Toivottavasti tykkästi videosta! Tässä linkki siihen ensimmäiseen "Uuno vierailijana" -videoon: ruclips.net/video/KJgrFJitAqs/видео.htmlsi=lwiWZufj5ICaRFdb
Vesa-Matti Loiri muuten myi vuosituhannen vaihtuessa aikaan raketteja jossain autoliikkeessä Uunoksi maskeerattuna. Muistan myös kuulleeni vielä niinkin myöhään kuin v.2010 Veskun äänen uunona erään kauppakeskuksen kaiuttimista tulevasta mainoksesta.
Ai että kun tuon olisi tiennyt! Olisi ollut mahtavaa päästä Uunoa tapaamaan 👍 Kauppaneuvos Paukun tapasin noin vuonna -92, kun hän myi makkaraan Kannelmäen Maxissa (ja siis nimenomaan roolihahmona), se kyllä jäi lähtemättömästi mieleen kun pääsi oikein kauppaneuvoksen kanssa juttelemaan 😄
Ainakin NES-Retku on kertonut omasta kokemuksestaan Mazdan autoliikkeessä, jossa oli ollut Uuno Turhapuro in character heittämässä läppää ihmisille. Video löytyy *himzvlogz* kanavalta "muistojen valtatiet" nimellä.
Kiitos videosta! Tästä muistui mieleen, että Kari Suomalaisen 80-luvulla tekemässä "Hullunkuriset presdenttiehdokkaat"- korttipakassa on myös Uuno, "pressan vävy" 😀
Tuli noista Uuno-soundtrackeista mieleen, että niistäkin saisi hyvän koosteen. Juurikin noista Uuno on numero yksi-levyn biiseistä. Omat suosikit voisi olla Tuura ja Keskioluelle Veijo Esson baariin tai Uuno muuttaa maalle-teema eli Kantri-Uuno. Kaikki joko mulle vahvoja korvamatoja sekä lapsuudesta asti hyvin rakkaita. Uuno muuttaa maalle ainakin lapsuudessa mun eka vahva kosketus Uunoihin.
@@dokjyrsaa2287 tuo kantri-uuno on myös oma suosikkini (tai siis pahin korvamato on se Lentävien luupäiden taistelurobotti -tunnari 😀) . Sitä kantri-Uunoa myös kuljetetaan tosi kivasti läpi elokuvan, vaikuttaa isosti leffan tunnelmaan 👍
Voisitko tehdä videon Nasse-sedästä? Hieman hahmon taustoista ja esiintymisistä Spede/Vesku Shown ulkopuolella kuten Uuno Epsanjassa, Nasse-Sedän Lastentunti -levyn kannessa ja eräässä Bat & Ryyd -radioseikkailussa (taisi olla ilman Veskun siunausta tehty hupailu).
Hyvä idea, voisin jossain kohtaa yrittää :D Tässä on nyt muutama video jonossa edittipöydällä, pikkuisen laajennan aihealuetta.. mutta Nasse-setä ilman muuta jatkoon! Se on kyllä yksi suosikeistani, tuo Bat & Ryyd -kytkös on kyllä minulle ihan tuntematon 😃
Tuo Tankki täyteen/Reinikainen saattaa olla hyvin samaa universumia Turhapuroille jos katsot Reinikaisen Wikipedia sivua niin siinä näytetään missä muuallakin se on esiintynyt eli se esiintyy Tup-Akka-Lakossa ja Sirkuspelle Hermannissa nimeämättömässä roolissa ja se esiintyy myös Niilin lähteet sarjassakin eli sen hahmon muut esiintymiset muualla voi hyvin olla samaa universumia ja Vääpeli Körmy - taisteluni elokuvassa nähdään Hyvät herrat sarjasta Kauppaneuvos Paukku eli Vääpelin Körmyn kautta Hyvät herrat ovat myös samaa universumia Uunolle
Muistan lapsena kun Uuno Turhapuro kävi myymässä raketteja Siilinjärvellä Veeruska nimisessä kaupassa. Kun lähdimme kaupasta, Uuno Turhapuro juoksi peräämme ulos ja antoi metallisen hedelmäkorin minulle. Ja tietysti mukaan lähti myös kortti jossa on nimikirjoitus.😀
En tiedä onko jo mainittu, mutta 90-luvun lopussa Uuno oli vieraana Hurja joukko -talk showssa. Eli se jota juonsi Katja Ståhl, Kata Kärkkäinen ja Marika Makaroff
En tiedä onko mainittu, mutta Yle Areenasta löytyy Kokkonen Kokkosesta-ohjelma, jossa on pätkiä Uunojen kuvauksista. Taisi olla ainakin Pisnismiehen-ja Muuttaa maalle kuvauksista. Muutenkin hyvää juttua aiheen ympäriltä.
@@Klassikkomatskuu tuota c64 pystyy itseasiassa pelaamaan ihan pc:llä internet archivessa(kannattaa googlettaa) pikasella testauksella pääsee ainakin alkuvalikkoon
@@Klassikkomatskuu tuskin, se on ihan sama peli mitä c64, en ole aitoa versiota koskaan pelannut mutta oletan että siinäkin saa tuon kuolemattomuuden, ei tota peliä muuten läpi mennä :D
Aika tiukkaa tekstiä tuolla: "Uuno Turhapuro Muuttaa Maalle is a game about poor looking guy from Finland, a kind of loser, who lives in a city and one day finds a letter in the refrigerator. " 😁
Hei, alkuperäinen on ilmestynyt Helsingin Sanomissa joulukuussa 1990, tarkkaa päivää minulla ei valitettavasti ole. Eli Hesarin arkistoista pitäisi löytyä 👍
Tamperelaisena tuota Vapriikin pelimuseon Uuno muuttaa maalle peliä on tullut käytyä pelaamassa useamman kerran. Voin todeta myös, että sadistisen vaikea on. En ole päässyt koskaan siinä mihinkään minäkään😂
Se vaikeusaste on jotain ihan käsittämätöntä 😄, en kertaakaan päässyt eteenpäin siitä kohdasta, missä se polku kapenee :D Meni hermot ihan täysin! Painterboy sen sijaan oli ihan pelattava 👍
vieläkin nousee inhosta ihokarvat pystyyn, kun näkeekin tuon pelin! Terveisin nimimerkillä: 3 joikkaria (joystick) rikkonut tuon änkeleen pelin takia :)
@@pasimoisander4937 No nyt!! Huikea biisi 👍👍👍 Kiitos kun laitoit tämän, jäi heti kerrasta pyörimään päähän 😀 "Olitkos vielä nukkumassa?" -teema muuten pyöri vahvasti Tiktokin edeltäjässä eli Musicallyssa, muistan kun 10-vuotiaat lapset tuota aikoinaan pihalla huuteli 😀
Uunon hieman hämmentäviäkin livetoilailuja pääsee ihmettelemään Uunosta Leinoon -tallenteelta vuodelta 1982. ruclips.net/video/PwlRX6PYkf0/видео.htmlsi=5jVwHiHyAzosZPkl
Nyt on nähty taustatutkimukseen vaivaa kun on tilattu lehti kotiin ja käyty pelimuseossa itse kokeilemassa peliä sen sijaan että olisi turvauduttu pelkästään Wikipediaan.
@@Klassikkomatskuu Löysin myös kerran tuurilla divarista! Ei ollut tietoa että se on harvinainen. Harkitsin jopa heittäväni muuton yhteydessä menemään.
@@metus_fin Kyllä sitä oli tosi vaikeaa löytää, ihan tuurilla sain poimittua! Mutta varmaan mitään valtavaa rahallista arvoa tuolla ei ole, 80-luvun MAD-lehti ei liene ihan ykkösenä sarjakuvakeräilijöiden listalla ☺
Toivottavasti tykkästi videosta! Tässä linkki siihen ensimmäiseen "Uuno vierailijana" -videoon: ruclips.net/video/KJgrFJitAqs/видео.htmlsi=lwiWZufj5ICaRFdb
Vesa-Matti Loiri muuten myi vuosituhannen vaihtuessa aikaan raketteja jossain autoliikkeessä Uunoksi maskeerattuna. Muistan myös kuulleeni vielä niinkin myöhään kuin v.2010 Veskun äänen uunona erään kauppakeskuksen kaiuttimista tulevasta mainoksesta.
Ai että kun tuon olisi tiennyt! Olisi ollut mahtavaa päästä Uunoa tapaamaan 👍 Kauppaneuvos Paukun tapasin noin vuonna -92, kun hän myi makkaraan Kannelmäen Maxissa (ja siis nimenomaan roolihahmona), se kyllä jäi lähtemättömästi mieleen kun pääsi oikein kauppaneuvoksen kanssa juttelemaan 😄
Ainakin NES-Retku on kertonut omasta kokemuksestaan Mazdan autoliikkeessä, jossa oli ollut Uuno Turhapuro in character heittämässä läppää ihmisille. Video löytyy *himzvlogz* kanavalta "muistojen valtatiet" nimellä.
@@Hoobee88 Kiitos tiedosta, pitääkin tutustua! Kohtahan tässä alkaa olla materiaalia "Uuno vierailijana" -osa kolmoseen 👍
Se oli Rakettikeiu. Harmi, kun ei tullut säilytettyä niitä mainoslehtiä, olivat muistaakseni aika hauskoja.
Kiitos videosta! Tästä muistui mieleen, että Kari Suomalaisen 80-luvulla tekemässä "Hullunkuriset presdenttiehdokkaat"- korttipakassa on myös Uuno, "pressan vävy" 😀
@@jarma76 kiitos! Löytyi Googlen avulla kuva tuosta korttipakasta, siinä oli Uunon lisäksi muutama muukin kortti ihan osuvia 😀👍
Tuli noista Uuno-soundtrackeista mieleen, että niistäkin saisi hyvän koosteen. Juurikin noista Uuno on numero yksi-levyn biiseistä. Omat suosikit voisi olla Tuura ja Keskioluelle Veijo Esson baariin tai Uuno muuttaa maalle-teema eli Kantri-Uuno. Kaikki joko mulle vahvoja korvamatoja sekä lapsuudesta asti hyvin rakkaita. Uuno muuttaa maalle ainakin lapsuudessa mun eka vahva kosketus Uunoihin.
@@dokjyrsaa2287 tuo kantri-uuno on myös oma suosikkini (tai siis pahin korvamato on se Lentävien luupäiden taistelurobotti -tunnari 😀) . Sitä kantri-Uunoa myös kuljetetaan tosi kivasti läpi elokuvan, vaikuttaa isosti leffan tunnelmaan 👍
Hieno video! Muistaakseni Uuno oli mannekiinina myös Suomi-Soffan lehtimainoksissa joskus parisenkymmentä(?) vuotta sitten.
@@mcbean5843 kiitos! Nyt kun mainitsit, niin minullekin tuli tuosta jokin hämärä muistikuva 👍
Voisitko tehdä videon Nasse-sedästä? Hieman hahmon taustoista ja esiintymisistä Spede/Vesku Shown ulkopuolella kuten Uuno Epsanjassa, Nasse-Sedän Lastentunti -levyn kannessa ja eräässä Bat & Ryyd -radioseikkailussa (taisi olla ilman Veskun siunausta tehty hupailu).
Hyvä idea, voisin jossain kohtaa yrittää :D Tässä on nyt muutama video jonossa edittipöydällä, pikkuisen laajennan aihealuetta.. mutta Nasse-setä ilman muuta jatkoon! Se on kyllä yksi suosikeistani, tuo Bat & Ryyd -kytkös on kyllä minulle ihan tuntematon 😃
Tuo Tankki täyteen/Reinikainen saattaa olla hyvin samaa universumia Turhapuroille jos katsot Reinikaisen Wikipedia sivua niin siinä näytetään missä muuallakin se on esiintynyt eli se esiintyy Tup-Akka-Lakossa ja Sirkuspelle Hermannissa nimeämättömässä roolissa ja se esiintyy myös Niilin lähteet sarjassakin eli sen hahmon muut esiintymiset muualla voi hyvin olla samaa universumia ja Vääpeli Körmy - taisteluni elokuvassa nähdään Hyvät herrat sarjasta Kauppaneuvos Paukku eli Vääpelin Körmyn kautta Hyvät herrat ovat myös samaa universumia Uunolle
Hyvää analyysia! Selkeästi samaa universumia 👍 Myös siinä Uuno Turhapuro tv-sarjassa mainittiin Kauppaneuvos Paukku!
Tuo biisi tuossa Muuttaa maalle-pelissä on kyllä mainio. Samoin Jaakko Salon musiikit Uuno-elokuviin.
Todellakin! C64 -pelien musiikeissa oli muutama muukin todella kova (esim. Commando 😀).
Muistan lapsena kun Uuno Turhapuro kävi myymässä raketteja Siilinjärvellä Veeruska nimisessä kaupassa.
Kun lähdimme kaupasta, Uuno Turhapuro juoksi peräämme ulos ja antoi metallisen hedelmäkorin minulle. Ja tietysti mukaan lähti myös kortti jossa on nimikirjoitus.😀
@@kimmosnorkyvoutilainen oho! Tämä oli kova tarina! Aikas mahtavaa että Uuno vielä juoksi kaupasta perään 👍👍👍
En tiedä onko jo mainittu, mutta 90-luvun lopussa Uuno oli vieraana Hurja joukko -talk showssa. Eli se jota juonsi Katja Ståhl, Kata Kärkkäinen ja Marika Makaroff
Jonkun viestin sain siitä aiemmin, siinä esiintymisessä taisi olla jotain kaatuilua mukana 😀
@@Klassikkomatskuu Sitä en muista, mutta muistan kuinka esitteli juontajille kalsareita, jotka oli edestä keltaiset ja valkoiset ja takaa ruskeat
@@kahuriliha 😀😀😀
2:29 FHAT? -Simo Salminen
Se alkuperäinen FHAT 😀😀
Uuno esiintyy myös tekemälläni imitaatiovideolla: ruclips.net/video/4SjjRR5HpwA/видео.html
Kiitos! Laajalla hahmokavalkadilla vedit 👍
En tiedä onko mainittu, mutta Yle Areenasta löytyy Kokkonen Kokkosesta-ohjelma, jossa on pätkiä Uunojen kuvauksista. Taisi olla ainakin Pisnismiehen-ja Muuttaa maalle kuvauksista. Muutenkin hyvää juttua aiheen ympäriltä.
Kiitos! Pitää tutustua 👍
Vesku oli Uunona myös v.2001 Speden muistokonsertissa. Toi löytyy tubestakin.
@@jannes8341 kiitos! 👍👍👍
Hyvä video 👍En ollut ikinä kuullutkaan tuosta lautapelistä vaikka kasarilla lapsena omistin montakin eri peliä
Kiitos! Tuo oli minultakin mennyt kasarilla täysin ohi. En tosin ole varma, että olisiko tuota tullut niin kauheasti pelattua ☺
@@Klassikkomatskuu tuota c64 pystyy itseasiassa pelaamaan ihan pc:llä internet archivessa(kannattaa googlettaa) pikasella testauksella pääsee ainakin alkuvalikkoon
@@Joker19833 Saakos sitä peliä jollain tavalla hidastettua? :D
@@Klassikkomatskuu tuskin, se on ihan sama peli mitä c64, en ole aitoa versiota koskaan pelannut mutta oletan että siinäkin saa tuon kuolemattomuuden, ei tota peliä muuten läpi mennä :D
Aika tiukkaa tekstiä tuolla: "Uuno Turhapuro Muuttaa Maalle is a game about poor looking guy from Finland, a kind of loser, who lives in a city and one day finds a letter in the refrigerator. " 😁
Hei, mistä pääsit käsiks tohon Loiri/Uuno Macintosh-mainokseen?
olis siistiä jos tosta ois joku kunnon skanni
Hei, alkuperäinen on ilmestynyt Helsingin Sanomissa joulukuussa 1990, tarkkaa päivää minulla ei valitettavasti ole. Eli Hesarin arkistoista pitäisi löytyä 👍
Meikällä vieläkin tuo Uuno kassupeli alkuperäisenä. On kyllä tosi vaikea.
@@skeptic10 ei sitä tosiaan pystynyt pitkään pelaamaan kun hermot meni 😀
Radio pookilla oli 2010 luvulla mainos jossa uuno mainosti renkaita 😁
@@rommikola2436 😀😀
Tamperelaisena tuota Vapriikin pelimuseon Uuno muuttaa maalle peliä on tullut käytyä pelaamassa useamman kerran. Voin todeta myös, että sadistisen vaikea on. En ole päässyt koskaan siinä mihinkään minäkään😂
Se vaikeusaste on jotain ihan käsittämätöntä 😄, en kertaakaan päässyt eteenpäin siitä kohdasta, missä se polku kapenee :D Meni hermot ihan täysin! Painterboy sen sijaan oli ihan pelattava 👍
@Klassikkomatskuu Samaan kohtaan jäi aina mullakin. Hyvä vinkki. Pitää testata se Painterboy, kun käyn taas Vapriikissa👍
@@mikesmith-ut1lt Uunon ohella toinen ihan yhtä turhauttava peli Vapriikissa on Dragons Lair, löytyy sieltä flippereiden vierestä. En suosittele 😄
vieläkin nousee inhosta ihokarvat pystyyn, kun näkeekin tuon pelin! Terveisin nimimerkillä: 3 joikkaria (joystick) rikkonut tuon änkeleen pelin takia :)
Ymmärrän 😀😀 itselläni joystickeja hajotti aikoinaan Decathlon 😆
Videospacen Ville välillä pelailee lauantain live lähetyksissä Uuno peliä raivostuttavin lopputuloksin 😡🤬😤
Joskus muistaakseni olen jonkun pelisession sillä kanavalla nähnytkin, ei kai kukaan voi päästä siihen 3. kentän pontikkatehtaan etsintään 😄
Uuno mukana vahvasti myös tässä kappaleessa =D
ruclips.net/video/1Ti7m-WB-rE/видео.htmlsi=UAG1C3iNkZDUcdMg
@@pasimoisander4937 No nyt!! Huikea biisi 👍👍👍 Kiitos kun laitoit tämän, jäi heti kerrasta pyörimään päähän 😀 "Olitkos vielä nukkumassa?" -teema muuten pyöri vahvasti Tiktokin edeltäjässä eli Musicallyssa, muistan kun 10-vuotiaat lapset tuota aikoinaan pihalla huuteli 😀
@Klassikkomatskuu Kiitos kommenteista. Bändin laulaja täällä kirjoittelee.
@pasimoisander4937 joo siis todella kova biisi oli, lyriikkapuolikin täyttä timanttia 👍 Rutinoffin maininnalle vielä erikseen 👍
ruclips.net/video/aAN69pAo5_o/видео.htmlsi=xIolWoKGVjT7w-se
@@AK-xq5cn kiitos! 👍👍👍👍
Uunon hieman hämmentäviäkin livetoilailuja pääsee ihmettelemään Uunosta Leinoon -tallenteelta vuodelta 1982.
ruclips.net/video/PwlRX6PYkf0/видео.htmlsi=5jVwHiHyAzosZPkl
Kiitos! Tämä pitää ehtottomasti katsoa!
Nyt on nähty taustatutkimukseen vaivaa kun on tilattu lehti kotiin ja käyty pelimuseossa itse kokeilemassa peliä sen sijaan että olisi turvauduttu pelkästään Wikipediaan.
Kiitos! Oli mukavaa tehdä vähän tutkivaa journalismia 😀. Tai noh, se pelaaminen oli kyllä lähinnä turhauttavaa 😆
Täällä video pelistä. Taitaa olla koko peli. ruclips.net/video/Z3d7XK-a3MU/видео.html
Sellainen lisäys vielä, että pelin tekijä sai luvan käyttää 1 minuutin verran tuota Uunon tunnusmusiikkia pelissä.
Kiitos! Onkohan tuossa tehty joku kikka että peliä on hidastettu ja sitten nopeutettu tuohon videoon? Käsittämättömän hyvin pelaa tuota peliä! 👍
Oispa Suomen MAD vielä olemassa
Kyllä! Don Martin jne. 👍
olen kai? hieman nuorempi ku toivon myrkky lehteä takaisin.
Tubettaja nimimerkiltään Franssi on jo tehnyt videon tuosta Uuno Turhapuro muuttaa maalle-pelistä.
@@VilleHonkanen-cq7os kiitos tiedosta 👍 Pitää tutustua!
Oisko seuraavaks Uuno näyttelijät, jotka ovat myös ääninäyttelijöitä
Tai jotka oli ennen ääninäytelleet
@@Uuno-l6u vaatii hieman tutkimustyötä, Pekka Autiovuori tulee ensimmäisenä mieleen 👍
@@Klassikkomatskuu Ainakin Tapsa Hämäläinen ääninäytteli Hemulia Muumilaakson tarinoissa! Ja Vesku tietty Lampun henkeä Aladdinissa
Minulta löytyy tuo Mad.lehti.
Se lienee aika harvinainen, itse ihan tuurilla löysin 👍
@@Klassikkomatskuu Löysin myös kerran tuurilla divarista! Ei ollut tietoa että se on harvinainen. Harkitsin jopa heittäväni muuton yhteydessä menemään.
@@metus_fin Kyllä sitä oli tosi vaikeaa löytää, ihan tuurilla sain poimittua! Mutta varmaan mitään valtavaa rahallista arvoa tuolla ei ole, 80-luvun MAD-lehti ei liene ihan ykkösenä sarjakuvakeräilijöiden listalla ☺
😎👌😎😂😂😂😂
@@PetriIkonen-cq1op 😀👍