, laulusi jää elämään.
RIP Sari Peltoniemi. Alkuperäinen paras, ei vanhene, aina silloin tällöin pitää kuunnella. Ja edelleen tuo kitarasoolo hämmästyttää. Miten noin yksinkertainen voi olla niin kova.
Olin itse 80-luvun loppupuoliskolla semmoinen kaljaa himoitseva teini ja tämä kappale todella häiritsi harrastustani. Syynä se, että tätä kuunneltiin. Loput ajasta kuunneltiin "Kollaa Kestää" -bändiä.
Tämän biisin kohdalla vannon Noitalinna Huraa!:n nimeen nyt ja aina.
Aikaa hyvin kestänyt klassikko. 👍
Kappale on juuri sellainen kuin mitä on tarkoituskin. Kiitos tästä. Tosi hieno!
Noitalinna oli ihan super omana aikana !!!!!
Tämä on se ainoa ja alkuperäinen!
Sen tunne mikä tästä huokuu ilman kaupallisuutta. Aivan kuten Skädämin Katujen kuningatar. Originaalia on vaikea ylittää.
olen pikkuveli ja pysyn. ihana kappale
Vapise Pmmp tää on todella kova
Upea klassikko.😢
Aito alkuperäinen . Toimii aina :)
5/5
loistavaa alkuperäistä
Uskomattoman hieno esitys ja biisi!
Voisipa palata tuohon aikaan 29 vuotta takasin päin. Korjais muutaman elämässä tehdyn virheen. Kiva biisi, parempi kuin pmmpeen versio tämä alkuperäinen.
Tässä aitous ja tunne mukana.
Pikkuveljet on parhautta!!!
Todella hyvä kappale. Kiitos.
On tää kyllä kaunis.
Legenda.Kiitos.
Mystinen ja ah niin haikea. Toimii taas ja taas ja taas.
Mun isoveli lauloi tätä mulle joskus penskana. Muistoja R.I.P isoveljet.
Aito ja oikea
Relaxing music ....so nice.
Maailman kauneinta tässä on se, että miten pienen marginaalin ujonlainen yhtye muuttuu tärkeäksi osaksi suomalaista populaarikulttuuria.
Ihan vain nousee karvat pystyyn. Sekä kappaleen erinomaisuudesta, että sen suomalaisen rokin kaanoniin jysähtämisestä.
Ja PS: Se tapahtui jo ennen PMMP:n versiota mun ja monen muun korvisssa. Ei pätkänpaskaa Paulalta tai Miralta pois, hieno on likkojenkin versio. :)
Mä olen eri mieltä tuosta PaskaaMitäPaskaa-versiosta, rahastusta ja roskaa, mutta se hyvä sentään siitä seurasi, että tämä Ainoa ja Oikea nousi takaisin ansaitsemaansa huomioon.
itsellä on pikkuveli elossa ja pikkusisko on kans
Maailman kauneinta täs on tuo laulaja! :)
Nin tunnetta
Tyhjentävä tulkinta.
hermoso!!!
ihana laulaja käteltiin provinssi rockissa oisko ollu vuonna 86 olin intistä punttaamassa ja esittelin hänelle pikkuveljeni.hieno muisto...
RIP Noitalinna huraa yhtyeen päälaulaja Sari Peltoniemi😢
Ootte kyllä ihan parhaita kiitos terv JASKA
Tämä oli kyllä pysäyttävä kymmenen pistettä "10" jumal,auta tämä oli jos jokin huuto ihmisyydelle
Kiitos!!!
😢😢😢rip
Loistavan brutaali!
Kiitos, oli aivan loistava!
hieno biisi !!! toimii!!!
Hapuilevampi ja tunteikkaampi kuin Pmmp versio.Hieno biisi
+Trex yo Siis parempi versio tämä
Tämä on alkuperäinen ❤️
Pysy aina pikkuveljenä
Sari on Suloonen!
että tämä kolahti aikanaan, hevipojallekkin. pisti ymmärtämään asioita.
Aivan mahtavaa hyvä Te!
Upea nostalgiaa
Hieno nais/mies laulu mikä perustuu hienoo melodiaa tuo mulle hienon fiiliksen kun kappaleessa menee harmillisen hyvin isosisaruksien ja pikkuveljen pää...
Hienoo olla pikkuveli.
Esitys on just sopivan herkkä ja ujo. PMMP:n versiointi on läpihuutolaulantaa.
Miten vitus kukaa edes kehtaa (niinku moni tekee) verrata pmmp-raiskausta tähän?
Samaa mieltä, silkkaa rahastusta PaskaaMitäPaskaa-.duolta.
@@sirkkaalen5238 pimmpa oli alamäki menossa sit ne muisti tän ja raiskas siitä lähti nousu
Hieno kappale. Ristiriitaset tunteet! Monikaan ei ilman pmmp:tä tä tietäs unholas olis!
+Tuomo Kivinen Kyllä mie ainakii tietäsin oon sen verra vanaha ukko
Sama. :) Ja alkuperäinen paljon parempi.
Upea alkuperäinen. RIP
Eipä löydy suomimusiikista juuri muita yhtä koskettavia kappaleita.
+Veli-Pekka Kultanen Onhan noita. Se vain riippuu kuulijasta, että mitkä sanoitukset koskettaa. Mihin pystyy samaistumaan.
Ainut oikea versio tästä laulusta...
PERÄSEINÄJOKI!
ainoa ja oikea :)
Toimii vieläkin!
Tämä biisi on ikuinen.
harvinaiset helmet eivät haalistu ajan saatossa.
Edelleen tärkeä laulu!
Noitalinna Huraan versio on sata kertaa parempi kun PMMPn. Harmi ettei tätä oo karaokessa....
Hieno juttu että Pempit toi tän hienon biisin taas päivänvaloon. Huraa!
Marko Polo Hakala
Nokia
Kyllä on hyvä... kuten myös PMMPn versio!!!😊
Paras aito alkuperäinen.
Aito on aina Aito
(lue :alkuperäinen)
Mun pikkuveljelleni!
Seinäjokelaisia
Niin hyvä biisi.
Point taken :) Ilmaisin mielipiteeni hieman liian jyrkästi, pahoittelen. Itse vaan pidän tälläisestä "jäykästä" esityksestä tämän biisin yhteydessä ja uskon että se on tarkoituksellista.
Mä olin se pikkuveli, ja musta tuli äijä, mutta Noitalinna Huraa teki muhun lähtemättömän vaikutuksen ... Mä rakastuin heti laulajaan... Sariin?
Näistä sanoista saa ainakin selvää!
Alkuperäistä ei voita kukaan eikä mikään!
Hieno video
Paras ikinä❤️❤️😢
Hieno ja huomattavasti parempi kuin PMMP!!!
Tästä ja PMMP:n versiosta ei pitäisi puhua samana päivänä ilman, että pesee suunsa välillä saippualla ;)
Ok.
Mahtava ainavaa
Pakko... Taas fiilistellä
🤔 🙄 😘 🙃 👌 💪 🔥 ❤️
upea,aina alku peräiisessä on sitä jotain ?
Toimii.... 👌👍😍
KIVAA OLLA PIKKUVELI :)
Hyvä video
ihanin ja alkuperäsin
Voi ihana ❤ ja pikkusen kauemmin ku 12v
Luulin että alkuperäinen on pmmp:n :D
Kyllä tämä uppoaa aina tosi syvälle minulla,enkä kyllästy tähän.
10
Nyt minäkin ymmärsin, mitä tarkoitit tuolla tarkoituksellisuudella. Tuo on tosiaan yksi tyylilaji tuollainen mininalistinen melkein rautakanki takapuolessa olemus, missä ei liikuta ja ilmehditä, että stadionin takakaarteessa se hönöisinkin kuulija tajuaa, että jotain tapahtuu. Tämä esitys suorastaan pakottaa kuuntelemaan, kun ei voi muutakaan. Tuohon aikaan muutenkin tyypillistä ei mainstream bändeillä. Joskus huutamisen siijasta kannattaa kuiskata.Sorry, mulla on pitkät,mut toimivat piuhat.
Biisi on hieno, ikävä kyllä esittäjät eivät sitä ole.
Tunteikas tämän biisin pitääkin olla eikä mikään saatanan pmmp:n version kaltainen riemurallatus,
Kiehtovan amatöörimäinen. Vähän sellainen hapuileva mutta aitoa tavaraa. PMMP onneksi teki siitä menevän version. Muuten olisi saattanut hautautua hieno biisi unholaan. :)
Tai sitten koko PMMP olisi voinut jäädä unholaan. Pakko Coveroida jotain kun ei itse pahus keksi omia kappaleita, eikö niin ole Mauri?.
Tämä iskee aina ja syvälle, siis juurikin tämä alkuperäisenä.
klassikko
Mun pikiuveli on jo 62 vee. o se silti pikkuveli
Vieläkö vedätte ? Ootte ihania kaikkee hyvää...
JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Isoveli laulaa.kuka kuuntelee pikkuveljeä.
No kyllä tässä alkuperäisessä enemmän tunnetta on. Ja ilman tätä ei ois PMMP:n versiotakaan olemassa.
Et koskaan ajatellut, että tuo oli tarkoituksellista? 9/10.
🤩🤩🤩🤩🤩🤣🤣🤣✌