Mä en vaa pysty käsittämään tota teijän ajattelu tapaa että pettåmisestä ei pitäis kertoa, eli kannatatte valehtelua mielummin ku rehellisyyttä. Ja monia muitakin asioita kun teijän podeista kuuntelee nii järkyttyy tosta teidän ajattelumaailmasta.
niin eihän kaikki voi olla samas mieltä asioista ja seon ihan ok. mun mielestä vähän turhan epäasiallisesti sanottu. Mitä sä tästä kommentista nyt hyödyit? 14:48
No onhan ny maailmas oikea ja väärä. Synti on syntiä. Ihminen voi taistella vastaan ja kehitellä omia pelisääntöjään mutta lyö päätään seinään lopulta. Mutta perus jumalattoman puheilta kuulostaa kun on elämässään eksyksissä. Tit. 3 3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme. 4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, 5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, 6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, 7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
Pettäminen on pettämistä myös silloin, kun se tapahtuu mielessä/sydämessä. "Te olette kuulleet sanotuksi: "Älä tee huorin". Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa." ( Matteuksen evankeliumi 5:27-28 )
Jos käy pettämässä niin mielestäni siitä pitäisi kertoa petetylle kumppanille, koska hänellä on oikeus päättää, jatkuuko suhde vai ei. Koska jos pettävä osapuoli ei kertoisi pettämisestään, mutta se tulisi ilmi joskus 10 v. päästä niin tämä petetty osapuoli olisi elänyt nuo 10 vuotta valheessa. 10 vuotta olisi mennyt ihan hukkaan. Jos taas pettäjä kertoisi teostaan heti, voisi petetty osapuoli päättää suhteen, löytää "paremman" kumppanin ja alkaa rakentamaan uutta elämää. Ja mielestäni sinkun on ookoo harrastaa seksiä varatun kanssa, koska vastuu rajanvetoon on aina sillä parisuhteessa olevalla.
Ja sekin vielä ettei noissa Alonan perusteluissa ole mitään järkeä. "En lähtis jahtaamaan varattua miestä mutta jos asiat menis niin siihen suuntaan, että...". Jos ihastuis varattuun ihmiseen niin hän kyllä voi jättää kumppaninsa ennen kuin mitään pettämistä tapahtuu. Ei ole mitään syytä alkaa millekään jo ennen eroa.
Miten voi puhuakkaan toisen kunnioittamisesta jos hänen seurassaan ei ikinä katsoisi toisia mutta sitten yksin ollessaan voi, eli toisen selän takana? Ei vaan pysty käsittää. Jokaisella on omat näkemyksensä ja mieltymyksensä mutta elkää hyvät ihmiset puhuko niin että kaikki esimerkiks kattelee toisia.
En itse ole koskaan ymmärtäny tällästä nykypäivän menoa ja aattelu tapaa. Kyllä mä itse ainekin näen vain sen omani kun olen varattu ja kyllä hän on maa.il.man komein. Ihmisen viehätys ei tule pelkästä ulkokuoresta. Koen että nykypäivänä tää ajatusmaailma on näin sekasin just sen takia että ihmiset on manipuloitu luulemaan et tää kaikki ok normaalia. Ite olen vanhanaikanen eikä suhteessa katella tai aatella muita. Jos kokee siihen tarvetta niin on selvästi väärän ihmisen kanssa.
Pettämistä ja kenen vika se on ja kenen syy voi ajatella siltäkin kannalta, että jos olet alkoholisti ja ongelma on pitää pullo pois huulilta, niin syytätkö siitä paikallista S-markettia että myyvät alkoholia eivätkö poista alkoholia hyllystä? Pitäisikö muut ihmiset poistaa maailmasta jos jollain ihmisellä on ongelma pitää housut jalassa suhteessa?
Ex emännän kaa joskus käytiin kattoo ufctä,röökitauolta ku oltiin tulossa takas sisälle niin vastaan kävelivät 2kehätyttöä minishortseissa yms,tottakai mä katoin niitä,kattoi emäntäki mut silti sain häneltä sit noottia,en ymmärrä,olisko mun pitänyt nyt stna kattoa kattoon ja kompastua tai jtn 🤣🤣
Mä tykkään katella muita, miehiä tai naisia ja yleensä vielä naisia. Monesti nainen on vaan monellakin tapaa ulkoisesti näyttävämpi ja kiinnostavampi 😊 Materialistina tykkään kaikista kauniista asioista ja tää menee samaan kategoriaan selkeesti! Eikä siihen katsomiseen välttämättä edes liity mitään seksuaalista, vaan usein vaan ihailua ja mielenkiintoa 👌 Mutta kuitenkin, oon sen verran Alonan kans samoilla linjoilla, et kyse on myös kunnioituksesta! Kumppanin läsnäollessa en tietoisesti kattele muita (liian pitkään) ja odotan samaa toiselta. Laput silmillä ei kuitenkaan tarvii mennä 😄 On myös kaks eri asiaa, katsooko mielenkiinnosta vai yrittääkö aktiivisesti luoda kontaktia taka-ajatuksella 🤔
Mä en vaa pysty käsittämään tota teijän ajattelu tapaa että pettåmisestä ei pitäis kertoa, eli kannatatte valehtelua mielummin ku rehellisyyttä. Ja monia muitakin asioita kun teijän podeista kuuntelee nii järkyttyy tosta teidän ajattelumaailmasta.
Sehän on vaan hyvä, että maailmasta löytyy erilaisia ihmisiä 😊
niin eihän kaikki voi olla samas mieltä asioista ja seon ihan ok. mun mielestä vähän turhan epäasiallisesti sanottu. Mitä sä tästä kommentista nyt hyödyit? 14:48
Tämä, tätä asiaa ollaan normalisoitu niin paljon että ihmiset kuvittelee tälläsen olevan normaalia.
No onhan ny maailmas oikea ja väärä. Synti on syntiä. Ihminen voi taistella vastaan ja kehitellä omia pelisääntöjään mutta lyö päätään seinään lopulta. Mutta perus jumalattoman puheilta kuulostaa kun on elämässään eksyksissä.
Tit. 3
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.
Pettäminen on pettämistä myös silloin, kun se tapahtuu mielessä/sydämessä. "Te olette kuulleet sanotuksi: "Älä tee huorin". Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa." ( Matteuksen evankeliumi 5:27-28 )
Jos käy pettämässä niin mielestäni siitä pitäisi kertoa petetylle kumppanille, koska hänellä on oikeus päättää, jatkuuko suhde vai ei. Koska jos pettävä osapuoli ei kertoisi pettämisestään, mutta se tulisi ilmi joskus 10 v. päästä niin tämä petetty osapuoli olisi elänyt nuo 10 vuotta valheessa. 10 vuotta olisi mennyt ihan hukkaan. Jos taas pettäjä kertoisi teostaan heti, voisi petetty osapuoli päättää suhteen, löytää "paremman" kumppanin ja alkaa rakentamaan uutta elämää.
Ja mielestäni sinkun on ookoo harrastaa seksiä varatun kanssa, koska vastuu rajanvetoon on aina sillä parisuhteessa olevalla.
Toi on tosi hankala aihe 🤷♂️
Mää oon sun kans samaa mieltä, koskaan ei voi olla 100 varma etteikö paljastuisi pettämisestä ja että pystyykö sen valheen kanssa itse olemaan.
Ja sekin vielä ettei noissa Alonan perusteluissa ole mitään järkeä. "En lähtis jahtaamaan varattua miestä mutta jos asiat menis niin siihen suuntaan, että...". Jos ihastuis varattuun ihmiseen niin hän kyllä voi jättää kumppaninsa ennen kuin mitään pettämistä tapahtuu. Ei ole mitään syytä alkaa millekään jo ennen eroa.
Kyllä jos joku olisi pettänyt minua siitä haluaisin kuulla, ja myös samanlailla itse kertoisin siitä riippumatta haluanko että suhde jatkuu tai ei.
"Iso osa pettämisistä johtuu liijan kireistä säännöistä" 😳 apua. Kyllä se on merkki siitä että on väärän ihmisen kanssa.
Ihan best taas kiitos❤
Kiitos paljon 🥰
Miksi pitää pettää? Miksi ei voi sanoa suoraan ettei halua jatkaa enään suhdetta eikä silleen, että menee pettämään?
Siinähän se kiusallinen juttu on. Valitettavasti moni haluaa käydä vieraissa ja jatkaa parisuhdetta 🤷♂️
Miten voi puhuakkaan toisen kunnioittamisesta jos hänen seurassaan ei ikinä katsoisi toisia mutta sitten yksin ollessaan voi, eli toisen selän takana? Ei vaan pysty käsittää. Jokaisella on omat näkemyksensä ja mieltymyksensä mutta elkää hyvät ihmiset puhuko niin että kaikki esimerkiks kattelee toisia.
En itse ole koskaan ymmärtäny tällästä nykypäivän menoa ja aattelu tapaa. Kyllä mä itse ainekin näen vain sen omani kun olen varattu ja kyllä hän on maa.il.man komein. Ihmisen viehätys ei tule pelkästä ulkokuoresta.
Koen että nykypäivänä tää ajatusmaailma on näin sekasin just sen takia että ihmiset on manipuloitu luulemaan et tää kaikki ok normaalia. Ite olen vanhanaikanen eikä suhteessa katella tai aatella muita. Jos kokee siihen tarvetta niin on selvästi väärän ihmisen kanssa.
Pettämistä ja kenen vika se on ja kenen syy voi ajatella siltäkin kannalta, että jos olet alkoholisti ja ongelma on pitää pullo pois huulilta, niin syytätkö siitä paikallista S-markettia että myyvät alkoholia eivätkö poista alkoholia hyllystä? Pitäisikö muut ihmiset poistaa maailmasta jos jollain ihmisellä on ongelma pitää housut jalassa suhteessa?
Elää valheessa varsinkin alona. Pks kupla päälle thats it. T: 20v helsingin keskustassa asuneena
Ex emännän kaa joskus käytiin kattoo ufctä,röökitauolta ku oltiin tulossa takas sisälle niin vastaan kävelivät 2kehätyttöä minishortseissa yms,tottakai mä katoin niitä,kattoi emäntäki mut silti sain häneltä sit noottia,en ymmärrä,olisko mun pitänyt nyt stna kattoa kattoon ja kompastua tai jtn 🤣🤣
Mä tykkään katella muita, miehiä tai naisia ja yleensä vielä naisia. Monesti nainen on vaan monellakin tapaa ulkoisesti näyttävämpi ja kiinnostavampi 😊
Materialistina tykkään kaikista kauniista asioista ja tää menee samaan kategoriaan selkeesti!
Eikä siihen katsomiseen välttämättä edes liity mitään seksuaalista, vaan usein vaan ihailua ja mielenkiintoa 👌
Mutta kuitenkin, oon sen verran Alonan kans samoilla linjoilla, et kyse on myös kunnioituksesta! Kumppanin läsnäollessa en tietoisesti kattele muita (liian pitkään) ja odotan samaa toiselta. Laput silmillä ei kuitenkaan tarvii mennä 😄
On myös kaks eri asiaa, katsooko mielenkiinnosta vai yrittääkö aktiivisesti luoda kontaktia taka-ajatuksella 🤔
Hyviä pointteja 😊