Tänä vuonna NUTSKK jäi väliin, mutta viime vuonna kävin tuon saman 83km matkan läpi. Se puolenyön lähtö oli itselle kanssa todella haastava. Kun olen jälkikäteen miettinyt omaa valmistumista tuohon kisaan, niin tankkasin aivan liikaa siinä lähtöpäivän aikana ja sen seurauksena vatsa jotenkin turposi eikä reitillä oikein halunnut ahtaa sinne vatsaan mitään uutta tavaraa, kun se tuntui olevan jo ihan riittävän täynnä tavaraa jo entuudestaan. Joka huollossa kävin vessassa, mutta sieltäkään ei saatu varsinaisesti mitään helpotusta oloon. Itsellä oli Oulangan huoltoon saapuessa tosi ristiriitaiset fiilikset jatkon osalta, mutta kasvisliemi lämmitti mukavasti ja tarjolla olleesta kolajuomasta sai kuitenkin energiaa sen verran, että uskalsi lähteä eteenpäin, kun loppureitti oli (rinkkavaellusten ja NUTSKK:n tiimoilta) aikaisemmilta vuosilta tuttua maastoa. Peesailin kanssa kilpailijoita siltä osin, että heidän menoa seuraamalla sai henkistä tukea sille päätökselle että mitkä pitkät kannatti missäkin kohtaa juosta ja mitkä kävellä. Juuman huollossa olin jo rikkonut oman ennätykseni kisamatkojen osalta, mutta jotenkin iski päälle sellainen kiukku että kyllä tämä homma pitää viedä maaliin. Vaikka NUTS:n huollot on hyvin varusteltuja, niin tällä kertaa sieltä ei löytynyt hirveästi mitään sellaista, jota olisi tehnyt mieli tankata. Niinpä Juumasta eteenpäin lähtiessä soitin huoltojoukoille ja tilasin heiltä limsatoimituksen Konttaisen huoltoon, jonne mentiin sangen rauhallisista tahtia. Kun Konttaisella saatiin otettua kunnon sokerihumala, niin sen voimalla pääsi Valtavaaran ja Rukan yli maaliin siten, että lopullinen kisaaika oli vähän päälle 16h. Tulevia ultria varten päätin, että jatkossa siirryn sellaisiin energiajuomiin, joissa elektrolyyttien yms. lisäksi saa tulla ihan runsaasti kaloreita, koska nestettä uskaltaa ainakin jossain määrin tankata vielä siinäkin vaiheessa, kun mikään purtava tavara ei enää uppoa. Se Itkosen suolatabletti vinkki on kanssa yksi juttu, mitä pitää jatkossa pidemmillä reissuilla testata.
Paljon hyviä pointteja; erityisesti jäin pohtimaan lähtöpäivän syömisiä. Tarviikin kiinnittää siihen huomiota, koska kuten mainitsit, sillä on vaikutusta paljonkin. Kovan homman teit ja kiitos kun kerroit siitä! Otan kaikki kokemukset ja vinkit mielelläni vastaan 👍🏽
Eräässä keihäänheiton arvokilpailufinaalissa kaikki suomalaiset epäonnistuivat. Syyksi he sanoivat mm. epätasaisen heittorytmin usean juoksutapahtuman takia. Urheilussa olennaista on harjoitella sellaisia asioita/ominaisuuksia, joita tarvitaan kilpailutilanteessa. En ole koskaan ultriin osallistunut, mutta kuten itsekin spekuloit: vuorokausirytmi. Oliko kroppa siinä tilassa, että enää ei syödä/tankata, vaan mennään nukkumaan? Voiko/pitäisikö tuota harjoitella, kun todennäköisesti ensikin vuonna KK83 juostaan yöaikaan? Unirytmin kääntö pikku hiljaa kohti tapahtumaa? Toivottavasti pysyt terveenä jatkossa ja tulee onnistumisia. Videoitasi on mukava katsoa.
@@JuhoSalli Vedin itse v. 2022 KK 83 aikarajan puitteessa maaliin, ja sanoisin siitä oppineena että yksi asia jonka olisin jättänyt tekemättä, oli tämä unirytmin kääntämisen yrittäminen. Ei tällaisella toimistorotalla, joka on tottunut heräämään 06.30-8.00, tuo unirytmi kovin helposti käänny. Menin monena yönä nukkumaan 2-3 maissa vain herätäkseni viimeistään ysiltä ilman että pystyin nukahtaman uudestaan. Ennemmin nukkuisin vaan mahd paljon eli menisin jopa normaalia aikaisemmin nukkumaan, ja koittaisin sitten päikkäreitä iltapäivällä, jos uudestaan koittaisin.
KK55 tuli käytyä taapertamassa 🎉 Aikaa meni vain 12h!! Oli siinä itelle kyl koko yöksi urakoimista. Aiemmin ei ole tullut mentyä edes 30km matkaa. Mut olihan se lystiä. 😅
Kiitos. Jotta asioista ei tehdä helppoja niin yritän kaverini kanssa Ylläs-Pallaksen 100km settiä heinäkuussa. Ensisijainen tavoite olisi pystyä liikkumaan noin 24h ja jos pääsemme maaliin asti niin se on vain plussaa. Se että kannattaako näin nopeasti lisätä matkaa on taas toinen asia 🤷♂️
Tuossa Ylläksen satkussa on vielä sellainen kuvio taustalla, että mietein sitä jo pari vuotta sitten ja silloin en uskaltanut edes ilmoittautua. Nyt sit päätin alkuvuonna, että ekaksi pitää päästää kk55 kunnialla läpi ja sit tehdään lopullinen päätös, että lähdetäänkö edes yrittämään pidempää. Kk:n jälkeen oli yksi rakko jalassa mutta muuten mies oli suunnilleen kunnossa ja järjissään, niin koin et kyllä sitä kehtaa vähän pidempäänkin reissua yrittää 🤝
Интересная гонка, природа красивая на дистанции! С удовольствием посмотрел, жаль финский не понимаю, но все равно смотреть было интересно)) Привет из Карелии👋
The race course is beautiful 👍 Maybe I should think about adding english subtitles for the international viewers. Thank you for watching and commenting, greetings from Pori!
Harmi,että kävi näin.Vaikka harmittaa niin, päätös keskeyttää oli fiksu. Kovin olit väsyneen oloinen, kun tulit Oulankaan. Virheistä ja vastoinkäymisistä oppii. Ei kun eteenpäin kohti Himosta. Tsemppiä treeneihin. p.s oli kiva nähdä livenä
Tänä vuonna 55 km maaliin, vatsa vaivasi 21 km alkaen, mutta varma maaliintulo 10,5 h. >>> lauantai-iltapäivänä se vatsatauti puhkesi Ja tsemppiä revanssiin! Itsekin nyrjäytin yhtenä vuonna nilkkani, enkä yrittänyt jatkaa matkaa Basecampistä. Tuo keskeytys on onneksi korjattu korkojen kera
@@JuhoSalli joo, sunnuntaina onnistui autossa istuminen Helsinkiin asti, vaikka pari päivää vielä oli oireita senkin jälkeen. Btw, olen tehnyt 83 km kahdesti tuolla, ja se onnistuu sinultakin ihan varmasti
Se on huomattavan vähän ja mä vielä hikoilen tosi paljon. Mulla on ennen ollut suolatabletteja liivissä mukana, mutta nyt ne oli hävinnyt jonnekin enkä huomannut asiaa 🤦🏼♂️
No kyllä mä maaliin pääsin ennen ku se sulkeutui, eli aika oli karmea😂. 40 kilsaa kipeällä polvella ni alamäet oli ”aika” helvettiä. Sori muuten typerät utelut flunssan parantumisesta! En siinä yön sydämessä keksinyt mitään järkevämpää sanomista🫣😂
Ja faktahan on se, että vuoden päästä lähdetään paikkaamaan virheet ja selättämään KK! 💪
No siis tämän todempia sanoja ei ole lausuttu lähiaikoina 💪🏼
Tänä vuonna NUTSKK jäi väliin, mutta viime vuonna kävin tuon saman 83km matkan läpi. Se puolenyön lähtö oli itselle kanssa todella haastava. Kun olen jälkikäteen miettinyt omaa valmistumista tuohon kisaan, niin tankkasin aivan liikaa siinä lähtöpäivän aikana ja sen seurauksena vatsa jotenkin turposi eikä reitillä oikein halunnut ahtaa sinne vatsaan mitään uutta tavaraa, kun se tuntui olevan jo ihan riittävän täynnä tavaraa jo entuudestaan. Joka huollossa kävin vessassa, mutta sieltäkään ei saatu varsinaisesti mitään helpotusta oloon.
Itsellä oli Oulangan huoltoon saapuessa tosi ristiriitaiset fiilikset jatkon osalta, mutta kasvisliemi lämmitti mukavasti ja tarjolla olleesta kolajuomasta sai kuitenkin energiaa sen verran, että uskalsi lähteä eteenpäin, kun loppureitti oli (rinkkavaellusten ja NUTSKK:n tiimoilta) aikaisemmilta vuosilta tuttua maastoa. Peesailin kanssa kilpailijoita siltä osin, että heidän menoa seuraamalla sai henkistä tukea sille päätökselle että mitkä pitkät kannatti missäkin kohtaa juosta ja mitkä kävellä.
Juuman huollossa olin jo rikkonut oman ennätykseni kisamatkojen osalta, mutta jotenkin iski päälle sellainen kiukku että kyllä tämä homma pitää viedä maaliin. Vaikka NUTS:n huollot on hyvin varusteltuja, niin tällä kertaa sieltä ei löytynyt hirveästi mitään sellaista, jota olisi tehnyt mieli tankata. Niinpä Juumasta eteenpäin lähtiessä soitin huoltojoukoille ja tilasin heiltä limsatoimituksen Konttaisen huoltoon, jonne mentiin sangen rauhallisista tahtia. Kun Konttaisella saatiin otettua kunnon sokerihumala, niin sen voimalla pääsi Valtavaaran ja Rukan yli maaliin siten, että lopullinen kisaaika oli vähän päälle 16h.
Tulevia ultria varten päätin, että jatkossa siirryn sellaisiin energiajuomiin, joissa elektrolyyttien yms. lisäksi saa tulla ihan runsaasti kaloreita, koska nestettä uskaltaa ainakin jossain määrin tankata vielä siinäkin vaiheessa, kun mikään purtava tavara ei enää uppoa. Se Itkosen suolatabletti vinkki on kanssa yksi juttu, mitä pitää jatkossa pidemmillä reissuilla testata.
Paljon hyviä pointteja; erityisesti jäin pohtimaan lähtöpäivän syömisiä. Tarviikin kiinnittää siihen huomiota, koska kuten mainitsit, sillä on vaikutusta paljonkin.
Kovan homman teit ja kiitos kun kerroit siitä! Otan kaikki kokemukset ja vinkit mielelläni vastaan 👍🏽
Hieno video, kiitoksia. Keskeyttäminen on fiksua tuossa tilanteessa. Tsemppiä tuleviin kisoihin👍
Kiitos!
Eräässä keihäänheiton arvokilpailufinaalissa kaikki suomalaiset epäonnistuivat. Syyksi he sanoivat mm. epätasaisen heittorytmin usean juoksutapahtuman takia. Urheilussa olennaista on harjoitella sellaisia asioita/ominaisuuksia, joita tarvitaan kilpailutilanteessa. En ole koskaan ultriin osallistunut, mutta kuten itsekin spekuloit: vuorokausirytmi. Oliko kroppa siinä tilassa, että enää ei syödä/tankata, vaan mennään nukkumaan? Voiko/pitäisikö tuota harjoitella, kun todennäköisesti ensikin vuonna KK83 juostaan yöaikaan? Unirytmin kääntö pikku hiljaa kohti tapahtumaa? Toivottavasti pysyt terveenä jatkossa ja tulee onnistumisia. Videoitasi on mukava katsoa.
Pitää kyllä harjoitella yöllä liikkumista ja samalla syömistä. Onneksi on vuosi aikaa ja kova aikomus pysyä terveenä :)
Kiva kun tykkäät katsella 👏🏼
@@JuhoSalli Vedin itse v. 2022 KK 83 aikarajan puitteessa maaliin, ja sanoisin siitä oppineena että yksi asia jonka olisin jättänyt tekemättä, oli tämä unirytmin kääntämisen yrittäminen. Ei tällaisella toimistorotalla, joka on tottunut heräämään 06.30-8.00, tuo unirytmi kovin helposti käänny. Menin monena yönä nukkumaan 2-3 maissa vain herätäkseni viimeistään ysiltä ilman että pystyin nukahtaman uudestaan. Ennemmin nukkuisin vaan mahd paljon eli menisin jopa normaalia aikaisemmin nukkumaan, ja koittaisin sitten päikkäreitä iltapäivällä, jos uudestaan koittaisin.
KK55 tuli käytyä taapertamassa 🎉 Aikaa meni vain 12h!! Oli siinä itelle kyl koko yöksi urakoimista. Aiemmin ei ole tullut mentyä edes 30km matkaa. Mut olihan se lystiä. 😅
Hurja suoritus, onnittelut! Ens kerralla sitten 83 💪🏼
Kiitos. Jotta asioista ei tehdä helppoja niin yritän kaverini kanssa Ylläs-Pallaksen 100km settiä heinäkuussa. Ensisijainen tavoite olisi pystyä liikkumaan noin 24h ja jos pääsemme maaliin asti niin se on vain plussaa. Se että kannattaako näin nopeasti lisätä matkaa on taas toinen asia 🤷♂️
Isot tsempit tolle reissulle 💪🏼 Osa voittoa on jo se, että uskaltaa lähteä yrittämään. Sulla nousee nää matkaenkat aika vauhdilla 👏🏼
Tuossa Ylläksen satkussa on vielä sellainen kuvio taustalla, että mietein sitä jo pari vuotta sitten ja silloin en uskaltanut edes ilmoittautua. Nyt sit päätin alkuvuonna, että ekaksi pitää päästää kk55 kunnialla läpi ja sit tehdään lopullinen päätös, että lähdetäänkö edes yrittämään pidempää. Kk:n jälkeen oli yksi rakko jalassa mutta muuten mies oli suunnilleen kunnossa ja järjissään, niin koin et kyllä sitä kehtaa vähän pidempäänkin reissua yrittää 🤝
Helposti kehtaa! Kerro sitten miten meni :)
Hyvää settii jälleen kerran🎉 Ja tosiaan mennään ensi vuonna hakemaan se maaliin pääsy Rukalta💪
Mennään 💪🏼
Интересная гонка, природа красивая на дистанции! С удовольствием посмотрел, жаль финский не понимаю, но все равно смотреть было интересно)) Привет из Карелии👋
The race course is beautiful 👍 Maybe I should think about adding english subtitles for the international viewers. Thank you for watching and commenting, greetings from Pori!
Tosi kiva video. 👍🏻Arvokasta, että myös näitä DNF tarinoita esitellään.
Kiva kun tykkäsit!
Harmi,että kävi näin.Vaikka harmittaa niin, päätös keskeyttää oli fiksu. Kovin olit väsyneen oloinen, kun tulit Oulankaan. Virheistä ja vastoinkäymisistä oppii. Ei kun eteenpäin kohti Himosta. Tsemppiä treeneihin. p.s oli kiva nähdä livenä
Oli oikeesti tosi mukava nähdä teikä siinä huollossa, kun oli tosi heikko fiilis 👏🏼
Oli mukava höpötellä, toivottavasti tavataan tulevaisuudessa taas!
Tänä vuonna 55 km maaliin, vatsa vaivasi 21 km alkaen, mutta varma maaliintulo 10,5 h. >>> lauantai-iltapäivänä se vatsatauti puhkesi
Ja tsemppiä revanssiin! Itsekin nyrjäytin yhtenä vuonna nilkkani, enkä yrittänyt jatkaa matkaa Basecampistä. Tuo keskeytys on onneksi korjattu korkojen kera
Hieno suoritus! Toivottavasti vatsa rauhottui nopeasti 👍🏽
@@JuhoSalli joo, sunnuntaina onnistui autossa istuminen Helsinkiin asti, vaikka pari päivää vielä oli oireita senkin jälkeen.
Btw, olen tehnyt 83 km kahdesti tuolla, ja se onnistuu sinultakin ihan varmasti
Hyvä kuulla ja kiitos kannustuksesta 😊
Kohti Himosta ja potkitaan siellä toinen toisemme vaikka väkisin maaliin 🤗
Sovittu 🤝
Himokselle ehdottomasti!
Hyvä video ja sun lähetyksissä on todella hyvä äänenlaatu. Mikä on pisin matka minkä oot juossu maaliin?
Kiitti! Pisin on Ylläksellä Hetta-Pallas 66k pari vuotta sitten 👍🏽
Näin itseni tällä videolla! 😲😲
🤭 olihan sut laitettava ku vihdoinkin tavattiin!
@@JuhoSalli Totta. 😀
Suolatabletit mukaan ens kerralla imeytymisongelmiin. 1L / 4h on aika vähän nestettä.
Se on huomattavan vähän ja mä vielä hikoilen tosi paljon. Mulla on ennen ollut suolatabletteja liivissä mukana, mutta nyt ne oli hävinnyt jonnekin enkä huomannut asiaa 🤦🏼♂️
Hieno video!! Kovaa sä vedit mun ohi jossain reilu kympin kohdalla😅! Todella toivon, että jatkossakin saa näitä videoita katsella😊
Kiitos! Olis varmaa pitäny jättää ohittamatta, ni olis ollut energiaa mennä juosten pidemmälle 😁 Miten sulla meni matka?
No kyllä mä maaliin pääsin ennen ku se sulkeutui, eli aika oli karmea😂. 40 kilsaa kipeällä polvella ni alamäet oli ”aika” helvettiä. Sori muuten typerät utelut flunssan parantumisesta! En siinä yön sydämessä keksinyt mitään järkevämpää sanomista🫣😂
Flunssatyyppi! Hiukan meinaa hämmensi 😁 Se oli just hyvä juttelu 👍🏽 Onnittelut kovasta suorituksesta 🎉
@@JuhoSalli joo! Huomasin😂😂! Mahtavia kohtaamisia yöttömässä yössä!!🤣🤣🤩
_täydellisiä_ kohtaamisia 😁
Ylläksellä nähdään ?
Ylläs jää tänä vuonna väliin, seuraavaks polkukilpaa Himoksella 👍🏽
Aina ei treenit mene putkeen. Eiku vaan seuraavaa tapahtumaa kohti 👍 -->
Näinpä!
mä oon pari puolikasta ja maran juossu heräs kiinostus kokeilla tommosta masokisti tason juoksua ku DNF herkässä
Vahva suositus! Ultraaminen on kivaa jos on valmis olemaan epämukavuusalueella ja välillä päihittämään sen 💪🏼