Uskontojen joukossa Kristinusko on täysin ainutlaatuinen. Minkään muun uskonnon keskushenkilöstä ei ole annettu profeettojen kautta etukäteistietoa satoja vuosia aikaisemmin (VT:ssa noin 300 profetiaa), jotka Jeesus täytti pienimpiä yksityiskohtia myöten. Minkään muu uskonnon edustaja ei väitä olevansa Jumala, kuten Jeesus itsestään todisti. Minkään muun uskonnon keskushenkilö ei ole noussut kuolleista. Entinen pääministerimme ja arvostettu historian tutkija Edwin Linkomies totesi kerran kiristillistä uskoa väärin arvostelleelle, että "Jeesuksen ylösnousemuksesta on enemmän todisteita kuin että Gailus Julius Caesar on edes koskaan elänyt". Tätä hän perusteli säilyneiden kirjoitusten määrällä. Lisäksi ylösnousemuksesta on meidän aikanamme saatu uusia todisteita Torinon käärinliinan muodossa. www.shroud.fi/ Se ei todellakaan ole väärennös kuten aiemmin luultiin. Käärinliinan kuva vahvistaa Jeesuksen ylösnousemuksen olleen todellinen tapahtuma, koska kuva voidaan selittää syntyneen ainoastaa voimakkaan säteilyn kautta (vrt. Jeesuksen kirkastettu ylösnousemusruumis). Käärinliinaan piirtyneet monet yksityiskohtaiset jäljet vahvistavat myös Raamatun tekstin Jeesuksen viimeisistä hetkistä. Perusongelma ei ole todisteiden puute. Perusongelma on ihminen itse, hänen haluttomuutensa uskoa mihinkään millekään ihmistä korkeammalle mille hän olisi elämässään vastuussa. Ihminen haluaa ylpeästi olla aina oma herransa. Usein vasta sitten - jos sittenkään - kun elämä alkaa luisua hallinnasta, ihminen alkaa kyselemään oisko tässä elämässä jotain suurempaa kuin minä itse.
Pekka Mäkinen ompa typerä väite, kristinusko ei ole ainutlaatuinen uskonto, juutalaisuus ja islami on lähestulkoon sama uskonto, ja jeesus ei ole ainoa henkilö joka on noussut kuolleista, et ole tainnut kertaakaa lukenu Kalevalaa tai ottanut selvää omasta periuskonnostas
On ihmeellistä huomata miten isoon argumentointivirheeseen yliopistosta valmistunut, fiksuna pitämäni henkilö voi sortua. Väite on selkeää kehäpäättelyä (Circulus in demonstrando). Väite sisältää kehäpäätelmän, ja käyttää oletusta Jeesuksen totuudenmukaisuudesta (joka perustuu oletukseen Jumalan olemassaolosta) todistamaan Jumalan olemassaolon. Näin ollen argumentti kiertää ympyrää: Jeesus puhui totta -> Jumala herätti Jeesuksen henkiin -> Jumala ei herättäisi valehtelijaa -> Jumala on olemassa. Tällä tavalla väitteen lopputulos (Jumala on totta) on jo sisällytetty alkuoletukseen (Jeesus puhui totta). Tästä käytetään käsittääkseni englanniksi nimitystä begging the question. Eli väitteessä virheellisesti oletetaan, että jos Jumala herätti Jeesuksen henkiin, tämä tarkoittaa automaattisesti sitä, että Jeesus puhui totta ja että Jumala on olemassa. Näin sivutetaan tarve todistaa, että Jeesus todella herätettiin henkiin Jumalan toimesta ja että tämä olisi todiste hänen totuudenmukaisuudestaan tai jumalan olemassaolosta. Jokainen näistä väitteistä on luotu tukemaan toista väitettä ja kaikki väitteet perustuvat oletukseen siitä, että edellinen väite on totta. Kyseistä oletusta ei kuitenkaan pystytä todistamaan. Tarkoitukseni ei ole kiistää jumalan olemassa oloa vaan huomauttaa katsojia ja ehkä myös Pasia siitä, että kyseinen väite ei ole kovinkaan hyvä, eikä argumentti toimiva, mikäli vastapuoli kykenee kriittiseen ajatteluun.
Täällä onkin jo moni esittänyt useamman järkevän kysymyksen tästä todistuksestasi, mutta tätä en ole vielä nähnyt joten kysynkin: mistä tiedät että juuri Jumala herätti Jeesuksen kuolleesta?
tuo ei oikeastaan vastaa mihinkään koska jeesuksen ylösnousemuksesta kun ei ole mitään todisteita (niinkuin hänen olemassaolostakaan) ja kun raamattua ei käsitellä todisteena niin mitään todistetta kristinuskon totuudesta ei jää
+Sandro On myös raamatun ulkopuolisia mainintoja Jeesuksesta ja suurin osa raamatun tutkijoista pitää Uuden testamentin pääkohtia Jeesuksesta luotettavina. 3 suurinta raamattuun perustuvaa uskontoa maailmassa käsittelee Jeesusta eri lailla. Kristinuskon versio näyttäisi täsmäävän parhaiten historialliselta kannalta katsottuna.
Nostre Crux Lupaan, siis jumalauta lupaan, että jos sinua ei olisi lapsena aivopesty uskomaan jesseen tai kristittyjen jumalaan ja olisit sen sijaan opiskellut korkeakoulutasolle, niin et uskoisi kristinuskoon. Itse muutuin agnostikosta ateistiksi kun tajusin, millä tavoin kristinusko on säilynyt tähän päivään asti ja mikä sen perimmäinen tarkoitus todellakin on ollut. Sairasta touhua, että Suomeen ylipäätänsä tuotiin pakolla lähi-idän uskontoa, joka luotiin ylläpitämään valtaa ja järjestystä kansan keskuudessa.
Mielestäni yksi vastaus voisi olla, että Raamatusta ei löydy ristiriitoja tai virheitä. Moni muu vastaus johtaa juupas-eipäs -väittelyyn, mutta tästä vastauksesta seuraa keskustelu, jossa vastapuoli alkaa etsiä niitä kohtia, jotka kokee ristiriitaisiksi ja kristitty pääsee selittämään asiaa hänelle.
@@liljamuukkonen3220 Olen tehnytkin noin ja vastaan ei ole vielä tullut mitään, mikä olisi vakuuttanut (muusta kuin siitä että raamattu on Jumalan sana). Mikäs omasta mielestäsi olisi sellainen ristiriita, joka "kaataisi" kristinuskon tai edes heiluttaisi sitä=
Evankeliumeita ei kirjoitettu kauan tapahtuman jälkeen vaan noin 30-40 vuotta ristiinnaultisemisen jälkeen (silmänräpäys historiassa) silminnäkijöiden pääosin opetuslasten avulla. Matteus oli opetuslapsi, Markus oli Pietarin kirjuri, Luukas työskenteli Paavalin kanssa ja Johannes oli yksi opetuslapsista .
@@ismohautamaki3471 en olis uskonu että joku vastaamassa 1v kommenttiin. No kuitenkin, todisteet on kirjoitettuja sanallisia todisteita joten itsessään hieman kyseenalaisia. Fakta tietysti on se että henkilö nimeltään jeesus oli elävä ihminen joka teki temppuja ja eli silloin vuonna 0. Isoin kyseenalaistus on että kuinka pyhä jeesus oli. Historiallisesti voidaan todistaa että Jeesus oli elossa mutta historiallisia todisteita Jeesuksen ihmeteoille on hankala löytää. Jeesus on hahmona monella tapaa samanlainen kuin profeetta Muhammed. Kummatkin voidaan todistaa oikeiksi henkilöiksi, mutta todisteet siitä että kumpikaan olisi pyhä ei näytä löytyvän.
@@joonajokiniemi2581 On hyvä juttu, että myönnät Jeesuksen olemassaolon, sillä monet skeptikot kieltävät sen ja minun mielestäni se on yksinkertaisesti yksi tyhmimmistä argumenteista kristinuskoa vastaan. Kuitenkin yksi tapa mielestäni todistaa Jeesuksen pyhyys on mennä suoraan kristinuskon kuuluisimpaan tapahtumaan: Jeesuksen ylösnousemukseen. Tässä on kolme varmaa faktaa, jotka lopulta osoittavat Jeesuksen nousseen kuolleista: Fakta 1: Jeesuksen hauta oli tyhjä. Sisäisesti kuudessa itsenäisessä lähteessä uuden testamentin sisällä varmistetaan, että Jeesuksen hauta oli tyhjä. Lisäksi juutalaiset viranomaiset väittivät, että Jeesuksen ruumis oli varastettu, täten he myönsivät, että hauta oli tyhjä. Myös se fakta, että haudan löysi naiset on myös todennäköisesti historiallisesti totta, sillä tuohon aikaan naisen todistus oli melkeinpä arvoton, ja myöhempi historiallinen väärennös olisi tehnyt miehet löytämään haudan, jotta sillä olisi enemmän painoarvoa. Useat tutkijat pitävät Jeesuksen haudan tyhjyyden olevan historiallisesti totta. fakta 2: Jeesuksen ilmestymiset ja käännyttämiset. Jeesuksen kuolemanjälkeiset ilmestymiset ihmisille on varmistettu itsenäisesti evankeliumeissa. Tämän lisäksi Paavali tarjoaa listan ihmisistä, jotka näkivät kuolemanjälkeisen Jeesuksen. Pelkästään paavalin todistuksen rinnalla monet historialliset tutkijat ovat yhteisymmärryksessä siinä, että useat ihmiset kokivat näkevänsä nousseen Jeesuksen. Lisäksi Jaakob, joka oli Jeesuksen skeptinen veli, kääntyi yhtäkkiä kristityksi. Saman teki Paavali, joka itseasiassa vainosi kristittyjä vihalla ensin, eli jonkinlainen suuri mullistava tapahtuma pitäisi tapahtua, jotta intohimoisesta fariseus vainoajasta muuttuisi kristinuskon hurskaimmaksi seuraajaksi. Fakta 3: Opetuslasten usko. Jeesuksen juutalaiset opetuslapset eivät ikimaailmassa olisivat odottaneet messiaan kuolevan hänen vihollisilleen tai edes nousevat henkiin, sillä kirjoituksissa ei puhuttu mistään yksilön ylösnousemisesta. Jeesuksen kuolema ristillä merkitsi myös juutalaisten perintöjen mukaan, että Jumala oli kironnut hänet. Mutta jonkin syyn takia opetuslapset yhtäkkiä hartaasti uskoivat Jumalan nostaneen Jeesuksen henkiin. He uskoivat niin hartaasti tähän, että yksikään heistä ei perunnut uskoaan, vaikka kuolema ja kidutus uhkasivat. Monet heistä kuolivat itseasiassa marttyyreina. On tietysti naturalistisia päätelmiä kaikista näistä, mutta moni niistä ei oikeen toimi. Jos Jumala tosiaan herätti henkiin Jeesuksen, niin se tarkoittaa, että ihmeet ovat mahdollisia. Jos ihmeet ovat mahdollisia ja valittiin herätettäväksi henkiin, niin se tarkoittaa, että Jeesus on jotenkin erilainen meistä muista ihmisistä. Eli suurin osa todisteista näyttävät osoittavan Jeesuksen olevan pyhä ja että hän on noussut Jumalan poika.
@@ismohautamaki3471 no se että Jeesuksen hauta oli tyhjä tuntuu olevan vain fakta joka on hankala kumota, lähtökohtaisesti syitä voi olla monta todennäköisimpänä ryöstö. Ylös nousemuksen jälkeistä ilmestystä ollaan joskus selitetty että osa valehteli näkemisen ja loput a saman näköisen henkilön tai b paineen takia myöntäneet. Kysymys on että kuinka iso kasa ihmisiä oli nähnyt ja keskustellut henkilön kanssa varmistettavasti. Yksittäisten henkilöiden mielenmuutos ei ole todisteena missään yhteydessä vakaa joten ei avata sitä. Itselle toinen suuri ongelma raamatun kanssa on ristiriitaisuus. Toisinaan puolustetaan naisen oikeutta, ja toisinaan sanotaan että nainsen kuuluu vaieta. 10 käskyssä tappaminen kielletään mutta monessa kertomuksessa jumala tappaa, tapattaa tai oikeuttaa tappamisen monille täysin syyttömille. Tarkalleen ottaen jumalatappoi 2 038 344 henkilöä joista suurinosa syyttömiä. Henkilöitä ollaan läpi historian nähty 2 paikassa samaan aikaan tai kuolleita ollaan nähty paikoissa. Osasta näistä todistajia löytyy kymmeniä tai jopa satoja. Minä en nosta Jeesusta muista vastaavista.
@@joonajokiniemi2581 Okei ensiksi haluaisin asettaa tietyt perustat tähän argumenttiin. Luulen, että on väittelyn hyväksi, että vastaamme yhteen aiheeseen kerrallaan, vaikka haluaisinkin vastata tuohon toiseen argumenttiin liittyen raamatun ristiriitaisuuteen, olisi parasta saada ensimmäinen aihe loppuun käsiteltäväksi, jotta se ei aiheuta lisää sekaannusta. Tämän jälkeen halutessasi voin puhua Raamatun "ristiriidoista", mutta toivottavasti ymmärrät, että jos hyppäämme aiheesta toiseen kesken väittelyä, se saattaa sekoittaa ja turhauttaa kummankin argumenttia. no niin nyt Jeesuksesta. Käsittääkseni kyseinen naturalistinen selitys minkä toit esille (nimeltään salaliitto teoria), on yllättävän suhteellisen yleinen teoria skeptikoiden keskuudessa. Teoriassa opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin ja valehtelivat myöhemmin ylösnousemuksesta luoden kaikkien aikojen suurimman valheen historiassa. Tätä teoriaa on kuitenkin raskaasti kritisoitu anakronistisesta näkökulmasta, sillä siinä tarkastellaan raskaasti nykyajan näkökulmasta eikä aikalaisten opetuslasten silmillä. Kuten aikaisemmin sanoin juutalaisilla opetuslapsilla ei ollut käsitystä minkäänlaisesta henkiin herätetystä messiaasta (juutalaisuudessa henkiin herättäminen tapahtuu pelkästään yleisenä tapahtumana maailman lopussa.) Tämä teoria myös epäonnistuu selittämään opetuslapsien ilmiselvän vilpittömyyden ja hartauden, ihmiset eivät vapaaehtoisesti kuole asioiden puolesta, joiden he tietävät olevan valetta. Jos luet uuden testamentin läpi, niin saat selvästi kuvan, jossa nämä ihmiset oikeasti uskoivat Kristukseen. Otetaan esim mormonit: iso osa alkuperäisistä silminnäkijöistä perui oman todistuksensa Joseph Smithin kultaisten laattojen suhteen, asia on kuitenkin toisin Jeesuksen silminnäkijöiden kanssa. Näiden syiden takia tätä teoriaa ei puolusta melkein yksikään tutkija. Haluaisin kysyä myös, että mitä tarkoitat "Yksittäisten henkilöiden mielenmuutos ei ole todisteena missään yhteydessä vakaa" ? puhutko Jaakobista ja Paavalista? Jos näin on niin miksi ei saisi pitää vakaana, sillä historian tutkimuksessa todistetta pidetään varmana mitä enemmän todistajia on. Minusta se kertoo paljon, jos henkillö, joka harrastaa kristittyjen metsästämistä muuttuu yhtäkkiä erittäin hurskaaksi kristityksi ilman selitystä, mutta ei tietenkään yksinään riitä todistamaan mitään, siksi annoin useita muita todisteita. Haluan sanoa ilmestyksistä, että Jeesus ei ilmestynyt vain yhdessä paikassa vaan useassa, ei pelkästään yhdelle henkilölle vaan useille, ei yksilölle vaan ryhmille (500 veljestä), ei pelkästään uskoville vaan myös epäuskoville (Jaakob ja Saul). Tämä myös heittää hallusinaatio teorian pois, sillä näin laajasta harhanäky tapauksesta ei ole minkäänlaista tutkimusta tai todistetta psykologisissa kirjoissa. Haluan lopuksi lisätä mitä uuden testamentin tutkija Nicholas Thomas Wright kirjoittaa: "That is why, as an historian, i cannot explain the rise of christianity unless Jesus rose again, leaving an empty tomb behind him". Mielestäni tämä kiteyttää hyvin sen minkälainen tapahtuma pitäisi tapahtua, jotta apostolit menisi levittämään uskoa kuoleman uhalla.
Uskontojen joukossa Kristinusko on täysin ainutlaatuinen. Minkään muun uskonnon keskushenkilöstä ei ole annettu profeettojen kautta etukäteistietoa satoja vuosia aikaisemmin (VT:ssa noin 300 profetiaa), jotka Jeesus täytti pienimpiä yksityiskohtia myöten. Minkään muu uskonnon edustaja ei väitä olevansa Jumala, kuten Jeesus itsestään todisti. Minkään muun uskonnon keskushenkilö ei ole noussut kuolleista. Entinen pääministerimme ja arvostettu historian tutkija Edwin Linkomies totesi kerran kiristillistä uskoa väärin arvostelleelle, että "Jeesuksen ylösnousemuksesta on enemmän todisteita kuin että Gailus Julius Caesar on edes koskaan elänyt". Tätä hän perusteli säilyneiden kirjoitusten määrällä.
Lisäksi ylösnousemuksesta on meidän aikanamme saatu uusia todisteita Torinon käärinliinan muodossa. www.shroud.fi/ Se ei todellakaan ole väärennös kuten aiemmin luultiin.
Käärinliinan kuva vahvistaa Jeesuksen ylösnousemuksen olleen todellinen tapahtuma, koska kuva voidaan selittää syntyneen ainoastaa voimakkaan säteilyn kautta (vrt. Jeesuksen kirkastettu ylösnousemusruumis). Käärinliinaan piirtyneet monet yksityiskohtaiset jäljet vahvistavat myös Raamatun tekstin Jeesuksen viimeisistä hetkistä.
Perusongelma ei ole todisteiden puute. Perusongelma on ihminen itse, hänen haluttomuutensa uskoa mihinkään millekään ihmistä korkeammalle mille hän olisi elämässään vastuussa. Ihminen haluaa ylpeästi olla aina oma herransa. Usein vasta sitten - jos sittenkään - kun elämä alkaa luisua hallinnasta, ihminen alkaa kyselemään oisko tässä elämässä jotain suurempaa kuin minä itse.
Pekka Mäkinen ompa typerä väite, kristinusko ei ole ainutlaatuinen uskonto, juutalaisuus ja islami on lähestulkoon sama uskonto, ja jeesus ei ole ainoa henkilö joka on noussut kuolleista, et ole tainnut kertaakaa lukenu Kalevalaa tai ottanut selvää omasta periuskonnostas
2000 vuotta vanha kirja ei ole edes verrattavissa nyky tieteen tutkimuksia vastaan kristin usko on reikä juusto aukkoja kaikkialla
Jos muut pääuskonnot ei ole tarpeeks hyviä niin lue pastafarismia se on täysin vertailukelpoinen uskonto
@@Dookie9669 Ero on kuitenkin, että Kristuksen ylösnousemukseen on paljon enemmän todisteita kuin Kalevalan henkiin herättämisissä
On ihmeellistä huomata miten isoon argumentointivirheeseen yliopistosta valmistunut, fiksuna pitämäni henkilö voi sortua. Väite on selkeää kehäpäättelyä (Circulus in demonstrando).
Väite sisältää kehäpäätelmän, ja käyttää oletusta Jeesuksen totuudenmukaisuudesta (joka perustuu oletukseen Jumalan olemassaolosta) todistamaan Jumalan olemassaolon. Näin ollen argumentti kiertää ympyrää: Jeesus puhui totta -> Jumala herätti Jeesuksen henkiin -> Jumala ei herättäisi valehtelijaa -> Jumala on olemassa. Tällä tavalla väitteen lopputulos (Jumala on totta) on jo sisällytetty alkuoletukseen (Jeesus puhui totta).
Tästä käytetään käsittääkseni englanniksi nimitystä begging the question. Eli väitteessä virheellisesti oletetaan, että jos Jumala herätti Jeesuksen henkiin, tämä tarkoittaa automaattisesti sitä, että Jeesus puhui totta ja että Jumala on olemassa. Näin sivutetaan tarve todistaa, että Jeesus todella herätettiin henkiin Jumalan toimesta ja että tämä olisi todiste hänen totuudenmukaisuudestaan tai jumalan olemassaolosta. Jokainen näistä väitteistä on luotu tukemaan toista väitettä ja kaikki väitteet perustuvat oletukseen siitä, että edellinen väite on totta. Kyseistä oletusta ei kuitenkaan pystytä todistamaan. Tarkoitukseni ei ole kiistää jumalan olemassa oloa vaan huomauttaa katsojia ja ehkä myös Pasia siitä, että kyseinen väite ei ole kovinkaan hyvä, eikä argumentti toimiva, mikäli vastapuoli kykenee kriittiseen ajatteluun.
Täällä onkin jo moni esittänyt useamman järkevän kysymyksen tästä todistuksestasi, mutta tätä en ole vielä nähnyt joten kysynkin: mistä tiedät että juuri Jumala herätti Jeesuksen kuolleesta?
Kristinusko on uskonnoista kyllä paras.
Hahahah, ehkä kolmesta pääuskonnosta joo. Mutta vitullista syöpää se silti on.
Perustele
Siksi koska Jeesus puhui totta.
tuo ei oikeastaan vastaa mihinkään koska jeesuksen ylösnousemuksesta kun ei ole mitään todisteita (niinkuin hänen olemassaolostakaan) ja kun raamattua ei käsitellä todisteena niin mitään todistetta kristinuskon totuudesta ei jää
toivottavasti löydät Jeesuksen. hän on sovittanut sinunkin syntisi
Henri Flink ei oo jesse mun syntejä sovittanut jos multa kysytään
+Sandro On myös raamatun ulkopuolisia mainintoja Jeesuksesta ja suurin osa raamatun tutkijoista pitää Uuden testamentin pääkohtia Jeesuksesta luotettavina. 3 suurinta raamattuun perustuvaa uskontoa maailmassa käsittelee Jeesusta eri lailla. Kristinuskon versio näyttäisi täsmäävän parhaiten historialliselta kannalta katsottuna.
toisin sanoen et keksi järkiperäistä perustelua uskollesi
Nostre Crux Lupaan, siis jumalauta lupaan, että jos sinua ei olisi lapsena aivopesty uskomaan jesseen tai kristittyjen jumalaan ja olisit sen sijaan opiskellut korkeakoulutasolle, niin et uskoisi kristinuskoon. Itse muutuin agnostikosta ateistiksi kun tajusin, millä tavoin kristinusko on säilynyt tähän päivään asti ja mikä sen perimmäinen tarkoitus todellakin on ollut. Sairasta touhua, että Suomeen ylipäätänsä tuotiin pakolla lähi-idän uskontoa, joka luotiin ylläpitämään valtaa ja järjestystä kansan keskuudessa.
Mielestäni yksi vastaus voisi olla, että Raamatusta ei löydy ristiriitoja tai virheitä. Moni muu vastaus johtaa juupas-eipäs -väittelyyn, mutta tästä vastauksesta seuraa keskustelu, jossa vastapuoli alkaa etsiä niitä kohtia, jotka kokee ristiriitaisiksi ja kristitty pääsee selittämään asiaa hänelle.
Meeppä googlaamaam Bible Contradictions🤣
@@liljamuukkonen3220 Olen tehnytkin noin ja vastaan ei ole vielä tullut mitään, mikä olisi vakuuttanut (muusta kuin siitä että raamattu on Jumalan sana).
Mikäs omasta mielestäsi olisi sellainen ristiriita, joka "kaataisi" kristinuskon tai edes heiluttaisi sitä=
Loistavaa puhetta👍
Ok jumala pelasti jessen mistä tiiät että jumala vei sen 2000 vuotta vanhasta kirjasta joka on kirjoitettu kauan väitetyn tapahtuman jälkeen
Evankeliumeita ei kirjoitettu kauan tapahtuman jälkeen vaan noin 30-40 vuotta ristiinnaultisemisen jälkeen (silmänräpäys historiassa) silminnäkijöiden pääosin opetuslasten avulla. Matteus oli opetuslapsi, Markus oli Pietarin kirjuri, Luukas työskenteli Paavalin kanssa ja Johannes oli yksi opetuslapsista
.
@@ismohautamaki3471 en olis uskonu että joku vastaamassa 1v kommenttiin. No kuitenkin, todisteet on kirjoitettuja sanallisia todisteita joten itsessään hieman kyseenalaisia. Fakta tietysti on se että henkilö nimeltään jeesus oli elävä ihminen joka teki temppuja ja eli silloin vuonna 0. Isoin kyseenalaistus on että kuinka pyhä jeesus oli. Historiallisesti voidaan todistaa että Jeesus oli elossa mutta historiallisia todisteita Jeesuksen ihmeteoille on hankala löytää. Jeesus on hahmona monella tapaa samanlainen kuin profeetta Muhammed. Kummatkin voidaan todistaa oikeiksi henkilöiksi, mutta todisteet siitä että kumpikaan olisi pyhä ei näytä löytyvän.
@@joonajokiniemi2581 On hyvä juttu, että myönnät Jeesuksen olemassaolon, sillä monet skeptikot kieltävät sen ja minun mielestäni se on yksinkertaisesti yksi tyhmimmistä argumenteista kristinuskoa vastaan. Kuitenkin yksi tapa mielestäni todistaa Jeesuksen pyhyys on mennä suoraan kristinuskon kuuluisimpaan tapahtumaan: Jeesuksen ylösnousemukseen. Tässä on kolme varmaa faktaa, jotka lopulta osoittavat Jeesuksen nousseen kuolleista:
Fakta 1: Jeesuksen hauta oli tyhjä. Sisäisesti kuudessa itsenäisessä lähteessä uuden testamentin sisällä varmistetaan, että Jeesuksen hauta oli tyhjä. Lisäksi juutalaiset viranomaiset väittivät, että Jeesuksen ruumis oli varastettu, täten he myönsivät, että hauta oli tyhjä. Myös se fakta, että haudan löysi naiset on myös todennäköisesti historiallisesti totta, sillä tuohon aikaan naisen todistus oli melkeinpä arvoton, ja myöhempi historiallinen väärennös olisi tehnyt miehet löytämään haudan, jotta sillä olisi enemmän painoarvoa. Useat tutkijat pitävät Jeesuksen haudan tyhjyyden olevan historiallisesti totta.
fakta 2: Jeesuksen ilmestymiset ja käännyttämiset. Jeesuksen kuolemanjälkeiset ilmestymiset ihmisille on varmistettu itsenäisesti evankeliumeissa. Tämän lisäksi Paavali tarjoaa listan ihmisistä, jotka näkivät kuolemanjälkeisen Jeesuksen. Pelkästään paavalin todistuksen rinnalla monet historialliset tutkijat ovat yhteisymmärryksessä siinä, että useat ihmiset kokivat näkevänsä nousseen Jeesuksen. Lisäksi Jaakob, joka oli Jeesuksen skeptinen veli, kääntyi yhtäkkiä kristityksi. Saman teki Paavali, joka itseasiassa vainosi kristittyjä vihalla ensin, eli jonkinlainen suuri mullistava tapahtuma pitäisi tapahtua, jotta intohimoisesta fariseus vainoajasta muuttuisi kristinuskon hurskaimmaksi seuraajaksi.
Fakta 3: Opetuslasten usko. Jeesuksen juutalaiset opetuslapset eivät ikimaailmassa olisivat odottaneet messiaan kuolevan hänen vihollisilleen tai edes nousevat henkiin, sillä kirjoituksissa ei puhuttu mistään yksilön ylösnousemisesta. Jeesuksen kuolema ristillä merkitsi myös juutalaisten perintöjen mukaan, että Jumala oli kironnut hänet. Mutta jonkin syyn takia opetuslapset yhtäkkiä hartaasti uskoivat Jumalan nostaneen Jeesuksen henkiin. He uskoivat niin hartaasti tähän, että yksikään heistä ei perunnut uskoaan, vaikka kuolema ja kidutus uhkasivat. Monet heistä kuolivat itseasiassa marttyyreina.
On tietysti naturalistisia päätelmiä kaikista näistä, mutta moni niistä ei oikeen toimi. Jos Jumala tosiaan herätti henkiin Jeesuksen, niin se tarkoittaa, että ihmeet ovat mahdollisia. Jos ihmeet ovat mahdollisia ja valittiin herätettäväksi henkiin, niin se tarkoittaa, että Jeesus on jotenkin erilainen meistä muista ihmisistä. Eli suurin osa todisteista näyttävät osoittavan Jeesuksen olevan pyhä ja että hän on noussut Jumalan poika.
@@ismohautamaki3471 no se että Jeesuksen hauta oli tyhjä tuntuu olevan vain fakta joka on hankala kumota, lähtökohtaisesti syitä voi olla monta todennäköisimpänä ryöstö.
Ylös nousemuksen jälkeistä ilmestystä ollaan joskus selitetty että osa valehteli näkemisen ja loput a saman näköisen henkilön tai b paineen takia myöntäneet. Kysymys on että kuinka iso kasa ihmisiä oli nähnyt ja keskustellut henkilön kanssa varmistettavasti.
Yksittäisten henkilöiden mielenmuutos ei ole todisteena missään yhteydessä vakaa joten ei avata sitä.
Itselle toinen suuri ongelma raamatun kanssa on ristiriitaisuus. Toisinaan puolustetaan naisen oikeutta, ja toisinaan sanotaan että nainsen kuuluu vaieta. 10 käskyssä tappaminen kielletään mutta monessa kertomuksessa jumala tappaa, tapattaa tai oikeuttaa tappamisen monille täysin syyttömille. Tarkalleen ottaen jumalatappoi 2 038 344 henkilöä joista suurinosa syyttömiä.
Henkilöitä ollaan läpi historian nähty 2 paikassa samaan aikaan tai kuolleita ollaan nähty paikoissa. Osasta näistä todistajia löytyy kymmeniä tai jopa satoja. Minä en nosta Jeesusta muista vastaavista.
@@joonajokiniemi2581 Okei ensiksi haluaisin asettaa tietyt perustat tähän argumenttiin. Luulen, että on väittelyn hyväksi, että vastaamme yhteen aiheeseen kerrallaan, vaikka haluaisinkin vastata tuohon toiseen argumenttiin liittyen raamatun ristiriitaisuuteen, olisi parasta saada ensimmäinen aihe loppuun käsiteltäväksi, jotta se ei aiheuta lisää sekaannusta. Tämän jälkeen halutessasi voin puhua Raamatun "ristiriidoista", mutta toivottavasti ymmärrät, että jos hyppäämme aiheesta toiseen kesken väittelyä, se saattaa sekoittaa ja turhauttaa kummankin argumenttia.
no niin nyt Jeesuksesta. Käsittääkseni kyseinen naturalistinen selitys minkä toit esille (nimeltään salaliitto teoria), on yllättävän suhteellisen yleinen teoria skeptikoiden keskuudessa. Teoriassa opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin ja valehtelivat myöhemmin ylösnousemuksesta luoden kaikkien aikojen suurimman valheen historiassa. Tätä teoriaa on kuitenkin raskaasti kritisoitu anakronistisesta näkökulmasta, sillä siinä tarkastellaan raskaasti nykyajan näkökulmasta eikä aikalaisten opetuslasten silmillä.
Kuten aikaisemmin sanoin juutalaisilla opetuslapsilla ei ollut käsitystä minkäänlaisesta henkiin herätetystä messiaasta (juutalaisuudessa henkiin herättäminen tapahtuu pelkästään yleisenä tapahtumana maailman lopussa.) Tämä teoria myös epäonnistuu selittämään opetuslapsien ilmiselvän vilpittömyyden ja hartauden, ihmiset eivät vapaaehtoisesti kuole asioiden puolesta, joiden he tietävät olevan valetta. Jos luet uuden testamentin läpi, niin saat selvästi kuvan, jossa nämä ihmiset oikeasti uskoivat Kristukseen. Otetaan esim mormonit: iso osa alkuperäisistä silminnäkijöistä perui oman todistuksensa Joseph Smithin kultaisten laattojen suhteen, asia on kuitenkin toisin Jeesuksen silminnäkijöiden kanssa. Näiden syiden takia tätä teoriaa ei puolusta melkein yksikään tutkija.
Haluaisin kysyä myös, että mitä tarkoitat "Yksittäisten henkilöiden mielenmuutos ei ole todisteena missään yhteydessä vakaa" ? puhutko Jaakobista ja Paavalista? Jos näin on niin miksi ei saisi pitää vakaana, sillä historian tutkimuksessa todistetta pidetään varmana mitä enemmän todistajia on. Minusta se kertoo paljon, jos henkillö, joka harrastaa kristittyjen metsästämistä muuttuu yhtäkkiä erittäin hurskaaksi kristityksi ilman selitystä, mutta ei tietenkään yksinään riitä todistamaan mitään, siksi annoin useita muita todisteita.
Haluan sanoa ilmestyksistä, että Jeesus ei ilmestynyt vain yhdessä paikassa vaan useassa, ei pelkästään yhdelle henkilölle vaan useille, ei yksilölle vaan ryhmille (500 veljestä), ei pelkästään uskoville vaan myös epäuskoville (Jaakob ja Saul). Tämä myös heittää hallusinaatio teorian pois, sillä näin laajasta harhanäky tapauksesta ei ole minkäänlaista tutkimusta tai todistetta psykologisissa kirjoissa.
Haluan lopuksi lisätä mitä uuden testamentin tutkija Nicholas Thomas Wright kirjoittaa: "That is why, as an historian, i cannot explain the rise of christianity unless Jesus rose again, leaving an empty tomb behind him". Mielestäni tämä kiteyttää hyvin sen minkälainen tapahtuma pitäisi tapahtua, jotta apostolit menisi levittämään uskoa kuoleman uhalla.