Olen 2vuotta ollut yrittäjänä. Minulla on kokoajan ollut verkkolaskutus netvisor ohjelman kautta. Sitten käytän e tasku sovellusta omillavaroilla maksamien kuittien kuvaamiseen ja kirjanpitäjälle lähettämiseen.
Se on tuon tietotekniikan kanssa hiukan sellainen huono juttu se, että siitä puhuu liian syvällisesti tietävät ammattilaiset. Siksi ne kertoo asioista niin monimutkaisesti, ettei yksinkertainen käyttäjä saa mitään selvää. Mulla on siitä omakohtaista kokemusta kun olen palveluneuvojana ja ylläpitäjänä joutunu tällaisten ihmisten selvityksiä ja ohjeita ns. suomentamaan käyttäjille. Ja siitä on ollut suuri apu että olen itse kaiken oppinut käytännössä kantapään kautta. Kun jollakin tulee ongelma ja hän selittää asian suurinpiirtein niin että mikään ei toimi, niin yleensä asia purkaantuu vasta kun kysyt jonkin yksinkertaisen kysymyksen. Vaikkapa niin, että liikkuuko hiiren osoitin näyttöruudula. Siitä on helppo sitten lähteä selvittämään mikä se on joka ei toimi, kun mikään ei toimi. Sama se on jonkin uuden järjestelmän käyttöönoton opettamisessakin. Ei liian syvällisiä asioita tarvitse kertoa. Riittää kun kertoo kuinka pääset alkuun.
Joo kyllä verkkolaskutus ja sähköinen kirjanpito helpottaa tätä yrittäjän arkea huomattavasti. Itelläkin kun nykyään tulee myyntilaskutusta joka päivälle ja ostolaskujen hyväksymisiä myös niin melkein väitän että viikkotasolla säästyy työaikaa useampi tunti noiden sähköisten järjestelmien ansiosta.
On se hyvä kun sinulla on tuo kunnon autokin kun saat selville mistä johtuu jalkojen puutuminen kun seisoo paikoillaan olisi kiva kuulla kun kärsin siitä todella paljon
Se tulee vakiintumaan että polttis säilyy kakkosautona. Ne on juurtuneet. Isoilta automerkeiltä on alkanut kuulua että akkusähköllä ei ole tulevaisuutta.
Tuota virtuaaliviivakoodia täytyy ihmetellä, että miksi ei kaikki suuret firmat saa laskuihin edes sitä laitettua? Esimerkkinä iso vakuutusyhtiö. Ei saakeli, ei minkäänsorttista viivakoodia missään laskussa! 🤬 Siinä sit näpyttelet omin pikkukätösin ja nakkisormin luurin näytölle kaikki tarvittavat tiedot... 🤦
Moi. Miten on Teslan lisävalon herätevirta otettu? Mulla kun on Elektrica Miissä normaali halogeeni niin eikö herätteen voi ottaa ihan normaalisti pitkiltä. 12V systeemin kanssahan siinä pelataan ihan normisti? Kiitos.
Jos Japanialaiset olisi tehnyt korroosionkestäviä koreja, ei uusia tilauksia olisi tullut. Jos ihminen asuu luolassa, ei korjausvelkaa synny. Itse ei kannata tehdä kaikkia asioita.
Kyllä se tesla ostettava ku tulloovat kerran kottiin korjoomaan niin ei tarvii jonotella autopajoilla.hieno tuommonen vaihto ehto.kuulemma 55€ tunti ei paha hinta.kyllä kannatan ite patteri autoja.maailma pelastuu.👍😁🙏💯🍾
@@anterosavikuja8290 en ookkaan varma mut tuommoset kommentit autoista on turhia ja tyhmiä. Voin heittää myös että ässä tesla ei ruostu koskaan ja asconat ruostui pois jo alle 10 vuodessa. Meijän kosla on jo 8v. Vanhat paskat myydään yleensä pois meiltä, ehkä teille tai jonnekin.
Kumpiko,, tai kummasta siis oot kiinnostunut?vanhemman vois kyllä myydäkin kun tekis mieli ostaa uus niin oispa hienoa kun ois kaksi uutta teslaa pihassa.
Olen 2vuotta ollut yrittäjänä. Minulla on kokoajan ollut verkkolaskutus netvisor ohjelman kautta. Sitten käytän e tasku sovellusta omillavaroilla maksamien kuittien kuvaamiseen ja kirjanpitäjälle lähettämiseen.
Se on tuon tietotekniikan kanssa hiukan sellainen huono juttu se, että siitä puhuu liian syvällisesti tietävät ammattilaiset. Siksi ne kertoo asioista niin monimutkaisesti, ettei yksinkertainen käyttäjä saa mitään selvää. Mulla on siitä omakohtaista kokemusta kun olen palveluneuvojana ja ylläpitäjänä joutunu tällaisten ihmisten selvityksiä ja ohjeita ns. suomentamaan käyttäjille. Ja siitä on ollut suuri apu että olen itse kaiken oppinut käytännössä kantapään kautta. Kun jollakin tulee ongelma ja hän selittää asian suurinpiirtein niin että mikään ei toimi, niin yleensä asia purkaantuu vasta kun kysyt jonkin yksinkertaisen kysymyksen. Vaikkapa niin, että liikkuuko hiiren osoitin näyttöruudula. Siitä on helppo sitten lähteä selvittämään mikä se on joka ei toimi, kun mikään ei toimi. Sama se on jonkin uuden järjestelmän käyttöönoton opettamisessakin. Ei liian syvällisiä asioita tarvitse kertoa. Riittää kun kertoo kuinka pääset alkuun.
Joo kyllä verkkolaskutus ja sähköinen kirjanpito helpottaa tätä yrittäjän arkea huomattavasti. Itelläkin kun nykyään tulee myyntilaskutusta joka päivälle ja ostolaskujen hyväksymisiä myös niin melkein väitän että viikkotasolla säästyy työaikaa useampi tunti noiden sähköisten järjestelmien ansiosta.
Ooppeli kiljuu jyrkempää nokkaa💪👍
On vaihdettu lukkoja Opeliin jos kaks avainta pittää olla.mulla on vm 70 kupee kapetti niin yhdellä avaimella pelittää.
Hyvät nolokkeet on Ooppelissa, tuli taas nuoruus mieleen. Pitäsköhän johonkin Volvoista laittaa läppärungot?
Me ollaan sen ikäsiä ,että tietokone hommat on pitäny opetella aikuisiällä ja ainaki mulle se on ollu melekosta tervanjuontia.
Eiköön tuo liene liian aktiivisista verisuonista johtuvaa tuo jalkojen polttelu ittellä joskus metsäpäivän jälkeen kuumottelee jalkoja.
Jos vain HP viitsit, niin kuhaa ihmeessä vaikka tunti metsäkoneita, kiitos :)
Hyvä päivä😊
Hyvin menöö opelixi soratiellä, melkein sivuluistossa.😅👍
On se hyvä kun sinulla on tuo kunnon autokin kun saat selville mistä johtuu jalkojen puutuminen kun seisoo paikoillaan olisi kiva kuulla kun kärsin siitä todella paljon
Mikäs tuon moottoripyörän kohtalo on.?
Ei mikkään,, saattaa olla jopa jouten
Merit Aktiva ja Apix. 👌
on hyvä ku piäsöö näillä oikeella autolla liikenteeseen😎
Se tulee vakiintumaan että polttis säilyy kakkosautona. Ne on juurtuneet. Isoilta automerkeiltä on alkanut kuulua että akkusähköllä ei ole tulevaisuutta.
Tuota virtuaaliviivakoodia täytyy ihmetellä, että miksi ei kaikki suuret firmat saa laskuihin edes sitä laitettua? Esimerkkinä iso vakuutusyhtiö. Ei saakeli, ei minkäänsorttista viivakoodia missään laskussa! 🤬 Siinä sit näpyttelet omin pikkukätösin ja nakkisormin luurin näytölle kaikki tarvittavat tiedot... 🤦
Just samaa oon ihmetellyt
Ootko kokeillu jalakaongelmiin paljasjalka kenkää?
En vielä
@@pajamieshp kannattaa.
Vaikkei työhommisa mutta vapaalla käyttää.
minulla on mersussa 3 avain järjestelmä . ovissa eri avaimet + virta-avain
Moi. Miten on Teslan lisävalon herätevirta otettu? Mulla kun on Elektrica Miissä normaali halogeeni niin eikö herätteen voi ottaa ihan normaalisti pitkiltä. 12V systeemin kanssahan siinä pelataan ihan normisti? Kiitos.
Tuossa ihan vaan pitkiltä
Ei tässä itsekään ole ryyppyä saanut
Onko vanhemmissa tesloissa myös ns ilmalämpöpumppu vai millä se jäähdyttää /lämmittää hytin?
Normi ilmastointi ja sähköllä lämmitys.
Katoin et ajoiko heti ensi metreillä koivuun 😅😂
Alkaa pikkuhiljaa kyrpiintymään tähän nykyajan teknologiaan. Aika ei riitä perehtymiseen eikä kyllä kiinnostuskaan.
Miten saisin sinuun yteen pitäs turpeenosto koneeseen ratas tehä
Taitaa Parviaisen konepajalla olla ihan nettisivut.
askonan äänet kun sais teslaan
Jaa noin se teslan huolto kohtelee puskureita 😬
No alareuna vissii mustaa muovia...
Jos Japanialaiset olisi tehnyt korroosionkestäviä koreja, ei uusia tilauksia olisi tullut.
Jos ihminen asuu luolassa, ei korjausvelkaa synny.
Itse ei kannata tehdä kaikkia asioita.
Onko sulla ollut 10k mätkyt vai miks verohallinto haluaa 10k sulta😢
Alvit oli nuo. Mätkyt on 27000€
Ei ne oo mätkyjä. Myöhässä maksettuja veroja. No ok, terminologiaa...
Kyllä se tesla ostettava ku tulloovat kerran kottiin korjoomaan niin ei tarvii jonotella autopajoilla.hieno tuommonen vaihto ehto.kuulemma 55€ tunti ei paha hinta.kyllä kannatan ite patteri autoja.maailma pelastuu.👍😁🙏💯🍾
Kenenkään ei pitäisi ostaa noita maailman kalleimpia ja huonoimpia autoja,akku teknologia saastuttaa maailman.
Ostajan vika on autojen kehitys 😅
Ascona on paljon parempi kuin tesla , tesla ei liiku metriäkään 40 vuoden päästä.
Etkä sinäkään.
@@pajamieshp älä ole varma mun suku on pitkäikäistä nyt jo 60 v liikkunut ,tesla ei koskaan 10-15 vuoden jälkeen paaliin .
@@anterosavikuja8290 en ookkaan varma mut tuommoset kommentit autoista on turhia ja tyhmiä. Voin heittää myös että ässä tesla ei ruostu koskaan ja asconat ruostui pois jo alle 10 vuodessa. Meijän kosla on jo 8v.
Vanhat paskat myydään yleensä pois meiltä, ehkä teille tai jonnekin.
@@pajamieshp 😂
@@pajamieshp kyllä ne teslatvliikkuu varmaan 20v päästä mutta,en tykkää siitä ideologiastsxettp sähkö auto on jumala hallituksen ideologia
myy pois se vitun tesla..!