Kiitos tästä, minulla taitaa olla lohikäärme kiusaamassa, mieluummin olen yksin kotona, kun en jaksa muita ihmisiä, olen väsynyt valheisiin, pahansuopuuteen ym. En voi kehua kyllä itsestänikään.
Olet osittain väärässä. Kuinkas profeetaksi tullaan? Kylläpä VT:ssä oli profeettoja ja heillä oppilaita. Käytännössä Suomessa ei ole yhtään profeettaa. On vain profetoimisen armolahjan omaavia, joiden ymmärrys on usein hyvin vajavainen. Srk näyttää olevan ainoa paikka, jossa ei opiskella eikä kouluttauduta. Ja tarkoitan nyt sellaista kouluttautumista, jossa tunnustettu profeetta jakaa ymmärrystä ja opetusta sekä ilmestystä nuoremmille. Moni profeetallinen ihminen kyhjöttää paikallaan epätietoisena, kun srk ei osaa opastaa eteenpäin. Sirkku osaisi.
Eikö luovuutta tarvita juuri siihen, että saa ihmiset toimimaan oman mielen mukaan, raamatussa kerrotaan saatanasta mutta siihen se jää, kaikki muu on vain omaa mielikuvitustamme, eli miten saatana muka vaikuttaa nykymaailmassa.
Kiitos tästä, minulla taitaa olla lohikäärme kiusaamassa, mieluummin olen yksin kotona, kun en jaksa muita ihmisiä, olen väsynyt valheisiin, pahansuopuuteen ym. En voi kehua kyllä itsestänikään.
Ei voi profeettoja mistään koulusta tulla.
Olet osittain väärässä. Kuinkas profeetaksi tullaan? Kylläpä VT:ssä oli profeettoja ja heillä oppilaita.
Käytännössä Suomessa ei ole yhtään profeettaa. On vain profetoimisen armolahjan omaavia, joiden ymmärrys on usein hyvin vajavainen.
Srk näyttää olevan ainoa paikka, jossa ei opiskella eikä kouluttauduta. Ja tarkoitan nyt sellaista kouluttautumista, jossa tunnustettu profeetta jakaa ymmärrystä ja opetusta sekä ilmestystä nuoremmille.
Moni profeetallinen ihminen kyhjöttää paikallaan epätietoisena, kun srk ei osaa opastaa eteenpäin.
Sirkku osaisi.
Näin se on. Se on itse Jumala, kun kouluttaa …