Комментарии •

  • @ormobjornholm1878
    @ormobjornholm1878 28 дней назад +14

    Hyvää keskiviikko iltoo. Toivottavasti kukat ruppee uudestaan kukkimaan, että tulisi hunajaa. Hyvä video jälleen kerran

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +3

      Eihän sitäkään tiedä jos ottavat uuden kierroksen jotkut kukat 😯. Mukavaa iltaa 🙂

  • @TAvis-fm5od
    @TAvis-fm5od 28 дней назад +13

    Aikamoista. Nyt kun tämän on katsonut, ei enää ihmettele kaupassa pienen kotimaisen hunajapurkin hintaa. Kovan työn takana sekin tienesti on. Olen paljon viime aikoina katsellut Iranin "nomadien" elämästä kertovia videoita, toki ne ovat paljolti käsikirjoitettuja, mutta näkeehän niistä perusjuttuja siitä kulmakunnasta. Ihan hiljattain yhdellä videolla oli riisin viljelystä kertovaa tarinaa. Olin aina luullut, että Kiinassa sitä riisiä vain kasvatetaan, mutta toisin näkyy olevan asian laita. Kyllä sekin oli sellaista polviaan myöten vedessä ja kuravellissä tarpomista, että ei "valkoinen mies" taitaisi alkaa leipäänsä siitä hankkia. Halvalla menee riisit siihen vaivaan nähden ja samaa voi nyt sanoa tosiaan tämän nähtyään hunajasta..... Säiden armoilla ja kaikkea muuta kivaa, onneksi jotkut jaksaa yrittää.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +6

      Näinhän se on. Kyllähän hunaja on vielä halpaa meillä Suomessa. Vaikka puhtaudeltaan ja laadultaan ollaan hunajassakin maailman kärkiluokkaa.
      Ja kotimainen hunaja on melko varmasti aina aitoa hunajaa, eikä väärennettyä 🙂

    • @eilamakinen4322
      @eilamakinen4322 28 дней назад +5

      Samalla tavalla minäkin ajattelin, kun ensimmäisiä mehiläisvideoita katselin. Työtä on paljon. Hunaja saa maksaa 😊

  • @mirjamuftah
    @mirjamuftah 28 дней назад +7

    Mielenkiintoista seurata mehiläisten hoitoa ja elämää🐝🐝😊❤️Hyvää keskiviikko iltaa ❤️😇

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +1

      Kiitoksia 😊. Mukavaa iltaa 🤗

  • @kaijatuominen5040
    @kaijatuominen5040 28 дней назад +9

    Olipa mielenkiintoinen juttu. Kiitos 😊

  • @leomalinen6070
    @leomalinen6070 18 дней назад +1

    Kiitokset mahtavasta mehiläis yhdyskunta, hoito videostasi..... missä päin Kiteetä on mehiläis yhdyskuntasi..... minä asun Papinniemellä.... olisi mukava nähdä "kollegaa" (siis entistä).... Kiitos..... 👍

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 14 дней назад

      Kiitos 😊. Juurikassa minulla on jokunen pesä ja sitten Kesälahdella useampi tarha 👍

  • @hilkkahovi7494
    @hilkkahovi7494 28 дней назад +2

    Paljon on tiedettävä ja osattava tuossa hommassa. 🙏Surina kuuluu, kuin olis lentoasemalla tai jossain autoradalla🙂

  • @jordis9446
    @jordis9446 28 дней назад +5

    On se tuokin oma lajinsa.. Ei ole helppoa ymmärtää mitä milloinkin tekee.. No tekemällä oppii.. oli laji mikä hyvänsä.. Kiitos..

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +1

      Näin se menee. Kiitos 👍

  • @user-gl4bo5cz7g
    @user-gl4bo5cz7g 28 дней назад +7

    Opettava video. Kiitos.

  • @hilkkahovi7494
    @hilkkahovi7494 28 дней назад +3

    Harmittaa siun puolesta toi sadon vähyys hunajassa kuitenkin on työtä tehty paljon. 🤨🐝🌻🌻🐝

  • @JanneK-ci2sp
    @JanneK-ci2sp 28 дней назад +2

    Mielenkiintoista toivotaan 🍯🙂💛.

  • @irmavalkeapaa5928
    @irmavalkeapaa5928 28 дней назад +6

    Kiitti paljon,mielenkiintoista tietoa.👍

  • @katimielikki7256
    @katimielikki7256 27 дней назад +3

    Sie olet hyvä isäntä ja työnantaja mehiläisillesi, pidät huolta heistä. 😊

  • @Tan9411
    @Tan9411 28 дней назад +7

    Syntyykö kokoajan uusia mehiläisiä näissä tarhoissa.

    • @markotiilikainen5908
      @markotiilikainen5908 28 дней назад +5

      Kyllä mehiläisemo tuottaa jälkeläisiä.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +7

      Nyt kesäaikana syntyy jatkuvasti uusia mehiläisiä 🙂👍

  • @raijanoponen44
    @raijanoponen44 27 дней назад +2

    Mielenkiintoista ja eikä se hunajakaan itsestään näytä syntyvän, puuhaa riittää. Yhtään en ymmärrä koko touhusta mutta kiva on seurata, toivotaan että hunajata tulisi paljon tänä kesänä👍🐝Kiitos videosta.

  • @eevamaijahoffren4752
    @eevamaijahoffren4752 28 дней назад +5

    Kyllä haba kasvaa kun noita nostelloo💪👍Tuossakkii pittää olla sydän mukana ei onnistu ihan takakätteen huitasemalla muuten ei sua tulosta sitä vähhee❤❤❤ Todella mielenkiintoista kahtoo kuka sen osovaa😂😂 Kiitos Lasse ja uskotaan siihen ihmeeseen🙏🙏 Onhan tää elämä niitä ihmeitä täynnä kuka osovaa kahtoo😊 Kaikkea hyvää siun ja apujoukkojen käpsämisille✨️🎀✨️

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 27 дней назад

      Kiitos ☀️😊

  • @user-st8fn8ky7h
    @user-st8fn8ky7h 27 дней назад +1

    No huh,huh. En kyllä välitä noista siivekkäistä, enkä kyllä hunajastakaan. Arvostan tuota touhua kyllä! Kiitos videosta jälleen!

  • @rintama-57
    @rintama-57 28 дней назад +3

    Hieno katsoa ammattimaista mehiläisten hoitoa. Sen verran olen vuosikymmeniä sitten pistoksia saanut että osaan arvostaa työtäsi. Olet muutenkin monipuolinen osaaja ja viljelijä.😊 8:58

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад

      Kiitos 🙂☀️

  • @heimovaskelainen6755
    @heimovaskelainen6755 28 дней назад +2

    Oletko seurannut Canadian beekeeperin touhuja. On mielenkiintoinen palsta. Hänellä on muun maatalouden ohella 1500 yhdyskuntaa hoidossa. Tilakin on muistaakseni yli tuhannen peltohehtaarin. Todella tehokasta touhua

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад

      No siinä on toiminta ihan toisessa ääripäässä 😅. Täytyypä vilkaista. Kiitos 👍

  • @user-jb5tz5jf2n
    @user-jb5tz5jf2n 28 дней назад +2

    Kyllä on hyvää juttu sulla

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 27 дней назад

      Kiitos 👍🙂

  • @Rahvaanrapinaa-yo7ge
    @Rahvaanrapinaa-yo7ge 28 дней назад +1

    Kiitos, ja toivotaan että medentuotto vielä tälle kesälle paranee!👍 Onpa tosiaan horsma aikasessa jos nyt jo kukkii! Aikanaan kun viikateniittoa luonnonheinälle tehtiin, niin horman kukinta oli merkki siitä koska on niittoaika. Ja sehän oli yleensä heinäkuun puolenvälin jälkeen.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 27 дней назад

      Erikoinen kesä tosiaan vaan niinhän näissä tuntuu nykyisin aina olevan jotain erikoista 😅. Ei ole tosiaankaan vuodet veljeksiä..

  • @brigitpardo4017
    @brigitpardo4017 28 дней назад +3

    Kyllä siinä on hommaa,että saa hunajan purkkiin,monenlaista vaihetta,miks sä et käytä hanskoja,vaan annat pistää käsiin😢minä en kyllä haluaisi avata muita kansia ollenkaan😂❤hyvää iltaa sinulle ja perheellesi😂❤🏡🌳☀️🚜🐝🥞🍯

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +4

      Aika vähän ne pistelee ja tuo mehiläisen pistohan on ihan terveellinen jos ei allerginen ole.
      Hanskojen kanssa se on niin tunnotonta. Mehiläiset pistelee siihen hanskaan kun et huomaa jos esim mehiläinen jää puristuksiin. Sitten myrkky haisee siitä hanskasta ja loputkin mehiläiset ovat hermona kun myrkkyhanskojen kanssa siellä pyörii.
      Tosin jos jostain syystä oikeasti vihainen pesä niin pakko siinä on hanskoja käyttää😅

    • @brigitpardo4017
      @brigitpardo4017 28 дней назад +1

      Ok,no sinä tiedät ne asiat paremmin,onnea vaan jatkossa,toivotaan että hunajaa tulee☀️🥰♥️🐝🍯🥞

  • @hilkkahovi7494
    @hilkkahovi7494 28 дней назад +3

    Nam. Hunajaa, joka päivä otan vähän.. Saisko Lassen hunajaa muualta, kuin teiltä sieltä?
    Tattaripuuro on miun Herkkupuuro ja leivonnassa olen käyttänyt myös.
    Siun pitäs laittaa nettimyynti pystyy, tilaisin heti.. 🫣🙂👍🌻

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +1

      Tällä hetkellä on hunajat aika vähissä, mutta ajatus oli jos uudelle sadolle saisin sitten syksylle vaikka jotain nettikauppaa pystyyn 😊👍

  • @soiliMuhonen
    @soiliMuhonen 28 дней назад +2

    Kylläpä oli mielenkiintoinen video, nyt ymmärrän tuon savun ettei mehiläiset koko ajan pistele. Mikä ero on vihreällä laatikolla keltaiseen? Kiitos videosta ja toivotaan hunajasadosta runsasta 🐝☺️

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +1

      Kiitos. Väreillä ei ole oikeastaan mitään sen kummempaa merkitystä. Käytin vaan maaleja joita sattui ylimääräisenä itsellä olemaan 🙂👍

  • @jeppejoonas
    @jeppejoonas 28 дней назад +4

    pidän peukkuja

  • @jordis9446
    @jordis9446 28 дней назад +3

    Paljonko aluetta vaatii per pesä.. Itsellä n, 15 ha vanha maatila jossa umpeen kasvanutta hoitamatonta peltoa n. 5 ha.. Täynnä vanhaa eriaikaan kukkivaa kasvustoa.. (perhosparatiisi)

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +1

      Riippuu hyvin paljon alueella olevista kasveista. Itse olen pyrkinyt pitämään alle 10 pesän tarhoja ja vähintään muutamia kilometrejä eroa toisiin tarhoihin.
      Tuo sinun tilasi kuulostaa aika hyvältä mehiläisiä ajatellen 👍

  • @timoruotsalainen3475
    @timoruotsalainen3475 28 дней назад +1

    Minä tein niinkin radikaalin tempun kun se viime talvi verotti ne pesät niin totaalisesti,yhdistin kaksiemokunnaksi .Jopa lähti heikot pesät eri tavalla kehittymään.2 viikkoa yhdistettynä ,heikko pesä näytti jo aivan toiselta.Ne on vahvojen pesien päällä sulkuristikko välissä. Kennohunaja kehät samassa paikassa kuin sinullakin. Vahva pesä ottaa jotain ylimääräistä buustia kun huomaavat että täällähän on 2 emoa. Nostan ne myöhemmin ennen ruokintaa omille pohjille.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +1

      Hei kiitos! Taidanpa kokeilla itsekin. Tuollahan saa ne varmasti vahvistettua talvikuntoon. Toki olisin voinut enemmän peittosikiökakkuja jo noihin siirrellä, mutta jotenkin laiskuuksissani en ole jaksanut niin panostaa 😅. Joitakin heikompia jo yhdistelin keväällä, mutta nämä jäi vähän odottelemaan 🙊

  • @masa-ep1gf
    @masa-ep1gf 28 дней назад +8

    Onko karhut antaneet pesien olla rauhassa.

    • @TAvis-fm5od
      @TAvis-fm5od 28 дней назад +1

      Se on kyllä ihme, jos näin on, koska täällä Lounaisessa Suomessakin toimivalla melko isollakin hunajantuottajalla kävi joku vuosi sitten karhu pesiä rikkomassa. Veikkaan, että tuollapäin Suomea taitaa nalleja olla hieman enempi......

    • @markotiilikainen5908
      @markotiilikainen5908 28 дней назад +2

      Onneksi kuulemma vielä. Juurikan tarhalla on sähkö-Olli vahtimassa.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +5

      Minulle ei ole vielä koskaan karhuvahinkoja pesille tullut. Toivotaan, että säilyvät jatkossakin vaikka tuo karhukanta on tainnut olla kasvamaan päin täälläkin 😬

  • @Ruusti
    @Ruusti 28 дней назад +2

    Vuodet on erillaisia on niitä hyviä ja välillä huonoja mutta jos sais kohtuu hyvän keskiarvon tälle vuotta.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад

      Joo ei tästä ihan surkea kesä kuitenkaan ole tulossa hunajan suhteen. Paremmat tarhat paikkaa heikompia 👍

  • @markotiilikainen5908
    @markotiilikainen5908 28 дней назад +4

    Tää oli hyvä kun oli alusta loppuun mehiläispesän tarkistussessio. Näinköhän ne ApiBoxit täyttyvät loppukesää kohti?

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +2

      Elämme jännittäviä aikoja 😄👍

  • @juha6354
    @juha6354 28 дней назад +4

    Mikä tarkoitus savulla ja mitä käytetään palo aineena

    • @TAvis-fm5od
      @TAvis-fm5od 28 дней назад +2

      Sen verran tiedän näistä jutuista, että sillä savulla rauhoitetaan mehiläisiä. Ne kuulemma luulevat, että metsäpalo riehuu ja pysyvät pesän tuntumassa..... Eivät nuo kyllä näyttäneet ollenkaan agressiivisilta tapauksilta muutenkaan. Polttoaineesta en tiedä, mutta pahvilta se minusta näytti. Lasse varmaan kertoo.

    • @markotiilikainen5908
      @markotiilikainen5908 28 дней назад +2

      Halltex-levyn palasia on polttoaineena

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +2

      Tosiaan sillä haetaan vähän samaa vaikutusta, kuin metsäpaloissa tapahtuu eli mehiläiset menevät ja vetävät mahat täyteen hunajaa jos tulee pesästä lähtö niin on sitten ravintoa matkassa.
      Kylläisenä ei sitten kiukuta niin paljoa 👍.
      Tuulensuojalevyä käytän polttoaineena. Niitä kun jää aina ylimääräiseksi noista kattomateriaaleista muutenkin

    • @juha6354
      @juha6354 28 дней назад

      Kiitoksia tiedosta

  • @mattipuumalainen2302
    @mattipuumalainen2302 28 дней назад +4

    Eikö ne näppilöihen pistele

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +1

      Silloin tällöin pistelee. Jos esim jää sormien väliin puristuksiin tai liian kovakouraisesti pesää käsittelee 😅

  • @fieldman74
    @fieldman74 28 дней назад +4

    Onko merkitystä ,minkä värisiä pesälaatikot on? 👍

    • @markotiilikainen5908
      @markotiilikainen5908 28 дней назад +2

      Sillä ei varmaan ole väliä, mutta oikein tummaksi maalattu pesä varmaan lämpenee (liikaakin?) auringonpaahteessa.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 28 дней назад +2

      Mehiläiset erottaa aika vähän eri värejä. Kuvioita ja muotoja erottavat paremminkin. Aikalailla kaikenlaisia värejä olen pesissä nähnyt. Varmaan noissa käytetään aika paljon tarjousmaaleja ym. mitä nyt halvalla sattuu saamaan 😄

  • @lasseku
    @lasseku 27 дней назад

    Kuinka pitkä matka on kotoasi kauimmaiselle tarhalle? Tuhoutuuko noita pesiä talvella joitakin kokonaan? Eikö teilläpäin ole karhuja jotka kävis pesillä hunajaa varastamassa?

    • @markotiilikainen5908
      @markotiilikainen5908 26 дней назад +1

      Onkohan kaummaiselle tarhalle puolen tunnin ajomatka. Karhuja on, mutta on ollut vielä tuuria.
      Talvitappioitakin tulee, Lasse osaa kertoa niistä? Viime talvenahan oli pieni varastoaccident, mistä mehiläiset selvisivät onneksi aika hyvin.

  • @suskisi
    @suskisi 28 дней назад +2

    Ootko kokeillu kylvää aitohunajankukkaa? Pitäs lisätä hunajantuotantoa :)

    • @markotiilikainen5908
      @markotiilikainen5908 28 дней назад +1

      Kyllä Lasse on kylvänyt aitohunajankukkaa siemenseoksessa tänäkin vuonna.
      Siitäkin aiemmissa kylvövideoissa 🎞️.

    • @suskisi
      @suskisi 28 дней назад +2

      @@markotiilikainen5908 valitettavasti aika ei riitä kaikkia videoita kattomaan, mut jos kylväiski pelkästään hunajakukkaa jollekkin alalle.

    • @markotiilikainen5908
      @markotiilikainen5908 28 дней назад +1

      @@suskisiSe onkin hyvä ja pitkäkukintainen kasvi mehiläisille

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 27 дней назад +1

      Joskus olen laittanut hunajakukkaa ihan puhtaanakin, mutta maanparannukseen ja miksei pölyttäjillekin on parempia nuo useamman kasvin seokset 🙂👍

  • @JunthiMetsalainen
    @JunthiMetsalainen 28 дней назад +2

    Laitan nyt omia horinoita vanhasta muistista. Pesä hunajankeruu vaiheessa tarvitsee tuuletusta että kosteus kerätystä medestä poistuu ja hunajat saa peitettyä. Omissa pesissä oli yläkansissa 5 x 5 cm syysruokintaa varten aukot, jotka verkotin ja annoin kesällä olla auki tuulettumisen takia. Luonnonpesissä ei edes ole seiniä ja kattoa eli lämmönhallinta on mehiläisten pakkautuminen yhtyeen eristäväksi kerrokseksi sikiöalalle. Olin katsovinani että sinulla umpikannet pesän päällä.
    Toinen aatos noiden heikompien pesien avuksi, hyvänä satohetkenä voi ryöstää peittosikiö kennoja ja myöhemmin avosikiökennoja vahvoista pesistä heikommille. Heikot pesät vahvistuu nopeasti ja vahvan pesän sikiötuotanto saa katkon mutta selviää hyvin ja mehiläistä on paljon keräämässä ja nuoria rakentamaan kennoja.
    Oletko seurannut kuinka paljon pesässä on tuuletusta ts. mehiläistä suristaa peppu pystyssä lentolaudalla ja pistää pesän ilmaa lentoaukosta ulos. Tai jääkö kenttämehiläiset parraksi pesän eteen yöksi ettei pesä kuumene liikaa suuresta joukosta.
    Viime vuosikymmenet olin ympäristö mittaustekniikan kanssa tekemisissä ja olisi mielenkiintoista mittailla sikiöalan lämpöjä min/max ja pesän kosteuksia. Tuollainen halpa marketti johtomittari voisi kertoa sikiöalan lämpöjä, kuinka alas se painuu ja miten kuumaksi nousee. Kosteus vähän hankalampi kun mehiläiset kittaa anturin tukkoon joutavana tilana. Onnistuisi ehkä letkulla kannen alle missä anturi haistelee letkusta tulevaa kosteutta. Kunnon tallettava mittaus minuuttitarkkuudella saisi pesän olosuhteista hyvän kuvan kesän ajan graafina.

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 27 дней назад +1

      Kiitos.
      Valtaosan heikoista pesistä yhdistelin jo keväällä toisiin.
      Sikiökakkuja olenkin joitakin antanut noihin heikkoihin. Nämä nyt jäi vaan tähän vähän roikkumaan. Olisihan ne voinut yhdistää muihin jo aikapäiviä sitten niinkuin muutkin, mutta jääneet tuohon vähän roikkumaan 😅.
      Ei ole pesät kuumentuneet liikaa nyt kovillakaan helteillä. Ei ole partoja, eikä tuulettajia näkynyt. Seurailen niitä kyllä.
      Haltexin paloilla tuota lentoaukkoa keväämmällä supistin ja itse ovat sitä suurentaneet sitä mukaa kun pesä on vahvistunut.
      Talvella kun olivat sisällä talveutuksessa niin pidin johdollista ihan normaalia lämpömittaria pesässä talvipallon kohdalla. Ihan mielenkiintoista sitä lämpöä oli seurata vaan eihän siitä sen kummempaa dataa jäänyt itselle.

  • @jukkavaisanen9825
    @jukkavaisanen9825 25 дней назад +1

    Rauhottaako tuo savu niitä etteivät pistele

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 23 дня назад

      Kyllä se hieman rauhoittaa. Oikein vihaista pesää silläkään ei kyllä rauhalliseksi saa 😅

  • @lasseku
    @lasseku 23 дня назад +1

    Videoita ei enää SISU-Lasselta näköjään tuu ja eikä tuu muuten Korpimuijaltakaan. Olisko Sisu-Lasse viimeinkin nyt rohkaissut mielensä ja kutsunut Korpimuijan mökilleen saunomaan!(sri en vaan malttanutt).😅 Eihän sitä sitten jouda tietenkään kumpikaan videoimaan.😂

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 23 дня назад +1

      Nyt oot ihan hakoteillä 😂.
      Tänään kuvailin. Huomenna viimeistään tulee 😁👍

    • @lasseku
      @lasseku 23 дня назад +1

      @@SisuLasse Heräshän se ukko sieltä esiin kun vähän ärsytti! 😂

    • @SisuLasse
      @SisuLasse 23 дня назад +1

      @lasseku Kannattaa välillä vähän herätellä jos ei ala kuulua 😄👍

    • @lasseku
      @lasseku 23 дня назад

      @@SisuLasse No sehän on sitten oikeeta peliä, milloinka tuloo muuten eka klapintekovideo?

    • @lasseku
      @lasseku 23 дня назад +1

      @@SisuLasse Arvasin jotenkin että tuo vihjailu kyllä tehoaa,! Korpimuijaa en kuitenkaan uskaltanut ihan samalla tavalla härnätä, tiiä vaikka suuttuis ja laittas mulle elinikäisen bannin kanavalleen.😃