Facebookin Askella -sivulla on paljon kuvia läpileikatuista kengistä. Niistä näkee hyvin (pelottavasti) kuinka isoja kantakorkoja ja kärkikäyntejä lasten kengissä on. Lapsen jalka on siis jatkuvasti epäluonnollisessa asennossa. Kannattaa myös liittyä facebookin Paljasjalkakenkä ryhmään! Siellä on paljon lisää tietoa ja keskustelua, myös aikuisten kengistä. Itsellänihän ei lapsia vielä edes ole, mutta aihe on kiinnostava. Harkitsen myös itselleni pj kenkien ostoa. P.s pakkasilla voi kävellä myös pelkillä villasukilla! Ensin esim urheilusukka tai 100% merinovillasukka. Päälle kahdet 100% villasukat. 😁
Kiitos paljon aivan mahtavasta kommentista! Ollaan liitytty paljasjalkakenkäryhmiin ja katseltukin noita aikuisten kenkiä. Monet niitä niin kehuu, niin houkuttelisi sellaiset tilata itselle testiin 😍 Villasukilla kävelystä oonkin nähnyt kuvia, tekis mieli testata joku kerta, varmaan ihanan kevyt kävellä. 😍😍
Tämä oli aivan uutta tietoa ja tämä oli hyvä tietää. Kiitos tästä videosta. Olitte varmasti käyttäneet tähän todella paljon aikaa ja arvostan sitä. Kun katsoin tämän videon, sain kaiken tarpeellisen tiedon. Olette todella hyviä ja rakastavia vanhempia. Muistatte tälläisetkin asiat ja haluatte todella vaikuttaa näihin asioihin. Varsinkin teidän ruoka videot on ihan parhaita. Lisää niitä!❤ Arvostan teidän perhettä todella paljon. Titta on todella ihana ja aito, Thomas on mielikuvituksellinen ja energinen, Isla on ahkera ja iloinen ja Asta on suloinen ja ihana pikku ruususuu.♥️🎀
On monia vähävaraisia perheitä, eikä heillä yksinkertaisesti ole varaa ostaa kyseisiä suositusten mukaisia kenkiä. Varsinkin kun jo yksi lapsi tarvitsee elämässä niin monet kengät ja erikokoisia. Onneksi suositukset on kuitenki aina vain suosituksia, ja melko harvinaista tuntuu olevan yleisestikkin jalan virheasennot tai vastaavat.
Veit jalat suustani! 😅😁 Just tuota ajattelin minäkin kommentoida. Lasten jalat kasvavat nopeasti ja on myös monilapsisia perheitä,joissa on taloudellisesti tosi tiukkaa. Lapsen hyvinvointi ja terveys on toki tärkeää. Ei kenenkään vanhemman silti tarvi itseään liikaa lastata ja syyllistyä jos ei pysty täydelliseen. ❤
Jep! Olen samaa mieltä! Mun mielestä ongelma on oikeasti se että kenkävalmistajat tekevät huonoja kenkiä eivätkä ota vastuuta tällaisista asioista... Ja oma ongelmansa on sekin että on oltava köyhyyttä että tämä järjestelmä toimis.
Aivan parasta infoo, ootte huippuja. Loistava aihe! Otan tässä oikein muistiinpanoja kun kenkäkaupat kutsuu, 11kk ikäiselle pitäis saada kunnon kengät syksy-talvi-kevät kaudelle. Kiitos näistä työkaluista parempiin valintoihin. T. Ikilomallafaniklubi 😄🥰
Kiitos, tää on tärkee aihe! Ite vaikutuin aiheesta lukiossa itse pitämästäni vaikuttavasta puheesta paljasjalkakävelyn puolesta😁 Ihan samat virheasennot, pienten lihasten passivoituminen ja sitä kautta nyrjähdysriskit vaanii meitä aikuisia, kun suurin osa myydyistä (eli käytetyistä) kengistä ei tue jalan luonnollista toimintaa. Luultavasti suurin osa meistäkin on lapsena käyttäny "huonoja" kenkiä, mut jalat (ja koko kehon asento) hyötyy yhä paremmista olosuhteista😊. Nyt kun on käyttäny ohut- ja pehmeäpohjaisia kenkiä, tuntuu käsittämättömältä että vois vapaaehtosesti käyttää muunlaisia. Ite oon tykänny käyttää melkein vuoden ympäri omia kolmen vuodenajan paljasjalkakenkiä, kesällä vaihdan varrettomiin töppösiin😄
Kiitos 😊💕 Me ei oikeasti tiedetty näistä suosituksista mitään ja kuitenkin pari vuotta jo ostettu lapselle kenkiä. Ollaan niin onnellisia, että tajuttiin perehtyä asiaan! 😅
Jee!! oon oottanu!😍 Tämähän käy iltasaduksi!😃 tästä sai uutta tietoa kengistä! Video ehdotus: vauvan my day/Islan my day Astakin haluaa jutella katsojille❤
Kiva kun te jaksatte kommentoida kaikkia videoitamme 😁🙏👨👩👧👧 Toivottavasti kaikki oppi jotain kengistä ja kuinka tärkeitä ne ovatkaan. Kiva olla taas täällä TUBESSA julkaisemassa videoita, koska näitä kommentteja on kiva lukea! 🥰 Tästä tulee meidän uusi iltarutiini 🤣
No täytyy kyllä myöntää, että tuntuu ikuisuudelta kun viimeksi julkaistiin videota. Tässä menee taas hetki kun muistetaan, että mitenkäs tää kuvio menikään.. 🤣🤦♂️😅
Suomi on pitkä maa : ei varmasti pärjää noilla kengillä lapin pakkasissa. Täällä lapset ulkoilevat jopa -15-20 asteen pakkasessa, päiväkodissakin ainakin isommat. Ja taas se kustannuskysymys: onko kaikilla varaa hankkia monia kalliita kenkiä eri keleihin. Vaikeita asioita.
Ihan totta! Mä ymmärrän jos on vaikee löytää ja maksaa isoja summia kengistä. Onneks paljasjalkakenkiä kehitellään ja näyttäis suosiokin olevan kasvussa ni ehkä niitä jossain vaiheessa on helpompi saada. Mä suosittelen vahvasti kuitenkin perentymään ja valitsemaan vähiten pahat kengät ku ostaa. Sitte voi myös miettiä onko jotain turhempaa kuin kengät mistä vois tinkiä❤️
Me ei olla vielä päästy testaamaan kovilla pakkasilla, mutta sama on epäilys, että lämpö ei riitä 😊 Pitää miettiä mitkä on seuraavaksi parhaat ratkaisut koville pakkasille.
Tosi hyvin Helmi sanottu, tuo vähiten pahan valinta. 😊 Mekin mietittiin, että jatkossa koitetaan kiinnittää näihin huomioita kenkiä hankkiessa, jos ei ole paljasjalkakengät niin ainakin mahdollisimman paljon suositusten mukaiset.. 💛
Kiitos Sonja! Pyhät virkisti erittäin hyvin! 😄 Ehdittiin pitkästä aikaa pitää monta vapaapäivää putkeen koko perheen kesken, mikä oli ihanaa 🧡 Nyt on niin hauska taas tehdä videoita!
Juu hyvä asiaa puhutte. Silloin kun minun tytär oli pieni (nyt 20v.)niin talveksi ostettiin Kuomaa. Sitten ala-aste ikäisenä tuli jalkaongelmat. Jouduttiin käymään jalkaterapeutilka ja piti teetättää omat pohjalliset. Eli ei koskaa Kuomia pitäisi käyttää pienillä lapsilla ja ei kuulemma saisi ostaa koskaan käytettyjä kenkiä.
Pitää silti muistaa, että ei ole maailmanloppu, jos jonkun kotoa löytyy käytöstä tällaiset kengät, jotka eivät ole välttämättä suositusten mukaiset. Tärkeää olla menemättä paniikkiin, ja muistaa nämä asiat seuraavia kenkiä ostaessa. 🙂♥️
Ehdottomasti! Me ei olla vielä päästy testaamaan snow bootseja kovilla pakkasilla, joten varmuuden vuoksi on vielä vanhat talvikengät tallella 😅 Ja tosiaan, nämä on asioita mitä on hyvä huomioida kenkiä valittaessa. Ehkä ei aina löydä ihan täydellisiä kenkiä, sitten tehdään kompromisseja 😊
Moi ihanat, eikös jokaisella ihmisellä ole kuitenkin omanlainen jalan asento, rakenne ym. mitenkä käytetyt kengät vahingoittavat lapsen jalan asentoa esim. tuli vaan mieleen.
Moikka! Meille joku asiantuntija täällä kommentoi, että paljasjalkakengät eivät muokkaudu samalla tavalla edellisen omistajan jalan mukaan, koska pohja on ohut ja pehmeä 🤔😊
Omalla lapsella (6v) pieni ja kapea jalkaterä ikäisekseen. Välikausikengät (viking) käytettynä oli pettymys, kun tarrat eivät pitäneet. Uusina parempi laatu. Olen ostanut myös uutena. Yleensä ostan kuomat talveksi uutena. Tänään oli esim -23* pakkasta. Itselläni on nilveltulehduksia ja nilkassa oleva tulehdus ei ole kenkävalinnoista johtuva. En olisi voinut vaikuttaa jalkojeni luonnolliseen rakenteeseen kenkävalinnoilla, kun perimässä lättäjalkaisuus. Lasten lenkkareissa ehdoton että pohjallinen irtoaa, hiekat saa pois. Kengät voi olla myös turvalliset jos niissä on vilkkuvat valot. Sellaisia saisi olla enemmän kaupoissa. Omissa kengissä pidän ammattilaisen valmistamaa tukipohjallista, melko hintavat kun pohjalliset 140e...Ecco bootsit suosikkini ja nyt talvella viking kengät
Olipa mielenkiintoinen video ! Enää ei omille jaloille taida voida mitään kun voi pitää ainoastaan n. 5sentin korkoa eli ei tulisi mitään jos olisi lättäpohja tai korkeampi korko ja voi apua että en todellakaan ole osannut Mandin ollessa pieni edes ajatella moisia... toisaalta hänelle ostin kengät aina uutena (vaatteita ostettiin käytettynä) ja kenkäkaupasta että myyjä mittasi mutta silti... täytyykin vinkata tämä heti tutuille lapsiperheille !
Kiitti Teija 😁🙏 Tää paljasjalkakenkä uutinen oli meille molemmille sellainen ”🤯” kokemus! Eikä meidän kummankaan vanhemmat oo ollut tietoisia tästä. Nyt ollaan alettu perehtymään kaikkeen muuhunkin, että mitä tässä on muuta mennyt ohi. 😅
Mielenkiintoinen video myös ihan omia kenkiä ajatellen. Oliko missään mainintaa käytettynä ostetuista kengistä? Onko ne yhtä tukevat ja lapsen jalalle sopivat? Usein vain kuullut, että käytettynä ei kannata ostaa kenkiä, sillä jokaisen jalka on erilainen. Olisi kiva nähdä lisää tämän tyylisiä aihevideoita teiltä ☺️
Meille joku asiantuntija täällä kommentoi, että paljasjalkakengät on hyviä myös käytettynä, koska ne eivät muokkaudu jalan mukaan samalla tavalla kuin paksunpipohjaiset kengät edellisen käyttäjän jalan mukaan.
Äärettömän tärkeän aiheen olitte ottaneet käsittelyyn. Jalkineita tupataan käyttämään lapselta toiselle ja siinä tehdään kauaskantoinen virhe. Kiitos hyvästä "tietoiskusta".
Törmäsin just äsken teidän tähän videoon . Itse olen mummoikäinen, eli omat lapset 30 tienoilla. Muistan omasta lapsuudesta että äitini aina panosti meidän lasten kenkiin. Ne piti olla kunnolliset. Halpoja ja huonoja kenkiä ei ostettu. Hän oli yksinhuoltaja. Muistan hyvin muutamat omat kengät vieläkin. Kun sain omat laset, ostin heille ihan pienenä ensiaskel kenkiä niin kauan kun kokoja riitti. En ostanut käytettyjä, syy silloin huomasin jo että monella lapsella on nilkoissa jo virheasennot ja siksi kengät ns. pilalla. Groksit ei ole kengät, niillä voi mennä vain mökillä pihanperälle. Tämä video on todella hyvä. Miksi me ei panosteta lapsiimme ja itseemme ja osteta kunnon kengät joka vaikuttaa meidän hyvinvointiin vaan laitetaan sekin raha kännykkään. Pitäs ehkä miettiä mitkä on ne arvovalinnat.
Tosi hyvä ja informatiivinen video erittäin tärkeästä aiheesta! Hyvät kengät on ihan yhtä tärkeät tietty aikuisillekin. Meillä on kaikki muut kengät paljasjalkakenkiä, paitsi talvisaappaat. Pohjois-Karjalassa ihan itärajan tuntumassa ei pärjätty paljasjalkakengillä viime talvea, kun täällä on pitkälti yli -25 astetta pakkasta, ja sen lisäksi ihan älytön määrä lunta. Ostin sitten Stonzin talvisaappaat, kun totesin, että ihan sama kunhan on lämpimät. Meidän reilu parivuotias kyllä tykkää näistä, mutta tuntuuhan se itselle pahalta laittaa lapsi käppäilemään huonoissa kengissä. Vinkkinä, että jos haluaa ostaa käytettynä pj-kenkiä, niin niiden kanssa saa olla kyllä haukkana paikalla kyttäämässä. Menevät ihan älyttömän nopeasti kaupaksi. Samoin kyllä valmistajan sivuiltakin tilatessa moni suosittu merkki myy loppuun ihan alta aikayksikön. Ei kannata jättää viimetippaan...😅 Ihanaa talvea teidän poppoolle!❣
Kiitos Miina! Todella mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksia! Me ollaan alettu haaveilla pj-kengistä ihan meille aikuisille, kun noissa fb-ryhmissä on niitä niin kehuttu 😍😍 Huomattiinkin, että saa olla ihan kärppänä kenkiä ostettaessa 😄😄
Tietoinen näistä olen jo aikaisemmin ollut. Ja ehdottomasti ottaisin pojalle suosituksen mukaiset kengät käyttöön, mutta rahaa ei vain ole ostaa edes käytettynä näitä kenkiä. Nyt koittanutkin etsiä edes muutamilta ominaisuuksiltaan parempia kenkiä kuin mitä nämä ns. peruskengät. Tässä tulee juuri se että kun elää köyhyysrajan alapuolella niin ei ole varaa ostaa lapselle sitä mikä olisi parhaaksi ja tuntee vanhempana olonsa tosi huonona. Mutta ainakin se yksikin parempi ominaisuus on parempi kuin ei mitään. Ja kesäisinhän jätkä menee paljain jaloin jos vain on paikka missä voi :D
Nää on kyllä kalliita. Me eletään siinä uskossa, että saadaan nää myytyä seuraavalle ja saadaan sitä kautta omamme osittain takaisin. Jos vaan kengät pysyy kunnossa 😅
Kuomat tulivat aikoinaan markkinoile ikään kun modernina versiona huopatöppösistä, mikä kertookin oikeastaan kaiken noista kammotuksista. Kuomat eivät lainkaan sopineet kapeajalkaisille lapsilleni, joista kuopuskin on jo 30v. Tuolloin oli olemassa kenkäkauppoja, joissa sain palvelua ja kunnon kenkiä. Alppilan Kenkä oli luottopaikka. Vähän vierastan kenkien ostamista käytettynä. Käytetyt kengät ovat jo muotoutuneet käyttäjänsä jalan mukaan. Kiitos kivasta kanavastanne. Sopii myös mummon katsoa 😊
Tosi mielenkiintoista kuulla! Opittiin, että paljasjalkakengät on oikein hyviä käytettynä, koska sanotaan, että ne eivät samalla tavalla muotoudu edellisen käyttäjän jalkaan kuin tavalliset kengät. Kiitos kommentista, ihana kuulla, että tykkäät seurailla videoitamme 🧡
@@Ikilomalla ja lapset eivät ehdi pitkään käyttämään yhtä kokoa, niin ei ehkä ehdi vielä muovautua. Aikuisilla enemmänkin se muovautuvuus ongelma, kun jalka ei enää kasva ja sama kenkä sopii kauan jalkaan:)
Hyvä video tärkeästä aiheesta! Aikuisille käyntivaraksi suositellaan 1,5cm. Paljasjalkakenkiä myy myös suomalainen firma feelmax:) Itsellä on käytössä Vivobarefoot paljasjalkakenkiä ja oon tykänny kovasti. Jalka pysyy helpommin lämpimänä paljasjalkakengässä, koska jalkaterä ja pienet lihakset pääsevät koko ajan käyttöön, jolloin jalka ei kylmety paikallaan olosta (tietenkin lämpöpohjalliset on silti asialliset olla talvella käytössä)!:)
Voidaan kokeilla. 🤔 Isla on arjet tarhassa ja Asta meidän kanssa kotona, mutta yhdessä ollaan kaikki koossa viikonloppuisin ja koitetaan olla kuvaamatta viikonloppuja 😅 Mutta ehkäpä kun lähdetään johki reissuun arkena, niin miksipä ei 😁
Täällä 4-vuotta paljasjalkakenkiä käyttetty meidän perheessä. Aluksi ostettiin miehen kanssa ne juoksemista varten ja sitten ne pysyikin jalassa ihan joka paikassa (paitsi sisällä). Nyt pari vuotta tyttömme on käyttänyt myös paljasjalkakenkiä, eli ensikengät olivat jo pj kengät. Hän oppi kävelemään todella nopeasti ja ei kaatuillut. Sisällä haluaa edelleen ottaa sukatkin pois jaloista, koska nauttii olla paljain jaloin. Hän ei osaa kävellä "normaali" kengillä ollenkaan, eikä halua niitä käyttää.
Tosi mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksia!! Uskon täysin, että lapsi ei halua enää muita kenkiä, kun tottuu näitä käyttämään 😍🧡 Itsellekin houkuttaisi hankkia hyvät jalkineet 😊💛
Kiva julkaista video ekaa kertaa ikinä näin ilta aikaan kun lapset ovat nukkumassa. Tästä tulee meidän yhteinen maanantain illan aktiviteetti. 🤣 Kiva, että säkin Saku löysit videomme uudesta julkaisuajankohdasta huolimatta 😁
Hyvä aihe 👍😁😉 joskus on vaikee löytää kenkiä mutta kun ne sattuu kohdalle niin yleensä otan ne 👍😁😉 voi niitä aikoja kun käytin kuoma kenkiä pienenä 😁👍😉😅 kiitos videosta 👍
No sehän on just näin 😁 Kiitos Emilia 🙏 Ja kiitti kun tulit kattomaan meidän uusimman videon näinkin outoon aikaan. Koitetaan tehdä tästä meidän uusi julkaisuajankohta. 👌
Ihanaa vuotta teille😝monrltako meette arkena nukkuu ite puol kymmenne tää on hyvä julkaisu kohta kui monta kuukautta asta on ja koska islalla on synttärit😝😍😍ajjon kattoo huomenna onko mun kengät oikeenlaiset tulkaa seinäjoelle joskus taas ihanaa loppu iltaa teille!siks on hyvä julkaisuajan kohta ku katon samalla ku teen iltatoimii!"😍😍😍
Kiitti Merika! Tuntuu, että vasta hiljattain ollaan perehdytty tähän, että kuinka tärkeä aihe onkaan ja tämä oli sellainen video joka oltais toivottu näkevämme ennen ekojen lasten kenkien hankkimista. 😅🤦♂️🤦♀️
Mustakin tää on hyvä video ja aion kyllä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota lapsen kenkiin. Kuitenkin mua mietityttää et miks täs nyt niin kovin keskitytään siihen et lapsi ei opi kävelemään tai jalan rakenne kärsii ym. jos kengät ei oo optimaaliset. Kuitenkin lapsi on lähes koko ajan ilman kenkiä. 🤔 Toki kengät vaikuttaa mukavuuteen ja jalka voi rasittua nopeastikin jos kenkä ei oo hyvä. Mut esim. täs videossa sanottiin et jatkuvasti varpaiden koukistaminen altistaa virheasennoille ym. Miten tää vaikuttaa jos lapsella kengät jalassa esim tunnin päivässä?
Ainakin ite tottunut siihen et lapset on kotona ollessaan ison osan hereillä oloajasta ulkona. Samoin päiväkodissa ja koulussa ulkoilua on paljon. Aika huolestuttavaa jos vain tunti on päivässä aikaa liikkua ulkona 🤔
@@banskubonsku tuo tunnin aika olikin esimerkki. Ja lisäyksenä vielä se että nyt ei ollut kyse ulkoilusta, vaan siitä jos kengät on esim tunnin jalassa. Lapsihan voi kesällä olla vaikka puoli päivää ulkona ilman kenkiä ja toisaalta pitää kenkiä sisällä vaikka juhlissa.
Nämä suositukset ei tosiaan ole meidän keksimiä, vaan lähteistä poimittuja tietoja. Parasta on tietty olla ihan paljainjaloin, sisällä ja kesällä ulkona 😊🧡
Kiitoksia teille, ajankohtainen aihe ja ihanasti toitte asian esille. Talvikenkien tarve 1,5 vuotiaalle esikoiselle. Tuntuu, että ei lapsen jalkaa uskalla väkisin kenkään runtata. Taisi jäädä jo 23 viikingit pieneksi. Pitää katsella teidän vinkeillä uusia kenkiä.
Meidänkin mielestä on ollut tosi vaikea löytää kenkiä. Etenkin just niitä ekoja kenkiä olo hankala löytää, kun silloin lapsen jalka oli vielä niin vauvamaisen paksu. 😅
Minä olen 51 ja minulla on astuntavirhe en tiedä onko rakeentelinen virhe vai johtuuko että vanhemat on ostaneet halpoja kenkiä nykyään menee vuodessa lintaan hyvätkin kengät
Kiitti Inkku! 💛 Toivottavasti oli hyötyä! Jos tunnet jonkun joka pähkäilee, että ”mitkä olisi hyvät lasten kengät?” niin jakoon hänelle tämä video, niin ehkä tästä on hänelle hyötyä. 😁
Paljasjalkakengät on niin kevyet ja ohuet, että ne ei mene kävellen pilalle. Kenkä ostetaan jalan mukaan, eikä jalka muotoudu kengän mukaan. Kenkiä voi siis hyvällä omalla tunnolla ostaa myös käytettynä!
Tärkeä aihe! Meillä äiti innostui paljasjalkakengistä vuosi sitten, kun pikkusiskolleni alkoi tulla kävely ja kengät ajankohtaiseksi. Meillä kaikilla perheessä nyt pj-kengät. Ja huomaan, että omat jalat pystyy olemaan paremmin kengässä. Aluksi sattui jalkoihin mm. pidempi kävely ja juoksu, mutta sitten jalka tottui siihen. Normaaleja kumisaappaita käytän mummolassa joitakin kertoja vuodessa. Pääasiallisesti kuitenkin kävelen jaloille hyvillä kengillä. Kesällä en käyttänyt kenkiä lainkaan, mukavin oli paljainjaloin!🙈 MUTTA muistutuksena kaikille, että ei kannata ottaa asiasta kuitenkaan suurta stressiä, kunhan lapsella on säänmukaiset ehjät ja puhtaat vaatteet ja -kengät!❤❤
Mä laitan paperin seinää vasten käsken lapsen sen päälle seisomaan että kantapäät seinään vasten. Sitten piirän lasten jalan paperiin. Siitä sitten mittaan sen lapsen mitan ja voi leikata ne mukaan niin helpompi ostaa vaikka lapsi ei ole mukana..
Mulla on ollut lukuisia huonoja kenkiä, äiti huomasi että mun ja mun veljen jalat oli huonosti vasta joskus hiukan myöhään, sit se päätti aina kattoa että mitä kenkiä me ostellaan. Nyt on hyviä ke kiä ollut jo mooooonta vuotta.
Suositukset siis kenkäkauppiaan sivuilta, on vähän yliampuvia. Neuvolassa sanoivat että paljasjalka kengistä ei ole heillä suosituksia, kun selkeää tutkimus hyötyä ei ole. 🤔
Ohhoh! Luulen, että itse olen kävellyt koko lapsuuden kengillä, jotka on just niin kaukana suosituksista kuin voi. 😂 No vielä ei oo liian myöhäistä. Tai ainakin pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. 😅
Siis mua jännittää ihan sairaasti kun harrastan tanssia niin saadaan pian karakterikengät. Ne on siis sellaset korkokengät. Jahka saadaan karakterit niin aletaan treenaamaan niiden käyttöä jo kauden aikana.
Wau, tsemppiä! Minä (Titta) harrastin lapsena ja nuorena kilpatanssia, niin tuli tanssittua monta vuotta koroilla. Aluksi matalilla ja vuosien kuluessa korkeammilla ja korkeammilla. 😊 Niihin kyllä tottuu yllättävän nopeasti! 😊
Hei Tanssija Tyttö. Älä oo huolissasi : mun tytöt , nyt aikuisia , on tanssineet karakterikengillä paljon lapsesta nuoriksi aikuisiksi ja ihan hyvät jalat heillä on. Ja mikä mahtava ryhti 👍. Pitkiä tyttöjä molemmat ja erittäin suoraselkäisiä.
Tulipa tosta kärkikängestä mieleen, että kun mä olin pieni nii mä juoksin kaikki kesät ilman kenkiä. ja muuten ei niistä kengistä oo mitään hajua. Mut varmaan se sitten vaikuttanut siihen että ei oo mitään epätavallisia muutoksia tullu jaloissa. Tosin varmaa kenkäsuositukset ollu vähän erilaiset vajaa 15 vuotta sitte 😄
Nämä ohjeet pätee koko ihmiselämän ❤️ itse vaihdoin paljasjalkakenkiin samalla kun lapselle aloin etsimään ensikenkiä, ja siihen loppui mun osalta alaselkäkivut.
Kiitti kommentista Eeva-Leena! Me ollaan aina pidetty Reiman kenkiä super laadukkaina ja varmasti kesällä kokeillaan Reiman Barefoot mallistoa jos sattuu kohdalle. ☺️
Minulla on kantapääluussa mutka, josta ei ole syytä ja nilkat ovat yliliikkuvat. Nyt yliliikkuvuudesta tai se oli yksi syy niin murtui nilkasta kantapää ja toinen luu ja nivelsiteet meni
Olin tästä tietoinen, mutta käytän silti lapsellani reiman pattereita ja kuomia, koska olin ne ehtinyt ostaa. Tulevaisuudessa sitten varmaan muuta, jos löytää käytettynä.
No se on kyllä totta 🙈 Monissa asioissa suositukset muuttuu vuosien myötä, niin on vaikea pysyä perässä 😄 Näissä kenkäsuosituksissa on kyllä paljon hyvää asiaa joka tapauksessa 😄😄
@@enkeksinimea2022 Todella paljon on nykyään ihmisillä ongelmia jalkojen ja muun kropan kanssa. Vaivaisenluu ja ylipronaatio nyt ekana tulee mieleen ja ns tavalliset kengät nimenomaan altistaa niille. Aiheuttaahan korot ja suipot kengänkärjet tosi epäluonnollisen asennon jaloille ni ei ihmekkään kun on ongelmia.
Eikö se ole ihan hyvä asia vaan - kertoo siitä, että tieto ja ymmärrys lisääntyy. Ihminen vieraantuu koko ajan luonnosta ja käy koko ajan huonommaksi tuntemaan omaa kehoaan. Musta ainakin on hienoa, miten koko ajan tutkimuksen myötä ymmärretään paremmin ihmisyyttä ja sitä, mikä meille on hyväksi. Tuntuu hurjalta katsoa taaksepäin, siis että uskomatonta, millainen takapajula koko yhteiskunta on vaikka 90-luvulla monessa ollut. Mä ainakin täysin peukutan sitä, että tehdään tuleville sukupolville parempaa bja terveempää maailmaa🤩
Voi kamalan huono tuuri. Nyt vain hengität rauhallisesti. Viranomaisilta kyllä tulee ohjeistus. Ymmärrän pelon tartunnasta, mutta ahdistustasi lisää vain se että jäät yksin. Puhu perheellesi tai vanhemmillesi tai ystävillesi, tärkeintä on nyt että pidät huolta sun henkisestä hyvinvoinnista 😘 tee asioita jotka tuottaa sulle hyvää mieltä❤️ toivottavasti nyt ei tule sinulle oireita. Heti vain matalalla kynnyksellä testiin. Saat ainakin mielenrauhan. Pidä yhteyttä ystäviisi ja kerro heille miltä susta tuntuu. Toivon että sulla on joku läheinen ihminen jonka kanssa puhua❤️
Eikä oo kun niistä puuttuu kaikki kiristys mahdollisuudet täysin. Ballerinat vaatii just jalassa pysyäkseen et koukistaa varpaita koko ajan tms. Menee samaan kastiin croksien kanssa.
Suositusten mukaiset kengät ovat sen verran joustavia ja ohutpohjaisia, ettei niitä edes voi kävellä ”vinoon”. Kengän ei tulisi tukea jalkaa, eikä pakottaa sitä luonnottomiin asentoihin, joka on todella suuri ongelma lastenkengissä, ja väitän että on paljon järkevämpää ostaa käytetyt suositusten mukaiset kengät, kuin uudet markettikengät.
Wow! mitä ihmettä? Tässä videossa oli kaikki mitä oon tästä asiasta miettiny. Oon vasta 13 mut tiedän mun lapsuudesta paljon ja mulla oli aina pienenä ollu liian isot tai pienet kengät ja myös toi et selkä menee sillee... no huonosti. Kiitos ERITTÄIN paljon mutta se ei enää varmaan hirveesti enää auta, että kun on ollu just 101% sellaset mitä ei sais et muuttaisi ne😭/🙂
Me kans viime vuonna vaihdettiin kaikki meidän vanhempien ja muksujen kangät paljasjalkakenkiin. Ja onhan ne ihan super hyvät jalassa 😍😍 Ei ihme että muksuki tykkää ku itekki nauttii niiden kanssa kävelystä 😁 Wildlingit meijän lempparit, ihan ku sukilla kävelis! 😂
Ei oo todellista! Piti ihan googlettaa nuo Wildlingit ja Thomas ei ollut uskoa silmiään kuinka siistin näköiset ovatkaan 😍🤩 Kohta mekin päivitetään omat kengät paljasjalkakenkiin. 🤣👌
@@Ikilomalla Teki itellekkin siirtymisen helpoksi kun näistäkin löytyy niin hienoja kenkiä 😂😍 Ja suosittelen ehdottomasti! Näistähän on aikuisillekkin paljon hyötyä vaikka ei enään jalka sillä tavalla kehitykkään 😊
Facebookin Askella -sivulla on paljon kuvia läpileikatuista kengistä. Niistä näkee hyvin (pelottavasti) kuinka isoja kantakorkoja ja kärkikäyntejä lasten kengissä on. Lapsen jalka on siis jatkuvasti epäluonnollisessa asennossa.
Kannattaa myös liittyä facebookin Paljasjalkakenkä ryhmään! Siellä on paljon lisää tietoa ja keskustelua, myös aikuisten kengistä.
Itsellänihän ei lapsia vielä edes ole, mutta aihe on kiinnostava. Harkitsen myös itselleni pj kenkien ostoa.
P.s pakkasilla voi kävellä myös pelkillä villasukilla! Ensin esim urheilusukka tai 100% merinovillasukka. Päälle kahdet 100% villasukat. 😁
Kiitos paljon aivan mahtavasta kommentista! Ollaan liitytty paljasjalkakenkäryhmiin ja katseltukin noita aikuisten kenkiä. Monet niitä niin kehuu, niin houkuttelisi sellaiset tilata itselle testiin 😍 Villasukilla kävelystä oonkin nähnyt kuvia, tekis mieli testata joku kerta, varmaan ihanan kevyt kävellä. 😍😍
Joo ihan parasta on juosta villasukilla lumessa😍 Mä laitoin ohuet merinovillasukat, villasukat ja päälle vielä skinnersit eikä palellu yhtään😅
Tämä oli aivan uutta tietoa ja tämä oli hyvä tietää. Kiitos tästä videosta. Olitte varmasti käyttäneet tähän todella paljon aikaa ja arvostan sitä. Kun katsoin tämän videon, sain kaiken tarpeellisen tiedon. Olette todella hyviä ja rakastavia vanhempia. Muistatte tälläisetkin asiat ja haluatte todella vaikuttaa näihin asioihin. Varsinkin teidän ruoka videot on ihan parhaita. Lisää niitä!❤ Arvostan teidän perhettä todella paljon. Titta on todella ihana ja aito, Thomas on mielikuvituksellinen ja energinen, Isla on ahkera ja iloinen ja Asta on suloinen ja ihana pikku ruususuu.♥️🎀
Itsellä ei lapsia, mutta silti erittäin avartavaa tietää. Tälläistä videomateriaalia olisi kiva nähdä enemmän. 👍🏻
Kiitos Maria 😍🧡 Tosi ihana kuulla!
On monia vähävaraisia perheitä, eikä heillä yksinkertaisesti ole varaa ostaa kyseisiä suositusten mukaisia kenkiä. Varsinkin kun jo yksi lapsi tarvitsee elämässä niin monet kengät ja erikokoisia. Onneksi suositukset on kuitenki aina vain suosituksia, ja melko harvinaista tuntuu olevan yleisestikkin jalan virheasennot tai vastaavat.
Veit jalat suustani! 😅😁 Just tuota ajattelin minäkin kommentoida. Lasten jalat kasvavat nopeasti ja on myös monilapsisia perheitä,joissa on taloudellisesti tosi tiukkaa. Lapsen hyvinvointi ja terveys on toki tärkeää. Ei kenenkään vanhemman silti tarvi itseään liikaa lastata ja syyllistyä jos ei pysty täydelliseen. ❤
Jep! Olen samaa mieltä! Mun mielestä ongelma on oikeasti se että kenkävalmistajat tekevät huonoja kenkiä eivätkä ota vastuuta tällaisista asioista... Ja oma ongelmansa on sekin että on oltava köyhyyttä että tämä järjestelmä toimis.
Joo mutta silti hyvä video ja a artava
Tää oli erittäin silmiäavaava video, kiitos paljon! Käsittämätöntä, etten ole koskaan aiemmin kuullut puhuttavan tästä. Nyt aion puhua kaikille :)
Kiitos hyvästä videosta! Tästä ollaan puhuttu mammaporukan kanssa paljon. Jakaa mielipiteitä tosi paljon, varsinkin talvikengissä.
Aivan parasta infoo, ootte huippuja. Loistava aihe! Otan tässä oikein muistiinpanoja kun kenkäkaupat kutsuu, 11kk ikäiselle pitäis saada kunnon kengät syksy-talvi-kevät kaudelle. Kiitos näistä työkaluista parempiin valintoihin.
T. Ikilomallafaniklubi 😄🥰
Kiitos, tää on tärkee aihe! Ite vaikutuin aiheesta lukiossa itse pitämästäni vaikuttavasta puheesta paljasjalkakävelyn puolesta😁 Ihan samat virheasennot, pienten lihasten passivoituminen ja sitä kautta nyrjähdysriskit vaanii meitä aikuisia, kun suurin osa myydyistä (eli käytetyistä) kengistä ei tue jalan luonnollista toimintaa. Luultavasti suurin osa meistäkin on lapsena käyttäny "huonoja" kenkiä, mut jalat (ja koko kehon asento) hyötyy yhä paremmista olosuhteista😊. Nyt kun on käyttäny ohut- ja pehmeäpohjaisia kenkiä, tuntuu käsittämättömältä että vois vapaaehtosesti käyttää muunlaisia.
Ite oon tykänny käyttää melkein vuoden ympäri omia kolmen vuodenajan paljasjalkakenkiä, kesällä vaihdan varrettomiin töppösiin😄
Aivan mahtavaa kuulla kokemuksia! Meitä houkuttelisi kyllä itsellekin hommata kunnon kengät. 😍😍😍
Tää on hyvä video ja mä en tiennyt ennen näitä asioita ja mielen kiitosta miettiä näitä asioita lasten kengistä
Kiitos 😊💕 Me ei oikeasti tiedetty näistä suosituksista mitään ja kuitenkin pari vuotta jo ostettu lapselle kenkiä. Ollaan niin onnellisia, että tajuttiin perehtyä asiaan! 😅
Kiitos tästä videosta, tää avarsi todella paljon ja nyt tiedän itsekkin mitä huomioin lapselle kenkiä ostaessa sitten kun hän alkaa kävellä 😊👍🏻
Kiitos, ihana kuulla että oli hyötyä 💛
Jee!! oon oottanu!😍
Tämähän käy iltasaduksi!😃 tästä sai uutta tietoa kengistä!
Video ehdotus: vauvan my day/Islan my day
Astakin haluaa jutella katsojille❤
Kiva kun te jaksatte kommentoida kaikkia videoitamme 😁🙏👨👩👧👧 Toivottavasti kaikki oppi jotain kengistä ja kuinka tärkeitä ne ovatkaan. Kiva olla taas täällä TUBESSA julkaisemassa videoita, koska näitä kommentteja on kiva lukea! 🥰 Tästä tulee meidän uusi iltarutiini 🤣
@@Ikilomalla sehän mainiota❤!!😂 en ole ennen miettinyt noin tarkkaan kengistä!🤣
😁 Kiitos video ehdotuksista! 👍
jes👍 vihdoin uutta videoita
No täytyy kyllä myöntää, että tuntuu ikuisuudelta kun viimeksi julkaistiin videota. Tässä menee taas hetki kun muistetaan, että mitenkäs tää kuvio menikään.. 🤣🤦♂️😅
Suomi on pitkä maa : ei varmasti pärjää noilla kengillä lapin pakkasissa. Täällä lapset ulkoilevat jopa -15-20 asteen pakkasessa, päiväkodissakin ainakin isommat.
Ja taas se kustannuskysymys: onko kaikilla varaa hankkia monia kalliita kenkiä eri keleihin. Vaikeita asioita.
Ihan totta! Mä ymmärrän jos on vaikee löytää ja maksaa isoja summia kengistä. Onneks paljasjalkakenkiä kehitellään ja näyttäis suosiokin olevan kasvussa ni ehkä niitä jossain vaiheessa on helpompi saada. Mä suosittelen vahvasti kuitenkin perentymään ja valitsemaan vähiten pahat kengät ku ostaa. Sitte voi myös miettiä onko jotain turhempaa kuin kengät mistä vois tinkiä❤️
Me ei olla vielä päästy testaamaan kovilla pakkasilla, mutta sama on epäilys, että lämpö ei riitä 😊 Pitää miettiä mitkä on seuraavaksi parhaat ratkaisut koville pakkasille.
Tosi hyvin Helmi sanottu, tuo vähiten pahan valinta. 😊 Mekin mietittiin, että jatkossa koitetaan kiinnittää näihin huomioita kenkiä hankkiessa, jos ei ole paljasjalkakengät niin ainakin mahdollisimman paljon suositusten mukaiset.. 💛
Ihanaa taas uutta videota!!!❤️
Kiitti kun tulit kattomaan Linnea ☺️
Toivottavasti pyhät virkisti teitä niin nyt on taas hyvä tehdä videoita, maanantai on tosi hyvä aika 😍
Ootte parhaita 💕
Kiitos Sonja! Pyhät virkisti erittäin hyvin! 😄 Ehdittiin pitkästä aikaa pitää monta vapaapäivää putkeen koko perheen kesken, mikä oli ihanaa 🧡 Nyt on niin hauska taas tehdä videoita!
Juu hyvä asiaa puhutte. Silloin kun minun tytär oli pieni (nyt 20v.)niin talveksi ostettiin Kuomaa. Sitten ala-aste ikäisenä tuli jalkaongelmat. Jouduttiin käymään jalkaterapeutilka ja piti teetättää omat pohjalliset. Eli ei koskaa Kuomia pitäisi käyttää pienillä lapsilla ja ei kuulemma saisi ostaa koskaan käytettyjä kenkiä.
Kiitos kommentista, todella mielenkiintoista kuulla kokemuksia.
Pitää silti muistaa, että ei ole maailmanloppu, jos jonkun kotoa löytyy käytöstä tällaiset kengät, jotka eivät ole välttämättä suositusten mukaiset. Tärkeää olla menemättä paniikkiin, ja muistaa nämä asiat seuraavia kenkiä ostaessa. 🙂♥️
Ehdottomasti! Me ei olla vielä päästy testaamaan snow bootseja kovilla pakkasilla, joten varmuuden vuoksi on vielä vanhat talvikengät tallella 😅 Ja tosiaan, nämä on asioita mitä on hyvä huomioida kenkiä valittaessa. Ehkä ei aina löydä ihan täydellisiä kenkiä, sitten tehdään kompromisseja 😊
Moi ihanat, eikös jokaisella ihmisellä ole kuitenkin omanlainen jalan asento, rakenne ym. mitenkä käytetyt kengät vahingoittavat lapsen jalan asentoa esim. tuli vaan mieleen.
Moikka! Meille joku asiantuntija täällä kommentoi, että paljasjalkakengät eivät muokkaudu samalla tavalla edellisen omistajan jalan mukaan, koska pohja on ohut ja pehmeä 🤔😊
Omalla lapsella (6v) pieni ja kapea jalkaterä ikäisekseen. Välikausikengät (viking) käytettynä oli pettymys, kun tarrat eivät pitäneet. Uusina parempi laatu. Olen ostanut myös uutena. Yleensä ostan kuomat talveksi uutena. Tänään oli esim -23* pakkasta. Itselläni on nilveltulehduksia ja nilkassa oleva tulehdus ei ole kenkävalinnoista johtuva. En olisi voinut vaikuttaa jalkojeni luonnolliseen rakenteeseen kenkävalinnoilla, kun perimässä lättäjalkaisuus. Lasten lenkkareissa ehdoton että pohjallinen irtoaa, hiekat saa pois. Kengät voi olla myös turvalliset jos niissä on vilkkuvat valot. Sellaisia saisi olla enemmän kaupoissa. Omissa kengissä pidän ammattilaisen valmistamaa tukipohjallista, melko hintavat kun pohjalliset 140e...Ecco bootsit suosikkini ja nyt talvella viking kengät
Tosi mielenkiintonen video😊
Olipa mielenkiintoinen video ! Enää ei omille jaloille taida voida mitään kun voi pitää ainoastaan n. 5sentin korkoa eli ei tulisi mitään jos olisi lättäpohja tai korkeampi korko ja voi apua että en todellakaan ole osannut Mandin ollessa pieni edes ajatella moisia... toisaalta hänelle ostin kengät aina uutena (vaatteita ostettiin käytettynä) ja kenkäkaupasta että myyjä mittasi mutta silti... täytyykin vinkata tämä heti tutuille lapsiperheille !
Kiitti Teija 😁🙏 Tää paljasjalkakenkä uutinen oli meille molemmille sellainen ”🤯” kokemus! Eikä meidän kummankaan vanhemmat oo ollut tietoisia tästä. Nyt ollaan alettu perehtymään kaikkeen muuhunkin, että mitä tässä on muuta mennyt ohi. 😅
Mielenkiintoinen video myös ihan omia kenkiä ajatellen. Oliko missään mainintaa käytettynä ostetuista kengistä? Onko ne yhtä tukevat ja lapsen jalalle sopivat? Usein vain kuullut, että käytettynä ei kannata ostaa kenkiä, sillä jokaisen jalka on erilainen. Olisi kiva nähdä lisää tämän tyylisiä aihevideoita teiltä ☺️
Meille joku asiantuntija täällä kommentoi, että paljasjalkakengät on hyviä myös käytettynä, koska ne eivät muokkaudu jalan mukaan samalla tavalla kuin paksunpipohjaiset kengät edellisen käyttäjän jalan mukaan.
Kiitos, että teitte tästä tärkeästä aiheesta videon 😍 Vähän väliä somessa törmää vanhaan tietoon, koska tästä ei selkeästikään vielä puhuta tarpeeksi.
Kiitos, ihana kuulla, että koit tämän tärkeäksi! 😊🧡
Äärettömän tärkeän aiheen olitte ottaneet käsittelyyn. Jalkineita tupataan käyttämään lapselta toiselle ja siinä tehdään kauaskantoinen virhe. Kiitos hyvästä "tietoiskusta".
Törmäsin just äsken teidän tähän videoon . Itse olen mummoikäinen, eli omat lapset 30 tienoilla. Muistan omasta lapsuudesta että äitini aina panosti meidän lasten kenkiin. Ne piti olla kunnolliset. Halpoja ja huonoja kenkiä ei ostettu. Hän oli yksinhuoltaja. Muistan hyvin muutamat omat kengät vieläkin. Kun sain omat laset, ostin heille ihan pienenä ensiaskel kenkiä niin kauan kun kokoja riitti. En ostanut käytettyjä, syy silloin huomasin jo että monella lapsella on nilkoissa jo virheasennot ja siksi kengät ns. pilalla. Groksit ei ole kengät, niillä voi mennä vain mökillä pihanperälle. Tämä video on todella hyvä. Miksi me ei panosteta lapsiimme ja itseemme ja osteta kunnon kengät joka vaikuttaa meidän hyvinvointiin vaan laitetaan sekin raha kännykkään. Pitäs ehkä miettiä mitkä on ne arvovalinnat.
Tosi hyvä ja informatiivinen video erittäin tärkeästä aiheesta! Hyvät kengät on ihan yhtä tärkeät tietty aikuisillekin. Meillä on kaikki muut kengät paljasjalkakenkiä, paitsi talvisaappaat. Pohjois-Karjalassa ihan itärajan tuntumassa ei pärjätty paljasjalkakengillä viime talvea, kun täällä on pitkälti yli -25 astetta pakkasta, ja sen lisäksi ihan älytön määrä lunta. Ostin sitten Stonzin talvisaappaat, kun totesin, että ihan sama kunhan on lämpimät. Meidän reilu parivuotias kyllä tykkää näistä, mutta tuntuuhan se itselle pahalta laittaa lapsi käppäilemään huonoissa kengissä. Vinkkinä, että jos haluaa ostaa käytettynä pj-kenkiä, niin niiden kanssa saa olla kyllä haukkana paikalla kyttäämässä. Menevät ihan älyttömän nopeasti kaupaksi. Samoin kyllä valmistajan sivuiltakin tilatessa moni suosittu merkki myy loppuun ihan alta aikayksikön. Ei kannata jättää viimetippaan...😅 Ihanaa talvea teidän poppoolle!❣
Kiitos Miina! Todella mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksia! Me ollaan alettu haaveilla pj-kengistä ihan meille aikuisille, kun noissa fb-ryhmissä on niitä niin kehuttu 😍😍 Huomattiinkin, että saa olla ihan kärppänä kenkiä ostettaessa 😄😄
Tosi hyvä video taas kerran. Voitteko tehdä joskus, että lapset päättää päivän
Tietoinen näistä olen jo aikaisemmin ollut. Ja ehdottomasti ottaisin pojalle suosituksen mukaiset kengät käyttöön, mutta rahaa ei vain ole ostaa edes käytettynä näitä kenkiä. Nyt koittanutkin etsiä edes muutamilta ominaisuuksiltaan parempia kenkiä kuin mitä nämä ns. peruskengät. Tässä tulee juuri se että kun elää köyhyysrajan alapuolella niin ei ole varaa ostaa lapselle sitä mikä olisi parhaaksi ja tuntee vanhempana olonsa tosi huonona. Mutta ainakin se yksikin parempi ominaisuus on parempi kuin ei mitään. Ja kesäisinhän jätkä menee paljain jaloin jos vain on paikka missä voi :D
Nää on kyllä kalliita. Me eletään siinä uskossa, että saadaan nää myytyä seuraavalle ja saadaan sitä kautta omamme osittain takaisin. Jos vaan kengät pysyy kunnossa 😅
Kuomat tulivat aikoinaan markkinoile ikään kun modernina versiona huopatöppösistä, mikä kertookin oikeastaan kaiken noista kammotuksista. Kuomat eivät lainkaan sopineet kapeajalkaisille lapsilleni, joista kuopuskin on jo 30v. Tuolloin oli olemassa kenkäkauppoja, joissa sain palvelua ja kunnon kenkiä.
Alppilan Kenkä oli luottopaikka. Vähän vierastan kenkien ostamista käytettynä. Käytetyt kengät ovat jo muotoutuneet käyttäjänsä jalan mukaan. Kiitos kivasta kanavastanne. Sopii myös mummon katsoa 😊
Tosi mielenkiintoista kuulla! Opittiin, että paljasjalkakengät on oikein hyviä käytettynä, koska sanotaan, että ne eivät samalla tavalla muotoudu edellisen käyttäjän jalkaan kuin tavalliset kengät.
Kiitos kommentista, ihana kuulla, että tykkäät seurailla videoitamme 🧡
@@Ikilomalla ja lapset eivät ehdi pitkään käyttämään yhtä kokoa, niin ei ehkä ehdi vielä muovautua. Aikuisilla enemmänkin se muovautuvuus ongelma, kun jalka ei enää kasva ja sama kenkä sopii kauan jalkaan:)
Hyvä video tärkeästä aiheesta! Aikuisille käyntivaraksi suositellaan 1,5cm. Paljasjalkakenkiä myy myös suomalainen firma feelmax:) Itsellä on käytössä Vivobarefoot paljasjalkakenkiä ja oon tykänny kovasti. Jalka pysyy helpommin lämpimänä paljasjalkakengässä, koska jalkaterä ja pienet lihakset pääsevät koko ajan käyttöön, jolloin jalka ei kylmety paikallaan olosta (tietenkin lämpöpohjalliset on silti asialliset olla talvella käytössä)!:)
Mielenkiintoinen fakta tuo jalan lämpöisenä pysyminen. Kuulostaa käyvän järkeen! Ihana kun täällä on näin monta asiantuntijaa paikalla! 😍😍
Voitteko joskus Islan ja Astan oman my dayn?💛
Voidaan kokeilla. 🤔 Isla on arjet tarhassa ja Asta meidän kanssa kotona, mutta yhdessä ollaan kaikki koossa viikonloppuisin ja koitetaan olla kuvaamatta viikonloppuja 😅 Mutta ehkäpä kun lähdetään johki reissuun arkena, niin miksipä ei 😁
Täällä 4-vuotta paljasjalkakenkiä käyttetty meidän perheessä. Aluksi ostettiin miehen kanssa ne juoksemista varten ja sitten ne pysyikin jalassa ihan joka paikassa (paitsi sisällä). Nyt pari vuotta tyttömme on käyttänyt myös paljasjalkakenkiä, eli ensikengät olivat jo pj kengät. Hän oppi kävelemään todella nopeasti ja ei kaatuillut. Sisällä haluaa edelleen ottaa sukatkin pois jaloista, koska nauttii olla paljain jaloin. Hän ei osaa kävellä "normaali" kengillä ollenkaan, eikä halua niitä käyttää.
Tosi mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksia!! Uskon täysin, että lapsi ei halua enää muita kenkiä, kun tottuu näitä käyttämään 😍🧡 Itsellekin houkuttaisi hankkia hyvät jalkineet 😊💛
Ihanaa että teiltä tuli uusi video🤩
Kiva julkaista video ekaa kertaa ikinä näin ilta aikaan kun lapset ovat nukkumassa. Tästä tulee meidän yhteinen maanantain illan aktiviteetti. 🤣 Kiva, että säkin Saku löysit videomme uudesta julkaisuajankohdasta huolimatta 😁
Hyvä aihe 👍😁😉 joskus on vaikee löytää kenkiä mutta kun ne sattuu kohdalle niin yleensä otan ne 👍😁😉 voi niitä aikoja kun käytin kuoma kenkiä pienenä 😁👍😉😅 kiitos videosta 👍
No sehän on just näin 😁 Kiitos Emilia 🙏 Ja kiitti kun tulit kattomaan meidän uusimman videon näinkin outoon aikaan. Koitetaan tehdä tästä meidän uusi julkaisuajankohta. 👌
Maailman paras video Tehkää lisää Voitteko tehdä lisää MyDay videoita please
Varmasti tehdään MyDay videoita jatkossakin 😄👌
Mun lemmikki lopetettiin eilen se oli mun lemppari eläin ja rakkain kokomaailmassa?
Voi miten surullista, tsemppiä ja haleja 💚
Mulla on vielä 2 lemmikkiä saan ehkä hiiriä tai hamsterin.
Jee, uus video!
Jee uus video
Jep! Täällä taas! 👨👩👧👧
Ihanaa vuotta teille😝monrltako meette arkena nukkuu ite puol kymmenne tää on hyvä julkaisu kohta kui monta kuukautta asta on ja koska islalla on synttärit😝😍😍ajjon kattoo huomenna onko mun kengät oikeenlaiset tulkaa seinäjoelle joskus taas ihanaa loppu iltaa teille!siks on hyvä julkaisuajan kohta ku katon samalla ku teen iltatoimii!"😍😍😍
Kiitos, olipas kiva kuulla tällainen kommentti! Ja kiitos kun tulit katsomaan ja kommentoimaan! 😊🧡 Me mennään nukkumaan arkena 21-22 välillä 😊
Moikka :) mistä ootte ostanu noi uudet talvikengät? Meillä kans etsinnässä pojilla uusia kenkiä 😊
Me ostettiin molemmat käytettynä tori.fi kautta 😊 Myös facebookissa on hyviä Paljasjalkakengät kirppisryhmiä, joissa näitä myydään.
Hyvä video ja hyvästä aiheesta 👟👟❤️💕💞
Kiitti Merika! Tuntuu, että vasta hiljattain ollaan perehdytty tähän, että kuinka tärkeä aihe onkaan ja tämä oli sellainen video joka oltais toivottu näkevämme ennen ekojen lasten kenkien hankkimista. 😅🤦♂️🤦♀️
No mulla ei oo viä omii lapsia mutta aion kyllä käyttää noita vinkkejä 👟👶❤️
ihan viedo kaikkea hyvää koko perhelle
Kiitti Niina! Ja kiitti kun tulit kattomaan meidän videota! 🙏
@@Ikilomalla on kiva kastoa
Video oli taas todella hyvä 👍👍👍ihana kun ootte takas tubessa ❤️
Kiitti Aku! 🤙 Ollaan niin henkeen ja vereen joulu ihmisiä, että jos koskaan halutaan pitää lomaa, niin se on ehdottomasti joulukuussa 😅
Meidän vauva synty💙
Hei onneksi olkoon!!! Ihana uutinen! 👏💥👏💥👏💥
Kiitos❤️
Te ootte mun lemppari tubaajii!!❤🥰
No olipas kivasti sanottu! Kiitos Roosa 😁🥰
@@Ikilomalla is ❤
Mustakin tää on hyvä video ja aion kyllä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota lapsen kenkiin. Kuitenkin mua mietityttää et miks täs nyt niin kovin keskitytään siihen et lapsi ei opi kävelemään tai jalan rakenne kärsii ym. jos kengät ei oo optimaaliset. Kuitenkin lapsi on lähes koko ajan ilman kenkiä. 🤔 Toki kengät vaikuttaa mukavuuteen ja jalka voi rasittua nopeastikin jos kenkä ei oo hyvä. Mut esim. täs videossa sanottiin et jatkuvasti varpaiden koukistaminen altistaa virheasennoille ym. Miten tää vaikuttaa jos lapsella kengät jalassa esim tunnin päivässä?
Ainakin ite tottunut siihen et lapset on kotona ollessaan ison osan hereillä oloajasta ulkona. Samoin päiväkodissa ja koulussa ulkoilua on paljon. Aika huolestuttavaa jos vain tunti on päivässä aikaa liikkua ulkona 🤔
@@banskubonsku tuo tunnin aika olikin esimerkki. Ja lisäyksenä vielä se että nyt ei ollut kyse ulkoilusta, vaan siitä jos kengät on esim tunnin jalassa. Lapsihan voi kesällä olla vaikka puoli päivää ulkona ilman kenkiä ja toisaalta pitää kenkiä sisällä vaikka juhlissa.
Nämä suositukset ei tosiaan ole meidän keksimiä, vaan lähteistä poimittuja tietoja. Parasta on tietty olla ihan paljainjaloin, sisällä ja kesällä ulkona 😊🧡
@@Ikilomalla Täytyy käydä jostain lukemasta asiasta tarkemmin 😊
Kiitoksia teille, ajankohtainen aihe ja ihanasti toitte asian esille.
Talvikenkien tarve 1,5 vuotiaalle esikoiselle. Tuntuu, että ei lapsen jalkaa uskalla väkisin kenkään runtata. Taisi jäädä jo 23 viikingit pieneksi. Pitää katsella teidän vinkeillä uusia kenkiä.
Meidänkin mielestä on ollut tosi vaikea löytää kenkiä. Etenkin just niitä ekoja kenkiä olo hankala löytää, kun silloin lapsen jalka oli vielä niin vauvamaisen paksu. 😅
Jee uus video!😊
Jeee! Kiva kun tulit kattomaan! 😁
Mitä hyviä paljasjalkakenkä merkkejä on aikuisille?
Meillä on tämä vielä selvityksen alla. Tuolta fb-ryhmästä varmaan saisi hyviä vinkkejä. Mekon voidaan sitten kertoa jos/kun sellaiset hankitaan 😊
Joe nimble on ainakin todella laadukas merkki.
Jee olen odottanut videoo ja nyt tulee ootte lemppareita
Kiitos 😍🧡
Minä olen 51 ja minulla on astuntavirhe en tiedä onko rakeentelinen virhe vai johtuuko että vanhemat on ostaneet halpoja kenkiä nykyään menee vuodessa lintaan hyvätkin kengät
Hyvä video idea!🙂👍
Kiitti Inkku! 💛 Toivottavasti oli hyötyä! Jos tunnet jonkun joka pähkäilee, että ”mitkä olisi hyvät lasten kengät?” niin jakoon hänelle tämä video, niin ehkä tästä on hänelle hyötyä. 😁
Asta❤️isla🥺niin ihanat sisarukset! Asta on kasvanu❤️
Hän kasvaa vauhdilla 😍😍
Ihanaa olette tulleet takaisin 😍🤗🤗🤗
Jee, ihana vastaanotto 😍
Suositellaanko käytettyjen kenkien käyttöä? 🙂
Me ollaan ainakin ostettu meidän paljasjalkakengät käytettynä. 🤔
Paljasjalkakengät on niin kevyet ja ohuet, että ne ei mene kävellen pilalle. Kenkä ostetaan jalan mukaan, eikä jalka muotoudu kengän mukaan. Kenkiä voi siis hyvällä omalla tunnolla ostaa myös käytettynä!
Kiitos Iida, aivan mahtavaa infoa. 😊👍 Kiitos!
hyvä video💕💕
Kiitos 😍🧡
Miten tellä kaikilla menee
Oikein hyvin! 💕
Tärkeä aihe! Meillä äiti innostui paljasjalkakengistä vuosi sitten, kun pikkusiskolleni alkoi tulla kävely ja kengät ajankohtaiseksi. Meillä kaikilla perheessä nyt pj-kengät. Ja huomaan, että omat jalat pystyy olemaan paremmin kengässä. Aluksi sattui jalkoihin mm. pidempi kävely ja juoksu, mutta sitten jalka tottui siihen. Normaaleja kumisaappaita käytän mummolassa joitakin kertoja vuodessa. Pääasiallisesti kuitenkin kävelen jaloille hyvillä kengillä. Kesällä en käyttänyt kenkiä lainkaan, mukavin oli paljainjaloin!🙈
MUTTA muistutuksena kaikille, että ei kannata ottaa asiasta kuitenkaan suurta stressiä, kunhan lapsella on säänmukaiset ehjät ja puhtaat vaatteet ja -kengät!❤❤
Tää on hienosti sanottu 😍🧡 Se on todellakin tärkeintä! Kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi, tosi mukava kuulla kokemuksia 🧡
Mä laitan paperin seinää vasten käsken lapsen sen päälle seisomaan että kantapäät seinään vasten. Sitten piirän lasten jalan paperiin. Siitä sitten mittaan sen lapsen mitan ja voi leikata ne mukaan niin helpompi ostaa vaikka lapsi ei ole mukana..
Hyvä idea tuo kuvan mukaan ottaminen 😄👍
Mulla on ollut lukuisia huonoja kenkiä, äiti huomasi että mun ja mun veljen jalat oli huonosti vasta joskus hiukan myöhään, sit se päätti aina kattoa että mitä kenkiä me ostellaan. Nyt on hyviä ke kiä ollut jo mooooonta vuotta.
Suositukset siis kenkäkauppiaan sivuilta, on vähän yliampuvia. Neuvolassa sanoivat että paljasjalka kengistä ei ole heillä suosituksia, kun selkeää tutkimus hyötyä ei ole. 🤔
Ei sitä ei tätä, helpompi ku ei osta kenkiä ollenkaa.
Puhut vähän mutta asiaa
Ohhoh! Luulen, että itse olen kävellyt koko lapsuuden kengillä, jotka on just niin kaukana suosituksista kuin voi. 😂 No vielä ei oo liian myöhäistä. Tai ainakin pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. 😅
Siis mua jännittää ihan sairaasti kun harrastan tanssia niin saadaan pian karakterikengät. Ne on siis sellaset korkokengät. Jahka saadaan karakterit niin aletaan treenaamaan niiden käyttöä jo kauden aikana.
Wau, tsemppiä! Minä (Titta) harrastin lapsena ja nuorena kilpatanssia, niin tuli tanssittua monta vuotta koroilla. Aluksi matalilla ja vuosien kuluessa korkeammilla ja korkeammilla. 😊 Niihin kyllä tottuu yllättävän nopeasti! 😊
Hei Tanssija Tyttö. Älä oo huolissasi : mun tytöt , nyt aikuisia , on tanssineet karakterikengillä paljon lapsesta nuoriksi aikuisiksi ja ihan hyvät jalat heillä on. Ja mikä mahtava ryhti 👍. Pitkiä tyttöjä molemmat ja erittäin suoraselkäisiä.
Kiitos
Voisitteko tehdä ASMR videon varsinkin Titalla on niiiin rauhoittava ääni😍
Tulipa tosta kärkikängestä mieleen, että kun mä olin pieni nii mä juoksin kaikki kesät ilman kenkiä. ja muuten ei niistä kengistä oo mitään hajua. Mut varmaan se sitten vaikuttanut siihen että ei oo mitään epätavallisia muutoksia tullu jaloissa. Tosin varmaa kenkäsuositukset ollu vähän erilaiset vajaa 15 vuotta sitte 😄
Meillä sopivan kokoisia kenkiä
Hyvä aihe, barefooteilla itse vuosia liikkunut. Lapsen tullessa teini'ikään... onkin haaste, että suostuu pitämään. Kun on se oma maku.
Meillä on onneksi siihen vielä pitkä aika! Kerro sitten miten se onnistuu, jos onnistuu 😘
@@Ikilomalla jep.. Merrelillä myös barefoot kenkiä. Ne on mun jalkaan oikein hyvät. Vivolla ja Feelmaxilla tietty
Mulla on Timberland kengät on hyvät meinaa tilata tennarit
Thomas on joskus aikoinaan omistanut Timberlandit. Kuulemma klassikot! 👌
Entä jos on 10v päteeko samat asiat?
Nämä pätee varmasti niin kauan kun jalka kasvaa ja muotoutuu 😊 Ja tosin varmaan ihan aikuisillekin toimivat samat suositukset.
Nämä ohjeet pätee koko ihmiselämän ❤️ itse vaihdoin paljasjalkakenkiin samalla kun lapselle aloin etsimään ensikenkiä, ja siihen loppui mun osalta alaselkäkivut.
Reiman kenkä on hyvä myöskin lapsille suosittelen Rayman kenkiä itsekin käytän lasten kenkiä
Kiitti kommentista Eeva-Leena! Me ollaan aina pidetty Reiman kenkiä super laadukkaina ja varmasti kesällä kokeillaan Reiman Barefoot mallistoa jos sattuu kohdalle. ☺️
Minulla on kantapääluussa mutka, josta ei ole syytä ja nilkat ovat yliliikkuvat. Nyt yliliikkuvuudesta tai se oli yksi syy niin murtui nilkasta kantapää ja toinen luu ja nivelsiteet meni
Olin tästä tietoinen, mutta käytän silti lapsellani reiman pattereita ja kuomia, koska olin ne ehtinyt ostaa. Tulevaisuudessa sitten varmaan muuta, jos löytää käytettynä.
💛
Ootte ihanii!!
Kiitos 😊💕
Onneksi Suomessa ollaan paljon ilman kenkiä esim. sisällä toisin kuin muualla maailmassa 😊
Tärkeä video oon käyttäny koko elämäni vääränlaisia kenkia🤫
Niin mekin, mutta kyllä omaankin jalkaan aiotaan jossain vaiheessa hankkia hyvät jalkineet 😊
Mun arkikengät 14v 7cm korot😅
Sun ukostas tulee mieleen nuorempi ja pienempi Janne Kataja, anteeksi en tiedä miksi tämä tuli mieleen :D
Ek
A
Olitpa nopea! 😅👌🏆
Nykyään tuntuu kyllä olevan suositus kaikkeen 🙈
Tai kaikkea ei välttämättä kannata kuunnella 😅 löytyykö ihmisten jaloista tai kävelyistä nyt jotain vikaa, vai miks tää on ”keksitty” 🤨
No se on kyllä totta 🙈 Monissa asioissa suositukset muuttuu vuosien myötä, niin on vaikea pysyä perässä 😄 Näissä kenkäsuosituksissa on kyllä paljon hyvää asiaa joka tapauksessa 😄😄
@@enkeksinimea2022 Todella paljon on nykyään ihmisillä ongelmia jalkojen ja muun kropan kanssa. Vaivaisenluu ja ylipronaatio nyt ekana tulee mieleen ja ns tavalliset kengät nimenomaan altistaa niille. Aiheuttaahan korot ja suipot kengänkärjet tosi epäluonnollisen asennon jaloille ni ei ihmekkään kun on ongelmia.
Eikö se ole ihan hyvä asia vaan - kertoo siitä, että tieto ja ymmärrys lisääntyy. Ihminen vieraantuu koko ajan luonnosta ja käy koko ajan huonommaksi tuntemaan omaa kehoaan. Musta ainakin on hienoa, miten koko ajan tutkimuksen myötä ymmärretään paremmin ihmisyyttä ja sitä, mikä meille on hyväksi. Tuntuu hurjalta katsoa taaksepäin, siis että uskomatonta, millainen takapajula koko yhteiskunta on vaikka 90-luvulla monessa ollut. Mä ainakin täysin peukutan sitä, että tehdään tuleville sukupolville parempaa bja terveempää maailmaa🤩
Heh kun mun vanhemmat on aina kehunut että noi kuoman kengät on hyvät ja menee säällä kuin säällä😂😂
Toi respectan linkki ei toimi 😅
Nyt toimii! Siinä oli joku virhe, mutta se on nyt korjattu. Kiitos kun sanoit!
Altistuin koronalle pelottaa🙊🙊🙊🙊😭😭😭😭😔😔
Voi kamalan huono tuuri. Nyt vain hengität rauhallisesti. Viranomaisilta kyllä tulee ohjeistus. Ymmärrän pelon tartunnasta, mutta ahdistustasi lisää vain se että jäät yksin. Puhu perheellesi tai vanhemmillesi tai ystävillesi, tärkeintä on nyt että pidät huolta sun henkisestä hyvinvoinnista 😘 tee asioita jotka tuottaa sulle hyvää mieltä❤️ toivottavasti nyt ei tule sinulle oireita. Heti vain matalalla kynnyksellä testiin. Saat ainakin mielenrauhan. Pidä yhteyttä ystäviisi ja kerro heille miltä susta tuntuu. Toivon että sulla on joku läheinen ihminen jonka kanssa puhua❤️
Ballerinat ovat siis hyvät kesäkengät. Ohut pohja, kevyet jne
Eikä oo kun niistä puuttuu kaikki kiristys mahdollisuudet täysin. Ballerinat vaatii just jalassa pysyäkseen et koukistaa varpaita koko ajan tms. Menee samaan kastiin croksien kanssa.
@@banskubonsku Balleriinoissa on iso ongelma yleensä myös se, että niissä lesti on ihan luonnottoman kapea.
Lapselle ei koskaan käytettyjä kenkiä, koska se edellinen käyttäjä on voinnu kävellä ne "vinoon".
Suositusten mukaiset kengät ovat sen verran joustavia ja ohutpohjaisia, ettei niitä edes voi kävellä ”vinoon”.
Kengän ei tulisi tukea jalkaa, eikä pakottaa sitä luonnottomiin asentoihin, joka on todella suuri ongelma lastenkengissä, ja väitän että on paljon järkevämpää ostaa käytetyt suositusten mukaiset kengät, kuin uudet markettikengät.
Wow! mitä ihmettä? Tässä videossa oli kaikki mitä oon tästä asiasta miettiny. Oon vasta 13 mut tiedän mun lapsuudesta paljon ja mulla oli aina pienenä ollu liian isot tai pienet kengät ja myös toi et selkä menee sillee... no huonosti. Kiitos ERITTÄIN paljon mutta se ei enää varmaan hirveesti enää auta, että kun on ollu just 101% sellaset mitä ei sais et muuttaisi ne😭/🙂
Luettiin, että ihan aikuisillekin hyvät kengät ovat tärkeät ja tekevät hyvää 😊💛
Haha videon kesto on 20:21
Just täydellinen 😄😄
Miksi tuommoisia kenkiä edes on kaupoissa 😔🥾🥿🩴👞👠👟
Moikka
Moikka Essi! Miten menee? 🙋♀️🙋♂️
Me kans viime vuonna vaihdettiin kaikki meidän vanhempien ja muksujen kangät paljasjalkakenkiin. Ja onhan ne ihan super hyvät jalassa 😍😍 Ei ihme että muksuki tykkää ku itekki nauttii niiden kanssa kävelystä 😁 Wildlingit meijän lempparit, ihan ku sukilla kävelis! 😂
Ei oo todellista! Piti ihan googlettaa nuo Wildlingit ja Thomas ei ollut uskoa silmiään kuinka siistin näköiset ovatkaan 😍🤩 Kohta mekin päivitetään omat kengät paljasjalkakenkiin. 🤣👌
@@Ikilomalla Teki itellekkin siirtymisen helpoksi kun näistäkin löytyy niin hienoja kenkiä 😂😍 Ja suosittelen ehdottomasti! Näistähän on aikuisillekkin paljon hyötyä vaikka ei enään jalka sillä tavalla kehitykkään 😊
Ihana titta ihana isla ihana tohmas ihana titta ihana asta monta vuotta asta on tuleeko myday videoita
Ihana sinä kun oot taas täällä katsomassa ja kommentoimassa 💕
@@Ikilomalla monta vuotta asta on ihana titta ihana isla miten mene korona aikana teillä titta ihana