Taitaa olla 1 daler hätäraha suuren pohjansodan (1700-1721) aikaan 1714-1719 tehtyjä kolikkoja. Jos on kruunu takana, se on 1714-1715, omani on 1718. Hienot kolme kruunua iso kolikko. Voisi olla aikasintaan Kristiinan ajalta (1632-1654), myöhäisintään ehkä 1700-luvun alkupuoliskolta. Itsellä, kun kaikki 1600-luvun kolikot ovat Kaarle XI:n ajalta, viimeisimpänä lisäyksenä viime viikolla löytynyt 1691 4 öre billon hopeakolikko.
17. elokuuta 1808 Suomen sotaan liittyvä Alavuden taistelu, varsinainen taistelu paikka on kauempana mutta kuulia on lennelly ympäriinsä ja on tässäkin voinut olla rähinää 🤔
Se lukema + ääni antaa kertoo millaista metallia maan alla oikein on, kyseinen lukema ei kuitenkaan suoraan kerro mitä maan alla on vaan sen oppii kokemuksen kautta tunnistamaan.
Hienoa sääntö Suomi 🎉 kaasukahva on niin vaarallinen että tartteee vakuutuksen. Voi jumalauta. ..On kyllä niin turha laki. Kuinkahan moni oikeesti tollasen vakuutuksen ottaa 😅
@MrShadowduck Olen muistanut palauttaa harjan, mutta olen alannut epäilemään että Hanipöö pesee jotenkin huonosti hampaansa kun olvana haisevat sian/kanan kakille lievästi ja mullalle 🤔
❤❤teemmulle paljon aartteita paljon rahaa Ja muita aaretta kiitos teemmulle vidossta
Taitaa olla 1 daler hätäraha suuren pohjansodan (1700-1721) aikaan 1714-1719 tehtyjä kolikkoja. Jos on kruunu takana, se on 1714-1715, omani on 1718. Hienot kolme kruunua iso kolikko. Voisi olla aikasintaan Kristiinan ajalta (1632-1654), myöhäisintään ehkä 1700-luvun alkupuoliskolta. Itsellä, kun kaikki 1600-luvun kolikot ovat Kaarle XI:n ajalta, viimeisimpänä lisäyksenä viime viikolla löytynyt 1691 4 öre billon hopeakolikko.
Upiat löyöt taas Tepillä ni ja epävarmana "tiatona" se renqas o Tuttiritarin renqaspaiasta ni ja uusia lehevoja otottaen kiitoksin ni 😊💚🥁
AAre❤❤jahti kaivammalla loytyisi paljon.vanhjoja. rahaloytoja ruotsalaisia ore rahoja ja arvokkaitala. loytoja paljon arvokkaita rahaloytoja kiitos teemmulle kiinostava visio
Hienoja löytöjä onnea!😊👌
Tiedetäänkö millon tuossa pellossa on käyty sotataisteluja, kuulia ja kolikkoja kun löytyny?
17. elokuuta 1808 Suomen sotaan liittyvä Alavuden taistelu, varsinainen taistelu paikka on kauempana mutta kuulia on lennelly ympäriinsä ja on tässäkin voinut olla rähinää 🤔
Mitäs nuo numerot piipparissa kertoo en oo ikinä perehtynyt asiaan
Se lukema + ääni antaa kertoo millaista metallia maan alla oikein on, kyseinen lukema ei kuitenkaan suoraan kerro mitä maan alla on vaan sen oppii kokemuksen kautta tunnistamaan.
Onpas kolikko pitoinen pelto.👍 Hieno kipale lopussa, onko oma sävellys/sanoitus?😂
Kolikot säästöpossuun ja (Ruotsin) pankin tädille 30 vuoden päästä.
No sinne täytyy viedä 😂
Nyt oli rahareissu😊
Hienoa sääntö Suomi 🎉 kaasukahva on niin vaarallinen että tartteee vakuutuksen. Voi jumalauta. ..On kyllä niin turha laki. Kuinkahan moni oikeesti tollasen vakuutuksen ottaa 😅
Onko maanomistajan lupa kaivella kuoppia
@_abandonedplaces_ No ei todellakaan ole !!! Joka kerta kun kuulen jossain traktorin äänen on pakko mennä ojaan piiloon...
Kuoppia kaivetaan lapiolla eikä luvilla😁
@@LonelyUrbanex sen kyllä uskon kun pätkäset vähän väliä!
@_abandonedplaces_ Kyllä just sen takia pätkäsen videon, siinä ojassa kuitenkin joutuu makaamaan välillä pitkäänkin...
@@LonelyUrbanex eväät mukana jos sattuu nälkä yllättää
Hyvät löydöt 👌
On kyllä yllättävän paljon. 👍😅 22:22
Hyvä saalis onneva😂❤
Muista sitten palauttaa honeyböön hammasharja, jotta hän saapi hampaansa pestyä.
@MrShadowduck Olen muistanut palauttaa harjan, mutta olen alannut epäilemään että Hanipöö pesee jotenkin huonosti hampaansa kun olvana haisevat sian/kanan kakille lievästi ja mullalle 🤔
Köyhän miehen Indiana Jones....:)
Todella perseaukisen versio onkin 😂
@@LonelyUrbanex hahahaha 😂😂😂
Olet kyllä ihan mahdoton LonelySlerbuBeenix.
Olen kyllä ihan vallaton vekkuli 😂
Joö😂😂😂😂
rahan tuloa ei voi estää :)
No ei !!! 😁
Raharikas reissu.
Huva viteo😂
morjes
Morjensta 😁
Tteemmun.aarejahi loytyi ore kolikko loytyisi kolikko 1600.vuodelta paljonarrvokkaita aarettakiitos teemmulle erittain kiinostava vido