Vaellus Ruotsin Lapissa | Abisko

Поделиться
HTML-код
  • Опубликовано: 15 июл 2023
  • Lähdettiin Hannan ja Retkipuudelin kanssa Ruotsin Lappiin jossa tehtiin viikon mittainen vaellus Abiskosta Bajimus Gårsajavrin länsipäähän asti jonka upeissa maisemissa vietettiin kaksi yötä. Matkalla sattui huonoa tuuria ja myös hyvää tuuria. Hyvää tuuria oli se, että Bajimus Gårsajavrin länsipäässä törmäsimme tunturisopuleita saalistelevaan Kettuun ja Ahmaan joka kävi tutkimassa leiriämme kivien takaa hyvinkin läheltä. Liekö haistanut maukkaan puudelipaistin? Säät suosi ja aurinko paisteli lähes koko viikon kirkkaalta taivaalta tehden päivälämmöistä hellelukemia jonka vuoksi vaellettiin taas lähinnä öisin. Huonoa tuuria oli kamerakaluston kanssa. Yksi Goproista katosi jonnekkin matkalle ryteikköön eikä enää löytynyt. Aivan viimeisenä päivänä Hannan kamera kaatui jalustansa kanssa ja kameran kylki kopsahti kiveen eikä enää käynnisty. (JAS korjaa toivottavasti). Toiseksi viimeisenä päivänä oltiin päiväunilla ja minulla oli unohtunut muovipussissa ruoat ulos. Hetken kuluttua heräsin outoon naputukseen, raotin teltan ovea ja Korppihan se siinä söi pari viimeistä Voyager retkiruoka pussiani. :D Onneksi Hannalla oli pari ylimääräistä pussia niin sai niillä korvattua tilanteen.
    Maukkaat retkiruoat osoitteesta retkiruoat.fi/ . Kassalla koodilla RETKIREPPU10 saat 10% alennusta loppusummasta tutustumistarjouksena.
    Kevyitä aurinkopaneelilatureita retkeilykäyttöön osoitteesta luonterra.fi/
    #Vaellus #Retkeily #abisko #ruotsi #Lappi #sweden #swedishlapland

Комментарии • 91

  • @marjoriitta880
    @marjoriitta880 Год назад +9

    Kiitos upeasta filmistä 😍 Mahtavia maisemia, ihania kuvia tunturikasveista ja eläinten kuvaus oli suuri plussa 🙂 Retkipuudeli oli reipas ja kalustotappioista huolimatta teillä oli upea reissu 💖 Terkut myös Hannalle ja Topille 🙋🏼‍♀️

  • @sarivuorinen6639
    @sarivuorinen6639 Год назад +5

    Oli teillä seikkailu😊 vettä virtasi ja kukat kukki❤ hienosti pääsi luontofiilikseen. Buudeli oli aika💋

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад

      Kiitos. On se hyvä retki koira. Sekoaa vain jos sattuu jotain elämää lähelle. Onneksi Topi oli juuri teltassa unilla silloin kun Kettu ja ahma tuli. Muuten ei olis tullu mitään.

  • @raijavesanto8454
    @raijavesanto8454 Год назад +6

    Tosi hieno reissu teillä on hyvät kuvat ketusta ja näädästä retkipuudeli on aivan ihana 🤣 tosi hyvät putous ja koski kuvaus 😍 hyvää kesän jatkoa teille 👍

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад

      Kiitos! :) Hyvää kesää!

    • @mattiL
      @mattiL Год назад +1

      Oliko näätä? Hmm...

  • @Make1978
    @Make1978 Год назад +5

    hienot maisemat ja eläimet luonnossa😊 ja ihana nähdä retki-buudelia pitkästä aikaa ❤

  • @STEFA74
    @STEFA74 Год назад +6

    Kerrassaan upea reissu, kiitoksia ❤️

  • @mattiL
    @mattiL Год назад +20

    Hei. Täytyy sanoa, että nyt tuli raavaallakin miehellä kyyneleet silmiin, tätä upeaa videota katsellessa. Niin huikeat maisemat olette saanut tallennettua ja koottua hienoksi tarinaksi. Kiitos tästä Lapin matkasta Peter, Hanna ja Topi.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад +2

      Kiitos suuresti 😊😊😊 Pitkästä aikaa piti tehdä luontomontaaseja musiikilla kun oli niin huikeita näkymiä.

    • @mattiL
      @mattiL Год назад +5

      @@Retkireppu eikä ollu yhtään suurenteleva musiikki. Ikimuistoisia luontokokemuksia, uskoisin. Hyvää kesän jatkoa!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад

      @@mattiL Kiitos samoin :)

  • @iikori.
    @iikori. 11 месяцев назад +3

    Pitkästä aikaa pääsi huikealle luontomatkalle sohvalta käsin. Mielettömät maisemat! Kiitos mahtavasta videosta!

  • @maikko8985
    @maikko8985 Год назад +2

    Kyllä oli mahtava video! Tuo se on elämää, retkikumppani itseltä vain puuttuu. Retkipuudelikin olisi ja tykkäisi kovasti luonnossa liikkumisesta.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад

      Kiitos 😊 Eiköhän retki kaveri löydy jossain vaiheessa

  • @mikak3215
    @mikak3215 Год назад +4

    Korpilla oli nälkä kun eväät kävi syömässä !!😋 Olipahan taas hyvä vidi. Kiitos!!

  • @leenapesonen1184
    @leenapesonen1184 Год назад +2

    Olitpa taas kuvannut ihanan videon meille katsottavaksi...kiva,että Hanna ja retkibuudeli Topi olivat mukana reissussa..oli teillä tuurit kohdillaan kun kettu ja ahma sattui samoille kulmille..Topilla ihanat takit päällä..kiitos Peter..❤❤❤

  • @reijovornanen2730
    @reijovornanen2730 11 месяцев назад +2

    ❤ kyllä te ootte huipputyyppejä. Sain taas hienoja elämyksiä teidän mahtavan mukavasta reissaamisesta , kiitos teille ja hyvää ja kokemusrikasta retkielämää.

  • @leenaviitanen2629
    @leenaviitanen2629 Год назад +3

    Kiitos hienosta reissusta, jonka jaat kanssamme. Olet kyllä saanut taas kuvattua huikeita maisemia! Ihana katsella huumorilla höystettyjä reissujanne 👍🏻😃

  • @pasijaskari
    @pasijaskari Год назад +2

    Kiitos. Olipa kiva filmi. Hienon rauhallista kerrontaa ja teknisesti hyvin toteutettu. Upeita eläinkuvia saitte talteen.

  • @maurilimnell8932
    @maurilimnell8932 Год назад +6

    Hieno video kommelluksineenkin ! Ja Topille terkkuja @😅

  • @paularuotsalainen979
    @paularuotsalainen979 11 месяцев назад +3

    Kiitos komeasta videosta, Peter, Hanna ja reipas retkipuudeli Topi! Onnittelut upeista luontoelämyksistä. Droneosuuksista erityiset kiitokset 😊

  • @user-vf5nf5cb2m
    @user-vf5nf5cb2m 4 месяца назад +2

    Tämä Topi on kyllä reipas kaveri Teillä!

  • @Marko-iw7zc
    @Marko-iw7zc Год назад +4

    Aivan mahtava retki!! Todella hyvä👍😃

  • @maijamiettinen279
    @maijamiettinen279 Год назад +4

    Niin hyvää,ettei sanotuksi saa muuten kun että kaikella mahdollisella tavalla kympin reissu.

  • @piaroiha3292
    @piaroiha3292 Год назад +3

    Ai että missä paratiisissa olette käyneet. Vaivan arvoinen reissu. Kiitos videosta, kuvista ja musiikista ☀️🌼💫🐾🎶❄️🍻

  • @JV-hc4wt
    @JV-hc4wt Год назад +2

    Hienoissa maisemissa vaeltelitte 👍,alkukesä (tunturimittapuulla) on välillä vaihtelevaa ja haastavaa retkeilyaikaa..korppikin söi vielä eväät mutta pääsit Hannan siivellä loppureissun 😁 Hieno video taas.. terkkuja täältä Inarin ja Utsjoen maisemista!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад +1

      Kiitos ja terveisiä Tampereelta. Pian pääsee taas reissuun 😊

    • @JV-hc4wt
      @JV-hc4wt Год назад +1

      Hyvältä kuullostaa 👍☺️🍾

  • @bonzqu
    @bonzqu 11 месяцев назад +1

    Wow!! Upeita maisemia ja noi drone klipit oli todella 👌 Oli kiva törmätä nuotiopaikalla ennen kotaköngästä, jatka samaan malliin nä on mahtavia videoita! 🤩

  • @user-pp4uh3ck6y
    @user-pp4uh3ck6y Месяц назад +1

    Vai semmoinen Abiskon reissu...vois rauhallisempaakin hatuttaa kameradamage .. no immeiset kunnossa..kiva taas katsoa reissuanne. 👍

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Месяц назад

      Kiitos 😊 Joskus sattuu ja tapahtuu.

  • @pulliharri
    @pulliharri 9 месяцев назад +1

    Aika huikeeta nähdä ahma tuolla tavalla luonnossa ja muistikortille. Muutenkin komeita paikkoja ja videokin hieno.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  9 месяцев назад

      Kiitos paljon 😊

  • @famthehook2553
    @famthehook2553 11 месяцев назад +1

    Olipas upea video ja ennen kaikkea hienoa kuvausta! 👍🏼👍🏼👍🏼

  • @mies_8098
    @mies_8098 Год назад +2

    upeita eläimiä hienoissa maisemissa.

  • @exposedpaths
    @exposedpaths 11 месяцев назад +2

    Hienoa kuvaa ja lähiotokset ketusta sekä ahmasta mahtavia!
    Kårsavagge on kyllä komea laakso. Nousu Kårsavaggetupien takaa on melko jyrkkä muttei mahdoton...mutta olis saattanut harmittaa könytä se ylös ja huomata että ylätasangoilla on liikaa lunta 😂

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  11 месяцев назад +1

      Kiitos! Joo oli se jyrkkä sieltä kauempaakin. 😃 Ja harmitti kun oli lunta liikaa, mutta laakson pohjalla oli mukava lämmin ja paljon hienoa kuvattavaa 😊

  • @SaijaTuupanenFani1988
    @SaijaTuupanenFani1988 10 месяцев назад +2

    @Retkireppu 😊😉👍

  • @janiviita75
    @janiviita75 Год назад +5

    Hyvää settiä, kiitos!

  • @rkivlogi
    @rkivlogi 10 месяцев назад +1

    Vesiputous oli kyllä hieno ja erittäin hyvin vangittu "nauhalle". Väittäisin että droneotokset oli suorastaan taidetta 👌

  • @opekka5591
    @opekka5591 Год назад +4

    👍👍

  • @arinamies
    @arinamies Год назад +2

    Hieno retki teillä. Täytyy katsoa huomenna isolta näytöltä vaimon kanssa uudestaan. Vaimo katsoo videot vain, jos Topi on mukana upeine asusteineen.😊

  • @ELARETKESSA
    @ELARETKESSA Год назад +7

    Kateellisena katsona noita drone-kuvia. Alkuvideo on ainakin taattua laatua taas👌

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад +2

      Kiitos. Itse puiston alueella ei saa lentää ollenkaan niin dronella lenneltiin vasta oikeastaan Kansallispuistosta ulostauduttuamme 😊 ja sen mukaan reitti mekin valikoitui. Pakkohan noin komeissa maisemissa on päästä ottamaan drone kuvaa.

  • @peaccamlinamaras8425
    @peaccamlinamaras8425 11 месяцев назад +2

    👍👍🙂🙂

  • @sydamesiviisaus9730
    @sydamesiviisaus9730 10 месяцев назад +1

    Upeaa kerrassaan 💦💙

  • @suvis1198
    @suvis1198 11 месяцев назад +1

    Hieno video! Olen alkanut katsomaan näitä Topi-videoita uusin silmin kun oma koira on valitettavasti vanhentunut puolen vuoden aikana melko seniiliksi ja mieleen on hiipinyt ajatus, että jossain vaiheessa hänestä aika jättää ja on ehkä uuden pennun vuoro.. Ihan hyviä vinkkejä tullut, esim että koira kannattaa olla sen painoinen, että sen jaksaa kantaa virtapaikkojen yli turvallisesti. Toive: voisitteko tehdä Hannan kanssa yhdessä koira-aiheisen videon, jossa esittelette mitä varusteita teillä on Topia varten mukana ja miten olette sen totuttaneet vaeltamiseen, teltassa/makuupussissa nukkumiseen yms. Kiitos!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  11 месяцев назад +1

      Ei huono idea. Voisihan tuota enemmän käsitellä jollain videolla. 😊

  • @ValoMarko
    @ValoMarko Год назад +4

    Onko tuosta Durstonista minkälainen mielipide? Ilmeisesti tuo on x-mid2?

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад +3

      Juu kyllä se muutaman reissun kokemuksella on oikeen hyvä. Huomattavasti tilavemman tuntuinenkin ku muut kahden hengen teltat missä ollut. Ei se muotonsa vuoksi myrskyjä kestä mutta muuten kyllä passeli. Kun lähden yksin reissuun niin valitsen silti Msr Carbon reflex 1

  • @EraJorMar
    @EraJorMar Год назад +2

    Upeat maisemat ja hieno reissuvideo. Todella mukavaa katsella teidän matkoja ja jutustelua. Topi on kyllä paras🤩. Mitä tykkäsitte Durston teltasta, häiritsikö unia vaalea kangas kun päivällä nukuitte?

    • @hannam1819
      @hannam1819 11 месяцев назад

      Vaalea kangas ei härinnyt ollenkaan. Ja kuumalla säällä vaalea teltta on vähemmän sauna kuin tumma teltta, mikä on iso etu päivällä nukkuessa. Ja X-Midissä on sekin etu, että sisäteltta on verkkokangasta, joten kummankin puolen ovet avaamalla saa ilman kertämään, mikä viilentää mukavasti. Muutenkin tykkään teltasta paljon. Kevyt, helppo pystyttää ja kahden hengen teltaksi tosi tilava (olen nukkunut siellä monet kerrat myös kahden lapsen kanssa kolmistaan ja hyvin on mahduttu).

  • @karikovanen6322
    @karikovanen6322 11 месяцев назад +2

    Hienoja videoita👍👍Mistä muuten ostatte/hommaatte puudelille nuo vaatteet? Minkäkokoinen hauveli on? Meillä 8kg ja muutenkin näyttäis samankokoiselta?

    • @hannam1819
      @hannam1819 11 месяцев назад

      Topi on 4-kiloinen kääpiövillakoira, eli ei ihan samankokoinen 😃
      Topin haalarit on kaikki ostettu Janutexin verkkokaupasta, villakoiramitoituksella. Ja Janutexiä kyllä suosittelen, ainakin Topille haalarit on sopineet tosi hyvin ja valikoimaa on vaikka minkälaista. Villapaidan ostopaikkaa en muista, se oli joku iso liike tyyliä Musti ja Mirri tai Peten Koiratarvike tms. Fleecetossut on Halla-merkkiset, niitä saa monesta paikasta.

    • @karikovanen6322
      @karikovanen6322 11 месяцев назад +1

      Kiitos tiedosta ja Topi näytti isommalta🤔ihana ja meilläkin oli aiemmin aivan samankokoinen ja värinen villis joka eli 15v2kk7pvää🌺❤😢ihana rotu.. Nyt kiinan harjakoira joka myös❤❤

  • @hannutaalikka7595
    @hannutaalikka7595 Год назад +2

    Muut kehu jo riittävästi ja oikein sanoin 👍👍. Nuo kalustot meni varmaan vakuutukseen? Ainakin itselle korvattiin 5 akkua kun laukku oli unohtunut auki. Sinne meni pitkin suota.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад +1

      Kiitos 😊Valitettavasti meillä ei ollu erillistä matkavakuutusta. Joskus aikoinaan oon käyttäny ifin arvotavaravakuutusta soittopeleissä.

  • @paiviollonen3343
    @paiviollonen3343 Год назад +3

    Mistä Hannan kuvia vois katella.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад +5

      Hanna perustaa ihan justiin oman kanavan instaan ja tuubiin jne mihin niitä tulee 😊

  • @sebulban
    @sebulban Год назад +4

    Minkälaiset lämpötilavaihtelut oli reissulla?

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад

      Päivisin reilusti yli 20. Heti kun arska alkoi paistaa matalemmalta niin oli alle 10 lämpöä

    • @sebulban
      @sebulban Год назад +1

      @@Retkireppu Eli 3 vuodenajan pussilla voi huoletta lähteä

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад

      @@sebulban Kyllä joo. Mulla oli kesäpussi jossa miesten comfortti 0C

    • @sebulban
      @sebulban Год назад +1

      @@Retkireppu Nikkaluokta - Abisko välin vedin viime elokuun loppupuolella ja itsellä oli talvipussi mukana😅
      Loppukevät/alkukesä reissu mielessä ja pussivalintaa pohtinut. Oma talvipussi on suhteellisen kevyt mutta sen verran pulska ettei mene kovin pieneen tilaan

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  Год назад +1

      @@sebulban Joo noilla suurtuntureilla tuleekin jo ekat yöpakkaset elokuussa. Muistan kun olin Stora Sjöfalletin kansallispuistossa elokuun puolivälissä yksi vuosi niin aamulla kun nousi teltasta, oli teltan pinta jää huurteessa.

  • @igor-by2bd
    @igor-by2bd 11 месяцев назад +1

    👍👍