Pahinta lienee se, että paikalla olleen silmin tämä tuntuu kohtuullisen asialliselta, joskin pinnalliselta kuvaukselta 1970-luvun Suomesta? Pinnalliselta, koska oli tietoisesti valittu viihteellinen näkökulma eikä neuvostoliiton suurlähetystön sensuroimista elokuvista, poliitikkojen kotiryssänsä tuella moskovasta etsimästä vetoavusta tai ilman vaaleja valituista presidenteistä ja muusta kähminnästä puhuttu vielä mitään. Isoista sisä- ja ulkopoliittisista kysymyksistä samana aikana saisi vielä paljon hurjemman karikatyyrin. Sitä odotellessa...
Tää on sellanen video mikä tulee esittää kaikille vanhuksille ja selittää kuinka nykyään voidaan tekoälyllä huijaa ihmisiä antaan korttitiedot. Luulis tämän olevan vihdoinkin hyvä esimerkki. Loistavaa työtä. AI painanu hommia oikeen kunnolla.
Minä tiesin että nuo ei ole aitoja tyyppejä. Kekkonen ei tollasiin pellleilyohjelmiinn osallistunut. Irwinillä olisi ollut luonnetta ja huumori sellaista että olisi voinut osallistua, mutta tuo ei ole Irwinin. Äänestä erottaa hyvin.
Ja Kekkonen kuoli jo 1980 luvun alussa, kun Koivistosta tuli presidentti, niin aika pian sen jälkeen. Kekkonen oli jo kuollut kun kolmoskanava aloitti lähetykset 1987. Että näin. Tekoälyä ei ollut 1980 luvulla, että tuo kolmoskanavan tunnus on tehty tuohon jälkeenpäin.
@@ordelian7795 no sitä sitten että Kekkonen se ei ole. Ei kuollut pidä enää mitään ohjemia. Ja kekkosen luonteen tuntien se ei ole mahdollistakaan. Ei Kekkonen lähtisi tuollaiseen ohjelmaan mukaan. Ei Kekkonen ollut mikään Niinistö tai Stub.
Ei hitto vie, ensimmäisellä kerralla ei osannut edes nauraa kun tuijotti vaan. Tää kutittelee jotain ihan omaa aivolohkoa. Ihan mahtava ja järjetön hyppy eteenpäin. Toivottavasti jaksat tehdä näitä lisää💪🏻
Tuo -Renttu Bailando on kyllä niin Irwinimäinen biisi, ja kokonaisuutena kuulostaa siinä määrin ihan oikealta Irwinin biisiltä, että jos en tietäisi että tää on tekoälykikkailua, ni mulle menis ihan täydestä että toi on ihan oikea Irwinin biisi jota en vain ole koskaan aikaisemmin kuullut!🎵🎶👍💥💯
Ai P..kele on muuten hyvä 😊nyt on muuten ISO kiitos tekijälle tai tekijöille. Aivan mahtavasti tehty kaikki editoinnit, samalla tavalla tulevaisuudessakin 👍
Täähän taisi olla heti Kekkosen ainoan presidenttikauden jälkeen vuonna 1997. Tosin alkuperäinen striimihän oli tietysti mustavalkoinen joten hyvin on kyllä tekoäly värittänyt sen, kiitos!
Mahtavaa settiä. Siistiä nähdä Irwinistä tällästä. Oon iso Irwinin fani. PS. En muistanu kuinka komea Irwin oli nuorena. Hyvä montage Irwinin eri hetkistä tossa lopussa.
Ai kun kiva nähdä tällaista 🙂 Tunsin Irwinin ja vietin paljon aikaa lapsena hänen silloisen avovaimonsa pojan kanssa kaveeraten. Irwin vei meitä Jeepillään, pelasi lätkää meidän kanssa jne.❤
@@thebasisti2482 Olisivat luultavasti paljon kekseliäämpiä ja viihdyttävämpiä kuin se shaisse mitä siellä nyt on. En ole katsonut tavallisia TV lähetyksiä hyvään 14 vuoteen, voisin jopa alkaa uudelleen katselemaan jos tällaista matskua sieltä tulisi.
@@miscme7116 Onhan tässä kuitenkin ihmisen keksimät jutut, joten jos TV alkaa puskea tekoälyllä luotua sisältöä, on käsikirjoittajina samat paskat salkkaripellet kuin nytkin.
@@miscme7116 muuten joo mut toisaalta taas ne ei olis enää oikeita ihmisiä mitä haastatellaan jne... se olis vaan yhen ihmisen keksimä tarina/käsikirjoitus sekin. toisaalta tämä kekkonen talk show ois kyl sarjana aivan mahtava!
10 vuotta sitten, kun teköälystä ensimmäiset pöhinät. Ni toki mietti parannusta syöpään, rauhaa maailmaan jne. Mut ei me saatiin Irwin Goodman ja Kekkonen vielä henkiin! Mä niin rakastan ihmisiä, koska ollaan niin typeriä! Rock on!
Alternative universe: UKK oli presidenttinä 2 kautta, jonka jälkeen hän alkoi pitämään Suomen ensimmäistä talk showta, josta hän voitti Oscarin vuonna 1975 ja hän sai vuonna 1979 lempinimen ”Euroopan Johnny Carson”.
Siis jumal* mitä settiä! Tämän tekemiseen on käytetty jo todella paljon aikaa. Vaikka repliikit ja juoni tulisivatkin helposti (vaikea sanoa, kun en tekijää tunne), niin ihan jo noiden klippien etsiminen ja leikkaaminen ottaa aikansa. Kiitos! Odottelen innolla seuraavia teoksia. P.S. Toivottavasti et joudu känkelöidyksi tuon Estonian takia. Sen huumori oli kyllä mustaa kuin paras kahvi 😂
Äitini oli Irwinillä kotisiivoojana aikanaan. 😁On kertonut tarinoita että siivottavaa oli paljon viikonloppuisin ja ihmisiä piti herätellä ties mistä huoneista 💀
This is fantastic. The attention to detail is top level. You deserve a million subs. I understand most of the language living 12 years here already. Well done
Tää tuntuu samalta kun katsoisi telkkaria rinnakkaisulottuvuuden suomesta :D
Tekoäly onkin toinen todellisuus!
Lapsuuden Suomi. Vanhuksena varmaan muistelen dementiassa että tämä oli totta.
@@nakkipiilo123 Mandela-efekti :D
@@Arquinas mutta jos se riistäytyy käsistä niin jokainen tajuaa mitä käy joten ollaan varovaisia sen kanssa.. "niin sanottu kaksi teräinen miekka"..
Pahinta lienee se, että paikalla olleen silmin tämä tuntuu kohtuullisen asialliselta, joskin pinnalliselta kuvaukselta 1970-luvun Suomesta? Pinnalliselta, koska oli tietoisesti valittu viihteellinen näkökulma eikä neuvostoliiton suurlähetystön sensuroimista elokuvista, poliitikkojen kotiryssänsä tuella moskovasta etsimästä vetoavusta tai ilman vaaleja valituista presidenteistä ja muusta kähminnästä puhuttu vielä mitään. Isoista sisä- ja ulkopoliittisista kysymyksistä samana aikana saisi vielä paljon hurjemman karikatyyrin. Sitä odotellessa...
Jestas, nyt oli huima tasohyppy eteenpäin. Lisää tällaista!
tää on jo niin surrealistinen, että oksat pois. näitä lisää, kiitos!
"Nyt lähdetään pienelle katkolle" "Ei saatana!"
Siis mainoskatkolle! Ei viinakatkolle!
Lielahti kuittaa! 😉
Sähän perkele säikytit mut tolla katko hommalla
Mulle tuli youtube mainos just siinä 😂
@@PoikaJaIlves Mitävittua. Lielahti mainittu?
Tää on sellanen video mikä tulee esittää kaikille vanhuksille ja selittää kuinka nykyään voidaan tekoälyllä huijaa ihmisiä antaan korttitiedot. Luulis tämän olevan vihdoinkin hyvä esimerkki. Loistavaa työtä. AI painanu hommia oikeen kunnolla.
Erittäin hyvin sanottu siellä ruudun takana
Minä tiesin että nuo ei ole aitoja tyyppejä. Kekkonen ei tollasiin pellleilyohjelmiinn osallistunut. Irwinillä olisi ollut luonnetta ja huumori sellaista että olisi voinut osallistua, mutta tuo ei ole Irwinin. Äänestä erottaa hyvin.
Ja Kekkonen kuoli jo 1980 luvun alussa, kun Koivistosta tuli presidentti, niin aika pian sen jälkeen. Kekkonen oli jo kuollut kun kolmoskanava aloitti lähetykset 1987. Että näin. Tekoälyä ei ollut 1980 luvulla, että tuo kolmoskanavan tunnus on tehty tuohon jälkeenpäin.
@@koskela77 Jaa, mitä sitten?
@@ordelian7795 no sitä sitten että Kekkonen se ei ole. Ei kuollut pidä enää mitään ohjemia. Ja kekkosen luonteen tuntien se ei ole mahdollistakaan. Ei Kekkonen lähtisi tuollaiseen ohjelmaan mukaan. Ei Kekkonen ollut mikään Niinistö tai Stub.
Nyt Paakkelsi on ylittänyt itsensä, loistavaa matskua! 😀👍👍🧑🎓
Ei hitto vie, ensimmäisellä kerralla ei osannut edes nauraa kun tuijotti vaan. Tää kutittelee jotain ihan omaa aivolohkoa. Ihan mahtava ja järjetön hyppy eteenpäin. Toivottavasti jaksat tehdä näitä lisää💪🏻
Aivan loistavaa matskua jälleen kerran. Näillä jaksaa taas tämän pimeän syksyn läpi. Jatka sanaan malliin. 10/10.
Kiitti!
Tää on niin hemmetin hyvin tehty😎👍👍👍!!
Ihan kekkosen oikeesti , nyt on todella hämmentävän hienoa materiaalia!!!Uskomatonta!!!!!!!
Kiitos!
"Risteilyt nyt pohjahinnoin" 🤣 Jopa noi mainokset on loistavia 🤣 Tämä siis on oikeasti pelottavan hyvä!! 😎👍
Tykkäsin! Etenkin mainoskatkosta ja Estoniamainoksesta.
Halpa osta. Paska saa.
ku uppos@@JPH921
@@JPH921 Se "osui ja upposi"
@@ninniv.5615 suuria asioita suurille ihmisille, pieniä asioita pienille ihmisille. Oletko sinä suuri ihminen?
Olisipa aina näin hyviä mainoksia ohjelmissa!
Ehei ju-ma-lau-ta, nimittäin aivan sensaatiomasta kamaa!! Tästä ei viihde enää parane. Vaadimme Pertti Pasasta ja Nykästä studiovieraiksi!
Joooo!!!
Spede heti seuraavaan jaksoon vieraaksi, kiitoooos 😀
Tai veskua
Nuori Vesku!
@@endlesspath3044 esa pakarinenkin ois kova
Aivan mahtavaa! Tää on paljon laadukkaampaa ku mikään, mitä TV:stä tulee 😅👌🔥
Tuo -Renttu Bailando on kyllä niin Irwinimäinen biisi, ja kokonaisuutena kuulostaa siinä määrin ihan oikealta Irwinin biisiltä, että jos en tietäisi että tää on tekoälykikkailua, ni mulle menis ihan täydestä että toi on ihan oikea Irwinin biisi jota en vain ole koskaan aikaisemmin kuullut!🎵🎶👍💥💯
Tämä oli kyllä 10/10!
Taas oli todella tosi tosi mahtava Kekkonen 😅😅
Kanava sai juuri yhden fanin lisää. Voittaa tv-tuotannot mennen tullen 👍
Ai P..kele on muuten hyvä 😊nyt on muuten ISO kiitos tekijälle tai tekijöille. Aivan mahtavasti tehty kaikki editoinnit, samalla tavalla tulevaisuudessakin 👍
herkkua!!! Pirun hyvää viihdettä.
Täähän taisi olla heti Kekkosen ainoan presidenttikauden jälkeen vuonna 1997. Tosin alkuperäinen striimihän oli tietysti mustavalkoinen joten hyvin on kyllä tekoäly värittänyt sen, kiitos!
Tää intro on ihan bängeri! Soi kokoaika päässä.
Hetkeksi unohdin eron masennuksen. Tänks
Voimia veli!
Voimia! Luota siihen, että aika parantaa kaikista eniten
@@ilpokehminen1052 ja minä äitini sytostaatti hoidot(syöpä hoito)..
:) :)perkeles suomen kaksi kovinta jäpää kauttaikojen!!!
Mahtavaa settiä. Siistiä nähdä Irwinistä tällästä. Oon iso Irwinin fani.
PS. En muistanu kuinka komea Irwin oli nuorena. Hyvä montage Irwinin eri hetkistä tossa lopussa.
boing boing
@@EbinKeijo poing poing poing
Upeaa ! Lämmittää mieltä hemmolle, joka on livenä näitä Urhon juttuja nähnyt. Kiitos, loistavaa menoa !
Juu näitä lisää. Tää oli mahtava. Ja ne mainokset oli hyviä myös, varsinkin se Estline.
Tää ois mahtava saaha juicen kanssa ❤ näitä lisää! Aivan parasta
Aivan mahdotonta settiä!😂
Ihan loistava ja hitto tätä nykytekniikkaa, miten voi olla mahdollista 😂
No nyt on kovaa settiä !!
Ai kun kiva nähdä tällaista 🙂 Tunsin Irwinin ja vietin paljon aikaa lapsena hänen silloisen avovaimonsa pojan kanssa kaveeraten. Irwin vei meitä Jeepillään, pelasi lätkää meidän kanssa jne.❤
Timanttia!!! Lisää kiitos
Siis tää on aivan paras talkshow ! Kiitos Paakkelsi 🤝🇫🇮🫶
Odotan malttamattomana jo seuraavaa jaksoa.
Tää on ihan loistava! Mestarillisen surrealisti, huima veto! Kiitos. Tuli kyllä hymy huulille monessa kohtaa :)
Jos tästä tulisi sarja niin en panisi pahakseni ollenkaan.
Miltä tuntuisi, jos tekoälysarjoja esitettäisiin televisiossa?
@@thebasisti2482 Olisivat luultavasti paljon kekseliäämpiä ja viihdyttävämpiä kuin se shaisse mitä siellä nyt on. En ole katsonut tavallisia TV lähetyksiä hyvään 14 vuoteen, voisin jopa alkaa uudelleen katselemaan jos tällaista matskua sieltä tulisi.
Kenet Kekkonen talk show saa seuraavaksi vieraakseen?
@@miscme7116 Onhan tässä kuitenkin ihmisen keksimät jutut, joten jos TV alkaa puskea tekoälyllä luotua sisältöä, on käsikirjoittajina samat paskat salkkaripellet kuin nytkin.
@@miscme7116 muuten joo mut toisaalta taas ne ei olis enää oikeita ihmisiä mitä haastatellaan jne... se olis vaan yhen ihmisen keksimä tarina/käsikirjoitus sekin. toisaalta tämä kekkonen talk show ois kyl sarjana aivan mahtava!
Tää alkaa olla jo taidetta... Surrealistinen fiilis ei mene ohi vaikka video päättyi 😊
Todella upeeta. Absolutely fabulous ❤😂👍👍👍
Ihan huippu, tätä lisää 🎉🎉🎉
Tämähän on suorastaan taidetta!
Hienosti tehty!
Tää on kultaa!! Parasta mitä youtubessa on!!💪💪🥇🥇🥇
Kiiitosh ja kumarrus 😊 Pirun kova setti.
Jumalauta! Parempaa talkshowta ei löydy tästä maasta!! 🔥🔥
Mieletön video, kiitos paljon! 😁👍
Loistavaa. Tämä on jo taidetta. :D Kiitos!
Tämä oli erittäin viihdyttävä video. Kiitos.
Lisää kiitos. Tätä kattois mieluusti televisiosta.
Nää on kyllä loistavia. Tietäis vaan mitä töikaluja käytät. En pystyisi moiseen, kuten Kekkonen sanoisi.
Milloinkohan naapurista kysellään että eikö Kekkonen olekaan kuollut?
Solmitaan uusi YYA-sopimus.
Ja jossei se putinin perseily pian lopu niin Kekkonen heittää löylyä ja tekee venäjän karhusta taljan.
Millonkohan joku luulee tuon olevan ihan oikea ohjelma?
@@Tonny0909ajattelin että tästä saisi ihan mahtavan minisarjan maikkarille lauantai-iltojen taikaa palauttamaan 🎉
@@Tonny0909 Eikö se sitten ole?😄
Ukraina olisi Neuvostotasavalta❤😂
Aivan mahtavaa settiä
Yleisö vaatii lisää!
Tosi vetävä tunnari sisällöstä puhumattakaan! Mahtivideo.👍
Ihan eeppistä settiä
Huimaa tawaraa. Olisko Vain elämää kova, Irwin, Juice, Sorsakoski, Walli, Rautavaara ja Virran olavi😅
Ihan huikee!
Ihan loistava !
Ei hemmetti mitä viihdettä😂
10 vuotta sitten, kun teköälystä ensimmäiset pöhinät. Ni toki mietti parannusta syöpään, rauhaa maailmaan jne. Mut ei me saatiin Irwin Goodman ja Kekkonen vielä henkiin! Mä niin rakastan ihmisiä, koska ollaan niin typeriä! Rock on!
Alternative universe: UKK oli presidenttinä 2 kautta, jonka jälkeen hän alkoi pitämään Suomen ensimmäistä talk showta, josta hän voitti Oscarin vuonna 1975 ja hän sai vuonna 1979 lempinimen ”Euroopan Johnny Carson”.
TEKOÄLYN RIEMUVOITO.NÄITÄ LISÄÄ.BRAVO
Ei sanoja. Lisää, kiitos !!
Hyvät näyttölukemat, huhu :D 22 kertaa tilaajien määrä.
Tää on niin hemmetin hyvin tehty!!! 😎👍👍👍
Nyt oli todella kovaa settiä!
Mielummin katon tätä talkshowta kuin noita oikeita 😂
🎉🎉🎉🎉🎉😂😂😂😂😂Uskomattoman viihdyttävää, kiitos
Törkeän hauska video jälleen kerran !! 😂😂
Tämä oli kyllä aivan huippu viihdettä😂 Kiitos tästä! 👍
On loistava ja samaan aikaan vähän pelottava. En uskalla ajatella, millainen maailma on 10 vuoden kuluttua. Hyvä, että huumorilla koulutatte ihmisiä.
😂Loistavaa! Lisää kiitos.
"Se oli sitä surutonta nuoruusaikaa ja Kekkonen ministeri vain" 🎶
Jahas ja kanava lähti tilaukseen. Aikamoinen velho olet, täytyy sanoa! Aivan helkkarin hienosti tehty talk show!
Nyt on kova
hahaha ai herranen aika tää oli hyvä! Kiitos tästä, helpottaa miesflunssassa oloa.
Ai saakeli miten kultaa
Ensimmäinen erinomainen suomalainen talk show. Ei ollut myötähäpeää. Lisää kiitos! 😂👍🏻
Nyt vauhti kiihtyy!😂
Tää on loistava!
Kolme sanaa: Mahtavaa, mahtavaa, mahtavaa!
Arvostettava Julmahuvi-referenssi. 🙏🏻
Kiitos! Huolestuin jo että eikö kukaan sitä tiedä.
Mä en hoksannu. Anna joku vinkki 😅
@@ninniv.5615 The Joyboys
Kaveri oli Irwinin henkivartija silloin, kun Irwin kuoli Venäjällä. Hänel on toi musta hattu muistona.
PAras video aikoihin youtubessa. Tee vastaavia pitempiä lisää.
Tää on kyl nii pirun hyvä.paakkelssi:oot jumalasta seuraava
Nyt on hyvä meininki. Pesee kaikki nykyisen telkkarin tarjonnan mennen tullen
Hyvät mainokset, Estonia - Unelmien laiva.
Juu katsoin samaa. ”Varaa nyt unohtumaton risteily itämerellä”, ”Se on laiva kuin unelma” :DD
"Osta ennenkuin KALLISTUU" 😅
"Risteilyt nyt POHJAHINNOIN!"
...ei jumalauta :D
Aito Urho oli niin kova jätkä ettei se tästä mitään välittäis
Ylessä tätä ei suvaittaisi. On näet viihdettä.
Tosi hyvä!
Lisää näitä💪
viihdettä jälleen❤❤
Siis jumal* mitä settiä! Tämän tekemiseen on käytetty jo todella paljon aikaa. Vaikka repliikit ja juoni tulisivatkin helposti (vaikea sanoa, kun en tekijää tunne), niin ihan jo noiden klippien etsiminen ja leikkaaminen ottaa aikansa.
Kiitos! Odottelen innolla seuraavia teoksia.
P.S. Toivottavasti et joudu känkelöidyksi tuon Estonian takia. Sen huumori oli kyllä mustaa kuin paras kahvi 😂
Minä pidän tästä. Kiitos!
Tää oli ihan helvetin hyvä. Jopa outro oli 5/5. Irwin lives!
Huhhuh on kyl taitavasti tehty video 🎉🎉 mahtava!! 😅🎉
Aivan mahtava video lisää ukk talk showta
Aivan loistava
Äitini oli Irwinillä kotisiivoojana aikanaan. 😁On kertonut tarinoita että siivottavaa oli paljon viikonloppuisin ja ihmisiä piti herätellä ties mistä huoneista 💀
This is fantastic. The attention to detail is top level. You deserve a million subs. I understand most of the language living 12 years here already. Well done
kiitos 👍 tykkäsin.
Tää on kova! Kiitos 🙏