Hei kaikki rakkaat katselijat ja kommentteja kirjoittaneet ❤️❤️❤️ Ette varmaan voi kuvitella , kuinka valtavan suuri merkitys on teidän jokaisen ihanan ihmisen kannustavilla ja rohkaisevilla ja välittävillä sanoilla on minulle, papalle ja Arsille ❤️❤️❤️ Pate on myös kiitollinen teille 🐈 En edelleenkään ole jaksanut jokaiselle vastailla, mutta alan tästä vielä piristyä. Tuo savunpoistosiivousryhmä on edelleenkin jo 4 päivää ollut töissä ja jatkuu vielä. Pikkuhiljaa tulee valmista. Kiitos Jumalalle on sydämessä niin valtavan suuri ettei mitään pahempaa tapahtunut 🙏 Me ollaan saatu elämässämme niin suuria Jumalan Siunauksia ja Varjelusta , että hyvin nöyrällä mielellä olen ❤️ Siunausta teille jokaiselle 🙏❤️🙏
Kiitos Taivaan Isälle varjeluksesta ettei käynyt pahemmin. Kiitos teille taas jaksosta jossa saimme hyvää ja terveellistä ” pikaruokaa”. Olipa mukavaa juttelua Arsilla ja mummolla ruuanlaiton yhteydessä sekä lämpöinen jutteluhetki ruokaillessa johon pappakin osallistui mukavilla kommenteilla ja muistelemalla.❤
Olen niin iloinen teidän puolesta että oli varjelus mukana ja sinulle Helena, Papalle ja Patelle ei sattunut mitään ja kotikin säästyi palovahingoilta🙏🙏 Ja nyt onneksi olette saaneet siivoustiimin savuvahinkoja sinne korjaamaan. Kylläpä Arsin kannatti maistaa kun tykkäsikin ruuasta👍 Niin kivat juttelu hetket sinulla, Papalla ja Arsilla❤ Ja miten viisas Pate on kun hakee Papan aina kun tarvitsee jotain❤😊
Huomenta mummolan väki! ❤️ Toivottavasti olette jo voiton puolella savuvahingon kanssa. Kyllä enkeleitä kuhisi paljon teidän kodin ynpärillä, ettei tulipaloa tullut ja saitte pitää rakkaan kotinne! ❤️❤️🙏🙏🙏 Toivon uusia videoita, mutta niitä on tehtävä oman jaksamisesi mukaan. 👍
M_L_K 🙂 Hei vaan! Ja kiitos kauniista sanoistasi. Olen samaa mieltä, Taivaan Isän enkelivartiojoukot ovat olleet suojelemassa ja varjelemassa. Uusia jaksoja tulossa taas.. Siunausta sinulle ❤️🙏❤️
Kiitos taas ❤❤oli kyllä vähän tutumpi ruoka. Jälkäri, sitä en tuollalailla ole valmistanut. Kyllä oli onni ettei pahemmin käynnä 🙏🙏 Hyvää viikonalkua ja siunausta teille 🙏🙏❤❤
Oikeen hyvää huomenta teille ja kiitos hyvästä kasvisruuasta kokeilen heti kun tästä flunssasta selvitään oikeen hyvää viikonloppua sinne patelle haleja❤❤
Kiitos paljon tästä jaksosta oli hyvää ruokaa paitsi karri vähän mietityttää ja kukkakaalista käytän aina lehdet niissä on enempi vielä ravintoa kun itse kaalissa värikin kertoo. Onneksi oli enkelit paikalla teillä onnettomuudessa. Ihana Pate. Hyvää kevään odotusta teille kaikille. 🙏🐈🌤️
Irja Salminen 😊 Kiitos sinulle! 🌷 Tykkään itse kovasti kasvisruoista, ja niitä koetan tehdäkin vaihdellen eri kasviksia. Miesväki on vähän nirsoja, .mutta syövät kuitenkin. Nälkä on aina paras mauste joka ruoassa 😉😋 Siunausta sinulle 🙏❤️🙏
❤ Voimia ja jaksamista Teille mummo ja pappa. Kiitos jaksosta ja kivoista muisteloista . Muistan myös ,kun meille tuli sähköt oli se ,niin suuri tapahtuma. Tuo kevät 2014 on jäänyt kanssa mieleen ,kun alettiin rakentaa vapaa-ajan asuntoa. Aivan uskomattoman upea kevät oli ja kesä myös. Voikaa hyvin koko perhe .
Kiitos kun taas olette jaksaneet tehdä ohjelmaa! Parissa kohtaa alkoi ihan naurattaa, kun teidän juttuja kuuntelee. Arsin huokaus...kasvisruokaa😀Kun minullakin on poika, jolle kasvisruoka ei niin hyvin maistu. Ja se hajujuttu😂😂 Teiltä tulee niin luonnostaan nuo hauskuudet. Kiitos kun saan tuntea teidät näin kanavanne välityksellä!❤❤Jumalan siunausta ja varjelusta koko perheelle!
Leanna G 🥰 Voi kiitos 🌼🌻🌼 Nää on semmosta jutustelua,,mikä sillä hetkellä sattuu ulos suusta tulemaan. Mitään ei ikinä etukäteen suunnitella, välillä on vakavampaa juttua, mutta pääosin tämmöstä arkihuumoria 🥰🥰🥰🙂 Siunattua viikonloppua sinulle 🙏❤️🙏
Heipä hei ❣ tulipa surullinen olo kun nyt kuulin tuosta teillä sattuneesta vahingosta. Mutta kiitollinen siitä, ettei sattunut kuitenkaan mitään vielä pahempaa. Voimia ja halauksia ja toivotaan, että kaikki alkaa olla pian takaisin kunnossa. Kaikki kunnia sinulle Mummo ja teille jokaiselle, että kaiken keskellä jaksatte vielä muistaa meitä seuraajiakin ja teette meille jaksoa. Olette ajatuksissa minullakin. 🤗💗💗💗💗💗 Kiva kun teit kukkakaaliruokaa ja miten virkistävä jälkiruoka. Näytit minulle aivan uuden vaihtoehdon kukkakaalin valmistukseen. Ja mukava jos teet joskus sen toisenkin suosikkireseptisi. Miten olen aina ajatellut, että ne kukkakaalinlehdet ei ole syötäviä, mutta taas tuli asiaan uutta tietoa, kiitos Mummon. 😍 Hymyilytti tuo sisäkivääri juttu, kiitos tuosta flunssavinkistä inkivääriin liittyen ja miten kiva idea tuo banaanien viipalepakastus, ei olisi tämäkään idea itselle mieleen juolahtanut. 😍 Kiitos ja kaikkea hyvää alkavaan viikkon 💗💗💗💗💗
Riippuu vakuutusfirmoistakii, mitä niiden kotivakuutukset pitää sisällään korvauksen suhteen. Yhellä tutulla oli kotivakuutus, joka ei korvannu kesämökin tulipalosta aiheutuvaa täystuhoo, ja siis ukkosen aiheuttama tulipalo..
Hyvää pöperöä🥦🧄🧅🍚😜 ja jälkkärit päälle🍌🫐💕..selvisikö mistä tää teidän savuvahinko johtui💨🔥😱🤷♀️❓..hyvä ettette olleet nukkumassa💤😴🙏..täällä etelä-suomessa jo nurmikot paistaa🌱🌱🌱☀️
Ensinnäkin:Luojalle Kiitos,ettei käynyt pahemmin🙏🙏. Kiitos taas aivan ihanasta videosta,te olette kaikki niin voimaa antavia,että saa hyvän mielen,hyvien ohjeiden ja juttujen myötä👍♥️. Toivotan teille kaikille oikein hyvää jatkoa,voimia ja jaksamista.🙏Odotetaan kevättä ja uusia jaksoja😍♥️🙏
Kyllä ymmärrän. Ja ihme että olette jaksaneet tehdä videoita. Varjelus on ollut suuri ja voimia tilanteeseenne. Luulin vain että mulla on jokin asetus mennyt pieleen. Anteeksi pyytelen jos tuntui hoputukselta. 🙏🙏
Aarre Norrgård ❤️ Kiitos! En kokenut hoputuksena, todellakin vain nyt on voimat aika vähissä olleet. Kiitos, että ymmärrätte. Yritän taas jatkossa olla paremmin mukana näissä kommenteissakin. Lämpimästi tfihä kaikkia ajattelen ja kiitän sydämestäni, kun jaksatte meitä katsoa. Siunausta ja voimia sinulle ja kaikille 🙏❤️🙏
Mummo oli iloinen,vaikka koti oli savustunut. Kiitos taas ohjeista kovasti. Yritän itsekkin pojalle laittaa vähän kevyempää .Katsotaan onnistuuko elämäntapa remontti. Voimia sinne talon putsaukseen ❤😅😅😊😊
Kukkakaali on vaan niin hyvää raakana, että kypsänä. Vesi herahti kyllä kielelle pelkästä ruuan näkemisestä. Olis kyllä kelvannu. 👍 Pappa kyllä sano kivasti " me ei olla vanhoja me ollaan vaan kauan eletty" Arsille terkkuja että rohkeesti vaan maistaan voit yllättyä 🙃🙂
Olen seurannut sivusta ja oon huolissani,siitä mitä on tapahtunut.On minulla kysyminen , olen ruvennut neulomaan sukkaa,niin miten sinä teet kärkikavennuksen kun lehdestä luin ,että kavennus tehtäisiin pikkuvarpaan tyvestä kavennukset?
Eeva-Liisa Honkanen 🌼 Hei vaan! Meillä oli sattunut huomattavan paha savuvahinko, en nyt sen enempää tästä kirjoita. Minusta kärkikavennuksen voi tehdä monellakin tapaa. Yksi tapa on sellainen missä jokaisen puikon alussa kavennetaan aina yksi silmukka. Toinen mitä paljon käytän on sd, että sekä ns.pikkuvarpaan puolen että isonvarpaan puoleisilta puikoilta kavennetaan toinen puikon lopusta yksi silmukka ja vastaavasti toisen puikon alusta, eli oikeestaan 2: sta puolen sukkaa aina. On muitakin kavennuksia varmasti. Siunausta päivääsi 🙏❤️🙏
Laura Laine ❤️ Hei! Kausi 2, erikoisjakso 4, Liisa tekee peltilihapiirakkaa. Sitä varmaan haet. Hyvää. Toivottavasti jaksat rullata sinne asti 🥰 Siunausta sinulle 🙏❤️🙏
Tiina Moisio-Rusila 🤔 Polygon joka on erikoistunut vahinkotapauksiin, ja tämä oli vakuutusyhtiön suosittelema. Hyvä firma ja tosi ihanat työntekijät. En lähde syitä nyt tänne sen enempää availemaan. Siunattua viikonloppua 🙏
Kiitos mukavasta jaksosta 💖 Pappahan on oikein vitsiniekka 😄 Jumalalle kiitos, että teillä on koti tallella ja kenellekään ei tapahtunut mitään 🙏 Siunausta ja varjelusta jatkossakin 💖🙏
Kiitos kivasta jaksosta 🥰 On ollut hurja tilanne teillä siellä, mutta kyllä kaikki kääntyy vielä parhain päin 🙏 Kovasti jaksamista siivousurakan kanssa ja hyvää kevättä 😊 Patelle rapsutuksia. 🐈
"Sisäkivääri",Inkivääri😂Kiitos taas kivasta jaksosta. Meillä kaikki pitää kukkakaalista,teen usein kukkakaaligratiinia. Mutta nyt aion kokeilla kaaliruokaa ohjeesi mukaan.
Täytyy ihan ekaksi sanoa, että täällä on varmaan kaikki muut "facessa" paitsi minä, kun en tiennyt tällaisesta savujutusta mitään. Kurjaa on kuitenkin, kun savun haju iskostuu joka paikkaan. Toivottavasti olette siellä jo voiton puolella ja savut + hajut on tuuletettu pois. Hyvä kun oli suojelusenkeli paikalla, eikä ilmeisestikään ole palanut mitään. Varmaan oli hyvät ruoat, koska Arsikin otti lisää kukkakaalia. Olen joskus nuorena saanut niin hyvää kukkakaalisalaattia, että vieläkin vesi nousee kielelle. Se oli sellaista raikasta ja hyvän makuista. Harmittaa vieläkin, että en silloin pyytänyt ohjetta. Marjatalkkuna smoothie oli varmasti TOSI hyvää. Pate on niiiiiin ihana 😺💖💖. Hyvää kevään jatkoa ja siunausta teille kaikille!
Rva50 ❤️ Juu, en kovasti ole jaksanut tätä kuuluuttaa!! Ymmärrettävistä syistä. Vieläkin on ensi viikolla savusiivousryhmä meillä töissä..kuten kirjoitit savunhaju niittaa kiinni joka paikkaan...ja niinpä putsauskin vie aikaa! Reilu 2 viikkoa meni ennenkuin saatiin heidät paikalle, ja koko sen ajan vaan sinnillä ollaan oltu täällä.. päänsärkyä..väsymystä ym... Kiitosaihe ettei tullut tulipaloa! 🙏 Jaksan tän ajan kun asia on kuitenkin hoidossa. Kiitos kaikista kannustavista sanoistasi ❤️ Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle 🙏❤️🙏
Aarre Norrgård 😶 Ikävä kyllä mummolla on ollut nyt niin paljon vastuksia ja harmeja tämän meidän savuvahingon tiimoilta ja kaiken sen hoitamisen kanssa, etten ole jaksanut. Toivottavasti ymmärrystä sinulla ja muillakin riittää. Päänsärkyä oli reilu 2 viikkoa..nyt jo hellittää. Mutta yritän vastailla, kunhan jaksan enemmän. Siunattua päivää sinulle 🙏🙏🙏
Teitä on kyllä ihana kattoo ja kuunnella ja kivoja vinkkejä saa ja entäs tunnelma...niin kotoinen ai että ❤ olis kiva nähä kuvaaja vaikka loppuvilkutuksessa😊 hyvää päivää teille päivänjatkoa. jatkoa
Hei kaikki rakkaat katselijat ja kommentteja kirjoittaneet ❤️❤️❤️
Ette varmaan voi kuvitella , kuinka valtavan suuri merkitys on teidän jokaisen ihanan ihmisen kannustavilla ja rohkaisevilla ja välittävillä sanoilla on minulle, papalle ja Arsille ❤️❤️❤️
Pate on myös kiitollinen teille 🐈
En edelleenkään ole jaksanut jokaiselle vastailla, mutta alan tästä vielä piristyä.
Tuo savunpoistosiivousryhmä on edelleenkin jo 4 päivää ollut töissä ja jatkuu vielä.
Pikkuhiljaa tulee valmista.
Kiitos Jumalalle on sydämessä niin valtavan suuri ettei mitään pahempaa tapahtunut 🙏
Me ollaan saatu elämässämme niin suuria Jumalan Siunauksia ja Varjelusta , että hyvin nöyrällä mielellä olen ❤️
Siunausta teille jokaiselle 🙏❤️🙏
Mukava kuulla papan vanhoja tarinoita ❤
🙏Herran siunauksessa kylla ootte !
Kiitos Taivaan Isälle varjeluksesta ettei käynyt pahemmin. Kiitos teille taas jaksosta jossa saimme hyvää ja terveellistä ” pikaruokaa”. Olipa mukavaa juttelua Arsilla ja mummolla ruuanlaiton yhteydessä sekä lämpöinen jutteluhetki ruokaillessa johon pappakin osallistui mukavilla kommenteilla ja muistelemalla.❤
Kiitos teille tuhannesti kivasta videosta. Hienoa, että ei tullut pahempaa vahinkoa. 🙏 💖
Olen niin iloinen teidän puolesta että oli varjelus mukana ja sinulle Helena, Papalle ja Patelle ei sattunut mitään ja kotikin säästyi palovahingoilta🙏🙏
Ja nyt onneksi olette saaneet siivoustiimin savuvahinkoja sinne korjaamaan.
Kylläpä Arsin kannatti maistaa kun tykkäsikin ruuasta👍
Niin kivat juttelu hetket sinulla, Papalla ja Arsilla❤
Ja miten viisas Pate on kun hakee Papan aina kun tarvitsee jotain❤😊
Voimia kaiken keskellä. Siunausta teille. Onneksi ei ihmisille vahinkoa, eikä rakkaalle Pate kisulle. Kiitos videosta. Siunausta.
Voimia ja jaksamisia sinne teille onneks ee pahempaa sattunu kiitos uudesta videosra ja terveisiä kaikille sinne mummolaan😽💖💫🙏
Huomenta mummolan väki! ❤️ Toivottavasti olette jo voiton puolella savuvahingon kanssa. Kyllä enkeleitä kuhisi paljon teidän kodin ynpärillä, ettei tulipaloa tullut ja saitte pitää rakkaan kotinne! ❤️❤️🙏🙏🙏
Toivon uusia videoita, mutta niitä on tehtävä oman jaksamisesi mukaan. 👍
M_L_K 🙂
Hei vaan!
Ja kiitos kauniista sanoistasi.
Olen samaa mieltä, Taivaan Isän enkelivartiojoukot ovat olleet suojelemassa ja varjelemassa.
Uusia jaksoja tulossa taas..
Siunausta sinulle ❤️🙏❤️
Kiitos videosta. Jaksamista ja siunausta. Toivotan hyvää kevättä teille kaikille 😊
Onneksi ei käynyt pahemmin. Voimia teille. Kiitos jaksosta. Hyvää kasvisruokaa tuli.
Kiitos taas ❤❤oli kyllä vähän tutumpi ruoka. Jälkäri, sitä en tuollalailla ole valmistanut. Kyllä oli onni ettei pahemmin käynnä 🙏🙏 Hyvää viikonalkua ja siunausta teille 🙏🙏❤❤
Hyvä video ja erittäin hyvää jutustelua. Jussikin osallistui. Hyvää kevään odotusta teille kaikille
Oikeen hyvää huomenta teille ja kiitos hyvästä kasvisruuasta kokeilen heti kun tästä flunssasta selvitään oikeen hyvää viikonloppua sinne patelle haleja❤❤
Kiitos paljon tästä jaksosta oli hyvää ruokaa paitsi karri vähän mietityttää ja kukkakaalista käytän aina lehdet niissä on enempi vielä ravintoa kun itse kaalissa värikin kertoo. Onneksi oli enkelit paikalla teillä onnettomuudessa. Ihana Pate. Hyvää kevään odotusta teille kaikille. 🙏🐈🌤️
Irja Salminen 😊
Kiitos sinulle! 🌷
Tykkään itse kovasti kasvisruoista, ja niitä koetan tehdäkin vaihdellen eri kasviksia.
Miesväki on vähän nirsoja, .mutta syövät kuitenkin.
Nälkä on aina paras mauste joka ruoassa 😉😋
Siunausta sinulle 🙏❤️🙏
❤ Voimia ja jaksamista Teille mummo ja pappa.
Kiitos jaksosta ja kivoista muisteloista .
Muistan myös ,kun meille tuli sähköt oli se ,niin suuri tapahtuma.
Tuo kevät 2014 on jäänyt kanssa mieleen ,kun alettiin rakentaa vapaa-ajan asuntoa.
Aivan uskomattoman upea kevät oli ja kesä myös.
Voikaa hyvin koko perhe .
Kiitos upeasta viteosta kokeiluun. Menivät vointia teille kaikille..🙏🙏
Kiitos kun taas olette jaksaneet tehdä ohjelmaa! Parissa kohtaa alkoi ihan naurattaa, kun teidän juttuja kuuntelee. Arsin huokaus...kasvisruokaa😀Kun minullakin on poika, jolle kasvisruoka ei niin hyvin maistu. Ja se hajujuttu😂😂 Teiltä tulee niin luonnostaan nuo hauskuudet. Kiitos kun saan tuntea teidät näin kanavanne välityksellä!❤❤Jumalan siunausta ja varjelusta koko perheelle!
Leanna G 🥰
Voi kiitos 🌼🌻🌼
Nää on semmosta jutustelua,,mikä sillä hetkellä sattuu ulos suusta tulemaan.
Mitään ei ikinä etukäteen suunnitella, välillä on vakavampaa juttua, mutta pääosin tämmöstä arkihuumoria 🥰🥰🥰🙂
Siunattua viikonloppua sinulle 🙏❤️🙏
Heipä hei ❣
tulipa surullinen olo kun nyt kuulin tuosta
teillä sattuneesta vahingosta. Mutta kiitollinen
siitä, ettei sattunut kuitenkaan mitään vielä pahempaa. Voimia ja halauksia ja toivotaan, että
kaikki alkaa olla pian takaisin kunnossa.
Kaikki kunnia sinulle Mummo ja teille jokaiselle, että kaiken keskellä jaksatte vielä muistaa meitä seuraajiakin ja teette meille jaksoa.
Olette ajatuksissa minullakin. 🤗💗💗💗💗💗
Kiva kun teit kukkakaaliruokaa ja miten virkistävä jälkiruoka.
Näytit minulle aivan uuden vaihtoehdon kukkakaalin valmistukseen. Ja mukava jos teet joskus sen toisenkin suosikkireseptisi.
Miten olen aina ajatellut, että ne kukkakaalinlehdet ei ole syötäviä, mutta taas tuli asiaan uutta tietoa, kiitos Mummon. 😍
Hymyilytti tuo sisäkivääri juttu, kiitos tuosta flunssavinkistä inkivääriin liittyen ja miten kiva idea tuo banaanien viipalepakastus,
ei olisi tämäkään idea itselle mieleen juolahtanut. 😍
Kiitos ja kaikkea hyvää alkavaan viikkon 💗💗💗💗💗
Kiitos videosta Hyvää viikonloppua teille kaikille 🐈⬛🥰
Hyvä ettei käyny pahemmin. Hyvää ruokaa tulee pitää kokeilla
VOIMIA 🙏 sekasortoon parempi paiva taa LA video julkaisuille teilta kiitos
Kiitos videosta😍
Julia 🌻
Kiitos sinulle 🌼💐🌹
Siunausta sinulle 🙏❤️🙏
Riippuu vakuutusfirmoistakii, mitä niiden kotivakuutukset pitää sisällään korvauksen suhteen.
Yhellä tutulla oli kotivakuutus, joka ei korvannu kesämökin tulipalosta aiheutuvaa täystuhoo, ja siis ukkosen aiheuttama tulipalo..
Herkullista varmaan.Hyvää kevään odotusta ja jaksamista .
Hyvää pöperöä🥦🧄🧅🍚😜 ja jälkkärit päälle🍌🫐💕..selvisikö mistä tää teidän savuvahinko johtui💨🔥😱🤷♀️❓..hyvä ettette olleet nukkumassa💤😴🙏..täällä etelä-suomessa jo nurmikot paistaa🌱🌱🌱☀️
Ensinnäkin:Luojalle Kiitos,ettei käynyt pahemmin🙏🙏. Kiitos taas aivan ihanasta videosta,te olette kaikki niin voimaa antavia,että saa hyvän mielen,hyvien ohjeiden ja juttujen myötä👍♥️. Toivotan teille kaikille oikein hyvää jatkoa,voimia ja jaksamista.🙏Odotetaan kevättä ja uusia jaksoja😍♥️🙏
Kyllä ymmärrän. Ja ihme että olette jaksaneet tehdä videoita. Varjelus on ollut suuri ja voimia tilanteeseenne. Luulin vain että mulla on jokin asetus mennyt pieleen. Anteeksi pyytelen jos tuntui hoputukselta. 🙏🙏
Aarre Norrgård ❤️
Kiitos!
En kokenut hoputuksena, todellakin vain nyt on voimat aika vähissä olleet.
Kiitos, että ymmärrätte.
Yritän taas jatkossa olla paremmin mukana näissä kommenteissakin.
Lämpimästi tfihä kaikkia ajattelen ja kiitän sydämestäni, kun jaksatte meitä katsoa.
Siunausta ja voimia sinulle ja kaikille 🙏❤️🙏
Mummo oli iloinen,vaikka koti oli savustunut. Kiitos taas ohjeista kovasti. Yritän itsekkin pojalle laittaa vähän kevyempää .Katsotaan onnistuuko elämäntapa remontti. Voimia sinne talon putsaukseen ❤😅😅😊😊
Jännittävää odotusta,kohta alkaa🌹👍♥️
Kukkakaali on vaan niin hyvää raakana, että kypsänä. Vesi herahti kyllä kielelle pelkästä ruuan näkemisestä. Olis kyllä kelvannu. 👍 Pappa kyllä sano kivasti " me ei olla vanhoja me ollaan vaan kauan eletty" Arsille terkkuja että rohkeesti vaan maistaan voit yllättyä 🙃🙂
Kaaliruoista puh ollen,kun miulla oli sappivaivat,tein kiinankaalista kaalilaatikoo ja täyvestä mäni!
Mie paan ohrakokoryynei ain esin liha -tai jauhelihakeittoihin aitiltäopittuna se antaa energiaa ja hyvaa makua nain talviaikoina ....
MUMMO ONNEA UUVEST MIKSERISTÄ🚩
Huomenta 🥰☀️Innolla odotetaan,mitä mummo tänään valmistaa, kiitos Arsille ja ukille💕 ja 🐈
💖
Olen seurannut sivusta ja oon huolissani,siitä mitä on tapahtunut.On minulla kysyminen , olen ruvennut neulomaan sukkaa,niin miten sinä teet kärkikavennuksen kun lehdestä luin ,että kavennus tehtäisiin pikkuvarpaan tyvestä kavennukset?
Eeva-Liisa Honkanen 🌼
Hei vaan!
Meillä oli sattunut huomattavan paha savuvahinko, en nyt sen enempää tästä kirjoita.
Minusta kärkikavennuksen voi tehdä monellakin tapaa.
Yksi tapa on sellainen missä jokaisen puikon alussa kavennetaan aina yksi silmukka.
Toinen mitä paljon käytän on sd, että sekä ns.pikkuvarpaan puolen että isonvarpaan puoleisilta puikoilta kavennetaan toinen puikon lopusta yksi silmukka ja vastaavasti toisen puikon alusta, eli oikeestaan 2: sta puolen sukkaa aina.
On muitakin kavennuksia varmasti.
Siunausta päivääsi 🙏❤️🙏
Hei..Olisin halunnut tehä sitä oliko se joku peltipiirakka...mä en löytänyt sitä enkä varma onko toi oikke nimi.
Mut kiitos.jos autat☀️🌺☀️
Laura Laine ❤️
Hei!
Kausi 2, erikoisjakso 4, Liisa tekee peltilihapiirakkaa.
Sitä varmaan haet.
Hyvää.
Toivottavasti jaksat rullata sinne asti 🥰
Siunausta sinulle 🙏❤️🙏
Oliko teillä tulipalo? Onneksi ei käynyt pahemmin.
❤
Saija Talsti ❤️❤️❤️
Kiitos ❤️
Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle 🙏❤️🙏
Kiitos Helena.❤️❤️❤️
Sinulle myös.❤️
Mistäs se savu oli Lähtöisin? Onneksi Ei Pahemmin käynyt. Mikäs firma sen siivouksen kävi tekemässä?
Tiina Moisio-Rusila 🤔
Polygon joka on erikoistunut vahinkotapauksiin, ja tämä oli vakuutusyhtiön suosittelema. Hyvä firma ja tosi ihanat työntekijät.
En lähde syitä nyt tänne sen enempää availemaan.
Siunattua viikonloppua 🙏
@@helenasaarijarvi3273 8
heippa täältä perhosta mistä se savu tuli sinne teille sisälle
Tämä kiinnostaa minuakin, koska itselläkin on tulisijoja.
Kiitos oli jälleen kiva video.😊👍 Onneksi teille ei käynyt kuinkaan ja ootte kunnossa. ❤ ❤ 🐈⬛
Mukava, että uusi video 😊
Kiitos mukavasta jaksosta 💖 Pappahan on oikein vitsiniekka 😄 Jumalalle kiitos, että teillä on koti tallella ja kenellekään ei tapahtunut mitään 🙏 Siunausta ja varjelusta jatkossakin 💖🙏
Kiitos kivasta jaksosta 🥰 On ollut hurja tilanne teillä siellä, mutta kyllä kaikki kääntyy vielä parhain päin 🙏 Kovasti jaksamista siivousurakan kanssa ja hyvää kevättä 😊 Patelle rapsutuksia. 🐈
🧡🧡
"Sisäkivääri",Inkivääri😂Kiitos taas kivasta jaksosta. Meillä kaikki pitää kukkakaalista,teen usein kukkakaaligratiinia. Mutta nyt aion kokeilla kaaliruokaa ohjeesi mukaan.
Täytyy ihan ekaksi sanoa, että täällä on varmaan kaikki muut "facessa" paitsi minä, kun en tiennyt tällaisesta savujutusta mitään. Kurjaa on kuitenkin, kun savun haju iskostuu joka paikkaan. Toivottavasti olette siellä jo voiton puolella ja savut + hajut on tuuletettu pois. Hyvä kun oli suojelusenkeli paikalla, eikä ilmeisestikään ole palanut mitään.
Varmaan oli hyvät ruoat, koska Arsikin otti lisää kukkakaalia. Olen joskus nuorena saanut niin hyvää kukkakaalisalaattia, että vieläkin vesi nousee kielelle. Se oli sellaista raikasta ja hyvän makuista. Harmittaa vieläkin, että en silloin pyytänyt ohjetta.
Marjatalkkuna smoothie oli varmasti TOSI hyvää. Pate on niiiiiin ihana 😺💖💖.
Hyvää kevään jatkoa ja siunausta teille kaikille!
Rva50 ❤️
Juu, en kovasti ole jaksanut tätä kuuluuttaa!!
Ymmärrettävistä syistä.
Vieläkin on ensi viikolla savusiivousryhmä meillä töissä..kuten kirjoitit savunhaju niittaa kiinni joka paikkaan...ja niinpä putsauskin vie aikaa!
Reilu 2 viikkoa meni ennenkuin saatiin heidät paikalle, ja koko sen ajan vaan sinnillä ollaan oltu täällä.. päänsärkyä..väsymystä ym...
Kiitosaihe ettei tullut tulipaloa! 🙏
Jaksan tän ajan kun asia on kuitenkin hoidossa.
Kiitos kaikista kannustavista sanoistasi ❤️
Siunausta ja kaikkea hyvää sinulle 🙏❤️🙏
Oli taasen hyvät ruuat😋minäkin ostan ylijäämiä hedelmiä kasviksija ovat hyviä käyttää😊hyvää päivän jatkoo sinne ja voimia kaikille🤗
Extra MINIripaus! vetta tms tai muuta nestetta , oljya auttaa aina mixeri sekotusongelmiin😉
Mummon vastaukset ja kommentit ei näy ainakaan minulla. Onko tekninen vika vai joku muu syy. 🤔
Aarre Norrgård 😶
Ikävä kyllä mummolla on ollut nyt niin paljon vastuksia ja harmeja tämän meidän savuvahingon tiimoilta ja kaiken sen hoitamisen kanssa, etten ole jaksanut. Toivottavasti ymmärrystä sinulla ja muillakin riittää.
Päänsärkyä oli reilu 2 viikkoa..nyt jo hellittää.
Mutta yritän vastailla, kunhan jaksan enemmän.
Siunattua päivää sinulle 🙏🙏🙏
Teitä on kyllä ihana kattoo ja kuunnella ja kivoja vinkkejä saa ja entäs tunnelma...niin kotoinen ai että ❤ olis kiva nähä kuvaaja vaikka loppuvilkutuksessa😊 hyvää päivää teille päivänjatkoa. jatkoa