Olipa mielenkiintoista kuulla mokia joita sinulle on tilaustöissä sattunut! Varmasti ovat olleet ihan pieniä kauneusvirheitä, mutta mitä taitavampi itse on niin sitä enempi ne ärsyttävät!
Mulla ja mun kaverilla oli leivontakisa ja sitten sillä palo valkosuklaa mikrossa ja siihen tuli semmonen musta juttu joka maistu ihan palaneelta vaahtokarkikta. Onneks mun kaveri sit sai sen "palaneen vaahtokarkin" poisja pelastettua suklaan. (Sen "vaahtokarkin" sit lopulta söi mun isoveli)
Yksi joulu päätin, että teen Muumitalo piparitalon. Ensin talolle tekemäni pohja tippui pöydän reunalta ja hajosi täysin. Ajattelin ensin, että kokoan pohjan paloista kasaan, mutta ei koira tuli ja päätti syödä osan pohjasta. Kun vihdoin olin työllä ja tuskalla saanut koko piparitalon valmiiksi se romahti keskelle pöytää ;) Kiitos ei enään ikinä piparitaloa!
Olimme äitini kanssa tekemässä viemiseksi ystävälle vadelmapiirasta tms. Uunista kun otettiin, se tippui lattialle. Ei muuta kuin tarjoiluastiaan ja syötiin sitten keikauskakkua! :) Onneksi oli puhdas lattia sentään.
Tehtiin pannaria mun äidin ja parin kaverin kanssa. Suolaa piti tulla 1 tl, mutta minä fiksuna tyttönä kaadoin sitä suolaa siihen teelusikkaan sen taikinan päällä, niin sinne meni sit aika iso kukkurallinen sitä suolaa. Silmäarviolta joku pari desii. Tuli muuten aika suolainen ja syömäkelvoton pannari.
Kerran päätin tedjä marenkeja ja jotain siinä sitte meni pieleen epäilen että se,kun ei ollut väriainetta niin kaadoin sinne mehutiivisttettä ja ne levähti pellille laataksi.
päätin leipaista mokkapaloja. kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes aloin tekemään kuorrutusta. meillä ei ollut voita jäljellä, joten päätin sitten fiksuna tyttönä käyttää kevyt-levi levitettä. siitähän tuli sitten aivan litkua! 🤦♀️
Tein muffineja 24 ohjeleella niin onnis tuin saamaan siitä yhden kakun ja 20 Muffinia ja laitetoin siihen taikinaan salmiakki jauhetta ja se haisi uunista tultuaan aivan hirveältä,mutta maussa ei ollut vikaa kunhan ne oli jäähtynyt.
#Kakkumonsteri Hei! Voisitko tehdä rosetteja? Olisiko myös kiva, jos niitä voisi jotenkin hyödyntää, kuin vain sellaisenaan. Teet hyviä videoita, olen kokeillut muutamia ohjeita ja ovat onnistuneet hyvin. Olen myös ASRM ja beauty kanavat ovat tilauksessa 👍🏻😊 Poikani tykkää myös katsella videoitasi, eritoten niitä missä poikasi ovat mukana 🤩
Yhellä kotitalouden tunnilla tehtiin hyytelöä no määhän sen hyytelön tekemisen tein ja keittelin sitä hyytelö mehua siinä niin se kiehahti yli no laitettii ne jää kaappiin siinä vaiheessa sitä ei vielä tiedetty ja sit se opettaja sanoe ttä tää tais nyt vähä feilata kaikil muilla oli semmosta oikeaa hyytelö paitsi meidän ryhmällä
Ohjeistettiin ostamaan tuorejuustoa, ostin sulatejuustoa. Kaiken olennaisen mausta kertoo varmaan se, että edes kaikkein kohteliain vieras ei syönyt leivonnaistaan loppuun 😂 ilmeisesti jotkut kyllä käyttävät sulatejuustoa, mutta itse en kyllä tykännyt.
Tein kerran korvapuusteja ja laiton vahingossa desin hiivaa sitte jätettiin se kohoomaan ku mentiin kauppaan kun tultiin kotia se oli turvonnut koko meidän pöydälle 😂
Mun piti tehdä kerran munasokerivaahtotaikina, kun tein mokkapaloja. No, mä sitten vaahdotin sokeria ja sulanutta voita keskenään. Olis pitänyt vaahdottaa kanamunat ja sokeria! 🤣🤣🤣 Olin vissiin vähän ajatuksissani ja olin unohtanut keskittyä siihen leipomiseen. (Tosi tyypillstä mulle!) En tiiä, että olisko sitä taikinaa saanut pelastettua, mutta aloin vaan tekemään uutta taikinaa! 🤔 Vähän ärsytti! Keittiö on muuten mun leipomisen jäljiltä ihan sotkussa! Varsinkin, kun meidän sähkövatkain pöllyttää niitä jauhoja aina joka paikkaan, vaikka, kuinka varovasti yrittäisin. Äiti "tykkää" !🙄 Onhan mulle näitä mokia enemmänkin sattunut, mutta tämä tuli ekana mieleen! 🤣
Tehtii siskon kans joskus ohukaisia ja unohdettii jauhot 🤦syynä toki voi olla se et elettii vielä aikaa jolloin allekirjottanu omisti Nokia 3310 puhelimen eikä huomannu kattoo seuraavaa tekstiviesti sivua 😂😂😂😂 ja kerran onnistuin polttaa suklaan nii pahasti et se sulatti tupperwaren kulhon samalla 😂 HUPSIIIS 😂 ja sit iha perus meininkiä on et menee laskuissa sekasi ja jauhoja on joko enemmän ku pitäs tai vähemmän ku pitäs. Onneks ne saa aina korjattua lisäilemällä jotaki sekaan😁
Kokeilin tehä ite kääretorttupohjan ja en oikeen tajunnu sitä vaahdotus hommaa ni sekotin vaan ne kananmunat ja sokerin yhteen ja siitä tuli hiirveen kovaa!!!🗑

Kerran leivoin mun kaverin kanssa keksejä ja laitettii 3 desii soodaa (piti olla 3tl)nii se räjähti uunissa 😂
Tein muffineja 24 ohjeleella niin onnis tuin saamaan siitä yhden kakun ja 20 Muffinia ja laitetoin siihen taikinaan salmiakki jauhetta ja se haisi uunista tultuaan aivan hirveältä,mutta maussa ei ollut vikaa kunhan ne oli jäähtynyt.
#Kakkumonsteri Hei! Voisitko tehdä rosetteja? Olisiko myös kiva, jos niitä voisi jotenkin hyödyntää, kuin vain sellaisenaan. Teet hyviä videoita, olen kokeillut muutamia ohjeita ja ovat onnistuneet hyvin. Olen myös ASRM ja beauty kanavat ovat tilauksessa 👍🏻😊 Poikani tykkää myös katsella videoitasi, eritoten niitä missä poikasi ovat mukana 🤩
Lisättiin muffineihin yks ja puol tl suolaa puolikkaan sijasta ja se koko satsi herkkusuklaamuffineita meni pilalle
Leivoin mustikkapiirakkaa ja unohin laittaa nesteen...😁
Yhellä kotitalouden tunnilla tehtiin hyytelöä no määhän sen hyytelön tekemisen tein ja keittelin sitä hyytelö mehua siinä niin se kiehahti yli no laitettii ne jää kaappiin siinä vaiheessa sitä ei vielä tiedetty ja sit se opettaja sanoe ttä tää tais nyt vähä feilata kaikil muilla oli semmosta oikeaa hyytelö paitsi meidän ryhmällä
Nice video😘
😘
Ohjeistettiin ostamaan tuorejuustoa, ostin sulatejuustoa. Kaiken olennaisen mausta kertoo varmaan se, että edes kaikkein kohteliain vieras ei syönyt leivonnaistaan loppuun 😂 ilmeisesti jotkut kyllä käyttävät sulatejuustoa, mutta itse en kyllä tykännyt.
Tehtiin kerran äitin kans pullaa ja sitte laitettiin suolaa sokerin sijasta🙊
Nykyään kyl leipominen luonnistuu mut koristelu ja koristeiden teko takkuaa 😅
Keitin kana munia ja pari jäi vielä raaksi niin päätin laittaa ne lasiin jossa oli vettä ja mikroon vaan sinnehän ne sitten räjähti.😁
Ou nou 😂
Tein kerran korvapuusteja ja laiton vahingossa desin hiivaa sitte jätettiin se kohoomaan ku mentiin kauppaan kun tultiin kotia se oli turvonnut koko meidän pöydälle
😂
😂
Tein ekaa kertaa cakepopseja ja ku aloin dippaamaan niitä sukalaassa ni se ite pallo uppos ja jäi sinne suklaaseen!😂 ja niistä ei tullu hienoja...
Mulla kävi sama ensimmäisten cake popsien kans 😁
@@Kakkumonsteri1 se oli kyllä ärsyttävää ku odotukset oli korkeella😂
Mun piti tehdä kerran munasokerivaahtotaikina, kun tein mokkapaloja. No, mä sitten vaahdotin sokeria ja sulanutta voita keskenään. Olis pitänyt vaahdottaa kanamunat ja sokeria! 🤣🤣🤣 Olin vissiin vähän ajatuksissani ja olin unohtanut keskittyä siihen leipomiseen. (Tosi tyypillstä mulle!) En tiiä, että olisko sitä taikinaa saanut pelastettua, mutta aloin vaan tekemään uutta taikinaa! 🤔 Vähän ärsytti! Keittiö on muuten mun leipomisen jäljiltä ihan sotkussa! Varsinkin, kun meidän sähkövatkain pöllyttää niitä jauhoja aina joka paikkaan, vaikka, kuinka varovasti yrittäisin. Äiti "tykkää" !🙄 Onhan mulle näitä mokia enemmänkin sattunut, mutta tämä tuli ekana mieleen! 🤣
😂
Tehtiin korva puusteja ja ripottelin suolaa sinne muuten onnistuivat XD
😫nää on parhaita😂
Tehtii siskon kans joskus ohukaisia ja unohdettii jauhot 🤦syynä toki voi olla se et elettii vielä aikaa jolloin allekirjottanu omisti Nokia 3310 puhelimen eikä huomannu kattoo seuraavaa tekstiviesti sivua 😂😂😂😂 ja kerran onnistuin polttaa suklaan nii pahasti et se sulatti tupperwaren kulhon samalla 😂 HUPSIIIS 😂 ja sit iha perus meininkiä on et menee laskuissa sekasi ja jauhoja on joko enemmän ku pitäs tai vähemmän ku pitäs. Onneks ne saa aina korjattua lisäilemällä jotaki sekaan😁
Vanhat nokiat oli huippuja! 😃
@@Kakkumonsteri1 OLI!! kesti vaikka ja mitä. Kyl se varmaa vieläki jossai vanhemmil on. Ja toimii yhä! 😂
Kokeilin tehä ite kääretorttupohjan ja en oikeen tajunnu sitä vaahdotus hommaa ni sekotin vaan ne kananmunat ja sokerin yhteen ja siitä tuli hiirveen kovaa!!!🗑
Mun eno teki saman virheen 😁
Eka