Hatun nosto sulle JP. Uskon,että nouset vielä ja pienet tilat tulevat takaisin.Jossakin vaiheessa Suomalaiset heräävät,kun ruoka loppuu pöydästä ja silloin maanviljelyn arvokas työ saa sen kunnian mikä sille kuuluukin🙏💪
Eli jokainen tuottaa tonkallisen maitoa ja elää sillä. Tulee kallista syötävää. Eikö näillä lässyttäjillä ole yhtään järkeä. Menneeseen ei voi palata. Aina lässytetään omavaraisuudesta eikä tajuta mitä se tarkoittaa.
Maatalous muuttuu pikkuhiljaa osakeyhtiöiksi. Työvoiman vähentämisestä saa voittoa tehtyä, kun koneet suurenee ja automatisoituu. Nykymuotoinen maanviljelys syrjäytetään laboratorio- ja kasvihuoneviljelyn tieltä.
Näinhän se on mutta ei ole niin iso luotto somella kasvatettuun ja ilmastohuuhaaseen aivopestyyn kansaan, että tajuaa elämän realiteetit, ennen kuin alkaa oikeat ongelmat tulemaan vastaan. Suomen kansaa on valitettavasti onnistutte tyhmentämään liian tehokkaasti. Toivottavasti olen kuitenkin vääräsä. Maanviljelijöiden tärkeys pitäisi tajuta aikaisemmin. Paras teko mistä voi alottaa on lopettaa tämän hetkisten hallituspuolueiden äänestäminen. Etenkin keskustan
Nyt oli hieno filmi,ja muutenkin respect👍Tuntuu myös että tälläiset "alkeelliset elämänmuodot"tulee vielä arvoonsa.Kovasti oot töitä tehny peltojen kunnostukseen
Hienoa kun avasit rehellisesti kassapuolta! Järkevillä kuluilla olet saanut hommaa matkaan. Tuosta se lähtee ja kun peltojen kasvukunto paranee, alkaa miinuskin hiljalleen lyhentyä! 👍🏼
Hienoa kuunnella järkipuhetta! Olen samaa mieltä, että lähellä on ne ajat, jolloin joka ikistä maatilkkua tarvitaan ruuan tuotantoon. Sinun kaltaisilla yrittäjillä ja asiaan uskovilla on iso osa tämän maan pelastamisessa. Voimia ja jaksamista runsain mitoin ja Iso Kiitos.
Valitettavaa, että maatalous pyörii tukien varassa. Aina vain mennään suurempiin ja suurempiin tulosyksiköihin, ei pelkästään maatalouden puolella vaan joka paikassa. Nostan olematonta hattua teille, jotka jaksatte pitää suomalaista maataloutta ylhäällä, toivottavasti tulee eteen myös tilanne, että pienmaatalous kannattaa. Hyvää tulevaa vuotta👌
Ei tule aikaa että pienmaatalous kannataa eikä myöskään tule kyläkaupat ,kioskit ym takaisin. Kaikki muukin yritystoiminta on hirvittävässä ahdingossa kustausten hypättyä katosta läpi. Kyllä viisas raha itse laskee jos maatalouteen kanataa sijoitaa Mitään selaista ei ole näköpiirissä . Maatalous jatkuu talkootyönä ja sitä pääomitetaan sivuansioilla ja pääomatuloilla joista ei maatalouteen tulisi sijoitaa euroakaan.
Loistava video 😊👍 itse oon 81 syntynyt ja 6vuotiaasta asti ollu kotona maatalous töitä tekemässä. 2001 sukupolven vaihdos tehtiin. 2016 lähti lypsykarja pois ja siirryttiin kokonaan emolehmä puolelle. Pieni tila tämä meiränkin tila. Omaa peltoa alle 20 hehtaaria. Vuokramaiden kans 50 hehtaaria. Kovasti täs toivoo että tulis käänne parempaan ettei oma elämän työ menisi hukkaan, samoin isävainaan ja äitin käsittämätön työ myös.koska nykytilannetta ei maataloudessa kyllä kestetä 😔
Kiitoksia 👍Joo näin se menee, että suunta ei ole kohta kuin ylöspäin. Liian paljon on perämettiä näihin ihmiset uhranneet ja silti käteen ei oo jäänyt kuin suuret velat. Hienoa että siellä touhutaan vielä eläinpuolellakin, täällä meillä suunta on varsinkin maitopuolella vahvasti loppumaan päin.
Kyllä täällä meilläpäin kunta ostaa vanhat pientilat tonttimaikseen,juuri on menossa kaaavoitus naapurinkin pelloille. Että ei tule muutaman hehtaarin pientilat koskaan enää takasin jollei niitä isommat isännät ostele,sekään ei takaa mihin käytöön tilat sitten menee?
Kyllä tuolla asenteella puristetaan vaikka kivestä vettä. Onneksi on vielä sellasia jotka ei luovuta, pitää meidän vaan painostaa päättäjiä, että saadaan maaviljelijöille kunnon korvaus. Hyvää uutta vuotta!
Tämä oli erittäin mielenkiintoinen video😊👍, kiitos! Kyllä suomen maatalous-kannattavuus on niin heikossa jamassa, että ei mitää järkiä... Ittiäkki kiinnostaas maahommat niin pirusti ja maatakin olis omasta takaa, mutta ei palio viitti tappiolla teherä🙁. Joten parempi vain pitää vuokralla.. Onneksi sentään naapurissa saan olla sesonkiaikana auttelemassa, niin pääsöö vähä niihin maahomma fiiliksihin😁
Kovasti sulle tsemppiä ,omalta kohalta homma loppu tähän vuoteen.Omien kokemusten perusteella en suosittele alaa kenellekään ,mutta tämä on vaan mun mielipide 👍
Mielestäni suuri ongelma on jo siinä, että suurin osa tilan tuloista tulee tuista ja vain pieni osa myydystä viljasta. Tukien avulla maanviljelijää eniten hallitaan ja määrätään. Tietenkin yksittäinen maanviljelijä on voimaton muuttamaan tilannetta, mutta maatalouden ongelma on suuri ja rakenteellinen ja tarkoituksellisesti luotu. Sitten hinta-tasoon tietysti vaikuttaa myös ulkomailta tuotava vilja, niin sen ei saisi olla jos tavoitteena on ruuan omavaraisuus kotimaassa. Valtion pitäisi pitää huoli, että ulkomaan tuonti ei pääse vaarantamaan tuotannon kannattavuutta kotimaassa.
Kiinnostava video! Pienillä maatiloilla tulos jää helposti tappiolliseksi ja on käytävä palkkatyösää, jotta pystyy harrastamaan maanviljelyä.Videosta ei käynyt ilmi, oletko ottanut huomioon kaikki kuluerät. Sellaiset kuluerät (esim.vesi-ja jätevesi, jätehuolto, puhelinkulut), jossa laskussa on myös yksityistalouden menoa. Maatalouden osuus arvioidaan tuolloin, mutta se pitää perustua ihan oikeasti laskelmiin. Kirjanpidossa laskut kirjataan täysimääräisenä, mutta kirjanpitoa korjataan yksityismenon alvin osalta erillisenä korjauseränä, koska se ei ole maataloudessa vähennyskelpoinen. Veroilmoituksessa ilmoitetaan kylläkin, kuinka paljon kirjanpitoon sisältyy yksityistalouden menoja sisältäviä menoja. Kuittiesi määrä ei selvinnyt, mutta vrmaankin se on noin 150. Tehdäänkö kirjanpito vain kerran vuodessa? Tuolloin ei jää mitään mahdollisuutta vaikuttaa tulokseen. Jos Sinulla olisi tulot suuremmat kuin menot, pystyisit miettimään, paljonko teet koneista ja kalustosta sekä salaojista poistoa. Tappiollisesta tuloksesta ei kannata tehdä poistoja. Tai jos kassassa olisi rahaa, voisit hankkia siemeniä, lannoitteita tai jotain muuta esim joulukuussa. Saisit tuolloin lisättyä menoja ja saisit verotettavan tuloksen pienemmäksi. Jos kirjanpito näyttää tappiollista tulosta, on kassakin tyhjä. Miten sellaista maatilaa pyöritetään? Kauppiaat eivät nykyään myönnä pitkiä maksuaikoja laskuille, eikä kaikki voi mennä isän kukkarolle. Tsemppiä!
Joo, samaa mieltä. Pienet tilat kannattais säilyttää. Itse kuluttajana ostaisin lihat ja maidot mielellään suoraan tuottajilta. Viime vuosina olen naudan lihaa ostanutkin suoraan tiloilta. Possua en ole vielä löytänyt pientiloilta tai muualtakaan mistään. Mutta etsintä jatkuu.
Juurikin näin. Itsekkin olen miettinyt että asioisi vain suoraan tilan kanssa. Ja vaikka sitten ilman kuittia. Vero rahathan menee etelään nyky hallituksen käsissä
Hyvä J-P että oot jaksa painaa maanviljelijän hommia. Nostan kyllä hattua kaikille maajusseille, Suomi elää maasta! Toivottavasti ei tarvita mitään kunnon kriisiä ennen kuin siihen havahdutaan.
Todella hienoa J-P ja on se ihan hyvä että joltain löytyy selkä rankaa että sanoo asiat niinkuin ne on. Hyvää uuden vuoden odotusta teille kaikille ja terveisiä taasen meiltä täältä parkanosta.
Muutama huomio, laske tulot ja menot alvittomana, laske alvit omana sarakkeena, näillä tiedoilla saat alvista palautusta, koneista saat poistaa vuosittain 30% ja salaojista 10%.
Joo näin on 👍 tää oli vähä tämmönen katsaus vaan, oon ottanut tilitoimiston hoitamaan kirjanpitoa, mutta kyllähän näistä olisi hyvä itsekin pysyä kärryillä 👍
Arvokasta työtä teet! Aiemmasta hommasta päässyt näkemään pienen osan maaseudun todellisuudesta enkä todellakaan kadehdi. Suurimmat hankinnat pitää jakaa käyttöiälle, mutta sitten pitäis tietty korkokulujakin huomioida eikä nuo ilman kulje. Oliko siinä mitään vuokrakuluja traktorille? Sen hankintakulut pitää myös huomioida vaikka oliskin oma ja maksettu. Lillukanvarsiahan nämä, tappiota oli ihan tarpeeksi tuossakin. Voimia jaksaa yrittää ja uskoa parempaan huomiseen! Kiitos videosta!
Traktori on isäni nimissä, en maksa siitä erikseen vuokraa, polttoaineet vain. Tarvitsisi vaan toisen traktorin melkeen kaveriksi. Traktorin hankintakustannukset tulee kyllä jakaa useammalle vuodelle 👍
@@j-pstrang Kiitos vastauksesta! Kun hankit toisen traktorin kaveriksi, alkaa itku, mitä tekee noin monella, saanut niin paljon tukia. Siinähän tavallaan tuo viljelyksen paradoksi, kun sato saatava korjatuksi silloin puimuriakin tarvitaan eikä sillä voi tehdä rahtipuintia 12 kk/v.
Kyllä hattua kans nostan ja toivotaan että joskus alkaa viivan alle jäämään jotakin..muutakin kuin menoja,ite en kyllä tuohon lähtisi,en kirveelläkään👍
Videossasi tulee hyvin esille kaksi asiaa: - Suomen maatalous on liian tukiriippuvaista. Tuottajahinnat ovat alhaisia, kustannukset ovat tuntuvia ja Isojako näkyy tilojen elinvoimassa eritoten nykyään. Oman työn ja tuotannon pitäisi voida tuottaa riittävästi. - Isojaon vaikutus näkyy vieläkin ja emme ole tukeneet sitä, että tilat voisivat kasvaa niin, että ne olisivat elinvoimaisia kooltansa ja tuotantovolyymiltansa. Ei ole hyvä, että sinäkin joudut kärvistelemään, jotta olisi riittävästi maata. Mitä tulee omavaraisuuteen ja huoltovarmuuteen, niin en valitettavasti voi olla samaa mieltä. Pienet tilat eivät ole olennaisia huoltovarmuudelle. Elinvoimaiset maatalousyrittäjät ovat huoltovarmuutta. Omavaraisia emme nytkään ole, sillä tuontia tarvitaan. Jos maatalous saadaan riittävän tuottavalle pohjalle, on se mielekästä yrittäjyyttä ja omavaraisuuskin kasvaa, kun kotimainen tuotanto kilpailukykyisempää.
Osaamista näköjään löytyy ja taloushommatkin hanskassa, mutta kannattaa tehdä parannuksia kuntoilun/ruokailun puoleen, kun painoa kertynyt.Yksi viljelijä jätti flunssan hoitamatta ja kun raatoi töissä ja tuli sydänlihastulehdus,menehtyi.Varmaan pakko tehdä muitakin töitä nykyään että pikkutilalla varaa asua.
Hienoa että joku jaksaa pitää pellot kunnossa ja yrittää ottaa rahan maanviljelystä se ei ole ihan pikku töistä hommaa kun "nollasta" lähtee ei muutakun tsemppiä ensi kaudelle 👍
Joo kyl tässä on viel pärjätty, kun iskä on panoksellaan täysin mukana hommassa, jos sitä ei ois, niin tilanne olis tosi huono nyt. Mutta vielä kun saisi rahaliikenteen plussamerkkiseksi, niin hommasta tulisi entistä mielekkäämpää 😁
Parempia aikoja on turha odotella jatkossakin jokainen tuoteyksikkö tuotetaan tappiolla jota subentoidaan tuilla. Oli pieni tila tai suuri tilanne on aivan sama ,päin vastoin suuremassa riskit moninkertaistuu. Kun tulee yksi satokatastrofi niin seuraavat kasvukaudet 5-6v täytyy olla reilusti yli normisadon jotta ollaan nolla tilanteessa ja niissä luvuissa ei ole vielä inflaatiota joka jyllää maaseudulla tuplana. Laskelmista puutui viljelijjän eläkemaksu jonka mela laskuttaa oli tuloja tai ei ja jos et maksa se on ulosotossa. Turhaa toiveikuutta on tuha pitää yllä sitä ei ole.
Vaikken mitään umpi stadilaisena mitään maanviljelystä tiedäkkään niin toivon todella,että ruuantuotanto Suomessa jatkuu ja mieluummin vaan vahvistuu!! Kuten toit asian tuossa esille on se jo huoltovarmuuden takia todella tärkeä asia. Oikein hyvää uuttavuotta 2023
Kyllä se näin on, nälkäisenä ei hääviä ole asua maalla, eikä stadissakaan. Hyvää uutta vuotta myös sinne stadiin! 💪 Siellä asuu jonkin verran sukulaisia.
Vanha sanonta on, että maasta se pienikin ponnistaa. Tärkeintä on se, että itse uskot omaan tekemisees ja nautit siitä pääosin. Ainahan huonoja päiviä on, jopa viikoja, mutta oman onnensa seppä saa olla kun omaa maataan viljelee. Toki tuossa mittakaavassa pitää varmaankin jotain lisätuloja keksiä, että voi elää normaalia elämää ja saa laskunsa maksettua. Ehkäpä sulla onkin joku muu työ.
Kyllä, ei tätä muuten tekisi, jos tähän hommaan ei uskoisi. Huonoja ja hyviä aikoja tulee ja menee, jotenkin on mukana pysyttävä. Käyn ulkopuolella töissä, olen myyjänä IKH- myymälässä alajärvellä.
Voisit kokeilla perustaa jotain patreon tyyppistä täällä youtubessa, minä ja moni muukin todellakin oltaisiin halukkaita auttamaan vaikka muutamilla euroilla per nuppi. Uskon vahvasti, että ihmisiä jotka haluaa tukea tämmöistä löytyy ja olen yksi niistä. Me tarvitsemme teitä. Kiitos.
Jep, olis tän vuoden pystynyt mennä minimikuluillakin, mutta sama urakka olisi nyt tulevana keväänä edessä, mikä olis mahdottomuus nyt kun pinta-ala lisäänty suhteessa aikaisempaan melko paljon. Oltais kusessa oikee huolella kun kevättyöt ja ojitukset pitäis hoitaa samaan aikaan samoille lohkoille. Mutta joo töitä on riittäny 👍
Teeppä Arttu sinäkin samanlainen video, teidän Kangasahon tilan tämän vuoden tuloista ja menoista, ei muutakuin mapit esiin ja yhdessä Kari isän kanssa kameran eteen kertomaan miten asia on.
Se ei ole tuo maanviljelys ole köyhän harrastus, jos elääkseen sitä tekeepi, niin varmaankin kannattaisi viljellä jotain yrttejä ja arvokkaampia juureksia.
Siinäkin hommassa pitää sitten olla viitseliäisyyttä ja markkinamies. Ei riitä että osaa viljellä, vaan pitää osata markkinoida ja myydä vaikkapa niitä juureksia. Ja määrät kun kasvaa niin myynti muuttuu vaikeammaksi. Kaupat kun ei maksa mitään, olipa suomalaista ja vaikka luomuakin niin ei sitä tuotetta arvosteta yhtään sen enempää kuin ulkolaista kilpailijaa.
Miten viljasta tuli noin vähän? 6 ha viljalla jaboliko 1400e. Pitäshän huonostakin pellosta tulla 3tn/ha, oliko niin huono laatu, että rehuksi meni kaikki? Isompi sato ja parempi laayu, niin vähän helpottais.
Älä suotta väheksy maatilan kokoa. Omavaraisuuden kannalta on erittäin tärkeää säilyttää maatalousosaamista! Viljelyyn löytyy tarvittaessa peltoa ja koneita mutta jos taito katoaa niin silloin ollaan ihan viimeistään pulassa. Toivottavasti menestyt hyvin ja saat jatkaa maanviljelijänä!
Olet oikeassa, omavaraisuuden säilyttämisen kannalta osaaminen on kaiken keskiössä, se kun katoaa, niin katoaa se omavaraisuuskin hyvin helposti! Kiitos paljon kommentistasi, yritän jatkaa viljelijänä niin pitkälle kuin se yleensä on mahdollista, toivottavasti mahdollisimman pitkälle 👍
Olen viljellyt 30 vuotta ja tuntuu että kokoajan vaan huononee pärjääminen. Mulle kerran yks vanhempi isäntä sano pikkutila kun tuottaa tappiota isotila tuottaa vielä enämpi tappiota.
Itse ostan tänä vuonna kaikki lihat ja kananmunat ja osan kasviksista REKO-ruokapiiristä pieniltä tuottajilta. Kannattaa ostaa suoraan tuottajilta. Hinta on halpa huipputuotteilla ja kaikki voittaa!
Joo, ennen kuin viteota katsonkaan niin arvaan että ei paljoa jää käteen kun on poistoja ja vähennyksiä. Metsänomistajana hankintaa tein niin hyvin tuli tappiota ja verottaja palautusta antoi
aika hauska et se millä ei todellisuudes ole mitään arvoa ni laitetaan hirveet määrät rahaa kute elokuviin tai tietokone peleihin mut sit se mikä on elinehto kaikille, maatilat ni joutuu käytännössä orjapalkalla tekee töitä...vähä väärin päin menee hommat maailmassa
Löytypä hyvä kanava, näin toisen pientilallisen näkökulmasta. Itse teen toista työtä palkollisena lisäksi, miten sinä? Varmaan kommentit sanoo mutta laiska ei jaksa lukea
Kuulostaa tutulle, itse pientilalta kotoisin. Ei ollut mikään kultakaivos, mutta kovalla työllä leivän syrjässä pysyi kiinni. Toivottavaa on että omavaraisuus säilyisi, eikä toistettaisi niitä virheitä jota jo historiassa on aiemmin tehty.
Nii tuo tuki homma omasta näkökulmasta pitäisi saada korkeintaa aloittaville tiloille ymym. Koska mitä enemmän tukea annetaan niin mahdollistaa sen, että palkkat ja tuotteiden hinnat pysyy tasolla millä ei pysty elättämään itseään. Näkee esim vuokrissa, että ku kela maksaa nii voidaan huoletta nostaa kun tuet nousee sitä mukaa. Et kyllä työstä pitää saada sellainen raha irti, että pystyy elämään. Mut tämä on vain minun mieipide. Voi olla, että olen kovinkin väärässä.
Mulla ei riittäisi pallien koko laittaa maatilaa pystyyn, joten iso kunnioitus sinnepäin maatilan pystyttämisestä! Onko tämä tila vanhempien tai peräti pappasi/mummosi vanha tila, jossa joskus ollut ja nyt sitten päätit herättää sen henkiin? (tai no vuosi-pari sitten). Oletko ajatellut ostaa pellot sedältäsi? Ilmeisesti ei vielä eläimiä ole (lehmiä, sikoja jne), onko tarkoitus tulla? Se on kyl säälittävää, että tuottajat joutuu maksamaan kaiken, esim. S-ryhmän "halpuutuksen" jne.
Tila on isäni kotitila, joka on jaettu. Pellot ovat olleet kauan vuokralla ns. Lähipiirillä. Nyt kun tilaisuus tuli, otin sen vastaan. Katsotaan mitä tapahtuu. Toistaiseksi mennään vuokralaisena, isältä ostan pellot ajan saatossa pois. Eläimet ovat tilalta lähteneet -99. Navetta vaatisi parannuksia melko isolla kädellä, että sinne eläimiä saisi. Mikään ei kuitenkaan ole poissuljettua, mutta toistaiseksi maapuolella mennään.
Mietin tuossa vaan että kyllä kirjanpito pitää saada tasapainohon jotta tiedetään minne ne nyt otetut velat osoitetaan. Kuinka paljon on se ulkopuolinen rahoitus kokonaisuudessaan ja että mistä se on tullut.
6hehtaaria ja vain 1400€ viljanmyynnistä vain? Meillä tuli keskisato meidän panoksilla 4000kg/ hehtaari läpitte ja kauralla lähemmäs 5000kg/hehtaari. Hinta oli keväällä lukittu 330€/ tonni.
Myytiin tuoreena tuohon paikalliseen kosteusprosentin ollessa melkeen 30, joten siihen suli viljatuotot. Tämä oli kuitenkin ainoa vaihtoehto tässä vaiheessa, kun ei varastotilaa ole.
Onko järkevää tukea noin pieniä tiloja 5000 € vuodessa ja mikä on vuotuinen työaika vuodessa, esim talviaikana ei synny työpanosta.Mukavaa jatkoa kuitenkin.
Eihä siinä oo järkee nuoki pellot jollekki isommalle tilalle niin viljely järkevöityy tahtoo nää pienet kasvinviljely tilat olla vaa pelkästää peltotukien takia , että sitä ruokaa ei sitte loppujen lopuksi tuu suoraa sanottuna mitään.
Ennemmin 5000€/vuosi kun pysyy pellot viljelykunnossa, koneet, laitteet sekä osaaminen kotimaassa. Lisättynä maaseutu asuttuna. Vaihtoehtona saattaisi olla 20000€ työttömyys/kela kustannuksia Helsingissä
Mihin ihmeeseen pitkä viestini katosi? Suosittelin taulukkolaskennan opettelua RUclipsn ja Googlen avulla ja vinkkien pyytämistä kirjanpitäjältäsi, jotta niitä käppyröitä voi liittää videokuvaan eikä tarvitse kännykällä niitä laskea videolla :) Kiitos informatiivisesta videosta ja parempaa uutta vuotta!
Tämä RUclips on välillä aivan peestä, ei meinaa löytää läheskään kaikkia kommentteja! En tiedä mistä johtuu. Exceliä oon vähän omatoimisesti koittanut opiskellakin. Hyvää uutta vuotta!
Puhut videolla täyttä asiaa. Näin se maatalous valitettavasti menee ja pien tilallinen joutuu nöyrtymään isompien edessä. Todennäköisesti sekin päivä koittaa, että isoja tiloja lohkotaan. Näinhän historiassa on käynyt jo monesti.
Ei tule, koska olen maatalousyrittäjä. Käyn siis palkkatöissä, työskentelen IKH- ketjun myymälässä myyjänä. Tää maatalous on siinä luokassa, että täysin harrastepohjalta.
Maatalous ei kannata pienissä yksiköissä koska tuote tulee kalliiksi. Ja täällä kyllä puhutaan kauniita mutta ollaanko valmiita maksamaan kunnon hinta suomalaisesta tuotteesta,paskanmarjat.
Myytiin tuoreena pois varmaan huonoimpaan mahdolliseen aikaan kosteusprosentin ollessa melkeen 30. Tämä siksi että ei ollut aikaa eikä tilaa alkaa säilömään ja kuivaamaan.
@@j-pstrang Viljan viljelyssä on oikeestaan vaan yks strategia tavanomaisessa viljelyssä. Kaikki tai ei mitään. Panokset sillai että yli 5t sato mahdollinen. Myynti tuoreena varmasti kannattavin vaihtoehto, kannattaa kysyä esim a-rehu niiden tuoreenviljan hinnoitteluperuste niin saa siihen suht järkevän kaavan.
Hatun nosto sulle JP. Uskon,että nouset vielä ja pienet tilat tulevat takaisin.Jossakin vaiheessa Suomalaiset heräävät,kun ruoka loppuu pöydästä ja silloin maanviljelyn arvokas työ saa sen kunnian mikä sille kuuluukin🙏💪
Kiitoksia! Kyllä se näin tulee olemaan👍
Sarin kanssa samaa mieltä. 👍
Eli jokainen tuottaa tonkallisen maitoa ja elää sillä. Tulee kallista syötävää. Eikö näillä lässyttäjillä ole yhtään järkeä. Menneeseen ei voi palata. Aina lässytetään omavaraisuudesta eikä tajuta mitä se tarkoittaa.
Maatalous muuttuu pikkuhiljaa osakeyhtiöiksi. Työvoiman vähentämisestä saa voittoa tehtyä, kun koneet suurenee ja automatisoituu. Nykymuotoinen maanviljelys syrjäytetään laboratorio- ja kasvihuoneviljelyn tieltä.
Näinhän se on mutta ei ole niin iso luotto somella kasvatettuun ja ilmastohuuhaaseen aivopestyyn kansaan, että tajuaa elämän realiteetit, ennen kuin alkaa oikeat ongelmat tulemaan vastaan. Suomen kansaa on valitettavasti onnistutte tyhmentämään liian tehokkaasti. Toivottavasti olen kuitenkin vääräsä. Maanviljelijöiden tärkeys pitäisi tajuta aikaisemmin. Paras teko mistä voi alottaa on lopettaa tämän hetkisten hallituspuolueiden äänestäminen. Etenkin keskustan
Nyt oli hieno filmi,ja muutenkin respect👍Tuntuu myös että tälläiset "alkeelliset elämänmuodot"tulee vielä arvoonsa.Kovasti oot töitä tehny peltojen kunnostukseen
Kiitos 👍 kyllä itse luotan kans siihen, että ajat muuttuu vielä parempaan päin meille kaikille 👍💪
Hienoa kun avasit rehellisesti kassapuolta! Järkevillä kuluilla olet saanut hommaa matkaan. Tuosta se lähtee ja kun peltojen kasvukunto paranee, alkaa miinuskin hiljalleen lyhentyä! 👍🏼
Jep, tähän oletukseen minäkin näissä investoinneissani nojaan 👍😎
Hienoa kuunnella järkipuhetta! Olen samaa mieltä, että lähellä on ne ajat, jolloin joka ikistä maatilkkua tarvitaan ruuan tuotantoon. Sinun kaltaisilla yrittäjillä ja asiaan uskovilla on iso osa tämän maan pelastamisessa. Voimia ja jaksamista runsain mitoin ja Iso Kiitos.
Kiitoksia paljon! 👍💪
Kiitos tärkeästä videosta. Onnea uudelle vuodelle 2023!
Kiitos paljon, onnea uudelle vuodelle myös sinne!
Valitettavaa, että maatalous pyörii tukien varassa. Aina vain mennään suurempiin ja suurempiin tulosyksiköihin, ei pelkästään maatalouden puolella vaan joka paikassa. Nostan olematonta hattua teille, jotka jaksatte pitää suomalaista maataloutta ylhäällä, toivottavasti tulee eteen myös tilanne, että pienmaatalous kannattaa. Hyvää tulevaa vuotta👌
Kiitoksia paljon! 👍 hyvää tulevaa vuotta sinnekin!
Ei tule aikaa että pienmaatalous kannataa eikä myöskään tule kyläkaupat ,kioskit ym takaisin. Kaikki muukin yritystoiminta on hirvittävässä ahdingossa kustausten hypättyä katosta läpi. Kyllä viisas raha itse laskee jos maatalouteen kanataa sijoitaa Mitään selaista ei ole näköpiirissä . Maatalous jatkuu talkootyönä ja sitä pääomitetaan sivuansioilla ja pääomatuloilla joista ei maatalouteen tulisi sijoitaa euroakaan.
@@ykserkki9929 Tuo on kyllä totta
Loistava video 😊👍 itse oon 81 syntynyt ja 6vuotiaasta asti ollu kotona maatalous töitä tekemässä. 2001 sukupolven vaihdos tehtiin. 2016 lähti lypsykarja pois ja siirryttiin kokonaan emolehmä puolelle. Pieni tila tämä meiränkin tila. Omaa peltoa alle 20 hehtaaria. Vuokramaiden kans 50 hehtaaria. Kovasti täs toivoo että tulis käänne parempaan ettei oma elämän työ menisi hukkaan, samoin isävainaan ja äitin käsittämätön työ myös.koska nykytilannetta ei maataloudessa kyllä kestetä 😔
Kiitoksia 👍Joo näin se menee, että suunta ei ole kohta kuin ylöspäin. Liian paljon on perämettiä näihin ihmiset uhranneet ja silti käteen ei oo jäänyt kuin suuret velat. Hienoa että siellä touhutaan vielä eläinpuolellakin, täällä meillä suunta on varsinkin maitopuolella vahvasti loppumaan päin.
@@j-pstrang ei täs meidän kylällä ole enää kuin 1maitotila ja mulla lihakarjaa 🙄😕🤦♂️ ennen oli joka taloos lypsykarjaa tai sikoja jne.
@@petripolvi8132 Okei 😕 Missäpäin asut?
@@j-pstrang Kauhavan oravan kylässä.
Terveiset täältä Asikkalasta peltojen keskeltä ja kiitos sinulle, että jaksoit tehdä kulurakennetta havainnollistavan videon. Voimia ja jaksamista teidän perheelle tärkeässä työssänne ruuan tuottamiseksi 🤗🙏
Kiitoksia, terveisiä myös sinne Asikkalan suunnalle! 👍
Kyllä täällä meilläpäin kunta ostaa vanhat pientilat tonttimaikseen,juuri on menossa kaaavoitus naapurinkin pelloille.
Että ei tule muutaman hehtaarin pientilat koskaan enää takasin jollei niitä isommat isännät ostele,sekään ei takaa mihin käytöön tilat sitten menee?
Kyllä sitä pärjää kun on hyvässä duunissa!!
Kyllä tuolla asenteella puristetaan vaikka kivestä vettä.
Onneksi on vielä sellasia jotka ei luovuta, pitää meidän vaan painostaa päättäjiä, että saadaan maaviljelijöille kunnon korvaus.
Hyvää uutta vuotta!
Sitten luovutan, kun joku tulee ja hakee pellot multa pois 👍🤔 Parempia aikoja tosiaan odotellessa.
Hyvä mielenkiintonen video. Viljely on hienoa työtä.
Kyllä 💪
Sinulla on oikea meininki tilan pellot kuntoon niin tulevaisuudessa pääsee helpommalla,paljon onnea sinulle uusi tuottaja.
Kiitoksia paljon, onnea tarvitaan hommissa ja elämässä muutenkin 👍
Tämä oli erittäin mielenkiintoinen video😊👍, kiitos! Kyllä suomen maatalous-kannattavuus on niin heikossa jamassa, että ei mitää järkiä... Ittiäkki kiinnostaas maahommat niin pirusti ja maatakin olis omasta takaa, mutta ei palio viitti tappiolla teherä🙁. Joten parempi vain pitää vuokralla.. Onneksi sentään naapurissa saan olla sesonkiaikana auttelemassa, niin pääsöö vähä niihin maahomma fiiliksihin😁
Kiitoksia! Kyllä maatalous on heikoilla, vähemmällä pääsee kyllä, kun maat on vuokralla 👍
Tuossa myös se hyvä puoli, että osaat sitten niitä hommia tehä, jos iso p osuu tuulettimeen.
Kovasti sulle tsemppiä ,omalta kohalta homma loppu tähän vuoteen.Omien kokemusten perusteella en suosittele alaa kenellekään ,mutta tämä on vaan mun mielipide 👍
Jep, kiitoksia! 👍
Mielestäni suuri ongelma on jo siinä, että suurin osa tilan tuloista tulee tuista ja vain pieni osa myydystä viljasta.
Tukien avulla maanviljelijää eniten hallitaan ja määrätään. Tietenkin yksittäinen maanviljelijä on voimaton muuttamaan tilannetta, mutta maatalouden ongelma on suuri ja rakenteellinen ja tarkoituksellisesti luotu.
Sitten hinta-tasoon tietysti vaikuttaa myös ulkomailta tuotava vilja, niin sen ei saisi olla jos tavoitteena on ruuan omavaraisuus kotimaassa. Valtion pitäisi pitää huoli, että ulkomaan tuonti ei pääse vaarantamaan tuotannon kannattavuutta kotimaassa.
Täyttä asiaa 👍
👍👍👍 hienoa hommaa kaikesta huolimatta, mä niin toivon että tilat pysyy pystyssä ja uskon myös että niitä lähivuosina tarvitaan entistä enemmän.
Kyllä asia on näin. Tulee vielä se päivä, kun mietitään, missä meidän omavaraisuus ja huoltovarmuus on.
Kannustan sinua valitsemallasi polulla. 🙏
Omavaraisuus on tärkeä asia.🌱
Kiitos, se on suomen elinehto, että ollaan ruoassa omavaraisia 👍
Hyvä JP! Todella hyvää puhetta asiasta. Uidaan me pientilalliset vaan tiukasti vastavirtaan💪💪
Kiitos, kyllä näin tehdään 👍💪😎
Ei se helppoa ole maataloudesta leipää ansaita, vaikka maatalous ja huoltovarmuus on meille elintärkeää.
No ei ole ei. Jokseenkin jopa surkuhupaisa yhtälö 😏
Kiinnostava video! Pienillä maatiloilla tulos jää helposti tappiolliseksi ja on käytävä palkkatyösää, jotta pystyy harrastamaan maanviljelyä.Videosta ei käynyt ilmi, oletko ottanut huomioon kaikki kuluerät. Sellaiset kuluerät (esim.vesi-ja jätevesi, jätehuolto, puhelinkulut), jossa laskussa on myös yksityistalouden menoa. Maatalouden osuus arvioidaan tuolloin, mutta se pitää perustua ihan oikeasti laskelmiin. Kirjanpidossa laskut kirjataan täysimääräisenä, mutta kirjanpitoa korjataan yksityismenon alvin osalta erillisenä korjauseränä, koska se ei ole maataloudessa vähennyskelpoinen. Veroilmoituksessa ilmoitetaan kylläkin, kuinka paljon kirjanpitoon sisältyy yksityistalouden menoja sisältäviä menoja. Kuittiesi määrä ei selvinnyt, mutta vrmaankin se on noin 150. Tehdäänkö kirjanpito vain kerran vuodessa? Tuolloin ei jää mitään mahdollisuutta vaikuttaa tulokseen. Jos Sinulla olisi tulot suuremmat kuin menot, pystyisit miettimään, paljonko teet koneista ja kalustosta sekä salaojista poistoa. Tappiollisesta tuloksesta ei kannata tehdä poistoja. Tai jos kassassa olisi rahaa, voisit hankkia siemeniä, lannoitteita tai jotain muuta esim joulukuussa. Saisit tuolloin lisättyä menoja ja saisit verotettavan tuloksen pienemmäksi. Jos kirjanpito näyttää tappiollista tulosta, on kassakin tyhjä. Miten sellaista maatilaa pyöritetään? Kauppiaat eivät nykyään myönnä pitkiä maksuaikoja laskuille, eikä kaikki voi mennä isän kukkarolle. Tsemppiä!
Joo, samaa mieltä. Pienet tilat kannattais säilyttää. Itse kuluttajana ostaisin lihat ja maidot mielellään suoraan tuottajilta. Viime vuosina olen naudan lihaa ostanutkin suoraan tiloilta. Possua en ole vielä löytänyt pientiloilta tai muualtakaan mistään. Mutta etsintä jatkuu.
Juurikin näin. Itsekkin olen miettinyt että asioisi vain suoraan tilan kanssa. Ja vaikka sitten ilman kuittia. Vero rahathan menee etelään nyky hallituksen käsissä
Kyllä pieniä maatiloja tarvitaan. Pidetään koko maa elävänä ja toimivana. Tulee ruokaa omasta takaa. Kunnioitan valintaasi🚜. Tsemppiä!
Kiitoksia tsempeistä, kyllä kaikkia tiloja tarvitaan vielä, se päivä koittaa vielä. Koko maa on pidettävä asuttuna, siinä olet oikeassa 👍
Hyvä J-P että oot jaksa painaa maanviljelijän hommia. Nostan kyllä hattua kaikille maajusseille, Suomi elää maasta! Toivottavasti ei tarvita mitään kunnon kriisiä ennen kuin siihen havahdutaan.
Kiitoksia patu! Kyllä kriisiajat on tietty käsillä, jos tilanne ei kohta parempaan muutu!
Tiloja tarvitaan. Puhut viisaita🔥
Jep 👍💪
Todella hienoa J-P ja on se ihan hyvä että joltain löytyy selkä rankaa että sanoo asiat niinkuin ne on. Hyvää uuden vuoden odotusta teille kaikille ja terveisiä taasen meiltä täältä parkanosta.
Joo kyllä kynnys oli korkea, mutta hyvin ihmiset tuntuvat ymmärtävän tilanteen. Ja terveisiä ja hyvää tulevaa vuotta myös Parkanoon! 💪
Jari, selkäranka on yhdyssana.
👍👍👍
Hienoa duunia JP👌
Kiitos naapuriin 💪👍
Kiinnostava video! Hyvää asiaa!
Kiitos 🤠👍
Hyvä video! Tässäpä monille "Farming simulatoria" extreme asetuksilla! ;)
Kiitos! Juu tää on se hardcore asetus 🤣
Hyvää kontenttia! Tilaukseen meni!
Kiitoksia 😎👍
Mielenkiintoinen ja rohkea kokeilu. Itse pienyrittäjä lähes koko ikäni touhunnut. 👍
Jep. Mielenkiintoiset haasteet minulla vasta edessä, sinulla varmasti kokemusta jo monessakin mielessä 👍
Kannata panostaa oman hyvin vointiin 👍
Kyllä 👍💪
Hyvä J-P! Hyvä video.
Kiitos!
Muutama huomio, laske tulot ja menot alvittomana, laske alvit omana sarakkeena, näillä tiedoilla saat alvista palautusta, koneista saat poistaa vuosittain 30% ja salaojista 10%.
Joo näin on 👍 tää oli vähä tämmönen katsaus vaan, oon ottanut tilitoimiston hoitamaan kirjanpitoa, mutta kyllähän näistä olisi hyvä itsekin pysyä kärryillä 👍
Ihan mukava harrastus, eikä oo kovin kallistakaan vielä.
Joo ei onneksi 😁
Joo kyllä on nurinpäin hommat täällä. Maanviljelijöiden pitäisi tienata hyvin eikä joutua maksamaan siitä
Hullua hommaa.
Arvokasta työtä teet!
Aiemmasta hommasta päässyt näkemään pienen osan maaseudun todellisuudesta enkä todellakaan kadehdi.
Suurimmat hankinnat pitää jakaa käyttöiälle, mutta sitten pitäis tietty korkokulujakin huomioida eikä nuo ilman kulje. Oliko siinä mitään vuokrakuluja traktorille?
Sen hankintakulut pitää myös huomioida vaikka oliskin oma ja maksettu.
Lillukanvarsiahan nämä, tappiota oli ihan tarpeeksi tuossakin.
Voimia jaksaa yrittää ja uskoa parempaan huomiseen!
Kiitos videosta!
Traktori on isäni nimissä, en maksa siitä erikseen vuokraa, polttoaineet vain. Tarvitsisi vaan toisen traktorin melkeen kaveriksi. Traktorin hankintakustannukset tulee kyllä jakaa useammalle vuodelle 👍
@@j-pstrang Kiitos vastauksesta!
Kun hankit toisen traktorin kaveriksi, alkaa itku, mitä tekee noin monella, saanut niin paljon tukia.
Siinähän tavallaan tuo viljelyksen paradoksi, kun sato saatava korjatuksi silloin puimuriakin tarvitaan eikä sillä voi tehdä rahtipuintia 12 kk/v.
Se on maanviljely joka suomessa kannattaa😢 Toivottavasti rupee jäämään jatkossa jotain plussalla alkavaa viivan allekkin👍 kovasti Tsemiä
Kiitoksia, joo sitä odotellessa, että tällä leipänsä tekisi. Toistaiseksi joutuu vielä kaupan tiskille aamulla heräämään 😃
Kyllä hattua kans nostan ja toivotaan että joskus alkaa viivan alle jäämään jotakin..muutakin kuin menoja,ite en kyllä tuohon lähtisi,en kirveelläkään👍
No tätä itsekin toivon, mielenkiinnolla seuraan lukemia taloudesta.
Videossasi tulee hyvin esille kaksi asiaa:
- Suomen maatalous on liian tukiriippuvaista. Tuottajahinnat ovat alhaisia, kustannukset ovat tuntuvia ja Isojako näkyy tilojen elinvoimassa eritoten nykyään. Oman työn ja tuotannon pitäisi voida tuottaa riittävästi.
- Isojaon vaikutus näkyy vieläkin ja emme ole tukeneet sitä, että tilat voisivat kasvaa niin, että ne olisivat elinvoimaisia kooltansa ja tuotantovolyymiltansa. Ei ole hyvä, että sinäkin joudut kärvistelemään, jotta olisi riittävästi maata.
Mitä tulee omavaraisuuteen ja huoltovarmuuteen, niin en valitettavasti voi olla samaa mieltä. Pienet tilat eivät ole olennaisia huoltovarmuudelle. Elinvoimaiset maatalousyrittäjät ovat huoltovarmuutta. Omavaraisia emme nytkään ole, sillä tuontia tarvitaan. Jos maatalous saadaan riittävän tuottavalle pohjalle, on se mielekästä yrittäjyyttä ja omavaraisuuskin kasvaa, kun kotimainen tuotanto kilpailukykyisempää.
Mukava kuulla viljelijän näkemyksiä et miten asiat on oikeesti, tsemppiä ensi vuoteen!
Paljon kiitoksia 👍💪😎
J-P iski kultasuoneen, tilaajamäärä räjähti kun alettiin puhumaan maatalouden tuloista.🙂
Joo näin kyllä pääs käymään 👍🤔
👍👍
Nyt oli video 💪 Asian ytimessä👍
Kiitos 👍💪
Osaamista näköjään löytyy ja taloushommatkin hanskassa, mutta kannattaa tehdä parannuksia kuntoilun/ruokailun puoleen, kun painoa kertynyt.Yksi viljelijä jätti flunssan hoitamatta ja kun raatoi töissä ja tuli sydänlihastulehdus,menehtyi.Varmaan pakko tehdä muitakin töitä nykyään että pikkutilalla varaa asua.
Kyllä, oman kunnon hoito jäänyt itselläni taka alalle.
Hienoa että joku jaksaa pitää pellot kunnossa ja yrittää ottaa rahan maanviljelystä se ei ole ihan pikku töistä hommaa kun "nollasta" lähtee ei muutakun tsemppiä ensi kaudelle 👍
Joo kyl tässä on viel pärjätty, kun iskä on panoksellaan täysin mukana hommassa, jos sitä ei ois, niin tilanne olis tosi huono nyt. Mutta vielä kun saisi rahaliikenteen plussamerkkiseksi, niin hommasta tulisi entistä mielekkäämpää 😁
Ei ole maatalousyrittäjän arki helppoa. Helkkaristi tsemppiä tulevaan! 👊
Kiitoksia paljon!
Kaikki perustuu siihen että oma terveys säilyy , maa on kuitenkin se mistä ihmiset elantonsa saavat tekivät mitä hyvänsä 👍
Juurikin näin.
Meillä on puutarhatila ja 400 - 500 kuittia tulee vuodessa,
Parempia aikoja on turha odotella jatkossakin jokainen tuoteyksikkö tuotetaan tappiolla jota subentoidaan tuilla. Oli pieni tila tai suuri tilanne on aivan sama ,päin vastoin suuremassa riskit moninkertaistuu. Kun tulee yksi satokatastrofi niin seuraavat kasvukaudet 5-6v täytyy olla reilusti yli normisadon jotta ollaan nolla tilanteessa ja niissä luvuissa ei ole vielä inflaatiota joka jyllää maaseudulla tuplana. Laskelmista puutui viljelijjän eläkemaksu jonka mela laskuttaa oli tuloja tai ei ja jos et maksa se on ulosotossa. Turhaa toiveikuutta on tuha pitää yllä sitä ei ole.
Kyllä laskelmissa oli myös Mela- maksut, ne kuuluvat tuohon vakuutus- sarakkeeseen.
Vaikken mitään umpi stadilaisena mitään maanviljelystä tiedäkkään niin toivon todella,että ruuantuotanto Suomessa jatkuu ja mieluummin vaan vahvistuu!! Kuten toit asian tuossa esille on se jo huoltovarmuuden takia todella tärkeä asia. Oikein hyvää uuttavuotta 2023
Kyllä se näin on, nälkäisenä ei hääviä ole asua maalla, eikä stadissakaan. Hyvää uutta vuotta myös sinne stadiin! 💪 Siellä asuu jonkin verran sukulaisia.
Vanha sanonta on, että maasta se pienikin ponnistaa. Tärkeintä on se, että itse uskot omaan tekemisees ja nautit siitä pääosin. Ainahan huonoja päiviä on, jopa viikoja, mutta oman onnensa seppä saa olla kun omaa maataan viljelee. Toki tuossa mittakaavassa pitää varmaankin jotain lisätuloja keksiä, että voi elää normaalia elämää ja saa laskunsa maksettua. Ehkäpä sulla onkin joku muu työ.
Kyllä, ei tätä muuten tekisi, jos tähän hommaan ei uskoisi. Huonoja ja hyviä aikoja tulee ja menee, jotenkin on mukana pysyttävä. Käyn ulkopuolella töissä, olen myyjänä IKH- myymälässä alajärvellä.
Voisit kokeilla perustaa jotain patreon tyyppistä täällä youtubessa, minä ja moni muukin todellakin oltaisiin halukkaita auttamaan vaikka muutamilla euroilla per nuppi. Uskon vahvasti, että ihmisiä jotka haluaa tukea tämmöistä löytyy ja olen yksi niistä. Me tarvitsemme teitä. Kiitos.
Kiitoksia! Tämä tietty on mahdollista, mutta ongelmien ratkonta on aloitettava kuitenkin muualta, että saadaan suunta kääntymään oikeaksi. 👍
jokainen voi tosiaan kokeilla mitä se on. itsekin pienviljelijän perheestä lähtösin. 2 lehmää ja sonni ja käsin lypsy.
Parempaa uutta vuotta 2023.
Mielenkiintonen video kuunnella kun kovan työn olet tehnyt jotta miten kuluja ja tuloja tullut.
Jep, olis tän vuoden pystynyt mennä minimikuluillakin, mutta sama urakka olisi nyt tulevana keväänä edessä, mikä olis mahdottomuus nyt kun pinta-ala lisäänty suhteessa aikaisempaan melko paljon. Oltais kusessa oikee huolella kun kevättyöt ja ojitukset pitäis hoitaa samaan aikaan samoille lohkoille. Mutta joo töitä on riittäny 👍
Teeppä Arttu sinäkin samanlainen video, teidän Kangasahon tilan tämän vuoden tuloista ja menoista, ei muutakuin mapit esiin ja yhdessä Kari isän kanssa kameran eteen kertomaan miten asia on.
Se ei ole tuo maanviljelys ole köyhän harrastus, jos elääkseen sitä tekeepi, niin varmaankin kannattaisi viljellä jotain yrttejä ja arvokkaampia juureksia.
Joo kyllähän tämä paremmin elättäisi, jos sitä erikoistuisi johonkin 🤔
Siinäkin hommassa pitää sitten olla viitseliäisyyttä ja markkinamies. Ei riitä että osaa viljellä, vaan pitää osata markkinoida ja myydä vaikkapa niitä juureksia. Ja määrät kun kasvaa niin myynti muuttuu vaikeammaksi. Kaupat kun ei maksa mitään, olipa suomalaista ja vaikka luomuakin niin ei sitä tuotetta arvosteta yhtään sen enempää kuin ulkolaista kilpailijaa.
@@sakkeus1214 kyllä suomalaista ruokaa arvostetaan paljon enemmän kuin ulkomaalaista.
Kiitos videoista. Meni kanava tilaukseen.
Kiitoksia paljon 👍💪
Miten viljasta tuli noin vähän? 6 ha viljalla jaboliko 1400e. Pitäshän huonostakin pellosta tulla 3tn/ha, oliko niin huono laatu, että rehuksi meni kaikki? Isompi sato ja parempi laayu, niin vähän helpottais.
Myytiin tuoreena kosteusprosentin ollessa liki 30.
Älä suotta väheksy maatilan kokoa. Omavaraisuuden kannalta on erittäin tärkeää säilyttää maatalousosaamista! Viljelyyn löytyy tarvittaessa peltoa ja koneita mutta jos taito katoaa niin silloin ollaan ihan viimeistään pulassa. Toivottavasti menestyt hyvin ja saat jatkaa maanviljelijänä!
Olet oikeassa, omavaraisuuden säilyttämisen kannalta osaaminen on kaiken keskiössä, se kun katoaa, niin katoaa se omavaraisuuskin hyvin helposti! Kiitos paljon kommentistasi, yritän jatkaa viljelijänä niin pitkälle kuin se yleensä on mahdollista, toivottavasti mahdollisimman pitkälle 👍
Kiitos ja Toivon menestystä Teille , samoin kaikille Suomen elintarvikeen turvaajille.
Kiitoksia 👍
Olen viljellyt 30 vuotta ja tuntuu että kokoajan vaan huononee pärjääminen. Mulle kerran yks vanhempi isäntä sano pikkutila kun tuottaa tappiota isotila tuottaa vielä enämpi tappiota.
Näin se varmasti menee, sanonta ”ei ne suuret tulot, vaan pienet menot” pitää varmasti myös paikkansa.
Tätä en kyllä allekirjoita. Niin pitkään kun oma työvoima riittää niin tulot nousee kun tila kasvaa jos osaa laskinta käyttää.
Itse ostan tänä vuonna kaikki lihat ja kananmunat ja osan kasviksista REKO-ruokapiiristä pieniltä tuottajilta. Kannattaa ostaa suoraan tuottajilta. Hinta on halpa huipputuotteilla ja kaikki voittaa!
Se on oikea teko, jos tämmönen on mahdollista 👍 siinä voittaa sekä tuottaja, että kuluttaja 💪
Joo, ennen kuin viteota katsonkaan niin arvaan että ei paljoa jää käteen kun on poistoja ja vähennyksiä. Metsänomistajana hankintaa tein niin hyvin tuli tappiota ja verottaja palautusta antoi
Juu kyllä tämän videon sisältö on toisaalta hyvin ennalta arvattavissa 😁 Valitettavasti
aika hauska et se millä ei todellisuudes ole mitään arvoa ni laitetaan hirveet määrät rahaa kute elokuviin tai tietokone peleihin mut sit se mikä on elinehto kaikille, maatilat ni joutuu käytännössä orjapalkalla tekee töitä...vähä väärin päin menee hommat maailmassa
No näinpä 🤔
Mikä se tukisumma oli ?
Löytypä hyvä kanava, näin toisen pientilallisen näkökulmasta. Itse teen toista työtä palkollisena lisäksi, miten sinä? Varmaan kommentit sanoo mutta laiska ei jaksa lukea
Jep 👍 Juu kyllä oon palkkatyössä ulkopuolella, teen myyjän hommia IKH- myymälässä Alajärvellä 😎
Kuulostaa tutulle, itse pientilalta kotoisin. Ei ollut mikään kultakaivos, mutta kovalla työllä leivän syrjässä pysyi kiinni. Toivottavaa on että omavaraisuus säilyisi, eikä toistettaisi niitä virheitä jota jo historiassa on aiemmin tehty.
Joo kyllä se leipä on maajussilla varmasti kaikkein lujimmassa.
ei kiinnosta maanviljely paskaakaan mut oli hyvä video👊
Kiitoksia 👍💪
Nii tuo tuki homma omasta näkökulmasta pitäisi saada korkeintaa aloittaville tiloille ymym. Koska mitä enemmän tukea annetaan niin mahdollistaa sen, että palkkat ja tuotteiden hinnat pysyy tasolla millä ei pysty elättämään itseään. Näkee esim vuokrissa, että ku kela maksaa nii voidaan huoletta nostaa kun tuet nousee sitä mukaa. Et kyllä työstä pitää saada sellainen raha irti, että pystyy elämään. Mut tämä on vain minun mieipide. Voi olla, että olen kovinkin väärässä.
Paljon tosta 6 hehtaarista oli viljeltynä ja mitä viljaa? Kuulostaa noi tulot aika pieneltä. Hyvä video
6 hehtaaria oli viljalla, osa meni paremmin ja osa huonosti. Viljan myin tuoreena kosteuden ollessa melkein 30. Siitä johtui huono hinta.
@@j-pstrang Ok kiitos. Mikä olisi hyvä hinta per hehtaari? Mistä viljasta paras Hinta?
toisten se on pärjättävä ilman isää ja yritettävä pysyä pystyssä vaikka muut koittaa painaa alas
Joo kyllä, itse olen vähän erilaisessa tilanteessa muihin kollegoihin verrattuna, mutta samojen asioiden kanssa joutuu painimaan, valitettavasti.
Mulla ei riittäisi pallien koko laittaa maatilaa pystyyn, joten iso kunnioitus sinnepäin maatilan pystyttämisestä! Onko tämä tila vanhempien tai peräti pappasi/mummosi vanha tila, jossa joskus ollut ja nyt sitten päätit herättää sen henkiin? (tai no vuosi-pari sitten). Oletko ajatellut ostaa pellot sedältäsi? Ilmeisesti ei vielä eläimiä ole (lehmiä, sikoja jne), onko tarkoitus tulla? Se on kyl säälittävää, että tuottajat joutuu maksamaan kaiken, esim. S-ryhmän "halpuutuksen" jne.
Tila on isäni kotitila, joka on jaettu. Pellot ovat olleet kauan vuokralla ns. Lähipiirillä. Nyt kun tilaisuus tuli, otin sen vastaan. Katsotaan mitä tapahtuu. Toistaiseksi mennään vuokralaisena, isältä ostan pellot ajan saatossa pois. Eläimet ovat tilalta lähteneet -99. Navetta vaatisi parannuksia melko isolla kädellä, että sinne eläimiä saisi. Mikään ei kuitenkaan ole poissuljettua, mutta toistaiseksi maapuolella mennään.
Nämä isot kauppa ketjut ovat vastuussa siitä että viljelijöille ei jää mitään.
Mietin tuossa vaan että kyllä kirjanpito pitää saada tasapainohon jotta tiedetään minne ne nyt otetut velat osoitetaan. Kuinka paljon on se ulkopuolinen rahoitus kokonaisuudessaan ja että mistä se on tullut.
Kyllä näin on 👍
6hehtaaria ja vain 1400€ viljanmyynnistä vain? Meillä tuli keskisato meidän panoksilla 4000kg/ hehtaari läpitte ja kauralla lähemmäs 5000kg/hehtaari. Hinta oli keväällä lukittu 330€/ tonni.
Myytiin tuoreena tuohon paikalliseen kosteusprosentin ollessa melkeen 30, joten siihen suli viljatuotot. Tämä oli kuitenkin ainoa vaihtoehto tässä vaiheessa, kun ei varastotilaa ole.
Eihän se kosteus vaikuta viljan tuottoon, tuotto on sama myi sen kosteana taikka kuivana.
Onnittelut siitä se lähtee
Kiitoksia 👍💪
Miten voi hiekka maksaa enemmän kuin vakuutukset?
Helpostikin, hiekkaa kului todella paljon.
Onko järkevää tukea noin pieniä tiloja 5000 € vuodessa ja mikä on vuotuinen työaika vuodessa, esim talviaikana ei synny työpanosta.Mukavaa jatkoa kuitenkin.
Eihä siinä oo järkee nuoki pellot jollekki isommalle tilalle niin viljely järkevöityy tahtoo nää pienet kasvinviljely tilat olla vaa pelkästää peltotukien takia , että sitä ruokaa ei sitte loppujen lopuksi tuu suoraa sanottuna mitään.
EU tuet on hinnanalennuskorvauksia, amerikkaa myöden tuetaan maataloutta jotta kuluttajat pystyisivät ostamaan ruokaa.
Ennemmin 5000€/vuosi kun pysyy pellot viljelykunnossa, koneet, laitteet sekä osaaminen kotimaassa. Lisättynä maaseutu asuttuna. Vaihtoehtona saattaisi olla 20000€ työttömyys/kela kustannuksia Helsingissä
Isommat tuotanto yksiköt on helpompi tuhota jos on sota sitten huoltovsrmuud kärsii kun olis monta pikku tilaa ei olisi niin helppo tuhota
Noin se juuri menee.
@@j-pstrang minkä kokoinen tila sulla on,?
@@villelindstrom5196 todella pieni, alle 30ha on yhteensä, joista vaan vajaa 2ha omaa.
@@j-pstrang onhan sekin parempi kuin ei mitään
Kova työ on noilla hehtaareilla saada jotai jäämää
Se on valitettava tosiasia.
ajattelin että vähintään semmoset 60-80 tuhatta VÄHINTÄÄN ois ollu voittoa, mutta ei..
No ei 🤥
Mihin ihmeeseen pitkä viestini katosi? Suosittelin taulukkolaskennan opettelua RUclipsn ja Googlen avulla ja vinkkien pyytämistä kirjanpitäjältäsi, jotta niitä käppyröitä voi liittää videokuvaan eikä tarvitse kännykällä niitä laskea videolla :)
Kiitos informatiivisesta videosta ja parempaa uutta vuotta!
Tämä RUclips on välillä aivan peestä, ei meinaa löytää läheskään kaikkia kommentteja! En tiedä mistä johtuu. Exceliä oon vähän omatoimisesti koittanut opiskellakin. Hyvää uutta vuotta!
Tilaan kanavan, mutta sillä ehdolla että et ole boxereissa jääkaapilla!
Tsemppiä tulevaan kauteen!
Mä yritän jatkossa muistaa 🤣👍 kiitoksia 💪
Älytön kommentti Juhalta, minäkin käyn boksereissa jääkaapilla. Älä välitä J-P tuollaisista kommenteista hyvää sisältöä teet tubeen jatka samaan malliin vaan👍
@@7mikael oho ollaanpas täällä tiukalla pipolla liikenteessä! Huumorilla kun asiat ottaa niin elämäkin sujuu paremmin
Ainoa viljely jolla voi tienata kunnolla on "ruohon" viljely.
No tämähän se olisi 👍
Unohtui alv:n palautukset.
Kyllä, tämä oli tällaista 1+1 matematiikkaa lähinnä kuvastamaan sitä, mistä tulot ja menot muodostuu.
Kauhavalla pyyrellähän 20k hehtaarilta
Joo näin oon kuullut, että on jotkut melkeen sen jopa maksaneetkin 🤔
Isot tilat tekee minkä tarvitaan, ei siihen pikkutiloja tarvita, tuli sitten mitä vain eteen, ei se siitä muutu.
Kannttiko?
Ei tiedä vielä.
Tilaukseen pistin kanavan 👍
Kiitos 👍💪
Lapsia pitää tehdä, että heitä voi käyttää myöhemmin työvoimana, yksin tuollaisesta ei tule mitään.
Ne on onneksi tehty 😁👍
Puhut videolla täyttä asiaa. Näin se maatalous valitettavasti menee ja pien tilallinen joutuu nöyrtymään isompien edessä.
Todennäköisesti sekin päivä koittaa, että isoja tiloja lohkotaan. Näinhän historiassa on käynyt jo monesti.
Joo kyllä näin voi tulla käymään. Historia toistaa itseään.
Onko teillä mitä raktoreita?
Meillä ei ole kuin tuo yksi Valtra N91. Tarve olis kyllä toisellekin.
@@j-pstrang Pikku hiljaa, onko jo suunnitelmissa tälle vuodelle toinen traktori?
@@hyvahomma2603Kyllä se suunnitelmissa tietty on, mutta aika nyt näyttää mitä tehdään 🤔
Tuleeko tuohon päälle sinulle mitään työttömyys-, sossu-, kela-, tai toimeentulotukea julkiselta sektorilta?
Ei tule, koska olen maatalousyrittäjä. Käyn siis palkkatöissä, työskentelen IKH- ketjun myymälässä myyjänä. Tää maatalous on siinä luokassa, että täysin harrastepohjalta.
@@j-pstrang Tulisiko mitään tukea julkiselta sektorilta jos et kävisi töissä muualla?
@@timotaneliheikkilaEipä taitaisi tulla 🤔
Mihin noi kuitit menee, lukeeko joku muukin niitä?
Mulla on palkattuna kirjanpitäjä, jolle toimitan kaikki kuitit ja maksutositteet.
Verottaja vaatii tallentamaan kuitin kaikesta mitä myydään tai ostetaan.
@@juupeli1906 kyllä pitää paikkansa
Maatalous ei kannata pienissä yksiköissä koska tuote tulee kalliiksi. Ja täällä kyllä puhutaan kauniita mutta ollaanko valmiita maksamaan kunnon hinta suomalaisesta tuotteesta,paskanmarjat.
Pienet tulot pienet menot melkosta harrastusta maanviljelys tulojen kannalta onkin
Niin se on.
Miten viljan tuotto oli niin vähän, kun oli kuitenkin hinnat korkealla syksyllä 🤔
Myytiin tuoreena pois varmaan huonoimpaan mahdolliseen aikaan kosteusprosentin ollessa melkeen 30. Tämä siksi että ei ollut aikaa eikä tilaa alkaa säilömään ja kuivaamaan.
@@j-pstrang Viljan viljelyssä on oikeestaan vaan yks strategia tavanomaisessa viljelyssä. Kaikki tai ei mitään. Panokset sillai että yli 5t sato mahdollinen. Myynti tuoreena varmasti kannattavin vaihtoehto, kannattaa kysyä esim a-rehu niiden tuoreenviljan hinnoitteluperuste niin saa siihen suht järkevän kaavan.
Kommentilla näkyvyyttä pienviljelijälle❤
Kiitoksia 👍😎
Äkeen hankinta ei varmaan ole yhdeksi vuodeksi.
Tämä on hyvä pointti, äes ja lantakärry sijoituksena jakautuu tottakai useille vuosille.