Näkevän ja näkövammaisen välinen ystävyys on tasavertainen ihmissuhde pienillä lisämausteilla
HTML-код
- Опубликовано: 6 окт 2024
- Moikka ja ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! Näkevän ja näkövammaisen välinen ystävyys on aihe, jota mun on ollut tarkoitus käsitellä videon muodossa jo pidemmän aikaa. Nyt näin ystävänpäivän jälkipäivinä se on erityisesti ajankohtainen, joten kokosin vähän ajatuksiani asiasta syvemmin. Vaikka näkevän ja näkövammaisen yhteinen ystävyys on aivan tavallinen ihmissuhde jossa puuhataan yhdessä monenlaista hauskaa, jutellaan kaikesta maan ja taivaan väliltä ja vietetään tärkeitä ja ikimuistoisia hetkiä yhdessä, kuuluu siihen myös jonkin verran eroavaisuuksia kahden näkevän ihmisen väliseen ystävyyteen verraten. Mulle tasavertaisuus on yksi tärkeimpiä asioita myös ystävyyssuhteissa: Molemmat osapuolet saavat ja antavat, auttavat ja ottavat apua vastaan. Näinhän se menee yleisestikin kaikkien kesken. Näkövammaisuus tuo kuitenkin väistämättä välillä ystävyyteen pientä lisähöystettä, joka vain täytyy molemmin puolin hyväksyä osaksi sitä. Olen valtavan onnekas, kiitollinen ja onnellinen että mulla on ympärilläni ystäviä - ihmisiä, jotka haluavat olla myös tarvittaessa avuksi elämän erilaisissa hetkissä. Joskus herään kuitenkin huolehtimaan, etteivät nuo lisähöysteet vain kuormittaisi ketään liiaksi. Videolla avaan näitä mietteitäni enemmän, joten toivottavasti jaksat katsella tän pitkääkin pidemmän videon loppuun saakka :) Paina peukku jos tykkäsit, voit seurata minua myös muualla somessa, linkit somekanaviin löydät alta. Mahtavaa jos laitoit kanavan tilaukseen myös!
Minä muualla somessa:
Vanha blogi: minnamononen.bl...
Uusi blogi: www.lily.fi/blo...
Facebook: / minnamononenvlogi
IG: @merituulessavlogi ja @minnamarimononen
Tässä näkevän avautumista aiheeseesi.
Ainut ero näkevän vs. näkövammaisen kanssa hengailussa on tosiaan se, että julkisilla paikoilla mä saatan olla se ainut näkevä kaksikosta. Mä pidän huolen siitä, että liikkuminen sujuu molemmilla ilman kolhuja ja sujuvasti, ettei eksytä ja kerron ääneen huomioita ympäristöstä. Erittäin pieni vaiva, mikäli seura on oikeasti antoisaa.
Toinen pieni ero saattaa olla vain se, ettei esim. syntymäsokon kanssa pysty puhumaan visuaalisista asioista samalla tavalla kuin yleensä on tottunut, mutta onneksi maailmassa on tuhansia muita asioita mistä voi keskustella. Olen myös törmännyt tilanteisiin, missä on erittäin mielenkiintoista puhua vaikkapa väreistä, pukeutumistyyleistä tai ulkonäköihanteista ihan eri perspektiivistä. Se on enemmän tiedon jakamista sokon kanssa. Mielenkiintoinen lisä on se, että yrittää pitää sen oman mieltymyksen tuputtamisen rajallisena ja vain jakaa informaatiota siitä mitä näkee. Olen kokenut nämä hetket virkistävinä ja rikastuttavina kokemuksina, myöskin hyvällä tavalla haasteellisina. 😂
Jokainen ihminen on yksilö, on sitten perusterve tai vammaisuuden kirjoon kuuluva. Ystävyyteen kuuluu vastavuoroisuus ja vuorotellen apuna, tukena ja väh. kuuntelevana korvana oleminen. Suurin osa ihmisistä pystyy molemminpuoliseen ystävyyteen, mutta niitä itsekkäitä ja vain ottavia osapuolia kuuluu ihan kaikkiin ryhmiin. Jos ihmissuhdetaidot eivät ole kunnossa, niin se on suurin syy miksi ystävyys ei syvenny, pysy tai edes pääse alkuun. Näkövammainen saattaa tarvita käytännön apua enemmän joissain asioissa (esim. mainitsemasi vuoronumeron tarkkailu tai ruokakaupassa käyminen), mutta jokainen tarvitsee apua joskus jossain. Kunhan vastavuoroisesti auttaa kun pystyy, niin ei pidä tuntea huonoa omaatuntoa. Onneksi tosiaan henkilökohtaisen avustajan kanssa voi luvan kanssa keskittyä oman arjen helpottamiseen, mikä vähentää riskejä taakan tunteisiin lähipiirissä. Vaikutat aidosti erittäin empaattiselta ihmiseltä kuka ottaa muut huomioon, uskon että näkevät ystäväsi eivät koe stressiä kanssasi näihin asioihin liittyen. ☺ Eikä tämä "taakkana olo" liity vain vammaisuuteen, vaan ihan jokainen voi tuottaa sellaista fiilistä toisille esim. tehdessään huonoja valintoja elämässä. Näkövammainen ei koskaan ole valinnut rajoitteitaan, niillä korteilla vaan pelaa mitkä on annettu. Kunhan vain tosiaan auttaa takaisin kuten ystävän kuuluu, mitään ongelmaa ei ole. Varsinkin jos apua pyytäessä vielä ottaa näkyvästi huomioon toisen voimavarat, niin kitkaa ystävyyden välille ei pitäisi syntyä.
Ihminen jännittää asioita mitä ei tunne entuudestaan, muistan itsekin jännittäneeni sokon kohtaamista 10 vuotta sitten. Kun silloin tokaisin "nähdään" syntymäsokolle erotessamme, manasin nolona itseni pohjamutiin. Tiedän toki nyt, että täysin turhaan.
Luultavasti näkevä tasapainoilee hirveän uteliaisuuden ja hyvien käytöstapojen rajamailla tavatessaan sokon ensimmäistä kertaa. Näkevä saattaa miettiä näkövammaisen kohdatessaan, että mitä kaikkea näkevä saattaakin tehdä väärin. Heti ensimmäisenä saattaa jo pohtia sitä, että ojentaako sen kätensä kättelyyn jos se toinen ei nää sitä kättä. Ja sitten että kehtaako sitä kommentoida mitään mitä näkee tai on nähnyt, koska sitten voi olla että sille sokolle voi tulla paha mieli koska se ei näe mitään! Oi voih, kiusallinen fiilis on katettu. Kunhan tästä vaiheesta päästään yli, niin edessä voi olla erittäin rikastuttava ihmissuhde.
Kiitos paljon kommentistasi! :) Se on juurikin näin. Kun molemmat tekevät ns. oman osuutensa, niin ystävyys varmasti pysyy ja tosiaan erilaiset keskustelut ja näkökulmat eri juttuihin kuten tuohon visuaalisuuteen näkövammaisen näkökulmasta voivat olla todella rikastuttavia ja antoisia. Siinä oppii uutta ja miettimään ehkä asioita ihan uudella tavalla mitä ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. Aivan kaikista asioista ei keskustelu ole helppoa, mutta toisaalta niistäkin joihin näkövammainen ei voi niinkään ottaa kantaa, voi kuitenkin keskustella niin monen muun ihmisen kanssa, joten sekään ei kai ole niin vakavaa. Itse en esimerkiksi juurikaan katso elokuvia, niinpä varsinkaan ulkomaalaisista leffoista mun kanssa on vaikea jutella kun en niistä mitään tiedä. Mutta ajattelen niin, ettei sen luulis maailmaa kaatavan kun näkevä voi kerrata esimerkiksi jonkin uuden leffan tapahtumia näkevienkin ystäviensä tai muiden lähipiiriin kuuluvien kanssa, eikä hän siten mitään tiettyä aihetta kokonaan menetä. Ja alkuun kun ei vielä toista tai ylipäätään ketään näkövammaista ennalta tunne saattaa tulla niitä hetkiä kun nolostuttaa, itse rohkaisen vain ottamaan ne reilusti esiin ja kysymään mieltä askarruttavia juttuja, tosin sekään ei varmasti ole helppoa. Mutta kyllä niistäkin tilanteista aina yli päästään ja kaikki helpottuu kun toisen oppii tuntemaan. Itsekin joskus olen miettinyt jonkun sanoessa esimerkiksi tapaamisen jälkeen kuullaan näkemisen sijaan, että kehtaanko varovasti korjata asian kun tekisi niin mieli mutten halua tuottaa toiselle sitä noloa fiilistä kun tiedän että sellainen siitä kuitenkin tulisi. Toki se olisi juuri sitä tiedon jakamista myös, silti se on itsellekin välillä hankalaa :) Mutta kuten sanoin, niistä kyllä selviää ja jälkeenpäin ne ovat meitä osan kavereiden kanssa jopa huvittaneet kun olemme oppineet tuntemaan toisemme hyvin, ja keskustelu näistä asioista käy kuin vettä vaan :)
@@Saunatonttu01 Se on yleensä fakta, ettei kaikki läheiset jaa kaikkia samoja mielenkiinnon kohteita muutenkaan. Erilaisia ihmisiä on eri tilanteisiin ja se on erittäin hyvä niin. ☺
Siinä ollaan tosiaan mutkikkaan aiheen äärellä, että milloin kehtaa kysellä ja milloin omatoimisesti sivistää. Jotkut "joutuvat" vastaamaan niihin samoihin kysymyksiin joka päivä, myöskin silloin kun ei yhtään huvittaisi. Tämän mahdollisuuden tiedostaminen saattaa estää kysyjää kysymästä, mutta sitten on taas niitä ketkä kyselevät liiankin innokkaasti väärissä paikoissa. Vastaaja taas joskus vastaa mielellään, joskus (ainakin mielessään) kiroaa kysyjän. Voi kun näihin tilanteisiin olisi selkeät etikettisäännöt tiedossa! 😛
Voisitko tehdä videon yksin metrolla matkustamisesta ja antaa vinkkejä siihen? näkövammaisena tai täysin sokeana
Kovasti pohdit asiaa vain siitä miten sinua kohdellaan...kyllä se ystäväkin odottaa, että hänet huomioidaan ja muistetaan ja pidetään yhteyttä...
Juuri sitä tässä painotinkin, että molemmat saavat ja antavat tasapuolisesti. Ystävyys on aina molemminpuolinen asia, josta kummankin tulee omalta osaltaan huolehtia jotta se kestää. Pohdin nimenomaan juuri niitä eroja, joita on omissa ystävyyssuhteissani muiden vastaaviin verraten - siis niitä, joita näkövamma siihen tuo, ei niinkään kaikkia ystävyyssuhteita yleisellä tasolla. Se oli se näkökulma mitä tähän yritin hakea.