Spede ja Jörn Donner keskustelevat elokuvasäätiöstä osa 1

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 8 сен 2024
  • Spede ja Jörn Donner keskustelevat "suomalaisen elokuvan kohtalon hetkistä" Lenita Airiston 7. Hetki -ohjelmassa. Jakso on vuodelta 1991. Laman aikana Suomen elokuva-ala oli vaikeuksissa ja säätiössä esiintyi vilppiä tuottajien kesken. Ajankohtaisia elokuvia keskustelijoilla oli Speden Uuno Turhapuro Helsingin herra ja Lauri Törhösen Ameriikan raitti.

Комментарии • 180

  • @DJNoppamies
    @DJNoppamies 4 года назад +37

    Donner edustaa elokuvaa taiteen muotona ja Spede teollisuuden muotona. Spede sai rahaa, Jörkka palkintoja. Spede ja Donner olivat todellisuudessa hyvissä väleissä ja pelasivat squashiakin yhdessä. Sekä Spede, että Donner pitivät molemmat hahmoja yllä julkisuudessa ja ovat omia itsejään lähipiirin kesken.
    Suomessa kulttuuria ei arvosteta. Tällä on vahvat seuraukset myös talouteen. Tanska ja Ruotsi molemmat hyötyvät aivan valtavasti vahvasta kulttuuritaustasta turismin kautta, ovat esillä ja saavat näkyvyyttä maailmalla ja luovat viihtyisyyttä myös omille kansalaisilleen. Suomessa kulttuuri sanana yhdistetään lähes poikkeuksetta korkeakulttuuriin ja (olemattomaan) eliittiin.

  • @KarpowSCX
    @KarpowSCX 5 лет назад +18

    Spedeä todellakin tarvittaisiin pelastamaan suomalainen komedia sen nykyisestä, syvästä, syyyyvästä lamasta. Legenda jo eläessään. ❤️

  • @goldust12
    @goldust12 4 года назад +20

    R.I.P Jörn ja Spede

  • @droogiesouls8635
    @droogiesouls8635 7 лет назад +59

    Donner näkee elokuvat taiteenlajina, ja Spede bisneksenä. Tuohon voi aikalailla tiivistää keskustelun ytimen.

    • @likkidixx
      @likkidixx 2 года назад

      Donner vittuilee vaan vittuillakseen, ei vie keskustelua järkevästi eteenpäin.

  • @seastorm1979
    @seastorm1979 4 года назад +31

    Kiitos Jörkka ja Spede, molemmat taitavia ja älykkäitä miehiä, jos kohta ehkä hieman kärkeviä molemmat omalla tavallaan, mutta Suomi olisi ollut köyhempi ilman teitä;)

    • @humanafterallTF2
      @humanafterallTF2 2 года назад

      Jörkan lapset ei varmaankaan pidä isä ukkoaan kovassa arvossa. Aikamoinen hirviö oli.

  • @joretere
    @joretere 3 года назад +32

    Kiva kattoa, kun ihmiset osasivat keskustella, vaikka ovat eri mieltä rauhallisesti. Pointsit siitä.

  • @salamyhkainenpontius4873
    @salamyhkainenpontius4873 6 лет назад +9

    Todella mielenkiintoista kuunneltavaa. Kiitos että latasit!

  • @Takeshi357
    @Takeshi357 6 лет назад +14

    Jörnistä tiedän vain että mies oli aikanaan kova videosensuurilain vastustaja ja sen perusteella miestä on aika vaikea vihata.

  • @turovartiainen
    @turovartiainen 3 года назад +4

    Jos ei tunne tämän keskustelun taustoja, niin helppo on keskittyä keskustelijoiden huvittavuuteen tms. Muussa tapauksessa tämä onkin sitten äärimmäisen mielenkiintoista ajankuvaa ja valaisee hienosti Suomen kulttuuripolitiikan historiaa!

  • @hamishamis5450
    @hamishamis5450 Год назад +2

    Keskustelu hyvä..lavaste epähyvä..nykyään usein toisinpäin..iso Kiitos lataajalle.

  • @joretere
    @joretere 3 года назад +5

    Spede sai myös tukia. Tämä on tullut ilmi myöhemmin.

  • @migoelmigo4380
    @migoelmigo4380 10 лет назад +70

    Tottahan tuo spede puhuu. Jos elokuvista saa jo kässärin perusteella valtiolta miljoonien tuet niin mitäs siinä sit enää, joku paska purkkiin vaan ja uutta suunnittelemaan, ihan sama millaista laatua tulee.
    Donner on tapansa mukaan niin pihalla kuin lumiukko, ettei tuotakaan pointtia, saati mitään tajua. Donneriin tutustuin presidentin vaaleissa, ja ainut asia joka siitä miehestä tuli mieleen oli, että voiko noin saakelin hidasälyinen mies olla presidenttiehdokkaana.

    • @McQueenRLZ
      @McQueenRLZ 7 лет назад +3

      Hidasälyinen on väärä sana Donnerista. Se on niin vitun pihalla kaikesta, että hidasälyinen on liioittelua.

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад +2

      Täytynee muistaa että Donner on tuon keskustelun ainoa Oscarvoittaja.
      "Mutta Bergman yhyy yhyy..."
      Ilman Donneria tuota 4 Oscarin elokuvaa ei olisi, näin Bergman itsekin on todennut.

  • @juliusloch4924
    @juliusloch4924 Год назад +5

    Katoin tämän 10-15 vuotta sitten ja silloin monet kauhisteli että hirveä väittely päällä. Nykyaikana tällainen keskustelu taas on poikkeuksellisen asiallinen.

  • @S4V0LAEN3N
    @S4V0LAEN3N 3 года назад +3

    Tiukkoo viäntöö. Siihen aikaan palkasta puhuminen oli tabu. :) Aika paljon kiertelyä ja kaartelua näköjään budjeteistakin puhuminen. "Sano ny!" "Ei ku sano siä eka..." "Korkeintaan puolet siitä mitä muut, mutten penniäkään"

  • @nixutps
    @nixutps 10 лет назад +133

    Donner on poliitikko ja tästä huomaa tyhmyyden...Spede taas oli nero. Rauha hänen sielulleen.

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад +5

      Donner ei todellakaan ollut poliitikko. Donner oli politiikassa, muttei poliitikko. Jos Donnerin poliittista uraa oikeasti seurasi niin sen ymmärsi. Donnerin kaltaisia edustajia kaivataan.
      Donner on myös porukan ainoa, jonka elokuva-alan osaamisella on kansainvälistä kysyntää

    • @XXXEspio
      @XXXEspio 2 года назад +2

      jos pissa ja pieruhuumori on sun juttu niin tottakai spede oli nero, jos tykkäät ELOKUVISTA niin donner on ihan eri luokkaa

    • @elmonni2103
      @elmonni2103 10 месяцев назад

      spede oli apina

  • @joopejoo5280
    @joopejoo5280 3 года назад +9

    Spede puhui asiaa, kaikki mikä liittyi taiteisiin vaati punaisen jäsenkirjan noina surkeina nöyristelyn aikoina.

    • @XXXEspio
      @XXXEspio 2 года назад

      paskapuhetta.

    • @HenriT
      @HenriT Год назад +4

      Vaatii nykyäänkin.

  • @easmaaseudulla3777
    @easmaaseudulla3777 9 лет назад +74

    Donner on tuossakin ulkona kuin lumiukko kuten aina.

    • @jjeeqq
      @jjeeqq 8 лет назад

      +maa seutu pihalla olevista katsojista se tarkoitti itseään. :D

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад +9

      Donner on liian fiksu tavallisen Suomen pisatuloksia laskevan kansalaisen ymmärrettäväksi

  • @oldtimer7635
    @oldtimer7635 2 года назад +2

    7:10 Lenita siksi, että markkinointi maksaa! Eli, se raha on lyhytnäkäisesti katsottuna, suoraan pois voitoista. Markkinoinnin ymmärrys on tullut esim. elokuva-alalle Suomessa, vasta aivan viimevuosina. USAssa tilanne on päinvastoin, siellä markkinointikoneisto lähtee liikkeelle ennen kuin tulevasta leffasta on vielä kuvattu ruutuakaan. Pasasen nyt ei juuri koskaan tarvinnutkaan markkinoida, oli lehtienpalstoilla muutenkin.

  • @wannabepoet9647
    @wannabepoet9647 4 года назад +7

    Donner sano joskus että sellanen hänen tuotos, joka ei jotain porukkaa ärsyttäis, on huono. Tässä malliesimerkki siitä jos kommentteja lukee
    Rip nyt myös Donner

  • @Zeeeroou
    @Zeeeroou 8 лет назад +72

    on toi Donneri kyllä yks sketsihahmo jumalauta..

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад +9

      Donner on kenties Suomen ensimmäinen henkilöbrändi. Jörkka ylläpitää tuota roolia, jolla piti mediaa pilkkanaan

  • @hoegis
    @hoegis 11 лет назад +10

    kiitoksia lataajalle. korvaamatonta materiaalia. kaksi maailman leuhkinta miestä. Silkkaa dokumenttia :

  • @paradise91260
    @paradise91260 4 года назад +5

    Lepää rauhassa Jörn Donner 1933-2020

  • @thejjzz
    @thejjzz 2 года назад +3

    1:25 9:35 Speden ilmeestä näkee miten hän nauttii kun Jörn saadaan kiemurtelemaan noista saamistaan säätiön tuista :D

  • @harhainen
    @harhainen 9 лет назад +59

    Ei hyvää päivää mikä älyvapaa toi dönneri on.

    • @perussaataja
      @perussaataja 7 лет назад +14

      Heh, Jörkasta voi olla montaa mieltä, mutta hän on ainakin kirjoittanut enemmän kirjoja kuin moni suomalainen on edes lukenut. Älyvapaaksi en kutsuisi. Eri mieltä hänen kanssaan voi toki olla.

    • @wolfpsx6210
      @wolfpsx6210 6 лет назад +4

      Mikä indikaattori tuo kirjojen kirjoittaminen tai lukeminen on? Kyllähän tyhmäkin esim. puhuu ja kuuntelee paljon. Kirjat on vain tallennettua puhetta.

    • @jormaaijala2571
      @jormaaijala2571 2 года назад

      Speden mallisia pellefilmejä pystyy tuottamaan kuka vaan.

  • @MYJ0B3S
    @MYJ0B3S 11 лет назад +2

    Kiitos tästä!

  • @kilppa
    @kilppa 6 лет назад +10

    Voi päivää että on suoraa ja hienoa keskustelua! Ei vaan tälläistä nykyään saa televisioon millään, kun kaikki alan ammattilaiset on niin elokuvasäätiön pelossa ettei seuraava vuokra jää maksamatta ja tietenkään alan nurkkakuntaisuudesta ei saa puhua vaikka kaikki isot filmit tehdään samoilla tukirahoilla roolittaen vaimot ja hyväveliporukan. Miksi suomesta ei tule oikeasti kovan tason leffoja? Sama syy kuin tuolloin: Korruptio.

  • @jonas841
    @jonas841 8 лет назад +38

    Kyllä spede nauraa taivaassa

    • @Bodhshiva
      @Bodhshiva 4 года назад +2

      Nyt (30.1.2020 ->) nauraa Jörnkin. Rest In Peace.

  • @joretere
    @joretere 3 года назад +4

    Jännä, kun täällä haukutaan Donneria, vaikka on ainoa Oscarin voittanut suomalainen kautta aikojen...

    • @JeansWebbTv
      @JeansWebbTv 2 года назад

      Pieni täsmennys: hän haki Fanny & Alexanderin palkinnon, mutta siihen aikaan Oscarin sääntöjen mukaan tuottaja ei kuulunut virallisiin palkonnon saajiin. Nykyään kuuluu, joten nykysääntöjen mukaan hän olisi virallisestikin saanut palkinnon. Sitten on (jos muistan oikein) kuitenkin niin, että hän sai pitää Bergmanin pystin kiitoksena, joten moraalisesti JD on kyllä Oscarpalkittu.

  • @juhaj.5616
    @juhaj.5616 5 лет назад +2

    Melkoisen huomattava kehonkieli Speden ja Donnerin välillä. Eiväthän he olleet samoilla linjoilla kuten tiedetään. Jörn tosin on hengissä ja, eh, nimittäin, Spede on hengissä muistoissamme.

    • @Vestu
      @Vestu 3 года назад +1

      Ja enää ei ole Jornikään

  • @roccodillon484
    @roccodillon484 8 лет назад +6

    6:34 "ne on haudassa" :D

  • @Potattiotto
    @Potattiotto 11 лет назад +1

    Roope on asialleen täysin omistautunut bisnesnero, Pelle taas luova tekninen nero mutta ei juurikaan saa suurta hyötyä kyvyistään. Olen aina ihmetellyt miksi nämä kaksi eivät lyöttäydy kimppaan Pellen keksintöjen tuotteistamiseksi - varma menestystarina.

  • @ensiogutzeit9084
    @ensiogutzeit9084 11 лет назад +3

    Spedehän sai sitten viimein Suomen Elokuvasäätiöltä tukea 1,1 miljoonaa markkaa Naisen logiikka elokuvaa varten. Kyseinen menestyselokuva pyöri yhdessä teatterissa ja keräsi 232 tai 304 katsojaa (lähteestä riippuen). Eli parhain päinhän kaikki sitten lopulta kääntyi.

  • @margitarponen6037
    @margitarponen6037 7 лет назад +2

    spede ❤❤

  • @hoegis
    @hoegis 11 лет назад +3

    tää on täysin uskomaton ohjelma

  • @VS-vv6pq
    @VS-vv6pq 2 года назад +5

    Upeaa että Spede nousee vielä 2022 otsikoihin, oli se aihe sitten mikä tahansa!

  • @90ville90
    @90ville90 2 года назад +5

    Tykkää tästä jos tulit kattoo Ilta-Sanomien Airiston tekemän kirjaväitteen takia.

  • @albbumulggu0
    @albbumulggu0  12 лет назад +2

    @TheTwistedWisdom Eipä kestä :) arkistojen aarre minullekkin

  • @albbumulggu0
    @albbumulggu0  12 лет назад +5

    No joo, mutta mitä väliä, on se Donner kuitenki jotain saanu elokuvamaailmassa aikaan. Ilman Donneria Fannya ja Aleksanderia ei olisi koskaan tehty, se koko projekti oli haudattu kun ei saanu rahotusta mutta Donner pelasti tilanteen ja rahotti leffan

  • @RayhouseProductions
    @RayhouseProductions 11 лет назад +1

    "Nimittäinhh..." On kyllä valaisevaa materiaalia tämä arkistojen helmi :)

  • @NOnyytte
    @NOnyytte 12 лет назад

    Wikipedia sanoo näin: Elokuva sai neljä Oscar-palkintoa:[3] paras vieraskielinen elokuva (palkinnon vastaanotti Ingmar Bergmanin puolesta tuottaja Jörn Donner), Sven Nykvist kuvauksesta, Anna Asp ja Sisanne Lingheim parhaasta lavastuksesta ja Marik Vos Lungh pukusuunnittelusta. Se palkittiin myös Golden Globe -palkinnolla parhaana ulkomaalaisena elokuvana. En sitten tiedä mitä tuo "puolesta" tarkoittaa. Ehkä se tosiaan menee niin, että tuottaja saa palkinnon pitää.

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад

      Ilman Donneria elokuvaa ei olisi, joten Bergman halusi antaa Oscarin hänelle kiitoksena

  • @vekeok
    @vekeok 7 лет назад +1

    Spede on hyvä tyyppi.

  • @mullinsatan
    @mullinsatan 12 лет назад +1

    Jos elokuvan "elokuvallinen lähestymistapa" on köyhä, ei se muuta elokuvaa tv-sarjaksi, kuvallisen kerronnan puuttumista voidaan pitää myös tehokeinona. Uuno-elokuvat ovat tärkeä osa suomalaisen elokuvan historiaa ja jos Cannesista soitetaan suomalaisen elokuvan historiikin perään, olisi rikos jättää Spede Pasasen tuotanto mainitsematta.

  • @jiminskijiminskin2448
    @jiminskijiminskin2448 Год назад

    Lenita on monessa asiassa oikeassa verrattavissa nykypäivään.

  • @juhaollila5579
    @juhaollila5579 Год назад +1

    Donner ei ollut kyllä missään asemassa arvostelemaan Speden elokuvia, kun katsoo hänen omaa ulosantiaan elokuvien osalta....

    • @anttikristian
      @anttikristian 10 месяцев назад

      Jörn on vassarigroomaaja ja -opportunisti - teki elokuvia päästäkseen näyttelemään ja hiplaamaan naisia.

  • @Fiilis1
    @Fiilis1 7 лет назад +6

    Jörni oli jörniny aivonsa pihalle jo tässä vaiheessa.

  • @MosoKaiser
    @MosoKaiser 3 года назад +2

    Parhaat elokuvat tehdään nykyään muuten Suomessa. Ja Ruotsissa on sitten Bergman tietysti.

  • @albbumulggu0
    @albbumulggu0  12 лет назад

    aina kun joku elokuva voittaa jostain parhaan elokuvan kategoriasta pystin niin se menee tuottajalle, ei ohjaajalle

  • @soppa1973
    @soppa1973 12 лет назад +1

    Hän on ainoa suomalainen, joka on noutanut Oscar-palkinnon. ei ole voittanu oscar-palkintoa

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад +3

      Ei niin. Ilman Donneria tuota 4 Oscarin elokuvaa ei olisi ja siksi Bergman antoi palkinnon hänelle

  • @tsilarij-p3726
    @tsilarij-p3726 4 года назад +1

    Nyt on Jörkkakin kuollut

  • @ThePatGaming
    @ThePatGaming 4 года назад

    RIP Donner

  • @NOnyytte
    @NOnyytte 12 лет назад +1

    Jörn Donner ei ole voittanut oscaria vaan noutanut sen Ingmar Bergmanin puolesta.

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад +6

      Bergman myös antoi Oscarin Donnerille, koska ilman häntä elokuvaa ei olisi

  • @e.t926
    @e.t926 4 года назад

    Dönneri ja spede keskustelee nyt tuolla ylhäällä jossakin

  • @albbumulggu0
    @albbumulggu0  12 лет назад +4

    Ensinnäkin verorahoilla ei ole koskaan tuotettu Suomessa elokuvia, tuki tulee veikkausvoittovaroista. Ja kyllä, Donner on tuottanut elokuvia ja ainoana suomalaisena voittanu Oscarin Fannysta ja Aleksanderista. Ja mitä tulee Speden elokuviin niin niistä ei voi puhua samana päivänäkään korkeakulttuurin tai kulttuurin kanssa

  • @soppa1973
    @soppa1973 5 лет назад +1

    Lenita oli kova AcDc fani
    2001

  • @Hasnuttu
    @Hasnuttu 7 лет назад +1

    Spede oli todellinen mies sanojensa takana. Todella ikävä on häntä. Tule takaisin, tai tulisipa joku toinen joka ajattelee niinkuin hän.

  • @albbumulggu0
    @albbumulggu0  12 лет назад

    No ainahan se menee niin. Kun Kummisetä voitti parhaan elokuvan oscarin niin pysti meni tuottaja Albert S. Ruddy joka myös nouti palkinnon, eikä ohjaaja Coppolalle. Eikä James Cameronkaan yksin saanut Titanicin palkintoa vaan jakoi sen tuottajakollegansa kanssa

  • @eino46
    @eino46 12 лет назад +1

    Kyllä uunoa vielä jonkunjakson katsoikin jos ei muuta hommaa ollut, mutta tämä Pekko on kyllä sellainen pohjanoteeraus, että häpeän puna nousee väkisinkin kirjoittajien ja ohjaajan puolesta. Että kaikki pliisuimmat vitsintyngät on väännetty elokuvaksi asti.... kyllä resursseja tuhlataan. Oletteko muuten nähnyt haastattelua, jossa Koivusalo kehuisi Pekkoja?. Enpä usko. Ei silti, tuskin niistä haittaakaan suuremmin on ollut.

  • @jukkatiainen7313
    @jukkatiainen7313 5 месяцев назад

    Nussiko Spede Lenitaa? Jörn taisi järniä?? 😅😂

  • @Dfective11
    @Dfective11 3 года назад +1

    No, kyllä mä sen tiesinkin jo alunperin, että Tanska on paska maa. He kuvittelevat osaavansa jotain vaikka ovat täysiä paskoja. Eivät tiedä elokuvasta mitään.

  • @MrLolz777
    @MrLolz777 12 лет назад +2

    Vittu löytyykö täältä edes taksia?

    • @MosoKaiser
      @MosoKaiser 3 года назад

      Nu ska vi åka til hotel. Tack ska ni ha!

  • @Potattiotto
    @Potattiotto 12 лет назад +1

    Niin toi mua just kiinnostaa - miten tuo historiallinen merkittävyys määritellään, ja miksi kaupallisuus (siis että joku tekee sitä sitä elääkseen ja ihmiset haluavat maksaa nähdäkseen sen) tekis siitä historiallisesti merkityksetöntä? Esim. Turhapuro-elokuvilla saattaapi hyvinkin olla historiallista merkitystä - Uunon hahmohan on vaikuttanut suomalaiseen mieskuvaan ja miehiin, ainakin jonkin verran.

    • @kallemetsahalme5701
      @kallemetsahalme5701 2 года назад

      onhan nuo uunot jo todettu verrattomiksi katukuvan dokumentoinneiksi ja myös melkeinpä kaikki merkittävät julkisuuden henkilõt ovat uunoissa tai vähintään speden tuotannoissa olleet. vuonna 3000 uuno-sarjan katsominen siis on melkeinpä paras tapa tutustua 2000-luvun vaihteen historiaan, kunhan ei pidä uunoa tavallisena miehenä, mitä hän myõs pikkuisen on.
      samalla tavalla nyt marvelin leffoissa on dokumentoitu amerikan kadut, näyttelijät ja tekniikkakin pitkälti.

  • @Urnai7
    @Urnai7 5 лет назад +2

    Pertti Pasanen oli vaan kova jätkä!

  • @albbumulggu0
    @albbumulggu0  12 лет назад

    Kyllä on voittanut. Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar menee aina tuottajalle ja Donner oli tuottajana Fannyssa ja Aleksanderissa. Oscar kuulemma lepäilee tänäkin päivänä Donnerin takan reunuksella

  • @TheBobOwner
    @TheBobOwner 12 лет назад

    Luulen että se on enemmänkin sopimuksella että kuka sen saa, ei mikään sääntö...

  • @Potattiotto
    @Potattiotto 12 лет назад

    Se mitä yritin tässä kehitellä on se että "korkeakulttuurin" määritelmä, samoin kuin Cannesin elokuvakriteerit ovat periaatteessa ihmisten välisiä sopimuksia ja siten varsin subjektiivisia. Kumpaankin liittyy mielestäni vielä ns. poliittinen ulottuvuus. Turhapurothan eivät näihin kriteereihin tietenkään sovi, enkä siksi tarjoaisi niitä Cannesiin. Kärjistettynä, elokuva jonka on nähnyt leikkaaja, kolme tuomaria ja viisi katsojaa vs. B-movie jonka on nähnyt puoli miljoonaa katsojaa...

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад

      Kommenttissasi on niin moni asia pielessä. Juuri sen takia ymmärtää, miksi nuo astetta vaativammat elokuvat eivät Suomessa kerää katsojia

  • @ristuksenvittu
    @ristuksenvittu 4 года назад +1

    Tuohan on ihan mekaanista

  • @mixe1
    @mixe1 2 года назад

    Miltä vuodelta tää on ?

  • @TheBobOwner
    @TheBobOwner 12 лет назад +1

    Lähde tälle olisi kiva... Tiukkaa mielipidettä mutta kyllähän se filmi oli Bergmanin, ei Donnerin...

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад

      Ilman Donneria sitä elokuvaa ei olisi, siksi Bergman antoi sen kuuluisan Oscarin juuri hänelle.

  • @wizardmusic6120
    @wizardmusic6120 12 лет назад +1

    Siis, onko tämä Donnerkin tuottanut elokuvia?? Anteeksi maalaisuuteni kun mene tällaista kysymään... Ettei vain olisi jotain ihmisten verorahoilla tuotettua "korkeakulttuuria", jonkun "sisäpiirieliitin" toimesta.. Tämä haastattelu on tehty 21 vuotta sitten. Mitä olemme oppineet sinä aikana??

  • @tuomoroiha1073
    @tuomoroiha1073 8 лет назад

    Eisss, onse Härski Hartikainen!!!

  • @Potattiotto
    @Potattiotto 12 лет назад

    Niin ja kiitos että loadasit tämän tänne, hyvä pätkä... rupeaa käytöstavat unohtumaan, sorry.

  • @albbumulggu0
    @albbumulggu0  12 лет назад

    kuis nii?

  • @gillespie2482
    @gillespie2482 2 года назад +8

    Noh, nyt Katariina Sourikin kertoi vastaavaa tarinaa Spedestä, joten tuskinpa nuo Lenitan kertomukset ihan tuulesta temmattuja ovat.

    • @thejjzz
      @thejjzz 2 года назад +2

      Onhan noita samansuuntaisia tarinoita Spedestä enemmänkin, tosin enemmän tai vähemmän vahvistamattomia. Mutta tuskin ne ihan tyhjästä tulee.

    • @bandicoot__
      @bandicoot__ 2 года назад

      Vitut...Variksenpelätin ja entinen playboy joka on nussittu puhki...

  • @jaakkosuomela4908
    @jaakkosuomela4908 5 лет назад

    Spede, on ihan Spede tapaus. Siitähän se sanontakin tulee 🤔😂

  • @bandicoot__
    @bandicoot__ 2 года назад +2

    Miten Lenita pystyi olemaan miehen kans samas ohjelmas joka "raiskas" sen..

    • @SpedeVesku
      @SpedeVesku 4 месяца назад

      Koska alalla, kuin alalla, mutta etenkin viihdealalla, naisen on helppo leimautua "vaikeaksi työkaveriksi" ja menettää uransa, vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää.

  • @Potattiotto
    @Potattiotto 12 лет назад

    Tuota... mikä on "korkeakulttuurin" määritelmä?

    • @HannuHeikkinen
      @HannuHeikkinen 3 года назад +2

      Elokuvataiteessa se, että leffaksi riittää, että siinä on paljon hiljaisia kohtia ja kuvataan suomalaista metsämaisemaa minuuttikaupalla. Puhutaan reilusti vähemmän kuin Speden leffoissa.

  • @petrihetkin7543
    @petrihetkin7543 5 месяцев назад +1

    😂😂😂

  • @Xjazzzi
    @Xjazzzi 11 лет назад +1

    Missä lääkkeissä tuo Donner on

  • @nettisoturi9166
    @nettisoturi9166 2 года назад

    On se spede melko sonni 😍

  • @ezeqeel8352
    @ezeqeel8352 6 лет назад

    26 miljoonaa dollaria yli 100 miljoonaa markkaa.

  • @Viisaudenkirja
    @Viisaudenkirja 3 года назад

    Lenita = the ääni 😂

  • @teppo9585
    @teppo9585 6 лет назад

    Niin sitä oppii hiljalleen kun elää. Tajusin tässä katsellessa mikä joillakin laittoi/laittaa vastaan Speden kohdalla. Spede ei ollut kommunisti, kuten suomalainen "älymystö". Aika varma että korrelaatio Speden puolesta/vastaan on vahva mm. roturealisti/suvakki ja ilmastorealisti/alarmisti akseleillakin.

  • @Potattiotto
    @Potattiotto 11 лет назад

    Tarkoitin että Uuno on vaikuttanut siihen miten suomalaista miestä stereotypioidaan esim. mediassa. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä seuraisi jos joku uskaltaisi luoda vastaavan naishahmon. Krisse Salminen on ollut sillä tiellä tosin, mutta vähemmän liioitellen...

  • @matkapetealbania3159
    @matkapetealbania3159 2 года назад

    😎✌😎🤣🤣🤣🤣

  • @oh3kr
    @oh3kr 9 лет назад

    Hello
    J D oli kännissä ?????

  • @nerkkisuomalainen6393
    @nerkkisuomalainen6393 3 года назад

    Spede on Jumala.

  • @bandicoot__
    @bandicoot__ 3 года назад

    Ja täst 10v niin Spede kuoli

  • @wawjonne4331
    @wawjonne4331 9 лет назад

    Morjesta jussi

  • @Xjazzzi
    @Xjazzzi 11 лет назад

    Olisin Donnerina hiljaa jos vertaa mitä Spede on tehny siis kaikki Donnerin hmm oliko se ehkä kirjallisuus on ihan paskaa epis saman mitä spede

    • @DJNoppamies
      @DJNoppamies 4 года назад +3

      Jörkka tuottanu 4 Oscarin leffan ja Spedellä läjä Uunoja. Spede ja Uuno on syystä yksinkertaisen ihmisen haukkumanimiä

    • @tylsimys67
      @tylsimys67 2 года назад

      @@DJNoppamies Totta kyllä. Toisaalta Jörkkakin teki ihan hirveetä paskaa (erityisesti missä itse näytteli) ja Spede ilmiömäistä suomi-kuvaa pitkin 1960-70-lukua.

  • @Vestu
    @Vestu 3 года назад

    Dead men talking

  • @miisu
    @miisu 7 лет назад +6

    Donner on tuottanut yhden kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Kovempi meriitti kuin Turhapurot ja speteshout yhteensä.

    • @arschka
      @arschka 7 лет назад

      no, tota... mä voisin kans tuottaa (jos olisin yhtään alan mies) jonkun kalakaverini Peckinpahin filkan (70-luvulla). Rennyn tasolle en tosin minäkään yllä... :D

  • @derKuntz
    @derKuntz 11 лет назад +3

    Näkemäni Donnerin elokuvat ovat ihan paskoja, mutta Uunot ovat myös paskaa - paria vitsiä venytetään puoleentoista tuntiin.
    Suomessa tehdään paskaa, oli apurahoja tai ei.

  • @ImmortalDuke
    @ImmortalDuke 3 года назад

    Läski Paavo oli paras Paavo

  • @ara7057
    @ara7057 Месяц назад

    Tällaista vaan ei ole enää. On vain punaviher woke 😢

  • @oh3kr
    @oh3kr 9 лет назад

    hello
    Kukaan ei olw eee samaa mieltä, mutta s tulee
    " they allwayys come bacc "" + Lenita AHH

  • @laiZkiZ
    @laiZkiZ 12 лет назад

    donner on paska for real

  • @oldtimer7635
    @oldtimer7635 2 года назад +2

    "kommunistit lähti rahan perään" sanoi Pasanen, hah hah. Kummalista että Donner antoi tuollaisen möläytyksen mennä läpi. Ihminen joka "lähtee rahan perään" ei lähtökohtaisesti voi olla kommunisti. Aivan toinen asia on, mitä kukin "kommunismilla" tarkoittaa. Luulenpa että Pasasella oli jälleen kerran puurot ja vellit lahjakkaasti sekaisin. ; )

    • @droogiesouls8635
      @droogiesouls8635 2 года назад +7

      Oikeassahan Spede oli. Suurin osa kulttuuriväestä oli vielä tuollonkin pahoja komukoita.

    • @anttikristian
      @anttikristian 10 месяцев назад

      Siksi se on utopia eikä toimi koskaan. Sirpin ja vasaran nimeen vannovat ovat fyrkan perässä - katso vaikka BLM:in johtokuntaa.