Kyllä ❤2000 vuotinen ajanjakso pian loppuu❤ Jeesus tulee hakemaan. Alkaa kovat koetelumukset maapallo tuhoutuu osittain. Taivaanisä tulee väliin. Ja alkaa 1000 vuotinen jakso ja viimenen tuomio❤
Leo Mellerin äänessä ja sanomassa mitä Leo puhuu on kuin pyhä henki olisi mukana sekä totuus. Kaikki tuntuu raamatun sanan mukaiselta jonka olemme Jeesukselta ja profeetoilta saaneet kuulla. Aikamme merkittävin Suomalainen sanan julista.
Seppo W Kiitos tästä. Odotan joka päivä ylösottoa. Elämäni on ollut todella vaikeaa ja raskasta täällä maanpäällä. Olen kuunnellut Leon johdatusta kohti parempaa tuonpuolista. Kiitos Seppo että jaoit tämän. T Arto
Kerran olen saanut olla Mellerin johtamalla Israelin matkalla. Voi kuinka kiitollinen olen siitä matkasta ja siitä Sanasta minkä Leo jakoi siellä joka päivä. Jos viielä sellainen järjestetään ja saan rahat kokoon, lähden seuraavallekin matkalle.
Jumala otti takaisin Pietarin ❤ paholainen voi tappaa mutta ei koskaan päätää meidän tai Pietarin sielusta. ❤Siskot ja veljet elkää pelätkö mitään muuta kuin jumalaasi ❤siinä on rakkaus ja ihan varmasti rauha Jumalassa Aamen.
Sun seurakuntas odottaa, kuin kauan viivyt vielä. On ahdistusta täynnä maa, jo huokaa hurskaat siellä. Ah, milloin kuivaat kyyneleet ja vaivastamme lopun teet? Jo joudu, Herra Jeesus! Sua kaipaa, Jeesus, sielumme ja taivaan ihanuutta. Ah, siellä kuivuu kyynele, veisaamme virttä uutta. Suo, että kansas kestää vois ja toivonvirsi aina sois: "Jo joudu, Herra Jeesus!" (Dora Rappard)
Voisiko laittaa päivämäärän milloin kukin videoitu? Näin kai pitäisi muutenkin toimia. Lienen kuullut tämän jo aiemmin kauan sitten ehkä kymmenen vuotta sitten.
Pyhä apostoli Pietari Apostoli Pietari syntyi Beetsadassa, Galileassa. Apostoli Pietarin veli oli Andreas Ensinkutsuttu. Molemmat olivat ammatiltaan kalastajia. Apostoli Pietari oli kouluja käymätön, ja häntä kutsuttiin Simoniksi.
Kyllä ❤2000 vuotinen ajanjakso pian loppuu❤ Jeesus tulee hakemaan. Alkaa kovat koetelumukset maapallo tuhoutuu osittain. Taivaanisä tulee väliin. Ja alkaa 1000 vuotinen jakso ja viimenen tuomio❤
Leo Mellerin äänessä ja sanomassa mitä Leo puhuu on kuin pyhä henki olisi mukana sekä totuus. Kaikki tuntuu raamatun sanan mukaiselta jonka olemme Jeesukselta ja profeetoilta saaneet kuulla. Aikamme merkittävin Suomalainen sanan julista.
Seppo W Kiitos tästä. Odotan joka päivä ylösottoa. Elämäni on ollut todella vaikeaa ja raskasta täällä maanpäällä. Olen kuunnellut Leon johdatusta kohti parempaa tuonpuolista. Kiitos Seppo että jaoit tämän. T Arto
Kerran olen saanut olla Mellerin johtamalla Israelin matkalla. Voi kuinka kiitollinen olen siitä matkasta ja siitä Sanasta minkä Leo jakoi siellä joka päivä. Jos viielä sellainen järjestetään ja saan rahat kokoon, lähden seuraavallekin matkalle.
Kiitos JEESUS MARANATHA AAMEN
Kiistos Jeesus ❤❤❤❤❤❤❤❤
Jumala otti takaisin Pietarin ❤ paholainen voi tappaa mutta ei koskaan päätää meidän tai Pietarin sielusta. ❤Siskot ja veljet elkää pelätkö mitään muuta kuin jumalaasi ❤siinä on rakkaus ja ihan varmasti rauha Jumalassa Aamen.
Jeesus.tulee.silloin.kun.kukaan.ei.osaa.orotaa.se.on.ihmisiltä.salattu.🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹🌹
Sun seurakuntas odottaa,
kuin kauan viivyt vielä.
On ahdistusta täynnä maa,
jo huokaa hurskaat siellä.
Ah, milloin kuivaat kyyneleet
ja vaivastamme lopun teet?
Jo joudu, Herra Jeesus!
Sua kaipaa, Jeesus, sielumme
ja taivaan ihanuutta.
Ah, siellä kuivuu kyynele,
veisaamme virttä uutta.
Suo, että kansas kestää vois
ja toivonvirsi aina sois:
"Jo joudu, Herra Jeesus!"
(Dora Rappard)
Pietari oli apostoli ja kuoli ristillä😪
Voisiko laittaa päivämäärän milloin kukin videoitu? Näin kai pitäisi muutenkin toimia. Lienen kuullut tämän jo aiemmin kauan sitten ehkä kymmenen vuotta sitten.
Ei voi laittaa päivämääriä kun ei tiedä niitä. Jotkut valittaa mainoksista. Hommatkaa youtube Premium, sitte ei mainokset näy.
Ilmeisesti tämä on 2014 vuodelta.
EI PIETARI OLE APOSTOLI
No kukas hää sitten on jos ei apostoli?