Mielestäni sulla on kyllä ehdottomasti suomi-tuben paras kanava. Ei ole vielä yhtään jaksoa mikä ei ois ollu viihdyttävä ja äijän asenne on kyl ihan huikee! :D Kiitos.
Niin paljon tulee kyllä samoja kysymyksi että hyvin vois jonku QA:n tehä, mut veikkaan et semmonen video ei suurinta osaa kuitenka kiinnostas ni katotaan jos jengi reagoi tähä ehotukseen ja mietitään sitte.
Luitko ajatukseni, juuri viime viikolla mietin, että tekispä kova kokki dumplingseja. Ja vielä Lempäälän hobitin hengessä, ihanaa. Tämän kunniaksi aion kalibroida mittarini ainakin 5-15 kertaa huomenna.
Muista jatkossa, että kalibrointi/mittaus tulee suorittaa ainakin 3 kertaa, että se olisi todenmukainen, eikä mahdollisesti tapahtuisi mittausvirheitä! Kiitos reseptistä!
4:20 Juoppohullun päiväkirjojen päähenkilö oli seota kun ensi kertaa elämässään tutustui anjovisfilesäilykkeeseen: "Jumalauta, pillun hajua ja -makua peltiaskissa!"
Hyvä video! Ite tykkään jättää nuudelit "al denteksi", eli yleensä keitän vaan veden erikseen ja heitän sen erilliseen kippoon nuudelien kanssa. En oikein ikinä ole ymmärtänyt miksi monet tykkää "keittää nuudeleita" - eli juuri siis näitä pikanuudeleita - limaisiksi ja sellaisiksi, että niissä ei varmasti ole yhtään tekstuuria jäljellä. Toisaalta "kunnon pastan" taas tykkään keittää vähän ehkä jopa "ylikypsäksi", eli ehkä vika on vain minussa...
Tämä. Kun vesi kiehuu, mausteet ja nuudeli sekaan, ja sit pois lämmöltä tekeytymään muutama minuutti. Sit jos ei halua taistella vaikeasti syötävien pitkien narujen kanssa, runttaa ne nuudelit vähän pienemmäksi jo ennen pussin avaamista niin menee lusikalla tai haarukalla helposti :D
täytyy kyllä sanoa että sä saat innostettua ihmisiä ruoanlaittoon jotka ovat ennen olleet jopa sitä vastaan - joka muuten kuulostaa ihan vitun oudolta. Maailma on täynnä herkkuja. Ei se ole niin justiin, kunhan yrität. Hienoja herkkuja ei olekkaan olemassa, rahvas ansaitsee kaiken maailmassa.
Anjovista juuri ostin muna-anjovis leipiä varten (idea Kanervan kanavalta, jossa tosin hän kasasi leivän väärin). Mutta varmasti riittää myös pizzaan tonnarin ja meetwurstin kaveriksi. Eli kokeiluun menee.
Kyllä se RUclipsn algoritmikin aina välillä suuntaansa osuu kun löytää tällaisia helmiä kun tää kanava. 😄 Ei tarvinnut kun yks video kattoa ja lottoon, että loputkin kannattaa. 👌
Kun vertaa, vaikka Hard Kokin ja Mr Tuomon videoita nii Mr Tuomon videon kahtoo kerran ja toteaa "no jaa, tää on nyt nähty", mutta Hard Kokin videoita voi kahtoo vaikka kaks päivää putkeen. Eli tiivistettynä Uudelleenkatseluarvo yli 3000
Kokeile syödä noita raameni nuudeleita syömäpuikoilla. Paljon helpompaa kun jollain lusikalla tai haarukalla yrittää vääntää. Puikoilla kun saa niitä nuudeleita nipistettyä sellasen kasan. Jos ei puikoilla syöminen onnistu niin ne voi työntää molempiin sieraimiin.
Voisit näyttää miten tehdään crispy pork belly (oisko suomeks tiristettyä possua vai mitä lie), ja lisukkeeksi vaikka shampanja haudutettua hapankaalia 😋
Olisi mukava nähdä lisää ruokia kuten tuo opiskelijan kanakeitto, tehnyt sitä nyt pari kertaa ja se on helvetin loistava laiskalle opiskelijalle. Tarpeeksi isolla kattilalla helposti viikon safkat ja mausteita vähän tuunaamalla pystyy makuun vaikuttamaan niin tuohon ei edes kyllästy.
Minusta myös itse kalibrointinesteen voi kalibroida juomalla vertailun vuoksi tölkillisen saman merkkistä olutta oikein hartaudella maistellen, siinä just vähän ennen kuin aikoo kalibroida sen mittamukin. Jos se maistuu hyvältä, niin voi avata toisen ja suorittaa mittamukin kalibrointi. Mutta jos vähääkään on epävarmuutta kalibrointinesteen sopivuudesta, kannattaa pelata varman päälle ja ottaa vielä toinen olut. Usein ensimmäinen kalibrointiyritys on liian hätäinen eikä suutuntuma ole täysin assimiloitunut tähän vastuulliseen tehtävään.
Minkä tasoinen darra olisi paras talvisen krapulamätön kokkaamiseen ja nauttimiseen? Lievä kuivuus ja paha maku suussa, pelkään etten kuolekkaan vai ihan Phil Collins darraan saakka? Jos marinoi munia 48h, niin onko suotavaa marinoida myös ruuanlaittajaa koko odottelun ajan? Viikon ruokaehdotuksena ehdotan omaperäisesti siipiä ja omatekoista buffalokastiketta.
Paras maku saadaan kääntyvällä mandoliinilla, eli että mandoliini on pikku hiljaa paranemassa. Phil collins on liian voimakas että voi nauttia kiinteitä. Munien marinaadi on erillinen aikajana omaan krapulaasi, et voi hallita munaasi, mutta voit hallita kuinka paljon sinuun sattuu. Suositan runsasta kipua.
Teehä kuule perisuomalainen beef bourguignon eli ranskalaisittain stroganoff lihaliemestä eli venäläisittäin karjalanpaisti ilman kermaa mutta punaviinillä ja parilla hienolla sormenkoukistus-yrtillä. Siitä ois kiva nähä kova cock -versio
Mää haluun röstiperunat ohjeen ja koska annoin vinkin niin voitko lähettää pullon punkkua tai jos ei oo koko pulloo lähettää niin vaikka pohjat bissestä
5/5 video jälleen. Oisko mahdollista saada jossain tulevan videon välissä vinkkivitosia keittiöveitsien kunnossapitoon? Omat veitset alkaa olemaan yhtä teräviä kuin voiveitset mutta en uusiakaan haluaisi ostaa
Mietin et toi munien kuoriminenhan aiheuttaa sellasen ikävän piikikkään tunteen sormiin. Käviskö siihen lääkkeeksi sama mikä sipuleitakin kuorittaessa?
Hard Kokki @Kettu|Hoi4 & Other Stuff Krapulan hommaamisesta vois kyllä tehä oman videon ihan näitten ruokien takia, pistä ehotus kommareihi! Niin sitä tutoriaalia. Iso kyllä.
Liian vaikeeta. Kuka tollasta jaksaa tehdä krapulassa? Mä en viittis tohon hommaan edes täydessä terässä. Varsinkaan, kun toi ei vaikuta edes mitenkään hyvältä sapuskalta. Sitä paitsi krapula on ohi jo, kun noi kananmunat ovat vasta marinoituneet. 😂
Tämmönen pyyntö itse Hard kokille, että kun no nut november alkaa niin silloin videoilla ei missään nimessä saa käyttää sinistä kippoa, sillä se henkilökohtaisesti minulla aiheuttaa aina kestostondiksen jonka saa pois vain herne-maissi-paprika tuotteella.
@@HardKokki en sitten tuosta tiedä että kuinka tunnettu se on suomessa, mutta luulen, että suomalainen mies ei siitä kyllä selviäisi kuitenkaan. Destroy dick december taas ei poikkea normaalista kuukaudesta mitenkään, jonka takia uskon että yhdelläkään varsinkaan suomalaisella miehellä ei pitäisi olla ongelmia sen suhteen.
@@HardKokki Jos myö kalibroin ton kipon blue bolssilla yön yli niin sen jälkeen vois olla hyvä? Vihreä kippo varmaan parempi kuitenkin kun keltainen :D
Mielestäni sulla on kyllä ehdottomasti suomi-tuben paras kanava. Ei ole vielä yhtään jaksoa mikä ei ois ollu viihdyttävä ja äijän asenne on kyl ihan huikee! :D Kiitos.
Kiitos ittelles että jaksat kattoa :D
Harmi kun ei oo sinistä kippoa, niin ei voi testata mestarin reseptiä. Onneks voi kuitenkin harjoitella kalibroimista.
Se on rankkaa tuo kalibroinnin suorittaminen päivittäin kun löytyy 24 kahvikuppia. Mutta ohje on ohje sitä on noudatettava.
Joopa. Tuo on aika raakaa! Kymmenen minuuttia ihan onnellisena kokkailet ja SITTEN kerrotaan, että tarvitaan sininen kippo.
taattua laatua! tuleeko joskus live Q&A, ois vamasti kysyntää :D
Niin paljon tulee kyllä samoja kysymyksi että hyvin vois jonku QA:n tehä, mut veikkaan et semmonen video ei suurinta osaa kuitenka kiinnostas ni katotaan jos jengi reagoi tähä ehotukseen ja mietitään sitte.
@@HardKokki Känni live Q&A. Klassikko jo syntyessään.
Joo live q&a toimis parhaiten!
joo. ehdottomasti Q&A videota tulemaan. itse voisin kysyy vaikka mitä.
@@HardKokki kyllä kiinnostaa!
Pittää varmaa ostaa sininen ämpäri nii varmaa sunnuntain oksennuksetki maistuu siitä juotuna ihan hyvältä👍
Kyllä sitä hemmetti nykyään harmittaa kun torstai on vaan kerran viikossa. Aina tulee kovasti odoteltua uutta jaksoa! Thumbs up!
Luitko ajatukseni, juuri viime viikolla mietin, että tekispä kova kokki dumplingseja. Ja vielä Lempäälän hobitin hengessä, ihanaa. Tämän kunniaksi aion kalibroida mittarini ainakin 5-15 kertaa huomenna.
Muista jatkossa, että kalibrointi/mittaus tulee suorittaa ainakin 3 kertaa, että se olisi todenmukainen, eikä mahdollisesti tapahtuisi mittausvirheitä! Kiitos reseptistä!
All work and no play makes hard kokki a dull boy.
2:21 Tämä konsti toimii myös kortsujen kanssa, jos haluat tehdä yhden illan jutusta vähän useamman illan jutun.
Lähempäs tästä kalibroimaan kaikki kaapista löytyvät astiat. Kiitos vinkistä.
Mittailu ei ole koskaan ollu mun juttu kokkailussa mutta tää kalibroiminen on kyllä innottanu itsekkin mittailemaan.
Seuraavaks joku Viherahon herkku? Niistä ei saa kyllä ainakaan selvinpäin hyvää mutta ota haasteena.
Viherahon herkkujen herkuissa on tyypillisenä piirteenä että vaikka miten iso kattila varataan ruoanlaittoon, se on lopuksi piripinnassa keitosta.
6:27 Tulee niilo22 refrenssi
Mukava tässä oli ajella autolla ja kuunnella tää video. Jeesus sentään että sai nauraa 😂 seuraavaksi tee legendaarinen juustopuuro.
4:20 Juoppohullun päiväkirjojen päähenkilö oli seota kun ensi kertaa elämässään tutustui anjovisfilesäilykkeeseen: "Jumalauta, pillun hajua ja -makua peltiaskissa!"
"Katseus on kauneus silmässä"
Hard Kokki, 2020
:D
Siihenkin saatin pientä niilo22-twistiä
Hyvä video! Ite tykkään jättää nuudelit "al denteksi", eli yleensä keitän vaan veden erikseen ja heitän sen erilliseen kippoon nuudelien kanssa. En oikein ikinä ole ymmärtänyt miksi monet tykkää "keittää nuudeleita" - eli juuri siis näitä pikanuudeleita - limaisiksi ja sellaisiksi, että niissä ei varmasti ole yhtään tekstuuria jäljellä. Toisaalta "kunnon pastan" taas tykkään keittää vähän ehkä jopa "ylikypsäksi", eli ehkä vika on vain minussa...
Tämä. Kun vesi kiehuu, mausteet ja nuudeli sekaan, ja sit pois lämmöltä tekeytymään muutama minuutti. Sit jos ei halua taistella vaikeasti syötävien pitkien narujen kanssa, runttaa ne nuudelit vähän pienemmäksi jo ennen pussin avaamista niin menee lusikalla tai haarukalla helposti :D
@@ilmariylitalo8427 juurikin näin!
Laatutakuu pitäs näillä videolla olla! Aivan täyttä kultaa.
Saatanan kova setti, olis kunnia päästä maistamaan talvinen krapula mättö 👌
täytyy kyllä sanoa että sä saat innostettua ihmisiä ruoanlaittoon jotka ovat ennen olleet jopa sitä vastaan - joka muuten kuulostaa ihan vitun oudolta. Maailma on täynnä herkkuja. Ei se ole niin justiin, kunhan yrität. Hienoja herkkuja ei olekkaan olemassa, rahvas ansaitsee kaiken maailmassa.
Itse kun tekee, rahvas syö paremmin kun eliitti, parhaat palat syödään aina keittiössä.
Pisteet pilkkujen ja pisteiden käytöstä 👌
Hyvin sanottu :)
Mahtavaa settiä as always, älä ny kirvee kans lähe ovesta läpi vetämää kummiskaa. Mut joku calzone/pizzatasku-setti ois kyl edelleeski pirun kova.
Kirveen kans ovesta, mitäh :D
Anjovista juuri ostin muna-anjovis leipiä varten (idea Kanervan kanavalta, jossa tosin hän kasasi leivän väärin). Mutta varmasti riittää myös pizzaan tonnarin ja meetwurstin kaveriksi. Eli kokeiluun menee.
Nää sun kokkauxet on kyl viihdyttävää! Ite oon kokeillu ton sun opiskelijan kanakeiton... Siit tuli kanapata mut silti oiGee Yvä :D
ai saatana että näyttää hyvältä mahtavaa työtä taas!!
Roni Back 500k tilaajia, hard Kokki kämäset vajaa 30k..Uskon niitä vanhuksia, jotka kertoo nykynuorison olevan pilalla.
30k spesiaali sinisen kipon kalibrointi 5 minuutissa?
Hyvää työtä 👍
Kyllä se RUclipsn algoritmikin aina välillä suuntaansa osuu kun löytää tällaisia helmiä kun tää kanava. 😄 Ei tarvinnut kun yks video kattoa ja lottoon, että loputkin kannattaa. 👌
Aika uhkarohkea veto lähteä soveltelemaan mestarin konseptia
ruclips.net/video/Rmrx3R1QkEY/видео.html&start_radio=1&ab_channel=LucaStricagnoli
Ookein hyvä idea niilolta :Ddd
Noni kokki taas tosi toimissa!
Naudan kielestä jotain! Työkaverit kehunu miten hyvää se on mutta jotain syötävän näköstä jos saat siitä aikaan niin me tehdään se.
Täytyy kyllä testata!
luovaa kokkausta, very nice
Niin pal hyvää...!!! Olet loistava!!
Jos hardkokki olis toimittaja niin lehdessä lukis "Painelaitetarkastaja sai potkut liiasta kalibroinnista" :D
😂
Kun vertaa, vaikka Hard Kokin ja Mr Tuomon videoita nii Mr Tuomon videon kahtoo kerran ja toteaa "no jaa, tää on nyt nähty", mutta Hard Kokin videoita voi kahtoo vaikka kaks päivää putkeen. Eli tiivistettynä Uudelleenkatseluarvo yli 3000
Vahvasti tämä, mä oon katsonut esim. makaronilaatikko-jakson varmaan 100 kertaa.
Kokeile syödä noita raameni nuudeleita syömäpuikoilla. Paljon helpompaa kun jollain lusikalla tai haarukalla yrittää vääntää. Puikoilla kun saa niitä nuudeleita nipistettyä sellasen kasan. Jos ei puikoilla syöminen onnistu niin ne voi työntää molempiin sieraimiin.
huippu krapula ruoka.
Olisi kivaa jos tekisit vaikka perinteistä kinkkukiusausta :D
Voisit näyttää miten tehdään crispy pork belly (oisko suomeks tiristettyä possua vai mitä lie), ja lisukkeeksi vaikka shampanja haudutettua hapankaalia 😋
Olisi mukava nähdä lisää ruokia kuten tuo opiskelijan kanakeitto, tehnyt sitä nyt pari kertaa ja se on helvetin loistava laiskalle opiskelijalle. Tarpeeksi isolla kattilalla helposti viikon safkat ja mausteita vähän tuunaamalla pystyy makuun vaikuttamaan niin tuohon ei edes kyllästy.
Miten Elastinen on ajautunut taikinaasi?
5.43 eteenpäin näkyy myös speden approovaama "ehnäjauho"
Noniin, nyt on!!
Ai ei ihan vielä, NO sekuntteja! NYT
Oli ihan helvetin hyvä video 5/5 kyllä on hyvä katsoa käsi housuissa
Kiitän mukin kalibrointi vinkistä. Huominen meneekin tiskikaapin mukeja kalibroidessa
Char siu tulella ja sit omatekemät höyrytetyt baot kylkeen joskus?
Katseus on kauneu...n silmässä, mutta missä oli tonnikalamikrolätty
Tee haggiksesta joku oma versio?
Kiitos Mestari!
Minusta myös itse kalibrointinesteen voi kalibroida juomalla vertailun vuoksi tölkillisen saman merkkistä olutta oikein
hartaudella maistellen, siinä just vähän ennen kuin aikoo kalibroida sen mittamukin.
Jos se maistuu hyvältä, niin voi avata toisen ja suorittaa mittamukin kalibrointi.
Mutta jos vähääkään on epävarmuutta kalibrointinesteen sopivuudesta, kannattaa pelata varman päälle
ja ottaa vielä toinen olut. Usein ensimmäinen kalibrointiyritys on liian hätäinen eikä suutuntuma ole täysin
assimiloitunut tähän vastuulliseen tehtävään.
Juuri näin, olisi hyvä tehdä vähintään 6 rinnakkaista kalibrointia että voi arvioida niiden paikkansapitävyyden.
Oletko muistanut kalibroida sinistä kippoa? Saattaa nimittäin käydä ikävästi.
Ps. tee jouluinen pasta carbonara joulukinkusta
milloin juustobuuroust?
Ooh, pelmeneitä! Vähän säikähdin kun puhuttiin mikropizzan pilkkomisesta sekaan, mutta tulihan siitä ihan hyvän näköstä.
Tee joku pulledpork hässäkkä
No minä tässä hei, jälleen oli ihan hyvä video.
6:35 siitä taas uutta sanontaa!
Minkä tasoinen darra olisi paras talvisen krapulamätön kokkaamiseen ja nauttimiseen? Lievä kuivuus ja paha maku suussa, pelkään etten kuolekkaan vai ihan Phil Collins darraan saakka? Jos marinoi munia 48h, niin onko suotavaa marinoida myös ruuanlaittajaa koko odottelun ajan?
Viikon ruokaehdotuksena ehdotan omaperäisesti siipiä ja omatekoista buffalokastiketta.
Paras maku saadaan kääntyvällä mandoliinilla, eli että mandoliini on pikku hiljaa paranemassa. Phil collins on liian voimakas että voi nauttia kiinteitä. Munien marinaadi on erillinen aikajana omaan krapulaasi, et voi hallita munaasi, mutta voit hallita kuinka paljon sinuun sattuu. Suositan runsasta kipua.
Nice nice. Millon karamellipossuvideoo?
ihan kohta
Teehä kuule perisuomalainen beef bourguignon eli ranskalaisittain stroganoff lihaliemestä eli venäläisittäin karjalanpaisti ilman kermaa mutta punaviinillä ja parilla hienolla sormenkoukistus-yrtillä. Siitä ois kiva nähä kova cock -versio
Mää haluun röstiperunat ohjeen ja koska annoin vinkin niin voitko lähettää pullon punkkua tai jos ei oo koko pulloo lähettää niin vaikka pohjat bissestä
Mää haluan et siivoot mun kämpän ja hierot varpaita ja koska annoin vinkin, tuo kaljaa tullessas.
mun rösti on liian suolasta. johtopäätös liikaa suolaa
5/5 video jälleen. Oisko mahdollista saada jossain tulevan videon välissä vinkkivitosia keittiöveitsien kunnossapitoon? Omat veitset alkaa olemaan yhtä teräviä kuin voiveitset mutta en uusiakaan haluaisi ostaa
Jossain kohtaa pitää kyllä tehä
Mau mukkaa! Sano mummo kun kissaansa keitti. Itse odotan seuraavaa krapulaa jo innolla.
Näin on marjat.
2:41 tän työvaiheen voi tehdä myös käsin jos ei ole lusikkaa
Miten olis lihapullat ja siihen soosi. Tai jotain lohesta.
12 minsaa pelkkää mestariteosta!!! NAUTIN👌👌😎
ei herranjumalavittu mikä sörssi pakko varmaa testaa:D
Mietin et toi munien kuoriminenhan aiheuttaa sellasen ikävän piikikkään tunteen sormiin. Käviskö siihen lääkkeeksi sama mikä sipuleitakin kuorittaessa?
Se vois hyvin toimia!
Kiinnostavaa kuinka hardkokin video on vaan 2min niilon videota pidempi mutta sisältöä ~95% enemmän
Kakkossija! \o/
Krapulan hommaaminen ammattilaisen ottein.. kunhan muistin vaan😅🤪
Nyt ONH!
Hernekeitto mehujäätelö?
ihan kohta
Joulupöytään kaipaisin hyvää kermaperunajäätelön reseptiä.
Hard Kokki
@Kettu|Hoi4 & Other Stuff Krapulan hommaamisesta vois kyllä tehä oman videon ihan näitten ruokien takia, pistä ehotus kommareihi!
Niin sitä tutoriaalia. Iso kyllä.
Kiinalainen vaimoni jo pissi housuuni koko ideasta. Mut olen kyllä samaa mieltä kanssansa siitä, että dumppelit höyrytetään, ei keitetä vedessä.
Ihan mahotonta mittalaitteita taikinan teossa.
milloin ruokaa jossa ei ole mereneläviä
#Nyt on! 5/5 kokkailut &krapulan
Laitetaanko nuudeli mausteet sellaisenaan, vai otetaanko ne niistä pikku pikku pusseistaan pois?
No itse otin pusseista pois, mutta voi ne pusseihinkin jättää jos haluaa miedomman sopan.
Hyvä parannus lyhentää tuota introa. Hieno intro mutta turhan pitkä kun nähnyt sen jo kymmeniä kertoja.
Jaaha, eiköhän oo aika avata pandoran lipas ja katsoa mitä hapansilakasta saadaan tehtyä. Onnea matkaan Sensei Sininen-KippoSan.
Onko ollenkaan mahdollista keittää ramen munia ilman tuollaista kiehumismittaria?
Aika vaikea se sitten on tietää koska vesi on tarpeeksi kuuma mutta voi sitä aina kokeilla!
Mukava ollut seurata alusta asti kuinka hyvä kanava kasvaa💪
Liian vaikeeta. Kuka tollasta jaksaa tehdä krapulassa? Mä en viittis tohon hommaan edes täydessä terässä. Varsinkaan, kun toi ei vaikuta edes mitenkään hyvältä sapuskalta. Sitä paitsi krapula on ohi jo, kun noi kananmunat ovat vasta marinoituneet. 😂
Ei kun se krapula hommataan samalla kun prepataan kaikki valmiiksi! Itse krapulapäivänä tämä ei ole kun esilleppanoa suurimmaksi osaksi :D
Tämmönen pyyntö itse Hard kokille, että kun no nut november alkaa niin silloin videoilla ei missään nimessä saa käyttää sinistä kippoa, sillä se henkilökohtaisesti minulla aiheuttaa aina kestostondiksen jonka saa pois vain herne-maissi-paprika tuotteella.
Aa no nut november ei olekkaan varmaan kovin tunnettu homma suomessa. Vai olenko ämpärissä?
@@HardKokki en sitten tuosta tiedä että kuinka tunnettu se on suomessa, mutta luulen, että suomalainen mies ei siitä kyllä selviäisi kuitenkaan. Destroy dick december taas ei poikkea normaalista kuukaudesta mitenkään, jonka takia uskon että yhdelläkään varsinkaan suomalaisella miehellä ei pitäisi olla ongelmia sen suhteen.
Ai en olekkaan ainut kellä ei pysy alakerta rauhassa kun sininen kippo tulee ruutuun
@@epihh266 et todellakaan. Sinisen kipon näkeminen nostattaa sydämen sykkeen kahteensataan ja alakerta jähmettyy välittömästi.
Tee verestä jotakin, kuten veripalttua, tai vaikka rössypottua...
Ei vittu et on hauskaa lol, Sub :D
Wau!
oisko peuran lihasta jotain seuraavaks
Koska arvonnat tulille ja palkintona sininen kippo??? Löysin sut vasta ja nautin näistä videoista 😄😄
Kiitos kiitos! Valitettavasti mullakaan ei ole noita ku pari kappaletta :D
@@HardKokki sinun innoittamana pakko hommata itekki samanmoinen 😌
Muuten hyvä mutta kunnon krapulassa ei voi vaatia syömiseen molempia käsiä. 3*
Mutta millä ne siellä kaljatehtaalla kalibroi ne tölkit?
Veikkaan että litran viinapullolla. Sen ku jakaa kolmeen ni saa 0.33 mitat näppärästi.
Hard Kokki: Keitetty Niilo
Tee isämmaan päivänä kaljaranpaistia!
Mielenkiintosta 🤔
Millo Hard Kok pistää reseptisä kansien väliin?
Joku kustantamo ku olis ;)
Hei äijä! Voiks tehdä hatsapureja? Ei mul muuta, kiitti.
Näin tarkemmin ajateltuna yksikin riittää
Haapasalon Villen hatsapuri kojulla käyneenä kannatan tätä ideaa!
Olisko seuraavaksi pasi viherahon reseptejä
Omistan saman näkösen mutta keltasen kipon, toimiiko se?
Ei valitettavasti, mutta voit koittaa jotain punaista siihen tahria.
Joo koska keltainen ja punainen tuottaa tunnetusti sinisen, jaaha pitäskö mennä nukkumaan tai avata pullo giniä :D
@@HardKokki Jos myö kalibroin ton kipon blue bolssilla yön yli niin sen jälkeen vois olla hyvä? Vihreä kippo varmaan parempi kuitenkin kun keltainen :D