Tumen Harrow T -sarja on odotettu uutuus muokkausmarkkinoille. T-mallia voidaan hyvillä perusteilla kutsua varsinaiseksi yleisäkeeksi, jolla onnistuu sekä kultivointi että kylvömuokkaus erilaisilla maalajeilla niin keväällä kuin syksyllä. Lisäksi T malli soveltuu hyvin esimerkiksi kesantopeltojen rikkatorjuntaan. Harrow T on monipuolinen muokkain, jolla pärjäät nyt ja tulevaisuudessa. Peltoviljelyn muuttuvat määräykset ovat arvaamattomia, mutta tällä muokkaimella pystyt toimimaan vaikka mitä tulisi!
Varmaan oikea valinta tuo luomu noin isolla tilalla kun katselee lannoitteitten hintoja. Viljan hinta on tosin eu ajan korkein kun sitä ei ole. Kyllä toi lannoite lasku olis sulla tolkuton yli 300 hehtaarin pinta alalla....
Mun mielestä varpajyrän tehtävä on rikkoa kokkareita tasata piikinjälkiä sekä pöllytää maata irti juurista.mutta se ei yksistään riitä tasaamaan järeän piikin jälkeä.niin on hyvä olla harava lisänä hoitamassa loppu tasauksen.
Tyhmänä kysyn. Miksi nurmen jälkeen ei nurmen lopetuksessa olisi keväällä kyntö järkevä jos peitteisenä meinaa pitää, ja miksi ei myös syksyllä jos syysviljan meinaa kylvää. Olen siis edelleen taksikuski edelleen joka mielenkiinnosta näitä asiaa seuraa. Joidenkin luomuviljeliöiden kanavilla olen taas ihmetellyt kun kyntämistä käyttävät
Meidän maalajeilla ei kevät kyntö toimi, eikä oikein kultivointikaan. Syynä syksyllä kyntämättämiseen on se etten tykkää kyntää ja selkeästi Multavierulta on parantunut kynnön lopettamisen jälkeen. On hyvä treenata tulevia vuosia varten kun EU tulee kieltämään kynnön
@@magnus7866 Pääset itseasiassa säästämään kun käytät Carharttia minullakin on täydessä käytössä 20vuotta vanhoja takkeja ja housuja. Ei tarvitse joka vuosi hankkia uusia työvaatteita
Teillä kun tilanhoitaja (TJ) tykkää laskemisesta, tilastoista, lukujen vertailusta ja exceliä täyttää? Niin paljonko polttoaineen kulutus teillä keskimäärin L/ha luomussa ja mitä mahtais olla myrkkyjen kanssa pelatessa?
Ei olla suoranaisesti tehty tuollaista vertailu laskentaa, jos ajateltaisiin että tekisimme niinkuin tavanomaisessa viimeiset vuodet tehtiin eli tasausäestys-2krt äestys-kylvö-puinti-lautasmuokkaus-kyntö niin aika lähelle samoja on varmasti kuin nykyään luomussa tällä työtavalla. Ruiskutus ei ihan hirveästi kuluttanut polttoainetta. Työtunnit olivat hyvin samankokoiset
Mulla on kvernelantin ctc 427 kultivaattori samanlaisella jyrällä mitä tuossa tumessa nii sekin jättää tosi kuohkeen jälen ja mulla on lautas rivi edessä ja takana jyrän ja piikkien välissä
Kokeilitteko suoraan nurmeen äestä? Hyvältä vaikuttaa, mutta ainut huono puoli luomun kannalta on tuo takana oleva pakkeri joka painaa kasveja maahan jolloin juuristo saa maakontaktin ja ei kuole mahdollisesti.
@@lassupassu sitä en osaa sanoa, mutta tärkein ero on tuo telipyörien pois oleminen kasvijätteestä selviämiseen. Joten kallistuisin että äkeillä on kuintenkin eri tehtävät
@@Haaralantila Okei. Kuulostaa hyvältä, pitää tutustua laitteeseen koneagriassa. Olisi mukava saada kone testiin omille mailleni mitkä ovat runsasmultaisia ja täten meinaa juolavehnää paikoin olla 😀
@@lassupassu Juu kannattaa tutustua, voidaan yrittää saada kuvaa miten menee multamailla jotka on nurmilopetukseesa. Ja tietysti juolavehnää löytyy. Einböck on selvinnyt aiemmin niistäkin, tosin on ajettu vähintään 2kertaan ja tarkkailtu taakse ettei tukkoa. Huomenna ajetaan näitä lopetettuja nurmia urakalla.
😬 nyykkäri kannattaa pitää kyllä hyvissä öljyissä tota laitetta kiskoessa. Mututuntumalla ton vetäminen tulee pitkässäjuoksussa kalliiks. Hyvä kokeilu kyllä ja hyvää pohdintaa teikäläiseltä. 👌🏾🙂
@@mikamalinen4423 nämä on tehty töihin, eivät ole suoraan vertailukelpoisia Euroopan powersihft laatikoihin. Tarkkoja nämä ovat öljystä pitää käyttää tiettyä öljyä.
"Ari testaa" -jakso on saapunut nähtäville.😎👍 On muute väkivaltane ääni Nyykkäris!😍 Voima puhuu.... Onko toi rajummin tehty, ku se Einbökki?🤔 Näyttää melko rajusta levystä ja palkista olevan kasattu, et painookin on?🤔 Pysyypähän ainakin tasasyvyydes.
Näissä kotimaisissa tuppaa olemaan se että rautaa on paljon, mut vaan väärässä paikassa. En nyt sitä tarkota et tässä tumessa olis nii.. mut painoo näis täytyy kyllä ollakin ettei pompi. Mites nyykkärin vetokyky, kun vetovastusta on mutta painotusta ei pyörille tule? Kosteella kelillä voi liukastua ehkä?
@@teplaakso luistoa ei ole juurikaan, on pysynyt alle 10%. Veturia ei ole painotettu yhtään, painoa on 11000kg. Laite on vetovarsissa ja jonkin verran kannatuksessa on kumminkin.
@@henrikhonkanen2204 Esitteessä on 6300kg, tämä on testiyksilö voi olla painavempikin. Kyllä tätä ollaan pohdittu tosiaan sun kanssa. Teholla ei ole juurikaan iloa jos ei kone pysymaassa kiinni, sen takia uudetkin suurtraktorit pyörillä painaa yli 15000kg jotta se 500hv voidaan siirtää vetotehoksi. Näissä meidän nyykkäreissä on luistot todella alhaiset pelto töissä, vaikka tehonkäyttö olisi 90-100%
Se on muuten totta, että nykyään pyritään kasvijätteet saamaan pinnalle. Erona on se kyllä että niiden varsi on katkaistu juuresta poikki, kun kynnys haudattiin kokonaan maan sisään
Vähän semmonen turhan terävä, repivä tietyllä tapaa. Joku pieni 20-30 senttiä pitkä läpipönttö voisi vaimentaa sopivasti. On kyllä topakan oloinen tume.
Tumen Harrow T -sarja on odotettu uutuus muokkausmarkkinoille. T-mallia voidaan hyvillä perusteilla kutsua varsinaiseksi yleisäkeeksi, jolla onnistuu sekä kultivointi että kylvömuokkaus erilaisilla maalajeilla niin keväällä kuin syksyllä. Lisäksi T malli soveltuu hyvin esimerkiksi kesantopeltojen rikkatorjuntaan. Harrow T on monipuolinen muokkain, jolla pärjäät nyt ja tulevaisuudessa. Peltoviljelyn muuttuvat määräykset ovat arvaamattomia, mutta tällä muokkaimella pystyt toimimaan vaikka mitä tulisi!
Varmaan oikea valinta tuo luomu noin isolla tilalla kun katselee lannoitteitten hintoja. Viljan hinta on tosin eu ajan korkein kun sitä ei ole. Kyllä toi lannoite lasku olis sulla tolkuton yli 300 hehtaarin pinta alalla....
Voi kyllä traktorin äänien perusteella sanoa että se missä on ääntä on myös voimaa. 💪👍
Tähän ajatukseen perustuu ihan liian moni moottorin viritys,itse en kuuntelisi tuollasta meteliä 12 h putkeen.
@@randommaniac245 lienee ei sinulla siihen tarvettakaan joidenkin työtkin on tehtävä
Kauhee pärinä ja mitään ei tapahdu 😆
@@matti9302 noh noh
@@randommaniac245 Joo meinaa olla tuossa vähän turhan kovat äänet
Kannattaisiko ajaa vähän ristiin kultivaattorin jälkeen nähden
Periaatteessa, mutta sitten ryskyttää vähän liikaa. Muokkaus on näinkin todella hyvä. Kasvijäteestä selviämiseen se kyllä auttaa
Eikös tossa Harrowissa ole loistava jyrä takana tiivistämässä juolanjuuria maahan hyvän alkuunlähdön saamiseksi?
On, se ei välttämättä ole hyvä
Mun mielestä varpajyrän tehtävä on rikkoa kokkareita tasata piikinjälkiä sekä pöllytää maata irti juurista.mutta se ei yksistään riitä tasaamaan järeän piikin jälkeä.niin on hyvä olla harava lisänä hoitamassa loppu tasauksen.
Juuri näin ehdottomati pitää olla laadukas jälkiäes, jopa kaksi rivinen
Meillä päin tietää et kylvöt alkaa ku naapuri täräyttää ih 453 käyntiin. On terävät äänet siinäkin. 3-pyttynen peli.
Meillä kuulee tuon mölinän 10km päässä, hyvin tiesi milloin renki Rasmus lopetti työpäivän
Tyhmänä kysyn. Miksi nurmen jälkeen ei nurmen lopetuksessa olisi keväällä kyntö järkevä jos peitteisenä meinaa pitää, ja miksi ei myös syksyllä jos syysviljan meinaa kylvää. Olen siis edelleen taksikuski edelleen joka mielenkiinnosta näitä asiaa seuraa. Joidenkin luomuviljeliöiden kanavilla olen taas ihmetellyt kun kyntämistä käyttävät
Meidän maalajeilla ei kevät kyntö toimi, eikä oikein kultivointikaan. Syynä syksyllä kyntämättämiseen on se etten tykkää kyntää ja selkeästi Multavierulta on parantunut kynnön lopettamisen jälkeen. On hyvä treenata tulevia vuosia varten kun EU tulee kieltämään kynnön
Auttoiko lannoitus kasvustoon? Koska video lannoituksen tuloksista?
Sellainen on työn alla
Nyt on kyl ihan priimat äänet nykkäris
Aika lailla Hollanti saa antaa kaikkensa. Kuinkahan kylvömiehen Jontikka veis tota tumee? 🤔
Jaa, pikkaisen siinä on voimaa enemmän voi vaikka viedä paremmin. Täytyy meidän kokeilla omaakin isolohkoakin vetämässä tätä
Ostohousut jalassa jo? Ei erottanut filmistä😀
Aina Carhatitit jalassa, eli aina sama tilanne
Carhartit taitaa olla aikamoiset ostohousut, persaukisena parempi pysytellä dimexissä.
@@magnus7866 Pääset itseasiassa säästämään kun käytät Carharttia minullakin on täydessä käytössä 20vuotta vanhoja takkeja ja housuja. Ei tarvitse joka vuosi hankkia uusia työvaatteita
Teillä kun tilanhoitaja (TJ) tykkää laskemisesta, tilastoista, lukujen vertailusta ja exceliä täyttää? Niin paljonko polttoaineen kulutus teillä keskimäärin L/ha luomussa ja mitä mahtais olla myrkkyjen kanssa pelatessa?
Ei olla suoranaisesti tehty tuollaista vertailu laskentaa, jos ajateltaisiin että tekisimme niinkuin tavanomaisessa viimeiset vuodet tehtiin eli tasausäestys-2krt äestys-kylvö-puinti-lautasmuokkaus-kyntö niin aika lähelle samoja on varmasti kuin nykyään luomussa tällä työtavalla. Ruiskutus ei ihan hirveästi kuluttanut polttoainetta. Työtunnit olivat hyvin samankokoiset
@@Haaralantila miksi kaksi tasausta ja sitten äes ja kylvö. puinnin jälkeen kultivointi ja kyntö?
@@heikkileppanen5493 piti kirjoittaa tasaus ja 2krt äestys
@@heikkileppanen5493 niin ei puonnin jälkeen kultivointia vaan lautasmuokkaus, sillä vähän idätettiin jäänti jyviä ja rikkoja
Hyvä video!👍 Mä taidan joku kerta tulla sulle mikrofonimieheks 😝 Cumminsin sulosointu 🤌👌
Kiitos, varataan paikka sinulle
Mulla on kvernelantin ctc 427 kultivaattori samanlaisella jyrällä mitä tuossa tumessa nii sekin jättää tosi kuohkeen jälen ja mulla on lautas rivi edessä ja takana jyrän ja piikkien välissä
Jyrä on hyvä kyllä ja yllättävän kuohkean kerroksen jättää. Lautaset pienentää varmasti mukavasti ennen jyrää
Kokeilitteko suoraan nurmeen äestä? Hyvältä vaikuttaa, mutta ainut huono puoli luomun kannalta on tuo takana oleva pakkeri joka painaa kasveja maahan jolloin juuristo saa maakontaktin ja ei kuole mahdollisesti.
Multivan topline näyttäisi olevan järemmästä tavarasta tehty myös.
Se olikin tässä jännä juttu ettei paina, jää ihan yhtä ilmavaksi kuin isolla varpajyrällä. Samaa taisi joskus köckerlingin myyjä Boriskin sanoa
@@lassupassu sitä en osaa sanoa, mutta tärkein ero on tuo telipyörien pois oleminen kasvijätteestä selviämiseen. Joten kallistuisin että äkeillä on kuintenkin eri tehtävät
@@Haaralantila Okei. Kuulostaa hyvältä, pitää tutustua laitteeseen koneagriassa. Olisi mukava saada kone testiin omille mailleni mitkä ovat runsasmultaisia ja täten meinaa juolavehnää paikoin olla 😀
@@lassupassu Juu kannattaa tutustua, voidaan yrittää saada kuvaa miten menee multamailla jotka on nurmilopetukseesa. Ja tietysti juolavehnää löytyy. Einböck on selvinnyt aiemmin niistäkin, tosin on ajettu vähintään 2kertaan ja tarkkailtu taakse ettei tukkoa. Huomenna ajetaan näitä lopetettuja nurmia urakalla.
😬 nyykkäri kannattaa pitää kyllä hyvissä öljyissä tota laitetta kiskoessa.
Mututuntumalla ton vetäminen tulee pitkässäjuoksussa kalliiks.
Hyvä kokeilu kyllä ja hyvää pohdintaa teikäläiseltä. 👌🏾🙂
Pohdiskelen siis samoja teemoja mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. 🙂
Juuri vaihdettiin öljyt moottoriin, onneksi koneessa on tehonkäyttö tieto 100%. Yritetään välttää yli 95% tehonkäyttöjä
Tämä arvelluttaa. Vaihteistot on kovilla ja se on alkaen 20 tuhatta, kun korjataan.
@@mikamalinen4423 nämä on tehty töihin, eivät ole suoraan vertailukelpoisia Euroopan powersihft laatikoihin. Tarkkoja nämä ovat öljystä pitää käyttää tiettyä öljyä.
"Ari testaa" -jakso on saapunut nähtäville.😎👍 On muute väkivaltane ääni Nyykkäris!😍 Voima puhuu....
Onko toi rajummin tehty, ku se Einbökki?🤔 Näyttää melko rajusta levystä ja palkista olevan kasattu, et painookin on?🤔 Pysyypähän ainakin tasasyvyydes.
Kyllähän tuo aika järeällä tuntuu, onhan Einböck kanssa tehty ihan kunnon tavarasta
Näissä kotimaisissa tuppaa olemaan se että rautaa on paljon, mut vaan väärässä paikassa. En nyt sitä tarkota et tässä tumessa olis nii.. mut painoo näis täytyy kyllä ollakin ettei pompi.
Mites nyykkärin vetokyky, kun vetovastusta on mutta painotusta ei pyörille tule? Kosteella kelillä voi liukastua ehkä?
@@teplaakso luistoa ei ole juurikaan, on pysynyt alle 10%. Veturia ei ole painotettu yhtään, painoa on 11000kg. Laite on vetovarsissa ja jonkin verran kannatuksessa on kumminkin.
@@Haaralantila Mitä toi Tume painaa? Tästä luistosta oonki Arin kans jutellut, et voima ei auta, jos tassut sutii...
@@henrikhonkanen2204 Esitteessä on 6300kg, tämä on testiyksilö voi olla painavempikin. Kyllä tätä ollaan pohdittu tosiaan sun kanssa. Teholla ei ole juurikaan iloa jos ei kone pysymaassa kiinni, sen takia uudetkin suurtraktorit pyörillä painaa yli 15000kg jotta se 500hv voidaan siirtää vetotehoksi. Näissä meidän nyykkäreissä on luistot todella alhaiset pelto töissä, vaikka tehonkäyttö olisi 90-100%
Melko lailla tärisee innostuksesta
Joo vähän meinaa
Niin se maatalous muuttuu...ennen piti aurat ja kuorimet säätää niin että kasvijätteet hautaantu kunnolla... ja nyt ne pitää jättää pinnalle.
Se on muuten totta, että nykyään pyritään kasvijätteet saamaan pinnalle. Erona on se kyllä että niiden varsi on katkaistu juuresta poikki, kun kynnys haudattiin kokonaan maan sisään
Majakan merkitys kuollu ,70 luvulla ei sitä jokapaikassa pidetty päällä
Jäi vahingossa päälle kun siirryttiin lohkoille
Isännällä ihan tärisee käsi jännityksestä. (Kamera väpättää.)
Eikä se mikään meteli oo vaan voiman ääni.
Totta, maa tärisee voiman äänistä
Me tiesimme😀
mä kyllä aatteli että joutuu pistää valmeti vetopuuhii ... :)
Ehkä
Kyl on nyykkärissä möreät äänet
Vähän on liian kovat äänet, toisessa isommassa on paljon miedommat äänet
Vähän semmonen turhan terävä, repivä tietyllä tapaa. Joku pieni 20-30 senttiä pitkä läpipönttö voisi vaimentaa sopivasti.
On kyllä topakan oloinen tume.
Pitää ääntä olla et naapuri kuulee.
Vähä ols voinnu kuvat konetta myös eikä jälkee vaa
Tulee sellainenkin vielä, älä vielä hätäile🤩
@@Haaralantila paljonko tumella hintaa
@@markohirsiaho2134 En tiedä tarkkoja hintoja, varmasti selviää koneagrian jälkeen.
Paha ääninen traktori.
Vähän meinaa olla