Voi ihme kun kiva nähdä että selvästi olet vapautuneempi. Pikkuhiljaa ja oikeesti melko nopeeta on kyllä toipuminen edistynyt. Serkulla oli tänään Coxassa lonkka operaatio ja hyvin meni. Ollut jo liikkeellä. Kiitos taas🤩
Ostapa polven kipuiluun Arthro balanssia 750 mg apteekista. Alussa joka päivä. Parin kk.n jälkeen joka toinen päivä. Yli 10 vuotta välttäny polvileikkauksen.
Semmonen joku vanha chevy vani tms voisi olla helpoin mennä kuskin paikalle. Eli siis isosta ovesta sisään ja ympäri pyörivälle kapteenin jakkaralle kun pääsis ihan reilussa tilassa istahtamaan.
Kyllä maalla on kissan koti ja hyvä ennen kaikkea elää vapaata elämäänsä.Minullakin on kissa ja saapi mennä ja tulla oman mielensä mukaan,sitä ei rajoiteta mitenkään.
Kyllä säikähin tosissaan,että millä vauhilla sinä hyppäät. Herran tähen sainpa hyvät naurut sinun tempusta . Hyvä että parempaan suuntaan on mänössä. Oikein hyvää viikonloppua , mukavaa että poika tulee kaveriks. Voikaa kaikki hyvin isäntä ja kissat.😊
Turaukko, hienosti hyppäsit‼️😂Mä melkein jo uskoin että hyppäät, niin hienosti käveletkin. Kiva nähä sun ilmeesi kun ei tarvi "irvistellä" enää kipujen kanssa. Yksi hieno juttu kun saat NUKUTTUA pitkät unet kerralla. Tästä ei muuta voi seurata kuin hyvää! 😀 Iloista perjantai-iltaa koko poppoolle. 🎉 😹😺😻
Hei! Suosittelen kyllä kahtakeppiä käyttämään se on toislaitasta kävelyä ,ja se rupeaa polviniveltä viemään ,ulkona taas rollaattoria .Kokemusta on . Sisällä voi muutamalla metrillä yhdelläkin kepillä .😀😀
Heippa, mie tulin tänään kotiin lonkkaleikkauksesta. Ihan hyvin meni, mutta olo kuin rekan alle jäänyt, mutta huominen on varmaan taas parempi. Sie näytät niin hyvin toipuneelta, että toivoa on. Mukavaa viikonloppua Nuijamaalta!
Apua ! ....mä pelkäsin et vauhdilla hyppäät autoon😳 ....olin niin jännityksessä. -- Hyvä kun et. --- Mutta hyvä kun sulla on toi huumori....se on aina hyväksi ...varsinkin kun ei hetkeen, ole kunnossa täysin. Paranemisia päivä päivältä. - Jouluna ehkä jo lonkka kestää enemmän kävelyä ja muutenkin on rennompi olo.
Kyllä on kauniit hyvinhoidetut söpöt kissat🥰minä näin monta kurkiauraa äsken koiran kanssa ulkoilessa.. Tulee haikea mieli.. Kesä meni.. Minä jo aattelin et hyppäät autoon. 🙃Hyvä että toipuminen sujuu hyvin❤️ihanat säät on olleet ja lämmintä🥰🌞Hyvää viikonloppua ja kisuille rapsutuksia 😇🌻
Voi jestas sentään, aattelin, että on sulla melkonen hinku päästä autonrattiin, vaikka sit pää kolmantena jalkana 🙄🫣 😂😂 Tiedän niin tuon mahtavan tunteen, kun ei enää satu joka ainoalla askelmalla, kun se kipu ei enää hallitse elämää 🤗 Ja kun itekkin viimein pääsin auton rattiin monen viikon päästä polvileikkauksien jälkeen... ai että sitä tunnetta, maltappa siekin siis vielä hetki ennen kuin astut puikkoihin ☝️😁 Kiva nähdä, että sun toipuminen on jo hyvällä mallilla ja huumorin kukkakin kukkii👍Ja kiitti kun näytit kisuleita 🙏 Mukavaa viikonloppua!
😅😂🤣 Just joo, loikks ja menoks! 🤭 Olipa jujutus... 😆👍. Topilla on niin persoonallinen nauku ☺️ ja Hilmasta on kiva olla jo sisällä 🥶 Mirri harkitsee vielä 😍🥰 onko vai eikö ole ☺️. Kuu on kyllä komee! 🌝 Hyvä kun pääset jo suihkuun, ja tukka saa kyllä kasvaa 👌😎. Naiset on paljon käyneet värianalyysissä, saa tietää onko kevät, kesä, syksy vai talvi 🌿🌻🍁❄️ minä taidan olla 'kurakeli' 🤔😆 tyyppiä, kun en oikein ole syksy enkä talvi 🤭🧐. Mikähän Turaukko mahtaa olla? ☺️😇 Ihana kortti, ihan siun näköinen, ja kaikki kisutkin löytyi! 😎 🕺Kohta se toinenkin keppi lentää, mutta vielä pitää malttaa hetki...☺️ Mukavaa viikonlopun alkua kaikille! 🐯🐅🐱🐈😊
Hupsista heikkaa ku jo pelästyin että nytkö se Turaukko innostuu liikaa🙈🤣Ootsä sä kyllä hauska veijari😂🥳 ompas kiva kun noin hyvin paraneminen edistyy ja saat nukuttuakin jo pitkään😴👍 kisut taas niin suloisina esiintyi😻😻😻🤗 oikein ihanaa viikonloppua sinne🌞🍂🍁👌
Mahtavaa toi sun huumori, siellä tais olla muutama jo paniikissa et hyppääkö se nyt oikeesti jousille 😂 Kyllä huomaa et paremmin ja paremmin se alkaa kulku sujua. Mukavaa viikonloppua täältä Kuusamosta.
Paljon voimaa toivottaa kyllä lonkka hiljaa hiljaa paranee kyllä söpöliini parta ja pikkuhiljaa sitten auton rattia kääntelemään sitten Voima antaa ja Mirri Hilma ja tottakai linssilude Topi💟💟💟💋🐱🐈⬛🐈🦋 kun oikea ajankohta on sitten auton rattia pyörittämään mutta varovaisuus ennen kaikkia
Voi jestas sentään,että piti säikähtää kunnolla🤣. Huusin ääneen,eeeeiiiiiii😂. Senkin kelmi,vanhaa muoria säikyttelet😂😅🤣🤣. Alkaa hyvältä näyttää liikkuminen ja ilmeet kertoo paljon👍😃 ihanaa👍😍. Poitsulla passautat ja juoksutat oikein viikonlopun😅. Hienon kortin kyllä sait👍😍. Mukavaa perjantai-iltaa ja viikonloppua koko talon väelle👍😍😻😻😻
En muuta tiijä mut todel 4kk sit polovi teko nivel ,niin esim sai heti ajjoo aatol ,kun itestään tuntu sil .Ei ollu mitään kieltoo.Samoin täs selekä leikkuun jälkee ei oo kieltoo aatol ajamisesta. Sanoivat et ite tietää millon pystyy ajjoo .Se ainut raja et vrk leikuun jäläkeen ei suanut ajjoo .En oo viel ajanut ,kun ei oo ollut pakko,kun Pirjo käänyt kaapal .25 .9 ottavat nämä naalat seläs pois, kun leikuu ol 10.9.Vähän olloo helpottaa ,kun piikit lähtöö😅
no hu hu kyllä meinsin mennä lankaan ja ihan mahan pohjasta mourasi että mienkähän tuossa kääpi mutta hyvä homma että oot kuntoutunut mutta koita vaan paranella kunnolla niin ei tule mitään onkelmia ei muutakun oikeen mukavoo perjantai iltoo tiältä nilsiästä ja voi hyvin 🤣🤣🤣🤣🤣🙂😀 🤗
Todella hyvin liikut. Näytät muutenkin ei niin kivuliaalta. Parempaan suuntaan menossa. Hyvä juttu. Hauskaa viikonloppua.
Kiitos
Kylläpä säikytit Kuopion mummonki pahan kerran ,,tuohan osoittaa vain sitä,että olet hyvää vauhtia toipumassa,kun huumoriakin löytyy. ❤❤❤
😃
Täälläkin kauhulla säikähdettiin😂😂😂
Mukava nähdä toipumisen edistyvän näin hyvin. Kipujen helpottaminen on selvästi piristänyt koko olemustasi ja kuulostat mukavasti positiiviselta.
Olipa se hauska hyppy🤣🤣
Huumori se miehen pitää tiellä🤣
🤣🤣
Näin sivusta seuraten huomaa että ilme ja olemus huomattavasti kirkastuneet 😄 Ei ihmekään kun kivut alkaa hellittää. On se hienoa 👍
😊👍👍
perjantai iltapäivää viikonloppua lämmin hali voimia
Onpa hyvä kun liikkuminen on parantunut ja kivut vähempänä. Näytät iloiselta. 👍🏻❤️
Terve! 👋🏻 On tämä hienoa nähdä, miten hyvin paraneminen etenee.
Jes👋
Sydän hyppäs kurkkuun kun pelkäsin että tosiaan hyppäät. 😉
😂
Voi ihme kun kiva nähdä että selvästi olet vapautuneempi. Pikkuhiljaa ja oikeesti melko nopeeta on kyllä toipuminen edistynyt.
Serkulla oli tänään Coxassa lonkka operaatio ja hyvin meni. Ollut jo liikkeellä. Kiitos taas🤩
😊
@@mirjamiherrala6865 Kyllä, leikkauksen jälkeen voidaan sanoa että liike on lääkettä. Omien tuntemusten mukaan tietenkin.
Mukavaa viikonloppua. Olet toipunut nopeasti , kun olet noudattanut annettuja ohjeita. Jatka samaan malliin. 😊❤
😊
Laitoin silmät kiinni kun osotin sitä sinun hyppyä! Meni ihan todesta vanhalle ihmiselle!😳
Moi kiva nähdä miten hyvin olet toipunut ja kivut loppuneet. Kun saat hakaset pois olo senkun paranee. Hyvää viikonloppua.❤
Kiitos
😖ehdin jo huutamaan,että elä hyppee!!!
Huumori on hyvä merkki paranemiselle😂 Hyvin liikut, onhan siulla maailman parhaimmat hoitajat❤ Hyvää viikonloppua ja rapsutuksia kisuille❤
Kiitos
Tosi hyvin liikut, parempaan suuntaan menossa😊 Aurinkoista Viikonloppua❤
😊
Täydestä meni täällä ainaki sekin pirulainen😂Hyvää viikonloppua🤗
😂
Hyvää aurinkoista perjantai päivää. Kyllä ilo katsella kun sinun vointisi paranee päivä päivältä. Kiitos hyvästä videosta jälleen kerran
Kiitos
Hyvä, että voit paremmin ja jaksat liikkua helpommin. Mukavaa viikonloppua👍
👍
Ostapa polven kipuiluun Arthro balanssia 750 mg apteekista. Alussa joka päivä. Parin kk.n jälkeen joka toinen päivä. Yli 10 vuotta välttäny polvileikkauksen.
Semmonen joku vanha chevy vani tms voisi olla helpoin mennä kuskin paikalle. Eli siis isosta ovesta sisään ja ympäri pyörivälle kapteenin jakkaralle kun pääsis ihan reilussa tilassa istahtamaan.
No se olis kyllä hyvä
Voi ihanaa, kun jaksat höpsötellä 😍Kertoo jo paljon siitä toipumisesta ja kipujen vähenemisestä. Ihanaa vikkonloppua sinulle ja poitsulle ja kissoille
Kiitos samoin
Hyvää viikonloppua! Leikasette pojan kans vaikka pannari, tai paistatte ulkona makkarat🎉
Olet hyvin parantunut h6vä juttu.sait kauniin kortit siinä tais😂 kissatn.hyvää viikonl.❤
Täyttyi silmät sulkea, jännitti jotta hyppäätkö🤣🤣🤣
🤣🤣
Meikäläisen hakaset kävi terv.hoitaja poistamassa kotona . (asuttiin silloin Helsingissä)
😂😂😂 Turaukko 1 - Katsojat 0 , Hyvin on vointi kehittynyt kyllä 👌😃
😂😂😂
Näytätkin virkeämmältä kuin aikaisemmin, hyvä juttu!
Kyllä maalla on kissan koti ja hyvä ennen kaikkea elää vapaata elämäänsä.Minullakin on kissa ja saapi mennä ja tulla oman mielensä mukaan,sitä ei rajoiteta mitenkään.
Se on justiinsa näin.
Kyllä säikähin tosissaan,että millä vauhilla sinä hyppäät. Herran tähen sainpa hyvät naurut sinun tempusta . Hyvä että parempaan suuntaan on mänössä. Oikein hyvää viikonloppua , mukavaa että poika tulee kaveriks. Voikaa kaikki hyvin isäntä ja kissat.😊
😅👍
Turaukko, hienosti hyppäsit‼️😂Mä melkein jo uskoin että hyppäät, niin hienosti käveletkin. Kiva nähä sun ilmeesi kun ei tarvi "irvistellä" enää kipujen kanssa. Yksi hieno juttu kun saat NUKUTTUA pitkät unet kerralla. Tästä ei muuta voi seurata kuin hyvää! 😀 Iloista perjantai-iltaa koko poppoolle. 🎉 😹😺😻
😂😂
Kiitos😊
Hei! Suosittelen kyllä kahtakeppiä käyttämään se on toislaitasta kävelyä ,ja se rupeaa polviniveltä viemään ,ulkona taas rollaattoria .Kokemusta on . Sisällä voi muutamalla metrillä yhdelläkin kepillä .😀😀
Heippa, mie tulin tänään kotiin lonkkaleikkauksesta. Ihan hyvin meni, mutta olo kuin rekan alle jäänyt, mutta huominen on varmaan taas parempi. Sie näytät niin hyvin toipuneelta, että toivoa on. Mukavaa viikonloppua Nuijamaalta!
Ensimmäiset päivät pahimpia mutta siitä se kohenee päivä päivältä.
Kiitos samoin!
No kyllä nyt jo kelpaa. Pian unohtuu lonkka vaivat. Toivotaan edelleen pikaista paranemista. Pian taas arki luistaa vanhaan malliin. 🐱👍
Vielä kun jotenkin jaksas malttaa nää viikot ettei tuu takapakkia…
Voi olla että kun kunto paranee niin ei osaa enää niin varoa ......mutta maltti on valttia.
Parta on hyvännäköinen.
Hyvää viikonloppua ja kiitos videosta🌻🌞
😊
Apua ! ....mä pelkäsin et vauhdilla hyppäät autoon😳 ....olin niin jännityksessä. -- Hyvä kun et. --- Mutta hyvä kun sulla on toi huumori....se on aina hyväksi ...varsinkin kun ei hetkeen, ole kunnossa täysin. Paranemisia päivä päivältä. - Jouluna ehkä jo lonkka kestää enemmän kävelyä ja muutenkin on rennompi olo.
Ai että, tää oli viikon paras koko tube kentällä. Mää katoin kauhunsekasella innolla että no nyt se hyppää. Oot sää velmu, kyllä oli hyvä 😂🤣👍
😂😂🤣🤣
Hienosti sinulla menee.😊 Kissat ovat hyviä hoitajia💛🧡💚terveisiä Pariisista sinua pitkään seurannut täti ihminen😎aina pitää kurkata kulumisesi.
😊😊
Kiitos ja hyvää viikonloppua
Hyvä että vointi paranee.
Minulla viikko sitten polvi leikkaus.
Olikin jo huono.
Ei kun eteenpäin
🤣🤣🤣🤣Selkäsaunan saisit, jollet olis toipilas.... Ihan hengitystä pidätin, miten tuossa hypyssä käy!
🤣🤣
Kiva nähdä, että toipumisesi edistyy 👍🍀 Hyvää viikonloppua poitsulle, sinulle ja kissoille😊!
😊👍
Kiittti paljon,hienoa että olo pikkuhiljaa kohenee,jaksamisia ja paranemista tuleviin päiviin.🐈🐈😍
Kyllä on kauniit hyvinhoidetut söpöt kissat🥰minä näin monta kurkiauraa äsken koiran kanssa ulkoilessa.. Tulee haikea mieli.. Kesä meni.. Minä jo aattelin et hyppäät autoon. 🙃Hyvä että toipuminen sujuu hyvin❤️ihanat säät on olleet ja lämmintä🥰🌞Hyvää viikonloppua ja kisuille rapsutuksia 😇🌻
Kesä meni mutta tulee se vielä uudestaan😊
Kiitos samoin.
Varman päälle kannattaa autoilu nyt jättää!
Oot sie hauska heppu 😂🤣🥰 Hyvää viikonloppua! 😊
😅🤣🤣
Senkin velmu 🤣😂🤣 olin saada sydärin sun hypystäs 😅! Hienoa nähdä tuo iloinen ilme naamallasi 😊
😂😂
Hienosti edistyy. Jess
Hyvää viikonloppua sulle ja kissoille
Kiitos
Olet hyvin pääsyt toipumaan. Minä jo kauhuna katoin mitä sä teet.
Samahan se mitä mirriä silittää 😂😂
😂
Hyvää viikonloppua sinne ja onneksi saat apuja,mutta ei juosta eikä hyvpitä🤣🤣
🤣🤣
HYVÄ KUN PARANEMINEN SUJUU 👍👌🌞🍓
👍👍
Näytätpä tykkäävän kissoista, minullakin on kissa ja se on yksinkertaisesti killi!
Onhan ne ihan huippuja kavereita.
Pattipolvet ja toinen vielä turvoksissa😂, mulla.
Mitä vielä kehitätkään, kun kunnolla paranet😊.
Ollaan hyvillä mielin👍
😊👍
Viikonloppuja!!!
Kiitti samoin
Hienosti etenee ja totta vaikuttaa koko kroppaan, vaikeat asennot, kun pitkään odottelit operaatiota ja liikuit koko ajan sisulla. 🤗
😊👍
Kiva kortti,piristää aina,jos kortteja joku laittaa.
Hyvää syksyn jatkoa ❤
Kiitos samoin
Kyllä taas sydän meinas tehä ja tekikin ylimääräisen voltin😂 Hyvää viikonloppua.
😂
Hyvin juksasit 😊kisut oli kaikki esittelyssä❤kyllä parempi on jo kävelykin ja olet iloisempi kans😊
😂😂
Voi että mukava nähdä kun alat olla virkeämpi selvästi kivut helpottaa🫶👋huumorin kukka on kaunein kukka👍🤠
Hyvää viikonloppua 😊maltti on valttia, hyvin liikut jo,paranemista 😊rapsutuksia kisuille 😊😊
Kiitos samoin😊
Hyvää viikonloppua sinulle ja kissoille hyvä kun saat apua sinne kissoille rapsutuksia 👍
Tää oli kyllä paras😂silmät tapillaan ootin hyppyä autoon😂😂kyl sai hyvät naurut.oot paras❤
😂😂😂
Olipa hauska jäynä,minä jo ajattelin että voi mahoton.Hyvä että
Viesti karkas,hyvää viikonloppua😂
Kiitos
Voi jestas sentään, aattelin, että on sulla melkonen hinku päästä autonrattiin, vaikka sit pää kolmantena jalkana 🙄🫣 😂😂 Tiedän niin tuon mahtavan tunteen, kun ei enää satu joka ainoalla askelmalla, kun se kipu ei enää hallitse elämää 🤗 Ja kun itekkin viimein pääsin auton rattiin monen viikon päästä polvileikkauksien jälkeen... ai että sitä tunnetta, maltappa siekin siis vielä hetki ennen kuin astut puikkoihin ☝️😁 Kiva nähdä, että sun toipuminen on jo hyvällä mallilla ja huumorin kukkakin kukkii👍Ja kiitti kun näytit kisuleita 🙏 Mukavaa viikonloppua!
👍👍
Kiitos samoin😊
Hyvää viikonloppua kaikille😊
Pikkuhiljaa se alkaa sujumaan.
Kissat ❤❤❤
Hyvältä näyttää!👍
👍
Kyllä nyt säikäytti ja ihan kunnolla😂😂 Hyvää viikonloppua❤️
😂😂
Kiitos samoin❤️
Hieno juttu! Pikku hiljaa hyvä tulee! 😉
👍
Sulla alkaa löytymään takas elämän ilo!kohta juokset maratonin Teron kanssa!
Oot hauska ukko kyllä.. 🤣🤣 ja omat jutut aina parhaimmat jutut!😆👍
🤣🤣
Ja parasta ku turaukko on oma itsensä❤
@@SatuJutilaJustiisa näin! ☺️😻😺
Näin se Homma etenee 👍
👍👍
😅😂🤣 Just joo, loikks ja menoks! 🤭 Olipa jujutus... 😆👍.
Topilla on niin persoonallinen nauku ☺️ ja Hilmasta on kiva olla jo sisällä 🥶 Mirri harkitsee vielä 😍🥰 onko vai eikö ole ☺️.
Kuu on kyllä komee! 🌝 Hyvä kun pääset jo suihkuun, ja tukka saa kyllä kasvaa 👌😎.
Naiset on paljon käyneet värianalyysissä, saa tietää onko kevät, kesä, syksy vai talvi 🌿🌻🍁❄️ minä taidan olla 'kurakeli' 🤔😆 tyyppiä, kun en oikein ole syksy enkä talvi 🤭🧐. Mikähän Turaukko mahtaa olla? ☺️😇
Ihana kortti, ihan siun näköinen, ja kaikki kisutkin löytyi! 😎
🕺Kohta se toinenkin keppi lentää, mutta vielä pitää malttaa hetki...☺️
Mukavaa viikonlopun alkua kaikille! 🐯🐅🐱🐈😊
😂😂🤣🤣😊👍
Et sentään hypännyt🤣
🤣
Köpöttely jo sujuu ihan mallikkaasti 🙂 ja ihan ilman naamanvääntelyä (tuskasta). 😊
😊
Hupsista heikkaa ku jo pelästyin että nytkö se Turaukko innostuu liikaa🙈🤣Ootsä sä kyllä hauska veijari😂🥳 ompas kiva kun noin hyvin paraneminen edistyy ja saat nukuttuakin jo pitkään😴👍 kisut taas niin suloisina esiintyi😻😻😻🤗 oikein ihanaa viikonloppua sinne🌞🍂🍁👌
🤣🤣🤣
Kiitos samoin😊
Mahtavaa toi sun huumori, siellä tais olla muutama jo paniikissa et hyppääkö se nyt oikeesti jousille 😂 Kyllä huomaa et paremmin ja paremmin se alkaa kulku sujua. Mukavaa viikonloppua täältä Kuusamosta.
🤣🤣
Kiitos samoin.
Varo että et jää juumiin pakuun 😬
😁
Paljon voimaa toivottaa kyllä lonkka hiljaa hiljaa paranee kyllä söpöliini parta ja pikkuhiljaa sitten auton rattia kääntelemään sitten Voima antaa ja Mirri Hilma ja tottakai linssilude Topi💟💟💟💋🐱🐈⬛🐈🦋 kun oikea ajankohta on sitten auton rattia pyörittämään mutta varovaisuus ennen kaikkia
Melkein jo pelkäsin että nyt se hyppää🫣😅
😂😂
Kappas Vaan Siinä Sulle Hiace Ajoa Varten Vai Mitä Savonturaukko
No eipä tuota taida Turaukki ja mummi tarvita nyt kun lähtivät matkiksella pidemmälle reissulle.. :)
Ainakin Se Corolla On Huollossa Tai Jaossain Tarpeen Mukaan Kunhan Saat Sen Liikenteesen Sitten Kun Sen Aika On Vai Mitä Savonturaukko
😁😁😁. Meni täydestä 😁😁😁
😁😁
Hyvää viikonloppua
Kiitos
Perjantaita 👋😁 rupeaa näyttää hyvältä meno 👍 vaikka rupeaa tuntuu hyvältä niin älä kuitenkaan ylirasita 🤓 hyvä hyppy juttu 😂😂. Viikonloppuja 👋🙂
👋😅
En ylirasita😁
Voi jestas sentään,että piti säikähtää kunnolla🤣. Huusin ääneen,eeeeiiiiiii😂. Senkin kelmi,vanhaa muoria säikyttelet😂😅🤣🤣. Alkaa hyvältä näyttää liikkuminen ja ilmeet kertoo paljon👍😃 ihanaa👍😍. Poitsulla passautat ja juoksutat oikein viikonlopun😅. Hienon kortin kyllä sait👍😍. Mukavaa perjantai-iltaa ja viikonloppua koko talon väelle👍😍😻😻😻
🤣🤣🤣🤣
Kiitos samoin😊
Onko oma hiace vai lainassa
Vanhemmilta lainassa
@@Savonturaukko turaukilta ja turamummilta
Onko Turaukki ja Turamummi jo missä päin maailmaa?
Eiköhän ne oo laivamatkalla Saksaan.
Sinulla on unirytmi vähän pielessä, jospa se korjaantuu.
Kyllä se joskus,pääasia et saa joskus nukuttua
Onko muuttuneet nuo autoajelurajoitukset jotenkin kun ennen oli kielto noin kolme kk.
Ei tuossa tämän hyvinvointialueen lonkan tekonivel oppaassa ainakaan puhuta mitään autolla ajamisesta.
En muuta tiijä mut todel 4kk sit polovi teko nivel ,niin esim sai heti ajjoo aatol ,kun itestään tuntu sil .Ei ollu mitään kieltoo.Samoin täs selekä leikkuun jälkee ei oo kieltoo aatol ajamisesta. Sanoivat et ite tietää millon pystyy ajjoo .Se ainut raja et vrk leikuun jäläkeen ei suanut ajjoo .En oo viel ajanut ,kun ei oo ollut pakko,kun Pirjo käänyt kaapal .25 .9 ottavat nämä naalat seläs pois, kun leikuu ol 10.9.Vähän olloo helpottaa ,kun piikit lähtöö😅
@@raimohyvarinen7476
Niin muuten jossain paperissa tais lukee että vuorokauteen ei ainakaan saa ajaa.
eik Topi tee mieli ulos
Menttaali ongelma tuo et yöt valvoo, kokemuksesta tiedän..
no hu hu kyllä meinsin mennä lankaan ja ihan mahan pohjasta mourasi
että mienkähän tuossa kääpi mutta hyvä homma että oot kuntoutunut mutta
koita vaan paranella kunnolla niin ei tule mitään onkelmia ei muutakun oikeen mukavoo perjantai iltoo tiältä nilsiästä ja voi hyvin 🤣🤣🤣🤣🤣🙂😀
🤗
🤣🤣🤣
😀👍
👍
🤨
😂
😅😅
😂