Hieno on laulu. Kiitos paljon! Laulussa on koko kristillisen uskon, ja ihmiselämän, pääasia hyvin esillä! Elämme nykyään hyvin erikoista aikaa, kun sekä yhteiskunnat että monet kirkkolaitoksetkin, kautta maailman, pakanallistuvat ja politisoituvat ja hylkäävät Jumalan Pyhän Sanan elämää suojaavat arvot ja aarteet ja elämän totuudet, ja ottavat niiden tilalle ties mitä! Mutta juuri noin Jumalan Pyhä Raamattu, jo etukäteen, kertookin tapahtuvan. Ja kertoo juuri siksi, että emme ollenkaan menisi paniikkiin, kaiken nykymenon keskelläkään. Vaan juuri päinvastoin, jotta ymmärtäisimme yhä paremmin, että kaikki asiat ovat, nyt ja ikuisesti, Jumalan Kaikkivaltiaissa Käsissä, teki ihmiskunta vaikka mitä järjettömyyksiä, kuten se tekeekin. Eräs ystäväni sanoi siten, että vaikka kaikki kirkot kaatuisivat pakanuuteen ja ajan henkeen, niin AINOA oikea kirkko ei kaadu koskaan!!. Ja tuo ainoa oikea kirkko on HÄN itse, eli Kristus-Jeesus-Kuningas-Messias! Hän itse sanookin, että Häneen uskovat ja Häneen luottavat ja Häneen turvaavat ovat kuin oksina Hänessä. Ja Hän sanoo, että pysykää minussa, te tulette tuntemaan totuuden, ja minä olen tie ja totuus ja elämä! Häneen ei millään pahuudella eikä pakanuudella eikä ajan hengellä ole mitään otetta, ei pienintäkään otetta, sillä Hän on Korkein ja Hän ohjaa ja johtaa kaiken juuri sitä Pyhää päämäärää kohti, jonka Hän jo ennen maailman luomistakin kirjoitti suunnitelmaansa. Ei kukaan, eikä mikään, voi yhtään mitään muuttaa tuossa aidossa suunnitelmassa! Oikein hyvä niin! Hyvää kotimatkaa siis kaikille, juuri tuossa Hänen Pyhässä suunnitelmassaan, johon sisältyvät myös kaikki oman elämän asiat.
HEI RAKKAAT SEURAAJAT!! En pääse enää kirjautumaan tälle kanavalle enkä siis lisäämään uusia videoita, joten tein uuden omalla nimelläni (Janina Sirén), sama profiili josta nyt kommentoin. Sieltä löytyisi nyt jatkossa uudet. Kiitokset kaikille ihanista komenteista, luen niitä aina välillä
Ihana Janina! Mä oon muuttunut mies Jeesuksen ansiosta. Enää en vain luule tuntevani Raamattua, enkä ryyppää. Nyt olen lukenut Raamatun kokonaan. Olen itkenyt syntejäni ja se sattuu, kun jotkut tuomitsee, eikä halua olla tekemisissä. Mut Jeesus ei tuomitse katuvaa syntistä, vaan rakastaa.
Joskus harvoin vankilassa on järjestetty jotain ryhmiä, joissa saa toivoa musaa youtubesta, ja oon valinnut tämän videon pari kertaa. :) Nyt oon avovankilassa ja opiskelen etänä media-alaa.
Mä oon monta kertaa törmännyt täällä youtubessa tähän sun ylistykseen. Ihana kuulla. Sulla on kaunis ääni ja voitelua Jumalalta. Hän varmasti avaa sulle uusia ovia. Ja kiva jos laitat uusia videoita.
Kaunista. Kunpa itsekin osaisin soittaa ja laulaa. Kun en osaa, niin sopiiko esittää biisitoive. Arnold Borudin "Jeesus syntyi tänne kuollakseen" (suom. Aila Haapaniemi) koskettaa. Sitä ei löydy RUclipssta. Löytyy viisikielisestä, kappale nro 24.
Sinulla on kaunis lauluääni! Oli Ilo kuunnella. Ja olisi varmasti upea kuulla joskus tämä "Katsooko hän vielä ikkunastaan" sun soittamana ja laulamana: ruclips.net/video/Er1dzK7eQnk/видео.html "Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset."-Ps. 32:11
Ihana laulu. JEESUKSEN VERESSÄ ON VOITTO !
Hieno on laulu. Kiitos paljon! Laulussa on koko kristillisen uskon, ja ihmiselämän, pääasia hyvin esillä! Elämme nykyään hyvin erikoista aikaa, kun sekä yhteiskunnat että monet kirkkolaitoksetkin, kautta maailman, pakanallistuvat ja politisoituvat ja hylkäävät Jumalan Pyhän Sanan elämää suojaavat arvot ja aarteet ja elämän totuudet, ja ottavat niiden tilalle ties mitä! Mutta juuri noin Jumalan Pyhä Raamattu, jo etukäteen, kertookin tapahtuvan. Ja kertoo juuri siksi, että emme ollenkaan menisi paniikkiin, kaiken nykymenon keskelläkään. Vaan juuri päinvastoin, jotta ymmärtäisimme yhä paremmin, että kaikki asiat ovat, nyt ja ikuisesti, Jumalan Kaikkivaltiaissa Käsissä, teki ihmiskunta vaikka mitä järjettömyyksiä, kuten se tekeekin. Eräs ystäväni sanoi siten, että vaikka kaikki kirkot kaatuisivat pakanuuteen ja ajan henkeen, niin AINOA oikea kirkko ei kaadu koskaan!!. Ja tuo ainoa oikea kirkko on HÄN itse, eli Kristus-Jeesus-Kuningas-Messias! Hän itse sanookin, että Häneen uskovat ja Häneen luottavat ja Häneen turvaavat ovat kuin oksina Hänessä. Ja Hän sanoo, että pysykää minussa, te tulette tuntemaan totuuden, ja minä olen tie ja totuus ja elämä! Häneen ei millään pahuudella eikä pakanuudella eikä ajan hengellä ole mitään otetta, ei pienintäkään otetta, sillä Hän on Korkein ja Hän ohjaa ja johtaa kaiken juuri sitä Pyhää päämäärää kohti, jonka Hän jo ennen maailman luomistakin kirjoitti suunnitelmaansa. Ei kukaan, eikä mikään, voi yhtään mitään muuttaa tuossa aidossa suunnitelmassa! Oikein hyvä niin! Hyvää kotimatkaa siis kaikille, juuri tuossa Hänen Pyhässä suunnitelmassaan, johon sisältyvät myös kaikki oman elämän asiat.
Laulat sydämestäsi, laulu koskettaa minua syvästi. Kiitos Jeesukselle ja kiitos laulajalle. Jeesus kanssasi.
kaunis laulu, jeesus on herramme aina ja iänkaikkisesti, aamen❤🙏✝
HEI RAKKAAT SEURAAJAT!!
En pääse enää kirjautumaan tälle kanavalle enkä siis lisäämään uusia videoita, joten tein uuden omalla nimelläni (Janina Sirén), sama profiili josta nyt kommentoin. Sieltä löytyisi nyt jatkossa uudet. Kiitokset kaikille ihanista komenteista, luen niitä aina välillä
Ihana Janina! Mä oon muuttunut mies Jeesuksen ansiosta. Enää en vain luule tuntevani Raamattua, enkä ryyppää. Nyt olen lukenut Raamatun kokonaan. Olen itkenyt syntejäni ja se sattuu, kun jotkut tuomitsee, eikä halua olla tekemisissä. Mut Jeesus ei tuomitse katuvaa syntistä, vaan rakastaa.
Joskus harvoin vankilassa on järjestetty jotain ryhmiä, joissa saa toivoa musaa youtubesta, ja oon valinnut tämän videon pari kertaa. :) Nyt oon avovankilassa ja opiskelen etänä media-alaa.
Ihana laulu ja tosi hieno esitys. Jeesus siunatkoon sinua!
Todella kaunis hengellinen laulu & hyvin koskettavaa musisointia
God bless u the lord is with u..
Gracias por su sangre, Jesús.Drsde Argentina,muchas bendiciones
Tämäkin niin hieno laulu ❤✝️
❤ Hieno kappale ja hyvä tulkinta.
Mahtavaa ylistystä ja kaunis soittaja ja lauluja.Jumala soittajaa ja laulajaa siunatkoon uskon elämässä terveisin Osmo.
@@asdafsd773 On. Hän rakastaa Sinuakin. Joh.3:16
On kyllä hyvin kaunis ääni💖 Olet ainutlaatuinen! Minut sä pelastit tältä päivältä!💖💖💙💙💓
👍Tämä voima vie taivaaseen.
Beautiful!
Mä oon monta kertaa törmännyt täällä youtubessa tähän sun ylistykseen. Ihana kuulla. Sulla on kaunis ääni ja voitelua Jumalalta. Hän varmasti avaa sulle uusia ovia. Ja kiva jos laitat uusia videoita.
Kiitos Nina
Kaunis ku mikä !! Vahva Pyhän Hengen läsnäolo
sanat
Jeesus, Yahve, everything.
Ihana
Amen
Jumala on rakkaus ❤
Jeesus tosiaan on herramme👍🏻♥️
Jumala siunausta 🌹🌹🌹
Kaunista. Kunpa itsekin osaisin soittaa ja laulaa. Kun en osaa, niin sopiiko esittää biisitoive. Arnold Borudin "Jeesus syntyi tänne kuollakseen" (suom. Aila Haapaniemi) koskettaa. Sitä ei löydy RUclipssta. Löytyy viisikielisestä, kappale nro 24.
Kiitos yeshua
Lukekaa kirjani:
Pelkään mutta en pakene.
Se on suuri kiitos Hänelle.
Kiitos paljon!
Kiitos myös teille esityksestä.
Kaunis laulu
Sinulla on kaunis lauluääni! Oli Ilo kuunnella.
Ja olisi varmasti upea kuulla joskus tämä "Katsooko hän vielä ikkunastaan" sun soittamana ja laulamana: ruclips.net/video/Er1dzK7eQnk/видео.html
"Iloitkaa Herrassa ja riemuitkaa, te vanhurskaat, ja veisatkaa ilovirsiä, kaikki te oikeamieliset."-Ps. 32:11
pusi pusi oot kyllä nätti ja ihana
oot kyllä nätti ja ihana
ruclips.net/channel/UCrf7gs4l3uHdVMrBXjy3r4g Ylistys jumalalle ! Siunattua Joulua !
rakas jansku❤️
pusuja ja nusuja
haliloja
chords ?(thanks)
+++
On kyllä hyvännäköne pimu!
olisko 19 vuotias ollut Karo kun tän kirjoitti.