Tämä kanava olikin hieno löytö. Jäin keväällä eläkkeelle omasta koneistuspajastani ja näitä onkin mukava katsella. Noita halkaistuja pyöriä tuli tehtyä paljon sahojen linjastoihin ja ihan samoilla menetelmillä.
Olet hyvä kuvaaja, editoija, tekstität sopivasti joitain kohtia sekä kommentoit joissain kohdissa. Pelkästään noin hyvän videon tekeminen vaatii paljon aikaa ja taitoa. Lisäksi teet työn josta saat leipäsi. 👍👍
...uttaa tehdä uusiksi kertaalleen tehtyjä töitä, vaikka virhe tilaajan. Hyviä videoita! Itse teen vastaavia koneistuksia alihankintatyönä, sivuansioksi, hieman niukemmalla kalustolla mitä sulla, pienemmällä volyymilläkin, mutta kuitenkin pään sisälläni käsitys tosta harmista. Ilman lupaa hehkutin Kestoolsiin paketin avaamisesta firman myyjälle, itse myös asiakas sinne, ollut jo kauan.
Joskus aikoinaan tein alumiinista kaikenlaisia "käikäleitä" yläjyrsimellä ja sorvilla. Aiemmin en ollut tehnyt juuri metallihommia ja paljon piti aina miettiä miten nollata mittarit ja laittaa automaattiajot päälle. Mutta turkasen mielenkiintoista oli kuitenkin. Tuli ihan dejavuu näistä, vaikka onhan toi rauta ihan muuta toista. Hyvin homma sulla sujuu ja varmasti osaat homman hyvin ja rivakasti tapahtuu. Huvittaa kun täällä kommenttikentässä on hirveesti asiantuntijoita, mitkä "miesmäröi" selkeesti. :D Muuten...Miks sulla sorvissa ei ollut mitään leikkuunestettä?
@@puunpolttaja ei tarvitse olla, tottakai riippuu siitä et mitä sillä sorvilla tehdään. Isossa sorvissa meillä ei ole leikkuunestettä, sillä harvoin tarvitsee.
itse kanssa metalli firmassa töissä ja kokoonpanijana suuresti sitä ihmettelen jos uusi tuote tulee firmaan niin miksei sitten kunnolla niitä pistettäviä osia tehdä kunnolla varastoon että niitä olisi saatavilla kun aina joutuu joka tilauksen kohdalla jotain odottamaan kun kumminkin sitä tuotetta menee n 10-15 v niin mikä ihmisten ajatus maailmassa mättää sanompahan vain
@@TuroV-bq8rb Tuo voitaisi tehdä vain jos olisi varma tilauksesta. Itse olin 2007 metallifirmassa töissä ja tilauksia ei tullut, isot pomot päätti että ajaa hyllykamaa varastoon. Sitä sitten tehdas painoi n. 4kk pelkästään hyllykamaa 100 miehen voimin. Ajateltiin et sit ku tilaavat, on valmiina. No melkeinpä sit kun kaikki varastot saivat täyteen, niin asiakas irtisanoi sopimuksen. Ja kyse oli asiakassuhteesta joka ollut fimassa olemassa yli 20v. Saivat sitten hyllytavarat myytyä uudelle alihankkijalle materiaalin hinnalla.
Maallikko kysyy, että eikö niihin pultinreikiin olisi voinut laittaa locktitellä 10.9 lujuusluokan pultit ja isontaa reikää ja tehdä uudet kiinnityspulttireiät?
Luulis, että uusi ketjupyörä olis tullut halvemmaksi kuin irroitukseen käytetty työaika? Olis hommannut vaan uudet ketjupyörät ja vanhat jääny "hyllyyn"...
Voi olla, mutta uudet aihiot olis tulleet italiasta, ja tässä tuli sitten aikataulu vastaan. Sahalla eivät voineet odottaa. Näitä tehtiin jo 8 kpl kiireellisenä ennen joulua.
Tuossa pultinkannan tasanteiden jyrsinnän vaiheessa n. 17:25 kohdassa ihmettelin, heiluiko tuo kara noin paljon vai mikä. Ei kai väljää jyrsimen/porakoneen karalaakeroinneissa/karaistukassa?
Työstö taso upotus huojuntaa tulee isommillekin koneille. Taso terä ei ohjaudu kovin hyvin ilma ohjainta. Matala kiinnitys kappaleelle ja lyhyt istukka auttaa jonkin verran.
Kyllä se helposti heiluttaa noin poraistukkaan jos laittaa esim 10mm tappijyrsimen kiinni ja poraa sillä upotuksen niin halkaisija tulee reilusti isompi
Pitkät hiukset avoimena ei ole turvallista Kun Koneita käytetään. Sitten on sellaisiakin töitä joissa ei ole turvallista pitää päällä mitään ylimääräistä
Tämä kanava olikin hieno löytö. Jäin keväällä eläkkeelle omasta koneistuspajastani ja näitä onkin mukava katsella. Noita halkaistuja pyöriä tuli tehtyä paljon sahojen linjastoihin ja ihan samoilla menetelmillä.
Hyviä videoita teet, mukava seurata. Saa omaankin koppaan uusia ideoita. 😊👍
Olet hyvä kuvaaja, editoija, tekstität sopivasti joitain kohtia sekä kommentoit joissain kohdissa. Pelkästään noin hyvän videon tekeminen vaatii paljon aikaa ja taitoa. Lisäksi teet työn josta saat leipäsi. 👍👍
Kyllähän tuo kiinnostaa ja kertoo paljon rehellisestä yrittäjästä hyvin harva viitsii tehä juttua korjauksesta joka v tuttaa tehä Kiitos paljon
Kyllä on hyvä kuva !
Näitä on mukava katsella, ei ylimääräistä hevostelua mihin monet sortuuu, homma vaan käy niinkuin itsestään👍
Esittele hitsauskone. Kiitos
Yritän jossain välissä
Näitä on mukava katsella, ei ylimäärästä hevostelua, homma vaan käy kuin itsestään👍
...uttaa tehdä uusiksi kertaalleen tehtyjä töitä, vaikka virhe tilaajan. Hyviä videoita! Itse teen vastaavia koneistuksia alihankintatyönä, sivuansioksi, hieman niukemmalla kalustolla mitä sulla, pienemmällä volyymilläkin, mutta kuitenkin pään sisälläni käsitys tosta harmista. Ilman lupaa hehkutin Kestoolsiin paketin avaamisesta firman myyjälle, itse myös asiakas sinne, ollut jo kauan.
Uusi kamera pelittää hienosti ,hyvä kuva ja ääni 👍
Ihan oikealla alalla olet hyvin hommat hoituu. Työkalukoneistaja minäkin 28 vuosi menossa
Vaihda sorvin leuat pulttipyssyllä. Säästät helposti minuutin/ vaihto. Eli pulttipyssyn verran tänä vuonna. Ja selkää sekä käsiä!
Mitä tuommonen reikienporauskone maksaa?
Tarkoitatko jyrsinkonetta?
Viitisen tonnia tais olla.. käytettynä.
Joskus aikoinaan tein alumiinista kaikenlaisia "käikäleitä" yläjyrsimellä ja sorvilla. Aiemmin en ollut tehnyt juuri metallihommia ja paljon piti aina miettiä miten nollata mittarit ja laittaa automaattiajot päälle. Mutta turkasen mielenkiintoista oli kuitenkin. Tuli ihan dejavuu näistä, vaikka onhan toi rauta ihan muuta toista. Hyvin homma sulla sujuu ja varmasti osaat homman hyvin ja rivakasti tapahtuu. Huvittaa kun täällä kommenttikentässä on hirveesti asiantuntijoita, mitkä "miesmäröi" selkeesti. :D Muuten...Miks sulla sorvissa ei ollut mitään leikkuunestettä?
On mulla tuossa pienessä sorvissa leikkuunesteet
@@koneistajakimma Okei. Mä luulin, että kaikissa sorveissa pitää olla leikkuuneste? No onpahan kivempää mättää se silppu pois, kun se ei ui nesteessä.
@@puunpolttaja ei tarvitse olla, tottakai riippuu siitä et mitä sillä sorvilla tehdään.
Isossa sorvissa meillä ei ole leikkuunestettä, sillä harvoin tarvitsee.
Voi olla typerä ajatus mutta kannattaisko tehdä hyllyyn noita kappaleita ilman reikää ja tilauksen tullessa tehdä pelkät reijät ja halkaisu
Hyvä idea, jos aina olisi samat mitat niissä pyörissä mitä tilataan.
itse kanssa metalli firmassa töissä ja kokoonpanijana suuresti sitä ihmettelen jos uusi tuote tulee firmaan niin miksei sitten kunnolla niitä pistettäviä osia tehdä kunnolla varastoon että niitä olisi saatavilla kun aina joutuu joka tilauksen kohdalla jotain odottamaan kun kumminkin sitä tuotetta menee n 10-15 v niin mikä ihmisten ajatus maailmassa mättää sanompahan vain
@@TuroV-bq8rb Pyritään valmistamaan ainoastaan tarpeeseen ja välttämään varastoja mutta pienemmän toimijan valttikortti on nopea toimitus
@@jariolavilaitila5600 näinpä täytyy se asiakas tyytyväisenä pitää sehän se rahan firmaan tuo
@@TuroV-bq8rb Tuo voitaisi tehdä vain jos olisi varma tilauksesta. Itse olin 2007 metallifirmassa töissä ja tilauksia ei tullut, isot pomot päätti että ajaa hyllykamaa varastoon. Sitä sitten tehdas painoi n. 4kk pelkästään hyllykamaa 100 miehen voimin. Ajateltiin et sit ku tilaavat, on valmiina. No melkeinpä sit kun kaikki varastot saivat täyteen, niin asiakas irtisanoi sopimuksen. Ja kyse oli asiakassuhteesta joka ollut fimassa olemassa yli 20v. Saivat sitten hyllytavarat myytyä uudelle alihankkijalle materiaalin hinnalla.
Hauskaa loppuvuotta. Myös autojen parissa.
Maallikko kysyy, että eikö niihin pultinreikiin olisi voinut laittaa locktitellä 10.9 lujuusluokan pultit ja isontaa reikää ja tehdä uudet kiinnityspulttireiät?
Sitäkin mietittiin, mutta navan seinämän vahvuus jää liaan pieneksi jos pultteja olisi siirtänyt ulommaks.
Luulis, että uusi ketjupyörä olis tullut halvemmaksi kuin irroitukseen käytetty työaika? Olis hommannut vaan uudet ketjupyörät ja vanhat jääny "hyllyyn"...
Voi olla, mutta uudet aihiot olis tulleet italiasta, ja tässä tuli sitten aikataulu vastaan. Sahalla eivät voineet odottaa. Näitä tehtiin jo 8 kpl kiireellisenä ennen joulua.
@@koneistajakimma Siis italiaanot aihiot eli pintakarkaistut rattaat jatkojalostukseen. Onnistuuko eli ei sulla pintakarkaisu?
@@olavipasanen4471 aihiot tulee valmiiksi karkaistuina, en pysty itse.
Mihin noi rattaat kuuluu.
Nämä menee sahalle johonkin linjastoon
Tuossa pultinkannan tasanteiden jyrsinnän vaiheessa n. 17:25 kohdassa ihmettelin, heiluiko tuo kara noin paljon vai mikä. Ei kai väljää jyrsimen/porakoneen karalaakeroinneissa/karaistukassa?
Anteeksi! 17:47 paremminkin.
@@olavipasanen4471 ei tämä poraistukka ole kovin tukeva, joten voi hyvin "hakea".
Työstö taso upotus huojuntaa tulee isommillekin koneille. Taso terä ei ohjaudu kovin hyvin ilma ohjainta. Matala kiinnitys kappaleelle ja lyhyt istukka auttaa jonkin verran.
Visuaalinen harha vain.
Kyllä se helposti heiluttaa noin poraistukkaan jos laittaa esim 10mm tappijyrsimen kiinni ja poraa sillä upotuksen niin halkaisija tulee reilusti isompi
Pitkät hiukset avoimena ei ole turvallista Kun Koneita käytetään. Sitten on sellaisiakin töitä joissa ei ole turvallista pitää päällä mitään ylimääräistä
pikku vinkki, paineimaräikkä nopeuttaa.
naisen logiikalla noinhan se menee tuo homma.