KOLME VUOTTA LUOKANOPENA JA TÄSSÄ OLLAAN : LUOKANOPETTAJIEN AHDINKO 👩🏼‍🏫

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 3 май 2022
  • Korvaamattomasta työstä kunnon korvaus.👩🏼‍🏫 Olen lakossa vaikka olen hoitovapaalla ja oma paikkakunta ei lakkoile, koska.
    Kunta-alan lakko ja sitä myötä opettajien lakko alkoi tänään. Kasvatusala on kriisissä. Tekijöitä ei saada alipalkatulle alalle, jossa laadukkaan opetustyön järjestämiselle ei riitä aika. Opettajat ovat uupuneita, kyllästyneitä huonoihin työoloihin ja vaihtavat alaa.
    Koulut ja varhaiskasvatus eivät ole lasten säilytystiloja, jotta muu yhteiskunta toimii. Kasvatusalan työ on tulevaisuuden kannalta korvaamatonta. Suomalaiset opettajat ovat korkeasti koulutettuja, tunnollisia pedagogiikan ammattilaisia, ja silti opettajien palkat ovat jääneet jälkeen yksityisen sektorin palkoista. Palkankorotus toisi itselleni uran alussa halua ja motivaatiota pysyä kutsumusammatissani pitkään. Haluan tuntea riittäväni, ehtiväni tehdä työni laadukkaasti ja että minut nähdään kasvatusalan asiantuntijana ja ammattilaisena, eikä palvelualan työntekijänä.
    En koskaan kuvitellut urani ensimmäisen kolmen vuoden aikana joutuvani kysymään, että palaanko töihin vai palanko loppuun? Kutsumus vei alalle, mutten tiedä miten pitkälle se voi kantaa, jos valtakunnan tasolla ei tehdä muutoksia.
    #kuntaalanlakko #lakko2022 #vainopejutut #opettajienlakko #kutsumuseielätä #arvoasiantuntijalle
    ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
    🌙 instagram: @jannimarin

Комментарии • 20

  • @nellikoivu505
    @nellikoivu505 2 года назад +6

    Tosi kiinnostava video, ja kiva kuulla suoraan luokanopettajalta, mitä kaikkea työhön sitten oikeesti kuuluu ja mitä kaikkea joutuu tekemään vapaa-ajalla! Odotan innolla lisää videoita opettajuudesta, mutta kyllä nuo vauva-arki videotkin ovat olleet ihania :)

    • @jnnimri
      @jnnimri  2 года назад +1

      Kiitos paljon!👍🏻

  • @merjalassinaro3266
    @merjalassinaro3266 2 года назад +1

    Kiitos tästä❤️. Menee jakoon!

    • @jnnimri
      @jnnimri  2 года назад +1

      Huikeeta kiitos!💛💛💛💪🏻💪🏻💪🏻

    • @merjalassinaro3266
      @merjalassinaro3266 2 года назад

      @@jnnimri 🤗

  • @clarissasaari
    @clarissasaari 2 года назад

    Tosi kiinnostava ja kiva kuulla suoraan luokanopettajalta.

    • @jnnimri
      @jnnimri  2 года назад

      Kiitos🌼🌼🌼🌼

    • @clarissasaari
      @clarissasaari 2 года назад

      @@jnnimri ole hyvä ja milloin tulee uusi my Day video ☀️☺️

  • @larianton1008
    @larianton1008 2 года назад +1

    Hei Janni-Mari! Mä oon hakemassa aineenopettajan koulutukseen matematiikan ja fysiikan maikaksi. Mietin tässä, että vaikuttaako nämä samat ongelmat mitä tässä videossa mainitsit tuonne lukion puolelle? Kuten vanhempien kanssa kommunikointi, siivous, paperityöt jne. Ja jos osaat vielä sanoa, niin millä tavoin? Kiitos hyvästä videosta! Mulla on aineenopettaja haastattelu tulossa ensviikolla! Aika jännää ;D!

    • @jnnimri
      @jnnimri  2 года назад +2

      Hei ensinnäkin temppiä haastatteluun!😊 Aineenopettajilla on varmasti samanlaisia sekä varmasti poikkeavia haasteita/ongelmia omassa arjessaan. Lukiossa opetat montaa luokkaa, voit olla yhden luokan ryhmänvalvoja ja sitten jonkun oppilaan näet vain kerran viikossa. Paperitöitä on aivan varmasti ja oppilaiden edistymisen seuraaminen on eritavalla aikaavievää. Esimerkiksi vanhemmille soittaminen on varmasti harvinaisempaa, koska oppilaita on yksinkertaisesti niin paljon enemmän, mutta sitä enemmän sitten se wilma saattaa laulaa.😅 Oma aine määrittelee varmasti paljolti sitten sitä luokan siivoukseen tai tavaroiden ylläpitoon käytettävää aikaa (esim. kuvismaikan materiaalit vs. matikan maikan). Nämä tuli nyt ensimmäisenä mieleen, toivottavasti avasi vähän aihetta.✌😉

    • @larianton1008
      @larianton1008 2 года назад

      @@jnnimri Hei, kiitos vastauskesta ja kiitos tsempeistä!

  • @GeithStar
    @GeithStar 2 года назад

    Oon joskus miettinyt sitä, et olisko tuntipalkkaus opettajille kuitenkin parempi 🤔 eli silloin maksettaisiin palkka myös teidän tällä hetkellä vapaa-ajalla tehdystä työstä.

    • @jnnimri
      @jnnimri  2 года назад

      Opettajan työ on haastava tuntipalkoittaa, koska sitä voi tehdä niin eritavoilla. Jotkut käyttää enemmän aikaa luokan organisointiin, itse materiaalien väsäämiseen, toiset tekee vain ns "pakollisen", käyttävät valmiita materiaaleja, mutta päivittävät sitten vaikka vanhemmille aktiivisemmin oppilaan koulunkäynnistä. Sellaista työn standardia "mitä luokanopettajantyö on", jonka mukaan palkka maksettaisiin, olisi varmaan aika mahdotonta määritellä. Tai sitten valtiolla pitäisi olla pohjattomat taskut.😄

    • @GeithStar
      @GeithStar 2 года назад

      @@jnnimri totta kyllä tuokin 🤔 mulla on niin paljon helpompi, kun mä saan palkan kaikesta tehdystä työstä. Myös kotona tehdystä, toki en pidä sitä itsestäänselvyytenä ja tietysti palkka vois olla korkeempi, koska nyt joutuu tehdä todella paljon fyysistä duunia, jotta saa edes 2000€/kk ja kaikki ei meidän alalla saa edes tunteja tarpeeksi, viikolla yks- kaks pvää ja vkloput on taas sitä 10-16h päiviä. Ei sillä perhettä elätä. Moni on meidän alalla vielä vuokraduunari, joten viidakon lait on valloillaan (oon senkin puolen nähny). Jos ei joku arvannut jo alaa, niin ravintola-ala kyseessä 😅 ja kyllä, en vaihda alaa, rakastan mun työtä - vaikka koronan myötä tuli helvetin selväksi, ettei meitä arvosteta yhtään, ei edes oma ammattiliitto, ja meidän vika myös koko korona ja ihmisten sairastumiset ja kuolemat 😅

  • @harmonygift807
    @harmonygift807 2 года назад

    Eli suosittelisitko tällä hetkellä, että aineenopettajat, ne joilta puuttuu, suorittavat alakouluun ne monialaiset 60 opn opinnot ja menisivät töihin ala asteelle yläkoulun/lukion sijaan?
    T: musiikin aineenopettaja.

    • @jnnimri
      @jnnimri  2 года назад

      Moikka ja anteeksi, etten ole huomannut viestiäsi yhtään aikaisemmin!🙏🏼 Jos kutsumus on yläkoulu/lukiossa niin ehdottomasti sinne vaan! Todennäköisesti työllistyminen ja nimenomaan sen vakituisen viran saaminen on helpompaa luokanope/musakombolla. Alakoulumaailma on kuitenkin erilainen, joten pienten lasten kanssa olemiseen pitää myös olla minusta kutsumusta, jotta työstä nauttii.🤗

    • @harmonygift807
      @harmonygift807 2 года назад

      @@jnnimri Joo ei mitään, kiitos että vastasit! Me aineenopettajat ainakin Oulun yliopistossa joudutaan suorittamaan opetusharkka myös ala-asteella, joten tutuksi se tuli myös sielläkin :D. Mun mielestä kaikessa on ne hyvät ja huonot puolensa. Ehdottomasti erityisesti luokanopettajien ja erityisopettajien palkkaa ja työolosuhteita tulisi parantaa! Yläasteella on tietenkin teinit käsiteltävänä ja lukioihin luultavasti vaikea päästä kun kaikki haluaa just sinne töihin aina ehkä🤔. Oon jo opiskellu yhtä putkeen 6 vuotta ja alkaa hiljalleen riittää tässä vaiheessa :D. Ehtiihän tuota opiskella ja jatkokouluttautua aina myöhemminkin👍👍.

    • @jnnimri
      @jnnimri  2 года назад +1

      Mäkin opiskelin 7 vuotta, että ei se pitkä opintopolku välttämättä aina huono asia ole. 😊 Aineenopettajilla on totta kai intohimo siihen omaan aineeseen ja luokanopettajan työ voi tuntua sen takia haastavalta (useita aineita tai ettei oman aineen opiskelu onnistu samalla intesiteetillä pienten kanssa). Mä kyllä en voi kuin suositella lämpimästi joko lokoa tai erkkaa siihen aineenopettajapätevyyden kylkeen, koska niillä työllistyy aivan varmasti. Sit kun on saanut sen jalan oven väliin, aukeaa ne aineenopettajankin virat helpommin. 😉

  • @Superluhis
    @Superluhis 14 дней назад

    Toinen tuore luokanopettaja täällä moikka! 2 vuotta takana nyt luokanopettajan duunia. Oli kyllä kuin olisin omia ajatuksiani ja tunteitani katsonut videolta. Työtä on enemmän kuin pystyy mitenkään tekemään ja allekirjoitan niin täysin tuon riittämättömyyden tunteen... Tsemppiä kovasti sinne!

    • @jnnimri
      @jnnimri  5 дней назад +1

      Hei kuin myös tsemppiä ja jos on kohta edessä töihinpaluu lokohommiin, niin realistiset tavoitteet ja rajat itselle vain siitä, mikä tässä työssä on merkityksellistä ja mihin itse kykenee. Ollaan supersankareita!🧡☀️